Näytelmä – kuunnelma – Pentti Mattila

Jo kansakoulussa Malmilla 1960-luvulla aloitin näyttelijän uran esiintymällä pienessä osassa joulunäytelmässä, jota ohjasi opettajamme Pauli Eerikäinen. Olin myöhemmin Helsingissä ammattikoulussa Käpylässä opettajana 20 vuotta ja monena keväänä ja jouluna olin mukana opettajien esittämissä näytelmissä, joita käsikirjoitti ja ohjasi koulupappi Risto Alaja ja myöhemmin toimintaa jatkoi Vallilan koulutusyksiköstä apuun tullut äidinkielen opettaja Reijo Turunen. Mielestäni nämä olivat hyvin tärkeitä osallistuville opettajille ja juhlayleisölle.

2000-luvun alussa sain sydämelleni tehdä sukututkimusta, niin huomasin, että sukulaisiani oli loikannut Neuvostoliiton Karjalaan työläisten paratiisiin 1918 aikoihin. Osa näistä loikkareiden lapsista oli ottanut yhteyttä Suomen sukulaisiinsa löytäen sukunsa sukuseuran, joten minäkin kävin kuudensia serkkujani katsomassa Lahdenpohjassa, Aunuksessa ja Pietarissa. Lahdenpohjan lastenkoti-internaatissa lapset esittivät näytelmiä, kun vierailimme siellä.

Osa näistä Venäjän Karjalan sukulaisista oli jo muuttanut Pietariin. Näillä matkoilla Pietarissa tutustuin ukrainalaisten uskovien perustamaan seurakuntaan, jossa osa heidän toimintaansa oli näytelmien esittäminen myös seurakunnan kokouksissa. Huomasin kuinka se innostutti lapsia lastenkodissa ja seurakuntalaisia seurakunnassa, ettei tarvinnut istua vaan seurakunnan kokouksessa ja kuulla pastorin opetusta, vaikka sekin on hyvin tärkeää.

Näytelmän toteuttaminen tarvitsee tuottajan, mikä on tärkeä tehtävä, sillä se mahdollistaa työryhmän työskentelyn huolehtimalla esityksen taloudellisista, hallinnollisista ja käytännön järjestelyistä. Tuottaja vastaa siitä, että produktio valmistuu sovitussa aikataulussa ja budjetissa, ensi-illasta esityskauden loppuun

Olen lukenut, että amerikansuomalaiset näytelmäkerhot olivat keskeinen osa 1900-luvun alun siirtolaisyhteisöjen toimintaa Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Työväentaloilla ja raittiusseuroissa toimivat harrastajateatterit esittivät ahkerasti näytelmiä suomeksi. Nykyisin tätä kulttuuriperintöä ja toimintaa ylläpitävät paikalliset järjestöt ja seurat.

Sukututkimusta tehdessäni huomasin, että Ilomantsin mummoni Hilja os. Kukkosen isoisän veli oli Henrik Renqvist (1789–1866), josta on tehty hänen elämästään kertova näytelmä, joka on Seppo Lappalaisen kirjoittama ”Kukkos-pappi” Otava 1986). Seppo Lappalaisen näytelmän ohjasi Ilomantsin kesäteatterille Esko Favén.

Ilomantsilaisen ortodoksisen Pyhä marttyyri Johannes Sonkajarantalaisesta, eli Ivan Vasilinpoika Karhapäästä, joka syntyi heinäkuun 13. päivänä vuonna 1884 Joensuun ja Ilomantsin välillä sijaitsevassa Sonkajanrannassa, josta myös on tehty näytelmä Liisa Pajukaarteen kirjoittamana. Näytelmää esitettiin Pyhän Hannan kirkon ympäristössä kesällä 2004 ja 2005.

Tunnetuin näytelmäversio Turmiolan Tommista on kirjailija Jorma Kairimon kirjoittama tragikomedia, joka pohjautuu Raittiuden Seuran vuonna 1858 julkaisemaan kuvakertomukseen. Se on suosittu kokoillan näytelmä erityisesti suomalaisissa kesäteattereissa.

Martti Lutherin elämästä ja uskonpuhdistuksesta on tehty Suomessa useita näytelmiä, joita esitetään säännöllisesti eri teattereissa ja kirkoissa. Nämä teokset käsittelevät uskonpuhdistajan elämänvaiheita, teesien naulaamista Wittenbergissä ja hänen suhdettaan vaimoonsa Katharina von Boraan. Raahelaisten Martti ja Luther -näytelmän on kirjoittanut Teemu Kakkuri ja ohjannut Sari Jaatinen.

Katunäytelmä on ulkona, kaupunkiympäristössä tai luonnossa järjestettävä teatteriesitys, jossa yleisö usein siirtyy näyttelijöiden mukana kohtauksesta toiseen. Suomessa tunnettuja esimerkkejä ovat muun muassa pääsiäisen Kärsimystie Lahdessa sekä Via Crucis Oulussa. Useat seurakunnat ja teatteriryhmät järjestävät katunäytelmiä ympäri vuoden, esimerkiksi joulun alla.

Sotateatteri oli jatkosodan aikaista Suomen puolustusvoimien alaista viihdytystoimintaa. Teattereita oli viisi suomalaisjoukkojen 1941-1944 suurimmaksi osaksi Neuvostoliiton Karjalassa. Ohjelmisto oli kevyttä, mutta sijansa oli myös kansallisilla klassikoilla. Kuuden sotateatterin ohjelmistossa on laskettu olleen noin 70 näytelmää. Kaikkiaan näytäntöjä on arveltu annetun noin 2 500. Sotateattereilla oli oma 17 pykälän tiukka ohjesääntö, sillä teatterit olivat sotilaallisia laitoksia. Niiden toimintaa valvoi viihdytystoimiston alainen ohjelmatoimisto.

Tuomas Ahava ”Maailman kirjat ja kirjailijat” (Otava 1957), josta lainaus sivulta 21: ”Suullinen perimätieto on tietenkin kaiken kirjallisuuden lähtökohtana, niin myös sen, joka kehittyy näyttämötaiteesta, nimittäin näytelmäkirjallisuus. Senkin jälkeen, kun näytelmän rooleja ruvettiin kirjoittamaan, on usein kestänyt kauan, ennen kuin draama on hyväksytty täysipainoiseksi kirjallisuudeksi.

Mutta myöhemmin se on saanut suuremman merkityksen. Voipa melkein sanoa, ettei jonkin rajoitetun sivistysalueen sielu missään pääse niin selvästi esille kuin näytelmässä, ja samalla tämä parhaissa tapauksissa voi kuvastaa kaikkien yksityisiä kohtaloita… Näytelmä on tehty katseltavaksi, ja suuri dramatiikka sietää katselemista kaikkina aikoina.”

Näytelmä on kirjalliseen muotoon saatettu teos, joka koostuu yleensä henkilöiden vuoropuheluista, ja se on pääasiallisesti tarkoitettu esitettäväksi, ei niinkään luettavaksi. Sanaa näytelmä käytetään sekä tekstistä, että sen esittämisestä teatterissa, mutta jos näiden eroa täytyy erityisesti korostaa, jälkimmäistä sanotaan teatteriesitykseksi.

Näytelmä jaetaan näytöksiin, joita on yleensä yhdestä viiteen. Näytöksen vaihtuessa voidaan siirtyä ajasta tai paikasta toiseen, mikä voidaan osoittaa esimerkiksi lavastusta muuttamalla.

Jotta näytelmän esittävän näyttelijäseurueen tulkinta olisi yhdenmukainen, näytelmän harjoittelua ja esittämistä ohjaa yleensä ohjaaja, jonka näkemys muovaa sitä, millainen tulkinta näytelmätekstistä esitetään. Lavastaja ja pukujen, valaistuksen, kampausten ja musiikin suunnittelijat ja toteuttajat vaikuttavat myös paljon siihen, miten katsoja kokee näytelmän.

Näytelmäkirjallisuus eli draama on kirjallisuuden laji, joka on tarkoitettu ensisijaisesti näyttelijöiden esitettäväksi näyttämöllä, vaikkakin sitä voi lukea myös sellaisenaan. Se rakentuu dialogista (vuoropuhelusta) ja monologeista, ja se voidaan jakaa lukuisiin eri alalajeihin, kuten komediaan, tragediaan ja historiallisiin näytelmiin.

Nukketeatteri

Nukketeatterin Kasperin hahmo kehittyi 1600-luvun lopulla Itävallassa Wienissä Hanswurstissa, joka oli koominen talonpoikahahmo. Kasper tuli tunnetuksi 1800-luvun alkupuolella Saksassa liikkuvien nukketeattereiden ansiosta. Kasper esiintyi markkinoiden ja torien nukketeattereissa. Näytelmissä Kasper löi kepillä vihollisiaan, joita olivat muiden muassa krokotiili, noita ja paholainen.

Kasper Larifari esiintyi ensimmäisen kerran vuonna 1858 Frans Graf von Poccin nukketeatterissa Münchenissä näytelmässä Prinz Rosenrot und Prinzessin Lilienweiß (Prinssi Ruusunpunainen ja Prinsessa Liljanvalkoinen). Näytelmässä Kasper on Prinssi Ruusunpunaisen vähän yksinkertainen, mutta hyvä ja urhea adjutantti, joka auttaa prinssiä pelastamaan prinsessan velho Negromanticukselta. Näytelmää esitettiin useita vuosia.

Suomeen Kasper-nuken toivat Irja ja Matti Ranin. Kasper ja muut Raninien luomat nukkehahmot, kuten Eulaalia Kenkkunen, esiintyivät television lastenohjelmissa vuosina 1960–1976. Ensimmäisen kerran Kasper nähtiin vuonna 1960 ohjelmassa Raninien tv-perhe, mutta neljä vuotta myöhemmin ohjelman nimeksi vaihtui Niksulan TV.

Ooppera

Ooppera on näyttämötaidemuoto, jossa yhdistyvät musiikki ja näytelmä. Pääosassa ovat kuitenkin laulajat. Oopperan tekstiä, jota kutsutaan nimellä libretto, lauletaan oopperan aikana tavallisesti kahdella laulutyylillä. Resitatiivi on puhemaista laulua, joka kuljettaa juonta eteenpäin. Resitatiivien välillä olevia lauluja kutsutaan aarioiksi. Lisäksi oopperateoksiin kuuluu usein duettoja, kolmen laulajan esittämiä tertsettoja ja neljän laulajan kvartetteja, kuorokohtauksia ja orkesterin esittämiä alku-, väli- ja loppusoittoja.

Viimeiset kiusaukset ooppera on Joonas Kokkosen säveltämä suomalainen ooppera. Teoksen libreton kirjoitti kirjailija Lauri Kokkonen, ja se pohjautuu hänen samannimiseen näytelmäänsä. Tätä maallikkosaarnaaja Paavo Ruotsalaisen elämää kuvaavaa teosta.

Musikaali

Musikaali on näytelmä tai elokuva, jossa teatterinomaiseen toimintaan ja vuoropuheluun on lisätty ajan viihdemusiikin tyylissä toteutettuja laulu- ja tanssinumeroita.

Eurooppalaisperäiset ooppera ja operetti saivat Yhdysvalloissa uuden jatkumon musikaalista. 1800-luvun Amerikassa lähinnä kiertävät teatteriseurueet esittivät usein tanssi- ja musiikkinumeroita, jotka eivät juonellisesti liittyneet toisiinsa. Musikaali liitti juonella numerot toisiinsa ja oopperan tai operetin tapaan kertoivat kokonaisen tarinan.

Varhaisessa vaudeville-teatteriesityksissä oli jo 1890-luvulla tapana lisätä ajan tunnettuja sävelmiä kevyeen juoneen. Varhaisissa musikaaleihin vaikuttivat musiikillisesti muun muassa ragtime -musiikki, joka 1800–1900-lukujen vaihteissa syntyi ja tuli muotiin, ja myös jazzin eri tyylit.

Kuunnelma

Kuunnelma on erityinen näytelmän laji, jota esitetään radiossa ja jossa näyttämötapahtumilla ja elehtimisellä ei ole merkitystä.

Näytelmä voidaan esittää myös luettuna yleisön edessä, ja tällöin puhutaan lukudraamasta

Kuunnelma toteutuu pelkästä äänestä koostuvana taidemuotona, jossa näyttelijöiden esittämällä vuoropuhelulla kerrotaan jokin tarina. Ihmisäänen lisäksi kuunnelmassa voidaan käyttää myös äänitehosteita ja musiikkia. Kuunnelman historia alkoi radiossa, ja se on yhä kuunnelmien pääasiallinen lähetyskanava, mutta kuunnelmia voidaan levittää myös tallenteina tai Internetissä. Kuunnelmia tekevät pääasiassa julkisen palvelun radioyhtiöt.

Kuunnelmassa kieli on keskeisessä asemassa ja merkityksellisintä on, onnistutaanko sanoilla johdattamaan kuuntelijan mielikuvitus haluttuun suuntaan. Koska kieltä ei voi tukea eleillä tai kirjoitetun kielen menetelmillä, niin se esiintyy kuunnelmassa paljaaltaan. Erityistä huomiota täytyy keskittää sävyyn, luontevuuteen, pelkistykseen ja keskitykseen.

Kuunnelman kohtauksissa yhtä aikaa esiintyvien henkilöiden määrän on oltava vähäinen, koska ihmiskorva pystyy vain rajallisesti erottamaan erilaisia ihmisääniä toisistaan.

Ennen varsinaisia kuunnelmia radiossa lähetettiin näytelmien radiotaltiointeja tavallisista teattereista ja näytelmien radiosovituksia.

Kuunnelmien historia alkaa vuonna 1924, kun englantilainen Richard Hughes kirjoitti radiolle näytelmän A Comedy of Danger, jossa tiedotusvälineen visuaalisuuden puute oli ratkaistu sijoittamalla tapahtumat pimeään kaivokseen. Kehittyessään itsenäiseksi taidemuodoksi kuunnelmissa luovuttiin vähitellen näytelmällisistä piirteistä kuten näytöksiin jakautuvasta rakenteesta. Aluksi kuunnelmien esitykset olivat suoria, koska tallennusmenetelmiä ei vielä ollut. Kuunnelmia alettiin tallentaa jo 1930-luvulla.

Kuunnelmia on esitetty Suomessa heti Yleisradion aloitettua toimintansa. Alkuvaiheessa olivat käytössä myös nimitykset kuulelma ja kuulonäytelmä.

Kaupallisista radioista The Voice otti ensimmäisenä kuunnelman ohjelmistoonsa, kun syksyllä 2013 kanavalla esitettiin kolmen kuukauden mittainen uudenajan radiokuunnelmasarja Pikku Naisia. Viikoittain vaihtunut, neljä kertaa päivässä toistettu, muutaman minuutin mittaisia jaksoja sisältänyt jatkokertomus maalasi tarinaa kolmesta kaupunkilaisnaisesta, Annasta, Marista ja Kristasta, joista jokainen katseli maailmaa omasta näkökulmastaan.

Kuunnelma nimeltä Kalle-Kustaa Korkki on kirjailija Aarne Haapakosken luoma kuvitteellinen seikkailusankari. Korkin ensiesiintyminen tapahtui yhdessä Pekka Lipposen kanssa tammikuussa 1945 Yleisradiossa alkaneessa moniosaisessa jännityskuunnelmassa Kalle-Kustaa Korkin seikkailut. Radiokuunnelmasta tuli suosittu, samoin molemmista sen päähenkilöistä. Kumpikin sankareista sai myös oman nimikkolehden. Korkin seikkailuista kertovia kirjoja ilmestyi vuodesta 1945 eteenpäin eri kustantajien julkaisemina. Pekka Lipponen aloitti seikkailunsa omassa nimikkokirjassaan 1957.

Vuonna 1959 Haapakoski hankki avustajakseen nuoren Seppo Tuiskun, joka omaksui nopeasti esikuvansa kirjoitustyylin ja ryhtyi Korkin ja Lipposen seikkailujen toiseksi ”muistiinmerkitsijäksi”. Haapakosken kuoltua Malagassa vuonna 1961 Tuisku vastasi yksinään Korkin ja Lipposen seikkailujen kirjoitustyöstä.

Näytelmäkirjailijoita

Mika Waltari oli tuottelias näytelmäkirjailija, joka kirjoitti urallaan kaikkiaan 26 näytelmää. Vaikka hänet tunnetaan ennen kaikkea romaanikirjailijana, hänen näytelmänsä kattavat monipuolisesti lähes kaikki draaman lajit farssista historialliseen näytelmään ja psykologiseen draamaan.

Lähteitä ja kirjallisuuta:

Lauri Kokkonen ”Viimeiset kiusaukset – näytelmä” (Gummerus 1960)

Seppo Lappalainen ”Kukkos-pappi” Otava 1986)

Mika Waltari ”Näytelmät” (WSOY 1999)

Jyrki Mäntylä ”Nelikymmenvuotias kuunnelma” (WSOY 1964)

Jokisalmi, Raimo ”Outsiderin kirja, Aarne Haapakosken elämäkerta” (Apali oy, 2007)

Wikipedia

Opinnäytetöitä:

Katja Honkanen ”Tuottajan opas – Helsingin teatterikoululle” (HUMAk, opinnäytetyö 2021)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/495684/Honkanen_Katja_Tuottajan_opas.pdf;jsessionid=A7D9D8B19E76CFBCB8972924384E66FE?sequence=2

Linkkejä:

https://harrastajateatteri.fi/kesateatteri/

https://www.lasse.net/musikaalit