Tulevien vaalien suuri kysymys liittyy verotukseen, eli kuinka paljon veroja peritään, jotta yhteiskunnan palvelut toimivat. Oikeisto haluaa kansalaisille pienemmät verot, jolloin kansalaiset itse voivat päättää tarvitsemistaan omista palveluistaan omilla varoilla, mutta verovaroin hoidetaan apua tarvitsevat vähäosaiset. Tarkoituksena on ettei kaikkien tarvitse olla Valtion holhouksessa, vaan kansa osaa omatoimisesti järjestää asioitaan myös itse.
Valtio rahoittaa talouttaan pakollisin veroin, sekä ottamalla velkaa, jotta verotus ei tuntuisi kohtuuttomalta, mutta se tavallaan tulevien sukupolvien maksettavaksi laittamista.
Vero tarkoittaa sitä, että verovelvollisen julkiselle vallalle, veronsaajalle maksamaa yhteiskunnan yksipuolisesti määräämää pakollista ja lakimääräistä rahasuoritusta, johon veronsaajan puolelta ei liity välitöntä vastasuoritusta. Vero on siis eräänlaista vastikkeetonta pakkoperintää, josta päätetään demokratioissa Valtioiden demokraattisesti valituissa hallituksissa. Veronsaaja ei suorita maksajalle siitä välitöntä vastiketta, vaan veroilla rahoitetaan julkisyhteisöjen toimintaa niiden hoitaessa keskeisiä palveluita yhteiskunnassa.
Verot eroavat veronluonteisista maksuista siinä, että veronluonteinen maksu on korvausta jonkin edun käyttämisestä. Veron ja maksun välinen raja ei aina kuitenkaan ole selvä. Julkisyhteisöt tarjoavat verovarojen avulla erilaisia palveluita, mutta ne eivät ole suorassa yhteydessä veron maksuun tai maksajaan. Verojen ei siis suoraan voida katsoa olevan korvausta saaduista yhteiskunnan palveluista.
Sana vero ja sen saamenkielinen vastine ovat tarkoittaneet alun perin uhria.
Veroilla voidaan vaikuttaa sosiaalipoliittisesti, esimerkiksi tulonsiirtoina kotitalouksille, kuten lapsilisä. Progressiivisella ansiotulojen verotuksella pyritään tasaamaan ihmisten välisiä tuloeroja. Veroilla voidaan vaikuttaa taloudelliseen toimintaan joko suhdanteiden tai muiden syiden takia, kuten tuet yrityksille ja maataloudelle. Niillä voi olla tarkoitusohjata ihmisten käyttäytymistä haluttuun suuntaan terveyden, kuten tupakkavero, makeis- ja virvoitusjuomavero.
Tehokkuusperiaate tarkoittaa verotuksessa, että verot tulisi kerätä mahdollisimman pienin kustannuksin ja että verotus toteutuisi kaikkien kansalaisten kohdalla.
Verotuksen historia Suomessa
Jo 1300-luvulla valtiolla ei ollut veroja, vaan ympäri maata oli Kuninkaankartanoita, joiden tuotot kuningas sai. Varsinaisia veroja ei ollut paitsi kirkon kymmenykset.
Kirkko peri kymmenyksiä, eli 10 % maatalouden tuotannosta jo 1200-luvulla. Helsinglannin laki edellytti, että kirkolliset maksut suoritettiin vanhan tavan ja aikaisempien sopimusten mukaan. Uskonpuhdistuksen jälkeen, 1500-luvulta valtio otti niistä osuuden.
Vuoden 1280 tienoilla rälssi, joka on eräänlainen aateli, joka sai verovapauden. Talonpojilla oli silti noin puolet Ruotsin viljelysmaasta, ja aatelin maita kuningas saattoi ottaa takaisin, sillä ne eivät varsinaisesti olleet perinnöllisiä.
Keskiajan kirjavat verotuskäytännöt muuttuivat 1600-luvun kuluessa, kun veronkanto-oikeus vaihtui perinnöllisten sekä osto- ja panttirälssitilojen syntymisen kautta aateliston omistusoikeudeksi. Aatelistolle osoitetut läänitykset perustuivat verotuloihin.
Vuosisadan loppua kohti kruunu palautti itselleen veronkanto-oikeuden, ja talonpojat palasivat maksamaan veronsa kruunulle aatelismiehen sijaan. Vuoden 1772 hallitusmuodossa hallitsijalle annettiin oikeus päättää kruunun tulojen käytöstä maan hyödyksi ja parhaaksi aiemmin vakiintuneen kansan itseverotusoikeuden sijaan.
Kun Suomi liitettiin 1809 autonomisena osana Venäjän keisarikuntaan, koko verotusjärjestelmä – maksettavat verot, veroperusteet ja verollepanot – jäi lähes täysin Ruotsin ajan mukaiselle käytännölle. Ruotsin kuninkaan käytännössä ratkaiseva valta valtiontalouden hoidossa sopi myös Aleksanteri I:lle, joka Porvoon valtiopäivillä muutti vanhaa käytäntöä sen verran, että lupasi valtion tulot käytettäväksi yksinomaan Suomen omiin tarpeisiin. Vuonna 1809 maavero oli edelleen tärkein vero, mutta sen rinnalla kannettiin kruununkymmenyksinä, henkiveroina ja muita pienempiä veroja.
Vuonna 1809 perustettiin myös Suomen oma keskushallinto, jonka tehtäviin kuului myös verotuksen järjestäminen. Keisari allekirjoitti 18. elokuuta 1809 hallituskonseljin jo vuodesta 1816 Keisarillisen Suomen senaatti ohjesäännön, jolla perustettiin muun muassa valtionvarainministeriö. Valtiovarainministeriö jakautui finanssitoimituskuntaan ja kamaritoimituskuntaan. Finanssitoimituskunta hoiti valtion omaisuutta ja hallintoa sekä maan elinkeinoja. Kamaritoimituskunta piti huolen valtion verosaatavista ja kirjanpidosta, julkisten tilien tarkastuksesta sekä henkikirja- ja väkilukuluettelojen ylläpidosta.
Suomi itsenäistyi vuonna 1917. Eduskunta hyväksyi heinäkuussa 1917 valtalain, jonka mukaan eduskunta on sisäpoliittisissa kysymyksissä korkein vallankäyttäjä Suomessa. Yhdessä valtalaki ja joulukuussa 1917 annettu Suomen itsenäisyysjulistus tarkoittivat korkeimman valtiovallan siirtämistä Suomen suuriruhtinaan vallan perineeltä Venäjän väliaikaiselta hallitukselta eduskunnalle.
Aina 1600-luvulta peräisin ollut leimaverotus jakautui vastikkeettomaan saantoon kohdistuvaan perintö- ja lahjaveroon sekä vastikkeelliseen luovutukseen kohdistuvaan leimaveroon.
Antti Kujala ”Voudintileistä veroparatiiseihin – Verotuksen historia” (Atena 2021), josta lainaus 7: ”Antiikin Rooman kukoistuksen salaisuus oli laajaan ihmisveroon eli sotaväenottoon perustuva suuri armeija. 1600-luvun köyhä, Ruotsi, jonka osa Suomi oli, nousi suurvallaksi rasittamalla väestöään äärimmäisyyteen veroilla ja väenotoilla.
1700-luvun sodat pakottivat Britannian tehostamaan verotustaan. Verot perustuivat parlamentin päätöksiin. Se, että hallitus neuvotteli veroista veronmaksajien kanssa, piti yllä luottamusta valtion kykyyn hoitaa velkansa. Suuri valtionvelka loi kehittyneet luotto- ja pääomamarkkinat ja edisti sitä kautta markkinataloutta ja teollista vallankumousta.
Opinnäytetyöt:
Ivika Virronen ”Osakeyhtiön verosuunnittelu” (Haaga-Helia, opinnäytetyö 2020)
https://www.theseus.fi/server/api/core/bitstreams/008643b1-4c10-4b4f-b119-d3f24406c842/content
Lähteet:
Antti Kujala ”Voudintileistä veroparatiiseihin – Verotuksen historia” (Atena 2021)
Wikipedia
Matti Myrsky, Jaakko Ossa ”Verotuksen perusteet” (Talentum 2008)
Anneli Levo-Kivirikko, Paavo Uusitalo ”Työllistävä verotus : työllisyys, yritysverotus ja sosiaaliturvan rahoitus” (Yliopistopaino 1999)
Marjaana Helminen ”Kansainvälinen verotus” (Talentum Pro 2016)
Sixten Korkman ”Kohti parempaa verotusta – eväitä verokeskusteluun” (Taloustieto 2009)
Tietoa kirjoittajasta:
https://www.tv7.fi/arkki/isannan-poydassa/vieraana-pentti-mattila-osa-1-3_p107651/
https://www.tv7.fi/arkki/isannan-poydassa/vieraana-pentti-mattila-osa-2-3_p107652/
https://www.tv7.fi/arkki/isannan-poydassa/vieraana-pentti-mattila-osa-3-3_p107653/