William Booth

William Booth syntyi 10. huhtikuuta 1829 Nottingham, kuoli 20. elokuuta 1912 metodistisaarnaaja, joka perusti Pelastusarmeijan ja toimi sen ensimmäisenä kenraalina (1878–1912). Hänen vaimonsa oli Pelastusarmeijan äidiksi kutsuttu Catherine Booth. 

Booth toimi saarnaajana metodistikirkon piirissä vuosina 1851–1861. Kun hänen ei sallittu ryhtyä kokopäiväisesti kiertäväksi evankelistaksi, hän erosi metodistikirkon palveluksesta ja aloitti vapaan evankelioimistyön. Yhdessä lahjakkaan ja lujatahtoisen vaimonsa Catherine os. Mumfordin kanssa hän ryhtyi evankelioimistyöhön Itä-Lontoossa 1865. Heihin liittyi joukko uskovaisia, jotka halusivat toimia heidän kanssaan. Ryhmän nimenä oli ensin Kristillinen lähetys, vuonna 1878 otettiin käyttöön nimi Salvation Army. William Boothista tuli Pelastusarmeijan ensimmäinen kenraali. Hän oli hyvin järjestelykykyinen ja osasi kehittää menetelmiä, jotka tavoittivat suurkaupungin työväestöä.

Salvation Army -nimen myötä järjestäydyttiin armeijan mallin mukaan: järjestön äänenkannattajaksi tuli Sotahuuto (The War Cry), Boothista tuli virallisesti ”kenraali” ja papisto sai toimia eri sotilasarvoja ”upseereina”. Muista jäsenistä tehtiin ”sotilaita”. Booth ja muut sotilaat tässä ”Jumalan armeijassa” käyttivät Pelastusarmeijan omaa univormua kokouksissa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa.

Booth on kirjoittanut vuonna 1893 julkaistun laulun ”O boundless salvation! Deep ocean of love”. Se on Pelastusarmeijan ja se on käännetty kaikille kielille, joilla Pelastusarmeija toimii ja on usein Pelastusarmeijan laulukirjan ensimmäinen laulu. Se on Suomen Pelastusarmeijan laulukirjassa laulu 139 ”Oi, armonsa meri niin valtava on, niin syvä, niin kirkas, niin mittaamaton!”

Jenty Fairbank ”William ja Catherine Booth – Jumalan sotilaat” (ari kustannus 1975), josta lainaus 78: ”’Mutta mistä te saatte saarnaajia, herra Booth?’ eräs Kristillisen Lähetysseuran jäsen kysyi, kun ylipäällikkö ilmoitti aikovansa avata lisää lähetysseuran asemia. ’Kapakoista’, William vastasi nopeasti, sillä itse asiassa jotkut (vaikka eivät suinkaan kaikki) hänen parhaista saarnaajistaan olivat miehiä ja naisia, jotka olivat kokeneet, että Jeesus Kristus antoi paljon suuremman tyydytyksen ja ilon kuin heidän elämäänsä aikaisemmin hallinnut alkoholi… Myös kotona Englannissa Pelastusarmeijaan kohdistuva vastustus kasvoi nopeasti.

Vuosina 1881-1882 yli 600 pelastusarmeijalaista sai vammoja ja kahdeksankymmentäkuusi, joista viisitoista oli naisia, passitettiin vankilaan ulkosalla todistamisen vuoksi. Melkein kaikkialla, minne armeija ilmaantui, syntyi mellakoita… Aikaisemmin samana vuonna William ja Catherine olivat itse joutuneet vakavaan mellakkaan Sheffieldin kaupungissa. Eräänä sunnuntaina pelastusarmeijalaiset olivat kirjoittaneet liiduilla jalkakäytäville ilmoituksia valtavasta kulkueesta, jota kenraali ja rouva Boothin oli määrä johtaa kaupungin halki iltapäivällä. Ilmoittelun seurauksena suuri väkijoukko kokoontui katsomaan pelastussotilaiden marssia. Katsojien joukossa oli paljon huligaaneja, jotka aikoivat pitää vähän hauskaa…

Joukko ympäröi torvisoittokunnan ja heitteli kiviä ja mutaa sen päälle, mutta uskoon tullut painija valkoisen ratsunsa selässä oli pääasiallisin maalitaulu. Paksun mudan peitossa ja kivien ja muiden esineiden iskuissa tajuttomana hän olisi pudonnut hevosensa satulasta, elleivät huligaanit olisi roikkuneet niin lujasti hänen molemmissa jaloissaan, että hän pysyi ratsailla kokouspaikalle asti. Kun hänet melkein tajuttomana kivusta kannettiin sairaalaan, hän kuiskasi: ’Minä toivon, että he pelastuvat.’ Avoimissa vaunuissa seisovasta Williamista tuli jo toisen kerran elämässään ihanteellinen liikkuva maalitaulu, mutta kuin ihmeen kaupalla hän selvisi vahingoittumattomana. Hakattuina, verta vuotaen ja mudan peittäminä urhoolliset pelastusarmeijalaiset lopulta saapuivat rakennukseen, jossa heidän oli määrä pitää kokouksensa.”

Helsingin Sanomat 24.3.1965 sivu 10 ”William Boothin päivätyö oli pitkä ja rikas. Vielä 80-vuotiaana ja puolisokeana hän johti suuria kokouksia ja pysyi viimeiseen asti armeijan toiminnassa mukana. Hänen kuolemansa jälkeen – se tapahtui elokuussa 1912 – siirtyi järjestön johto hänen vanhimmalle pojalleen Bramwell Boothille. Lähetyskenraalin – kuten Bramwell Boothia kutsuttiin – rakkain suunnitelma oli Pelastusarmeijan lähetystyön laajentaminen ja uusien työntekijöiden lähettäminen lähetysmaihin. Pian Englannista lähetettiinkin sata lähetysupseeria pakanamaailmaan ja seuraavan vuoden – 1914 – alussa erotettiin sata skandinaavista lähetysupseeria, heidän joukossaan seitsemän suomalaista, maailman eri osissa oleville lähetyskentille. Bramwell Boothin ansiosta toiminta aloitettiin Kiinassakin. (Kirsti Kivekäs).

Pelastusarmeija Suomessa

Pelastusarmeijaan Suomessa olen tärmännyt kirpputorien sekä joulupatojen muodossa joulun aikaan. Minua haastateltiin Sotahuuto-lehteen, kun olin Gideon järjestön aluejohtaja 2000-luvun alussa. Kuulin, että isäni olisi asunut Pelastusarmeijan asuntolassa, kun hän saapui Helsinkiin Tyrnävältä 1950-luvulla.

Suomen Pelastusarmeijan tuleva ensimmäinen johtaja, Constantin Boije af Gennäs (1854–1934) aloitti Helsingissä vuonna 1880 Simonkadulla vanhassa kapakassa evankelioivat herätyskokoukset, ja sai aikaan pienimuotoisen herätyksen. Boije ja kaksi muuta suomalaista uranuurtajaa, Hedvig von Haartman (1862–1902) ja Alva Forsius (1866–1902), lähtivät keväällä 1889 Lontooseen kouluttautumaan pelastusupseereiksi. Heidän palattuaan Suomeen saman vuoden syksyllä alkoi Pelastusarmeijan toiminta varsinaisesti Suomessa. Pelastusarmeijan ensimmäinen virallinen kokous pidettiin Siltasaaren maaneesissa 8. marraskuuta 1889.

Kuten Englannissa ja monissa muissa maissa, Suomessa Pelastusarmeijan toimintaa vastustettiin aluksi: liikettä arvosteltiin eri kirkkokuntien taholta, eivätkä viranomaisetkaan suhtautuneet toimintaan suopeasti. Poliisiviranomaiset kielsivät virkapuvun käytön ja jumalanpalvelukset. Jokunen upseeri, eli pastori istui jopa vankilassa tämän vuoksi. Pelastusarmeijan ulkomaalaisia työntekijöitä karkotettiin maasta. Pelastusarmeijan kokousten iloisuutta ja äänekkyyttä pidettiin omituisena ja loukkaavana.

Järjestön alkuaikojen vaikeuksia ei helpottanut se, että Boije riitautui muun johtoryhmän kanssa ja erosi. Boijen jälkeen Pelastusarmeijan johtoon astui Hedvig von Haartman. Vaikeudet jatkuivat Haartmanin johtajakaudellakin, mutta vainoista huolimatta Pelastusarmeijan toiminta jatkoi laajenemistaan. Yleinen asenne Pelastusarmeijaa kohtaan alkoi muuttua, kun sen tekemä laaja sosiaalinen työ alkoi saada tunnustusta. Vuonna 1929 Helsingin kaupunki lahjoitti järjestölle tontin niin pitkäksi aikaa, kun armeija tekee siellä sosiaalista työtä.

Helsingin Sanomat 7.7.1934 sivu 5 ”Kenraali Higgins Helsingissä… Pelastusarmeijan nykyinen päällikkö, kenraali Edward J. Higgins saapui eilen Turun päiväpikajunalla Helsinkiin osallistuakseen täällä pidettävään pelastusarmeijan vuosikongressiin… Pelastusarmeija on aina ollut erossa politiikasta ja tulee olemaan… Onko Hitlerin hallitus koettanut rajoittaa pelastusarmeijan työtä kolmannessa valtakunnassa?

Saksan nykyinen hallitus ei ole sinänsä rajoittanut järjestömme toimintavapautta, mutta Saksassa on nykyisin vallalla ajatussuunta, jonka mukaan hädänalaisten auttaminen on valtion asia. Siitä johtuu, että kaikki yksityiset hyväntekeväisyysjärjestöt ovat joutuneet rajoittamaan suuresti toimintaansa. Pelastusarmeijan on täytynyt järjestää uudelleen hallintonsa Saksassa, sillä siellä eletään ankaran pulan puristuksessa, josta on ollut seurauksena myös toiminnan taloudellisen puolen järjestelyvaikeuksia…

Jokaisen täytyisi näinä vaikeina aikoina muistaa, ettemme elä itseämme varten, vaan auttaaksemme lähimmäistämme. Kenraali Higgins on ollut kolme kertaa maassamme ja on hänen tämänkertaisen matkansa viimeinen ulkomainen vierailu pelastusarmeijan päällikkönä, sillä Pelastusarmeijan päällikön vaihdos tapahtuu muutaman kuukauden kuluttua.”

Helsingin Sanomat 9.7.1978 sivu 9 otsikolla ”Jarl Wahlström 60 vuotta tänään – Pelastusarmeija voi toimia ohi byrokratian” ja teksti jatkuu ”Jarl Wahlström on kolmannen polven pelastusarmeijalainen. Hänen perheessään oli viisi sisarusta, joista neljä valitsi Pelastusarmeijan elämäntehtäväkseen. Ratkaisu oli luonteva enkä ole sitä katunut, vakuuttaa Wahlström. Hän on käynyt kansainvälisen kadettikoulun Lontoossa. Wahlström palveli kotimaassa erilaisissa tehtävissä 1939-1972. Sitten tuli kuin salamana kirkkaalta taivaalta komennus Kanadan Pelastusarmeijan ylisihteeriksi… Wahlström on ollut nykyisessä komentajan toimessa kolmisen vuotta.” (Sirkku Räihälä).

Jyrki Hämäläinen ”Seikkailija tämän maailman kovilta kaduilta tähtien suosikiksi” (Otava 2003), josta lainaus sivulta 169: ”Istuessamme Hampurin kuuluisimmassa merimieskapakassa, Washington Barissa, kuului kadulta torvisoittoa ja rummun paukutusta. Pelastusarmeijan kärjessä marssi valtavaa puuristiä kantava uljasryhtinen upseeri. Perässä marssi ja lauloi orkesteri ja kuoro. Pahasti huumekoukussa olevat alaikäiset ilotytöt seurasivat kadun varsilla soittoa ja laulua. Heidän kasvonsa olivat tuskan kovettamat ja ilmeet katkerat.

Pelastusarmeijalaiset hymyilivät lempeästi ilotytöille, jotka hymyilivät takaisin. Pelastusarmeijan majuri ja nurkassa värjöttelevä ilotyttö vilkuttivat toisilleen. Tärkeintä oli se, että Jeesuksen veri oli heidät molemmat pelastanut. – Minulla ei ole Jumalaa, vaan jumaluus, sanoo Vexi. – Uskon karman lakiin. Kaikki me olemme täällä vain maksamassa velkaa. Sen mitä olemme tehneet edellisessä elämässämme, maksamme sitä nyt. Sen mitä rikomme tänään, maksamme huomenna. Vexin suurelle yleisölle tuntematon puoli on se, että hän on mystikko. Vexi on lukenut paljon ja tutkinut itämaisia uskontoja ja lukenut filosofiaa.”

Pelastusarmeija Ruotsissa

Karl Roger Larsson, syntyi 25. helmikuuta 1935 Bygdeån pitäjässä Robertsforsin kunnassa Västerbottenin läänissä, kuoli 19. kesäkuuta 2024 Uppsalassa, oli ruotsalainen pelastusarmeijalainen, evankelista, kirjailija ja Evangelist Foundationin perustaja.

Larsson valmistui taidemaalariksi Jönköpingissä vuonna 1953. Hän kävi raamattukoulua helluntailiikkeessä Smyrnan kirkossa Göteborgissa, josta hän valmistui vuonna 1955, ja samana vuonna hänestä tuli evankelista Smyrnan kirkossa Ljungskilessä. Vuonna 1956 hän liittyi Pelastusarmeijaan ja vannoi sotilaslupauksensa Uddevallassa. Myöhemmin hän oli aktiivinen Pelastusarmeijassa ja Ruotsin kirkossa Västerbottenissa.

Roger Larsson työskenteli valtakunnallisena evankelistana 35 vuotta ja piti useita kokouksia Ruotsissa sekä muissa Pohjoismaissa ja Baltian maissa. Larsson on esiintynyt SVT:ssä, mutta pääasiassa kristillisellä televisiokanavalla Kanal 10. Vuonna 2007 hän perusti Evangelist Foundationin inspiroimaan nuoria evankelistoja.

Hän oli ollut naimisissa Karin Larssonin (s. 1937) kanssa vuodesta 1960.

Linkkejä:

https://www.salvationarmy.org.au/about-us/our-story/our-history/founders-william-and-catherine-booth

Kirjallisuus ja lähteet:

Jenty Fairbank ”William ja Catherine Booth – Jumalan sotilaat” (ari kustannus 1975)

Elsa Könönen ”Hengen miekka, auttava käsi – Pelastusarmeijan vaiheet Suomessa” (WSOY 1964) 

Roger Larsson ”Hän on täällä tänään” (Kuva ja Sana)

Roger Larsson ”Suora linja taivaaseen – Jumalan profeetta näkee” (Kuva ja Sana)

Roger Larsson ”Aika kuunnella” (Uusi Elämä)

Wikipedia

Opinnäytetöitä:

Jenni Ristiluoma ”Suomen Pelastusarmeijan Säätiön sr. pääkaupunkiseudun asumispalveluiden työntekijöiden kirjaamisvalmiudet Sosiaali- ja terveysalan johtaminen” (YAMK, Opinnäytetyö 2020)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/353525/Oppari.pdf?sequence=5&isAllowed=y