Kahvilakulttuuri

Kahvilat Pohjoismaissa nähdään pelkästään kahvin ja kahvipullan syömisenä, eikä mitään eurooppalaista keskustelukulttuuria liiemmin ole, sillä se ei ole juurtunut vielä Suomeen, vaikka suomalaiset vierailevat maailamalla paljon.

Kahviloissa olisi hyvä olla aikaa asiakkaan palvelemiseen fyysisten tarpeiden täyttämisen lisäksi eurooppalaiseen keskustelukulttuuriin juurruttamiseen, sillä monet ovat yksinäisiä ja tarvitseva huomiota ja huomaavaisuutta, kuten Yhdysvalloissakin on tapana kysyä mitä kuuluu ensin jne., ennen kuin ryhdytään tilausta käsittelemään. Tämä olisi ennaltaehkäisevää mielenterveystyötä, johon Valtionkin kannattaisi panostaa.

Yhteiskuntamme on keskittynyt vain meidän fyysisten tarpeiden huomioimiseen ja niihin vastaamaan, mutta henkisiin keskitytään vasta, kun tarvitaan jo mielenterveys palveluita tilanteen mennessä pahan laatuiseksi.

Markku Saksa ”Don Quijoten maassa – Reportaasi Espanjasta” (WSOY 1992), josta lainaus sivulta 184: ”Kahvila on espanjalaisten elämänmuodon kirkko. Siellä espanjalainen tuntee olevansa olemassa… Kaikkialla Espanjassa on kahviloita. En ole nähnyt niin pientä kylää ettekö siellä olisi ollut kahvilaa kirkon ja plazan lisäksi… Niihin riittää väkeä, koska ihmiset kuluttavat sanomalehtiuutisen mukaan kaikista tuloistaan 65 prosenttia kahviloihin ja ravintoloihin…

Asiakkaat piipahtavat niissä useita kertoja päivässä. Ihmiset eivät mene kahviloihin pelkän kahvin takia, vaan tavatakseen ystäviään ja katsellakseen muita ihmisiä. Lähitalojen ihmiset tapaavat kahviloissa toisiaan. Kahviloilla on tärkeä sosiaalinen merkitys… Ventovieras voi yhtyä helposti juttuun – sitä pidetään luonnollisena. Kahviloissa puhutaan jokapäiväiset asiat ja väitellään politiikasta…

Espanjassa kahvilakeskustelut eli tertuliat lasketaan kulttuuriaarteiden joukkoon. Espanjassa on julkaistu kymmeniä kirjoja, jotka perustuvat kahvilakeskusteluihin, tertulioiden muistiinpanoille… Keskustelun aiheesta ei sovita vaan juttelu alkaa jostakin arkkisesta asiasta ja nokkelimmat johdattavat sitä eteenpäin.

Pekka Simojoki kertoi Majatalo illoissa Fuengirolassa 1-3.3.2025. Hänen puheistaan muistan tämän tapaista, että hän oli tottunut Afrikassa siihen, että seurakunnan kokouksiin tullaan kokemaan uskovien yhteyttä olemalla läsnä toinen toiselle ja huomioimaan muut.

Pekka Simojoki oli ollut järkyttynyt, kun palasi Suomeen vanhempien lähetysmatkan päätyttyä, sillä suomalaisissa luterilaisessa seurakunnissa tullaan yhteiseen kokoukseen, että voidaan olla yksin joukon keskellä. Pekka joutui ihmettelemään kuinka suomalainen seurakunta voi olla niin erilainen, kun se tuntui niin kuolleelta. Suomessa usko on niin syvällä, ettei sitä kukaan näe tai koe millään tavalla. Afrikassa seurakuntien kokoontumiset ovat vähintään 4 tuntia kestäviä eläviä tapahtumia, jossa osoitetaan kiitollisuutta Jumalalle elehtien ja äännellyt.

Soveltuisivatkohan kahvilat tällaiseen toimintaan, jos kahviloiden henkilökunta ja omistajat auttaisivat löytämään yhteyksiä toisilleen vieraiden ihmisten kesken, sillä kuppikuntaisuus on vältettävä. Kahvilat voisivat mahdollistaa kokoontumisia muiden kuin jo tuttujen samanmielisten kanssa, kuten olen kokenut sen toimineen esim. Espanjan aurinkorannikon Fuengirolan Seurakuntakodin kahvilassa vieraillessani.

Olen vieraillut Suomessa joissakin ns. gospelkahviloissa, jossa toivotaan vieraiksi juuri niitä, jotka eivät ajattele asioista samalla tavoin, mikä voisi edistää meidän kaikkien henkistä hyvinvointiamme. Ihmisillä on tapana rajata ystäväpiiriänsä siten ettei kaikki mahdu mukaan tai eivät edes ansaitse ystävyyttämme monista eri syistä, minkä takia joistakin tulee myös yksinäisiä. Eräs turistikirkkoseurakunta Espanjan Aurinkorannikolla pitää mm. karaoke-iltoja paikallisessa huoneistohotellissa suomalaisille, joka luo yhteisöllisyyttä paikallaolijoiden keskuuteen.

Eero Balk ja Tapani Kärkkäinen ”Kadonnutta kahvilaa etsimässä” (Otava 2000), josta lainaus sivulta 9: ”Tämän kirjan tekstit kuvaavat Keski-Euroopan sydänalueiden kahvilaelämää. Näille seuduille kahvi ja kahvilta kotiuivat hieman myöhemmin kuin läntiseen Eurooppaan, vasta 1600-luvun lopussa, mutta niistä muodostui nopeasti erottamaton osa varsinkin nousevan porvariston ja älymystön elämäntapaa…

Kahvilassa paitsi luettiin, myös kirjoitettiin ja toimitettiin lehtiä. Joskus siellä tehtiin myös politiikkaa… Mutta kahvilassa myös vain oleiltiin. Tavattiin toisia, tarkkailtiin kadun vilinää, pohdittiin elämää. Solmittiin tuttavuuksia, joille kahvilan ainutlaatuinen ilmapiiri antoi mahdollisuuden sekä pysyä muodollisina että kehittyä intiimeiksi.

Suurkaupunkien levoton elämä ja yksinäisyys loivat sen sosiaalisen tilauksen, jonka varaan rakentui kahvilaelämän kukoistus Keski-Euroopassa 1800-luvun lopulla. Yhtenä syynä oli myös asuntokurjuus. Sata vuotta sitten kaupunkilainen saattoi paeta ahdasta, kylmää ja pimeää asuntoaan kahvilaan…”

Yrjö Lautela, Jyrki Palo ”Itävalta – Kappale mennyttä suuruutta” (Kleio 2005), josta lainaus sivulta 226: ”Oikean wieniläiskahvilan pöydässä voi mainiosti työskennellä, kirjoittaa, luonnostella tai vain lukea päivän lehdet, sillä lehtien pitää kahvilasta löytyä… Wieniläiskahvilassa ollaan, kuten joskus on sanottu, ’ei omassa kodissa, mutta kuitenkin kotona’. Siellä on asiakkaille myös pelikortteja, shakkilautoja, dominonappulat tai biljardipöytä. Monista löytyy tietosankirjakin, jos keskusteluissa sattuisi syntymään kiistaa faktoista.”

Tapani Suonto ”Tapahtui perjantaina” (Kustannuskeskus Päivä Oy 1978), josta lainaus sivulta 81: ”Gospel Garden on kahvilaa muistuttava kampanjamme työkeskus Helsingin sydämessä. Siellä sijaitsevat kampanjatoimisto ja kalustovarasto. Keskuksessa järjestetään kaikki kampanjaan liittyvät neuvottelut ja toimikunnan kokoukset. Siellä pidetään myös osa kampanjaan liittyvistä koulutustilaisuuksista ja rukouskokouksia… Gospel Garden sijaitsee Iso Roobertinkadulla useiden kapakoiden ympäröimänä.

Kivenheiton päässä on mm. ravintola Budapest, naapurissa kreikkalainen ravintola ja aivan vastapäätä homojen Gay Gambrini. Heti ensimmäisinä iltoina kapakkamme tulvahti täyteen värikästä yleisöä, miehiä ja naisia, homoja ja heteroja, nuoria ja varttuneita. He istuivat aluksi aina hämmästyneen näköisinä uuden kapakkamme hämyssä värivalojen tuikkiessa gospelmusiikin pitäessä heille seuraa. Toimintamme perustui pääasiassa henkilökohtaiseen keskusteluun pöydissä ja tätä varten tarvittiin reilut toistakymmentä työntekijää joka ilta.

Puolenyön jälkeen oli usein vuorossa myös ohjelmaa, lauluesityksiä ja jokunen lyhyt puheenvuorokin. Joskus ohjelma lähti itsestään rönsyilemään yleisön heitellessä kysymyksiä, joihin yritimme parhaamme mukaan vastata. Ne asiakkaamme, jotka halusivat tehdä täyskäännöksen ja antaa elämänsä Kristukselle, vietiin alakertaan. Siellä oli rauhallista keskustella ja rukoilla.

Mike Wave ”Amerikkalainen unelma – Turkulaispojan tie amerikkalaiseen unelmaan” (IBMEDIA 2020), josta lainaus koskien Lake Worthia sivulta 135: ” Suomalainen kahvila sijaitsee Ocean Avenuella. Sen valikoimista löytyy suomalaiseen makuun kaikkea muna-anjovisleivästä hillomunkkiin. ’Paikalliset suomalaiset kutsuvat kahvilaa parlamentiksi, sillä tuttu miesporukka istuu siellä päivittäin puhumassa asiat halki.”

Helena Ewalds, Olav, Fanuelsen, Flemming Jensen, Hansk-Erik Lindström, Ragnheidur Sverrisdottir ”Rajojen yli – Diakoniatyötä Pohjoismaissa” (Suomen Ev. Lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2001), josta lainaus sivulta 56: ”Karlskogan seurakunta päätti avata yökahvila 39:n tiloihin. Kahvilaa pidettiin auki perjantaisin ja lauantaisin.

Päätös ei ollut minkään perusteellisen analysoinnin ja pohdinnan tulos. Se oli pikemminkin luonnollinen seuraus tämän seurakunnan diakoniatyön perustuvanlaatuisesta suhtautumisesta: osallistutaan aktiivisesti Karlskogan kehittämiseen, nähdään ja yritetään täyttää uusia tarpeita, ja ollaan paikalla kun tarvitaan. ’Todellisuus tarttui kirkkoon’, sanoo seurakuntadiakoni Britt Rosén, yksi aloitteentekijöistä.

Tähän voisi lisätä, että kirkko antoi todellisuuden tarttua siihen. Tarvittiin kohtaamispaikka, joka voisi myötävaikuttaa nuorten kehitykseen, ja oli itsestään selvää, että seurakunta avasi ovensa. Seurakunta halusi tarjota nuorille päihteettömän ympäristön, missä he voivat seurustella, mutta myös positiivisen kontaktin aikuisiin. Yökahvilasta tuli pian hyvin suosittu.

Perjantai- ja lauantai-iltaisin ja -öisin monet seurakuntakodin huoneista täyttyivät 13-20-vuotiaista nuorista. Kävijöitä oli iltaa kohden 300-500. He joivat kahvia, juttelivat, kuuntelivat musiikkia ja pelasivat pöytätennistä ja seurapelejä. Joskus joku soitti kitaraa tai pianoa ja moni lauloi. Jotkut auttoivat tarjoilussa. Seurakunta hoiti kahvilatoimintaa oman henkilökuntansa ja vapaaehtoisten avulla.”

Tein 2000-luvun alussa Venäjän Karjalan Lahdenpohjan lastenkoteihin vierailuja tehdessäni pysähdyin muutaman kerran Lappeenrannan Gospel-kahvilaan, jossa toiminta oli välillä käsittääkseni kellon ympäri tapahtuvaa, siellä koin olevan yhteisöllisyyttä, jonne voi poiketa kuuntelemaan lauluja ja tarvittaessa keskustelemaan mieltä painavista asioita, mutta toiminta siellä on jo loppunut.

Jatkaessani matkaa Lappeenrannasta Pietariin, niin Pietarissa ja Hatsinassa vierailessani yllätyin siitä, kuinka ammattimaisesti pieni venäläinen seurakunta toteutti näytelmiä ja juhlia asianmukaisine pukuineen osana seurakuntakokouksia, mikä lisäsi seurakunnan sisäistä yhtenäisyyttä yhteisen tekemisen kautta.

Yhteisöllisyydellä varmaan voidaan tarkoittaa sitä, että voimme tuntea olevamme vaikutusympäristössä tärkeitä, tulemme nähdyiksi, kuulluiksi ja tunnemme kuuluvamme joukkoon, eikä mollatuiksi ulkopuoliseksi. Muistan nuoruudestani omakotialueelta, jossa asuimme, kotirouvien seurapiirin, jossa siihen osallistuvat saivat kokea yhteyttä, vertaistukea ja apua, eli monia hyviä asioita, vaikka olivat kovin erilaisista taustoista tulleet tähän yhteisöön, vaikka seurasin tilannetta etäältä.

Itse olen saanut olla mukana seurakunnan kotisolutoiminnassa, jossa kokoonnutaan jonkun perheen kotiin kasvamaan kristittyinä kokemalla yhteyttä samalla tavoin kuin nämä kotirouvat seurapiirissään. Intiassa eräässä seurakunnassa vieraillessani sain tutustua paikalliseen seurakuntaan, jonka pastorit vierailivat vuoden aikana noin 2000 kotisolutapaamisessa, jossa ihmiset voivat tulla paremmin kuulluiksi, kohdatuiksi rukouksin ja nähdyiksi, kuin suurissa seurakunnan kokouksissa. Käsittääkseni kummi- ja rippikoulutoiminta on tarkoitettu, että voisi päästä yhteyteen toisten kristittyjen kanssa ystävyyden ja kristinuskon totuuksia oppien.

Kahvila tyyppinen yhteisöllinen toiminta saattaisi pienentää uskosta luopuvien ja seurakunnan toiminnasta poisjäävien määrää, eli opetuslapseuttaa ne, joilla ei ole suhdetta seurakunnan toimintaan, eivätkä tunne seurakunnasta ketään. Myös kahvila ajatukseen sopisi hyvin kristillinen karaoke, jollaisen olen nähnyt toimivan eräässä järvenpääläisessä seurakunnassa, jonne kristillisen karaoken sydämelleen saanut toi laitteet ja osaamisensa luodakseen yhteishenkeä seurakuntaan yhdessä tekemiselle karaokelaulun muodossa. Espanjassa vieraillessani olen laittanut merkille myös siellä perheiden ja sukujen yhteisöllisyyden, eli ollaan riippuvaisia toisistamme hyvässä mielessä.

Tass Saada ”Taistelin Arafatin joukoissa: PLO:n tarkka-ampujan tie uuteen elämään” (Perussanoma Oy 2018), josta lainaus sivulta 159: ”Minulle avautui tilaisuus avata pieni kahvila historialliseen rakennukseen, joka sijaitsi Kansas Cityn keskustassa vastapäätä liittovaltion oikeustaloa. Siellä tarjottaisiin piirakoita, voisarvia, voileipiä ja muuta vastaavaa vain aamiaiseksi ja lounaaksi. Karen ja minä rukoilimme asian puolesta ja tunsimme, että Jumala näytti meille vihreää valoa. Annoimme kahvilalle nimen ’Cafe Demi-Tass’ pienen espressokupin mukaan… Omistimme sen Herran käyttöön, ja siitä tuli eräänlainen evankelioiva työmuoto… Aloimme tarjota kahvilassa esirukouspalvelua, joka kosketti ja rohkaisi monia ihmisiä.” Aikanaan Tass Saada myi kahvilansa ja sai siitä sen mitä oli pyytänyt.

Loren Cunningham ja Janice Rogers ”Oletko se todella sinä, Jumala? – Kirja Jumalan äänen kuulemisesta” (YWAM Kustannus Oy 2013), josta lainaus sivulta 98: ”pysähdyimme Pink Pussycat -yökerhon viereen. Kristillinen kahvila, jota käytimme päämajanamme, oli kerhon naapurissa. Purimme autosta laatikot, joissa melkein kuivat lehtiset olivat. Veimme ne alakerran punamustaksi maalattuun saliin, jossa kadun ihmisille tarjottiin ilmaista kahvia ja edullisia voileipiä. Sisään tuli nuoria muutaman hengen ryhmissä, kunnes paikalla oli 30 ihmistä. Katselin kapeisiin muotihousuihin pukeutuneita teini-ikäisiä poikia ja minihameisia tyttöjä viimeisen huudon mukaisissa kengissään.”

Inkeri Numminen ”Arvo Ylpön vuosisata” (WSOY 1987), josta lainaus sivulta 90: ”Suomeen oli jo 1900-luvun vaihteessa alettu levittää osuustoiminta-aatetta periaatteina taloudellinen yhteistoiminta, itsemääräämisoikeus ja omatoimisuus. Osuustoiminnalla nähtiin olevan ihmisiä yhdistävä, ei erottava vaikutus. Ensimmäisiä osuuskauppoja oli perustettu jo 1800-luvun loppupuolella.

Suomessa osuustoiminta-aate oikein roihusi. Intomieliset osuustoimintaihmiset olivat dosentti Hannes Gebhardin johdolla jo vuonna 1899 perustaneet Pellervo-seuran. Jo seuraavana vuonna se oli alkanut julkaista omaa lehteä… Vuonna 1905 oli Helsingissä perustettu osuusliike Elanto, sen jäsenistö koostui kaikista kansalaispiireistä. Vuonna 1908 osuusliike oli avannut ensimmäisen halpahintaisen ja siistin kahvilan Helsingin Mikonkadun varrella. Alusta lähtien se oli saavuttanut suuren suosion. Kahvilassa viihtyivät opiskelijat, taiteilijat ja virkamiehet…

Kahvilassa saattoi lukea päivän sanomalehden kun sinne Työmiehen ja Hufvudstadsbladetin lisäksi tuli Helsingin Sanomat ja Uusi Suometar. Kahvila oli suosittu keskustelupaikkana.”

Olen vieraillut Israelin Tel Avivissa, jossa oli evankeliointijärjestö perustanut hotellin (ovat jo luopuneet hotellin pidosta), joka normaalin hotellitoiminnan lisäksi on mahdollistanut tälle järjestölle toimintakeskuksen heidän palvelutyölleen, kuten TV-studiot, kokoontumistilat jne. Tämä järjestö keräsi maailmanlaajuisesti varoja tälle hankkeelle. Tähän liittyen Raamatussa Paavalin Roomalaiskirjeessä luvusta 16:23 lainaus: ”Gaius, minun ja koko seurakunnan majanantaja, tervehtii teitä. Erastus, kaupungin rahainhoitaja, ja veli Kvartus tervehtivät teitä.”

Samuli Sirén ”Elämästä on kysymys” (Omakustanne 2017), josta lainaus sivulta 15: ”Eräässä seurakunnassa oli pysähdytty paikoilleen. Siellä ei koettu ’että he kaikki olisivat yhtä’, seurakunnan yhteys piti etsiä seurakunnan jäsenluettelosta. Kerran kuussa oli virallinen seurakuntakokous, mutta vain hyvin pieni joukko vaivautui kuuntelemaan virallisia asioita ja keskustelemaan niistä. Seurakunnan vastuuhenkilöt kantoivat huolta tilanteesta, ja he muuttivat kokouksen sisältöä.

Ennen asioitten käsittelyä järjestettiin kahvitarjoilu, jonka aikana seurakuntalaiset saivat vaihtaa kuulumisia ja tutustua toisiinsa. Kahvittelu antoi luontevan mahdollisuuden olla yhdessä, mistä sitten seurasi myös yhteyden kokemista. Perheellisiä kehotettiin tuomaan myös lapset mukaan. Kun kahvit oli juotu ja kuulumiset kerrottu, laulettiin reipas ja tuttu ylistyshenkinen yhteislaulu. Tilaisuuden virallista osuutta ei menty jatkamaan ison salin puolelle vaan asioitten käsittelyä jatkettiin kahvipöytien äärellä. Lapsille jaettiin piirustuslehtiöitä ja värikynät…

Viralliset asiat hoidettiin etukäteen niin valmiiksi, ettei niitten käsittelyssä tarvinnut turhaa jahkailla… Seurakunta kadottaa valtavan suuren voimavaransa, jos sen sisälle muodostuu ylipääsemättömien muurien jakamia ryhmittymiä. Tehtävät ovat erilaisia, ja henkilökohtaiselle ystävyyssuhteillekin täytyy olla tilaa, mutta yhteyttä ei olisi missään varaa kadottaa. On tappio, jos lapset ja nuoret, keski-iän kypsyneet, vanhukset, oppineet, musikaaliset, rikkaat ja köyhät lokeroituvat omaan soppeensa. Vielä voi löytyä väliinputoajia, jotka eivät tunne sopivansa mihinkään lohkoon…

Pirstaloituneessa seurakunnassa kanssakäyminen ja sisäisen yhteyden tunteminen eri ryhmään kuuluvan kanssa voi tuntua jopa mahdottomalta… Mutta jos todellisen elämän kokeminen Kristuksessa tulee tärkeimmäksi hengellisen elämän perustaksi, se kaataa raja-aidat, ja voidaan kokea apostolisen ajan keskinäisen yhteyden väkevää voimaa. Silloin myös erilaiset ihmissuhteet ovat rikastuttavia eivätkä erottavia tekijöitä.”

Yhteisöllisyyttä voi tarkastella monella tavoin, kuten Egyptissä 300-luvulla on ilmeisesti alkaneet luostarit, mutta myös Syyrian alueilla lama ja yhteiskunnallinen sorto saivat yhä useammat vetäytymään autiomaahan erakoiksi ja sitä kautta syntymään luostariyhteisöjä. Erakot ovat muodostaneet jumalanpalvelusyhteisöjä, ja alkoi syntyä suurempia erakkoyhdyskuntia. Pakomiosta (k. 346) pidetään varsinaisen luostarilaitoksen isänä, sillä hän organisoi ja perusti askeettiyhteisön tradition mukaan vuonna 325.

Munkkien tehtävänä olivat maanviljely, jumalanpalvelukset, rukous, raamatunluku ja mietiskely. Alkuaikoina munkit saivat yleensä pitää omaisuutensa ja jatkaa elämistään vaimonsa kanssa. Ensimmäisen luostarisäännön kehitti Basileios Suuri (k. 379). Basileioksen säännön mukaan: luostarit ovat piispan alaisuudessa. Luostarien tehtäviksi tulivat hartaus, laupeudentyö ja teologinen tutkimus. Luostariin tuleva sitoutuu omaisuudettomuuteen, naimattomuuteen sekä kuuliaisuuteen luostarinsa johtajalle.

Lännessä luostarijärjestelmä oli pitkään riippuvainen Rooman valtakunnan itäosista tulleista vaikutteista; Basileios Suuren luostarisäännöstä oman versionsa kehitti muun muassa Augustinus, kun taas erityisesti Johannes Cassaianus levitti luostarijärjestelmää egyptiläisten esikuvien mukaisena nykyisen Etelä-Ranskan alueelle. Samaan perustaan nojaa lännessä sittemmin suurimman vaikutusvallan saanut Benedictus Nursialaisen (480-543) luostarisääntö. Säännöt määräsivät luostareita korostamaan käytännön työtä (”Rukoile ja tee työtä” – ”Ora et labora”). Luostarien tehtäviksi tulivatkin laupeudentyö ja sivistys.

Stanley Sjöberg ”Näin toimii usko” (Lähetysnuoret ry. 1983), josta lainaus 60: ”On olemassa kristittyjä seurakuntamalleja, jotka yksinkertaisesti ovat luomassa kollektiivista yksinäisyyttä. Mutta nykyään ollaan palaamassa alkuperäiseen yhteysmuotoon pienryhmien muodossa, jotka täydentävät suuria jumalanpalveluksia. Niissä voidaan keskustella, rukoilla henkilökohtaisella tasolla, kertoa kokemuksia ja ylläpitää luovaa yhteyttä. Kristittyjen yhteys merkitsee sitä, että jokainen yksilö uskova panee täyden panoksensa asiaan.

Tullessamme Jumalan luo meidän tulee antaa jotain itsestämme saadaksemme osamme Herran siunauksesta. Samalla tavoin meidän täytyy tulla seurakuntayhteyteen sellaisella mielellä, että tahdomme itse olla antamassa, ottamassa vastuuta, avaamassa keskustelua ym. Silloin tulee yhteydestä sekä itsellemme että muille rikastuttava. Saamme olla muille siunaukseksi.”

Opinnäytetöitä:

Johanna Nurminen ”Hyvinkäälle perustettavan kahvilan menestystekijät yrityksen perustamisvaiheessa” (Lahden ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö 2015)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/95653/Nurminen_Johanna.pdf;jsessionid=DDD115BD7F12234E6C0859E9DABB7E35?sequence=1

Henna Hakamäki ”KAHVILAN PERUSTAMINEN – Café Volume” (Tampereen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2022)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/783286/Hakamaki_Henna.pdf?sequence=2

Emilia Liikkanen ” Yrityksen perustamisprosessi ja liiketoimintasuunnitelma, case: Coffee & Sandwich Bar” (Saimaan ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö 2013)
https://core.ac.uk/download/38097858.pdf

Börje Ölander ”Solutoimintaa Kristillisten kotisolujen toiminta ja osallistujien kokemukset neljässä helsinkiläisessä seurakunnassa” (Käytännöllinen teologia Maisteritutkielma 2020)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/72dcde35-3b85-4181-8024-d99136a9d9f1/content

Toni Karilainen ”ETSIVÄ MIESTYÖ – Etsivän miestyön mallintaminen ja toiminnan kehittäminen miesten löytämiseksi Miesten Kansalaistalo Mattilan toimintaan” (Tampereen ammattikorkeakoulu, OPINNÄYTETYÖ 2019)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/262030/Karilainen_Toni.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Sirpa Törmä ”Solunjohtajan käsikirja” (2019)
Jari Sinkkonen ”Kiintymyssuhteet elämänkaaressa” (Duodecim 2018)
Terhi Paananen, Hans Tuominen ”Aarre – Isosen kirja” (2014)
Merja Koivula ”Lasten yhteisöllisyys ja yhteisöllinen oppiminen päiväkodissa” (Jyväskylän yliopisto 2010)
Eero Balk ja Tapani Kärkkäinen ”Kadonnutta kahvilaa etsimässä” (Otava 2000)
Michael Harper ”Niin kuin alussa” (Ristin Voitto 1971)

Munkki Serafim ”Araratista itään – Kaksitoista avainta kauneuden ja kärsimyksen Armeniaan” (Kirjapaja 2007)
Wikipedia

Linkkejä:

https://pekkasimojoki.fi/majataloillat/

https://www.stelk.fi/ (Stelkin miestyö)

https://fi.wikipedia.org/wiki/Demos_Shakarian (Demos Shakarian miestyöjärjestön perustaja)
https://www.fgbmfi.org/ (Kansainvälinen miestyö)
https://www.mummonkammari.fi/sivustot/mummon_kammari
https://www.hel.fi/static/rakvv/ohjeet/Ravintola_kahvila.pdf
https://www.geni.com/people/Demos-Shakarian/6000000011842278290 Demos Shakarian Geni.com