Sukujuhlat ovat tapahtumia, joissa sukulaiset kokoontuvat yhteen juhlimaan ja viettämään yhteistä aikaa. Ne tarjoavat tilaisuuden tavata perheenjäseniä, vahvistaa sukuyhteyksiä ja yhteenkuuluvuutta, sekä luoda uusia muistoja yhdessä. Olen osallistunut äitini-isän Volotisen sukuseuran sukujuhliin 2000-luvun alusta alkaen. Tämä sukuseura ja monet muutkin järjestää sukukokoontumisia kolmen vuoden välein. Mitä sukujuhlissa tehdään? Usein sukujuhliin kuuluu yhteinen ateria, jossa sukulaiset keskustelevat, johon voi liittyäJatka lukemista ”Sukujuhlat”
Kategoria-arkisto: Yleinen
Mielenterveys
Tiedostusvälineissä on pidemmän aikaa kerrottu lisääntyvistä mielenterveysongelmista, sillä työikäisiäkin jää suurissa määrin pitkille sairaslomille, kun eivät kykene tekemään enää työtä mielenterveystensä ongelmien vuoksi. Mielestäni asia on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä, sillä mielenterveyssyistä jäädään eläkkeelle jo nuorina, vaikka työntekijöistä on pulaa monella alalla. Tämän vuoksi olen perehtynyt tähän asiaan keräämällä tietoa, jotta myös itse voisin ymmärtää tätäJatka lukemista ”Mielenterveys”
Paniikkihäiriö
Ihmispelko voi liittyä siihen, että pelkäämme mitä muut ajattelevat ja sanovat minusta minun tietämättäni, eli toiminko oikein muiden mielestä tai hyväksyvätkö he minua ollenkaan joukkoonsa, varsinkin kun elämme somemaailmassa. Tämä on elämistä pelosta käsin varpaillaan, mikä stressaa kovasti ja voi johtaa pahimmillaan päihderiippuvuuteen. Olemme herkistyneet seuraamaan muiden suhtautumista itseemme, ja usein hyvin vaistonvaraisesti haemme omanJatka lukemista ”Paniikkihäiriö”
Geneettinen sukututkimus
Geneettinen sukututkimus on uusi sukututkimuksen laji. Geneettinen sukututkimus on lisännyt suosiotaan myös Suomessa, vaikka siihen liittyy erilaisia pelkoja. DNA testit ovat suuntaa antavia esimerkiksi kadonneiden sukulaisten löytämiseksi. DNA sukututkimus ei korvaa perinteistä asiakirjoihin perustuvaa sukututkimusta, vaan täydentää sitä.. Vuodesta 1999 alkaen tavalliset kuluttajat ovat voineet teettää DNA-tutkimuksen itsestään Yhdysvalloissa lähettämällä näytteensä tutkittavaksi palveluntarjoajalle ja vertaamalla sittenJatka lukemista ”Geneettinen sukututkimus”
Venäjän sukulaiset
Jotkut sukulaiseni ovat aikojen saatossa lähteneet etsimään parempaa toimeentuloa ja tulevaisuutta Neuvostoliitosta niin kutsutusta työläisten paratiisista. Ilomantsilaisen äidin isän ortodoksinella suvulla on sukuseura alkaen vuodesta 1969 kansanedustaja Mikko Volotisen toimesta. Sukuseuran toiminta oli välillä hiipunut, mutta jatkui uusien vetäjien myötä. Sukuseura nykyisellään järjestää kolmen vuoden välein suvun jäsenten kokoontumisia ja ohjelmaa. Sukuseura on julkaissut sukukirjan. Sukuseuran avullaJatka lukemista ”Venäjän sukulaiset”
Pohjanmaa
Isäni suvut ovat asuneet ainakin 1600-luvulta alkaen Pohjanmaalla. Tämän vuoksi olen selvitellyt Pohjanmaan historiaa. Olen kulkenut Karjalassa ja Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla on jotenkin vauraamman näköistä kuin Karjalassa, jossa on paljon autiotiloja. Pohjanmaan, Tyrnävän ja Alavuden historioista on kirjoittanut professori Kyösti Julku kirjan nimeltä Muinais-Kainuusta ”Kvenland – Kainuunmaa” (Kustannusosakeyhtiö Pohjoinen Oulu 1986), jossa hän mainitsee Messeniuksen todenneen (Scondia Illustrata jaJatka lukemista ”Pohjanmaa”
Karjala
Äitini suvut ovat kotoisin Ilomantsin Karjalasta. Äitini isän suku pitää itseään ortodoksisena ja karjalaisena sukuna, mutta eräs tämän suvun miespuolinen suvun jäsenistä teetti DNA isälinjatestin, jonka mukaan he ovatkin haploryhmältään I, eli germaaneja, ehkä viikinkejä. Viikingit keräsivät veroja myös Karjalasta jne… Paavo Suoninen ”Karjala keskellämme” (Pääkaupunkiseudun Karjalalaiset ry. 2011), josta lainaus sivulta 16: ”Skandinaaviset viikingit purjehtivatJatka lukemista ”Karjala”
Kukkosten sukujen alkuperä
Olen syntynyt Helsingissä 1950 luvulla, kun vanhempani muuttivat Oulusta ja Ilomantsista Helsinkiin työn perässä. Olen miettinyt mikä minut veti kirjapainoalalle, sillä heti ei tule mieleen, että suvussa olisi kirjapainajia. Vanhempien rakentaessa talkootyönä Tapanilaan omakotitaloa, niin lähettivät meidät lapset Ilomantsiin äitini vanhempien maatilalle. Maatilalla asui vielä kaksi enoani, jotka olivat muutaman vuoden vanhempia kuin minä. MummollaniJatka lukemista ”Kukkosten sukujen alkuperä”
Amerikan sukulaiseni
Isäni Amerikkaan muuttanut setä Juho ”John” Mattila (syntyi 16.7.1891 Tyrnävällä ja kuoli 5.5.1972 Portlandissa Oregonissa) meni Tyrnävältä Portlandiin Oregonin osavaltioon metsätöihin 1918, koska pakeni kansalaissodan Oulun taistelujen jälkiselvittelyjä. Juho ”Jussi” Mattila saapui Ellis Islandiin 18.2.1918, jolloin oli 26 vuoden ikäinen, mutta naimaton. Laivan nimi oli Bergensfjord, joka lähti Kristiania Akershusista Norjasta. Tämä laiva oli rakennettu Norjan ja AmerikanJatka lukemista ”Amerikan sukulaiseni”
Saksa
Minua Saksa kiinnostaa erityisesti, koska tutkimuksieni mukaan isäni suku on tullut Pohjois-Saksasta 1500-luvulla Suomeen Pohjanmaalle. Oulun seudulla Saksasta tulleet saivat Mällinen sukunimen. Viljo Nissilä on yhdistänyt Mällinen sukunimen germaanisiin miehennimiin Melle, Melleko, Mello. Mälliset saattavat olla saksalaisten hansakauppiaiden tai käsityöläisten jälkeläisiä, joita asettui Suomeen asumaan. Kesti, hansa, kauppi, saksa, Suomessa keskiajalla oleskelleista ulkomaalaisista kauppiaista käytetty nimitys, joistaJatka lukemista ”Saksa”