Kanada

En ole vielä päässyt Kanadaan tutustumaan, mutta halu vierailla Kanadassa on suuri, jotta voisin tutustua Kanadan suomalaisiin. Suomalaisia on paljon muuttanut myös Kanadaan, sillä Yhdysvaltoihin maahanmuutto on vaikeampaa nykyaikana.

Hannu Haukka ”Idän elonkorjuu” (Kuva ja Sana 2002), josta lainaus sivulta 19: ”Kenelle tahansa matkaajalle Kanadan länsirannikolla sijaitseva Vancouverin saari oli luonnon paratiisi… Saaren kalastuskyliin pääsi ainoastaan meriteitse ja lentämällä… Lentoreitit vuoristoiselle Vancouverin saarelle kuuluivat maailman vaarallisimpiin… Isäni kalasteli tuolloin paljon Uclueletin kylän aluevesillä. Ucluelet oli Vancouverin saaren merkittävimpiä kalankäsittely- ja intiaanien asutuskeskuksia.”

Suomalaisen Nokian toimitusjohtajaksi vuonna 2010 valittiin Knadalainen Stephen Elop.

Pekka Nykänen & Merina Salminen ”Operaatio Elop” (Teos 2014), josta lainaus sivulta 48: ”Pittoreski Ancasterin pikkukaupunki on yksi ensimmäisiä eurooppalaisten asuttamia yhteisöjä Kanadan Ontariossa. Alue tunnetaan sen historiallisesta keskustasta ja hyvistä vaellusreiteistä. Asukkaita on reilut 30 000. Sää on kuin Helsingissä. Koska suuret järvet pitävät talvet kohtuullisen lämpiminä, keskilämpö on tammikuussa viisi astetta pakkasta. Heinäkuussa keskilämpö on 22 astetta. Ancaster on vuosien varrella kasvanut kiinni Kanadan yhdeksänneksi suurimpaan kaupunkiin Hamiltoniin. Lähin suurkaupunki on Toronto 70 kilometrin päässä koillisessa. Lännessä yhtä kaukana on Waterloo, jossa matkapuhelinvalmistaja RIM (myöhemmin Blackberry) aloitti toimintansa vuonna 1984. Jos lähtee kaakkoon, päätyy sadan kilometrin päässä Buffaloon Yhdysvalloissa ja matkalla ohittaa Niagaran putoukset. Stephen Andrew Elop syntyi tähän ympäristöön 31. joulukuuta vuonna 1963.”

Kun aloitin kirjapainajauraani, niin tein syväpainjaoppisopimuksen SKK-syväpainon kanssa, kun olin valmistunut Käpylän ammattikoulun paina-linjalta vuonna 1974. SKK-syväpaino fuusioitui Hertso Oy:n. Fuusion seurauksena yritys sai uuden nimen Helprint Oy. Helprint Oy:n eräs myöhemmistä omistaja oli Kanadasta Quebecor Printing Inc. Helprintissä olin n. 6 vuotta syväpainajana. Kuinka Helprinti syntyi, niin se alku liittyy Lehtimiesten Urpo Lahtiseen, koska hän tarvitsi syväpainotalon Lehtimiesten painotuotteiden painamiseen. Urpo Lahtinen Lehtimiehet Oy:stä otti tämän vuoksi yhteyden Herttoniemeläiseen Hertso Oy:n ja maaliskuussa 1972 kaupat syntyivät ja koko osakekanta siirtyi Lehtimiehet Oy:lle. Uuden yrityksen johtokunnan puheenjohtaja oli Urpo Lahtinen ja jäseninä olivat Matti Lahtinen, Antti Honkasuo, Paavo Manner, sekä Seppo Sinivaara. Uudeksi toimitusjohtajaksi tuli Matti Lahtinen. SKK:sta otettiin yhteys Matti Lahtiseen ja ehdotettiin Hertso Oy:n myymistä SKK:lle. Matti Lahtinen ehdotti kuitenkin SKK:n liittämistä Hertso Oy:n. Tämän seurauksena syntyi uusi syväpaino Helprint Oy vuonna 1974. Siinä olivat osakkaina Lehtimiehet 45%, Uusi Suomi 45% ja Rauma-Repola Oy 10%. Vuonna 1977 A-lehdet osti Uuden Suomen osuuden Helprintistä. Yhtiön toimitusjohtajaksi nimitettiin Paavo Manner. Hertso Oy:n ja SKK:n syväpainojen yhdistyttyä (SKK, eli Suomalaisen Kirjallisuuden Kirjapaino Oy, joka toimi silloin Ruoholahdenkatu 21 Helsingissä). Helprint Oy oli silloin Suomen suurin syväpaino, jonka omistivat Lehtimiehet Oy, SKK ja Rauma-Repola, Helprint Oy muutti vuonna 1978 Mikkeliin Porrassalmenkatu 71:n Helsingin Herttoniemen liikenneympyrästä, jossa on nykyään Hertsi-kauppakeskus. Helprint Oy:n entinen pääomistaja A-lehdet Oy myi Helprintin liiketoiminnat yhdessä muiden osakkaiden kanssa 1997 sveitsiläiselle UBS Capital BV:lle (Union Bank of Switzerlandin eli UBS AG:n tytäryhtiö) ja sijoitusrahasto MB Yritysrahoitukselle, jotka omistavat mm. ruotsalainen TINA-painokonsernin (Tryckinvest i Norden Ab) 510 miljoonalla markalla. Siitä A-lehdet Oy:lle kuului 70% ja 30% kuului lokakuussa kuolleen Urpo Lahtisen perikunnalle. UBS Capital ja MB Yritysrahoitus omistavat ennestään ruotsalaisen TINA-painokonsernin, Tryckinvest i Norden AB:n. TINA siirtyi nykyisille omistajilleen tämän vuoden tammikuussa. Ruotsin ainoa kaupallinen syväpaino Interprint on TINA-konsernin tytäryhtiö. A-lehtien Laakso painottaa, että vaikka Helprintin myynnistä kertovassa lehdistötiedotteessa puhutaan Helprintin fuusioimisesta TINA:aan, kyseessä ”ei ole konkreettinen, juridinen fuusio”. Laakson mukaan Helprintiä, Interprintiä ja TINA:n rullaoffsetpainotaloa Sörmlands Grafiskaa ei sulauteta keskenään. Kaikki yhtiöt jatkavat itsenäisinä. Helprintin kaupan myötä TINA-konserni saavuttaa johtavan aseman pohjoismaisille painomarkkinoilla. Konsernin pyrkimys on vahvistaa kilpailuasemiaan keskieurooppalaisiin painotaloihin nähden Mikkelissä sisaitsevan Helprint Oy:n omistus on siirtynyt kandalaiselle Quebecor Printing Inc:lle. Quebecor Printing Inc on saanut hallintaansa 99,8 prosenttia ruotsalaisesta Tryckinvest i Norden Ab:n osakekannasta, johon Helprintikin on kuulunut reilun vuoden heidän omistukseensa. Quebecor Printingin liikevaihto oli viime vuonna noin 25 miljardia markkaa. Euroopan osuus tästä oli noin viisi miljardia. Yhtymän päätoimipaikka sijaitsee Montrealissa Kanadassa ja Euroopan toimintoja johdetaan Pariisista. Yhtymän palveluksessa on 28 000 henkeä. Helprint on pohjoismaiden suurin syväpaino, ja sen liikevaihto oli vuonna 1997 runsaat 500 miljoonaa markkaa ja henkilöstöä on 330. Koko pohjoismainen liikevaihto oli 1,1 miljardia markkaa ja henkilöstöä noin 900. Helprint Oy:stä tulee omistuksen muuttuessa Helprint Quebecor Oy ja sen toimitusjohtajana jatkaa Olli Kumela. (Startel – STT)” (lähde: Taloussanomat 21.10.1998). Helprint meni konkurssiin 2019.

Kanadan historiasta jotakin

Akseli Rauanheimo ”kirjassaan Kanadan-kirja” (WSOY 1930) kertoo aikalaisilleen Kanadaan muuttamisesta ja kuinka tulisi valmistautua tuleviin olosuhteisiin tuntemalla maa ja olosuhteet ennakkoon.

John Cabot tutki 1497 Englannin laskuun Labradorin rannikkoa sekä Nova Scotiaa sekä tulivat Acadian rannikolle, Uuteen Englantiin ja aina Virginiaan saakka. Italialainen Juan Verrazzano otti vuonna 1524 Ranskan palveluksessa ollessaan selkoa rannikosta, joka ulottui Cape Hatterasista Nova Scotiaan.

Ranskalainen Jacques Cartier purjehti 1534-36 Saint Lawrencen jokea ja perusti ensimmäisen siirtokunnan. Cartier oli tullut siihen käsitykseen, että tämän maan täytyi olla se maa jonne Jumala ajoi Kainin veljesmurhan jälkeen, koska maa oli sangen karua seutua. Kun paikalliset intiaanit sanoivat paikan nimeksi ”Kannata”, luuli Cartier sen tarkoittavan koko maata, ja näin maan nimeksi tuli Kanada, jonka intiaanikielinen merkitys on kylä. Kanadaan saapui ranskalaisia lähetyssaarnaajia, jotka käännyttivät intiaaneja, toimivat myös löytöretkeilijöinä.

Kalle K. Auermaa ”Liikemiehen matkahavaintoja – Kanada ja Japani” (WSOY 1924), josta lainaus sivulta 15: ”Toinen Englannin johtava yhtymä on englantilais-kanadalainen Canadian Pacific Railway Co, Ltd. – Kanadan-Tyynenmeren Rautatieyhtiö, ja sen kanssa sen sisaryhtiö – Canadian Pacific Ocean Services Ltd. – Kanadan-Tyynenmeren Höyrylaivayhtiö… Se on samalla nuorin koko tämän yhtymän haarautumista ja syntyi vasta v. 1903. Tällöin nimittäin rautatieyhtiö osti Elder Demster & Beaver Co:n laivoineen päivineen. Sen lisäksi yhtiö vielä v. 1917 otti huostaansa myöskin kapteeni Allanin v. 1822 perustaman Allan Line-nimisen laivayhtiön. Täten on siis Canadian-Pacific Railway Co. pantu kokoon neljästä eri yhtiöstä, jotka nyttemmin on tarkoin liitetty yhteen, ja se harjoittaa yhden ainoan johtoelimen alaisena maailman nopeinta matkustaja-, posti- ja tavaraliikennettä Englannin ja brittiläisen kruununsiirtokunnan Victorian eli Hongkongin välillä Kanadan, Japanin ja Kiinan satamain kautta, tarjoten matkustavalle yleisölle tilaisuuden tehdä tämän suunnattoman maa- ja merimatkan Liverpoolista Hongkongiin uskomattoman lyhyessä ajassa – 33-35 päivässä… Hankittuani, paitsi asiaankuuluvaa Lontoon poliisin lähtöviseerausta, vakuudeksi myöskin Kanadan Lontoossa olevilta viranomaisilta erikoisen kauttakulkuluvankin, etten suinkaan joutuisi niitten matkustajain joukkoon, joitten passiin voidaan painaa takaisinpalautusleima Amerikan puoleisella rannalla, läksin matkan alkutaipaleelle Lontoosta Liverpooliin. Saapuessaan Canadian Pacific Ocean Services Ltd:in omistamalle 12.600 tonnin kantoiselle kaksipiippuiselle ’Metagama’-laivalle, huomaa matkustaja heti sulautuvansa mitättömän pieneksi jäseneksi tähän suurenmoiseen liikkuvaan yhteiskuntaan, jossa näytti vallitsevan omat ja lyhyet, mutta hyvin ja määrätietoisesti laaditut lait ilman pienintäkään poikkeusta yhden tai toisen eduksi. Laivalla oli lastina 260 siviilimatkustajaa, joku määrä siirtolaisia ja aika paljon aina kaukaiseen itään – Shanghaihin ja Hongkongiin saakka – Lontoosta ja muualta palaavia sotilaita, tuhatkunta säkkiä postia ja joku määrä kappaletavaraa… Montreal, Kanadan ja Euroopan välisen kaupan ja meriliikenteen keskipiste, jonne laivat kesäaikana saapuvat, on saanut nimensä kaupungin pohjoispuolelta reunustavasta Mount Royal-nimisestä vuoresta. Tämä historiallisesti merkillinen ja muistorikas paikka on alkujaan ollut Hotschelaga-nimisen intiaaniheimon leiripaikkana, jonka olemassaolon keksi ranskalainen Jacques Cartier v. 1535. Noin sataneljäkymmentä vuotta myöhemmin oli tämä paikka jo tunnettu jonkunlaisena St. Lawrence-joen varrella olevana kauppalana. V. 1760 ranskalaiset luovuttivat Quebecin lopullisesti Englannille, ja siitä lähtien on Montrealin kaupunki kehittynyt nopeasti… Sen lisäksi Torontosta kahtia jakautuva rautatielinja kokoaa kuuluisille Niagaran putouksille tai muualle aikovat matkustajat ensiksi Torontoon, josta kunkin on mukavaa jatkaa matkaansa mieleisiänsä teitä. Toinen näistä rautateistä kulkee Detroitin, Chicagon ja maailmankuulun myllykaupungin Minneapolisin kautta, yhtyen jälleen Candian Pacific rautatieverkkoon Kalliovuorten rinteillä. Tämä ns. ’märkäin miesten’ eli Amerikan ammatillisten kieltolainrikkojain ja väkijuomain salakuljettajien kulkutie ei tarjoa mitään erikoista nähtävää tavalliselle huvimatkailijalle… Toinen, mutta verraten lyhyt sivurata kiertelee pitkin kirkasvetisen Huron-järven rantamia maailman rikkaimman kupari- ja nikkelialueen halki Sudburyn pikkukaupunkiin, jossa se jälleen yhtyy päärataan… Vancouverin kaupunki oli matkan päämääränä, joka näin vaihtelevien elämyksien jälkeen nyt on saavutettu. Kaupunki sai alkunsa v. 1886, siis vuotta myöhemmin kuin Kanadan-Tyynenmeren rautatie valmistui. Sen silloiset puurakennukset paloivat poroksi jo seuraavana vuonna, ja siksi koko kylä tekeekin uuden uutukaisen vaikutuksen uusine suoraseinäisine taloineen. Kaupunki sijaitsee Vancouver-saaren takana Burrad-vuonon mantereenpuoleisella rannalla, ja sieltä lähtevät valkoiset Empress-jättiläishöyryt (Tyynenmeren valkoiset pääskyset) Japaniin, Kiinaan ja Manilaan sekä Australiaan ja Uuteen Seelantiin, Honolulun ja Fidshi- eli Suva-saarten kautta.”

Valentin (Ensio Rislakki) ”TAU-WOW” (Otava 1950), josta lainaus sivulta 7: ”Ensimmäinen valkoinen mies, joka kävi Kanadassa oli norjalaisen merirosvon poika Leif, jolla oli kunniallinen sukunimi Eriksson. Hän saapui sinne v. 997. Sen jälkeen saapui Kanadaan kolme suurta ’C:tä’. Ensimmäinen heistä oli John Cabot, italialainen merimies, joka sai kymmenen puntaa löydöstään Englannin kuninkaalta. Hän teki matkansa v. 1497, luuli löytäneensä tien Japaniin ja sai Lontoon kauppiailta sankarin nimen. Parturilleen hän lupasi suuren saaren ja köyhille munkeille piispantuolit. Mutta kun hän seuraavan kerran Kanadassa käydessään toi tullessaan vain kuivattua kalaa, villieläinten vuotia ja keripukkiin kuolleita merimiehiä, häipyi hänen maineensa äkkiä ja merien usvat peittivät hänen nimensäkin. (Usvat häipyivät sitten myöhemmin, koska hänestä sentään puhutaan kirjoissa.) Seuraava suuri ’C’ oli Jacques Cartier, joka v. 1534 lähti Ranskan laskuun perustamaan siirtokuntaa Kanadaan. Hän saapuikin Gaspén lahdelle ja pystytti rannalle puisen ristin, johon oli naulattu Ranskan liljat ja maalattu sanat: ’Vive le Roy de France’. Tällä tavalla syntyi ranskalaisten Kanadan alku, josta sitten monien vaiheitten jälkeen on kehittynyt nykyinen Dominion of Canada, jonka heraldinen motto kuuluu: ’A mari usque ad mare’ – merestä mereen. Cartier tapasi intiaanien päällikön Donnaconan, joka lahjoitti hänelle kaksi kappaletta omia lapsiaan ja näytti ylpeillen sotasaalistaan, ihmisten päänahkoja. Mutta sitä ihmeellistä ja kimaltelevaa itämaista kaupunkia, jota Cartier oli tullut etsimään, ei hän löytänyt. Noustuaan nykyiselle Mont Royalin vuorelle hän näki edessään köyhän ja alkeellisen intiaanikylän, jonka asukkaat eivät tunteneet rautaesineitä, ei purjeita, ei pyöriä eikä edes keittoastioita. Halvaantuneet, sokeat ja vanhukset huusivat häneltä apua, ja Cartier, yksinkertainen merimies, teki parhaansa: rukouksin ja ristinmerkein hän yritti auttaa vaivaisia. Cartier kävi monta kertaa Kanadassa, mutta kaikki kotona olevat halusivat kultaa ja hopeaa; mahtavat metsät, viljavat maat ja kauniit maisemat eivät ketään houkutelleet. Intiaanipäällikkö Donnacona seuralaisineen vietiin Ranskaan jonkinlaisena mainoksena ja houkutuksena, mutta Donnacona ja seurue heittivät henkensä Ranskan kulttuurin puristuksessa. Siitä huolimatta Cartier v. 1541 viisi laivanlastia täynnä ihmisiä ja tavaraa lähti Kanadaan. Kolme kuukautta keinuivat purret Atlantilla. Vesi loppui ja sioillekin oli juotettava omenaviiniä. Perille saavuttua oli jo syksy ja vastassa kova talvi. Seuraavana keväänä tipahtaa Cartier vuorostaan historian lehdiltä. Uusi Ranska ei syntynyt vieläkään. Kolmas ’C’, joka tuli perustamaan Uutta Ranskaa, oli Samuel Champlain. Siihen aikaan kun hän lähti Kanadaan, oli Henrik IV, Syntiseksi sanottu, Ranskan kuninkaana. Champlain kertoi kuninkaalleen hedelmistä, puista, kaloista sekä linnuista, joilla ei ollut jalkoja ja jotka sen vuoksi olivat aina ilmassa, mikä ilmeisesti oli yhtä suuri valhe kuin erään silloisen matkailijan kertomus Meksikon metsistä… Mutta Henrik IV halusi siirtomaita, ja v. 1603 onkin Champlain kaksi alusta St. Lawrence-joen suulla Kanadassa. Ja tästä nyt syntyi toden teolla se Uusi Ranska, jota jo aikaisemmin oli yritetty. Sen synty on kova ja ankara tarina, täynnä nälkää, kylmää ja kuolemaa, mutta Champlain oli sisukas mies, jolla lisäksi oli tarpeeksi onnea matkassa. Hirvittävin vastus oli irokeesi-intiaanien viha, joka lankesi siirtolaisten ylle… Kun Champlain v. 1635 kuoli perustamassaan Quebecissä, oli Ranskan siirtomaa Kanadassa jo varmistettu ja vasta paljon myöhemmät tapaukset tekivät Kanadasta Englannin alusmaan… Kun illalla tulin kotiin, otin professori George M. Wrongin kirjoittaman teoksen ’The Canadians, the Story of a People’… Näin kertoo prof. Wrong: ’Irokeesien taholta pelätty uhka kävi vuonna 1648 kouraantuntuvaksi. Eräiden St. Josephin asukkaiden ollessa heinäkuun 4. päivänä varhaismesussa irokeesit, jotka yön kuluessa olivat hiipineet lähelle, murtautuivat paaluvarustuksen lävitse, sytyttivät muutamia hataria asumuksia tuleen ja aloittivat verilöylyn. Miesväestä olivat monet poissa. Kun kauhun valtaamat vanhukset, naiset ja lapset ryntäsivät kirkkoon etsimään suojaa, isä Daniel lähti papillisessa asussaan tapaamaan hyökkääjiä. He pistivät hänet kuoliaaksi, halkaisivat hänen ruumiinsa ja valelivat kasvojaan hänen verellään. He kantoivat ruumiin kirkkoon, sijoittivat sen alttarin eteen ja sytyttivät hataran rakennuksen polttaen sen mukana avuttomat vanhukset ja lapset. Sen jälkeen he poistuivat tältä murheelliselta näyttämöltä raahaten mukanaan noin seitsemänsataa kurjaa vankia, joista monet saivat matkalla surmansa. Lähempänä Sainte Marieta sijaitseva St. Michelin kylä joutui saman kohtalon alaiseksi. Huronian asukkaille koitti tietenkin kauhujen talvi. Heiltä puuttui johto ja he olivat menettäneet rohkeutensa. Saman syksyn ja talven kuluessa tuhatkunta irokeesia ryhtyi nykyisestä Pohjois-New Yorkista käsin metsästystä harjoittaen asteittain etenemään Huronia kohti hyökätäkseen varhain keväällä sinne ja tuhotakseen jäljellä olevat Huronian kylät. Maaliskuun 16. päivän aamuna kello yhdeksän tienoissa Sainte Marien papit näkivät liekkejä ja savupilviä, jotka tuntuivat kohoavan kolmen mailin päässä olevasta St. Louisin kylästä, missä toimi kaksi pappia, Brébeuf ja Gabriel Lalemant. Samana varhaisaamuna teurastus oli alkanut. Irokeesit olivat tulleet edellisenä vuonna raunioitettujen kylien ohitse St. Ignaceen. He kohtasivat vain vähäistä vastarintaa; St. Ignace oli pian tulessa, ja muutamien irokeesien jäädessä paikalle surmaamaan tai ottamaan vangeiksi onnettomia asukkaita pääjoukko hyökkäsi St. Louisiin. Siellä käytiin jonkin verran taisteluja, mutta lopulta irokeesit sytyttivät kylän tuleen ja veivät takaisin St. Ignaceen onnettoman joukon miehiä, naisia ja lapsia, mm. molemmat papit, jotka kumpikin oli riisuttu koleassa maaliskuun ilmassa alastomiksi. Irokeesit olivat jo aloittaneet pappien kiduttamisen kiskomalla heidän sormistaan ja varpaistaan kynnet. Saapuessaan St. Ignaceen pappien oli kuljettava villien muodostaman kujanteen halki näiden lyödessä nuijilla heidän alastomia ruumiitaan. Sen jälkeen alkoi hidas kidutus…”

Jaakko Romu ”Romu mutta maksettu” (Aikamedia 2009), josta lainaus sivulta 106: ”kotona ollaan myös täällä Ukkoslahdessa, jota sana Thunder Bay tarkoittaa. Thunder Bay varsinaisena suomalaisten siirtolaisten pesäpaikkana oli saanut kokea myös todellisia herätyksen aikoja, ja niiden seurauksena sinne oli syntynyt suomalaisittainkin iso suomenkielinen seurakunta… Sault Sainte Mariessa suomenkielinen työ jatkui voimakkaana vielä vuonna 1983, kun me saimme sinne mennä, mutta jo silloin huomasimme, että ’kielistymisen’ myötä väki katosi seurakunnasta aina kiihtyvässä tahdissa. Englannin kielen täysipainoista mukaan ottamista toisena varsinaisena työkielenä kuitenkin karsastettiin. Monet tosissaan luulivat, että suomenkielisen työn varjeleminen englanninkieliseltä työltä voisi olla vastaus ongelman ratkaisemiseen. Valitettavasti tämän ratkaisun myötä lapset ja nuoret alkoivat käydä vähiin. Seurakunnasta ei saatu kielikoulua englannin kieltä pääkielenään puhuville suomalaislapsille… On huomattu, että vain sellainen seurakunta, joka hyväksyy sen maan kielen, jonka keskellä se vaikuttaa, voi jäädä eloon… Meidän saapuessamme Sault Sainte Marien kaupunkiin tämä työmuoto oli jo aloitettu, ja me saimme jatkaa sitä ne kolme vuotta, jotka paikkakunnalla viivyimme. Seurakunnallamme oli viikoittain kaikkiaan kolme puolen tunnin mittaista lähetystä, josta kaksi kaupunkialueella näkyviä kaapelilähetyksiä ja yksi sunnuntaiaamuisin lähetettävä ohjelma, joka näkyi myös kaukana Yhdysvaltain puolella… Televisiotyöstä ei olisi tullut mitään ilman niitä nuoria ja vähän vanhempiakin, jotka vuorollaan tulivat auttamaan ohjelmien teossa televioasemalle tai missä sitten lähetystä teimmekään… Työmme Vancouverin kotikirkon työntekijöinä päättyi tavalla, jota emme olisi uskoneet emmekä halunneet. Vaihtoehtoja ei kuitenkaan ollut. Olimme juuri valmistautumassa vuosikokoukseen, kun puhelin soi ja eräs vanhemmistoveli kysyi minulta ihan suoraan: ’Kauanko aiot vielä jatkaa? Milloin lähdet?’ En ole varma soittiko hän vain omissa nimissään vai tosissaan kaikkien veljien puolesta, mutta muistelen hänen vastanneen, kun tätä asiaa tiedustelin, että kaikki veljet ovat asiasta samaa mieltä. Meidän olisi lähdettävä; mitä pikemmin, sen parempi… Kun palasimme Suomesta, saimme tietää, että Kotikirkosta lähteneet olivat alkaneet kokoontua säännöllisesti Delta Pentecostal Tabernacle -nimisen englanninkielisen helluntaiseurakunnan tiloissa… Huomasimme, että tietyt ratkaisut oli jo tehty, ja jouduimme automaattisesti mukaan toimintaan. Kotikirkosta lähteneelle ryhmälle toimitilat vuokranneen helluntaikirkon pastori oli enemmän kuin iloinen saadessaan, kuten hän itse sanoi, tällaisen Jumalan tulesta palavan joukon kattonsa alle. Asiaa tietysti auttoi osaltaan sekin, että kaikki Kotikirkkoon kuuluneet henkilöt olivat samalla viralliseen Pentecostal Assemblies of Kanadaan kuuluvia uskovia, vaikka suomenkielisen työn kautta.”

Markku Henriksson ”Kanada vaahteralehden maa” (Gaudeamus 2006), josta lainaus sivulta 43: ”Kanadan ranskankielisen historiankirjoituksen isänä pidetään yleensä ranskalaista munkkia Pierre-Francois-Xavier de Charlevoix’ta. Hän opetti 1700-luvun alussa Quebecin jesuiittakoulussa ja palasi Pohjois-Amerikkaan uudelleen pariksi vuodeksi 1720-luvulla, jolloin hän muun muassa matkusti kanootilla Suurilta järviltä Mississippijokea pitkin Lousianaan. Vuonna 1744 hän julkaisi kolmiosaisen teoksen Uuden Ranskan historiasta, Histoire et description generale de la Nouvelle France… Yhdysvaltain historiankirjoituksen isä Francis Parkman vaikutti paljon myös 1800-luvun jälkipuoliskon ja myöhempienkin historioitsijoiden käsityksiin Kanadasta… Viikingit asuttivat Grönlantia 900-luvun lopulta 1400-luvun alkuvuosiin saakka. Grönlannista he tekivät matkoja myös länteen Hellulandiin, Marklandiin ja Vinlandiin. Nykynäkemyksen mukaan Helluland (Latteiden kivien maa) sijaitsi nykyisen Buffininsaaren alueella ja Markland (Metsämaa) Labradorin rannikolla. Vinlandin sijaintia ei tiedetä varmasti vieläkään. Yksittäisiä viikinkiesineitä on löydetty melko paljon pitkin Kanadan itärannikkoa, mutta Amerikoissa on tehty vain yksi viikinkien asumukseksi tunnustettu argeologinen löytö. Sen tekivät norjalaiset Helge ja Anne-Stine Ingstad vuonna 1960 Newfoundlandin pohjoisosasta, L’ Anse aux Meadowista. Paikalla on yhä nähtävissä viikinkitalojen perustuksia… Talojen jäännösten lisäksi L’ Anse aux Meadowista löydetty vähäinen esineistö viittaa siihen, että siellä asui myös naisia.”

Kuuluisin näistä retkeilijöistä oli Lasalle, joka saapui Mississippi-joelle saakka ja laskeutui sitä myöten Meksikon lahdelle, julistaen Ranskan kuninkaan alaiseksi tämän suunnattoman alueen ja antoi alueelle nimen Louisiana. Se pysyi Ranskan alusmaana senkin jälkeen, kun Kanada oli joutunut Englannille. Vasta Samuel de Champlain aloitti 1608 Ranskan siirtomaavallan perustamalla Quebecin siirtokunnan. Ranskalaiset laajensivat vähitellen aluettaan, joutuivat lopulta suureen siirtomaasotaan (1755-63) Isoa-Britanniaa vastaan ja menettivät sille Kanadan. Tästä alkoi brittien siirtomaavalta. Ranskalaisten ja englantilaisten välillä oli aluksi riitoja, mutta ne rauhoitettiin 1774 annetulla Quebec Actilla. Pariisin rauhaa solmittaessa vuonna 1783 brittihallitus ei ollut kiinnostunut intiaaneista. Jäätyään vaille brittien tukea irokeesit joutuivat luopumaan laajoista alueista New Yorkissa ja Pennsylvaniassa.

Vuosina 1783-84 brittien intiaaniministeriö osoitti laajoja alueita Ontariojärven pohjoispuolelta missisaugoiksi kutsumiltaan lähinnä ojibwaylaisilta intiaaneilta. Yli 300 000 hehtaaria näistä maista annettiin Irokeesiliiton kuuden kansakunnan kotimaaksi. Kuuden kansakunnan reservaatissa asuu nykyään yli 20 000 irokeesia. Siihen kuuluu 13 erilaista rekisteröityä intiaaniryhmää. Maa jaettiin 1791 ranskalaisten Ala-Kanadaan (Quebec) ja englantilaisten Ylä-Kanadaan (Ontario). Vuonna 1840 alueet yhdistettiin ja 1867 Kanadasta tehtiin dominio. Yhdysvaltain kanssa käytiin 1812-14 rajasota, mutta raja vahvistettiin vasta 1846. Ontariossa Akseli Rauanheimon kirjassa olevan tilaston mukaan vuodelta 1930 asuu eniten suomalaisia n. 46.000, Quebecissä 3.000 ja Brittiläisessä Columbiassa 8.000.

Buffy Sainte-Marie on cree-intiaaniheimoon syntynyt kanadalainen folkmuusikko, joka teki tunnetuksi Universal Solider nimisen kappaleen, jonka Hector lauloi Suomeksi Palkkasoturi nimellä.

Näyttelijä Pamela Andersonilla (s. 1967 Brittiläisessä Kolumbiassa Kanadassa) on suomalaiset sukujuuret Hyytiäisen suvun kautta. Pamelan Saarijärvellä asunut isoisoisä Juho Hyytiäinen muutti Kanadaan vuonna 1908. Pamela on julkaissut kirjan Star, jonka hän on kirjoittanut omasta elämästään:
http://www.pamelaanderson.com ja http://www.hyytiainen.fi. Iltalehdessä 16.7.2007 oli iso artikkeli ”Hyytiäiset viettivät sukukokoustaan ilman kuuluisaa Amerikan-serkkuaan”. Sukukokous oli ollut Helsingin Käpylässä Karjalatalossa.

Albert Benjamin Simpson Kanadalainen saarnaaja s. 1843, k. 1919. Hän kirjoitti 70 kirjaa Raamatusta ja kristillisestä elämästä. Hän perusti Christian and Missionary Alliance tunnustuskunnan ja innosti tuhansia lähtemään lähetystyöhön ja perustamaan seurakuntia. Peter Youngren on tehnyt kirjasen ”Hän itse A. B. Simpson Ihmeellinen todellisuus Kristuksesta sinussa” EKM 2007 ja A. B. Simpson ”Parantumisen evankeliumi”, josta seuraava lainaus: ”Pyhä Henki tuo tämän uuden elämän meidän elämäämme. Herran Jeesuksen lunastustyö ei ole täydellinen ilman Hänen siunattua palvelutehtäväänsä. Tänä päivänä syntisten Pelastaja ei kohtaa sairaita ja sokeita näkyvällä, fyysisellä läsnäololla. Hän kohtaa heidät Pyhän Hengen kautta. Koko sama vanha fyysinen voima on läsnä. Kaikki ikiaikaiset vaikutukset kärsivälle on tuotu esiin, mutta lähestymistapa vain on hengellinen, ei fyysinen.”

Kalle Ranta on kirjoittanut kirjan ”Arpi korvassa ja sydämessä” (WSOY 2000), jossa Kalle Ranta e. Tiirikainen syntynyt 1919 Kanadassa Ontarion Potts Townshipin kunnassa. Kalle Rannalla on ollut värikäs elämä, sillä hän muutti Emil-setänsä kanssa Neuvostoliiton Karjalaan 1932. Venäjältä Kalle ja hänen vaimonsa muuttivat Suomeen 1992.

Varpu Lindström (1948–2012) oli kanadalainen historioitsija ja kouluttaja. Hän oli johtava suomalaisnaisten yhteiskuntahistorian asiantuntija Kanadassa. Hän syntyi Helsingissä ja muutti Kanadaan teini-ikäisenä vuonna 1963 perheensä kanssa. Varpu Lindström oli arvostettu historioitsija ja historian ja naistutkimuksen professori Yorkin yliopistossa. Hän perusti Canadian Friends of Finland -ystävyysseuran vuonna 1982, joka rohkaisi kulttuurivaihtoa maiden välillä. Hänen tutkimuksensa myötävaikutti Kelly Saxbergin 2004 historiallisen dokumentin Kirjeitä Karjalasta syntymiseen Kanadan suomalaisten kohtalosta, jotka houkuttelivat takaisin Neuvosto-Karjalaan, jotta heidät tapettiin 1930-luvun stalinistisissa puhdistuksissa.

1990-luvulla oli John Arnottin seurakunnassa oli tapahtunut ihmeellisiä asioita Kanadan Torontossa https://ctftoronto.com/about John Arnotilta on Suomeksi julkaistu kirja ”Isän siunaus, totuus Torontosta” Kuva ja Sana 1996. Isän siunaus kirjasta lainaus: ”Joitakin vuosia sitten minulle selvisi valtavan paljastuksen tavoin, että kristillinen usko on täysin samanlaista kuin rakkaus ja ’romanssi’ tai aviosuhde. Sitä ennen ajattelin, että siinä oli kyse totuuden ymmärtämisestä ja opin puhtauden varjelemisesta. Uskoin, että jos vain pystyisimme saavuttamaan saman opillisen puhtauden kuin alkuseurakunnallakin oli, se toisi meihin Jumalan läsnäolon ja voiman. Mutta ei varhaiskristityilläkään ollut kristillistä oppia täydellisesti hallussaan… Miksi luulet, että meillä on nykyään tuhansia eri suuntauksia? Koska ihmiset uskovat, että heidän oppinsa on oikeampi kuin lähimmäisen. Mutta se ei korosta rakkautta. Mikä siis on puhdas oppi? Jumala on rakkaus. Se on puhdas oppi. Se on totuus. Älä käsitä minua väärin. Kristuksessa Jeesuksessa oleva totuus on hyvin tärkeä. Juuri se totuus tekee meidät vapaiksi (Joh. 8:32). Mutta vaikka meillä miten olisi totuus, mutta meillä ei ole rakkautta, meillä ei enää ole totuutta. (1 Joh. 4:8,16). Samassa kirjassa John Arnott kertoo kuinka kaikki alkoi Torontossa näin: ”Lokakuussa 1992 Carol ja minä aloimme antaa koko aamumme Herralle, käytimme aikaa palvomiseen, lukemiseen, rukoilemiseen ja Herran luona olemiseen. Puolentoista vuoden ajan teimme näin ja rakastuimme Jeesukseen yhä uudelleen. Me lähdimme Jeesuksen läheisyyteen johtavalle tielle… Kuulimme Argentiinassa käynnissä olevasta herätyksestä ja lähdimme sinne marraskuussa 1993 toivoen, että Jumalan voitelu hipaisisi jotenkin meitäkin. Henki kosketti meitä väkevästi kokouksissa, joita johti Claudio Freidzon, Argentiinan Assemblies of God -seurakunnan johtaja… Palasimme Argentiinasta suurten odotusten vallassa uskoen, että Jumala tekisi jotakin uutta seurakunnassamme… Kutsuimme puhujaksi Randy Clarkin, ystävän ja pastorin St. Lousin Vineyard Christian Fellowship -seurakunnasta, Missourista… Tammikuun 20. päivänä 1994 Isän siunaus tuli 120 ihmisen osaksi, kun he osallistuivat seurakuntamme torstaikokoukseen. Randy todisti, ja sielunhoito alkoi. Ihmiset kaatuivat lattialle Pyhän Hengen voiman vaikutuksesta, nauroivat ja itkivät…”

Toronto

Kun eurooppalaiset muuttivat nykyisen Toronton alueelle, siellä asui huroneja, jotka olivat syrjäyttäneet irokeesit noin vuonna 1500. Ranskalaiset perustivat kauppa-aseman ja Fort Rouillé -linnoituksen vuonna 1750 mutta hylkäsivät sen jo vuonna 1759. Vuonna 1793 Ylä-Kanadan ensimmäinen varakuvernööri John Graves Simcoe perusti Toronton paikalle Yorkin kaupungin ja linnakkeen. Hän siirsi sinne provinssin pääkaupungin ja rakensi teitä kaupungista sisämaahan nopeuttaakseen ympäröivän alueen uudisasutusta. Kaupungin hallinnollinen asema houkutteli sinne kauppiaita, käsityöläisiä ja työmiehiä. Silti sen asukasluku oli vain 700 vielä 1812.

Vuoden 1812 sodassa yhdysvaltalaiset valtasivat Yorkin kaksi kertaa. Sodan jälkeen kaupunkiin muutti paljon siirtolaisia Britanniasta ja sen väkiluku alkoi kasvaa nopeasti. Asukkaita oli jo 9 000 vuonna 1834, jolloin kaupungin nimeksi muutettiin Toronto. Vuonna 1853 Torontoon rakennettiin rautatie, ja 1867 siitä tuli Ontarion pääkaupunki. Tämän jälkeen sen väkimäärä alkoi kasvaa voimakkaasti. Vuonna 1885 asukkaita oli 100 000 ja vuonna 1934 jo 629 000. 1900-luvun alussa Toronto toimi kaupan solmukohtana New Yorkin ja Montrealin ja vastikään asutettujen Kanadan länsiosien välillä.

Valentin ”TAU-WOW – matkani Kanadassa” (Otava 1950), josta lainaus sivulta83: ”Toronton ’Agricola Finnish Lutheran Congregation’ eli Agricolan Suomalainen Luterilainen Seurakunta on kaupungin suurin suomalaisseurakunta: siihen kuuluu kaksisataaviisikymmentä jäsentä. Suomessa, jossa kirkko hyvin monille ei merkitse mitään muuta kuin kirkollisverokuittia, ei varmaan voida ymmärtää, että näin pieni seurakunta vapaaehtoisesti jaksaa ylläpitää kirkkoa ja pappilaa ja pappia. Ihmetys kasvaa, kun kuulee, ettei tämä seurakunta ole suinkaan ainoa suomalaisseurakunta Torontossa: siellä on kaikkiaan kuusi seurakuntaa. Se kuulostaa pahalta, riidan käry tuntuu ilmassa, mutta täytyy toiselta puolen muistaa, että Amerikassa tullaan autuaaksi täsmälleen sillä tavalla kuin kukin haluaa. Niinpä siis tämän Agricolan seurakunnan lisäksi on Toronton suomalaisilla evankelinen seurakunta; sitten on oma seurakunta baptisteilla; helluntaiseurakunnalla on omat touhunsa, ns. ’Yhdistynyt kirkko’, johon lukeutuvat metodistit ja presbyteriaanit saarnaavat oppiaan erikseen muista, ja kaiken pisteeksi on vielä laestadiolaisilla oma pieni seurakuntansa.”

Vancouver

Vancouverin ympäristössä on asunut hyvin pitkään salish intiaaneja. Nykyisen kaupungin paikalle perustettiin 1870-luvulla sahakylä nimeltä Granville, joka sai kaupunkioikeudet vuonna 1886. Samalla se nimettiin uudelleen Vancouveriksi kapteeni George Vancouverin mukaan. Hän oli englantilainen merikapteeni, joka oli tehnyt seudulle tutkimusmatkan vuonna 1792. Vancouver tuhoutui vuoden 1886 heinäkuussa suuressa tulipalossa, mutta kaupunki jälleenrakennettiin ja toipui nopeasti. Seuraavana vuonna valmistunut junarata vauhditti Vancouverin kasvua.

Valentin ”TAU-WOW – Matkani Kanadassa” (Otava 1950), josta lainaus sivulta 196: ”Vancouverin saaren ja mantereen välissä on Malkosaari eli Malcolm Island, jossa on Sointula niminen kylä. Nämä nimet liittyvät kiinteästi varsin merkilliseen ihanneyhteiskunta-kokeiluun, jonka suomalaiset työläiset panivat alulle lähes viisikymmentä vuotta sitten. Ihanneyhteiskunta on tietenkin sortunut jo aikoja sitten, mutta Sointula elää. Se on varmaan Kanadan suomalaisin kylä, jonka asukkaat harrastavat osuustoiminnallista suurkalastusta ja maanviljelystä. Pääsy Sointulaan ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin olin kuvitellut: edestakainen matka sinne vie ainakin viisi päivää, piletti on kallis ja sitä paitsi amerikkalaiset turistit tilaavat etukäteen moniksi päiviksi kaikki paikat rannikkolaivoihin. Kun lisäksi kuulin, että Sointulan miehet olivat parhaillaan kalassa, luovutin pelin. Mutta Nanaimossa minä kävin. Se on kahdeksankymmenen mailin päässä Victoriasta eikä sitä voi sivuuttaa, sillä juuri siellä perustettiin Kalevan Kansan Sointula v. 1901. Suomalaisia työläisiä oli saapunut jo 1880-luvulla British Columbiaan niin runsaasti, että heillä jo viime vuosisadan lopulla oli neljä raittiusseuraakin; niitä olivat ’Lännen Rusko’, ’Aallotar’ ja ’Kansallis Raittius Veljeys Seura’. Suuri osa miehistä oli nimittäin innostunut ryyppäämiseen ja olivat samaa mieltä Oscar Wilden kanssa siinä, että ’työ on juopottelevien luokkien kirous’. … Eräs Sointulan perustajista, Matti Halminen, mainitsee Sointulaa käsittelevässä kirjassaan: ’Kalevan Kansan perustaminen oli meille sen ajan historiallinen tehtävä – pyrkimys vanhasta uuteen, valheesta totuuteen, orjuudesta vapauteen…’ Kalevan Kansa ei ollut ensimmäinen, joka perusti ihanneyhteiskunnan Malkosaarelle. Muuan englantilainen katusaarnaaja toi sinne joukon uskonlahkolaisiaan jo vuosia ennen suomalaisia, mutta riidat ja köyhyys hävittivät tämän siirtolan jo alkuunsa. Suomalaisten tullessa saarelle oli siellä pieni lautakämppä ja kasa ruostuneita putkia muistona ihanteitten sortumisesta. Pitkätukkainen kiihkoilija Matti Kurikka, joka oli lähtenyt Australiaan uskonveljiensä kanssa, saapui sieltä Kalevan Kansan yhteiskunnan johtajaksi.”

Port Arthur

Port Arthur (Ontario) on kaupunki, joka muodostui suojaisaan Thunder Bayn lahteen Yläjärven länsirannalle 1850-luvulla. Kanadan provinssit yhdistettiin 1867 Simon James Dawson sai Kanadan julkisten töiden osastolta tehtäväkseen suunnitella ja toteuttaa Dawson Route vankkuritien Thunder Bayn lahdelta Red Riverin siirtokuntaan. Tietyömaan satamapaikka Yläjärven rannalla sai virallisen nimensä 1870 kun eversti Garnet Wolseley antoi tuolle pienelle tulipalon tuhoamalle paikkakunnalle nimeksi Prince Arthur Landing kuningatar Viktorian pojan mukaan. Vuonna 1871 valmistui Prince Arthur Landing Town Plot eli kaupungin kaavasuunnitelma, joka samalla virallisti paikkakunnan nimen ja mahdollisti lainmukaiset maakaupat. Prinssi Arthur itse saapui paikkakunnalle vasta 1890 Kanadan kiertomatkallaan. Vuonna 1883 kaupungin nimeksi oli jo vaihdettu Port Arthur Canadian Pacific Railwayn toivomuksesta. Port Arthurin kukoistuskausi jäi kuitenkin lyhyeksi rautatieyhtiön siirtäessä toimintojaan pois kaupungista ja muuttaessa pääratansa linjauksen pohjoisemmaksi. Paikallinen talous oli lamassa aivan 1800-luvun loppuun saakka, kunnes 1897–1899 liikemiehet William Mackenzie ja Donald Mann hankkivat omistukseensa rautatieyhtiöt Ontario & Rainy River Railwayn sekä Port Arthur, Duluth & Western Railwayn. Näistä muodostettiin yhdistämisen myötä uusi rautatieyhtiö, Canadian Northern Railway. Yhtiön Yläjärven päätoimipaikaksi tuli Port Arthur, joka nousi tärkeäksi viljan laivaussatamaksi vuonna 1901 kun CNoR:n rautatie Port Arthurin ja Winnipegin välille valmistui.

Valentin ”TAU-WOW – Matkani Kanadassa” (Otava 1950), josta lainaus sivulta 210: ”Port Arthurissa ilmestyy suomenkielinen sanomalehti ’Canadan Uutiset’, jota julkaisee mr. Karl E. Hill. Ei se vallan suurta pisnestä ole, mutta miehensä se kuitenkin elättää – toistaiseksi. Torontossa ilmestyä puolueeton ’Vapaa Sana’ sekä kommunistien julkaisema sanomalehti ovat saman kohtalon edessä: toistaiseksi… Mr. Hill oli eräänä iltana kutsunut luokseen joukon Port Arthurin suomalaisia. Toisena iltana oli isäntänä mr. Nelson, metsäpomo.”

Opinnäytetöitä Kanadasta:

Laura Hämäläinen ”Kanadan imago matkailumaana” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, opinnäytetyö 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/155951/Laura_Hamalainen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Jutta Pietilä ”Sointuja ihanneyhteiskunnalle – Matti Kurikka utopiasosialistisena ajattelijana ja toimijana” (Oulun yliopisto Pro gradu -tutkielma 2017)
https://oulurepo.oulu.fi/bitstream/handle/10024/9994/nbnfioulu-201711303228.pdf?sequence=1&isAllowed=y

TV-ohjelmia Kanadasta:

https://areena.yle.fi/1-3628371 (Kanadan suomalaiset: utopia)

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Markku Henriksson ”Kanada – vaahteralehden maa” (Gaudeamus 2006)
Markku Vuorinen ”Mediamies” Aikamedia 1996)
Hannu Haukka ja Markku Vuorinen ”Vuosisadan ihme jatkuu” (Aikamedia 2016)
Jaakko Romu ”Romu mutta maksettu” (Aikamedia 2009)
Pamela Anderson ”Rakkaudella Pamela” (WSOY 2023)
Varpu Lindström ”Uhmattaret – Suomalaisten siirtolaisten vaiheita Kanadassa 1890-1930” (WSOY 1991)
Vapru Lindström-Best, Charles M. Sutyla ”Terveisiä Ruusa-tädiltä – Kanadan suomalaisten ensimmäinen sukupolvi” (SKS 1984)
Sami Suodenjoki, Kirsti Salmi-Nikander, Mikko-Olavi Seppälä, Päivi Salmesvuori, Anna Rajavuori, Mikko Pollari ja Anne Heimo ”Lannistumaton – Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella” (SKS 2022)
Wikipedia

Linkkejä:

Hanna Suorsa ”Kanadan suomalaisten siirtolaisten kokemuksia identiteetistä, sopeutumisesta ja ikääntymisestä” (Siirtolaisinstituutti 2009)
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/180343/WR-62%20Hanna%20Suorsa%20-%20Kanadansuomalaisten%20siirtolaisten%20kokemuksia%20identiteetist%C3%A4%2C%20sopeutumisesta%20ja%20ik%C3%A4%C3%A4ntymisest%C3%A4.pdf?sequence=1&isAllowed=y