Auktoriteetti

Kokemani mukaan Eduskunnassa ja koko yhteiskunnassamme ei kunnioiteta enää riittävästi auktoriteettiasemassa olevia, eikä erilaisten mielipiteiden esittäjiä tai jopa ylipäätänsä haluamme itse päättää keitä kunnioitamme, mutta onko se oikein. Jos emme kunnioita niiden auktoriteettiasemassa olevia yhtään, vaan pilkkaamme, puhumme pahaa, mollaamme heitä, jopa pidämme heitä vihollisiamme epäkunnioittavalla puheella ja käytöksellä, mikä varmaan monesti voidaan sekoittaa myös rasismiin. Mitä siitä voi seurata, ehkä yhteiskunta menee rikki toimimattomaksi sekavaksi koneistoksi, jossa emme tiedä miten yhteiskuntamme toimii.

Nykyään puhutaan, että auktoriteettiasemassa olevien pitää ansaita alaistensa kunnioitus, jotta alaiset voisivat kunnioittaa johtajaansa ja tehdä tehtävänsä. Mihin tällainen voi johtaa, jos tehtävään asetetun johtajan tehtävä onkin alaisten arvioitavissa ja päätettävissä, kenelle se johtaminen kuuluu. Onko meidän tehtävämme valita johtajamme ja noudatammeko hänen antamiaan tehtäviä.

Muistan erään tapauksen pitkän työurani ajalta. Eräs työntekijä työpaikallamme oli hyvä kaveri pomonsa kanssa kunnioittaen ja mielistellen häntä, jopa arvostaen häntä antaen lahjoja. Pomo antoi kaverilleen hyviä tehtäviä, mutta tämä alainen epäonnistui melkein kaikissa niissä, koska hän ei viitsinyt perehtyä asioihin joita piti tehdä, johtuen jossain määrin alkoholismistaan varmaan, jolloin asiat jäivät tekemättä ja pomo ihmetyksen tilaan, mutta alaisen kunnioituksen seurauksena tämän epäonnistunut työntekijä jatkoi näin koko pitkän uransa ajan, vaikka pomo kerkesi jäämään ennen häntä eläkkeelle. Tämä on vain minun arvioni näkemästäni.  Toinen pomon kaveri oli ehdottaman lojaali pomolleen ja puolusti pomoaan kaikin mahdollisin tavoin. Hän näki vaivaa ja kertoi pomolle mitä keskusteltiin työporukassa, mutta kunnioitti pomoansa ehdottomasti. Tämän lojaalin alaisen toiminnasta johtuen pomo kuitenkin joutui noloon tilanteeseen, kun hän uskoi tämän alaisensa keksimiä tarinoita työkaveristaan, sillä alainen halusi ilmeisesti kateellisena kostaa ilmeisesti puhumalla pahaa työkaveristaan. Ongelmana oli vain se ettei ne kerrotut asiat pitäneet vain paikkaansa, mikä nakersi luottamusta pomon kärsiessä häpeää, kun vei ne asiat eteenpäin ja joutui ihmettelemään alaisensa puuhia, kun niitä selvitettiin. Nämä alaiset ehkä tiesivät kunnioituksen periaatteen, sillä kunnioitus palkitaan aina, kuten John Bevere Kirjassaan ansiokkaasti kertoo ”Kunnioitus palkitaan” (Kuva ja Sana 2009).

Olen muutaman kerran nähnyt elokuvan Schindlerin lista ja dokumenttiohjelmia Oskar Schindlerista. Minulle tuli sellainen käsitys, että Oskar Schindler kunnioitti natsijohtajia ja kuului puolueeseen, vaikka ei ollutkaan lojaali aina heille, vaan käytti osoittamaansa ystävyyttä hyväkseen, jonka ansaitsi osoittamalla kunnioitusta antamalla lahjoja, että sai omat edut rullaamaan, sekä pelastettua juutalaisia ystäviään, jotka eivät unohtaneet Oskarin hyviä tekoja, vaan kunnioittavat Oskaria vanhurskaana miehenä, joka on haudattu Jerusalemiin, vaikka kuolikin Saksassa.

Oskar Schindler syntyi 28. huhtikuuta 1908 Zwittau, Määri, Itävalta-Unkari, kuoli 9. lokakuuta Hidesheim, Saksa, oli liike- ja teollisuusmies, joka tunnetaan ponnisteluistaan juutalaisten työntekijöidensä suojelijana holokaustilta. Hän pelasti yli 1 100 juutalaista pitämällä heitä työssä ase- ja ampumatarviketehtaassaan, joka sijaitsi ensin Krakovassa ja sodan viime vaiheessa nykyisessä Tsekin tasavallassa. Schindlerin tarinaan perustuu Thomas Keneallyn palkittuun romaaniin Schinlerin lista (Schindler’s Ark) vuodelta 1983. Kirja julkaistiin Yhdysvalloissa nimellä Schindler’s List, jonka mukaan nimettiin Steven Spielbergin ohjaama palkittu elokuva Schinlerin lista vuodelta 1993.

Auktoriteetilla, joka on latinaksi auctoritas, vaikutusvalta, tarkoitetaan tietojensa, asemansa tai persoonansa takia kunnioitettua, arvostettua ja käskyvaltaista henkilöä tai tällaisen henkilön asemaa. Auktoriteettiasema voi olla esimerkiksi isällä, äidillä, lääkärillä, miehellä vaimoonsa nähden, tiedemiehellä, opettajalla, Jumalalla ja uskonnolla, papilla, poliisilla, armeijan sotilailla ja upseereilla jne. Täällä maailmassa koemme auktorikäytännöt suhteessa hallisijoihin (myös demokraattisesti valittuihin), vanhempiin, työelämän johtajiin jne., mutta niiden kautta ei voi ilmentää mitä auktoriteetti on täysipainoisesti, sillä monet hallitusjärjestelmät ovat laitosmaisia, joissa on mahdollisuus esittää alamaisuutta, vaikka ei olisikaan oikeasti alamainen tai haluaisi edes olla. Kaikessa tässä mainituissa tapauksissa alamaisuudessa on kysymys ihmissuhteista, jotka voivat yllättäen katketa, ettei niistä voida löytää ehdotonta ja täydellistä alamaisuutta.

Erilaiset hallitukset voivat laatia huonoja lakeja kansalaisilleen ja muutkin auktoriteetit voivat käyttää asemaansa ja valtaansa väärin, vaikka omien etujensa hoitamiseen, koska olemme epätäydellisiä. Auktoriteetteja pyritään myös kyseenalaistamaan tai kampeamaan jopa pois asemastaan, jos auktoritettiasemassa oleva ajattelee tai päättää toisella tavalla kuin itse kyseenalaistaja. Monet eivät tiedosta olevansa auktoriteettiasemassa, kuten minäkin, kun olen ollut vanhempana lapsilleni ja ammattikoulun opettajana 20 vuotta, sekä työnjohtajana. Muistan kun olin varusmiespalveluksessa 1970-luvulla Kotkassa, niin kerran minut asetettiin auktoriteettiasemaan, kun määrättiin johtamaan pientä ryhmää lääkärikäynnille sairastuvalta kaupunkiin, mutta en ymmärtänyt auktoriteettiasemaan liittyvästä vastuusta mitään, joten homma karkasi käsistä pahasti, alaiseni ehdotuksessa kävimme viinakaupassa jne., josta seurasi rangaistus, eikä enää määrätty auktoriteettiasemaan uudestaan, eli nykyäänkin olen vain tykkimies. Auktoriteetiasemasta ja siihen liittyvistä asioista puhutaan ja opetetaan liian vähän, mikä ei ole hyvä asia.

Yhteiskuntatieteissä auktoriteetista on tullut tutkimuskohde useissa empiirisissa ympäristöissä, kuten perhe (vanhempien auktoriteetti), pienet ryhmät (johtamisen epävirallinen auktoriteetti), organisaatiot, kuten koulut, kirkot, armeijat, teollisuudenalat ja byrokratiat (organisaatio- ja byrokraattinen auktoriteetti) ja yhteiskunnan laajuiset tai osallistavat organisaatiot heimoyhteiskunnasta nykyaikaiseen kansallisvaltioon (poliittinen auktoriteetti).

Olemassa olevien auktoriteettien vastustamisen äärimmäinen muoto on kapina. Kapina tapahtuu, kun jonkin asioihin tyytymättömien joukon nousu esivaltaa vastaan. Kapinoinnilla pyritään muuttamaan epätyydyttäväksi koettu asiantila. Kapinoinnilla on pyritty esim. hallitusten kaatamiseen ja vallankaappaukseen tai yhteiskuntajärjestyksen kumoamiseen vallankumouksella. Historiallisesti kapina-sanaa käytettiin epäonnistuneesta vallankaappauksesta tai -kumouksesta.

Raamatussa on mainittu näkymättömän luodun enkelimaailman Luciferin kapina Jumalaa vastaan. Lucifer on yksi Saatanan eli paholaisen, pirun, sielunvihollinen monista nimistä. Lucifer eli Saatana on juutalaisen ja kristillisen käsityksen mukaan Jumalan vastustaja, pahuuden henkilöitymä ja lähde, joka viekoittelee ihmisiä luopumaan Jumalan tahdon noudattamisesta kapinointiin ja kieltää Jumalan auktoriteetin. Varhaisessa juutalaisuudessa Saatana oli ihmisten uskoa Jumalaan koetteleva henkiolento, jonka juutalaisten Jumala salli siksi koetella, säilyttivätkö ihmiset todella uskonsa Jumalaan, vaikka hän antoi Saatanan aiheuttaa juutalaisille kärsimyksiä. Tunnetuin tällainen kertomus on Jobin kirjassa. Myös 1 Mooseksen kirjassa  mainittu paratiisin käärme on käsitetty saatanan henkilöitymäksi.

Armeijassa kapina on teko, jossa sotilaat yhdessätuumin kieltäytyvät tottelemasta esimiehen antamaa käskyä. Laivalla kapinalla tarkoitetaan miehistön jäsenten toimia, joilla he pyrkivät saamaan aluksen komentoonsa. Merillä kapinoinnista rangaistuksena oli perinteisesti kuolemanrangaistus. Nykyiset sotalait ovat peräisin 1700-luvun puolivälistä sillä erotuksella, ettei kuolemanrangaistusta enää käytetä. Auktoriteetissä voi mietityttää, kun armeijassa esim. auktoriteettiasemassa oleva antaa käskyn rynnätä juoksuhaudasta suoraan vihollisen asemia kohti, ehkä varmaan kuolemaan, tai joutuu teloittamaan jonkun auktoriteetin käskystä. Rikollisjärjestöissä on myös hierarkia ja auktoriteettiasemassa olevat joita alamaiset kunnioittaa ja tottelevat, mutta eivät arvosta järjestäytyneen yhteiskunnan auktoriteetteja.

Watchman Nee ”Hengellinen auktoriteetti” (KKJMK  2007), josta lainaus sivulta 19: ”Eevaa ei asetettu vain Jumalan vaan Jumalan säätämyksestä myös Aadamin auktoriteetin alaisuuteen. Hänen oli oltava kuuliainen kahdelle auktoriteetille. Meidän asemamme ei nykyään eroa tästä millään lailla. Nähdessään, että hedelmä oli hyvä syötäväksi, Eeva söi sen kyselemättä, ketä hän totteli. Kuitenkin aivan alusta alkaen Jumala oli käskenyt ihmistä tottelemaan eikä noudattamaan omaa tahtoaan. Eevan toimintaa ei ohjannut kuuliaisuus, vaan sen sijaan se oli lähtöisin hänen omasta tahdostaan. Hän ei alistunut Jumalan käskylle eikä totellut Jumalan auktoriteettia. Sen sijaan hän teki päätöksensä itse. Hän kapinoi Jumalaa vastaan ja lankesi.

Jokainen toiminta, jota ei tehdä kuuliaisuudessa, on lankeemus, ja jokainen tottelematon teko on kapinaa. Ihmisen kuuliaisuuden lisääntyessä hänen toimintansa vähenee. Alkaessamme seurata Herraa meillä on runsaasti tekoja mutta melko vähän kuuliaisuutta. Mutta kun edistymme hengellisyydessämme, toimintamme laantuu vähitellen, kunnes olemme täynnä kuuliaisuutta. Monet tekevät kuitenkin mitä lystäävät ja kieltäytyvät tekemästä sitä, mitä eivät halua. He eivät koskaan mieti, toimivatko he kuuliaisuudessa vai eivät. Niinpä monien tekojen lähtökohtana on ihmisen oma minä eikä kuuliaisuus Jumalalle…

(3. Moos. 10:1-2) Miten pysähdyttävä kertomus Naadabista ja Abihusta onkaan! He toimivat pappeina, mutta eivät kuitenkaan siksi, että olisivat olleet ihmisinä otollisia, vaan siksi, että he kuuluivat Jumalan valitsemaan perheeseen. Jumala oli asettanut Aaronin papiksi, ja voiteluöljy vuodatettiin hänen päälleen. Aaron toimi johtajana kaikissa palveluun liittyvissä asioissa; hänen poikansa olivat pelkästään avustajia, jotka toimivat alttarin ääressä totellen Aaronia. Jumalan tarkoituksena ei koskaan ollut antaa Aaronin poikien palvella itsenäisesti; Hän asetti heidät Aaronin auktoriteetin alaisuuteen. Aaron ja hänen poikansa mainitaan kaksitoista kertaa Kolmannen Mooseksen kirjan kahdeksannessa luvussa. Seuraavassa luvussa Aaron uhrasi uhreja ja hänen poikansa olivat auttamassa hänen rinnallaan. Jos Aaron ei tehnyt mitään, hänen poikiensakaan ei pitänyt tehdä mitään. Kaikki alkoi Aaronista, ei hänen pojistaan. Jos hänen poikansa rohkenisivat uhrata uhreja omin päin, he uhrasivat vierasta tulta. Juuri näin Aaronin pojat Naadab ja Abihu kuitenkin tekivät. He luulivat voivansa uhrata uhreja yksinään, ja niinpä he uhrasivat ilman Aaronin käskyä. Vieras tuli tarkoittaa sitä, että palvelee ilman käskyä, vailla kuuliaisuutta auktoriteetille. He olivat katselleet, miten heidän isänsä uhrasi, ja heidän mielestään se oli melko yksinkertaista. Niinpä he olettivat, että voisivat tehdä samoin. Naadab ja Abihu ajattelivat ainoastaan sitä, pystyisivätkö he samaan vai eivät. He eivät nähneet, kuka edusti Jumalan auktoriteettia…

Oletko huomannut, miten suuresti enkeleiden ja ihmisten lankeemus on vaikuttanut maailmankaikkeuteen, miten suuren ongelman se on aiheuttanut Jumalalle? Jumalan tarkoituksena oli, että Hänen luomansa olennot hyväksyisivät Hänen auktoriteettinsa, mutta molemmat luodut olennot kuitenkin hylkäsivät sen. Jumala ei voinut perustaa auktoriteettiaan luotuihin olentoihin, mutta kuitenkaan Hän ei ottanut sitä pois. Hän ehkä poisti läsnäolonsa, mutta Hän ei koskaan luovu siitä auktoriteetista, jonka Hän on asettanut alulle. Hänen oikeutettu paikkansa on siellä, missä Hänen auktoriteettinsa on. Niinpä Jumala toisaalta vahvistaa arvovaltaansa ja toisaalta perustaa valtakuntansa. Vaikka saatana rikkoo jatkuvasti Jumalan auktoriteettia vastaan ja ihmiset kapinoivat päivittäin Häntä vastaan, Jumala ei salli sellaisen kapinan jatkua loputtomiin; Hän on perustava valtakuntansa. Miksi Raamattu kutsuu Jumalan valtakuntaa taivasten valtakunnaksi? Koska kapina ei ole rajoittunut yksin tähän maailmaan vaan on sen lisäksi tavoittanut ne taivaat, joissa enkelit kapinoivat. Miten Herra sitten perustaa Jumalan valtakunnan? Hän perustaa sen kuuliaisuutensa kautta. Hän ei ollut koskaan Jumalalle tottelematon; maailmassa ollessaan Hän ei kertaakaan vastustanut Jumalan auktoriteettia…

Jos välillinen auktoriteetti antaa käskyn, joka on selvässä ristiriidassa Jumalan käskyn kanssa, hänelle osoitetaan alamaisuutta mutta ei kuuliaisuutta. Meidän tulisi olla alamaisia sille ihmiselle, joka on saanut valtuutuksen Jumalalta, mutta emme saisi totella sellaista käskyä, joka loukkaa Jumalaa.”

Toveri käsitteellä on pyritty vesittämään auktoriteettien olemassaoloa. Toveri sana tulee Venäjästä товарищ, joka tarkoittaa kumppania, seuralaista tai ystävää. Suomessa sanaa on käytetty ainakin 1700-luvulta lähtien.  Sanalla on myös vasemmistolaisesti värittynyt merkitys. Nimitys tunnetaan kautta maailman vasemmistopuolueissa tapana puhutella toista aatekumppania. Sosialismin levitessä 1800-luvulla liikkeen johtajat halusivat samanmielisille yhteisen sanan. He päätyivät sanaan toveri, jonka alkuperä on ranskan suuresta vallankumouksesta. Vallankumoukselliset ottivat käyttöön sanan citoyen (”kansalainen”) vastineeksi yläluokan auktoriteettiasemaa kuvaaville eriarvoistaville titteleille. Ranskassa termi camarade oli käytössä jo 1790. Venäjän ensimmäiset sosialistit käyttivät sanaa tovarištš, joka tarkoittaa toveria tai kumppania kauppamatkalla. Venäjän vallankumouksen jälkeen sana yleistyi koko Neuvostoliitossa arkipäiväisenä puhutteluna kaikkien kesken. 

Toinen asia mikä murentaa auktoriteetteja voisi olla tasa- eli samanarvoisuus tai yhdenvertaisuus käsite, joka tarkoittaa ihmisten yhtäläistä arvoa yksilönä ja yhteiskunnan jäsenenä, ilman auktoriteetteja. Tasa-arvolla viitataan usein myös eri yksilöiden tai ihmisryhmien tasapuoliseen kohteluun. Esimerkiksi tasa-arvoisella yhteiskunnalla viitataan usein sukupuolten, yhteiskuntaluokkien ja etnisten ryhmien keskinäisiin tasa-arvoisiin suhteisiin sekä vähemmistöjen asemaan. Tasa-arvoisuus kieltää vanhan totuuden, että mies on perheen pää ja auktoriteetti. Kolmas asia mikä vie pohjaa pois auktoriteeteiltä on vapaa kasvatus, joka  rantautui meille hippi-liikkeen mukana 1960-luvulla. Mutta vasta vuonna 1984 valtion toimin saimme vapaan kasvatuksen kouluelämään. Vapaan kasvatuksen tulon jälkeen kouluissa opettajilta vietiin oikeudet millään muotoa rangaista väärin tekevää oppilasta. Voi oikeutetusti sanoa, että valtaa siirrettiin niin kouluissa kuin kodeissakin sen seurauksena tarkemmin ajattelematta aikuisilta lapsille ja nuorille.

Nuori kapinallinen (Rebel Without a Cause) on yhdysvaltalainen elokuva, jonka ohjasi Nicholas Ray vuonna 1955. Pääosissa esiintyivät James Dean, Natalie Wood ja Sal Mineo. Kuvausten jo alettua elokuva päätettiin kuvata technicolr-väreissä. Elokuvan teemana on kapinallisuus auktoriteetteja kohtaan, sekä sukupolvien välinen kuilu vanhempien ja lasten välillä ja nuorison vieraantuminen yhteiskuntanormeista. Nuori kapinallinen valittiin vuonna 1990 Yhdysvaltojen kongressin kirjaston National Film Registryyn, johon kootaan esteetti­sesti, historialli­sesti tai kulttuuri­sesti merkittäviä amerikkalais­elokuvia.

David Pawson ”Jaakobin – Tee se” (KKJMK OY 2019), josta lainaus sivulta 70: ”Raamatussa, joka edustaa patriarkaalista yhteiskuntaa, isä oli hyvin tärkeä elättäjä ja suojelija vaimolleen ja lapsilleen. Oman aikamme modernissa tasa-arvoajattelussa tai liberaalissa ajattelussa miehet ja naiset ovat tasa-arvoisia, tarkoittaen samanlaisia, ja heillä on samat roolit ja vastuut. Mutta Raamattu ei ole sellainen. Raamatussa miehen vastuulla on vaimonsa suojeleminen ja elättäminen ja lastensa suojeleminen ja elättäminen. Oikeastaan minun Uudessa testamentissani sanotaan, että jos joku ei huolehdi perheestään, hän on epäuskoista pahempi. Se on musertava syyte, eikö vain. Näin ollen leskistä ja orvoista täytyy pitää huoli.”

Lätiessäni tutkimaan tätä asiaa tarkemmin, niin Digi-IRT:ssä, eli Isossa Raamatun Tietosanakirjassa oli tähän liittyvä asiaa, josta poimin sieltä täältä tähän asiaan sopien lainauksia.

Raamatun Uudessa testamentissa käy ilmi, että Jeesus hyväksyi maassa vallitsevan Rooman vallan alaisen oikeusjärjestelmän. Kun Häneltä kysyttiin, oliko oikein antaa keisarille veroa, Hän vastasi: ”Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on”.  Hän kielsi opetuslapsiaan vastustamasta niitä, jotka tulivat Häntä pidättämään. Hän salli sekä juutalaisten neuvoston, että Rooman maaherran, kuulustella itseään, ja sanoi Pilatukselle: ”Sinulla ei olisi mitään valtaa minuun, ellei sitä olisi annettu sinulle ylhäältä”.

Muuallakin UT:ssa kehotetaan suhtautumaan samalla tavalla maalliseen esivaltaan. Jumala on asettanut sen varjelemaan pahoilta töiltä. Uskovien velvollisuus on olla kuuliaisia esivallalle, jonka alamaisia he ovat, Room. 13:1, ja tätä kuuliaisuutta täytyy osoittaa, ei ainoastaan rangaistuksen pelosta, vaan myös omantunnon vuoksi Jumalan edessä. Esivalta eri muodoissaan on Jumalan asettama. Huonokin esivalta on parempi kuin sen puuttuminen, niin kauan kuin se voi pitää ilkityöt kurissa ja estää laittomuuden.

Kautta aikojen on esiintynyt yhteiskuntajärjestelmiä ja valtioita, joissa on vallinnut vääryys ja väkivalta. Historian kuluessa on Jumala tuomioillaan tuhonnut ne, koska eivät ole kunnioittaneet Jumalan lakeja.

Raamatun Vanhassa testamentissa oli jo alkeellista demokratiaa, itse asiassa jo varhain patriarkallisen järjestyksen rinnalla. Valtaa oli kaikkien vapaiden miesten ”kansankokouksella”, joka toimi Jumalan lakien tuntemuksen ohjaamana. Se kutsuttiin koolle päättämään kansalle merkityksellisistä asioista. Suurin vaikutusvalta oli tavallisesti ”vanhimmilla”. Tämä ryhmä koostui perhekuntien päämiehistä ja muista etevistä miehistä. Kansan yritys syrjäyttää Mooses johtajantehtävästä katsottiin kuitenkin kapinaksi Herraa vastaan.

Tuomarien aikana kansan ylimmät johtajat olivat erityisiä Jumalan lähettämiä miehiä, jotka Jumala asetti kriisiaikoina pelastamaan ja tuomitsemaan kansaa. Israel oli tähän aikaan löyhä valtioliitto, jossa yksittäisillä sukukunnilla oli laaja itsehallinto.

Esivaltaa pidettiin Israelissa Herran palvelijana, jonka Jumala oli asettanut tehtäväänsä kansan parhaaksi. Mutta se oli myös Jumalan palvelija, joka valvoi Jumalan oikeuksia liitonkansan keskuudessa.

Kaikkialla Raamatussa kiitetään Jumalaa. Kiittäessään luotu osoittaa kunnioitusta Luojalleen, maailmankaikkeuden kaikkivaltiaalle Herralle, uskovien rakastavalle Isälle. Kiitollisina me ylistämme Jumalaa Hänen jumalallisista ominaisuuksistaan, Hänen laupeudestaan ja suurista hyvistä teoistaan meitä kohtaan sekä ajallisessa että hengellisessä mielessä.

John Bevere ”Kunnioitus palkitaan” (Kuva ja Sana 2009), josta lainaus sivulta 99: ”Vanhempien kunnioittaminen ei ole ehdotus eikä suositus, se on käsky. Ovatko jotkut unohtaneet, että meidän tulee pitää Jumalan käskyt myös Uuden testamentin uskovina? Niiden noudattaminen on todistus siitä, että Jumalan rakkaus todella pysyy meissä. Jeesus sanoo: ’Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa’ (Joh. 14:21). Apostoli Johannes vahvistaa tämän, kun hän kirjoittaa: ’Ja tämä on rakkaus, että me vaellamme hänen käskyjensä mukaan’ (2. Joh. 6)… Vanhempien halveksimisesta on tullut normaali elämäntapa maassamme. Se on syvällä kulttuurissamme. On monia suosittuja ’perhe-elokuvia’, joita minä en antaisi lasteni katsella… Niissä on usein koskettava tarina. Se miten lapset keskustelevat vanhempiensa kanssa onkin aivan toinen juttu. He kohtelevat isäänsä ja äitiään ikään kuin nämä olisivat typeriä ja ajastaan jäljessä. He suhtautuvat täysin välipitämättömästi vanhempiensa ohjeisiin. Elokuvan päättyessä lapset ovatkin loppujen lopuksi sankareita tai saavat, mitä he kovasti haluavat, vaikka he kohtelivat vanhempiaan halveksivasti. Saatat ajatella, että olen mennyt liian pitkälle, mutta kuuntele, mitä Jumala sanoo: ’Kirottu olkoon se, joka häpäisee (loukkaa, eng. käänn.) isäänsä tai äitiänsä.”

Perheissä sen lisäksi, että lapset kunnioittavat vanhempiaan on myös toisin päin, eli vanhempien tulisi arvostaa lapsiansa, kohtelemalla heitä hyvin ja puhumalle heille niin, että saavat itseluottamusta. Omasta lapsuudestani muistan, että vanhempamme eivät arvostaneet meitä lapsia, koska emme vastanneet heidän toiveitaan, vaan puhuivat mitä pahaa ovat tehneet, kun ovat saaneet tällaiset lapset, sillä muilla ovat paremmat lapset. Siskoni kärsi tästä erityisesti, koska he puhuivat ankarasti lapsilleen ja kurittivat ankarasti ja rajoittivat ystävyyssuhteita, ettei porvareiden lasten kanssa saanut olla missään tekemisissä. Emmekä voineet TV:stä katsoa taantumksellista kapitalistien ohjelmia. Vanhempani käyttäytyivät niin, että häpesivät lapsiaan ja nöyryyttivät. Tämän seurauksena myöhemmin koimme yksinäisyyttä ja alkoholismia, koska häpesimme vanhempiamme, myös, josta ei seuraa hyvää.

Kunnioituksen osoituksena kaikkiin kulttuureihin ja elämään kuuluu lahjojen antaminen, kuten syntymäpäivänä, juhlapäivinä, kylään tultaessa, liike-elämässä,  palkittaessa hyvistä töistä, eläkkeelle jäätäessä, kunnioitettaessa johtajaansa jne. Me pidämme monia asioita itsestään selvyytenä, emmekä mieti mistä tämä lahjakulttuuri on tullut koko ihmiskunnan kulttuuriksi.

Internetistä löysin, että lahjan antaminen eli lahjoittaminen on tavaran, rahan tai palveluksen luovuttamista toiselle henkilölle tai organisaatiolle vastikkeetta. Annettaessa lahjaa eri kulttuurin edustajalle kannattaa ottaa huomioon toisen kulttuurin tavat.

Lahja eli lahjoitus on oikeustoimi, jolla joku luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan vastikkeetta toiselle esineen, oikeuden tai omaisuusarvon. Lahjaa verotetaan Suomessa lahjaverolla.

Olen lukenut ihmisten muistelmista, että jotkut ovat antaneet joillekin liian arvokkaita lahjoja, mikä ei ole suomalaisessa kulttuurissa tavallista ja siksi jotkut ovat kieltäytyneet niiden vastaanottamisesta. Kohtuuttoman suurien lahjoja vastaanottoon saattaa liittyä taka-ajatuksia. Minkälaisia taka-ajatuksia lahjan antajalla on, eli olisiko kyseessä lahjus, jolla pyritään saamaan suosiota lahjan antajalle tavalla tai toisella, eli oikeudenmukaisuudelle ummistettaisiin silmät lahjanantajan hyväksi.

Kalliin lahjan antaminen on kuvattu Raamatussa Markuksen evankeliumissa 14:3-9:” Ja kun hän oli Betaniassa, pitalisen Simonin asunnossa, tuli hänen aterialla ollessaan nainen, mukanaan alabasteripullo täynnä oikeata, kallista nardusvoidetta. Hän rikkoi alabasteripullon ja vuodatti voiteen hänen päähänsä. Niin oli muutamia, jotka närkästyivät ja sanoivat keskenään: ”Mitä varten tämä voiteen haaskaus? Olisihan voinut myydä tämän voiteen enempään kuin kolmeensataan denariin ja antaa ne köyhille. ”Ja he toruivat häntä. Mutta Jeesus sanoi: ”Antakaa hänen olla. Miksi pahoitatte hänen mieltään? Hän teki hyvän työn minulle. Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina. Hän teki, minkä voi. Edeltäkäsin hän voiteli minun ruumiini hautaamista varten. Totisesti minä sanon teille: missä ikinä kaikessa maailmassa evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä tämä teki, on mainittava hänen muistoksensa.”

Myös muissa evankeliumeissa tämä on myös kerrottuna hieman eri yksityiskohtia mainittuna, kuten Johanneksen evankeliumissa luvussa 12:1-11 ”Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: ’Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?’Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Niin Jeesus sanoi: ’Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.’  Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen.”

Kuulin, että Intiassa pitää työpaikkahakemukseenkin laittaa mukaan rahalahja, jotta hakemus tulisi asianmukaisesti käsiteltyä ja jopa voisi ohittaa muut ehkä pätevämmät hakijat hakemuksineen. Kaikissa uskonnoissa on lahjojen antamisen kulttuuri ja käytäntö, eli uskonnonharjoittajan annettava lahjoja jumalalleen, joiden avulla hankitaan kokoontumis- ja jumalien ylistyspaikka rakennetaan ja ylläpidetään, sekä henkilöstön palkkaus.

Juutalaiskristillisessä Raamatussa puhutaan kymmenyksistä ja muista anneista, joita meidän tulee antaa Jumalalle, vaikka Jumala ei tarvitse niitä, mutta siten osoitamme kunnioittavamme Jumalaa ja alistuvamme Jumalan tahtoon, mutta kansankirkkomme on muuttanut sen huomaamattomaksi kirkollisveroksi. Raamatussa maailman ensimmäisten ihmisten Aadamin ja Eevan lapset Kain ja Abel antoivat lahjan eli uhrin Jumalalle. Jumalaa miellytti vain Abelin lahja ilmeisesti siksi, että hän oli selvittänyt minkälainen lahja miellyttää Jumalaa.

Digi-IRT (Raamatun Iso Raamatun Tietosanakirja) sanotaan mm., että  VT:ssa puhutaan usein lahjoista. Lahjojen antaminen oli ominaista israelilaisille. Niitä annettiin kunnioituksen ja arvonannon osoituksina tai lepytystarkoituksessa,  mutta myös armeliaisuudesta. Lahjoja annettiin monenlaisissa tilanteissa. Ystävät antoivat lahjoja toisilleen.  Tavallista oli lahjojen jako ilojuhlissa. Alamaiset lähettivät lahjojaan kuninkaalle, samoin kuin voitetut voittajilleen. Lahjoilla voitiin korvata palveluksia, ne kuuluivat asiaan kuninkaan vastaanotolla, ja vierailtaessa arvohenkilöiden luona. Kuningas antoi lahjoja sille, jolle hän tahtoi osoittaa kunnioitusta. Liittoja solmittaessa käytettiin lahjoja. Tuomareilla ja todistajilla ei ollut lupa ottaa lahjoja, mutta tätä kieltoa vastaan rikottiin usein. Lahjojen suuruus riippui antajan varoista. Lahjoina käytettiin rahaa, kulta- ja hopeaesineitä, vaatteita, aseita, elintarvikkeita, ja karjaa. Lahjoja annettiin myös uskonnollisiin tarkoituksiin – uhrilahjoina Herralle ja pyhäkölle.

Raamattu varoittaa saituudesta, ja tähdentää, että anteliaisuus on hyve. Köyhä on riippuvainen rikkaan anneista. Sen vuoksi anteliaisuuskehotuksia toistetaankin jatkuvasti. Anteliaisuuden vaikuttimena on »antava Jumala», josta julistetaan kautta koko VT:n. Vanhatestamentillinen uskontokin on armolahjauskonto: Herra on hyvä, ja hyvin Hän tekee. Hän ravitsee suosiollaan kaikki, jotka elävät. Hän antaa kansalleen hyviä lahjoja, suo sille lupaamansa maan. Niinpä Hänen kansansa ei saa unohtaa Herran hyviä tekoja, vaan sen tulee osoittaa vastarakkautta Hänen hyvyytensä johdosta. Ennen muuta pelastus ja syntien anteeksiantaminen on Jumalan, joka saa lopullisen täyttymyksensä Messiaan tulemuksessa.  VT:n profetioiden linja on selvästi ristiriidassa juutalaisuudessa vähitellen niin hallitsevaksi tulleen ansioajatuksen kanssa. UT:ssa pelastuksen lahjaluonne näkyy vielä selvempänä. Jumalan rakkaus ei tarkoita UT:ssa yksinomaan mielenlaadun rakkautta, vaan konkreettisena antamisena ilmenevää rakkautta. Sen vuoksi verbi »antaa» esiintyykin hyvin usein UT:ssa.

Monia mietityttää varmaan mikä on Jumalan lahja meille ihmisille. Jumala lahjoitti ainoasyntyisen poikansa sovittaakseen meidän syntivelkamme ristillä, mutta lahja pitää ottaa vastaan, jotta se hyödyttäisi meitä.

Opinnäytetöitä:

Marko Eskelinen, Hannu Pihlman, Martti Romppanen ”Opettajan auktoriteetti Ilmiön tarkastelua toisella asteella” (Tampereen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö ja Kehittämishanke 2012)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/40910/Romppanen_Pihlman_Eskelinen.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Elina Heikkinen ”UUDISTUNUT PERINTÖ- JA LAHJAVEROLAKI – VAIKUTUKSET EDUNSAAJAN VEROTUKSEEN JA VALTION VEROTULOIHIN” (Kajaanin ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö 2008)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/7438/KHL5HElinaH.pdf;jsessionid=FAFFBA66AC17CFB048E8B842EF18DB4B?sequence=1

Lehkamo, Amelie ”Opettajan auktoriteetti: Yläkoululaisten näkemyksiä opettajan auktoriteetista ja siihen vaikuttavista tekijöistä” (Turun Yliopisto, opinnäytetyö 2023)

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Watchman Nee ”Hengellinen auktoriteetti” (KKJMK Oy 2007)
Mika Ojakangas ”Lapsuus ja auktoriteetti; pedagogisen vallan historia Snellmanista Koskenniemeen” (Tutkijaliitto 1998)
Aulis Aarnio ”Järki ja auktoriteetti; puhuttua ja kirjoitettua vuosilta 1988-1994” (Tampereen yliopisto 1994)
Inkeri Vikainen ”Pedagoginen auktoriteetti” (Turun yliopisto 1984)
Tom Ruhkala ”Totuuden sana; Raamatun auktoriteetti uskossa ja elämässä” (Armo Kustannus 2019)
Mark & Grace Driscoll ”Todellinen avioliitto” (KKJMK Oy)
Gunnar Bergling ”Avioliitto-neuvonta” (www.arken.org)
Juha Ahvio ”Avioliitto ja perhe” (Kuva ja Sana 2013)
John Bevere ”Herran pelko”
Marcel Mauss ”Lahja – vaihdannan muodot ja periaatteet arkaaisissa yhteiskunnissa” (Tutkijaliitto 2006)
Digi-IRT
Wikipedia