Puola

Suomalaisille Puola on vähän tuntematon paikka, vaikka onkin Euroopassa, sillä sieltä ei ole turistipaikkoja markkinoitu suomalaisille. Suomessakin toimivat ja toimineet kansainväliset yritykset ovat siirtäneet tuotantoaan ja toimipaikkoja Suomesta Puolaan, koska työvoimakustannukset siellä ovat alhaisemmat kuin Suomessa. Puola tuli tunnetuksi isälleni, sillä hän purki puolalaisten hiililaivojen hiililastia Helsingin energialaitoksella hiilikasaan, sillä hän oli kuljetinlaitteen hoitaja siellä vuosien 1960-1980 välisenä aikana.

Suomesta Puolan eri kaupunkeihin on suoria lentoja, kuten Varsovaan. Varsovan Chopinin lentokentältä pääsee lina-autolla 175 Varsovan Vanhaan kaupunkiin ja sillä välillä oleville pysäkeille kätevästi. Linja-autoissa ja ratikoissa on lipunmyyntiautomaatit. Tämä on kätevää, jos pysäkillä ei ole lippuautomaattia. Varsovassa ei ole julkisen liikenteen linjakarttoja saatavilla kuin kulkuvälineiden seinillä, koska muuttuvat niin usein. Tämän vuoksi on käytössä julkisen liikenteen reittioppaat määränpäähän lähtökohteesta: https://jakdojade.pl/warszawa

Varsovassa Veiksel joen varressa on myös uimarantoja. Matkaoppaissa on mainittu ettei vesijohtovesi ole juomakelpoista, minkä näkee jo silmämääräisesti. Varsovan Vanhakaupunki ei ole kovin vanha, sillä se entisöitiin entiseen asuunsa sodan tuhojen jälkeen, sillä mallina olivat valokuvat jne. siellä olleista alkuperäisistä rakennuksista. Minulle tuli mahdollisuus lähteä ystävän kanssa samaan aikaan Puolan pääkaupunkiin Varsovaan, sillä hänellä on työ myös täällä ja tuntee paikan hyvin.

Kommunismin hallintavalta päättyi Puolassa vuonna 1989. Tämän seurauksena Puolassa toteutettiin merkittävä hallinnollinen muutos, eli kunnallinen itsehallinto palautettiin. Näiden toimien seurauksena talous tehostui, minkä mahdollisti vapautunut yritteliäisyys. EU:n liittymisen seurauksena Puola on saanut tukea rakennushankkeisiin, infrastruktuurin parantamiseen, minkä seurauksena kaupunkikuva on länsimaistunut. Näillä EU-tuilla on rakennettu metro, Veiksel-joen ylittäviä uusia siltoja, kehätieverkostoa jne.

Puola on sodan alusta asti ollut Ukrainan tärkeimpiä ja uskollisimpia tukijoita. Puolan kautta on virrannut Ukrainaan aseapua ja maa on vastaanottanut noin puolitoista miljoonaa ukrainalaispakolaista. Puola on myös vahvistanut omaa puolustustaan jättimäisillä asehankinnoilla ja siitä on tulossa sotilasmahti Eurooppaan.

Puolassa on noin 40 miljoonaa asukasta. Maassa puhutaan lähes yksinomaan puolaa (97,8 prosenttia). Noin 87 prosenttia väestöstä on katolilaisia.  Katolisten lisäksi maassa on muiden muassa ortodokseja, uniaatteja eli kreikkalaiskatolilaisia, protestantteja ja juutalaisia.

Tapani Ruokanen ”Silminnäkijänä” (Docendo 2024), josta lainaus sivulta 97: ”Puolan katolilaisuus on valtion syntymäajalta ja se on kestänyt: ruhtinas Mieszko I yhdisti puolalaisheimot ja kääntyi katolilaiseksi yli tuhat vuotta sitten. Katolisuus on osa puolalaisten identiteettiä. Se kestää historian iskut. Kuten miljoonille puolalaisille myös gdanskilaiselle Lech Walesalle uuden paavi Johannes Paavali II:n pyhiinvaellus Puolaan vuonna 1979 on käännekohta. Walesa, tuntematon suurperheen isä, sai potkut telakalta Gdanskissa osallistuttuaan kesällä 1976 mielenosoituksiin kommunistihallintoa vastaan. Paavin puhe puolalaisille kesällä 1979 antaa Walesalle voimaa. Pelko katoaa. Muutama päivä sitten elokuussa 1980 Walesa kiipeää telakan muurin yli ja vaatii työläisille oikeuksia riippumattoman Solidaarisuus-ammattiliiton nimissä. Hän on Solidarnoscin perustajia. Solidaarisuus laajenee 10 miljoonan oppositioksi, yhdistää työväen, opiskelijat ja älymystön. Kommunistihallinto ei saa Puolasta otetta, jota Moskova edellyttää. Puolan yli on tallottu idästä ja lännestä, sitä on jaettu ja miehitetty vuosisatoja. Puolalaiset ovat aina tunteneet arvonsa ja olleet valmiita taistelemaan vaikka paljain kourin.”

Sanna Hedman ”Henry Hedman – Kärrynpyörä, taivas ja maa” (aikamedia 2024), josta lainaus sivulta 226: Ennen Puolaan lähtöä Sanna oli saanut Pekka Simojoelta, silloiselta riihimäkeläiseltä, erään Puolassa asuvan suomalaisen naisen nimen. Simojoki oli ollut vaimonsa kanssa Varsovan suomalaisen luterilaisen kirkon vieraana ja tavannut kyseisen naisen perheineen. Sanna otti naiseen pikimmiten yhteyttä ja ystävystyi tämän kanssa. Hänen kauttaan Henkka ja Sanna saivat tietää, että Varsovassa pidettiin kerran kuukaudessa suomenkielinen evankelisluterilainen jumalanpalvelus, jossa pappina toimi suomalainen Ritva Szarek. Hän asui Etelä-Puolassa mutta saapui joka kuukausi Varsovaan pitämään jumalanpalveluksen. Niihin osallistui prosentuaalisesti varsin paljon Varsovassa tai sen lähistöllä asuvia suomalaisia.”

Puolan historiaa

Puolan perustajana pidetään Piastia, mutta ensimmäinen historiallinen hallitsija oli Mieszko I, joka kääntyi kristinuskoon vuonna 966. Kuningas Boleslaw Krzywousty kuoli vuonna 1138, valtakunta jaettiin hänen poikiensa kesken. Vuonna 1320 Wladyslaw I:stä tuli uudelleen yhdistyneen Puolan kuningas. Valtakunta nousi loistoonsa Jagellojen suvun aikana, kun Liettuan kanssa tehtiin liitto 1386 ja puolalais-liettualaiset löivät Saksalaisen ritarikunnan Tannenbergin taistelussa vuonna 1410. Lublinin sopimuksella 1569 perustettiin Puola-Liettuan liittovaltio, jonka johdossa oli vaaleilla valittu kuningas. Puola-Liettualle oli ominaista aatelisvalta, talonpoikien heikko asema, kansan heterogeenisuus ja joidenkin vähemmistöjen vahva autonomia, mikä teki siitä hyvin hajanaisen valtion.

Jukka Korpela ”Idän orjakauppa keskiajalla – Ihmisryöstöt Suomessa ja Karjalasta” (SKS 2014), josta lainaus sivulta 83: ”Liettuan valtakunta ulottui 1300-luvulla Itämereltä Mustallemerelle. Hallitsijan katolisen kasteen jälkeen 1387 Liettuasta ja Puolasta muodostui unionivaltakunta. Liettuan yhteiskunta ja kulttuuri pysyi pitkälti itämaisena. Se muodosti poliittisen, kulttuurillisen ja uskonnollisen raja-alueen tataariordien, Moskovan valtakunnan ja Krakovan kuningaskunnan välillä.”

Olaus Magnus Gothus ”Pohjoisten kansojen historia – Suomea koskevat kuvaukset” (Otava 1973), josta kirjailijan esittelystä lainaus: ”Tällä pitkällä matkalla nuori maisteri oppi laajemmin tuntemaan maataan ja kansaansa. Matkansa kaniikki Olaus teki, omituista kyllä, omalla kustannuksellaan eikä anevaroilla. Hänestä tuli jo 1522 Strängnäsin tuomiorovasti. Pari vuotta myöhemmin Kustaa Vaasa lähetti hänet Roomaan suostuttelemaan paavia ruotsalaisten vaatimuksiin piispojen nimittämisessä. Tehtävä onnistui suurimmalta osalta, sillä ainakin Johannes Magnuksesta tuli paavin hyväksymä Ruotsin arkkipiispa.

Seuraavina vuosina Olaus matkusteli diplomaattisissa tehtävissä Pohjois-Saksan kaupungeissa, Puolassa ja Alankomaissa. Näiltä matkoilta Olaus ei enää palannut kotimaahansa. Vakinaiseksi asuinpaikaksi tuli ensin kymmeneksi vuodeksi Danzig, jonne hänen veljensä arkkipiispa oli asettunut 1527 toimittuaan ensin Kustaa Vaasan neuvottelijana Puolassa ja katkaistuaan sitten suhteensa uskonpuhdistuskauttaan elävään Ruotsiin ja sen kansalliseen kuninkaaseen. Veljekset eivät luopuneet katolisuudestaan; kuningas puolestaan erotti heidät viroistaan. Danzigiin, Puolan suojeluksessa olevaan vapaakaupunkiin, keskittyi tuolloin lahjakas katolinen pakolaisjoukko. Piispantarkastusmatkaltaan sinne samaan aikaan pakeni myös Ruotsin kulttuurihistoriassa keskeisen merkityksen saavuttanut Hans Brask.”

Kalervo Hovi ”Puolan historia” (Otava 1994), josta lainaus sivulta 14: ”Sydänkeskiajalle tultaessa puolalaiset jakaantuivat useaan heimoon. Merkittävin heimo oli Oderin ja sen sivujoen Wartan varrella asuvat polaanit. Nimi tulee peltoa merkitsevästä sanasta pole, ja polaaneista on koko Puola saanut nimensä. Polaanien varhaisia keskuksia olivat Gniezno (saks. Gnesen) ja Poznan (saks. Posen). Alueen keskeisyyttä kuvaa myöhemmin vakiintunut nimi Suurpuola (Wielkopolska).

Toinen merkittävä heimo olivat vislaanit, jotka asuivat Veikselin yläjuoksulla. Heidän varhainen keskuksensa oli Krakova. Erotukseksi polaanien alueesta sitä kutsuttiin Pienpuolaksi (Malopolska). Muita huomattavia heimoja olivat nykyisen Varsovan tienoilla asuneet masovit, masovien ja polaanien välimailla sijaineet kujavit, Sleesian slensaanit ja Pommerille nimen antaneet pomoraanit, meren rannan asukkaat… Saksalaisen ritarikunnan asettumista seurasi saksalaisten talonpoikien ja käsityöläisten siirtyminen Veikselin alajuoksulle ja preussilaisten maille. Hansa ulotti toimintansa puolalaisiin maihin. Hansaan kuuluivat niin vanhat puolalaiset kaupungit Krakova, Wrodaw (saks. Breslau) ja Dansk (saks. Danzig) kuin uudet saksalaiset Thorn (puol. Torun) ja Elbing (puol. Elblag).

Vaikka kansallisuudella ja kielellä ei ollut samaa merkitystä kuin myöhemmin, puolalaisten pohjoispuolelle oli syntynyt voimakas saksalainen asutus… Danzigin eteläpuolelle rakennettiin mahtava Marienburgin (puol. Malbork) linna ritarikunnan pääpaikaksi. Wladyslaw palautti myös Piastien kuninkuuden, joka oli sortunut sisällissotien aikana. Asia vaati sitkeitä neuvotteluja Avignonin paaviuden kanssa. Neuvottelujen ydin koski Puolasta koottavaa Pietarinpenninkiä. Kun Wladyslaw suostui nostamaan sen määrää, tie kuninkuuteen oli avoin. Wladyslaw kruunattiin Krakovassa 1320… Wladyslaw I Lokietekin poika Kazimierz III on ainoa hallitsija, jolle puolalaiset ovat antaneet lisänimen Suuri. Hän oli hallitsijana 1333-1370, ja hän sai epiteettinsä lähinnä rauhantöistä…

Piastien hallitsijasuku päättyi Kazimerz Suureen 1370. Hänellä ei ollut omia poikia. Siksi hän määräsi seuraajakseen sisarenpoikansa, Anjoun prinssin ja Unkarin kuninkaan Ludwikin (ransk. Louis, unk. Lajos), Puolan kuninkaana 1370-1382… Ludwikillakaan ei ollut poikia. Sen sijaan hänellä oli kaksi tytärtä, joista nuorin Jadwiga kruunattiin Puolan kuningattareksi 1384. Hän taas avioitui Liettuan suuriruhtinas Jagellon (liett. Jogaila, puol. Jagiello) kanssa 1386. Tästä alkoi unioni, jota kesti löysänä pari sataa vuotta, tiivistyneenä toiset runsaat 200 vuotta ja kulttuuriyhteytenä pidenpäänkin…

Avioliiton yhteydessä Jagello kastettiin ja valittiin Puolan kuninkaaksi hallitsijanimellä Wladyslaw II. Hänen mukanaan kääntyivät kaikki liettualaiset muodollisesti kristinuskoon. Seuraavana vuonna järjestettiin eri puolilla Liettuaa seremoniallisia joukkokasteita… Unionin myötä Puola-Liettuaan syntyi kaksoishallinto. Jagello hallitsi Puolaa kuninkaana Krakovassa ja Liettuaa suuriruhtinaana Vilnasta käsin… Vuodesta 1563 lähtien Liettua kävi pitkällistä ja uuvuttavaa sotaa Venäjän kanssa Liivinmaan uudelleenjaosta.

Tässä Liivinmaan 7-vuotisessa sodassa Liettua sai uuden liittolaisen Ruotsista. Niillä oli yhteinen etu Venäjää vastaan, ja intressi oli vahvistettu avioliitolla Suomen herttua Juhanan ja Sigismund II Augustin sisaren Katarina (puol. Katarzyna) Jagellonican välillä 1562. Sijoitus kannatti. Juhana lopetti heti Ruotsin kuninkaaksi tultuaan sodat Puola-Liettuaa vastaan ja käänsi rintamasuuntansa Venäjälle… Viime toimenpiteenä Sigismund II August ajoi läpi Puolan ja Liettuan liittämisen tiiviimmin yhteen Lublinin valtiopäivillä 1.7.1569.”

Ruotsi-Suomen yhteys Puolaan tulee Kustaa Vaasan pojan Sigismundin kautta. Juhana III ennen kuninkuutta Juhana -herttua s. 20.12.1537 ja kuoli 17.11.1592 oli Ruotsin kuningas vuosina 1568-1592. Hän oli myös Suomen herttua vuosina 1556-1563. Juhana otti itselleen 1581 arvonimen Suomen suuriruhtinas.  Kaarina Hannuntytär, Juhanan vihkimätön vaimo, synnytti Juhana-herttualle neljä lasta. Juhana kuitenkin halusi naimisiin Puolan kuninkaan sisaren Katariina Jagellonican kanssa.

Katariina oli Puolan mahdollisen tulevan kuninkaan äitinä poliittisista syistä haluttu puoliso ja häntä kosi tuloksetta myös Venäjän tsaari Iivana IV lisänimeltään Julma. Avioliitto ei Juhanan veljelle, kuningas Eerik XIV:lle sopinut, sillä Ruotsi oli samaan aikaan valmistautumassa sotaan Puolaa vastaan. Avioliitto kuitenkin toteutui 4.10.1562 kun Juhana ja Katariina menivät naimisiin Vilnassa. Katariina tuli Suomeen ja Kaarina Hannuntytär sai vetäytyä Vääksyn kartanoon Kangasalalle. Kun Juhana tuntui tekevän omaa ulkopolitiikkaansa Puolan kuninkaan kanssa, kärjistyivät Juhanan välit kuninkaaseen Eerik XIV 1563 niin, että valtiopäivät tuomitsivat hänet kuolemaan ja menettämään asemansa.

Juhana yritti taivutella suomalaisia puolelleen, mutta suurin osa ylhäisaatelistosta pysyi kuninkaan puolella, joten kun Eerik XIV tuli Suomeen kymmenen tuhannen miehen kanssa, oli Juhanalla puolellaan vain 1200 miehen joukko. Eerik XIV miehitti Turun ja piiritti Turun linnaa ampuen sitä tykeillä. Juhana antautui ja vietiin vaimoineen vangiksi Tukholmaan. Juhanan Turun linnaan keräämät taideaarteet ryöstettiin ja vietiin Ruotsiin, eikä niitä koskaan palautettu. Useita Juhanan puolella toimineita mestattiin, mutta Juhanan ja Katariinan henki antautumisehtojen nojalla säilyi. Vankeusaikana syntyi Juhanan ja Katariinan poika Sigismund. Vankeuden aikana Iivana IV vielä ehdotti Katariina Jagellonican luovuttamista Venäjälle.

Juhanan pojasta Sigismundista tuli vuonna 1587 Puolan kuningas. Juhana toivoi Sigismundin tulevan Ruotsinkin kuninkaaksi ja palaavan Ruotsiin, mitä suuri osa ylhäisaatelistosta Kaarle-herttuan johdolla vastusti, sen sijaan valtakunnanmarski Klaus Fleming puolsi Sigismundin kuninkuutta. Peläten ruotsalaisten vastusta tämä kuitenkin päätti jäädä Puolaan. Juhana kohdisti ylhäisaatelistoon rankaisutoimia, kuten aatelisetuoikeuksien muuttamista siten, että aateliston alempien kerrosten valta lisääntyi ylempien kustannuksella. Vuonna 1590 säädettiin uusi kruununperimysjärjestys, jonka mukaan Eerik XIV:n sukuhaara menetti oikeutensa kruunuun ja kuninkuus saattoi periytyä myös naispuolisen linjan kautta.

Ruotsin valtaistuimella Sigismundin kausi jäi varsin lyhyeksi, ja sitä varjosti jatkuva valtataistelu Kaarle -herttuan, Sigismundin sedän kanssa. Suomen kannalta merkittävin Sigismundin kauden tapahtuma oli vuosina 1596-1597 käyty nuijasota, joka liittyi osaltaan taisteluun valtaistuimesta.

Sigismund kruunattiin Ruotsin kuninkaaksi syksyllä 1593 hänen isänsä Juhana III:n kuoltua marraskuussa 1592. Sigismund oli jo aiemmin valittu Puolan kuninkaaksi 1587. Maan ylhäisaateli Kaarle-herttuan johdolla kuitenkin vastusti katolisen Sigismundin kruunausta. Luterilaisessa Ruotsissa katolisen Sigismundin pelättiin merkitsevän vastauskonpuhdistusta. Sigismund painostettiin allekirjoittamaan niin sanottu Uppsalan julistus, jossa Ruotsin todettiin pysyvän luterilaisena valtiona. Sigismund ei koskaan saanut Ruotsia kunnolla valtaansa. Puolan valtiopäivät eli sejm antoi kuninkaalle luvan poistua maasta vain vuodeksi, eli Sigismund joutui pian jättämään Ruotsin Kaarle-herttuan sijaishallinnon käsiin. Kaarle-herttua ryhtyi nopeasti laajentamaan valtaansa ja horjuttamaan Sigismundin asemaa.

Ulla Koskinen ”Soturiaatelin aika Suomessa” (into 2022), josta lainaus sivulta 157: ”Juhana III:n kiinnostus oli ollut loppuvuoden muualla. Hän oli työskennellyt pitkään luodakseen liiton Puolan ja Ruotsin välille, ja ainutlaatuinen tilaisuus koitti, kun Puolaan tuki kuninkaanvaali vuonna 1587. Juhanan ja Puolan primsessan Katariina Jagellonican poika Sigismund oli vasta parikymppinen, mutta sukujuuriensa vuoksi otollinen ehdokas uudeksi kuninkaaksi. Juhana ei aluksi lämmennyt ajatukselle, sillä pelkäsi poikansa siinä tapauksessa joutuvan syrjään Ruotsin valtaistuimelta Kaarle-herttuan ja ylimysten paineessa. Sigismundille oli kuitenkin voimakasta kannatusta, ei vähiten tätinsä, Puolan kuningattaren Anna Jagellonican taholta.

Juhana muutti mielensä ja nuori Sigismund todella valittiin Puolan uudeksi kuninkaaksi. Laadittiin suunnitelmat, kuinka uutta personaaliunionia tuli hallita. Kuninkaan piti käydä Ruotsissa joka toinen tai joka kolmas vuosi, ja väliajat hallittaisiin Kaarle-herttuan johdolla… Vihdoin Puolan uusi hallitsija kuitenkin purjehti tiehensä neuvonantajiensa kanssa ja jätti isänsä murehtimaan Tukholman linnaan. 17.12.1587 Sigismund kruunattiin Krakovassa kuninkaaksi.” Talonpoikaiskapinaa Suomessa talvella 1596-1597 kutsutaan Nuijasodaksi, kapina joka oli laajentunut sodaksi.

Talonpojat nousivat heitä verottaneita sotajoukkoja, aatelia ja ratsutilallisia vastaan, johon liittyi Puolan ja Ruotsin kuninkaan Sigismundin (Juhana III poika) ja setänsä Kaarle herttuan valtataistelu vallasta Ruotsin ja valtaistuimesta.  Kapina kohdistui erityisesti Sigismundille uskolliseen Suomen käskynhaltijaan Klaus Flemingiin ja tämän talonpoikia sortavaan ankaraan sotilashallintoon. Kaarle-herttua puolestaan yllytti Suomen talonpoikia aiheuttaakseen harmeja Flemingille ja saadakseen aineksia mielipiteenmuokkaukseen Ruotsissa. Flemingin armeija kukisti kapinalliset talonpojat eli nuijamiehet. Nuijasodassa arvioidaan kuolleen 2 500 – 3 000 ihmistä.

Suomessa alettiin koota joukkoja luvattua Puolan Sigismundin hyökkäyksen tukemista varten, joka kuitenkin oli sotien koettelemassa maasta vaikeaa. Heinäkuussa 1598 nousi Arvid ja Yrjänä Hornin, Akseli Kurjen ja Antti Boijen komentama vajaan 3 000 miehen joukko maihin Uplannissa. Kun suomalaiset kuulivat Puolan armeijan myöhästyneen, he kuitenkin vetäytyivät ilman taisteluita. Puolalaisten 5 000 miehen armeija nousi maihin Etelä-Ruotsiin, jossa ratkaiseva Staångebron taistelu käytiin syyskuussa 1598. Kaarlen armeija voitti lopulta taistelun. 

Akseli Kurjen armeija oli samaan aikaan noussut maihin Tukholmassa, mutta saatuaan kuulla Sigismundin hävinneen, se vetäytyi. Sigismund palasi Puolaan, ja sotaretkeen pettyneenä erotti joukon Suomen johtomiehiä, joita ei pitänyt riittävän luotettavina. Syksyllä 1599 ennen kuin Sigismund ja Suomen aateliset ehtivät toteuttaa uusia suunnitelmiaan, tapahtui pelätty Kaarlen maihinnousu Suomeen. Hän löi Akseli Kurjen komentamat suomalaisjoukot Marttilan taistelussa, minkä jälkeen Suomen kaikki linnat vallattiin.

Taistelujen päätyttyä Kaarle toimeenpani oikeudenkäynnit, joiden päätteeksi useita Suomen johtohenkilöitä mestattiin muun muassa Turun verilöylyssä. Kaikkiaan mestattuja aatelisia oli viitisenkymmentä, ja useat muut tuomittiin vankeuteen. Kaarle myös korvasi suomalaista ylimystöä ruotsalaisilla. Suomen kuningasmielinen puolue oli saanut katkeran lopun, ja samalla päättyi myös Kustaa Vaasan vuonna 1556 perustamasta herttuakunnasta jatkunut Suomen erillisasema Ruotsin valtakunnassa.

Kaarle -herttua kaappasi vallan Aarborgan valtiopäivillä 1597. Hän julistautui valtionhoitajaksi etenkin talonpoikien tuella.

Mirkka Lappalainen ”Maailman painavin raha – Kirjoituksia 1600-luvun Pohjolasta” (WSOY 2006), josta lainaus sivulta 51: ”Arnold Johan Messenius syntyi Danzigissa vuonna 1608… Arnold Johanin isä oli Johannes Messenius, maineikas historioitsija, joka 1500-luvun lopulla oli lähtenyt etsimään henkistä ja poliittista tietään jesuiittojen luota. Eurooppaa raastoivat uskonsodat, ja jesuiittojen johtaman vastauskonpuhdistuksen tavoitteena oli saattaa harhaoppiset protestanttiset maat takaisin Rooman kirkon helmaan. Ruotsin ja Puolan kuninkaan, katolismielisen Sigismundin setä Kaarle-herttua oli vuonna 1595 kutsunut omavaltaisesti koolle valtiopäivät, jotka kielsivät katolisuuden julistamisen Ruotsissa.

Luterilaisuuden esitaistelijana esiintyvä Kaarle kukisti lopulta väkivalloin Sigismundin kannattajat ja nousi vuosisadan vaihteessa valtaistuimelle. Osa Sigismundin kannattajista pakeni Puolaan, osa käänsi vikkelästi takkinsa ja muuttui protestanttisen herttuan intomieliseksi kannattajaksi turvatakseen asemansa uuden hallitsijan alaisuudessa… Vielä 1620-luvulla Ruotsin valtaapitävät pelkäsivät katolis-puolalaista salaliittoa, joka saattaisi sytyttää kansan kapinaan…

Vaikka Johannes Messenius oli harras katolinen, hän ei halunnut elää maanpaossa. Hän palasi perheineen Ruotsiin ja yritti vakuuttaa valtakunnan uudet hallitsijat poliittisesta uskollisuudestaan ja raateli sydäntään jopa kirjoittamalla karkean jesuiittavastaisen kirjoituksen. Salaa Messenius kuitenkin piti yllä kytköksiä jesuiittoihin, ehkä toivoen vastauskonpuhdistuksen rantautuvan lopulta Ruotsiinkin.”

Staffan Skott ”Leninin rakastajatar ja muita venäläisiä kohtaloita” (Atena Kustannus Oy 2002), josta lainaus sivulta 190: ”Venäjä sai juutalaisen väestönsä vasta 1700-luvun lopulla, kun Puola jaettiin. Katariina Suuri valloitti osat nykyisistä Valko-Venäjästä ja Ukrainasta, ja kun hänen pojanpoikansa Aleksanteri I lopulta 1812 liitti Venäjän Bessarabian (Moldavia eli Moldova). Näillä alueilla on hyvin vanha antisemitismin perinne.”

Peter Englund ”Pultava” (Art House 2010), jossa kerrotaan ruotsalaisen armeijan tuomasta sodan onnettomuudesta Puolassa, Ukrainassa jne. ja tässä lainaus sivulta 36: ”Ruotsin armeija ylitti Veikselin vuoden 1707 viimeisinä päivinä suuntana itä… Ruotsin sotajoukko oli suuri ja voimakas, mahdollisesti paras koko Euroopassa. Lukumäärältään se oli paisunut lähes 44 000 mieheen…

Suuret talonpoikaisjoukot yrittivät epätoivoisina estää marssin maansa läpi. Väijytyksiä tapahtui päivittäin. Ruotsin vastaus oli hirvittävän kova. Metsiin lähetettiin joukkoja, joilla oli käsky surmata kaikki yli viisitoistavuotiaat miehet ja teurastaa karja ellei sitä pystytty ottamaan mukaan. Lisäksi kaikki kylät oli poltettava maan tasalle. Sissisota jatkui kuitenkin itsepintaisena ruotsalaisten raivatessa tappaen ja tuhoten tietään seudun läpi… Ruotsin armeija käytti Puolassa myös toista menetelmää: onnettoman uhrin pään ympäri pantiin silmukka, jota kiristettiin kepillä vääntämällä niin että silmät pullistuivat lopulta ulos kuopistaan. Armeijan barbaarisuus nousi Masuriassa uuteen kukkaansa, kun pieniä lapsia vangittiin, ruoskittiin ja uhattiin hirttää heidän vanhempiensa taivuttamiseksi. Jotkut joukot eivät tyytyneet uhkauksiin vaan todella tappoivat lapsia heidän vanhempiensa silmien edessä.

Armeija jätti jälkeensä täydellisen autiomaan, kun se kymmenen päivän kuluttua pääsi Masurian lumipeitteisistä metsistä Liettuan tasangoille. Joukkoon kuului tuolloin 39-vuotias rakuunaeversti Nils Gyllenstierna, joka tiivisti tietyllä tyytyväisyydellä kaiken tapahtuneen seuraavasti: ’Paljon kansaa teurastettiin ja kaikki käsiin saatu poltettiin ja tuhottiin, joten uskonpa, etteivät jäljelle jääneet tule järin nopeasti ruotsalaisia unohtamaan.’”.

Puola koki olevansa kristikunnan puolustaja idän islaminuskoisia turkkilaisia vastaan. Syntyi sarmatismiksi kutsuttu aate, jonka mukaan aateliset olivat erikansaa kuin rahvas, lähtöisin muinaisista sarmaateista. Vuosien 1600 -1700 välisenä aikoina Puolaa kutsuttiin aatelistasavallaksi, sillä aateliset valitsivat kuninkaan. Vuonna 1697 Puolan kuninkaaksi valittiin Saksin vaaliruhtinas August II Väkevä, jolloin alkoi saksilainen vaihe. Vaikka kuninkaat viettivät paljon aikaa Dresdenissä, Saksin pääkaupungissa, niin heillä oli myös aikaa Puolan kehitykselle. 1700-luvulla Puola ajautui kaaokseen, sillä aateliset eivät päässeet sopuun enää missään asiassa. Tilanne johti Puolan jakoihin 1770-1790-luvuilla. Tämän seurauksena Puola katosi itsenäisten maiden joukosta yli sadaksi vuodeksi.

E. Granit-Ilmoniemi ja Arvi Ilmoniemi ovat kirjoittaneet kirjan Sakari Topeliuksen esivanhemmat. Helsinki 1933. Tämän kirjan mukaan Topeliuksen sukuun kuuluu puolalainen juutalainen Oklawitz ja Sebuloninpoika Zebulon. Juhana Oklawitz Porin jalkaväkirykmentin vänrikki 1710. Kaatui Napuen taistelussa 19.2.1714. Juhana Oklawitz joutui maahamme mahdollisesti sotavankina.

Nimenomaan Turkuun, jossa syntyi Oklawitzin poika Kaarle jo 10.4.1710, oli vuodesta 1700 lähtien sijoitettu mm. puolalaisia sotavankeja. Kristoffer Sebuloninpoika (Zebulon), porvari Oulu k. 8.2.1697. Virallisen 27.10.1690 päivätyn kirjeen mukaan syntyperäinen juutalainen. Tuli vuonna 1658 Ruotsin kruunun palvelukseen, vapautettiin siitä Kemissä v. 1671 toimitetussa pääkatsauksessa varusmestarin arvoisena. Oleskeli Oulun seudulla jo 1664, jolloin mainitaan kapt. Jaakko Sture-vainajan entisenä palvelijana.

Pääsi kaupungin suojelukseen 2.9.1671 ehdolla, että muuttaa perheineen kaupunkiin. Lapset ottivat sukunimen Zebulon. Tähän liittyen Mikael Toppelius, s. 11.8.1734 Oulu, k. 28.12.1821 Oulu. Nautti vuosina 1751-1753 Tukholmassa hovimaalaaja Juhana Paschin ohjausta, mutta kehittyi sitten etupäässä ominpäin taiteilijaksi, joka koristeli maalauksin kirkkoja varsinkin Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa. Puoliso: Maria Magdaleena Oklawitz, s. 9.10.1742 Ii, k. 25.10.1807 Oulu. Vanhemmat: Kaarle Oklawitz, s. 10.4.1710 Turku, k. 15.2.1786 Lumijoki ja Margaretha Bäck, s. 1720, k. 1753 Ii.

Kyösti Skyttä, Päivi Skyttä ”Tuntematon Snellman” (Kirjayhtymä 1981), josta lainaus sivulta 250: ”Puolalaisilla on pitkä aseellinen, kansallisen vapaustaistelun perinne. Ensimmäisen laajemman kansallisen innostuksen Puola kokee 1600-luvulla kun Ruotsi hyökkää maahan ja valtaa sen 1655. 1700-luvulla jakavat Venäjä, Preussi ja Itävalta Puolan keskenään kolmeen kertaan; toisen jaon (1793) jälkeen puolalaiset kapinoivat Kosciuszkon johdolla, kapina on aluksi menestyksellinen mutta päätyy tappioon ja Puolan kolmanteen jakoon 1795 jolloin maa menettää itsenäisyytensä kokonaan. Napoleonin sotia seuranneessa Wienin kongressissa Puolan kysymys ratkaistaan perustamalla Puolan kuningaskunta (ns. Kongressi-Puola), jonka hallitsijana on Venäjän tsaari. Aleksanteri I antaa Puolalle oman valtiosäännön, jonka mukaan maalla on omat valtiopäivät ja oma hallinto, raha ja armeija. Tyytymättömyys maan venäläistä ylijohtoa vastaan kuitenkin säilyy.”

K. O. Lindeqvistin kirjassa ”Isonvihan aika Suomessa” WSOY 1919: ”v. 1705 mainitaan Pohjanmaan kaupunkeihin majoitetun 99 puolalaista, jotka sotatantereilla olivat joutuneet vangeiksi. Kaupunkilaisten tuli valvoa, etteivät vangit päässeet karkaamaan, ja sen vuoksi porvarien täytyi suorittaa vahtipalvelusta… Sotavankeja käytettiin toisinaan työntekoonkin, joko yleisissä töissä tai yksityisten palveluksessa; Pohjanmaallakin kehotetaan v. 1711 porvareita vain ruokapalkasta ottamaan heitä palvelukseensa, hallitus kun siten olisi päässyt heitä elättämästä…”

Frédéric François Chopin alkuaan Fryderyk Franciszek Chopin s. 1. maaliskuuta 1810 Zelazowa Wola, k. 17.10.1849 Pariisissa, oli puolalainen säveltäjä ja pianovirtuoosi. Hän oli yksi harvoista musiikin lapsineroista, ja lyhyen elämänsä aikana hän ehti säveltää runsaasti suosittuja pianosävellyksiä. Chopin omaksui ranskankielisen nimensä muuttaessaan Pariisiin 20-vuotiaana.

Stig Jägerskiöld ”Nuori Mannerheim” (Otava 1964), josta lainaus sivulta 156: ”Venäjän maasotavoimien painopiste oli lännessä, entisessä Puolan kuningaskunnassa, jota kansalliskiihkoiset venäläiset itsepintaisesti nimittivät läntisiksi kuvernementeiksi. Lähinnä Saksan rajaa, Kaliszin kaupungissa, oli 15. Aleksandran-rakuunarykmentti, johon kornetti Mannerheim lokakuun 1. p. 1889 ilmoittautui palvelukseen. 

Gustaf Mannerheim ei koskaan ollut kiitellyt Venäjän maaseuturykmenttien oloja. Kuvaus, jonka hän viikon paikalla oltuaan antoi joukko-osastostaan ja elämästä sijoituspaikassaan, ei liioin ollut imarteleva. Tsehovin ilmapiiri tulee mieleen, kun lukee tuota kuvausta, jonka hän – vaitiololupausta vastaan – lähetti Albert-enolleen: ’Nyt on kulunut kuusi päivää Kalisziin tulostani. Matka oli aika väsyttävä – kaksi vuorokautta junassa ja kaksitoista tuntia tärisevissä postivaunuissa. Olin kuitenkin Varsovassa tutustunut erääseen rykmenttitoveriini, jolla oli sama matka, ja hänen ansiostaan yksitoikkoinen tie tuli paljon miellyttävämmäksi. Nyt olen sitten onnellisesti sijoittunut Aleksandran rakuunoiden joukkoon kornettina, ja tänään minulla on ilo ensimmäisen kerran päivystää rykmentissä.

Kaupunki on parempi kuin kuvittelin. Siinä on kivetyt kadut, kivitaloja ja kaunis kuvernementin hallintopalatsi upeine puistoineen. Mutta joskin siis kaupunki on odotettua parempi, olen pettynyt toiveissani, joita kiinnitin rykmenttiin. Minä tiedän, ettei koskaan pitäisi moittia joukko-osastoa, jonka univormua käyttää, mutta haluaisin kuitenkin kuvailla sitä hiukan lähemmin Enolle sillä ehdolla, että Eno vakuuttaa tuttavilleni minun ylistelleen kirjeissäni rykmenttiäni pilviin. Upseeristo on kurjaa, melkein pelkkiä juopottelijoita, jotka ovat korvia myöten velassa kaupungin juutalaisille ja kaiken kukkuraksi riitelevät keskenään kuin kissat ja koirat.

Alituiset juorut, niitä seuraavat juonittelut ja ikävät tapahtumat tekevät elämän sietämättömäksi. Rykmentinkomentaja on pelkkä nolla eivätkä upseerit välitä hänestä juuri ollenkaan. Skandaali seuraa toistaan, ja aresti päävartiossa kuuluu päiväjärjestykseen…’ (29.9-7.10.1889)… Mannerheim kiinnitti myös huomionsa Puolan juutalaisiin, jotka Kaliszissa olivat tärkeänä ja tyypillisenä kansanaineksena… Mannerheim oli isänsä kannalla siinä, ettei hyväksynyt juutalaisvastaisia ennakkoluuloja, ja tulevina vaikeina vuosina hän pystyi tekemään huomattavia palveluksia oman maansa juutalaisille.”

Tauno Kuosa ”Oman aikamme maailmantapahtumat I 1945-1953 – Hyökkäävä kommunismi” (WSOY 1965), josta lainaus sivulta 143: ”Englanti ja Ranska olivat lähteneet v. 1939 sotaan Puolan pelastamiseksi Saksan käsistä. Churchill teki jo yksin tästä syystä parhaansa itsenäisyyden palauttamiseksi Puolalle, kun liittoutuneiden johtomiehet sopivat sodanaikaisissa neuvotteluissaan Euroopan olojen järjestämisestä sodan jälkeen. Stalinilla oli kuitenkin toisenlaisia suunnitelmia.

Neuvostoliitto oli jo v. 1939 saanut Stalinin ja Hitlerin välisen sopimuksen perusteella Itä-Puolan, eikä Stalin aikonut luopua tästä valloituksestaan Saksan kukistamisen jälkeenkään. Hän aikoi myös käyttää Puolalle jääviä alueita länteen päin tapahtuvan etenemisensä tukikohtana. Stalin tuki tämän vuoksi venäläisten miehittämällä alueella toimivaa etupäässä puolalaisten kommunistien muodostamaa Lublinin hallitusta vaatien, että länsivaltojen on tunnustettava se Puolan lailliseksi hallitukseksi Lontoossa olevan pakolaishallituksen asemesta. Hän saikin lopuksi ajetuksi tahtonsa läpi tässä kysymyksessä. Roosevelt, Churchill ja Stalin sopivat tosin helmikuussa 1945 Jaltan konferenssissa, että Puolalle oli muodostettava väliaikainen, kaikkia mielipidesuuntia edustava hallitus…

Truman, Stalin ja kesällä 1945 Churchillin jälkeen Englannin päämisteriksi tullut Clement Attlee olivat jo sitä ennen tehneet Potsdamin konferensissa voittajavaltojen välillä paljon kiistaa aiheuttanutta Puolan länsirajaa koskevan sopimuksen. Truman ja Attlee suostuivat siihen, että linja Oder-läntinen Neisse tuli muodostamaan väliaikaisesti Puolan länsirajan. Chrurchill oli tehnyt aikaisemmin parhaansa taivuttaakseen Neuvostoliiton hyväksymään Oderin ja itäisen Neisse-joen Puolan uudeksi länsirajaksi. Churchill oli ehdottomasti kieltäytynyt suostumasta rajan vetämiseen läntisen Neisse-joen kautta, koska näiden Oderin lisäjokien välisellä alueella asui n. 3 miljoonaa saksalaista. Truman ja Attlee suostuivat kuitenkin Stalinin vaatimuksesta siihen, että tämä alue luovutettiin lopulliseen rauhantekoon asti Puolan hallintoon.

Koko Puola harppasi näiden päätösten johdosta aimo askelen länttä kohti. Se menetti idässä n. 100 000 neliökilometrin suuruisen alueen, missä ennen sotaa asui n. 10,7 miljoonaa ihmistä. Näiden joukossa oli ollut lähes neljä miljoonaa puolalaista. Se tuli nyt saamaan lännessä ainakin toistaiseksi korvaukseksi idässä menettämistään alueista suunnilleen samansuuruisen alueen, minkä asukasluku oli ollut ennen sotaa n. 8,6 miljoonaa… Puolalaiset olivat nimittäin havainneet jo heti Saksan luhistuttua, mihin Neuvostoliitto pyrki Euroopassa. Stalin oli tuonut sen selvästi julki mm. Churcillille toukokuun 5. päivänä lähettämässään kirjeessä, missä hän selosti Puolaa koskevia suunnitelmiaan. 

Puolan asema Neuvostoliiton naapurina edellytti hänen mukaansa sen vastaisilta hallituksilta aktiivista ystävyyspolitiikkaa Neuvostoliittoa kohtaan. Neuvostoliitto ei voi hyväksyä Puolan hallitukseen muita kuin sellaisia henkilöitä, jotka ovat käytännössä osoittaneet neuvostoystävyytensä ja jotka ovat valmiit vilpittömään yhteistoimintaan Neuvostoliiton kanssa. Kuten pian kävi ilmi, Stalin katsoi vain kommunistien sekä näiden johtoon tahdottomasti alistuvien muiden puolueiden jäsenten täyttävän nämä ehdot… Kommunisteilla oli nyt kaikki valta käsissään. Hallitus ei tyytynyt kuitenkaan siihenkään, vaan pyrki juurimaan pois kaiken vielä ilmenevän opposition.

Sejm oli tosin julistanut uuden perustuslain hyväksymisen yhteydessä, että kaikki puolalaiset ovat vapaat ja tasa-arvoiset. Kommunistit näyttivät kuitenkin olevan ainakin hallituksen mielestä muita tasa-arvoisemmat Orwellin kuuluisan sanonnan mukaisesti… Kommunistit eivät kuitenkaan tyytyneet vain vastustajiensa syrjäyttämiseen poliittisilta johtopaikoilta… Kommunistit olivat päättäneet yhdistää Puolan sosialistipuolueen kommunistiseen puolueeseen varmistautuakseen sosialistien ehdottomasta kuuliaisuudesta.”

Raimo Seppälä ”Stefan Widomski ja puhelut Moskovaan” (Otava 2006), josta lainaus sivulta 13: ”Hitler ja Stalin eivät kesällä 1939 kysy Puolan kansalta saati Suchowolan kylän ihmisiltä, kumman puolella nämä haluavat olla. Saksan joukot ylittävät Puolan rajan aamuvarhaisella syyskuun ensimmäisenä päivänä. Puola lähettää kevyitä ratsujoukkoja Hitlerin panssari- ja ilmavoimia vastaan. Muuta ei ole. Idän puolelta Puolaan vyöryvät puna-armeijan massat. Kolmen viikon kuluttua Hitler ja Stalin ovat keskenään jakaneet Puolan, niin kuin puhe on ollut…

Hautausmaan portinpielessä on muuriin naulattu laatta: Kun ihmisen muisti himmenee, kivet muistavat. Niin on sanonut ja kirjoittanut kardinaali Stefan Wyszynski… Kiveen kaiverrettua tekstiä suomentaessaan Widomski kaivaa historiarepustaan kardinaalin suppean elämäkerran:  Stefan Wyszynski toimi sodan aikana Puolan vastarintaliikkeessä saksalaista miehittäjää vastaan. Vuonna 1948 hän nousi Puolan katolisen kirkon päämieheksi, primakseksi. Kirkko eli poliittisesti vaikeina aikoina tavallaan omaa elämäänsä, mutta sekään ei ollut kommunistien mielivallan ulottumattomissa. Pahinta oli 1950-luvun alkupuolella, stalinismin viimeisinä vuosina. Sanaa kahlittiin, pappeja lukittiin vankiloihin.

Stefan Wyszynski puolusti pelottomasti kirkkonsa riippumattomuutta ja joutui rohkeudestaan maksamaan. Kommunistihallinto vangitsi hänet 1953. Stalinin kuoltua Moskovan ote heltisi, Hrushtshov tuomitsi terrorin, ja suojasään alettua kardinaali pääsi palaamaan tehtäväänsä 1956… Stefan Widomski oli tavannut elämänsä ensimmäisen suomalaisen ja saanut ensi kosketuksen suomen kieleen. Miehen nimi selvisi vasta paljon myöhemmin, kun Stefan jo asui Suomessa. Rätisijä oli suomalainen filosofiaa harrastavien piirien kauhukakara Pertti ’Lande’ Lindfors.

Tuttavuus ei jäänyt tähän. Etäisenä se säilyi, mutta jälkiä Landesta löytyy vieläkin Widomskin papereista. On esimerkiksi hänelle täysin kuulumaton, päiväämätön teksti, jolla Lande on haastanut Pentti Saarikosken matkakirjeiden kirjoituskilpailuun. Landen matkakirje on aivan vauhko juttu juuri noilta ajoilta, jolloin Lindfors opiskeli Puolan Yhdistyneen Työväen Puolueen keskuskomitean myöntämällä stipendillä. Apurahan oli hänelle ojentanut Skp:n ensimmäinen sihteeri Ville Pessi.

Landen kirjeen keskeinen teema on ryyppääminen. Saattaa olla, että Widomski tutustui kelpo stipendiaattiin juuri vaiheessa, jota tämä itse kuvaa näin: ’Ryyppäsin 14 päivää kuin enkeli. Sitten olin suurin piirtein kuollut. Sen jälkeen ilmoittauduin alkoholistihuoltoon, ja niinpä herra Tiedeakatemian Stipendiaatti pantiin antabus-kuurille ja jokapäiväiseen kontrolliin.’”

Kalervo Hovi ”Puolan historia” (Otava 1994), josta lainaus sivulta 174: ”Katolisen kirkon vastainen toiminta oli rajoittunut Gomulkan aikana ideologiseen kamppailuun. Taktiikka oli sama kuin poliittisia puolueita vastaan taisteltaessa, hajauttaminen ja kilpailevien järjestöjen perustaminen. Huomattavin oli entisen fasistin Boleslaw Piaseckin perustama Edistyksellisten katolisten liike Pax.

Yritys ei kuitenkaan saanut merkittävää kannatusta. Kirkon johto kielsi sekä pappeja että maallikoita olemasta missään tekemisissä Paxin kanssa. Vuonna 1950 valtiovallan ja puolueen otteet kovenivat. Kirkon kaikki omaisuus lukuun ottamatta kirkkorakennuksia ja hautausmaita takavarikoitiin. Pappeja ja muita kirkonmiehiä pidätettiin ja asetettiin syytteeseen ’vakoilusta ja valtionvastaisesta toiminnasta’. Pidätys- ja karkotusaalto koski kaikkiaan neljännestä kirkon palvelijoista. Puolan kirkon primas, kardinaali Stefan Wyszyriski pidätettiin 1953, koska hän oli tuominnut julkisesti kirkonmiesten vastaiset näytösoikeudenkäynnit. Myös kirkkorakennuksia ja luostareita ryhdyttiin sulkemaan.”

Matti Klinge ”Itämeren maailma” (Otava 2007), josta lainaus sivulta 178: ”Puolan uudelleenperustaminen oli jatkuvana teemana maailmansodan alkamisesta saakka, se kytkeytyi suurvaltojen intresseihin ja Ukrainan kysymykseen. Saksan luhistuminen marraskuussa 1918 johti Pilsudskin hallituksen muodastamiseen, ja Versaillesin rauhassa kesäkuussa 1919 ratkaistiin kysymys Puolan pääsystä Itämerelle muodostamalla puolalainen korridori Länsi-Preussiin saksalaisten Pommerellenin ja Itä-Preussin väliin; samalla Danzigista tehtiin itsenäinen vapaakaupunki.”

Józef Klemens Piłsudski s. 5.12.1867, k. 12.5.1935 oli puolalainen vallankumouksellinen ja valtiomies, sotamarsalkka ja armeijan perustaja, itsenäisen Puolan ensimmäinen valtionpäämies (1918–1922) ja myöhemmin Puolan tosiasiallinen johtaja (1926–1935). Piłsudski syntyi Zułówon kylässä nykyisessä Liettuan Zalavas köyhtyneeseen aatelisperheeseen. Hän kävi koulua Vilnassa ja opiskeli lääketiedettä Harkovassa. Vuonna 1886 hänet pidätettiin epäiltynä poliittisesta aktiivisuudesta. Maaliskuussa 1887 hänet pidätettiin tekaistujen syytteiden nojalla yrityksestä murhata keisari Aleksanteri III ja karkotettiin viideksi vuodeksi Siperiaan.

Józef Piłsudski vapautettiin 1892, ja hän liittyi puolalaisten sosialistipuolueeseen, jossa hänestä tuli johtava agitaattori. Hän alkoi julkaista maanalaista sosialistilehteä Robotnik (työläinen). Helmikuussa 1900 hänet vangittiin Varsovan linnoitukseen. Toukokuussa 1901 hän pakeni mielisairaalasta Pietarista näyteltyään mielisairasta. Sosialistipuolueen militanttisiiven johtajana Piłsudski matkusti vuonna 1907 Suomessa, Kirkkonummella, pidettyyn salaiseen kokoukseen. Paikalla oli sosialistiaktiiveja useista Euroopan maista ja kokouksessa pohdittiin pienten kansojen vapautumista Venäjän keisarikunnan vallasta.

Kirkkonummella Piłsudski käytti salanimeä Victor. Piłsudskin haave oli perustaa uudelleen Puolan valtio, joka oli jaettu Puolan jaoissa Venäjän, Itävallan ja Preussin kesken. Vuonna 1908 hän perusti salaseuran, jonka hän muutti itävaltalaisten sotilaiden avulla vuonna 1910 ampumaseuraksi, joka koulutti puolalaisia upseereita.

Władysław Gomułka s. 6.2.1905, k. 1.9.1982 oli puolalainen poliitikko ja maan kommunistipuolueen johtaja kahteen otteeseen. Hän perusti vuoden 1941 jälkeen Puolan kommunistisen puolueen oli sen pääsihteeri 1943–1948. Gomulka syrjäytettiin Stalinin määräyksestä puoluelinjalta poikkeamisesta syytettynä vuonna 1948, mutta hän nousi takaisin samaan tehtävään 1956. Gomulka säilytti sitten asemansa vuoteen 1971, jolloin taloudellisen kriisitilanteen aiheuttamat levottomuudet pakottivat hänet eroamaan lopullisesti.

Gomulka oli Puolan varapääministeri väliaikaisessa hallituksessa vuosina 1945–1947. Hän oli tärkeä henkilö kommunistipuolueessa, auttoi kommunisteja manipuloimaan ja voittamaan suorassa kansanvaalissa 1946 ja Puolan vaaleissa, 1947. Stalinistisen Boleslaw Bierutin kuoleman jälkeen Gomułka nousi uudelleen puolueen johtajaksi lokakuussa 1956. Hänen uudistuksensa olivat suosittuja ja hänen ”puolalainen tiensä sosialismiin” tuli tunnetuksi. Palkat nousivat 50 prosentilla ja maan raskasta teollisuutta kehitettiin. Maatilojen kollektivointi peruttiin, sensuuria höllennettiin ja yhteistyö katolisen kirkon kanssa aloitettiin.

Gomułka nimitettiin Puolan yhdistyneen työväenpuolueen pääsihteeriksi. Gomułka hyväksyi virallisesti katolisen kirkon ja puolueen toisinajattelijoita. Maaliskuussa 1968 aloitettiin juutalaisvastainen kampanja muiden Neuvostoblokin maiden tapaan Israelin Kuuden päivän sodan jälkeen vuonna 1967. Joulukuussa 1970 telakkatyöläisten levottomuuksissa ammuttiin lukuisia ihmisiä. Gomułka pakotettiin eroamaan julkisista tehtävistään vuonna 1971. Nuorempi ja dynaamisempi Edward Gierek nousi puolueen johtoon. Gomułka pakotettiin eläkkeelle. Hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1982 Gomułkan huono maine jätettiin sivuun propagandassa ja hänen ansionsa tunnustettiin. Hänen muistelmansa julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1994.

Johannes Paavali II oikealta nimeltään Karol Józef Wojtyła, s. 18. toukokuuta 1920 Wadowice, Puola, k. 2. huhtikuuta 2005 Vatikaanissa. Hän oli Rooman piispa ja katolisen kirkon johtaja eli paavi vuosina 1978–2005. Hän pyrki toimeliaasti vähentämään köyhyyttä ja matkusti runsaasti ympäri maailmaa. Kysymyksiin kirkon opista ja seksuaalisuudesta hän suhtautui perinteisesti kirkon oppien mukaisesti. Hän korosti ihmisoikeuksia ja rauhaa, sekä vastusti totalitarismia. Karol Józef Wojtyłan isä oli Karol Wojtyła, entinen upseeri ja äitinsä Emilia Kaczorowska.

Perheeseen kuului myös isoveli Edmund. Karolin sisko Olga kuoli ennen hänen syntymäänsä. Karolin vanhemmat olivat hartaita katolilaisia, ja heidän lapselleen antamassaan kasvatuksessa uskonnolla oli tärkeä osa. Lapsena Karol meni joka aamuna messuun, minkä jälkeen iltapäivällä hänen äitinsä luki pojalleen evankeliumia. Lapsena Karol oli runsaasti tekemisissä Krakovan juutalaisyhteisön kanssa. Hän vierailikin usein juutalaisten ystäviensä luona. Nuori Wojtyła oli opiskelija Saksan hyökättyä Puolaan. Saksalaismiehitys merkitsi myös juutalaisiin ja Puolan älymystöön kohdistuvien vainojen alkua. Samoin yliopisto, jossa Wojtyła suoritti opintojaan, suljettiin miehittäjien käskystä. Opiskelijoille tämä merkitsi vaarallisia aikoja, sillä heillä oli suuri riski joutua älymystön edustajina pakkotyöhön Saksaan ja teloitettavaksi.

Lakkautettu yliopisto toimi yhä, vaikkakin nyt salaisesti. Luennot pidettiin yksityisasunnoissa, minkä lisäksi Puolan papisto osallistui nuorten kouluttamiseen. Kokouspaikkoja saattoivat olla myös kellarit ja kirkkojen kryptat. Wojtyła kouluttautui papiksi maanalaisessa seminaarissa. Ajat muuttuivat entistä vaarallisemmiksi, kun Varsovan kansannousu tukahdutettiin vuonna 1944. Myös Krakovassa alettiin järjestää umpimähkäisiä pidätyksiä ja ratsioita. Toisen maailmansodan päätyttyä Karol Wojtyła vihittiin papiksi 1. marraskuuta 1946. Hänet lähetettiin Roomaan suorittamaan lisäopintoja. Siellä hän toimi jonkin aikaa belgialaisessa pappisseminaarissa ja kohensi ranskan kielen taitojaan.

Myöhemmin hän palasi Puolaan ja väitteli vuonna 1949 tohtoriksi arvosanalla cum laude. Kommunismidiktatuurin alle joutuneessa Puolassa pappeja oli viety vankiloihin. Lisäksi uskonnon opetus oli kielletty, uskontoon viittaavia symboleita kuten ristejä oli poistettu, katoliset kirjapainot kielletty, nunnien sairaalat takavarikoitu valtiolle ja kaikki koulut olivat valtion omistuksessa. Vuoden 1979 maaliskuussa sovittiin paavin Puolaan suuntautuva matkasta, joka tulisi tapahtumaan 2.–10. kesäkuuta samana vuonna. Ennen vierailun sopimista Neuvostoliiton valtionpäämies yritti painostaa Puolan kommunistista hallintoa estämään paavin vierailun maassa, mutta ei onnistunut.  Paavin matka toteutui suunnitellusti. Paavin Puolaan suuntautuneen vierailun takia Moskovasta arvosteltiin paljon Puolan johtoa, joka ei ollut kyennyt estämään paavia saarnaamasta omaa politiikkaansa kommunistisessa valtiossa.

Antti Järvi kertoo kirjassaan ”Minne katosi Antti Järvi?” Gummerus 2023) Jenny Pakkasen os. Laine vaiheista hänen jäätyään Neuvostoliiton Karjalaan Lahdenpohjaan suomalaisten luovuttaessa Talvisodan rauhanehtojen mukaisesti alueita Neuvostoliitolle. Jenny Sylvia Pakkanen, Lastik (Laine) syntyi 30.3.1915 Lahdenpohjan Jaakkimassa silloisessa Suomessa. Jenny kuoli 15.4.1987 Varsovassa Puolassa (Lähde Geni.com). Jenny joutui jatkosodan alettua Neuvostoliiton Sortavalasta Kazakstaniin työleirille, jossa tapasi toisen miehensä Salomon Lastikin s. 14.3.1907 Ukraina, k. 7.12.1977 Varsovassa Puolassa, sillä ensimmäinen Jennyn mies Bruno Olavi Juhonpoika Pakkanen oli Suomessa.

Uuden miehensä kanssa Jenny muutti sodan jälkeen Puolaan. Tästä kirjasta lainaus sivulta 307: ”Salomon, Jenny ja Emanuel palasivat Kazakstanista sodan runtelemaan Puolaan toukokuussa 1946 ja asettuivat aluksi asumaan Lodzin kaupunkiin… Pariskunnan toinen lapsi Aneta Lastik syntyi vuoden 1948 alussa. Seuraavana vuonna perhe muutti Varsovaan, jota rakennettiin uudestaan tuhkasta. Salomon työskenteli kriitikkona ja kirjailijana. Jenny meni töihin Puolan radion suomenkieliselle osastolle, jossa hän sai pidettyä kielitaitoaan yllä… Jenny piti yhteyttä Suomessa asuviin perheenjäseniinsä.”

Jenny Laine Jaakkiman seurakunnan arkisto Syntyneet ja kastetut 1913-1918 (I C:13) jakso 86, sivu 86, Kansallisarkisto: http://digi.narc.fi/digi/view.ka?kuid=2706117

Matti Mörttinen ”Shlomo Zabludowicz – Holokaustin kauhuista salaperäiseksi suomalaismiljardööriksi” (Into 2021)
Mittavan omaisuuden kansainvälisenä asekauppiaana kerryttänyt Shlomo Zabludowicz (1916–1994). Szlama ”Shlomo” Zalman Zabłudowicz syntyi Puolan Lodzissa juutalaisperheeseen, jonka isä oli rabbi. Hän selvisi ainoana perheestään niin Litzmannstadtin geton kuin työ- ja keskitysleirin kauhujen läpi. Toisen maailmansodan jälkeen hän päätyi Suomeen, käveli Tampellan herrojen puheille ja alkoi viedä perinteikkään tamperelaisen teollisuuslaitoksen laadukkaiksi tunnettuja kranaatinheittimiä ja tykkejä Israelin kautta ympäri maailmaa. Kertomukseen kietoutuvat mukaan myös maineikkaan Donnerin suvun jäsenet ja monet uutisista tutut valtiojohtajien nimet Golda Meiristä Indira Gandhiin.

Alicia Appleman-Jurman ”Alicia juutalaistyttö” (Weilin+Göös 1988), josta lainaus sivulta 12: ”Vuonna 1938 asuimme Puolassa Buczaczin kaupungissa. Silloin sen asukkaista 18 000 – lähes kolmannes – oli juutalaisia. Osa oli perinteisiä turkishattua ja lievetakkia käyttäviä ortodoksijuutalaisia, mutta muut pukeutuivat kuten buczaczilaiset yleensä ja olivat aivan tavallisia kaupunkilaisia. Me olimme saaneet aikaan paljon: seurakunnallamme oli koulu ja yeshiva, jossa opiskeltiin Tooraa, ja suuri synagoga, josta olimme ylpeitä ja iloisia. Synagoga oli suuri upea rakennus, jonka korkeissa ikkunoissa oli lasimaalauksia. Sen vieressä oli pienempi synagoga aivan kuin isä ja poika olisivat seisseet kylki kyljessä. Pientä synagogaa käytettiin päivittäisiin rukoushetkiin; suurempi oli varattu sapatiksi ja muiksi pyhiksi… Puolassa asuvan juutalaisen oli totuttava juutalaisuusvastaisuuteen, antisemitismiin… Olin syntynyt Puolassa ja olin lainkuuliainen puolalainen. En halunnut, että maalleni tapahtuisi mitään.”

Varsovan liitto, viralliselta nimeltään Sopimus ystävyydestä, yhteistyöstä ja keskinäisestä avunannosta, myös Varsovan sopimus, oli sotilasliitto, jonka itäblokin maat solmivat 14. toukokuuta 1955 Varsovassa Puolan kansantasavallassa Naton vastapainoksi ja nimellisesti uudelleen aseistautuneen Saksan liittotasavallan muodostaman uhan torjumiseksi. Perustamispäivän valintaan vaikutti se, että Saksan liittotasavalta liittyi saman kuun 5. päivänä Natoon. 

Kommunististen hallintojen sortuessa vuonna 1989 sotilasliiton merkitys väheni olemattomiin, kunnes viimein 1. heinäkuuta 1991 organisaatio lakkautettiin virallisesti Prahassa. Sotilasliiton jäsenet sitoutuivat tarvittaessa puolustamaan toisiaan, mikäli yksi tai useampi jäsenvaltio joutuisi hyökkäyksen kohteeksi. Varsovan liittoa johdettiin Moskovasta ja asevoimien runkona olivat Puolaan, Unkariin, Tšekkoslovakiaan ja Saksan demokraattiseen tasavaltaan sijoitetut neuvostojoukot. Nämä joukot olivat olleet maissa jo toisen maailmansodan päättymisestä asti miehitysjoukkoina. Neuvostoliitto huolehti myös jäsenmaiden armeijoiden varustamisesta.

Puolalaisia kaupunkeja

Varsovan kaupunki on Puolan asuttu vasta 900-luvulla. Vuonna 1413 ruhtinaat tekivät Varsovasta pääkaupunkinsa ja se alkoi kehittyä nopeammin. Kuningas Sigismund III Vaasa siirsi Puola-Liettuan pääkaupungin lopullisesti Krakovasta Varsovaan. Varsova säilyi Puola-Liettuan pääkaupunkina aina vuoteen 1795, jolloin siitä tuli Puolan jaossa osa Preussini kuningaskuntaa, kunnes Napoleonin armeija valtasi kaupungin 1807. Wienin kongressin päätöksellä vuonna 1815 perustettiin Venäjän tsaarin alaisuudessa oleva Puolan kuningaskunta, Varsova tuli sen pääkaupungiksi. Myöhemmin, tammikuun 1869 Venäjän-vastaisen kansannousun jälkeen, Puola liitettiin kiinteämmin Venäjän imperiumin alaisuuteen ja säilyi siinä aina ensimmäisen maailmansotaan asti. Sen jälkeen Varsova on ollut itsenäisen Puolan pääkaupunki, toisen maailmansodan saksalaismiehityksen vuosia lukuun ottamatta.

Varsovassa toimii kirjapainomuseo Muzeum Drukarstwa Warsawkiego, jolla on kotisivu https://muzeumdrukarstwa.muzeumwarszawy.pl/en/ Museo esittelee Varsovan kirjapainojen historiaa ja tekniikkaa sekä erilaisia vanhoja painotuotteita, kuten kirjoja, lehtiä, exlibriksiä, karttoja, julisteita jne. Museo sijaitsee ul. Ząbkowska 23/25 Warsaw.

Varsovan Rautatiemuseo, eli Muzeum Kolejnictwa, joka sijaitsee ul. Towarowa . Rautatiemuseon kotisivut ovat https://muzeumkolejnictwa.pl/museum/ Entiselle Warszawa Glówna -rautatieasemalle sijoitetussa rautatiemuseossa voi nähdä vanhoja vetureita, vaunuja jne.

Varsovan ehkä tunnetuimpia paikkoja on entinen juutalaisgheton alue, mutta juutalaisesta yhteisöstä ja sodanaikaisesta ghetosta ei ole jäljellä enää juuri mitään. Ensimmäiset juutalaiset muuttivat Varsovaan 1400-luvulla. Vuonna 1527 juutalaiset määrättiin muuttamaan pois kaupungin alueelta, koska kristityt kauppiaat olivat huolissaan juutalaisten tuomasta kilpailusta. Vähitellen juutalaiset palasivat takaisin Varsovaan ja Uusi Jerusalem (Nowa Jerozolima) -yhdyskunta sai sijaintinsa Plac Zawiszyn tienoilla Jerozolimske-kadulla. Vuonna 1862 kumottiin juutalaisten asumista ja työntekoa koskeneet rajoitukset.

Sopot on rantakaupunki Puolassa. Se sijaitsee Itämeren rannalla Gdanskin Gdynian kaupunkien lähellä. Sopot on yksi Puolan suosituimmista matkailukohteista, ja siellä järjestetään Sopotin lauluvestivaalit. Sopot on kuuluisa kilometrien mittaisista hiekkarannoistaan, joiden ansiosta sitä kutsutaankin Puolan Rivieraksi. Hiekkarantaa hallitsee Grand Hotel. Grand Hotelin edustalla on 516 metriä pitkä puulaituri, joka on Euroopan pisin^.

Gdańsk on tärkeä satamakaupunki Gdanskinlahden rannalla Motlawan ja Veikselin suuhaaran varrella. Arkeologien mukaan Gdańskin linnoitus rakennettiin 980-luvulla, mutta vuotta 997 pidetään kaupungin perustamisvuotena. Silloin Pyhä Adalbert kastoi lähetysmatkallaan Gdańskin asukkaita ja mainitsi kaupungin ensimmäistä kertaa kirjallisesti.  Gdańskista tuli Pommerin herttuoiden hallitseman herttuakunnan keskus ja tärkeä kauppakaupunki.

Gdańsk sai vuonna 1260 Puolan kuninkaalta itsehallinnon. Gdanskiin 1200-luvulla alueelle muutti lisää kauppiaita Lyypekin ja Bremenin hansakaupungeista.  Gdanzigista, tuli osa hansaliittoa vuonna 1361. 1400-luvun alussa käytyjen sotien jälkeen kaupunki oli taas vähän aikaa Puolan kuninkaiden hallinnassa, mutta vuonna 1411 se palasi ritarikunnalle. 1300-luvulta 1600-luvulle Danzig kasvoi voimakkaasti. Kaupungin omaisuus kärsi kuitenkin vahinkoa kolmikymmenvuotisessa sodassa vuosina 1618–1648. Kuningas Kasimir IV:n myöntämät oikeudet ja pääsy Puolan markkinoille tekivät Danzigista (Gdansk saksaksi Danzig) rikkaan satamakaupungin. 1500- ja 1600-luvut olivat kaupungin kaupan ja kulttuurin kulta-aikaa. Danzigiin muutti paljon ihmisiä erilaisista etnisistä ryhmistä: saksalaisia, puolalaisia, juutalaisia ja hollantilaisia. Uskonpuhdisus sai kannatusta Danzigissa 1500-luvun puolivälissä, mikä aiheutti jännitteitä katolisen Puolan Vaasa-sukuisten kuninkaiden kanssa.

Puolan kuninkaat ryhtyivät 1500-luvun loppupuolella ajamaan uskonnollista yhdenmukaisuutta Puolassa. Puolan ja Ruotsin väliset jatkuvat kiistat aiheuttivat 1600-luvulla Danzigille ongelmia. Vuonna 1629 solmitussa Altmarkin välirauhassa Puola joutui luovuttamaan Ruotsille Danzigin tullitulot viideksi vuodeksi. Kaupunki kärsi 1700-luvulla sotien aiheuttamasta taloudellisesta ahdingosta ja muun muassa paiseruttoepidemiasta vuonna 1709.  Saksan ja Puolan väliset kiistat Danzigin hallinnasta toimivat tekosyynä saksalaisten marssimiselle Puolaan 1. syyskuuta 1939 ja toisen maailmansodan syttymiselle.

Krakova on Puolan suurimpia ja vanhimpia kaupunkeja. Krakovan asukasluku on noin 800 000 ja esikaupunkeineen noin 1,2 miljoonaa. Se on Puolan toiseksi suurin kaupunki pääkaupunki Varsovan jälkeen. Krakova syntyi ikivanhalle kauppareitille, jonka kautta kuljetettiin maataloustuotteita, riistaa ja hunajaa itään Kiovaan ja sieltä jokia pitkin aina Bysanttiin asti. Krakovan seudun varhaisimmat asukkaat olivat kelttejä. Slaavit saapuivat tiettävästi alueelle 500–700-luvuilla. 

Kasimir Uudistaja (Kazimierz Odnowiciel) teki Krakovasta pääkaupungin vuonna 1038. Krakova oli Puolan pääkaupunki vuoteen 1596 asti. Vuonna 1364 kuningas Kasimir Suuri perusti Krakovaan yliopiston, joka on Euroopan kolmanneksi vanhin yliopisto. 1400-luvun lopulla yliopistossa opiskeli muun muassa Nikolaus Kopernikus. Yliopiston piirissä alkoi 1700-luvun lopulla toimia myös ensimmäinen säännöllinen puolalainen sanomalehti Gazeta Krakowska. Kasimir Suuri myös laajensi kaupungin kauppaoikeuksia ja perusti kaupungin muurien kylkeen Kazimierzin ja Kleparzin erilliset kaupungit. Hän myös avasi Puolan kaupungit juutalaisille, jotka oli karkotettu monista Keski-Euroopan maista.

Puolasta kirjoitettua

Suomi-Puola lehti 2019-2020, josta lainaus sivulta 40: ”Jukka Kiljunen: Kun radio oli nuori: Helsinki-Varsova Suomen radioistumisen uranuurtajina. Ehkä on yllättävää, että puolalaisella teknologialla oli suorastaan uraauurtava rooli Suomen radioistumisessa 1920-luvun loppupuolella, kun ns. kidekoneet korvautuivat putkiteknologialla ja lähetyksiä voitiin kuunnella ilman kuulokkeita ja akkujen sijasta virta alettiin saada sähköverkosta. Myös ensimmäisten Suomessa tuontiosista vuodesta 1955 koottujen televisioiden teknologia oli Puolasta.

Säännöllisesti tv-lähetyksethän meillä alkoivat 1956. Vastaanottimien merkki molemmissa tapauksissa oli Helvar. Puolassa teknologia oli edellä suomalaista niin radio- kuin tv-alallakin. Helvar Oy perustettiin Helsingissä pian sata vuotta sitten 28.1.1921. Helvarin alkuajoista kertovan historiikin mukaan agentuuriliikkeen nimeksi tuli Helsingfors-Warszawa A/B HELWAR O/Y. Yhtiön nimessä ovat Puolan ja Suomen pääkaupunkien nimien alkutavut. Perustajajäseninä oli neljä suomalaista ja yksi puolalainen. Yksi suomalaisista oli Walter Greuling, jolla oli hallussaan 25 prosenttia osakkeista. Hän oli myöhemmin toimitusjohtajana vuodesta 1967 toimineen Dieter Aminoffin isoisä. Greuling osti kaikki osakkeet 1930 ja nimi muutettiin muotoon O.Y. Helvar. Yhtiö on edelleen Aminoffin suvun omistuksessa.”

Esko Vepsä on kirjoittanut ”Sirpin ja vasaran varjossa- Suomen Merimieskirkon työ Puolassa 1951-2008” (2015). Kirja on historiateos Suomen Merimieskirkon työstä Puolassa vuosina 1951-2008. Merimieskirkkotyö Gdyniassa ja Gdanskissa nivoutuu sekä yhteiskunnan, että merenkulun muutoksiin. Kirjoittaja Esko Vepsä oli itse merimieskirkkotyössä Puolassa useampaan otteeseen kokien niin maan kommunistisen ajan, solidaarisuus-liikkeen nousun kuin uuden demokratia-ajan. Dokumentteihin nojautuva, mutta elävästi ja henkilökohtaisesta näkökulmasta kirjoitettu historiateos. Esko Vepsä on tehnyt elämäntyönsä Suomen Merimieskirkon palveluksessa kotimassa ja ulkomailla kuudella vuosikymmenellä. Aiemmin häneltä on ilmestynyt kokoelma merimieskirkkotyökertomuksia Pärskeitä – kohtaamisia maailmalla.

Puolalaisia kirjailijoita

Henryk Adam Aleksander Pius Sienkiewicz s.5.5.1846, kuoli 15.11.1916 oli puolalainen kirjailija, jolle myönnettiin Nobelin kirjallisuuspalkinto vuonna 1905. Hän oli yksi 1800-luvun loppupuolen merkittävistä romaanikirjailijoista. Hän julkaisi teoksensa ajan tyylin mukaisesti jatkokertomuksina sanomalehdissä, ja oli suosittu jo omana aikanaan. Sienkiewiczin pääteos Quo vadis kertoo Rooman keisarin Neron aikaisesta elämästä. Muutkin teokset sijoittuvat historiaan, kertoen usein Puolan sankariajoista.

Lech Walesa

Lech Walesa syntyi 29.9.1943 Lipnon piirikunnan Popowon kylässä. Kävi kansakoulun Chalinin kylässä ja valmistui v. 1961 maatalouskoneasentajaksi Lipnon ammattikoulusta. Työskenteli kaksi vuotta Lochocinin koneasemalla ennen asevelvollisuutta Koszalinin tykistöyksikössä. Armeijan jälkeen hän työskenteli Lenien koneasemalla kunnes siirtyi 1967 kesäkuussa Gdanskin Leninin telakalle sähkömieheksi. Avioitui vuonna 1969. Sai potkut telakalta 1976 arvosteltuaan ammattiliiton vaalikokouksessa Gierekiä. Siirtyi tämän jälkeen maanrakennuskoneita valmistavan Zrembin palvelukseen. Oli luomassa vapaiden ammattiliittojen perustavaa toimikuntaa Gdanskissa vappuaattona 1978. Pääsi toukokuussa 1979 Elektromontazin palvelukseen, mutta sai puolta vuotta myöhemmin potkut joulukuun 1970 tapahtumien muistotilaisuuden vuoksi, Johti elokuun 1980 lakkoa ja nousi sen jälkeen riippumattoman itsehallitun Solidaarisuus-ammattiliiton johtoon.

Elokuvia Puolasta

The Zookeeper’s wife elokuva on ohjaaja Niki Caron viides pitkä elokuva. The Zookeeper’s Wife kertoo Jan ja Antonina Żabińskin tarinan 1940-luvun Varsovasta. Paikallista eläintarhaa pyörittäneen pariskunnan molemmat osapuolet olivat arvostettuja tekijöitä alallaan, ja kun natsi-Saksa miehitti Puolan vuonna 1939, Żabińskit saivat jatkaa tehtävissään. Juutalaisia he eivät olleet. Diane Ackermanin kirjaan pohjautuva elokuva kertoo, miten äidillinen Antonina (Jessica Chastain) ja yhtä sydämellinen Jan (Johan Heldenbergh) eivät jää pelkiksi sivusta katsojiksi saksalaisten saavuttua eristämään juutalaiset Varsovan laidalla sijaitsevaan ghettoon.

Natsi-Saksan johtava eläintieteilijä Heck (Daniel Brühl) on sivistynyt mies. Heck ihastuu Antoninaan, joka on kuitenkin uskollinen miehelleen. Tätä Heckin heikkoutta Antonina ja Jan käyttävät hyväkseen pyytäessään lupaa sikalan perustamiseksi suljettuun eläintarhaan. Heck antaa luvan, mutta ei ole tietoinen siitä, että koko sikala on vain kulissi, jonka takana Antonina ja Jan pelastavat satoja juutalaisia ghettosta. Andrzej Witold Wajda syntyi 6.3.1926 Suwalki, Puolassa ja kuoli 9.10.2016 Varosvassa Puolassa. oli puolalainen elokuvaohjaaja ja Puolan elokuvataiteen tunnetuimpia henkilöitä. Hän sai kunnia-Oscarin vuonna 2000.

Tapahtumia Puolassa:

Puolan Varsovassa oli 29-31.8.2024 Glory filled Poland konferenssi, jossa oli puhujina pastorit Benny Hinn, Henry Madava ja Tommy Barnet. Ajatus tästä konferenssista järjestäjien kesken kiteytyy: ”Suuri tapahtuma koko kristilliselle maailmalle! Kutsumme sinut viettämään kolme päivää Jumalan kirkkauden ja ihmeiden ilmapiirissä. Te tulette etsimään Häntä, ja te löydätte Hänet. Sinun tulee palauttaa suhteesi Jumalaan ja saada häneltä enemmän voitelua ja voimaa!”

Puhujien lyhyt esittely löytyy tapahtuman nettisivuilta: ” Tällainen tapahtuma ”Glory Filled Poland” -konferenssi toteuttaminen vaati paljon työtä ja valmisteluja, niinpä yhdessä puolalaisten piispojen kanssa järjestäjät tapasivat säännöllisesti suunnitellakseen koko tapahtuman huolellisesti ja rukoillakseen Jumalan siunausta sille. Konferenssiin osallistuminen edellytti pääsylipun ostamista kustannusten kattamiseksi. Konferenssin nettisivuilla esiteltiin puhujat, eli Henry Madava, Victory Christian Churches -kirkkojen perustaja ja vanhempi pastori, sekä Kristus kaikille kaupungeille -ministeriön presidentti, pyrkii auttamaan ihmisiä saamaan pelastuksen uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.”

Taas Tommy Barnett erottuu horjumattomasta intohimosta palvelutyötä kohtaan. Hän johtaa yhtä Yhdysvaltojen suurimmista seurakunnista ja vaikuttaa satojen tuhansien ihmisten elämään lähetystyön ja hyväntekeväisyyden kautta. Tommy Barnetin Dream City Church on yksi seurakunta monissa paikoissa, loistaen Jumalan valoa ja vaikuttaen kaupunkeihin. Varhaisista telttakokouksistaan ​​monikampusseurakunnaksi muodostumisestaan ​​Dream City Church toteuttaa paljastaa Kristus maailmalle rakastamalla ihmisiä, kehittämällä yhteisöä ja julistamalla toivoa. 

Benny Hinn on maailmankuulu evankelista ja kirjailija. Hänet tunnetaan syvästä henkisestä viestistään ja ihmeellisistä paranemisista pitämissään kokouksissa, koska Benny Hinn osoittaa, että Jeesus haluaa parantaa sairaat tänääkin. Benny Hinn on ymmärtänyt, että Jumala on kansansa kiitoksen, ylistyksen ja palvonnan kellä. Tämän vuoksi ylitysryhmä ja kuoro ensin ylisti ja palvoi pari tuntia, jonka jälkeen Benny Hinn itse johti kuoroa ja yleisöä ylistykseen, kiitokseen ja palvontaan, sillä Jeesus on Herra Jumala. Benny Hinn opetti Jeesuksen jumaluudesta. Benny Hinn palveli profeetallisesti yleisöään Jumalan voimalla.

Benny Hinn kertoi tavanneensa yksityisesti puolalaisen paavi Johannes Paavali II:n ja pyysi kokousväkeä tuomaan katolisia ystäviään kokoukseen, sillä Benny Hinn rakastaa katolisia.  Koussarjan ylityksestä vastasi usea ylistystiimi, kuten Filadelfian palvontatiimi. Filadelfian palvontatiimi koostuu ihmisistä, joita yhdistää rakkaus Jumalaa kohtaan ja yhteinen intohimo musiikkiin. 24 vuoden ajan he ovat palvelleet Filadelfian kirkossa Wodzisław Śląskissa ja sen ulkopuolella.

Myös Sienna Gospel -kuoro. Sienna Gospel Choir on elävä ja intohimoinen gospel-ohjelmistoon erikoistunut kuoro. Perustaja, musiikillinen johtaja ja kapellimestari on Anna Bajak. He ovat antaneet evankeliumia tuovia konsertteja Puolassa ja ulkomailla yli 20 vuoden ajan, sekä Zespół Jest Więcej, joka on joukko ihmisiä, joita kiehtoo palvonta ja Jumalan läsnäolon etsiminen. Yhdessä luomme ylistys- ja palvontakoulun nimeltä ”Jest Czasu”, joka on mukana ihmisten musiikillisessa ja henkisessä kehityksessä yli 6 vuoden ajan. Mukana oli myös tanssiryhmä Niosące chwałę, eli Carriers of Glory on tanssiryhmä, joka kokoontui tulevan GLORY-tapahtuman ympärille. Tomek Jasiński on ollut mukana kristillisen musiikin parissa vuodesta 1993, jolloin hän otti ensimmäiset askeleensa jumalanpalveluksessa.

Opinnäytetöitä:

Joonas Pitkäkangas ”ULKOISTAMINEN SUOMESTA PUOLAAN” (Savonia opinnäytetyö 2017)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/131562/valmis%20op.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Maiju Rantamaa ”Frederic Chopinin balladi As-duuri op. 47 näkökulmia esittämiseen ja tulkintaan” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö   2021)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/400335/rantamaa_maiju.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Linkkejä:

https://fi.wikipedia.org/wiki/Schindlerin_lista
https://fi.wikipedia.org/wiki/Oskar_Schindler

http://www.suomi-puola.net/ (Suomi – Puola yhdistysten liitto)
https://puola.fi/
https://www.puola.travel/fi
https://www.tv7.fi/vod/player/59021/ (Pastori Kai Karjalainen Puolassa)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tapani_K%C3%A4rkk%C3%A4inen

Kirjallisuus ja lähteet:

Kalervo Hovi ”Puolan historia” (Otava 1994)
Päivi Erola ”Puola: Itämeren rannoilta Tatran vuorille” (Tammi 2007)
Peter Johnsson, Yrjö Lautela ”Puola: vanhaa ja uutta Eurooppaa” (Edita 2004)
Lech Waleca (LEC-kustannus Oy 1982)
Anna ja Jukka Soisalon-Soininen ”Mannerheim – Puolan vuodet” (Readme.fi 2021)
Raimo Seppälä ”Stefan Widomski ja puhelut Moskovaan” (Otava 2006)
Erkka Lehtola ”Revitty lippu – muistiinpanoja Puolasta ja puolalaisuudesta” (WSOY 1985)
Tapani Kärkkäinen ”Sankarimatkailijan Varsova” (Like 2006)
Benedicta Idefelt ”Paavi Johannes Paavali II. Elämä, ajatuksia, tuokiokuvia” (WSOY 1989)
Sanna Hedman ”Henry Hedman – Kärrynpyörä, taivas ja maa” (aikamedia 2024)
Wikipedia