Paniikkihäiriö

Ihmispelko voi liittyä siihen, että pelkäämme mitä muut ajattelevat ja sanovat minusta minun tietämättäni, eli toiminko oikein muiden mielestä tai hyväksyvätkö he minua ollenkaan joukkoonsa, varsinkin kun elämme somemaailmassa. Tämä on elämistä pelosta käsin varpaillaan, mikä stressaa kovasti ja voi johtaa pahimmillaan päihderiippuvuuteen. Olemme herkistyneet seuraamaan muiden suhtautumista itseemme, ja usein hyvin vaistonvaraisesti haemme omanJatka lukemista ”Paniikkihäiriö”

Venäjän sukulaiset

Jotkut sukulaiseni ovat aikojen saatossa lähteneet etsimään parempaa toimeentuloa ja tulevaisuutta Neuvostoliitosta niin kutsutusta työläisten paratiisista. Ilomantsilaisen äidin isän ortodoksinella suvulla on sukuseura alkaen vuodesta 1969 kansanedustaja Mikko Volotisen toimesta. Sukuseuran toiminta oli välillä hiipunut, mutta jatkui uusien vetäjien myötä. Sukuseura nykyisellään järjestää kolmen vuoden välein suvun jäsenten kokoontumisia ja ohjelmaa. Sukuseura on julkaissut sukukirjan. Sukuseuran avullaJatka lukemista ”Venäjän sukulaiset”

Venäjä

Suomi on suuren ja mahtavan Venäjän naapurissa. Olen koonnut tietoa suuresta naapuristamme ymmärtääksemme Venäjän toimia historiansa kautta. Skyyttalaiset, iranilaista alkuperää olleita paimentolaisheimoja, jotka n. 700-200 eKr. asuivat lähinnä Etelä-Venäjän aroilla. Skyytit tunnetaan argeologisten löytöjen ja Homeroksen ja Herodotoksen kirjoittamista teoksista. Kreikkalaisen uskomuksen mukaan skyytit olivat maailman pohjoisimmassa asuva kansa. Sisä-Aasiasta tulleet skyyttalaiset karkottivat tieltään kimmeriläiset, mutta joutuivat itse sittemminJatka lukemista ”Venäjä”

Suomen historiaa

On hyvä tuntea juurensa ja menneisyytensä, josta ponnistaa eteenpäin tulevaisuuden haasteissa. Suomen tunnettu ja asiakirjoihin tallennettu historia alkaa vasta Ruotsin vallan alla olevana Itäisenä maakuntana. Ruotsi on Suomen naapurimaa edelleen. Keräsin vähän lisäksi tietoa tästä naapurimaastamme Ruotsista, jonka osana Suomi on ollut vuosisatoja, sekä Venäjästä, unohtamatta itsenäistä Suomea. Suomalaisia on muuttanut paljon mm. Ruotsiin jne.Jatka lukemista ”Suomen historiaa”