Suomen seurakunta-sanan kreikankielinen vastine UT:ssa on ekklesia, joka merkitsee kokousta, väenkokousta, kristillistä seurakuntaa, sekä universaalia seurakuntaa, että paikallisseurakuntaa, ja seurakunnankokousta, jumalanpalvelukseen kokoontuneita uskovia. Sana ekklesia johtuu sanasta ekkletos, ’ulos kutsuttu tai huudettu’, joka vuorostaan on johdos verbistä ekkaleo, ’huutaa tai kutsua ulos’. Sanan ekklesia alkuperäinen merkitys on nähtävästi ollut ’ne, jotka (taloista) ulos kutsuttuina muodostavatJatka lukemista ”Seurakunta”
Avainsana-arkisto:kirkko
Venäjän sukulaiset
Jotkut sukulaiseni ovat aikojen saatossa lähteneet etsimään parempaa toimeentuloa ja tulevaisuutta Neuvostoliitosta niin kutsutusta työläisten paratiisista 1920-luvulla. Ilomantsilaisen äidin isän ortodoksinella suvulla on sukuseura alkaen vuodesta 1969 kansanedustaja Mikko Volotisen toimesta. Sukuseuran toiminta oli välillä hiipunut, mutta jatkui uusien vetäjien myötä. Sukuseura nykyisellään järjestää kolmen vuoden välein suvun jäsenten kokoontumisia ja ohjelmaa. Sukuseura on julkaissut sukukirjan. SukuseuranJatka lukemista ”Venäjän sukulaiset”
Euroopan Unioni
Bryssel on monella tapaa Euroopan tärkeimpiä keskuksia, sillä siellä ovat EU:n parlamentti ja Naton päämaja, sekä monenlaiset toimijat, jotka pyrkii vaikuttamaan päätöksen tekoon. Olen vieraillut muutaman kerran Belgiassa alkaen vuodesta 2014. Samalla olen tutustunut Merimieskirkon toimintaan Brysselissä. Joitakin kertoja ajoimme autolla vaimoni kanssa Tukholmasta Malmöhön, josta siltaa tai lauttaa käyttäen Saksan tai Tanskan ja Saksan läpiJatka lukemista ”Euroopan Unioni”