Sosiaali- ja terveysministeriön asettama työryhmä on julkaissut ehdotuksensa Suomen sairaalaverkon ja päivystysten karsimiseksi. Työryhmä ei ehdota yhdenkään sairaalan lakkauttamista, mutta palvelutason karsimista useissa sairaaloissa Suomessa. Ehdotuksilla tavoitellaan ainakin 100 miljoonan euron säästöjä vuodesta 2027 alkaen Petteri Orpon hallitusohjelman mukaisesti. Mielestäni pitäisi kiinnittää enemmän huomiota virheinvestointien tuomaan rahan ja ajan haaskaukseen. On tehty opinnäytetöitä, jossa onJatka lukemista ”Terveydenhoidon tulevaisuus”
Kategoria-arkisto: Yleinen
Auktoriteetti
Kokemani mukaan Eduskunnassa ja koko yhteiskunnassamme ei kunnioiteta enää riittävästi auktoriteettiasemassa olevia, eikä erilaisten mielipiteiden esittäjiä tai jopa ylipäätänsä haluamme itse päättää keitä kunnioitamme, mutta onko se oikein. Jos emme kunnioita niiden auktoriteettiasemassa olevia yhtään, vaan pilkkaamme, puhumme pahaa, mollaamme heitä, jopa pidämme heitä vihollisiamme epäkunnioittavalla puheella ja käytöksellä, mikä varmaan monesti voidaan sekoittaa myösJatka lukemista ”Auktoriteetti”
Kreivi von Zinzendorf
Todella hämmästyttävää on, kuinka joitakin aatelisia on ollut mukana vaikuttamassa yhteiskunnan heräämiseen, jotta kansa tulisi tuntemaan Jumalan olemassaolon ja hyvyyden, kuten kreivi von Zinzendorf (1700-1760), josta A. Meurman kirjoittaa kirjassaan ”Kreivi N. L. Zinzendorfin elämänvaiheet” (WSOY 1908) ja Yrjö Karilas ”Elävän uskon mies N. L. Zinzendorf” (Suomen Lähetysseura), joista kirjoista olen muokannut tämän kertomuksen kreivi Zinzendorfista. Zinzendorfin sukuJatka lukemista ”Kreivi von Zinzendorf”
Yhteisöllisyys
Näyttäisi siltä, että ihmiset kaikkialla maailmassa ovat jakaantumassa erilaisiin ryhmiin, jotka ovat jopa vihamielisiä toisilleen, mikä on ongelmallista. Kuinka rakentaa yhteisöllisyyttä tässä kahtia jakaantuneessa ja rikkinäisessä maailmassa, jossa erilailla eli väärinajattelijat ovat vain vihollisia. Kuinka löytää tie sovintoon ja yhteen hiileen puhaltamisen ideaan? Olen pohtinut mikä voisi olla keino, millä erilaiset ja toisilleen vihamieliset ihmisetJatka lukemista ”Yhteisöllisyys”
Miksi antaa anteeksi?
Olemme jatkuvasti kosketuksissa erilaisten ihmisten kanssa, joilla on erilainen käsitys oikeasta ja väärästä. Nähdäkseni emme voi välttää kokemuksia, joissa meitä, loukataan tai muuten kohdellaan väärin, minkä seurauksena saatamme ajatella, että mitä pahaa olen tehnyt, kun tämä tapahtui juuri minulle. Seuraavaksi tulee mieleen, että voinko antaa tämän anteeksi tekijälleen? Mitä seurauksia on anteeksiantamattomuudesta. Olen kuullut joidenkinJatka lukemista ”Miksi antaa anteeksi?”
Lakien merkitys yhteiskunnassa
Suomen Eduskunnan tärkeimpiä tehtäviä ovat lakien säätäminen, valtion tulo- ja menoarviosta eli budjetista päättäminen, sekä Suomea koskevien kansainvälisten sopimusten hyväksyminen. Lainsäädäntövaltaa käyttävä eduskunta, joka valvoo hallitusta, jolla puolestaan on ylin toimeenpanovalta. Pohdin tässä lain olemusta yleisellä tasolla, sillä erilaisia lakeja löytyy myös uskontojen pyhistä kirjoituksista, kuten Raamatusta, mutta miten niihin suhtautua, kun ne koskevat vainJatka lukemista ”Lakien merkitys yhteiskunnassa”
Yksityisyyden suoja
Olen pohtinut sitä, mikä on yhteiskunnan halussa salata mahdollisimman monet asiat ja kuinka järkevää on mennä yksilön suojaamisessa äärimmäisyyksiin, siten ettei mitään tarpeellistakaan tietoa ole enää haettavissa internetistä. Ihminen haluaa kiistää totuuden kieltämällä sen ja salaamalla sen muiden ulottumattomiin. Tämä tapahtuu ihmisten yksityisyyttä lisäämällä. Tämä ei ole uusi asia, sillä Adam ja Eeva ollessaan paratiisissaJatka lukemista ”Yksityisyyden suoja”
Maailmankaikkeus
Olen ollut kiinnostunut tähtitieteestä ja universumin rakenteesta. Ammattikoulu-uraani alkaessani minulla oli mahdollisuus opettaa fysiikkaa ja kemiaa ammattiaineiden lisäksi. Tämä opetti minua enemmän kuin aiempi opiskelu, koska piti selvittää asiat paremmin, jotta kykenisin opettamaan. Åke Wallenquist ”Aikamme tähtitiede” (WSOY 1954), josta lainaus sivulta 11: ”Tähtitiede on taivaankappaleita ja maailmankaikkeutta käsittelevä tiede… Tähtitiede on vanhin eksakteista luonnontieteistä.Jatka lukemista ”Maailmankaikkeus”
Suuri Pohjan sota
Suuri Pohjan sota käytiin vuosina 1700-1721 Ruotsin ja suuren vihollisliittoutuman välillä. Ruotsin vastustajiin lukeutuivat Venäjä, Saksi, Tanska ja Puola-Liettua sekä vuodesta 1715 myös Preussi ja Hannover. Sota päättyi Ruotsin tappioon. Ruotsi Uudenkaupungin rauhassa joutui luovuttamaan alueita Venäjälle. Suomi kärsi sodan aikana paljon, sillä aikaa kutsutaan ison vihan ajaksi kutsutusta miehityskaudesta. Tanska, Venäjä ja Puola olivat kukin tahollaanJatka lukemista ”Suuri Pohjan sota”
Asuminen
Meistä jokainen syntyy tiettyyn perheeseen, joka asuu tietyssä maantiteellisessä paikassa. Erilaisista syistä perheet ja yksilöt joutuvat vaihtamaan asuinpaikkaa, kuten vanhempani, kun Pohjanmaan Tyrnävällä ja Karjalan Ilomantsissa ei ollut työtä ja mahdollisuutta perheen perustamiseen, eli työn perässä muuttaminen on tyypillistä. Muuttotappiopaikkakunnilta on vaikea muuttaa, jos on omistusasunto. Asumismuotoihin liittyy paljon erilaisia mahdollisuuksia, jotka pitäisi osata ennakoidaJatka lukemista ”Asuminen”