Olen tutustunut noin reilun vuoden verran myyntimiehen työhönkin 1980-luvun lopussa. Olin silloin vailla töitä ja myyntimiehentyötä oli tarjolla. Tämä myyntimiehen työpaikka oli kirjapainoalan tarvikkeiden jälleenmyyntiä ympäri Suomea. Huomasin ettei tämäkään työ ole kovinkaan helppoa, jos ei ole luontaisia kykyjä ja taipumusta markkinoida tuotteita, sillä tarjontaa on yleensä enemmän kuin kysyntää. Onneksi sain olla yhden kokeneenJatka lukemista ”Myyntimies”
Kirjoittaja-arkisto:Pentti Mattila
Tommy Hicks
Joidenkin, tässä tapauksessa jo kuolleen ihmisen elämä on ollut mielenkiintoinen, jopa kadehdittava, josta voimme ehkä oppia jotakin, kuten Tommy Hicksin elämästä. Monessa lukemassani kirjassa on muisteltu tätä amerikkalaista Tommy Hicksiä, joka vaikutti Yhdysvaltojen lisäksi Argentiinassa, sekä myös Suomessa, jonka elämästä lainaan välähdyksiä lainauksina tähän hänen ja hänestä tehdystä muutamasta kirjasta. Tommy Hicks, evankelista. Viimeksi ennen kuolemaansa hänJatka lukemista ”Tommy Hicks”
Itävalta
Vaimon kanssa tehtiin 1970-luvun lopulla interrail junamatka Kreikan Ateenaan Itävallan Wienin kautta. Tämän matkan kautta on pieni kokemus Itävallasta, jota pitää tarkentaa. Itävalta näyttäisi olevan Suomen kohtaloita jakava maa, myös poliittisesti, koska sekin itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja säilytti itsenäisyytensä Toisen maailmansodan jälkeen, sekä oli puolueeton maa ja mitä muuta yhteistä voikaan vielä löytyä, vaikkaJatka lukemista ”Itävalta”
Myönteinen ajattelu
Minulla on sellainen mielikuva, ettei ongelmia ja kielteisten asioiden olemassaoloa voida kieltää positiivisen ajattelun avulla. Ikävät asiat eivät poistu, jos niistä ei puhuta ja vaikka estettäisiin negatiivisten asioiden kriittinen käsittely, jos on saanut pakkomielteen ajatella aina positiivisesti. Onko positiivinen ajattelu ratkaisu ongelmiin? Itsekin olen yrittänyt ajatella positiivisesti parikymmentä vuotta ja olin omalla tavallani menestysteologiaan uskova,Jatka lukemista ”Myönteinen ajattelu”
Voiko asioita tietää etukäteen?
Olen pohtinut sitä, mikä merkitys ihmisille on siitä, että haluavat tietää asioita etukäteen. Tämän takia monet tutkivat horoskooppeja, joita on monessa lehdessä. Sanaa ”horoskooppi” käytetään ennustuksista ja tulkinnoista, joita astrologit tekevät syntymäaikojen ja karttojen perusteella. Raamatussa ennustelija on käännetty sanalla ”tietäjä”, esim. Joos. 13:22, Jes. 32, 5 Moos. 18:14:ssä se on käännetty sanalla ’merkeistäennustaja’. TästäJatka lukemista ”Voiko asioita tietää etukäteen?”
Turkki
Turkki on suosittu lomakohde suomalaisille. Turkki on virallisesti demokraattinen ja perustuslaillinen tasavalta. Sen poliittinen järjestelmä perustettiin vuonna 1923 Mustafa Kemal Atatürkin johdolla ensimmäisen maailmansodan jälkiselvittelyjen aikana, kun Osmanien valtakunta oli kaatunut. Tämän jälkeen Turkki integroitui enenevässä määrin länteen, mutta on pitänyt samanaikaisesti yllä suhteitaan itäiseen maailmaan. Turkin johtajana ensin pääministerinä vuodesta 2003 ja nyt presidenttinäJatka lukemista ”Turkki”
Mitä joogaaminen on?
Jooga on Suomessakin varsin suosittu liikunta tai voimistelumuoto, mutta onko se vain sitä? Joogan suosio varmaan perustuu osaksi siihen, että länsimaissa materialismi ja materialistinen maailmankuva kieltää hengellisyyden ja henkien olemassaolon, mutta joogassa se on iso osa sitä. Henkiä ei voi nähdä tai tehdä materiallisia havaintoja, eikä mitata materiaalisin keinoin. Joogassa hengellisyys on olennainen osa sitä,Jatka lukemista ”Mitä joogaaminen on?”
Seurakunta
Suomen seurakunta-sanan kreikankielinen vastine UT:ssa on ekklesia, joka merkitsee kokousta, väenkokousta, kristillistä seurakuntaa, sekä universaalia seurakuntaa, että paikallisseurakuntaa, ja seurakunnankokousta, jumalanpalvelukseen kokoontuneita uskovia. Sana ekklesia johtuu sanasta ekkletos, ’ulos kutsuttu tai huudettu’, joka vuorostaan on johdos verbistä ekkaleo, ’huutaa tai kutsua ulos’. Sanan ekklesia alkuperäinen merkitys on nähtävästi ollut ’ne, jotka (taloista) ulos kutsuttuina muodostavatJatka lukemista ”Seurakunta”
Lukihäiriö
Muistan jo kansakouluajoiltani 1960-luvulta Malmilta, että luokanvalvoja opettaja Eerikäinen sanomana, ettei minun kannata ajatella sellaisia ammatteja, joissa tarvitaan hyvää äidinkieltä, koska se ei luonnistu minulta ollenkaan. Kansalaiskoulussa huomasin jo itse, kuinka luin tekstejä ihan väärin. Välillä piti lukea asiat moneen kertaan, että ymmärtäisin lukemani tekstin ja siinä olevan asian oikein. Opiskellessani teknikoksi Teknillisessä koulussa, niinJatka lukemista ”Lukihäiriö”
Onko kuolemanjälkeistä elämää?
Onko kuolemanjälkeistä elämää, johon monissa uskonnoissa uskotaan. Onko kuolemanjälkeinen elämä toisenlaista, ei materialistista elämää, joka jatkuisi tuonpuoleisessa, vai minkälaista elämää se olisi? Käsitykset tuonpuoleisesta vaihtelevat paljon eri uskontojen ja jopa samaan uskontokuntaan kuuluvien ihmisten välillä. Tuonpuoleinen Raamatussa, eli henkimaailma on usein myös Jumalan hallintapaikka, sillä ihminenkin rakentuu sielusta, hengestä ja ruumiista. Ateistit eivät usko elämän jälkeiseenJatka lukemista ”Onko kuolemanjälkeistä elämää?”