Ryhdyin pohtimaan sitä mitä rukous oikein on. Etsiessäni vastauksia tähän kysymykseen, niin löysin seuraavia rukoukseen kuuluvia ulottovuuksia. Rukous on yhteyttä Jumalan kanssa, kuten puhuisimme kelle tahansa läheiselle ystävällemme ilonaiheista, murheista ja tarpeista unohtamatta kiitollisuutta Jumalalle, koska Jumala on luonut uuden yhteyden Aadamissa katkenneeseen suhteeseen.
Monet ajattelevat, että rukousaiheelleen täytyy löytää valittu riittävän hyvän auktoriteetin omaava henkilö, jolle Jumala vain vastaa, eikä sen vuoksi ole omaa rukouselämää. Jumala kuulee rukouksia juuri sinulta, joka haluat viettää aikaa Jumalasi kanssa keskustelle, kuten Aabraham Jumalan kanssa, kun Jumala ilmestyi hänelle ihmisen muodossa. Jos kokee ettei ole yhteyttä Jumalaan, niin pyytää Jumalaan tulemaan elämäänsä, jolloin omakohtainen yhteys syntyy.
Ei siinä mitään huonoa ole, jos toiset rukoilevat puolestasi, mutta tärkeä on oppia myös itse rukoilemaan ja olemaan yhteydessä Jumalaan Hänen Henkensä kautta. Rukoilijan on hyvä herkistyä Jumalan läsnäoloon aloittaakseen rukouskeskustelut Jumalan kanssa kiitoksen kanssa, sillä rukous ei ole pelkkää anomista tarpeisiinsa.
Rukous on sana, joka vie ajatuksemme monesti uskonnon maailmaan. Ihmisellä on syvä, luontainen tarve huutaa avuksi itseään suurempia mahteja ja voimia tai loitsia niitä esille saadakseen suojaa tai apua uhkaavia vaaroja vastaan tai tarvitessaan menestystä elämäänsä. Useimmissa uskonnoissa esiintyy rukousta jossain muodossa.
Alkukantaisissa uskonnoissa ei aina ole selvää rajaa rukouksen ja loitsun välillä. Esim. buddhalaisuudessa ei ole jumalaa siinä mielessä kuin me käsitämme jumaluuden, ja niinpä rukous onkin ajatuksiin ja totuuksiin keskittymistä, itseensä syventymistä, »valaistuksen» saavuttamiseksi.
Kaikkien uskontojen piirissä harjoitetaan rukousta. Raamatussa rukous mainitaan ensimmäisen kerran 1. Moos. 4:26:ssa ja viimeisen kerran Ilm. 22:20:ssä. VT:ssa rukous oli läheisessä yhteydessä uhrien kanssa. Varmaankin jokaisen uhritoimituksen yhteydessä rukoiltiin. ”Rukoukset ovat hengellisiä uhreja ja uhrit ovat vertauskuvallisia rukouksia”
Varsinainen rukous edellyttää uskoa persoonalliseen Jumalaan, joka kuulee ihmistä ja puhuu hänelle. Rukous ilmentää Jumalan ja ihmisen välistä yhteyttä. Rukous tekee tämän yhteyden tietoiseksi ja antaa sille sisältöä. Rukouksessa ihmisen tarpeet ja asenteet muotoutuvat sanoiksi, joiden välityksellä hänen jumalayhteydestään tulee syvästi persoonallinen suhde.
Sisällöllisesti rukous voi olla monivivahteista. Se voi olla pyyntö tarpeeseen. Tällöin joko pyydetään ymmärrystä toimia oikein tai anotaan, että Jumala tarttuisi asioiden kulkuun tavalla tai toisella. Esirukouksella on tärkeä sija. Esirukouksessa on kysymys toisten tarpeista. Se on pyhää palvelusta lähimmäisen hyväksi.
Kiitosrukousta leimaa kiitollisuus kaikesta saadusta hyvästä. Se on ihmisen kiitos Jumalalle rukousvastauksesta, Hänen avustaan ja Hänen lahjoistaan. Ylevintä rukousta on ylistys. Siinä ei pyydetä jotakin, ei myöskään ilmaista kiitollisuutta saadun johdosta. Ylistys on Jumalan kunnioittamista ja korottamista sellaisena kuin Hän on itsessään, sellaisena kuin luonto, historia ja oma kokemus Häntä heijastavat.
Korkeimmalla tasolla rukous on silloin, kun kristitty rukoilee tapahtukoon sinun tahtosi. Tämä kertoo, että rukoilija on alistanut oman tahtonsa Jumalan tahtoon maailmassa, jossa Jumalalla on valta ja mahdollisuudet tehdä kaikki täydelliseksi, vaikka me emme vielä sitä kykene täysin tajuamaan. Rukouksessa me kaikki pääsemme osallisiksi korkeimmasta hyvästä, Jumalan valtakunnasta.
Uskonnolliset johtajat, jotka todella asettivat rukouksen uskonnollisen elämän keskukseen, sanovat suunnilleen näin, että rukous on korkeimmassa muodossaan antautumisen ja kiitollisuuden ylistyslaulua Jumalalle. Sellainen rukous taas, joka sisältää pyynnön, on rukouksen alempi muoto. Ainoa pyyntö, joka periaatteellisesti on oikeutettu, on se, että Jumala pian toteuttaisi lupauksensa, että Jumalan valtakunnan perustaminen tapahtuisi, niinkuin he sanovat, meidän päivinämme. Jeesus opettaa, että meidän tulee rukoilla saadaksemme.
Ja hänen lupauksensa rukouksen kuulemisesta on rajoittamaton, Mutta rukouksen kuulemisen ehtona on, että rukoilemme Jeesuksen nimeen ja Hänen tahtonsa mukaan. Täydellinen on rukous Jeesuksen nimeen, jossa kristitty yhdistyy kirkastettuun välimieheen. Rukouksen sisältöön kuuluvat sekä hengelliset että ajalliset asiat: sielun pelastus, uskonelämän kasvu ja täydellistyminen, elämänyhteys Jumalan kanssa ja kaikki ajalliset olosuhteet.
Mutta kristitty ei rukoile ainoastaan omasta puolestaan, vaan hän rukoilee myös koko Jumalan seurakunnan puolesta ja Jumalan työn puolesta kaikkialla maan päällä. Esirukous kuuluu niin muodoin myös rukouksen olemukseen. Samoin kiitos, kun kiitämme ja ylistämme Jumalaa kaikesta, mitä jo olemme saaneet vastaanottaa; kiitos tuo iloa ja uskallusta rukouselämäämme. Isä meidän-rukouksen Jeesus on antanut meille mallirukoukseksi.
Rukouksen kuuleminen voi tapahtua mitä kouraantuntuvimmalla ja yllättävimmällä tavalla. Usein se saattaa viipyä kauankin, sillä Jumala tahtoo näin pitää meitä rukouksen paikalla ja opettaa meille oikeaa rukouksen taitoa. Joskus taas Jumala kieltäytyy antamasta meille sitä, mitä pyydämme, koska se saattaa koitua meille vahingoksi. Mutta silloin hän voi antaa meille jotakin muuta, vieläpä paljon parempaa ja näin yllättää meidät vastauksellaan. Ellet saa sitä, mitä pyydät, saat jotain parempaa. Jos pyydät maallista, saat taivaallista. Rukouksen kuulemiseen on ennen kaikkea luettava se sisäinen lohdutus ja siunaus, jonka rukous tuo myötänsä. Totinen rukoilija tyytyy kaikessa Herran tahtoon: Tapahtukoon sinun tahtosi!
Rukous on puhetta Jumalan kanssa, sisälliseen, hengelliseen ja taivaalliseen elämään kuuluva uskovaisen sydämen ominaisuus ja tuntomerkki, Pyhän Hengen jatkuvaa vaikutusta, sillä hän on armon ja rukouksen henki, sekä jumalallisen voitelun vaikutusta. Samoin kuin luonnollinen elämä panee ruumiin liikkeelle, niin myös Pyhä Henki sielun rukoukseen, huokaamaan, pyhään hartauteen, vilpittömään valitukseen inhimillisen kurjuuden tähden, anomaan anteeksi syntejä ja niiden rangaistusta, esirukoukseen kaikkien ihmisten puolesta ja esivallan puolesta, rukoilemaan Pyhää Henkeä, tuntemista ja valistusta, lohdutusta, ristin lievennystä, uskon säilymistä ja vahvistumista, kärsivällisyyttä sekä kaikenlaisia tarpeita, kiittämään Jumalaa hänen hyvistä teoistaan, kunnioittamaan ja ylistämään häntä kaikkien hänen hyvien tekojensa tähden.
Tämä voi tapahtua sekä kammiossa, sydämessä, kaikkialla ja kaikissa töissä, että myös julkisesti seurakunnassa, tunnustettaessa uskoa, ylistettäessä Jumalan pyhää nimeä ja häntä kiitettäessä hänen hyvistä töistään. Sen tähden, missä on kristitty, siellä on myös Pyhä Henki, joka yksin rukoilee lakkaamatta. Sen tähden, vaikka suu ei aina liikukaan ilmaisten sanoja, sykkii kuitenkin sydän alituisesti sanoen: ’Isä meidän, joka olet taivaassa, pyhitetty olkoon Sinun nimesi, tulkoon Sinun valtakuntasi, tapahtukoon Sinun tahtosi.’
Ja milloin tulee kipeitäkin iskuja, koettelemuksia ja hätää, silloin pyrkimys ja rukous vain kasvavat päästen myös kuuluville. Näin ei voi tavata kristittyä, joka ei eläisi rukouselämää, samoin kuin ei ole elävää ihmistä, jonka suonet olisivat sykkimättä. Itsestään sykkivät suonet sykkimistään, nukkuipa ihminen tai teki mitä tahansa. Koko hänen elämänsä tulee hänen sitä ajattelemattaan tästä suonten sykinnästä.
Rabbi Gersion Appel esitti rukoilemisen yhteydessä vertauksen kuninkaalle puhumisesta: Jos henkilö menisi puhumaan kuninkaalle tai valtionpäämiehelle, hän varmasti valitsisi sanansa tarkoin. Appel kysyy, että kuinka paljon enemmän silloin pitäisi olla tarkkuutta, kun henkilö puhuu ”kuninkaiden Kuninkaalle”, joka tietää kaikki ihmisten ajatukset. Tyypillisen rabbiinisen juutalaisuuden käsityksen mukaan missään rukouksissa ei sanoja pitäisi lausua mekaanisesti, vaan miettien niiden merkitystä, jotta rukoilutapahtuma olisi liikuttava, uskonnollinen kokemus.
Appelin mukaan juutalaisuudessa on tärkeää asettaa uskonsa ja luottamuksensa Jumalaan. Toisaalta halaḵaan on lähtökohtaisesti sisäänrakennettu se olettamus, että se on uskonnollisesti sitovaa. Tämä aspekti osittain sisältyy tosin myös jo kavanaan, rukoilijan on lausuttava rukouksensa siten, että hän osoittaa hyväksyvänsä Jumalan herruuden ja täten koko rukoilutapahtumaa voidaan myös pitää osoituksena rukoilijan halusta kuulua liittoon.
Rabbi Avrohom Yosef Davis on katsonut Sidur-käännöksessään, että Šeman resitoimisella rukoilija julistaa useita juutalaisuuteen liittyviä uskonnollisia doktriineja, kuten uskoa Jumalan olemassaoloon ja ykseyteen, juutalaisten täydellistä omistautumista Jumalalle ja Hänen käskyilleen, uskoa jumalalliseen oikeudenmukaisuuteen, Exoduksen muistoa ja juutalaisten valintaa Jumalan valituiksi kansaksi.
Ješa’jahu Leibowitz katsoi, että rukoilun ainoa merkitys uskonnollisena instituutiona reaalistuu sellaisen henkilön suorittamassa jumalanpalveluksessa, joka hyväksyy Taivaan valtakunnan ikeen. Hyväksyntä tapahtuu Leibowitzin mukaan Tooran sekä käskyihin liittyvien velvoitteiden kautta. Leibowitz myös katsoi, että vain sellainen rukoileminen, missä rukoilu tapahtuu säädösten noudattamisen vuoksi, on uskonnollisesti merkityksellistä.
Samuel Cohon katsoo rukoilemisessa tapahtuvan oppimisen olevan sitä, että kun rukoillessaan ja muussa uskonnollisessa toiminnassaan Jumalaan uskova henkilö täyttää ajatuksensa ja mielensä Jumalasta ja Jumalan tahdosta, henkilön näkemykset Jumalasta ja maailmasta laajenevat. Lisäksi rukoileminen voi Cohonin mukaan muistuttaa keskeisistä asioista elämässä ja antaa suuntaa ihmisen elämälle. Cohon katsoo, että rukoilija voi linkittää koko elämänsä Jumalaan ja Jumalan ilmoittamiin säädöksiin rukoilun kautta tapahtuvan itsearvioinnin ja ideaalien kirkastumisen myötä. Uskonnolliseen elämään liittyvän oppimisen osalta Maimonides on aikaisemmin todennut rukoilemisen olevan osa laajempaa sikermää, missä uskonnollissävytteiset toimet liittyvät Jumalan palvelemiseen, jonka puitteissa voi tapahtua oppimista.
Kirjallisuus ja lähteet:
Aapeli Saarisalo ”Raamatun sanakirja!
Digi IRT
Juha Karhu ” Rukoilun merkityksestä juutalaisuudessa” (HELSINGIN YLIOPISTO, Pro gradu 2020)
Pentti Mattila 