Valvontayhteiskunnalla tarkoitetaan sellaista yhteiskuntaa, jossa ihmiset ovat jaettu valvojiin ja valvottaviin. Tarkoituksena on hallita täydellisesti valvottavia, etteivät tee mitään yhteiskuntaideologian kannalta väärää yhteiskuntajärjestystä vastaan. Tarkoituksena on, että ilmiannoilla, sekä muilla keinoilla tunnistetaan toisinajattelijat. Nämä ongelmatapaukset voi esim. kasvojen tunnistuksella tunnistaa, jopa tuhansien joukosta ja tiedetään kulkureitit, äänen tunnistuksen perusteella puheesi, vaikka puhelimesi kautta jne. Tällaisia järjestelmiä on käytössä kommunistisissa maissa, sekä oli DDR:ssä Tasilla.
Tampereen kaupunki käynnistää minusta arveluttavan ilmiantojärjestelmän, sillä tällaiset asiat eivät ole kaupunkien vastuulla: ”Tampereen kaupunki ottaa käyttöön uuden sähköisen rasismista ilmoittamisen kanavan kesällä 2026. Ilmoituskanava tulee osaksi kaupungin uudistuvaa palautejärjestelmää, ja aloite sen tarpeellisuudesta tuli tamperelaisilta nuorilta. Työkalun lanseeraaminen on osa ensi viikolla 16.-22.3.2026 vietettävää Rasismin vastaista viikkoa, jonka teemana on tänä vuonna turvallisuus ja rasismiin puuttuminen.”

Myöhemmin ajatuksesi tiedetään tekniikan kehityksen myötä, sekä tunnistetaan ja arvioidaan pisteytyksellä, mikä asema sinulle kuuluu yhteiskunnassa, kuten Kiinassa käsittääkseni jo toimitaan. Miinuspisteitä tulee esim. kuulumisesta kirkkoon jne. Kiinassa. Kaikenkattavalla valvonnalla saadaan tarvittaessa kaikki todisteet seurattavia vastaan ja hänet löydetään helposti, eikä voi piileskellä missään. Näitä väärin ajattelevia ja toimivia voidaan yrittää viedä uudelleen koulutettavaksi, kuten Pohjois-Korea käsittääkseni toimitaan jne.
Monissa amerikkalaisissa toimintaelokuvissa tuodaan tämä vakava totalitäärinen valvonta mahdollisuus esille, miten vaikeaa elämämme voisi olla, kun valvonta on huipussaan, kuten Valtion vihollinen ’Enemy of the State’ elokuvassa on se kerrottu vuonna 1998, sillä silloin oli sen ensi-ilta. Tämä elokuva on tosin toimintaelokuva, jonka ohjasi Tony Scott ja pääosassa on Will Smith. Elokuvassa näytetään, kuinka jo yli 20 vuotta sitten voitiin jo seurata ja tarkkailla koko ajan ja NSA:n ”elektronisen vainon” seurauksena tiettyjä kohdehenkilöitä, jossa rikolliset valtaapitävät käyttävät asemaansa hyödykseen ja väärin toisten vahingoksi.
YLE:ssä on uutisoitu 28.9.2023 (Jelena Leppänen), että ’Isoveli valvoo’, sillä Ranskakin aikoo ottaa Kiinassa käytössä olevat valvontatavat käyttöön Pariisin olympialaisissa ensi vuoden heinäkuussa. Kiinassakin kommunistipuolueen kehittämä ja laajentunut tarkkailukoneisto oli puheissa tarkoitettu vain rikoksia ehkäisevään ja niitä selvittäväksi keinoksi, mutta siihen on liitetty väärin ajattelevat jne. (https://yle.fi/a/74-20049122 )
Muistan, kun aloitin työelämääni kirjapainoalalla syväpainajana Helprint nimisessä Lehtimiesten lehtien painamiseen tarkoitetussa yrityksessä 1970-luvun puolessavälissä. Siellä kohtasin tämän valvontatarpeen ensimmäisen kerran, sillä siellä otettiin käyttöön tietyissä paikoissa valvontakamerat tuotannon seuraamiseen. Muistaakseni se puhutti hetken kovasti, sillä työntekijät menettivät yksityisyytensä. Yksi syy mitä ei tuotu esille, oli varmaan työntekijöiden suuri alkoholin käyttö työaikana, minkä varmaan voi todeta muutenkin, sillä siihen aikaan se oli varsin tavallinen ongelma työelämässä.
Toinen esimerkki liittyy tavaran kahteen kertaan kassalla laskuttamiseen. Kerran huomasimme joku vuosi sitten, että eräs laite oli kahteen kertaan laskutettu kassalla. Ennen kuin saimme rahamme takaisin, niin katsoivat tallenteen kassan toiminnasta, joka osoitti, että kassa jostain syystä kirjasi kahteen kertaan maksutapahtuman yhdestä laitteesta. Vasta tämän jälkeen, kun totesivat tallenteista virheen tapahtuneen, saimme rahamme takaisin. En tiennyt, että kassatapahtumat tallennetaan myöhempiä selvittelyjä varten.
Kolmas esimerkki liittyy työhöni, kun olin ammattikoulun opettajana isossa kaupungissa, jossa puuhattiin oikeudenmukaista tulospalkkaamista palkan lisäksi kannustimeksi pisteyttämällä henkilöstö esimiesten avulla mm. kehityskeskustelujen ym. kautta. Minä en saanut tarpeeksi pisteitä tai tuli miinuspisteitä, joten peruspalkalla mentiin.
Rahan muuttuessa digitaaliseksi, eikä käteistä enää käytetä tai se lakkautetaan, niin jokaisen ihmisen rahankäyttö on seurattavissa tarkalleen ja sentilleen. Vaikka tässä digitaalisessa yhteiskunnassa käyttäisi käteistä, niin kauppojen asiakaskortit tallettavat käteisen rahan käytön digitaalisiin rekistereihin jne. Tarvittaessa käteisen alkuperän joutuu selvittelemään, jos niitä tallentaa tililleen jne. Näyttäisi siltä, että me olemme jo tiukassa valvonnassa.
Eric Arthur Blair syntyi 25.6.1903 Brittiläisessä Intiassa, k. 21.1.1950 Lontoossa, oli kirjailijanimeltään George Orwell, brittiläinen kirjailija ja toimittaja. Hänen kirjoistaan tunnetuimpia ovat Espanjan sisällissotaa kuvaava reportaasi Katalonia, Katalonia, neuvostokommunismia vertauskuvallisesti kritisoiva Eläinten vallankumous, sekä totalitaristisesta toiminnasta Vuonna 1984 niminen kirja. Kirja 1984 on englantilaisen kirjailijan George Orwellin yhteiskuntatieteiskirjallisuusromaani ja varoituskertomus. Secker & Warburg julkaisi sen 8. kesäkuuta 1949 Orwellin yhdeksäntenä ja viimeisenä hänen elinaikanaan valmistuneena kirjana. Temaattisesti se keskittyy totalitarismin seurauksiin, joukkovalvontaan sekä ihmisten ja käyttäytymisen sortamiseen yhteiskunnassa. Orwell, demokraattinen sosialisti, esitti romaanissa kielteisen autoritaarisen valtion mallin Neuvostoliitosta stalinismin aikakaudella ja natsi-Saksasta. Laajemmin romaani tarkastelee totuuden ja tosiasioiden roolia yhteiskunnissa ja tapoja, joilla se tapahtuu. niitä voidaan manipuloida.
Tarina sijoittuu kuviteltuun tulevaisuuteen tuntemattomana vuonna, jonka uskotaan olevan 1984, jolloin suuri osa maailmasta on jatkuvassa sodassa. Isosta-Britanniasta, joka tunnetaan kirjassa nimellä Airstrip One, on tullut Oseanian totalitaarisen supervaltion provinssi, jota johtaa Big Brother, diktatuurijohtaja, jota tukee puolueen ajatuspoliisin valmistama intensiivinen persoonallisuuskultti. Puolue harjoittaa totuusministeriön kautta kaikkialla läsnä olevaa hallituksen valvontaa, historiallista kieltämistä ja jatkuvaa propagandaa yksilöllisyyden ja itsenäisen ajattelun vainoamiseksi. Päähenkilö Winston Smith on totuusministeriön ahkera keskitason työntekijä, joka salaa vihaa puoluetta ja haaveilee kapinasta. Smith pitää kiellettyä päiväkirjaa. Hän aloittaa suhteen kollegansa Julian kanssa, ja he saavat tietää hämärästä vastarintaryhmästä nimeltä Brotherhood. Heidän kontaktinsa veljeskunnan sisällä osoittautuu kuitenkin puolueen agentiksi, ja Smith ja Julia pidätetään. Hän joutuu kuukausien psykologisen manipuloinnin ja kidutuksen kohteeksi Rakkausministeriön toimesta, ja hänet vapautetaan, kun hän on alkanut rakastaa Big Brotheria.
Elokuva 1984 (Nineteen Eighty-Four) on vuonna 1984 ensi-iltansa saanut brittiläinen draamaelokuva, joka perustuu George Orwellin romaaniin Vuonna 1984. Elokuvan on käsikirjoittanut ja ohjannut Michael Radford ja sen pääosia näyttelevät John Hurt, Richard Burton, Suzanna Hamilton ja Cyril Cusack.
Aldous Leonard Huxley s. 26.7.1894 Godalming, Englanti, k. 22.11.1963 Los Angeles, Yhdysvallat, oli englantilainen kirjailija. Hänet tunnetaan erityisesti dystooppisesta tieteisromaanistaan Uljas uusi maailma (1932). Huxleyn tunnetuin teos on siis satiirinen dystopia Uljas uusi maailma. Romaani kuvaa tieteen ja teknologian uusimpien keinojen avulla hallittua yhteiskuntaa, jossa ihmiset juoksevat pelkän nautinnon perässä. Romaani jakoi aikanaan mielipiteet hyvin voimakkaasti, ja se kiellettiinkin joissain maissa. Myös Huxleyn myöhempi tuotanto herätti kiistoja, sillä hän käsitteli mielellään teemoja, jotka eivät olleet suosiossa. Hänen teoksensa kärsivät sensuurista muun muassa Australiassa, Yhdysvalloissa, Neuvostoliitossa ja Irlannissa. Suomessakin Huxleyn sensurointia ilmeni teosten tietoisen kääntämättä jättämisen muodossa.
Jukka Norvanto ”Vainottu” (Perussanoma oy) kirjassaan selvittää. Raamatun vainoista totuuson : ”Kaikki, jotka tahtovat elää jumalisesti Kristuksessa Jeesuksessa, joutuvat vainottaviksi” (2. Tim. 3:12). Vaino saa erilaisia muotoja riippuen siitä, missä elämme. Jossakin päin maailmaa se on karkeaa kidutusta, toisaalla hienovaraisempaa. Olemmekohan me lännen kristityt unohtaneet, että Jeesus lupasi seuraajilleen kärsimystä, luopumista läheisistä ihmisistä, pilkkaa ja jopa kuolemaa hänen vuokseen?” Pastori Jukka Norvanto toimii medialähetystyötä tekevän Sanansaattajat ry:n palveluksessa. Hän on tullut tunnetuksi Raamattu kannesta kanteen -radio-ohjelmien opettajana ja mm. koko Raamatun kattavan, 54-osaisen Raamattu elämään -selitysteossarjan kirjoittajana.
Opinnäytetöitä:
Taru Hokkanen ”Kasvojentunnistusteknologia ja sen riskit” (Haaga-Helia, Opinnäytetyö Tietojenkäsittely 2021)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/496625/Kasvojentunnistusteknologia%20ja%20sen%20riskit.pdf?sequence=2
Ilari Sirén ”DNA:n uusi rooli rikostutkimuksessa Rikostekninen DNA-fenotyypitys” (Poliisiammattikorkeakoulun opinnäytetyö 5/2021)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/501743/ON_Siren.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Kirjallisuutta:
Geoffrey Cain ”Totaalinen poliisivaltio” (Otava 2022)
Roland Huntford ”Uusi uljas Ruotsi” (Otava 1972)
Arvo Tuominen ”Sirpin ja vasaran tie – Muistelmia” (Tammi 1956)