Radikaalit työväenaatteet löysivät tiensä myös Suomeen 1800-luvun lopussa, jolloin yritettiin romuttaa uskonnon, valtion ja perheen olemassaolon oikeutukset, sillä meillä kaikilla olisi vain oikeuksia, mutta vastuusta ei pidetty kovinkaan tärkeänä. Tällöin Raamatun Jumala korvautui tieteen kaikkivoipaisuudella, eli siitä tuli uusi Jumala erilaisiin aatteisiin.
Lapsuudenkodissamme oli kaksikymmenosainen Jack Londonin kirjasarja, jonka avulla tuli lukemalla tutuksi sosialismin sisältöä, jota en ymmärtänyt kaikilta osin. Jack London aikaisempi nimi oli John Griffith Chaney syntyi 12. tammikuuta 1876 San Francisco, Kalifornia, kuoli 22. marraskuuta 1916 Glen Ellen, Kalifornia, Yhdysvallat. Jack London oli kirjailija, yhteiskuntakritiikko ja sosialisti, jotka yhdistyivät Londonin teoksissa seikkailunhaluun, karuun elämään ja yksilöllisyyteen. London kokeili nuorena useita työläisammatteja. Hän harjoitti itseopiskelua ja opiskeli lyhyen aikaa Kalifornian yliopistossa. London lähti mukaan Klondiken kultaryntäykseen ja sai mainetta Alaska aiheisilla novelleillaan. London kirjoitti ja julkaisi 18 vuoden aikana 23 romaania, 21 novellikokoelmaa ja kolme omaelämäkerrallista teosta. Hänen tuotantoonsa kuuluu myös reportaaseja, artikkeleita, esseitä, näytelmiä ja runoja.
Raili Virtanen ”Tiltun tarina – Eräs suomalainen elämänkohtalo” (Kirjayhtymä 1996), josta lainaus sivulta 27: ”Neuvostohallitsijoiden hyökkäys ihmisoikeuksia vastaan alkoi kirkon tuhoamisesta… Heidän perustelunsa oli suojella kansaa uskonnon saastalta ja turmelukselta… Heidän korvilleen tarittiin Karjalan toimeenpanevan komitean edustajan pitämän puheen paatoksellinen usko sosialismiin, ei Jumalaan. Suomalaisten ei tarvinnut nahkaansa luoda. Monet olivat eronneet kirkosta jo Suomessa ja neuvostomaahan he tulivat nimenomaan sosialismia rakentamaan… Kun oli tuomittu kirkko, alettiin laaja kampanja kaikkialla kuhisevia neuvostovallan vihollisia vastaan.”
Erkki Kansanaho ”Suomen kirkon sisälähetysseuran historia – Sortavalan aika 1905-1944” (Suomen kirkon Sisälähetysseura 1964), josta lainaus sivulta 16 ”Sivistyneistön suhtautumistapaan vaikutti monien muiden tekijäin ohella uusien luonnontieteellisten katsomusten yleistyminen, mikä oli omiaan järkyttämään vanhoja käsityksiä. Niinikään kriitillinen historiantutkimus, jonka kohteeksi joutui myös Raamattu, heikensi kristillisen uskon asemaa ja merkitystä sellaisena kuin sitä oli totuttu tulkitsemaan. Jotkut kulttuuriradikaalit tunsivat suorastaan kutsumuksekseen ryhtyä tältä pohjalta taistelemaan kirkkoa ja kristinuskoa vastaan. Kaupunkeihin ja teollisuusyhdyskuntiin muuttanut työväestö puolestaan vieraantui entisistä tavoista ja perinteistä ja oli altis omaksumaan uusia vaikutuksia. Vuosisadan vaihteessa levisivät radikaalisten yhteiskunnallisten ja poliittisten uudistuspyrkimysten ohella myös kristinuskon vastaiset mielipiteet työväestön keskuuteen. Sitä paitsi painoi puute ja köyhyys raskaana juuri tätä väestönosaa. Kirkon avuttomuus näiden ongelmien ratkaisemisessa ei johtunut yksin työmuotojen puutteesta, vaan kirkko oli sidottu vanhaan yhteiskuntaan paljon lujemmin sitein.”
Skientismi eli tieteiskatsomus, joskus myös ”tiedeusko” tai ”tieteisuskovaisuus”, on näkökanta, jonka mukaan kaikki todellinen tieto on tieteellistä tietoa. Skientismiin voi mukaan tiede pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat.
Skientismin kriitikoiden mukaan skientismi kohtaa kannattajien vakavian ongelmia, sillä se on joko itseensä viittaava tai merkityksetön. Eräs ongelma on se, että väite, jonka mukaan skientismi pitää paikkansa, ei ole itsessään tieteellinen väite, koska sitä ei voida vahvistaa tieteellisin menetelmin. Itse asiassa jopa se väite, että tiede on järkevä tutkimuksen muoto, jota ei voida tieteellisesti todistaa. Tieteellinen tutkimus itse perustuu useisiin filosofisiin oletuksiin. Koska tiede edellyttää näitä asioita, se ei voi yrittää perustella niitä puhumatta itseään solmuun. Ja jos se ei voi edes todeta, että se on luotettavaa tutkimusta, se voi tuskin todeta, että se on ainoa luotettava tieteen muoto.
Tähän liittyy käsite materialismi eli aineellinen maailmankuva, jota filosofiassa kutsutaan myös fysikalismiksi, on näkemys siitä, että kaikki tosiasiat ja -tahdosta sekä ihmiskunnan historian kulusta ovat kausaalisesti riippuvaisia fyysisistä prosesseista. Materialismin mukaan kaikki olemassa oleva koostuu tai palautuu aineeseen, aineellisiin voimiin tai fysikaalisiin tapahtumiin.
Nykyaikana materialismin käsite on lähellä naturalismin käsitettä, koska juuri materia (aine ja energia) on luonnontieteellisten menetelmien tutkimuskohde. Koska materialismi kieltää kaikki henkiset olennot ja voimat luonnontieteellisten ilmiöiden selitysperusteina, se yhdistetään usein ateismiin tai agnostismiin.
Tietoteoreettisen naturalismin mukaan kaikki luonnossa havaittavat ilmiöt on selitettävissä luontoon pohjautuvilla syillä. Tietoteoria ei ole autonominen, vaan se tukeutuu tietoteoreettisen naturalismin mukaan empiirisen tutkimuksen antamaan informaatioon. Täten tietoteoria ja tieto ylipäätään ei ole luonteeltaan normatiivista.
Materialismi käsitetään usein identtiseksi fyskilasmin kanssa, jonka mukaan kaikki olemassa oleva on fysikaalista. Fysikialismin kehittäjiä olivat Otto Neurath ja Rudolf Carnap.
Ihmistutkimuksessa ontologisen materialismin mukaan ihmismielen tiloja ja tapahtumia ei voi esiintyä itsenäisinä, aineellisista aivotoiminnoista irrallisina.
Antiikin kreikkalaisessa filosofiassa Thales, Anaksimandros, Leukippos, Demokritos, Epikuros ja jopa Aristoteles voidaan nähdä myöhemmän materialismin edelläkävijöinä. Leukippos ja Demokritos kehittivät ensimmäisen järjestelmällisesti esitetyn materialistisen todellisuuden selityksen, atomiopin, jonka myöhemmin Epikuros ja hänen kannattajansa omaksuivat ajattelunsa pohjaksi. Roomalaisen Lucretiuksen teos Maailmankaikkeudesta esittelee näitä näkemyksiä runomuodossa.
Positivismi on varsinaisesti 1800-luvulla syntynyt filosofinen suuntaus, jonka mukaan todellista tietoa on vain tieteellinen tieto.
Positivismin perustajana pidetään Auguste Comtea, joka katsoi tieteellisen menetelmän korvaavan metafysiikan ajattelun historiassa, ja näki teorian ja havainnon välillä molemminpuolisen riippuvuuden. Sana positivismi tulee sanasta positiivinen, jota käytettiin luonnehtimaan selvästi havaittavaa tosiasiaa.
Positivismin perustaja oli Auguste Comte, jonka ajattelun taustalla voidaan nähdä monien valistusajattelijoiden, kuten Pierre-Simon Laplacen ja Henri de Saint-Simonin, näkemyksiä. Teologisessa vaiheessa kaikki asiat selitettiin uskontojen avulla, suhteessa Jumalaan. Comten mukaan Jumala oli ollut kaiken ihmiselämän yllä valistukseen saakka. Ihmisen paikka yhteiskunnassa määräytyi sen mukaan, millainen suhde hänellä oli jumaluuden läsnäoloon maailmassa ja kaikkea hallitsevaan kirkkoon. Teologiseen vaiheeseen kuuluu kirkon oppien hyväksyminen kyseenalaistamatta ja se, ettei myöskään todellisuutta koskevia kysymyksiä esitetty.
Viimeisenä vaiheena oli tieteellinen eli positiivinen vaihe. Tämän vaiheen keskeisenä ajatuksena oli, että yksilön oikeudet ovat tärkeämpiä kuin kenenkään yhden ihmisen valta. Comten mukaan tämän vaiheen erotti muista ennen kaikkea sen, että ihmiset olivat kykeneviä hallitsemaan itseään. Ei ollut korkeampaa voimaa, joka hallitsi massoja, vaan ihmiset voivat saavuttaa mitä tahansa vapaalla tahdollaan.
Muutama vuosi Comten teoksen Discours sur l’Ensemble du positivisme (”Yleiskuva positivismista”, 1856) ilmestyttyä muut tieteilijät ja filosofit alkoivat luoda omia määritelmiään positivismille.
Varhaisen positivismin mukaan oivalletaan vähitellen, että metafyysiset kysymykset ovat ratkaisemattomia ja jäävät sellaisiksi. Me voimme saada tietoa vain asioista, joita havaintomme pystyy tavoittamaan. Tieteen tehtäväksi tulee selvittää näiden tosiasioiden kesken vallitseva lainalainen yhteenkuuluvuus ja siten ennustaa tulevia tapahtumia.
YLE:n uutisissa esiteltiin suomalaisten uusi saavutus, jota muu maailma ei ole vielä löytänyt, eli Ville Mäkipelto, Juha Pakkala, Raimo Hakola ”Jumalan synty” (Otava 2025), kirja, joka kertoo kuulemma, että erityisesti kristittyjen Jumala on vain ihmisten keksintöä arviolta 2500 sitten saatu idea. Kirjan mukaan yliluonnollisesti maailmaa hallitsevaa Jumalaa ei ole, joka olisi luonut maailmankaikkeuden ja ihmisen, vaan ihminen olisi vain evoluution tulos. Silloinen ihminen olisi vain tarvinnut korkeampaa ideaa käsittääkseen ja hallitakseen maailmaa entistä paremmin. Ihminen olisi vain tarvinnut silloisen maailmansa selityksekseen suuremman jumalaolennon, kuin kreikkalaisten jumalatarustot inhimillisine piirteineen omaavat jumalat, jotka olivat liikaa ihmisten kaltaisia. Kirjassa ei selvitetä, että miksi tämä idea levisi kaikkialla maailmaan lyhyessä ajassa ja muutti ihmisia sisäisesti paremmiksi. Mielestäni tässä on aika kevyin perustein lähdetty liikkeelle, sillä Raamatunkin kertomukset kokonaisuutena Jumalan olemassaolosta sivuutettu, sillä Raamattu on Jumalan ilmoitus ihmisille olemassaolostaan.
Nähdäkseni tämä tietokirjan lähtökohtana on ollut käsittääkseni asetettu väittämä, ettei ole oikeata Jumalaa ja etsitty tähän liittyviä todisteita tieteestä. Oletus, josta on siis lähdetty liikkeelle ettei Jumalaa ole. Kirjassa yritetään saada selvitettyä, kuinka Jumala olisi voitu luoda ihmisen toimesta, kuitenkin historian tieteen mukaan tutkittuna. Kirjassa väitetään, että Jumala on yksi historiaan eniten vaikuttaneista ideoista. Jumalalla on perusteltu niin sortoa kuin hyviä tekoja ihmisten tarpeiden mukaisesti. Juutalaisuudessa ja kristinuskossa kaikkivaltiaan uskotaan olevan muuttumaton, mutta eräiden arkeologien ja kriittisten tutkijoiden tekstintutkimuksen kautta ne ovat löytävinään valikoitujen todisteiden valossa toisenlaisen kuvan, kuin perinteinen kristillinen oppi opettaa Jumalasta.
Tämä on todella ensimmäinen kirja ihmiskunnan historiassa, jossa suomalaisten teologien aiheesta kirjoittama yleistajuinen teos esittelee Jumalan värikästä varhaishistoriaa. Kirjaan on löydetty aineistoa, jossa muinaisesta myrskynjumalasta kehittyi kaikkivaltias Jumala ja juutalaisesta opettajasta ylösnoussut Kristus ja Jumalan poika, eli Uusi testamentti olisi satua. Se käsittelee myös esimerkiksi Jumalan sukupuolta, sekä enkeleitä, demoneja ja helvettiä.
Meidän jokaisen tulisi tutkia tätä kirjan asiaa vakavasti, ettei meitä johdeta harhaan ja eksytetä tieteen nimissä. Me kaikki voimme tehdä sellaisen testin, että kysymme ikäänkuin puhuisimme Jumalalle, että jos olet olemassa Jumala, niin osoita se minulle, sillä haluan oikeasti saadaan sen selville. Uskon, että saat vastauksen tavalla tai toisella.
Aksel Valen-Sendstadt ”Kristillinen Dogmatiikka” (Uusi tie 1985), josta lainaus sivulta 26: ”Kun Raamattu puhuu siitä, että Jumala on ilmoittanut itsensä historiassa, tämän taustana on se, mitä Jumala on sanonut tuonpuoleisuudestaan, transsendenssistaan. Koska hän on tuonpuoleinen, hänen täytyy ilmoittaa itsensä, jotta ihminen oppisi tuntemaan hänet.
Jumala on ennen kaikkea luomansa, sen yläpuolella ja siitä riippumaton. Hän on ennen aikaa, paikkaa, kaikkia universumeja ja kaikkea olemassa olevaa sekä niiden yläpuolella ja ulkopuolella. Tätä ihminen ei voi ymmärtää itsestään eikä itse antaa itselleen. Ilmoitus kuitenkin vie meidät myönteisesti niiden rajojen yli, joita ihmisjärjellä on omassa ajattelussaan ja ymmärtämisessään. Siksi ajattelu oikeastaan murtuu Jumalan tuonpuoleisuuden tiedostamisen edessä. Se merkitsee, ettei Jumala voi mahtua sanoihin. Hän ei mahdu mihinkään aikakategoriaan eikä myöskään mihinkään paikkakategoriaan, sillä hän on kaikkea tätä ennen ja sen yläpuolella ja sen tuolla puolen. Siksi mikään luotu ei myöskään voi välittömästi tiedostaa häntä. Hänet voidaan tiedostaa vain sikäli kuin hän itse tulee ulos tästä tuonpuoleisuudestaan ja luo suhteen ihmiseen (luotuun) ilmoittamalla itsensä ajassa ja paikassa eli meidän todellisuudessamme. Vasta tämä Jumalan itseilmoitus antaa perustan mielekkäälle ja todelle puheelle Jumalasta. Se on taustana Raamatun puheelle ilmoituksesta.
Raamatussa edellytetään Jumalan tuonpuoleisuus puhuttaessa Jumalasta suoraan ja epäsuorasti. Tämä edellytys on aina sen taustana, mitä sanotaan Jumalasta, ihmisestä, ihmisen synnistä ja luopumuksesta ja ilmoituksesta. Siksi voimme ilmoituksen perusteella muodostaa itsellemme kuvan Jumalan tuonpuoleisuudesta ja siitä, mitä tämä ajatus sisältää. Ilmoitus ilmoittaa siis meille tietyssä määrin Jumalan tuonpuoleisuuden… Ikuisena Jumalana hän on menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa vaihtelevan ajan tuolla puolen. Kaikki on hänelle aina läsnäolevaa ilman tällaista eroa… Jumala on täydellisesti kaiken sen yläpuolella, mitä me ajattelussamme omin päin voimme yhdistää esim. aikaan, paikkaan, pyhyyteen, puhtauteen, vihaan, hyvyyteen ja rakkauteen. Kun hän ilmoittaa itsensä, se merkitsee, että hän itse ilmoittaa tuonpuoleisuutensa, paljastaa salaisuuden ja tulee luoksemme, puhuu meille ja toimii historiassa, niin että voimme tuntea hänet hänen sanastaan ja teostaan. Tästä peilistä näemme hänet. Saamme tietoa Jumalasta hänen sanastaan ja teostaan, jotka tapahtuvat historiassa. Siksi sanomme pelastushistoriaksi ja ilmoituksen historiaksi sitä historiallista aikaa, jolloin Jumala puuttuu asioihin ja ilmoittaa itsensä.”
Isäni suku Oulun seudulta on ollut ideologisista syistä Jumalan kieltäjiä jo 1800-luvun lopusta alkaen, mutta minä tulin tietämään jo 40 vuoden iässä, että Jumala on olemassa ja Jumala rakastaa minua antamalla syntini anteeksi, vaikka olen vain epäonnistunut ihmissenä ja antaa minulle tulevaisuuden ja toivon, joka ei jää vain tähän maanpäälliseen elämään. Ihmisen aistit ovat tiedoiltaan hyvin vajavaisia.
Kirjallisuutta ja lähteitä:
Stenmark, Mikael ”Tiedeusko ja todellisuuden rajat. Luonnontiede, etiikka ja uskonto” (Kirjapaja 2016)
Erkki Kansanaho ”Suomen kirkon sisälähetysseuran historia – Sortavalan aika 1905-1944” (Suomen kirkon Sisälähetysseura 1964)
Raili Virtanen ”Tiltun tarina – Eräs suomalainen elämänkohtalo” (Kirjayhtymä 1996)
Justinus marttyyri ”Apologiat – Dialogi Tryfonin kanssa” (Gaudeamus Helsinki University Press 2008)
Aristedes Ateenalainen ”Keisarin edessä – kaksi ateenalaista apologiaa” (Gaudeamus 2017)
C. S. Lewis ”Tätä on kristinusko ” (Kirjaneliö 1978)
Tapio Puolimatka ”Usko, tieto ja myytit” (Tammi, 2005)
Tapio Puolimatka ”Usko, tiede ja Raamattu” (Uusi tie, 2007)
Tapio Puolimatka ”Usko, tiede ja evoluutio” (Uusi tie 2008)
Richard Swinburne ”Tuntematon tekijä – Jumalan olemassaolo ja tieteellinen maailmankuva” (Kirjapaja 1997)
Aku Visala ”Mitä tiede ei voi kertoa sinulle” (Perussanoma 2010)
Wikipedia
Lauri Mäenalanen ”’Minun täytyi siis luopua tiedosta saadakseni tilaa uskolle’ – Immanuel Kantin uskon käsitteen analyysi” (Helsingin yliopisto, maisteritutkielma 2022)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/8247a483-ff2e-4f32-9d2f-6a365f55b7b4/content
Linkkejä:
Pentti Mattila 