Eläkkeellä ollessani minua on pohdituttanut eläkeläisten eläkkeiden maksun tulevaisuus ja riittävyys, kun ollaan tuotu voimakkaasti esille, että tarvitaan eläkeläisten varoja julkisentalouden sopeuttamiseen, vaikka suurimman osan eläkkeet ovat todella pieniä. Työikäisten määrä myös vähenee verrattuna eläkeläisiin, sillä työikäisten varaan on rakennettu tulevien eläkkeiden kerryttäminen rahastoihin myöhempää eläkkeiden maksua varten. Työssäkäyvien joukosta moni on tullut työkyvyttömäksi työikäisenä mielenterveysongelmien vuoksi ja tarvitsevat yhteiskunnan apua itse myös, mikä vähentää yhteiskunnan yhteistenkulujen kantokykyä. Työeläkelait ovat hyvin monimutkaisia, sillä on työeläkkeitä, kansaneläkkeitä ja yrittäjäeläkkeitä, sekä vapaaehtoisia eläkevakuutuksia. On luotu erilaisia mekanismeja, kuinka eläkkeen määrä kertyy työuran aikana, jopa ollessa työttömänä jne. Helposti ajatellaan, että mihin eläkeläiset tarvitsevat eläkkeitään, koska oletetaan heidän katsovan kotona vain TV:tä, jolloin eläkeläisiltä voidaan ottaa tarpeettomat varat yhteiskunnan tarpeisiin.
Mielestäni pitäisi kunnioittaa niitä, jotka ovat rakentaneet Suomea ja saaneet ansaitsemansa eläkkeen, ettei sitä viedä yhteiskunnan tarpeisiin kateudesta. Ratkaisu näihin mainittuihin onelmiin on eläkeiän reilu korottaminen, mutta mikä hallitus uskaltaa ajaa asiaa, sillä helpompi on ajatella köyhdyttää eläkeläiset kerjäläisiksi. Tämä siksi, sillä nykyiset eläkeläiset eivät olen pitäneet tärkeänä tulevia sukupolvia, jotka maksavat eläkkeet, vaan lasten hankinta on jäänyt hoitamatta, jolloin ollaan tässä vaikeassa tilanteessa, eli vääristyneessä väestörakenteessa. Muutenkin halutaan elää vain yksin nauttien elämästä, johon lapset eivät kuulu.
Tämän lisäksi olen miettinyt, että onko kaikilla eläkkeellä jääneillä sisältöä eläkepäivillään, sillä minulle jäi mieleen Malmilla asuessani, eräs naapuri parinkymmen vuoden takaa, sillä viereisessä rapussa eläkkeelle jäänyt mies, jolla ei ollut enää mitään tekemistä siirryttyään eläkkeelle, koska vaimokin oli vielä työssä. Niinpä hän aloitti eläkepäivät istumalla paikallisessa ryyppyporukassa puiston penkeillä. Hänellä näytti olleen vielä tämän uuden uransa aloittaessaan eläkkeelle läksiäisissä ollut puku solmioineen päällään jonkun viikon. Eläkkeelle jääminen oli varmaan sen verran raskasta, ettei jaksanut vaihtaa vaatteitaan. Työpäivän jälkeen tämän henkilön vaimo aluksi kävi hakemassa miehensä huonoilta teiltä kotiin. Tällä miehellä ei ilmeisesti eläkkeelle jäämiselle ollut laadittu mitään suunnitelmia tuleville eläkepäiville. Joillakin on mökit tai loma-asunnot ulkomailla, joissa puuhastelevat halkoja pilkkoen jne. Kaikilla ei ole tätä mahdollisuutta, vaan yksikseen kuluttavat aikaansa kotonaan TV:tä katsoen, sekä alkoholia nauttien, mikä tuo yksinäisyyttä, syrjäytyneisyyttä, liikkumattomuudesta ja liiallisesta alkoholin ja muiden päihteiden käytöstä johtuvia sairauksia, jotka käyvät yhteiskunnalle kalliiksi.
Olen ymmärtänyt, että Suomessa on työvoimapula, joten olisi annettava paremmat mahdollisuudet eläkeikäisille jäädä vielä työelämään siten, että heidän vanhuuteensa liittyvät rajoitteet huomioidaan työelämässä, samoin kuin työelämää aloittavien nuorienkin. Näin voitaisiin helpottaa iäkkäiden ongelmia, jos heillä ei ole suunnitelmia eläkepäivilleen, jos se eläkkeellä jääminen ja siinä oleminen olisi vain pelkkää joutilaisuutta ilman mitään tekemistä tai merkitystä. Keskimääräinen elinaika on kasvanut paljon, ja siitä seuraten pitäisi tehdä edelleen työtä pitempään. Työpaikoilla on valitettavasti myös työpaikkakiusaamista, mikä edesauttoi minulle halua siirtyä eläkkeelle ennenaikaisesti.
Erilaisten eläkkeiden tarkoitus on antaa turvaa vanhuuden, työkyvyttömyyden tai perheenhuoltajan kuoleman varalta. Suomessa työansiot kerryttävät työeläkettä, mutta kansaneläke takaa vähimmäisturvan niille, jotka eivät saa työeläkettä tai joiden työeläke on jäänyt pieneksi jostain syystä. Työssä olleiden työeläkkeet ovat pääsääntöisesti sidoksissa aikaisempiin tuloihin ja työuran pituuteen. Eläkkeet maksetaan Suomessa suurimmalta osin kerätyistä työssä olevien perityistä työeläkemaksusta. Osa eläkkeistä rahoitetaan käyttämällä niihin aiemmin kerättyjä rahastoja. Kansaneläkkeiden kulut rahoitetaan kokonaan valtion verovaroista.
Tulonsaaja voi myös säästää itselleen yksilöllistä lisäeläkettä yksityisen järjestelmän kautta, jolloin kyseessä on usein eläkevakuutus. Lisäeläkevakuutuksien vakuutusmaksutulot eivät ole kuitenkaan riittäneet aina maksussa olleiden lisäeläkkeiden kattamiseen, ja esimerkiksi yrittäjien lisäeläkkeet on jouduttu kustantamaan vuodesta 1997 alkaen 60–70 prosenttisesti eläkelaitosten yhteisillä peruseläketurvan vakuutusmaksuilla ja varoilla, joista valtio on kustantanut osan.
Eläkkeelle jäämisen ikä vaihtelee Euroopassa noin 60 ja 72 vuoden välillä.
Eläkeläisen elämän sisältö
Olen pohtinut mikä voisi olla keino, miten eläkeläiset ja iäkkäät ihmiset saataisiin aktivoitua toiminnan ja harrastusten piiriin, sillä liian monet kärsivät yksinäisyydestä ja alkoholisoituvat, sekä liikkumattomuudesta, kun eivät harrasta mitään. Yhteiskuntamme kärsii resurssipulasta sairaanhoidon alueella, mutta eläkeläisten ja iäkkäiden aktivoituminen poistaisi osan hoitojen tarpeesta kunnissa. Olen jäänyt eläkkeelle ammattikoulun opettajan tehtävästä ja kuuluin silloin OAJ -nimiseen ammattijärjestöön. Eläkkeelle jäädessäni oli mahdollisuus liittyä OSJ:n, eli opettajien eläkeläisjärjestöön, joka julkaisee lehteä, järjestää matkoja jne. Minulla onneksi oli jo entuudestaan harrastuksia, enkä liittynyt mukaan. Kaikilla yksityisillä ja yhteiskunnan yrityksillä ei ole eläkeläisohjelmaa, jolla pitäisivät yhteyttä eläköityneisiin työntekijöihin järjestämällä tapahtumia, mikä on harmillista. Muistan tilanteen yli 10 vuoden takaa asuessamme Malmilla, jossa eräs mies jäi eläkkeelle kerrostaloalueella, eikä hänellä näyttänyt olleen mitään harrastuksia, joten istui Malmin torin alkoholistien seurassa eläkkeelle jäätyään. Tästä tuli hänen harrastuksensa ja elämänsä havaintojeni mukaan, kun ei ollut mitään suunnitelmaa eläkkeelle siirtyessään. Mielestäni iäkkäät tarvitsisivat enemmän ohjausta päivittäiseen aktivoitumiseen, kuten kokoontumispaikan, jossa on mahdollisuus harrastaa. Tällaista toimintaa näyttäisi Helsingissä toteuttavan jollain tasolla Helsingin Palvelukeskus, joka on liikelaitos. Katsellessani heidän kotisivuaan, niin vaikuttaisi siltä, että he ovat keskittyneet lounaisiin ja omaehtoiseen kuntosalitoimintaan jne. Mielestäni toimintaa voisi jatkokehittää eläkeläisille ja iäkkäille sopivammaksi, eli kokoontumistila voisi olla kahvilatyyppinen tila aamusta iltaan, jossa olisi ohjatut harrastusmahdollisuudet, mutta kuka järjestäisi tällaista toimintaa, sillä se vaatii resursseja.
Soveltuisivatkohan kahvilat tällaiseen toimintaan, jossa autettaisiin löytämään yhteyksiä toisilleen vieraiden ihmisten aktivoimiseen, sillä kuppikuntaisuus on vältettävä ilmiö. Kahvilat voisivat mahdollistaa kokoontumisia muiden kuin jo tuttujen samanmielisten kanssa, kuten olen kokenut sen toimineen esim. Espanjan aurinkorannikon Fuengirolan Seurakuntakodin kahvilassa vieraillessani, sekä muissakin ns. gospelkahvila toiminnassa, jossa toivotaan vieraiksi juuri niitä, jotka eivät ajattele asioista samalla tavoin, mikä voisi edistää meidän kaikkien henkistä hyvinvointiamme. Ihmisillä on tapana rajata ystäväpiiriänsä siten, ettei kaikki mahdu mukaan tai eivät edes ansaitse ystävyyttämme monista eri syistä, minkä takia joistakin tulee myös yksinäisiä. Eräs turistikirkkoseurakunta Espanjan Aurinkorannikolla pitää mm. karaoke-iltoja paikallisessa huoneistohotellissa suomalaisille, joka luo yhteisöllisyyttä paikallaolijoiden keskuuteen.
Eero Balk ja Tapani Kärkkäinen ”Kadonnutta kahvilaa etsimässä” (Otava 2000), josta lainaus sivulta 9: ”Tämän kirjan tekstit kuvaavat Keski-Euroopan sydänalueiden kahvilaelämää. Näille seuduille kahvi ja kahvilta kotiuivat hieman myöhemmin kuin läntiseen Eurooppaan, vasta 1600-luvun lopussa, mutta niistä muodostui nopeasti erottamaton osa varsinkin nousevan porvariston ja älymystön elämäntapaa… Kahvilassa paitsi luettiin, myös kirjoitettiin ja toimitettiin lehtiä. Joskus siellä tehtiin myös politiikkaa… Mutta kahvilassa myös vain oleiltiin. Tavattiin toisia, tarkkailtiin kadun vilinää, pohdittiin elämää. Solmittiin tuttavuuksia, joille kahvilan ainutlaatuinen ilmapiiri antoi mahdollisuuden sekä pysyä muodollisina että kehittyä intiimeiksi. Suurkaupunkien levoton elämä ja yksinäisyys loivat sen sosiaalisen tilauksen, jonka varaan rakentui kahvilaelämän kukoistus Keski-Euroopassa 1800-luvun lopulla. Yhtenä syynä oli myös asuntokurjuus. Sata vuotta sitten kaupunkilainen saattoi paeta ahdasta, kylmää ja pimeää asuntoaan kahvilaan…”
Yrjö Lautela, Jyrki Palo ”Itävalta – Kappale mennyttä suuruutta” (Kleio 2005), josta lainaus sivulta 226: ”Oikean wieniläiskahvilan pöydässä voi mainiosti työskennellä, kirjoittaa, luonnostella tai vain lukea päivän lehdet, sillä lehtien pitää kahvilasta löytyä… Wieniläiskahvilassa ollaan, kuten joskus on sanottu, ’ei omassa kodissa, mutta kuitenkin kotona’. Siellä on asiakkaille myös pelikortteja, shakkilautoja, dominonappulat tai biljardipöytä. Monista löytyy tietosankirjakin, jos keskusteluissa sattuisi syntymään kiistaa faktoista.”
Tapani Suonto ”Tapahtui perjantaina” (Kustannuskeskus Päivä Oy 1978), josta lainaus sivulta 81: ”Gospel Garden on kahvilaa muistuttava kampanjamme työkeskus Helsingin sydämessä. Siellä sijaitsevat kampanjatoimisto ja kalustovarasto. Keskuksessa järjestetään kaikki kampanjaan liittyvät neuvottelut ja toimikunnan kokoukset. Siellä pidetään myös osa kampanjaan liittyvistä koulutustilaisuuksista ja rukouskokouksia… Gospel Garden sijaitsee Iso Roobertinkadulla useiden kapakoiden ympäröimänä. Kivenheiton päässä on mm. ravintola Budapest, naapurissa kreikkalainen ravintola ja aivan vastapäätä homojen Gay Gambrini. Heti ensimmäisinä iltoina kapakkamme tulvahti täyteen värikästä yleisöä, miehiä ja naisia, homoja ja heteroja, nuoria ja varttuneita. He istuivat aluksi aina hämmästyneen näköisinä uuden kapakkamme hämyssä värivalojen tuikkiessa gospelmusiikin pitäessä heille seuraa. Toimintamme perustui pääasiassa henkilökohtaiseen keskusteluun pöydissä ja tätä varten tarvittiin reilut toistakymmentä työntekijää joka ilta. Puolenyön jälkeen oli usein vuorossa myös ohjelmaa, lauluesityksiä ja jokunen lyhyt puheenvuorokin. Joskus ohjelma lähti itsestään rönsyilemään yleisön heitellessä kysymyksiä, joihin yritimme parhaamme mukaan vastata. Ne asiakkaamme, jotka halusivat tehdä täyskäännöksen ja antaa elämänsä Kristukselle, vietiin alakertaan. Siellä oli rauhallista keskustella ja rukoilla.
Mike Wave ”Amerikkalainen unelma – Turkulaispojan tie amerikkalaiseen unelmaan” (IBMEDIA 2020), josta lainaus koskien Lake Worthia sivulta 135: ” Suomalainen kahvila sijaitsee Ocean Avenuella. Sen valikoimista löytyy suomalaiseen makuun kaikkea muna-anjovisleivästä hillomunkkiin. ’Paikalliset suomalaiset kutsuvat kahvilaa parlamentiksi, sillä tuttu miesporukka istuu siellä päivittäin puhumassa asiat halki.”
Helena Ewalds, Olav, Fanuelsen, Flemming Jensen, Hansk-Erik Lindström, Ragnheidur Sverrisdottir ”Rajojen yli – Diakoniatyötä Pohjoismaissa” (Suomen Ev. Lut. kirkon kirkkohallituksen julkaisuja 2001), josta lainaus sivulta 56: ”Karlskogan seurakunta päätti avata yökahvila 39:n tiloihin. Kahvilaa pidettiin auki perjantaisin ja lauantaisin. Päätös ei ollut minkään perusteellisen analysoinnin ja pohdinnan tulos. Se oli pikemminkin luonnollinen seuraus tämän seurakunnan diakoniatyön perustuvanlaatuisesta suhtautumisesta: osallistutaan aktiivisesti Karlskogan kehittämiseen, nähdään ja yritetään täyttää uusia tarpeita, ja ollaan paikalla kun tarvitaan. ’Todellisuus tarttui kirkkoon’, sanoo seurakuntadiakoni Britt Rosén, yksi aloitteentekijöistä. Tähän voisi lisätä, että kirkko antoi todellisuuden tarttua siihen. Tarvittiin kohtaamispaikka, joka voisi myötävaikuttaa nuorten kehitykseen, ja oli itsestään selvää, että seurakunta avasi ovensa. Seurakunta halusi tarjota nuorille päihteettömän ympäristön, missä he voivat seurustella, mutta myös positiivisen kontaktin aikuisiin. Yökahvilasta tuli pian hyvin suosittu. Perjantai- ja lauantai-iltaisin ja -öisin monet seurakuntakodin huoneista täyttyivät 13-20-vuotiaista nuorista. Kävijöitä oli iltaa kohden 300-500. He joivat kahvia, juttelivat, kuuntelivat musiikkia ja pelasivat pöytätennistä ja seurapelejä. Joskus joku soitti kitaraa tai pianoa ja moni lauloi. Jotkut auttoivat tarjoilussa. Seurakunta hoiti kahvilatoimintaa oman henkilökuntansa ja vapaaehtoisten avulla.”
Tein 2000-luvun alussa Venäjän Karjalan Lahdenpohjan lastenkoteihin vierailuja tehdessäni pysähdyin muutaman kerran Lappeenrannan Gospel-kahvilaan, jossa toiminta oli välillä käsittääkseni kellon ympäri tapahtuvaa, siellä koin olevan yhteisöllisyyttä, jonne voi poiketa kuuntelemaan lauluja ja tarvittaessa keskustelemaan mieltä painavista asioita, mutta toiminta siellä on jo loppunut. Jatkaessani matkaa Lappeenrannasta Pietariin, niin Pietarissa ja Hatsinassa vierailessani yllätyin siitä, kuinka ammattimaisesti pieni venäläinen seurakunta toteutti näytelmiä ja juhlia asianmukaisine pukuineen osana seurakuntakokouksia, mikä lisäsi seurakunnan sisäistä yhtenäisyyttä yhteisen tekemisen kautta.
Yhteisöllisyydellä varmaan voidaan tarkoittaa sitä, että voimme tuntea olevamme vaikutusympäristössä tärkeitä, tulemme nähdyiksi, kuulluiksi ja tunnemme kuuluvamme joukkoon, eikä mollatuiksi ulkopuoliseksi. Muistan nuoruudestani omakotialueelta, jossa asuimme, kotirouvien seurapiirin, jossa siihen osallistuvat saivat kokea yhteyttä, vertaistukea ja apua, eli monia hyviä asioita, vaikka olivat kovin erilaisista taustoista tulleet tähän yhteisöön, vaikka seurasin tilannetta etäältä. Itse olen saanut olla mukana seurakunnan kotisolutoiminnassa, jossa kokoonnutaan jonkun perheen kotiin kasvamaan kristittyinä kokemalla yhteyttä samalla tavoin kuin nämä kotirouvat seurapiirissään. Intiassa eräässä seurakunnassa vieraillessani sain tutustua paikalliseen seurakuntaan, jonka pastorit vierailivat vuoden aikana noin 2000 kotisolutapaamisessa, jossa ihmiset voivat tulla paremmin kuulluiksi, kohdatuiksi rukouksin ja nähdyiksi, kuin suurissa seurakunnan kokouksissa. Käsittääkseni kummi- ja rippikoulutoiminta on tarkoitettu, että voisi päästä yhteyteen toisten kristittyjen kanssa ystävyyden ja kristinuskon totuuksia oppien.
Tass Saada ”Taistelin Arafatin joukoissa: PLO:n tarkka-ampujan tie uuteen elämään” (Perussanoma Oy 2018), josta lainaus sivulta 159: ”Minulle avautui tilaisuus avata pieni kahvila historialliseen rakennukseen, joka sijaitsi Kansas Cityn keskustassa vastapäätä liittovaltion oikeustaloa. Siellä tarjottaisiin piirakoita, voisarvia, voileipiä ja muuta vastaavaa vain aamiaiseksi ja lounaaksi. Karen ja minä rukoilimme asian puolesta ja tunsimme, että Jumala näytti meille vihreää valoa. Annoimme kahvilalle nimen ’Cafe Demi-Tass’ pienen espressokupin mukaan… Omistimme sen Herran käyttöön, ja siitä tuli eräänlainen evankelioiva työmuoto… Aloimme tarjota kahvilassa esirukouspalvelua, joka kosketti ja rohkaisi monia ihmisiä.” Aikanaan Tass Saada myi kahvilansa ja sai siitä sen mitä oli pyytänyt.
Loren Cunningham ja Janice Rogers ”Oletko se todella sinä, Jumala? – Kirja Jumalan äänen kuulemisesta” (YWAM Kustannus Oy 2013), josta lainaus sivulta 98: ”pysähdyimme Pink Pussycat -yökerhon viereen. Kristillinen kahvila, jota käytimme päämajanamme, oli kerhon naapurissa. Purimme autosta laatikot, joissa melkein kuivat lehtiset olivat. Veimme ne alakerran punamustaksi maalattuun saliin, jossa kadun ihmisille tarjottiin ilmaista kahvia ja edullisia voileipiä. Sisään tuli nuoria muutaman hengen ryhmissä, kunnes paikalla oli 30 ihmistä. Katselin kapeisiin muotihousuihin pukeutuneita teini-ikäisiä poikia ja minihameisia tyttöjä viimeisen huudon mukaisissa kengissään.”
Inkeri Numminen ”Arvo Ylpön vuosisata” (WSOY 1987), josta lainaus sivulta 90: ”Suomeen oli jo 1900-luvun vaihteessa alettu levittää osuustoiminta-aatetta periaatteina taloudellinen yhteistoiminta, itsemääräämisoikeus ja omatoimisuus. Osuustoiminnalla nähtiin olevan ihmisiä yhdistävä, ei erottava vaikutus. Ensimmäisiä osuuskauppoja oli perustettu jo 1800-luvun loppupuolella. Suomessa osuustoiminta-aate oikein roihusi. Intomieliset osuustoimintaihmiset olivat dosentti Hannes Gebhardin johdolla jo vuonna 1899 perustaneet Pellervo-seuran. Jo seuraavana vuonna se oli alkanut julkaista omaa lehteä… Vuonna 1905 oli Helsingissä perustettu osuusliike Elanto, sen jäsenistö koostui kaikista kansalaispiireistä. Vuonna 1908 osuusliike oli avannut ensimmäisen halpahintaisen ja siistin kahvilan Helsingin Mikonkadun varrella. Alusta lähtien se oli saavuttanut suuren suosion. Kahvilassa viihtyivät opiskelijat, taiteilijat ja virkamiehet… Kahvilassa saattoi lukea päivän sanomalehden kun sinne Työmiehen ja Hufvudstadsbladetin lisäksi tuli Helsingin Sanomat ja Uusi Suometar. Kahvila oli suosittu keskustelupaikkana.”
Samuli Sirén ”Elämästä on kysymys” (Omakustanne 2017), josta lainaus sivulta 15: ”Eräässä seurakunnassa oli pysähdytty paikoilleen. Siellä ei koettu ’että he kaikki olisivat yhtä’, seurakunnan yhteys piti etsiä seurakunnan jäsenluettelosta. Kerran kuussa oli virallinen seurakuntakokous, mutta vain hyvin pieni joukko vaivautui kuuntelemaan virallisia asioita ja keskustelemaan niistä. Seurakunnan vastuuhenkilöt kantoivat huolta tilanteesta, ja he muuttivat kokouksen sisältöä. Ennen asioitten käsittelyä järjestettiin kahvitarjoilu, jonka aikana seurakuntalaiset saivat vaihtaa kuulumisia ja tutustua toisiinsa. Kahvittelu antoi luontevan mahdollisuuden olla yhdessä, mistä sitten seurasi myös yhteyden kokemista. Perheellisiä kehotettiin tuomaan myös lapset mukaan. Kun kahvit oli juotu ja kuulumiset kerrottu, laulettiin reipas ja tuttu ylistyshenkinen yhteislaulu. Tilaisuuden virallista osuutta ei menty jatkamaan ison salin puolelle vaan asioitten käsittelyä jatkettiin kahvipöytien äärellä. Lapsille jaettiin piirustuslehtiöitä ja värikynät… Viralliset asiat hoidettiin etukäteen niin valmiiksi, ettei niitten käsittelyssä tarvinnut turhaa jahkailla… Seurakunta kadottaa valtavan suuren voimavaransa, jos sen sisälle muodostuu ylipääsemättömien muurien jakamia ryhmittymiä. Tehtävät ovat erilaisia, ja henkilökohtaiselle ystävyyssuhteillekin täytyy olla tilaa, mutta yhteyttä ei olisi missään varaa kadottaa. On tappio, jos lapset ja nuoret, keski-iän kypsyneet, vanhukset, oppineet, musikaaliset, rikkaat ja köyhät lokeroituvat omaan soppeensa. Vielä voi löytyä väliinputoajia, jotka eivät tunne sopivansa mihinkään lohkoon… Pirstaloituneessa seurakunnassa kanssakäyminen ja sisäisen yhteyden tunteminen eri ryhmään kuuluvan kanssa voi tuntua jopa mahdottomalta… Mutta jos todellisen elämän kokeminen Kristuksessa tulee tärkeimmäksi hengellisen elämän perustaksi, se kaataa raja-aidat, ja voidaan kokea apostolisen ajan keskinäisen yhteyden väkevää voimaa. Silloin myös erilaiset ihmissuhteet ovat rikastuttavia eivätkä erottavia tekijöitä.”
Seurakuntien kotisolujen voidaan ajatella olevan myös yhteisöllisiä kahvilakeitaita, joissa yhteys rakentuu kanssaihmisiin keskustelujen myötä kahvikupin äärellä. Markku Vuorinen ”Kai Antturi – Rakentaja” (aikamedia 2008), josta lainaus sivulta 229: ”Oli löydettävä uusia ratkaisuja, miten hoitaa yhä kasvavaa seurakuntaa. Tässä järjestelyvaiheessa korealainen Yonggi Cho vieraili Kain ja seurakunnan kutsumana ensi kerran Suomessa. Seminaarissa, joka järjestettiin seurakuntien työntekijöille, hän kertoi solutoiminnasta, jota he seurakunnassaan toteuttivat. Heidän koko seurakuntatoimintansa oli rakennettu kotisoluperiaatteelle, ja se oli poistanut kasvun esteet. Seurakunta oli alkanut kasvaa ja kasvoi ajan kanssa maailman suurimmaksi paikallisseurakunnaksi. Hänen Suomen-vierailunsa jälkeen ryhmä suomalaisia saarnaajia vieraili Yonggi Chon kutsumana Soulissa ja sai tutustua seurakunnan toimintaan… Näkemämme solutoiminta innosti meitä ja pidimme palattuamme seurakunnissa soluseminaareja, joiden tarkoitus oli innostaa seurakuntia solutyöhön… Hyvin pian oli seurakunnassa 150 toimivaa kotisolua, jotka muodostivat opetus- ja sielunhoitopaikan, ollen samalla evankelioivia yksikköjä koko seurakunnan työalueella.”
Opinnäytetöitä:
Johanna Nurminen ”Hyvinkäälle perustettavan kahvilan menestystekijät yrityksen perustamisvaiheessa” (Lahden ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö 2015)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/95653/Nurminen_Johanna.pdf;jsessionid=DDD115BD7F12234E6C0859E9DABB7E35?sequence=1
Henna Hakamäki ”KAHVILAN PERUSTAMINEN – Café Volume” (Tampereen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2022)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/783286/Hakamaki_Henna.pdf?sequence=2
Emilia Liikkanen ” Yrityksen perustamisprosessi ja liiketoimintasuunnitelma, case: Coffee & Sandwich Bar” (Saimaan ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö 2013)
https://core.ac.uk/download/38097858.pdf
Börje Ölander ”Solutoimintaa Kristillisten kotisolujen toiminta ja osallistujien kokemukset neljässä helsinkiläisessä seurakunnassa” (Käytännöllinen teologia Maisteritutkielma 2020)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/72dcde35-3b85-4181-8024-d99136a9d9f1/content
Toni Karilainen ”ETSIVÄ MIESTYÖ – Etsivän miestyön mallintaminen ja toiminnan kehittäminen miesten löytämiseksi Miesten Kansalaistalo Mattilan toimintaan” (Tampereen ammattikorkeakoulu, OPINNÄYTETYÖ 2019)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/262030/Karilainen_Toni.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Opinnäytetöitä:
Anna Haakana ” ELÄKEPÄIVIEN TURVA – Nuorten eläkesäästäminen” (Turun ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö 2012)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/52561/Haakana_Anna.pdf?sequence=1
Julia Koskinen ”ELÄKESÄÄSTÄMINEN – Kuinka herätellä ihmiset tarkastelemaan omaa eläkeikäänsä ja eläkkeen suuruutta?” (Opinnäytetyö, Turun AMK 2020)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/354850/Opinna%CC%88ytetyo%CC%88.pdf?sequence=2
Marika Alakiikonen ”SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄN SOSIAALISEN KESTÄVYYDEN TOTEUTUMINEN JA KEHITTÄMINEN” (Tampereen yliopisto, Pro gradu -tutkielma 2022)
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/138936/AlakiikonenMarika.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Tuukka Hautamäki ”Suomen työeläkejärjestelmä ja osittain varhennettu vanhuuseläke” (Opinnäytetyö, Oulun ammattikorkeakoulu 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/157507/Hautamaki_Tuukka.pdf?sequence=1
Noora Björkroth ”TYÖPAIKKAKIUSAAMINEN” (Satakunnan ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2014)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/85210/bjorkroth_noora.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Tuuli Ketolainen & Satu Vanhanen ”TYÖPAIKKAKIUSAAMINEN – Keski-Pohjanmaan keskussairaalan sisäisten sijaisten kokemana” (Opinnäytetyö CENTRIA-AMMATTIKORKEAKOULU 2019)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/226567/opinn%E4ytety%F6.pdf?sequence=2
Kirjallisuutta:
Juho Saari ”Yksinäisten Suomi” (Gaudeamus 2016)
Jari Sinkkonen ”Kiintymyssuhteet elämänkaaressa” (Duodecim 2018)
Eero Balk ja Tapani Kärkkäinen ”Kadonnutta kahvilaa etsimässä” (Otava 2000)
Wikipedia
Linkkejä:
https://www.mummonkammari.fi/sivustot/mummon_kammari
https://www.hel.fi/static/rakvv/ohjeet/Ravintola_kahvila.pdf
Pentti Mattila 