Seurakunta

Suomen seurakunta-sanan kreikankielinen vastine UT:ssa on ekklesia, joka merkitsee kokousta (järjestettyä poliittista tilaisuutta), väenkokousta, kristillistä seurakuntaa, sekä universaalia seurakuntaa että paikallisseurakuntaa, ja seurakunnankokousta, jumalanpalvelukseen kokoontuneita uskovia. Sana ekklesia johtuu sanasta ekkletos, ’ulos kutsuttu tai huudettu’, joka vuorostaan on johdos verbistä ekkaleo, ’huutaa tai kutsua ulos’. Sanan ekklesia alkuperäinen merkitys on nähtävästi ollut ’ne, jotka (taloista) ulos kutsuttuina muodostavat (kansan) kokouksen’, esim. Ap. t. 19:32,39,40. Ekklesia tarkoittaa kristillisessä kielenkäytössä niiden muodostamaa joukkoa, jotka Jumalan kutsumisen kautta ovat kutsuttu ulos maailmasta olemaan Hänen seurakuntansa (kansansa). (Uskovia nimitetään kuitenkin usein ”kutsutuiksi”, ja ”valituiksi”.) Yleisessä kielen käytössä Seurakunta on kristittyjen muodostama yhteisö.

Kirkko ja seurakunta ovat kuitenkin osin synonyymejä, varsinkin koko kristikunnasta puhuttaessa. Seurakunnalla voidaan tarkoittaa myös kulloinkin jumalanpalveluksissa tai kirkollisissa toimituksissa läsnä olevaa joukkoa.

Suomessa ja varmaan muuallakin seurakunnissa päätehtäväksi on ajateltu Jumalanpalveluksien saarnat ja opetukset, mutta alkuseurakunnan keskinäinen yhteydenpito esim. seurakunnan jäsenten kokoontumisissa kodeissa eli nykyään solutapaamisissa, jotka ovat jääneet pois, mikä on vieraannuttanut seurakuntalaiset seurakunnastaan ja toisista seurakuntalaisista, mikä on yksi syy siihen ettei seurakunnissa seurakunnan jäsenillä ole tarpeellista yhteyttä. Seurakunnissa käydä, koska se on niin vierasta ja muodollista, sekä ylhäältäpäin annettua opetusta massoille. Tämän vuoksi monet kansainväliset kärjestöt ja yhdistykset ovat korvanneet tämän yhteisöllisyyden puutteen seurakunnissa, kun seurakunnat ovat keskittyneet vain Jumalanpalveluksiin.

Miksi erityisesti Suomessa on tällainen tilanne, niin se johtuu konventikkeliplakatista, joka kielsi kotikokoontumiset. Konventikkeliplakaatti oli Ruotsissa vuonna 1726 säädetty laki, joka kielsi herätysliikkeiden seurojen pidon kodeissa rangaistuksen uhalla. Tämä oli kirkon pappien yritys estää kirkon sisällä toimivien herätysliikkeiden leviäminen. Kodissa pidettäviä hartauksia kutsuttiin ennen konventikkeleiksi. Konventikkeliplakaatti oli voimassa Ruotsissa vuoteen 1858, Suomessa 1870 ja Norjassa 1842. Suomessa konventikkeliplakaatin nojalla tuomittiin herätysliikkeiden kannattajia muun muassa Eurajoella 1830-luvun alussa sekä Kalajoella 1838–1839.

Rick Warren ”Päämäärätietoinen seurakunta” (Aika Oy 1999), josta lainaus sivulta 7: ”Rick valmistui vuonna 1980 Southwestern Baptist Theological Seminarysta Texasin Fort Worthissa. Hän muutti vaimonsa kanssa Etelä-Kaliforniaan ja aloitti Saddlebackin seurakunnan toiminnan kotinsa olohuoneessa. Aluksi mukana oli vain yksi perhe. Nyt, viisitoista vuotta myöhemmin, Saddlebackin seurakunta (Saddleback Valley Community Church) tunnetaan kaikkien aikojen nopeimmin kasvana baptistiseurakuntana Yhdysvalloissa. Joka viikko sen kauniilla ja avaralla kolmenkymmenen hehtaarin tontilla kokoontuu jumalanpalveluksiin keskimäärin kymmenentuhatta ihmistä.”

Uskovaiset osallistuivat jumalanpalvelukseen Jerusalemin temppelissä Raamatun Apostolien tekojen mukaan. Osaksi alkuseurakuntaa kohdistuva ja lisääntyvä vaino, osaksi myös lukuisten pakanain liittyminen mukaan jouduttivat kristillisen seurakunnan eroa juutalaisista juuristaan. On kuvaavaa, että juuri pakanallisella alueella Antiokiassa, uskovaisia alettiin ensin pitää uutena yhdyskuntana ja nimittää uudella nimellä (kristityt), jonka he heti omaksuivatkin. Sitä ennen heitä oli pidetty vain jonakin juutalaisena lahkona.

Seurakunta koostuu niistä, jotka ovat kutsuttuja seuraamaan Jeesusta ja joissa kutsuminen saavutti tarkoituksensa, nimittäin uudesti syntymisen, koska saavat uuden luonnon ja yhteyden Jumalaan Pyhän Hengen kautta, joka tulee uskovien osaksi. He ovat kutsutut maailman pimeästä joukosta, kuten Israel muinoin kutsuttiin Egyptistä, Jumalan lasten joukoksi, jonka sanotaan olevan valkeus Herrassa. Heillä on persoonallisena Henki ja elämä Jumalassa. Sen tähden seurakunta onkin elävä ruumis, elävä elimistö.

Helluntaina puettiin seurakunta voimalla korkeudesta ja se sai voittavan voiman maailmaan käsin yleisessä Hengen vuodatuksessa, jossa myös apostolit tulenliekkien kaltaisin merkein valtuutettiin todistajiksi varsinkin ulkopuolella oleville. Apostolien poistuttua varmistettiin Kristuksen käskyvalta ulospäin toimivassa kirkossa kokoamalla Pyhän Hengen kautta syntyneet kirjoitukset opin ja elämän ojennusnuoraksi, niin että seurakunta on kyriake ekklesia, kirjoitetun lain alaisessa vapaudessa.

Kirkolla eli seurakunnalla tarkoitetaan sitä joukkoa maailmassa, jossa Pyhä Henki tekee sieluja herättävää työtään johtaen katumukseen synneistä, mutta elävä, autuaaksi tekevä usko syntyy vasta yhteydessä seurakuntaan, joka on salattu (mysteeri) maailmalle samoin kuin sen kanssa erottamattomassa yhteydessä oleva Herrakin. Ei näet ole olemassa oikeaa seurakuntaa ilman Kristusta sen päänä, eikä Raamatun Kristusta ilman seurakuntaa, jota koskevissa asioissa vallitsee teologiassa suuri hämmennys. Oppi sovituksesta ja s:sta onkin aina oleva luonnolliselle järjelle käsittämätön. Varsinkin, milloin näkyväisessä seurakunnassa ilmenee taivaallisen riemun vaikutusta, havaitaan se maailman puolelta pahennuksena.

Yleensä rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta tai yhdistysmuotoinen itsenäinen paikallinen seurakunta. Yhteistä oppia tunnustavat seurakunnat voivat myös muodostaa yhteisönä herätysliikkeeseen, kuten helluntaiherätykseen kuuluvat useimmat helluntaiseurakunnat ovat itsenäisiä yhdistysmuotoisia yksiköitä, mutta osa niistä on liittynyt osaksi Suomen Helluntaikirkkoa.

David Pawson ”Matka Apostolien tekoihin” (KKJMK Oy 2016), josta lainaus sivulta 97: ”Etsimme ehkä seurakuntaa omalla asuinpaikallamme ja kiertelemme ympäri toivoen, että jokainen uusi seurakunta olisi parempi kuin edellinen. Sitten tulemme siihen tulokseen, että täydellistä seurakuntaa ei ole olemassa. Jos löytäisimmekin jonkun, he eivät ehkä olisi iloisia saadessaan meidät mukaansa. Mutta jos emme löydä täydellistä joukkoa omasta ajastamme, saatamme alkaa etsiä sitä menneisyydestä.

Hämmästyn, miten monia sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka elävät menneessä, joko puritaanien tai varhaisten metodistien tai reformoitujen tai jonkin muun kirkkohistorian ajanjakson keskellä, jonka he kokevat juuri oikeaksi. Mutta he eivät voi elää siinä ajanjaksossa, vaan meidän kaikkien on elettävä nykyhetkeä. Luulenpa, että äärimmäisin esimerkki tästä ovat ne, jotka kuvittelevat, että Uuden testamentin seurakunta oli täydellinen, ja jos me vain olisimme eläneet silloin, olisimme saaneet olla ihmeellisessä seurakunnassa. Mutta jos luemme Uutta testamenttia tarkasti, näemme, että seurakunta oli täynnä epätäydellisiä ihmisiä…

Paavali siis palasi takaisin vahvistamaan seurakuntia, koska kristityt ovat vahvoja, kun he ovat seurakunnissa, jotka noudattavat Uuden testamentin mallia, ja niinpä hän vahvisti uskovia. Miten hän vahvisti heitä? Kertomalla heille, että he olivat suurien vaikeuksien edessä? Älä koskaan usko evankelistaa tai saarnaajaa, joka sanoo: ’Tule Kristuksen luokse, niin pääset ongelmistasi.’ Usko niitä, jotka sanovat: ’Tule Kristuksen luokse, niin ongelmasi ovat vasta alkaneet.’ Menneet syntisi ovat historiaa, mutta vaikeutesi ovat edessäpäin. Paavali palasi takaisin noiden vastakääntyneiden kristittyjen luo nyt, kun he olivat kuherruskuukautensa loppuvaiheessa. He olivat nyt jälleen maan pinnalla, ja hän pystyi kertomaan heille, että meidän täytyy mennä Jumalan valtakuntaan monen ahdistuksen kautta – tällä alhaalla meillä on kovat oltavat…

Kovia aikoja on edessäpäin. Teistä tulee yhteisön hylkimiä- Te olette pyhiinvaeltajia matkallanne maailman läpi eivätkä ihmiset pidä teistä. Teille nauretaan, teitä pilkataan, te turhaudutte, teillä tulee olemaan vaikeaa, mutta te olette matkalla taivaan valtakuntaan. Olkaa turvallisella mielellä.”

John Wimber ja Kevin Springer ”Ihmeet ja merkit” (Kustannuskeskus Päivä Oy 1987), josta lainaus sivulta 12: ”Kaikki alkoi vuonna 1962. Olin juuri tullut uskoon ja minun oli määrä mennä ensimmäistä kertaa kirkkoon. Minua jännitti nähdä, mitä Jumala tekisi tuossa tilaisuudessa. Olin myös lapsellinen. Olin tuskin koskaan käynyt kirkossa ennen uskoontuloani. Olin luonut ihanteellisen kuvan seurakuntaelämästä sen perusteella, mitä olin lukenut Raamatusta muutaman edellisen viikon aikana. Siksi en ollut varautunut siihen, mikä minua odotti…

He rukoilivat voittoa taistelussa. He lauloivat ja saarnasivat siitä, miten tärkeää on viedä eteenpäin Jumalan valtakuntaa. He jopa itkivät sen vuoksi. Sitten he palasivat koteihinsa ja elivät turvattua elämäänsä, kaukana taistelukentistä. Kristillinen oppi, jota he hanakasti puolustivat, rajattiin työn, perheen ja vapaa-ajan harrastusten ulkopuolelle. Muistan vieläkin, miten pohjattoman pettynyt olin ensimmäisen kirkkomatkani jälkeen. Olin liittynyt Kristuksen armeijaan ja halusin nyt tehdä hänen tekojaan…

Luultavasti kuitenkin perimmäinen syy kiusaantuneisuuteeni on oma taustani. Kasvoin aikuiseksi Anaheimissa Kalifornian osavaltiossa. Asuimme nykyisen Disneylandin alueella. Olin täyspakana neljännessä polvessa. Vielä 28-vuotiaana en ollut koskaan kuulunut mihinkään seurakuntaan. Minua ei juurrutettu kristilliseen kulttuuriin, eikä se juurtunut minuun. Olin maallistunut ihminen. Varhaisessa teini-iässä koko elämäni keskipisteeksi muodostui musiikki. Noihin aikoihin aloin toimia musiikkiteollisuuden palveluksessa…

Aloin käydä säännöllisesti seurakunnan tilaisuuksissa, vaikka minusta sen toiminnassa olikin paljon parantamisen varaa. Jonkin ajan kuluttua liityin viralliseksi jäseneksi. Seuraavien seitsemän vuoden aikana sadat ihmiset tulivat uskoon kauttani. Vuonna 1970 minusta tuli seurakuntamme apulaispastori ja myöhemmin seurakuntamme toinen työntekijä… Joillekin kristityille on epäselvää, mikä ero on Jumalan valtakunnalla ja seurakunnalla. He sekoittivat nämä kaksi käsitettä ja opettavat, että seurakunta on Jumalan valtakunta. Tämä saattaa viedä vakavaan virhepäätelmään, jos seurakunnan jäsenyyttä ja lopullista pelastumista pelastumista pidetään samana asiana. Seurakunta on tie pelastukseen, jos se johdattaa ihmisiä Kristuksen yhteyteen, mutta se ei itsessään ole pelastuksen lähde.

Pyhä Henki vuodatettiin helluntaina. Sen välityksellä Jumalan valtakunta synnytti seurakunnan. Seurakunta on Jumalan hallintavallan ensisijainen – vaikkakaan ei ainoa – asuinsija. Tämä merkitsee sitä, että seurakunta todistaa Jumalan valtakunnasta, mutta sillä ei ole itsessään valtuuksia sen rakentamiseen. Vain Jumalalla on valta siihen. Jos seurakuntaa ei käsitetä eri asiaksi kuin Jumalan valtakunta, sen johtajat voivat olettaa, että Jumalan valta on heidän virassaan. He ehkä ajattelevat, että he itse ovat Jumalan vallan käyttäjiä. Tämänkaltainen ajattelutapa saattaa valitettavasti johtaa itsevaltiuteen ja jopa kultinomaiseen käyttäytymiseen. Hengellisten johtajien on ymmärrettävä, että heidän valtansa tulee Jumalan valtakunnasta eikä heidän virantoimituksestaan. Silloin he välttyvät johtamasta oman auktoriteettinsa varassa. Seurakunta toimii myös Jumalan valtakunnan välikappaleena. Opetuslapset eivät ainoastaan julistaneet Jumalan valtakuntaa. He myös havainnollistivat sen tekojen ja ihmeiden välityksellä. Jeesus sanoi Pietarille, että ’helvetin portit eivät voita sitä (seurakuntaa)’ (Matt. 16:18). Helvetin porteilla tarkoitetaan pahan ja kuoleman tyyssijaa, niitä saatanallisia voimia, jotka yrittävät tuhota meidät (Ef 6:10-12, 15)…

Suora osoitus jonkin seurakunnan elävyydestä – ja samalla epäsuora osoitus sen harjoittaman evankelioinnin tehokkuudesta – on se, kuinka paljon ihmisiä käy sen tilaisuuksissa. Englannissa alle kymmenen prosenttia ihmisistä käy viikoittain kirkossa. Yhdysvalloissa, joka ei ole yhtä maallistunut kuin Englanti, kirkossakäynti on paljon yleisempää. Tämän hetkisten tietojen mukaan 42% Yhdysvaltojen väestöstä käy jumalanpalveluksessa tyypillisen viikon aikana 68% kuuluu johonkin kirkkoon (kaikkiaan 140 816 358 henkeä vuodelta 1984 peräisin olevan raportin mukaan). Nämäkin luvut kuitenkin osoittavat jatkuvaa alaspäin suuntautuvaa käyrää viimeisen 15 vuoden aikana…

Raportissaan ’1984 Uskonto Amerikassa’ George Gallup oli vielä pisteliäämpi puhuessaan Yhdysvaltojen kristillisen elämän tasosta: ’Uskonto on kyllä noususuunnassa amerikkalaisten arvoasteikossa, mutta moraalisuus on menettämässä otettaan… Kirkossakävijöiden ja siellä käymättömien välillä on hyvin vähän eroa sellaisissa asioissa kuin valehteleminen, petkuttaminen ja näpistely.’ … Nämä luvut saattavat myös olla osoituksena siitä, että ongelma ei ole niinkään metodeissa kuin itse sanomassa: jatkuvasti saarnataan ’halpaa evankeliumia’. Tämä tuottaa heikkoja kristittyjä. He eivät jaksa vastustaa lujina kun maailma hyökkää voimakkaasti. Uskon, että tämä on vakava ongelma. Monet kristityt eivät osaa luontevasti välittää Jumalan valtakunnan evankeliumia.”

Joyce Meyer ”Ristiriidoista vapaa elämä” (Kuva ja Sana 2008), josta lainaus sivulta 51: ”Vuosia sitten, kun meistä oli Daven kanssa ’juuri’ tullut kristittyjä, kuuluimme karismaattiseen seurakuntaan, joka oli vasta muutaman kuukauden ikäinen. Se kasvoi nopeaa vauhtia ja jäsenmäärä oli jo tuolloin yli neljäsataa. Hengen lahjat näkyivät selvästi, ja Jumalan voitelu ja vastaikään koettu ilmestys vuosivat ihmisiin. Kaikki vaikutti olevan kohdallaan. Tänä päivänä tuota kyseisestä seurakuntaa ei kuitenkaan enää ole. Mitä siis tapahtui? Kiistat saivat otteen? Paholainen on mestarillinen juonittelija ja tekee lujasti töitä sen eteen, että uskovat olisivat riidoissa keskenään. Se tietää, että Pyhä Henki pääsee työhön ainoastaan rauhan ilmapiirin vallitessa. Niinpä se laatii suunnitelmansa eikä pane vastaan, vaikka joutuisi pidemmänkin aikaa toteuttamaan suunnitelmaansa piilossa. Se kaivaa kuoppaa valehtelemalla ihmisille ja saa heidät kääntymään toisiaan vastaan. Se tietää tarkalleen, mitä nappia painaa ja juuri oikealla hetkellä. Se saa meidät riitoihin keskenämme ja vihastumaan toisillemme. Paholainen haluaa tuhota Jumalan seurakunnan…

Olimme Daven kanssa pitäneet kotonamme ryhmää jo kahden vuoden ajan ennen tuohon seurakuntaan liittymistä, ja koimme johdatusta sen jatkamiseen vastaisuudessakin. Pastori oli kuitenkin sitä mieltä, että Daven tuli olla se, joka opetti, ei minun. Koska halusimme olla kuuliaisia, koetimme jatkaa niin, että Dave opetti ja itse yritin pysytellä hiljaa. Siitä ei kuitenkaan tullut mitään. Niinpä aloin jälleen opettaa… Erään toisen kerran samainen pastori ojensi minua ajettuani pois pahoja henkiä. Lopulta nimemme poistettiin seurakunnan ilmoitustaululla olevalta listalta, jossa oli mainittu kaikki kotitoimintaan hyväksytyt perheet. Samanlainen kohtelun osaksi joutui seurakunnassa moni muukin meidän lisäksemme. Pastori luuli toimivansa oikein, mutta sen sijaan hän toivottikin ylpeydellään ja epävarmuudellaan kiistan tervetulleeksi… Kun muistelen tuota vallinnutta tilannetta ja seurakunnassa palvelleita ihmisiä, olen ällistynyt siitä, kuinka monella heistä on tänä päivänä tunnettu maailmanlaajuinen palvelujärjestö.”

Varsinainen asia oli huoleni kristittyjen ongelmaisesta tilanteestaan, kun Raamattua pidetään satukirjana. Raamattua lukiessani olen laittanut merkille sen, että Israel sai kärsiä siitä, jos omaisuuskansa hylkäsi näkymättömän Jumalansa ja ryhtyivät palvomaan naapurikansojen näkyviä jumalia. Kymmenen käskyä sanoo selvästi, ”Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia.” (https://evl.fi/sanasto/kymmenen-kaskya/) Israelilaisten laiminlyödessä näin saamaansa Jumalan lakia palvomalla naapurikansojen jumalia, niin he hylkäsivät jumalansa, jolloin joutuivat kärsimään naapurikansojen sotaista alistamista ja lopulta pakkosiirtolaisuutta, sekä hajoittamistaan kaikkialle maailmaan, josta ovat palanneet Luvattuun maahansa 1900-luvulla Raamatussa olevien ennusten mukaisesti.

Kristillinen usko on jatkumoa juutalaisuuteen, sillä juutalaiset eivät tunteneet Messiastaan Jeesusta, mutta osa juutalaisista ja pakanat ottivat vastaan sanoman Jeesuksesta. Evankeliumi kertoi Jeesuksen täyttämästä Jumalan laista syntisten hyväksi, joka tapahtui ottamalla meille kuuluvan paikkamme ristillä syntiemme vuoksi, josta seurasi syntiin langenneet ihmiskunnan sovitus Jumalan edessä, jos ottavat armon vastaan ja seuraavat Jeesusta Jumalanaan.

Ovatko kristitytkin tehneet itselleen epäjumalia, kuten suurista uskon sankareista, kuten Lutherista, pyhimyksistä, kirkkokunnistaan, palvelutyöstään, oikeasta uskostaan, eli jostakin muusta kuin Jumalasta, mikä syrjäyttää Jumalan ja mistä tulee ykkösasia elämässämme ja sydämessämme jne., jonka seurauksena Jumala pitää meitä uskostamme luopuneina lain rikkojina, kun pidämme muitakin jumalia sydämessämme tosi Jumalan rinnalla, josta seuraa ojennusta aikanaan, jos se otetaan vastaan.

John Bevere ”Palava sydän – Syty intohimosta Jumalaan” (KKIMK Oy 2004), josta lainaus sivulta 31: ”Israelin vapautuminen Egyptin orjuudesta vastaa meidän vapautumistamme synnin orjuudesta Uudessa testamentissa. Egypti kuvaa maailmaa ja Israel kuvaa seurakuntaa. Kun me uudestisynnyimme, meidät vapautettiin maailman sorto- ja hirmuvallasta. Mitä kohti Mooses lähti israelilaisten kanssa sen jälkeen, kun heidät oli vapautettu? Kun esitän tämän kysymyksen julkisesti kokouksissa, ihmiset vastaavat yleensä: ’Kohti luvattua maata.’ Mutta se ei ole totta. Hän lähti kohti Hoorebin eli Siinain vuorta. Jumalan sanat faaraolle Mooseksen kautta olivat: ’Päästä minun kansani palvelemaan minua erämaassa’ (2. Moos. 7:16; 8:1, 20: 9:1, 13; 10:3). Miksi Mooses olisi halunnut viedä kansan luvattuun maahan ilman, että olisi ensin kohdannut Lupauksen Antajan? Sellaista ei Herra tahdo kansalleen. Jos heidät vietäisiin luvattuun maahan ilman Jumalan ilmestystä, he tekisivät siitä epäjumalanpalveluspaikan. Näin on tapahtunut liian monille seurakunnan keskellä, jotka ovat tulleet uskoon menneiden kahdenkymmenenviiden vuoden aikana. On painotettu enemmän Jumalan lupauksia ja lahjoja kuin hänen luonnettaan ja ominaisuuksiaan silloin, kun on pyritty vetämään ihmisiä hänen luokseen. Sanomamme ovat houkutelleet ihmisiä parempaan elämään, johon liittyy iankaikkinen pelastus, sen sijaan, että heidät olisi johdettu tuntemaan ja palvelemaan kirkkauden Herraa. Monet sananpalvelijat julistavat mielellään positiivista sanomaa, joka houkuttelee massoja puoleensa; he ovat luopuneet vahvasta, nuhtelevasta sanomasta, joka saa aikaan muutoksia, joita tarvitsemme kohdataksemme pyhän Jumalan. Jumalan kohtaaminen Siinailla oli muuttanut Mooseksen, ja hän tiesi, että kansa tarvitsi samanlaisen kokemuksen.”

Sakramentilla tarkoitetaan sitä, että se on kristillisen kirkon pyhä toimitus, jonka toimittaa vain virkaan vihitty pappi. Eri kristillisillä kirkoilla on erilaisia sakramentin määritelmiä ja eri määrä sakramentteja. Katolisessa ja ortodoksisessa kirkossa on seitsemän sakramenttia, kuten kaste, konfirmaatio, pappisvihkimys, avioliitto, ehtoollinen, rippi ja sairaiden voitelu. Protestanttisissa kirkoissa sakramentteja on kaksi tai kolme, kuten kaste ja ehtoollinen ja mahdollisesti rippi. Latinan sana sacramentum tarkoitti alun perin sotilaan lippuvalaa tai riitapuolten pyhäkköön jättämää panttia.

Aksel Valen-Sendstadt ”Kristillinen Dogmatiikka” (Uusi tie 1985), josta lainaus sivulta 26: ”Kun Raamattu puhuu siitä, että Jumala on ilmoittanut itsensä historiassa, tämän taustana on se, mitä Jumala on sanonut tuonpuoleisuudestaan, transsendenssistaan. Koska hän on tuonpuoleinen, hänen täytyy ilmoittaa itsensä, jotta ihminen oppisi tuntemaan hänet.

Jumala on ennen kaikkea luomansa, sen yläpuolella ja siitä riippumaton. Hän on ennen aikaa, paikkaa, kaikkia universumeja ja kaikkea olemassa olevaa sekä niiden yläpuolella ja ulkopuolella. Tätä ihminen ei voi ymmärtää itsestään eikä itse antaa itselleen. Ilmoitus kuitenkin vie meidät myönteisesti niiden rajojen yli, joita ihmisjärjellä on omassa ajattelussaan ja ymmärtämisessään. Siksi ajattelu oikeastaan murtuu Jumalan tuonpuoleisuuden tiedostamisen edessä. Se merkitsee, ettei Jumala voi mahtua sanoihin. Hän ei mahdu mihinkään aikakategoriaan eikä myöskään mihinkään paikkakategoriaan, sillä hän on kaikkea tätä ennen ja sen yläpuolella ja sen tuolla puolen. Siksi mikään luotu ei myöskään voi välittömästi tiedostaa häntä. Hänet voidaan tiedostaa vain sikäli kuin hän itse tulee ulos tästä tuonpuoleisuudestaan ja luo suhteen ihmiseen (luotuun) ilmoittamalla itsensä ajassa ja paikassa eli meidän todellisuudessamme. Vasta tämä Jumalan itseilmoitus antaa perustan mielekkäälle ja todelle puheelle Jumalasta. Se on taustana Raamatun puheelle ilmoituksesta. Raamatussa edellytetään Jumalan tuonpuoleisuus puhuttaessa Jumalasta suoraan ja epäsuorasti. Tämä edellytys on aina sen taustana, mitä sanotaan Jumalasta, ihmisestä, ihmisen synnistä ja luopumuksesta ja ilmoituksesta. Siksi voimme ilmoituksen perusteella muodostaa itsellemme kuvan Jumalan tuonpuoleisuudesta ja siitä, mitä tämä ajatus sisältää. Ilmoitus ilmoittaa siis meille tietyssä määrin Jumalan tuonpuoleisuuden… Ikuisena Jumalana hän on menneisyytensä, nykyisyytensä ja tulevaisuutensa vaihtelevan ajan tuolla puolen. Kaikki on hänelle aina läsnäolevaa ilman tällaista eroa…

Jumala on täydellisesti kaiken sen yläpuolella, mitä me ajattelussamme omin päin voimme yhdistää esim. aikaan, paikkaan, pyhyyteen, puhtauteen, vihaan, hyvyyteen ja rakkauteen. Kun hän ilmoittaa itsensä, se merkitsee, että hän itse ilmoittaa tuonpuoleisuutensa, paljastaa salaisuuden ja tulee luoksemme, puhuu meille ja toimii historiassa, niin että voimme tuntea hänet hänen sanastaan ja teostaan. Tästä peilistä näemme hänet. Saamme tietoa Jumalasta hänen sanastaan ja teostaan, jotka tapahtuvat historiassa. Siksi sanomme pelastushistoriaksi ja ilmoituksen historiaksi sitä historiallista aikaa, jolloin Jumala puuttuu asioihin ja ilmoittaa itsensä… Tässä ei ole kysymys vain kristillisen teologian piirissä tapahtuneesta maallistumisesta, joka on rappeuttanut viimeisimmät sukupolvet, vaan seuraavista tosiasioista. Muutaman sukupolven kuluessa suuret maailmanuskonnot kuten buddhalaisuus, hindulaisuus, islam ja uususkonnot lukemattomine lahkoineen ja haarautumineen ovat tulleet osaksi kotoista todellisuuttamme. Toisin kuin ennen meidän maanosassamme ei kristinusko enää ole yksinvaltias eivätkä vieraat uskonnot vaadi dogmaattisessa kirjallisuudessa enää vain vähäistä huomiota, vaan valtavat pakanallisista maailmanuskonnoista tulevat henkiset virtaukset ovat asettuneet keskellemme ja pitävät maailman kristillistä osaa lähetyskenttänään…

Evolutiivisesta mallista puuttuu kaikki aito transsendenssiajattelu. Koska (henkilöiden ja hengenelämän välityksellä tapahtuvassa) ilmoituksessa ei ole selviä toden ja epätoden tuntomerkkejä niin kuin Raamatun ilmoituskäsityksessä, vaan niiden sijaan asetetaan ratkaisuperusteeksi ja koetinkiveksi inhimillinen hengenelämä, uskonnollisuus ja järki, Jumalan ja ihmisen välisen etäisyyden murtaa ihminen itse, ja ihminen korottaa itsensä Jumalan tuntemiseen ja ratkaisemaan toden ja epätoden suhteessa Jumalaan ottamatta perustakseen Jumalan omaa ilmoitusta.”

On olemassa monenlaisia jumalakäsityksiä, jotkut eivät edes usko Jumalaan. Monet ajatelevat, että Jumala on joulupukin kaltainen höppänä, joka haluaa antaa vain lahjoja, voisi ajatella hänen  haluavan huomiota ja hyvää mieltä tällaisella toiminnalla, eli Jumalalla olisi materialistinen maailmankäsitys, mikä olisi ratkaisu ongelmiimme ja pahaan oloomme. Joulupukkiteorian mukaan Jumala asuisi jossain tosi kaukana tuoden lahjat kerran vuodessa, eikä muuten ole kiinnostunut ihmisistä tai heidän elämästään. Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala Raamatussa on toisenlainen, eli Hän on kaikkivaltias, joka voi olla kaikkialla samanaikaisesti, eikä Hänellä ole rajoituksia paikkaan ja aikaan nähden. Todellinen Jumala on luonut koko maailmankaikkeuden, jota myös hallitsee. Jumala loi meidät ihmiset kaltaisekseen ja omaan yhteyteensä. Luomansa ihmiset Jumala koetteli luomassaan Paratiisissa, että rakastavatko ja tottelevatko he Häntä vapaasta tahdosta asettamalla paratiisiin hyvän ja pahantiedon puun, jonka hedelmää heidän oli kielletty syömästä, mutta langennut enkeli Lucifer petti ja houkutteli ihmiset samaan kapinaan kanssaan Jumalaa vastaan, joten heidät karkoitettiin paratiisista ja menettivät Hengen yhteyden Jumalaan. Jumala rakasti langennutta ihmistä, joka oli petetty kapinaan. Tämän vuoksi Jumala antoi yhden persoonistaan syntyä ihmisen muodossa Jeesus nimisenä Mariasta. Jeesuksen tarkoitus oli sovittaa ristinkuolemallaan meidän syntimme, jotta saisimme hengen yhteyden Jumalaan takaisin. Me voimme syntyä Jumalan Pyhästä Hengestä uudelleen ja saada yhteys Jumalaan Pyhän Hengen kautta, jos tunnustamme rikkomuksemme Jumalaa vastaan ja pyydämme sitä anteeksi, sekä armoa, jotta pelastuisimme tuomiostamme. Pyhä Henki synnyttää meidät uudeksi luomuksiksi ja antaa meille voiman elää Jumalan yhteydessä Jumalalle kelpaavaa elämää. Jumala auttaa meitä olemaan riippuvaisia vain Hänestä, ei omasta ymmärryksestämme itsenäisinä ihmisinä. Meillä on läheinen suhde Jumalaan, kun olemme riippuvaisia vain Hänestä.

Monesti puhutaan, että Vanhassa testamentissa on erilainen tai eri Jumala kuin Uudessa testamentissa, onko asia näin? Vanhassa testamentissa Jumala rankaisee kaikesta synnistä ja varsinkin omaisuuskansansa Jumalasta luopumista antamalla toisten kansojen kurittaa sodalla, pakkosiirtolaisuudella jne., mutta Uudessa testamentissa ilmoitetaan, että Jumala on rakkaus, mistä on kyse? Käsittääkseni Jumala on sama vanhassa ja uudessa liitossa, sillä Jeesus sovitti meidän syntimme, eikä Jumalan tarvitse rangaista niitä syntisiä, jotka ovat ottaneet vastaan Jumalan ansaitsemattoman armon. Käsittääkseni kaikki, jotka eivät ota vastaan Jumalan valmistamaa sovituksen armoa jäävät Jumalan vihan kohteeksi edelleen, eli se Vanhan testamentin Jumalan osoittaman rakkauden hylkäämisen seuraus on iankaikkinen rangaistus, joka on ero Jumalasta.

Vaikka olen maallikkoajattelija, niin minusta tuntuu, että Kirkko on ehkä unohtanut kirkon pään Jeesuksen, jota kutsutaan Herraksi, mitä se merkitsee käytännössä, sillä kirkon päätä olisi toteltava, jos kirkon uskontunnustus ei ole pelkkää sanahelinää. Ongelmana on varmaan, ettei monet usko enää Jeesuksen edelleen hallitsevan taivaassa ja maan päällä Herrana. Tämän vuoksi pohdin tässä käsitettä Herra ja palvelija, mitä niillä tarkoitetaan tässä yhteydessä lähteitä apuna käyttäen.  Psalmi 111:10 ”Herran pelko on viisauden alku, hyvä ymmärrys kaikille, jotka sitä noudattavat. Hänen ylistyksensä pysyy iankaikkisesti.”

Teologian tohtori Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjassa sanasta Herra sanotaan, että Herra eli Jahvesta näin: Ensimmäiseksi Herra, nimitys, jota orja tai palvelija käyttää henkilöstä, jonka omaisuutta tai palveluksessa hän on, vaimo miehestään, ja kansanmies kuninkaasta, herraksi nimitetään vierasta, jota tahdotaan kunnioittaa. Israel on tullut Jumalan omaisuudeksi, koska Jumala on sen lunastanut Egyptistä. Siksi se sanoo häntä Herraksi. Ja koska hän omistaa koko maailman, niin hän on myös sen Herra. Herra tuli yleisimmäksi Jumalan nimitykseksi. Toiseksi Hebrean sana Jahve, Israelin liiton Jumalan nimi. Jottei kukaan käyttäisi väärin Jumalan nimeä ja siten rikkoisi lakia, kielsivät papit ja kirjanoppineet lausumasta sitä. Sen tähden sanotaan Jahven asemesta vain ’Herra, Herra’ tai ’Herra Jumala’. Oli määrätty, että Raamattua luettaessa oli sanottava Jahven sijaan adonai, ja myös kääntäjät noudattivat tätä sääntöä. Kun myöhemmin varustettiin alkuperäinen, yksinomaan kerakkeitten muodostama heprean teksti ääntiömerkeillä, annettiin adonai-lukemistavan osoittamiseksi jumalannimi jhvh:lle adonain ääntiöt, mutta heprean kielisäännön mukaan korvattiin puolivokaali a puolivokaalilla e. Mutta jhvh:n alkuperäinen ääntäminen on jehovan asemesta todennäköisesti jahve. Eräs tämän nimen lyhennys on ja sanassa hallelu-ja (kiittäkää Herraa). Usein tämä jumalannimi sisältyy erisnimiin, kuten esim. Joosuan ensimmäiseen tavuun (hepr. Jeho^sua`), samoin Jesajan ja Jeremian loppuun. 2. Moos. 3:14:n mukaan nimi merkitsee ’Minä olen’. Mutta ’olen’, jota Jumala tässä itsestään käyttää, ei tarkoita olemassaolemista sellaisenaan, vaan toimivaa olemista.

Tämän merkityksen vuoksi, joka ei tarkoita Jumalan olemusta sinänsä, vaan Jumalan ilmenemistä salatusta olemassaolostaan, annetaan VT:ssa tämä nimi Jumalalle, koska hän, Israelin Jumala, on yleensä ilmoituksen Jumala. Sen tähden Jumala 2. Moos. 3:15:n mukaan käski Mooseksen sanoa israelilaisille Jahve-nimensä. Jahve-nimen tuli olla kansalle takauksena sen tapahtumisesta, mikä sille oli isille annetulla jumalallisella sanalla luvattu. Kolmanneksi Herra Uudessa Testamentissa. Jeesusta sanoivat jo hänen maallisen vaikutuksensa aikana opetuslapset Herraksi, ja tämä nimitys tuli heille sitä rikkaammaksi ja merkityksellisemmäksi, kuta enemmän he kasvoivat hänen tuntemisessaan. Jeesus itse onkin selvästi heille vakuuttanut, että tämä nimi hengessä ja totuudessa kuuluikin hänelle. Hän sanoo farisealaisille temppelissä, että Kristus ei ole vain Daavidin poika, vaan myös Daavidin Herra. Hän sanoo opetuslapsilleen, ettei hänelle ainoastaan kuulunut Herran nimi, vaan että hän myös tahtoi olla heidän Herransa. Kun hän ylösnoustuaan ilmestyi heille, tuli heille täysin selväksi ja varmaksi, että hän oli Herra. sanan korkeimmassa merkityksessä. Tuomas sanoo: ’Minun Herrani’, Joh. 20:28, ja Pietari lausuu helluntaipäivänä: Jumala on hänet Herraksi ja Kristukseksi (Kuninkaaksi) tehnyt, Ap. t. 2:36. Tähän sanaan Paavali sisällyttää koko kristityn tunnustuksen: ”Jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi”, Room. 10:9. Sillä siten on todella ilmaistu Jeesuksen toiminnan päämerkitys: hän on sen tähden kuollut ja ylösnoussut, että hän olisi Herra, vieläpä kaikkien sekä kuolleitten että elävien Herra. Se Herra, josta sanotaan, että kaikkien polvien on hänen edessään notkistuttava, on Kristus.

Mitä tarkoittaa, kun sanomme Jeesusta Herraksi? Silloin olemme palvelijoita, joiden tarkoitus on noudattaa vain Jeesuksen antamia tehtäviä, muuten olemme kapinallisia. Mutta ne, jotka eivät tunne Jeesusta henkilökohtaisesti, niin voivat sanoa, miten Jeesus voisi antaa heille tehtäviä. Johannes 10:14-15 ”Minä olen se hyvä paimen, ja minä tunnen omani, ja minun omani tuntevat minut, niinkuin Isä tuntee minut ja minä tunnen Isän; ja minä annan henkeni lammasten edestä.” Tämän Jeesuksen tuntemisen kautta tulevat ajatukset erotettuna omista ja vihollisen äänistä tietoisuuteen tai lukiessa Jumalan Sana Raamattua, jolloin sieltä nousee asioita sydämelle, jotka ovat Jeesuksen antamia ohjeita tai tehtäviä.

Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjassa sanalle palvelija on taas ’palvelijaa’ tarkoittavat sanat, merkitsevät ennen muuta orjaa vapaan miehen vastakohtana. Muinaisessa Lähi-idässä olivat palvelijat yleensä orjia. Monilla palvelijoilla oli kuitenkin suhteellisen itsenäinen asema. Näin oli mm. Aabrahamin palvelijalla Elieserillä, ja Joosefilla Potifarin palvelijana. Erikoisasemassa olivat kuninkaan tai kuninkaallisen henkilön palvelijat, esim. faaraon palvelijat. Mefibosetin palvelijalla Siiballa oli itsellään 20 palvelijaa, mainitsee Salomon palvelijat yhdessä sotilaiden, päällikköjen ja vaunusoturien kanssa.  Saban kuningatar meni melkein hengettömäksi nähdessään, miten Salomon palvelijat asuivat ja millaiset vaatteet heillä oli.

Palvelijoita esiintyy myös usein Jeesuksen vertauksissa, mm. kertomuksessa palvelijoille uskotuista leivisköistä, Matt. 25:14-30. Tässä vertauksessa asetetaan vastakkain kaksi palvelijaa, joista toinen on hyvä ja uskollinen, toinen taas paha, laiska ja kelvoton. Hyvät palvelijat valvovat herransa tuloon saakka, Luuk. 12:37. Palvelija ei voi odottaa saavansa kiitosta pelkän velvollisuuden tekemisestä. Samalla tavalla on Jeesuksen opetuslasten pidettävä itseään ansiottomina palvelijoina (orjina), jotka ovat tehneet vain sen, mihin olivat velvollisia. Jeesuksen Kristuksen palvelijalle on kuitenkin luvattu, että hän saa kerran olla siellä, missä hänen Herransa on ja päästä osalliseksi Herransa kunniasta. Kaikki kristityt on kutsuttu Jumalan palvelijoiksi, 1Piet. 2:16. Oltuaan ennen synnin palvelijoita heistä on nyt tullut vanhurskauden palvelijoita, Room. 6:17.20. Tämä perustuu Jeesuksen Kristuksen palvelustyöhön. Jumalan ja Kristuksen palvelija on aivan erityisellä tavalla se, jolle on uskottu palvelustehtävä (virka) seurakunnassa.

Jumalasuhde ei ole myöskään yksityisasia Jeesuksen mukaan, sillä Markuksen evankeliumi 8:34-38 ”Ja hän kutsui tykönsä kansan ynnä opetuslapsensa ja sanoi heille: ’Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun ja evankeliumin tähden, hän pelastaa sen. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saisi vahingon sielullensa? Sillä mitä voi ihminen antaa sielunsa lunnaiksi? Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani tässä avionrikkojassa ja syntisessä sukupolvessa, sitä myös Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee Isänsä kirkkaudessa pyhien enkelien kanssa.’”

Vanhan testamentin kertomukset opettavat myös Uuden testamentin aikakautta eläviä uskovia Jumalan periaatteista. Tästä hyvä esimerkki on kuningas Saul. Israelin kuningas hanke lähti liikkeelle siitä, kun kansa halusi kuninkaan, kuten muillakin valtioilla ja kansoilla oli. Kuningasta he pyysivät profeetta Samuelilta, joka välittäisi tiedon tästä Jumalalleen, mutta Samuel pahoitti mielensä tämän pyynnön johdosta, koska kansa ei luottanut enää Jumalan kykyyn hallita kansaansa. Samuel voiteli Saulin kuninkaaksi. Saulin kuninkuus oli riippuvainen profeetta Samuelin Jumalan saamista ohjeista. Kuningas Saul puhuu Raamatussa sinun Jumalastasi, eli Samuelin Jumalasta siksi, ettei hänellä ollut henkilökohtaista sudetta Jumalaan tai edes tuntenut Jumalaa Vanhan testamentin sanan kautta. Erään alkavan sotatilanteen alla kuningas Saul odotti ennen taisteluun ryhtymistä profeetta Samuelia seitsemän päivää tämän antaman ohjeen mukaisesti.

Mutta kun Samuelia ei määräaikana kuulunut, kansa alkoi hajaantua pois kuninkaan luota, jolloin jäi vain 600 miestä paikalle. Hankalassa tilanteessa kuningas Saul ajatteli itse hoitaa tämän uhrausasian ja ylitti siten valtuutensa ja uhrasi itse polttouhrin. Saulin tottelemattomuus osoittautui kohtalokkaaksi. Saavuttuaan paikalle ja saatuaan kuulla kuningas Saulin omavaltaisuudesta profeetta Samuel julisti, että Saul oli menettävä kuninkuutensa ja että Herra oli määrännyt mielensä mukaisen miehen kansansa ruhtinaaksi. Näiden tapahtumien jälkeen kuningas Saul sai Samuelin välityksellä Herralta käskyn rangaista amalekilaisia siitä, mitä nämä olivat tehneet Israelille autiomaavaelluksen aikana matkallaan luvattuun maahan. Mitään ei olisi saanut säästää, ei ihmisiä eikä karjaa, eikä muutakaan omaisuutta. Kuningas Saul kutsui kansan aseisiin ja piti katselmuksen, jolloin sotaväkeä oli nyt 200.000 jalkamiestä ynnä 10.000 Juudan miestä.

Amalekilaiset lyötiin, mutta Saul oli jälleen omapäinen, sillä amalekilaisten kuningas Agag säästettiin ja samoin paras osa karjaa uhriksi Herralle. Profeetta Samuelille kuningas Saul jälkeenpäin selvitti, että säästänyt lampaat ja naudat Herran uhriin. Mutta profeetta Samuel sanoi: ”Haluaako Herra polttouhreja ja teurasuhreja yhtä hyvin kuin kuuliaisuutta Herran äänelle? Katso, kuuliaisuus on parempi kuin uhri ja tottelevaisuus parempi kuin oinasten rasva… Koska sinä olet hyljännyt Herran sanan, on myös hän hyljännyt sinut, etkä sinä enää saa olla kuninkaana.” Surmattuaan omakätisesti Agagin Samuel palasi kotiinsa Raamaan, eikä hän enää nähnyt Saulia eläessään, ”ja Samuel suri Saulia”. Kuningas Saulin hallitusajan loppu oli surullinen. Herra antoi kuningas Saulin pahojen henkien vaivattavaksi. Filistealaiset olivat jälleen tulleet sotimaan ja leiriytyneet Suunemiin. Saulkin kokosi Israelin sotaväen ja leiriytyi Gilboaan. Mutta kun Saul näki filistealaisten leirin, ”peljästyi hän, ja hänen sydämensä vapisi kovin”. Hän kysyi Herralta, ”mutta Herra ei vastannut .. ei unissa, ei uurimin eikä profeettain kautta”. Silloin Saul syyllistyi kolmannen kerran tottelemattomuuteen käskiessään palvelijoittensa etsiä henkienmanaajan. Herran lain mukaan vainaja- ja tietäjähenkien puoleen ei ollut lupa kääntyä 3Moos. 19:31, ja velhonaiset piti surmata, 2Moos. 22:18.

Saul itse oli aikaisemmin suuressa innossaan myös ”toimittanut pois maasta vainaja- ja tietäjähenkien manaajat”. Mutta nyt hän meni Een-Dooriin palvelijoittensa löytämän henkienmanaajan luo. Kuninkaan nimenomaisesta käskystä vaimo nostatti profeetta Samuelin hengen. Tämä nuhteli Saulia rauhansa häiritsemisestä ja selitti, miksi Herra oli hylännyt Saulin, sekä ennusti hänen poikineen kuolevan seuraavana päivänä. Kun filistealaiset seuraavana päivänä kävivät hyökkäykseen, israelilaiset joutuivat alakynteen ja Saulin pojat Jonnatan, Abinadab sekä Malkisua kaatuivat. Filistealaiset ripustivat Saulin ja tämän poikien ruumiit Beet-Seanin muurille, mutta yöllä Gileadin Jaabeksen asukkaat veivät ruumiit kaupunkiinsa, jossa he polttivat ja hautasivat ne. Vanha Testamentti ei ilmoita, missä iässä Saul tuli kuninkaaksi tai kuinka kauan hän hallitsi. Josefus mainitsee hänen olleen Israelin kuninkaana 40 vuotta, ja samaa sanoo Paavali puhuessaan synagoogassa Pisidian Antiokiassa, Ap. t. 13:21. Saulin on arveltu hallinneen n. 1050-1010 eKr. Tämä kuningas Saulin kertomus osoittaa, että meillä voi olla suuria kokemuksia, kuten Saulilla hurmoksissa olosta Jumalan Hengen voimassa, mutta ne eivät johda Jumalan tuntemiseen ja Hänen yhteyteensä. Tämä näyttäisi myös vahvistavan sen, että kerran pelastettu olisi aina pelastettu hokema.

Pappeus

Olen seurannut TV:stä Isä Brownia. Isä Brown ja hänen laumansa (Father Brown) on brittiläinen huumorilla höystetty rikosdraamasarja, jota on esitetty vuodesta 2013 alkaen. Sarja perustuu kirjailija G. K. Chestertonin 1900-luvun alussa luomaan hahmoon. Isossa-Britanniassa sarja alkoi BBC One -kanavalla tammikuussa 2013. Suomessa Yle TV1 esitti sarjan tuotantokaudet 1–4. Sarjan ensimmäinen jakso keräsi Suomessa keskimäärin 560 000 katsojaa ja tavoitti 774 000 suomalaista, ollen kuukauden toiseksi katsotuin ulkomainen televisiosarja.

Tämän vuoksi ryhdyin mietiskelemään papin tehtäviä, jotka eri kirkkokunnissa voivat olla hyvinkin erilaisia. Olen miettinyt pappi sanaa, joka tuo mieleeni virallistetun seremonioiden pitäjän, joita tavataan kaikissa uskonnoissa.

Wikipediassa papista sanotaan näin: ”Pappi on uskonnollisen yhteisön hengellisten toimitusten hoitaja ja johtaja. Pappeus viittaa ennen kaikkea uhritoimitusten viettämiseen. Suomen kielen sana pappi on lainasana, joka tarkoittaa isää. Arvonimeä ’isä’ käytetään yleensä roomalais-katolisista ja ortodoksisista papeista; nimitys korostaa papin roolia seurakunnan isällisenä huolehtivana hahmona.”

Heikki Palvan Raamatun Tietosanastossa: ”Mesopotamian papistolle kaikkina tunnettuina aikakausina yhteisiä piirteitä olivat papinviran perinnöllisyys, pitkälle eriytynyt työnjako ja toiminta kulttiaskareiden sekä ennustus- ja loitsimistehtävien ohella kirjureina ja opettajina. Temppelit olivat talouden ja sivistyksen keskuksia, ja papistolla oli huomattava sekä taloudellinen että poliittinen merkitys. Näin oli laita myös Egyptissä, missä on laskettu noin kahdeksannen osan maata olleen temppelien omistuksessa ja joka kymmenennen asukkaan saaneen elatuksensa temppeleistä. Papeilla oli usein puhtaasti hallinnollisia virkamiestehtäviä. Uuden valtakunnan aikana Theban papistolla oli suuri poliittinen valta… Hepr. 5:6, 5:10, 6:20 sanoo Jeesusta uuden liiton ylipapiksi, joka ei ole perinyt asemaansa Aaronin suvusta, vaan jonka pappeus on ikuista, Melkisedekin pappeutta. Ajatuksena on toisaalta, että Melkisedek oli Aaronia korkeampi pappi, koska jo Aaronin esi-isä Abraham tunnusti hänen pappeutensa, 1Moos. 14:17-24, toisaalta, että Melkisedek oli Jumalan Pojan esikuva, koska hänen syntyperästään ei tiedetty mitään. Ylipappina Jeesuksella oli pääsy taivaallisen temppelin kaikkeinpyhimpään, Hepr. 4:15, 9:11. Hänen kauttaan on kaikilla tilaisuus päästä Jumalan yhteyteen. Hän ei suorittanut uhria omien syntiensä sovitukseksi, vaan hän uhrasi itsensä toisten syntien puolesta, Hepr. 9-10.  Koska kertakaikkinen uhri jo oli suoritettu, uuden liiton papistolla oli uusi tehtävä Jumalan ja ihmisen suhteiden hoitajana: evankeliumin julistaminen, Room. 15:16. ”

Useiden kielten pappia merkitsevä sana (präst, Priester, priest, prêtre) tulee Raamatussa esiintyvästä kreikan sanasta presbýteros, mikä suomalaisessa raamatunkäännöksessä on ”(seurakunnan) vanhin”. Myös presbyteeri-nimitystä käytetään joissakin kirkoissa. Suomalaisessa Raamatussa esiintyvä pappi-sana vastaa kuitenkin yleensä toista Kreikan kielen sanaa hiereus, jolla tarkoitetaan usein temppelikulteissa uhreja suorittavaa pappia, jollaisia on useissa uskonnoissa. ’Seurakunnan vanhin’ on sen sijaan erityisesti kristinuskoon liittyvä käsite.

Vanhan testamentin ajan pappien perustehtävät olivat syntien sovittaminen ja rukoileminen syntisten puolesta. Temppelin pronssisella alttarilla he suorittivat uhrimenoja synnin sovitukseksi; uhrin perusteella he sitten polttivat suitsuketta pyhässä paikassa ja rukoilivat syntisten puolesta. Pappi puhui Jumalalle ihmisten puolesta. Hän oli Jumalan asettama lähestymisväylä, jonka kautta ihminen voi lähestyä Jumalan sovintovereen turvautuen. Pappi oli Jumalan määräämä sovittelija Jumalan ja ihmisen välillä.

Jumalanpalveluksen idea pohjimmiltaan on kunnioittaa, ylistää ja palvoa Jumalaa siitä kuka Jumala on ja mitä Hän on tehnyt meidän hyväksemme.

Uudessa testamentissa on uusi käsite uskoville, eli yleinen pappeus, joka löytyy Pietarin ensimmäisessä kirjeessä luvussa 2:9-10 ”Mutta te olette ’valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa, julistaaksenne sen jaloja tekoja’, joka on pimeydestä kutsunut teidät ihmeelliseen valkeuteensa; te, jotka ennen ’ette olleet kansa’, mutta nyt olette ’Jumalan kansa’, jotka ennen ’ette olleet armahdetut’, mutta nyt ’olette armahdetut’”.

Jeesusta kutsuttiin rabiksi. Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirjassa sana rabbiini, rabbuuni (hepr. herrani, mestarini), kunnioittava puhuttelusana, jota alhaiset käyttivät puhuessaan ylhäisille (esim. palvelijat isännilleen). Niin puhutteli kansa ja varsinkin oppilaat kirjanoppineita, Matt. 23:7, ja saman käytännön sana sai myös kreikan kielessä. Rabbuuni oli vielä kunnioittavampi puhuttelusana, ja sitä käytettiinkin Jumalasta. Opetuslapset käyttivät rabbuuni sanaa puhutellessaan Jeesusta, Mark. 9:5; Joh. 4:31, Matt. 26:25,49, koska Jeesus antoi opetustoiminnalleen samanlaisen muodon kuin kirjanoppineetkin. Mutta ylösnousemuksen jälkeen tämä nimitys ei heistä enää riittänyt ilmaisemaan sitä, miksi Jeesus oli heille tullut, silloin he nimittivät häntä Herraksi. Jeesus kielsi opetuslapsiaan käyttämästä rabin arvonimeä keskinäisessä seurustelussaan, Matt. 23:8. Heikki Palvan Raamatun tietosanastossa taas: Rabbi (hepr. ja aram. ”herrani”, ”opettajani”), kunnioittava puhuttelusana. Vähitellen sitä alettiin lainopettajia puhuteltaessa käyttää niin yleisesti, että siitä kehittyi uskonnollisen opettajan arvonimi, jolloin sanan lopussa oleva omistusliite menetti alkuperäisen merkityksensä. Sekä oppilaiden että muiden käyttämästä puhuttelusta näkyy, että Jeesustakin pidettiin rabbina, Matt. 26:25,49, Mark. 9:5, Joh. 1:38, 4:31. Oppilaan suuri unelma oli itse nousta rabbin asemaan. Jeesus kielsi kuitenkin oppilaitaan ryhtymästä itse käyttämään tätä nimeä, koska ”teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä”, Vielä kunnioittavampi puhuttelu on rabbuuni. 

C. H. Spurgeon ”Saarnamies kotona ja kokouksessa” (Ristin Voitto 1959), josta lainaus sivulta 17: ”Se, joka todella haluaa tietää, onko hänet kutsuttu saarnaajaksi vai ei, voi helposti saada varmuuden siitä asiasta. Ensimmäinen kysymys, mikä hänen on esitettävä itselleen tämä: ’Olenko minä Kristitty?’ Toinen ylen tärkeä kysymys kuuluu: ’Onko Jumala kutsunut minut seurakunnan paimeneksi?’ – Molemmat kysymykset kuuluvat yhteen. 1. Taivaasta saadun kutsun parhain todistus on kestävä ja palava kaipuu – harras toivo saada saarnata evankeliumia. Evankeliumin kutsu tuo mukanaan palavan janon saada julistaa muille, mitä Jumala on julistajalle itselleen tehnyt. Se, joka voi olla sanaa julistamatta, älköön sitä julistako. ’Älä ryhdy saarnaajaksi, jos voit olla ryhtymättä’, oli erään viisaan sielunhoitajan neuvo nuorelle miehelle. – Jotta tietäisi olevansa kutsuttu, täytyy toisin sanoen tuntea syvää kärsimystä, kun ei saa julistaa evankeliumia. Voidakseen seisoa pystyssä saarnaajan täytyy olla itsensäkieltämisen ja kuluttavan Kristukseen kohdistuvan rakkauden valtaama. Jumalan kutsumassa tämä Sanan saarnaamisen kaipuu on myös pysyvä ja se viittaa tietylle varmalle toiminta-alueelle. Jos sinulla on kutsu kotimaahan, sinun ei pidä olla lähetyskentällä ja päinvastoin. 2. Evankeliumin julistamisen vakavan halun lisäksi täytyy myös olla soveliaisuutta ja kelvollisuutta saarnaajan tehtävään. Sen, joka tulee julistaa evankeliumia, täytyy kyetä opettamaan toisia. Hänellä täytyy olla myös muita ominaisuuksia, jotka osoittavat hänen kelvollisuutensa kutsumukseen. Sellaisen henkilön tulee sen vuoksi kutsunsa todistamiseksi läpäistä tyydyttävät kokeet… Muista Herran sana profeetta Jeremialle – sana, jonka pitäisi täyttää kaikki saarnaajat vavistuksella: ’Minä en ole lähettänyt noita profeettoja, mutta silti he juoksevat. Minä en ole puhunut heille, mutta kuitenkin he ennustavat. Jos he olisivat seisoneet minun neuvotteluissani, niin he julistaisivat minun sanani kansalleni ja kääntäisivät heidät pois heidän pahalta tieltään ja pahoista teoistansa’ (Jer. 23:21-22). Niin, minä ihmettelen, että ihmiset voivat rauhallisesti ja huolettomasti jatkaa saarnaamista vuosi vuodelta näkemättä yhdenkään kääntyvän Jumalan puoleen. Eikö heillä siis ole vähääkään sääliä toisia kohtaan eikä minkäänlaista oman vastuun tuntoa? …

Saarnaajan on tietysti täytynyt kokea uudestisynnyttävä ja uudestiluova voima omassa elämässään, muuten hänellä ei ole mitään tekemistä saarnastuolissa. Tosi ja aito jumalanpelko on ensimmäinen ehto. Pappistutkinnolla tai jossakin saarnaajain oppilaitoksessa suoritetulla tutkinnolla ei tässä ole ratkaisevaa merkitystä… Valtionkirkossa olevat ystävämme antavat meidän toisinaan ymmärtää, että he omalta osaltaan käyvät jumalanpalveluksissaan palvoakseen Jumalaa, ja he näyttävät tahtovan väittää, että me vapaan suunnan uskovat enemmän kokoonnumme saarnan ympärille. Mutta on suuri erehdys väittää, että saarnaa kuuntelemalla ei palvota Jumalaa. Sanan saarnaaminen on pyhän Raamatun osoittama jumalallinen säädös, ja se, joka oikealla tavalla saarnaa, antautuu myös suuressa määrin elävän Jumalan tosi palvontaan. Saarnan oikeasta kuuntelemisesta muodostuu hengellinen toimi, jossa ihmissielun kaikki kyvyt ovat toiminnassa. Kuuliaisuuteen Jumalan sanalle, uskomme vahvistuksen, Jumalan rauhan – kaiken saamme saarnassa… ’Kuka siis on se uskollinen ja ymmärtäväinen palvelija, jonka hänen Herransa on asettanut pitämään huolta palveluväestään, antamaan heille ruokaa ajallansa?’ (Matt. 24:45). Sellainen uskollinen palvelija valitsee erittäin huolellisesti ruuat vieraillensa. Hän ei kerää tekstejä kuin lapset poimivat voikukkia niityltä. – Kysykää sen vuoksi ensin juhlan suurelta Antajalta: Herra, mitä sinä tahdot meidän tänään asettavan pöydällesi? Valtionkirkko on ratkaissut tämän ongelman mukavalla tavalla tekstiluetteloineen, määrättyine evankeliumi- ja epistolateksteineen. Orjallinen tapa tehdä itsensä julistuksessaan riippuvaiseksi vuoden kiertokulusta eikä Pyhästä Hengestä on kuitenkin mitä suurin köyhyydenosoitus. Meidän täytyy vakavasti pyrkiä käsittelemään ja selittämään aiheita, jotka parhaiten vastaavat seurakunnan tarpeita ja jotka parhaiten ovat omiansa välittämään Jumalan armoa ihmissydämille.”

Kristillisessä uskon seurakunnissa puhutaan pastoreista eli paimenista, jotka paimentavat ja huolehtivat laumastaan. Paimen kuuluu Uuden testamentin Efesolaiskirjeen opettamaan viisitahoisen palveluvirkaan seurakunnissa, josta mm. puhuu Harold Eatmon:
https://www.tv7.fi/arkki/profeetallisia-kohtaamisia/viisitahoinen-palveluvirka_p37423/

Raamatussa Uudessa testamentissa puhutaan paimenista, joiden tehtävänä on pitää huolta Jumalan valtakunnan lampaista johdattamalla heitä, kuten Jeesus palvellen, eikä herrana halliten. Vanhassa testamentissa oli pappeja, jotka olivat Jumalan ja ihmisen välimiehiä opettaen Jumalan tuntemusta Jumalan antamasta laista, psalmeista ja profeettojen kirjoituksista, sekä uhraamalla syntiuhreja osana temppeliseremonioita, mutta uudessa liitossa on paimenet korvanneet papit.

Watchman Nee ”Jumalan palvelijan luonne” (KKJMK Oy 2008), josta lainaus sivulta 10: ”Herran työtä tekevän ihmisen on kyettävä henkilökohtaisessa elämässään olemaan hyvä kuuntelija. Kyse ei ole pelkästä tottelevaisesta kuuntelemisesta vaan myös kuuntelemisesta ymmärryksellä. Sitä tarvitaan suuresti työntekijän henkilökohtaisessa elämässä. Kukaan ei voi tehdä hyvää työtä, jos hän aina vain puhuu eikä koskaan kuuntele. Ihminen, jonka suu käy jatkuvasti ikään kuin yksi toisensa jälkeen räiskähtelevät sähikäiset, on hyödytön Jumalan käsissä. Kukaan työntekijä ei voi puhua kaiken aikaa, sillä miten hän voisi huomata keskustelukumppaninsa ongelman, jos hän puhuu itse koko ajan? Tällainen kristitty on täysin kyvytön auttamaan ihmisiä. Kun ihminen tulee luoksesi ja haluaa puhua, sinun on opittava kuuntelemaan Jumalan edessä. Hänen puhuessaan sinun on kyettävä tulkitsemaan kolmenlaisia sanoja: 1) puhuttuja sanoja, 2) puhumattomia sanoja ja 3) hänen henkeensä kätkettyjä sanoja… Mitä voit sanoa sisarellesi tai veljellesi, ellet pysty määrittämään hänen hengellistä sairauttaan ja selvittämään hänen ongelmansa? Älkäämme sivuuttako tätä pikkuasiana. Sillä ellemme käsittele asioita tällä tasolla, meistä ei tule niitä ihmisiä, jotka pystyvät auttamaan toisia, vaikka ehkä opiskelemmekin Raamattua hyvin, saarnaamme hyvin ja teemme monia muita asioita hyvin. Emme saa olla pelkkiä saarnaajia, jotka seisovat lavalla ja puhuvat ihmisille; meidän on oltava myös niitä, jotka voivat olla tehokkaasti kanssakäymisissä heidän kanssaan. Miten ihmeessä voisimme auttaa ihmisiä, ellemme pysty edes kuulemaan, mitä sanotaan? Ymmärtäkäämme, miten vakavasta asiasta tässä on kysymys… Subjektiivinen ihminen ei pysty tietämään, mitä muut sanovat. Jos sinulla on ennakkokäsitys tai subjektiivinen mielipide jostain asiasta tai ihmisestä, et pysty kuulemaan, mitä sinulle sanotaan, sillä olet täynnä omia ajatuksiasi tuosta asiasta tai ihmisestä. Mielipiteesi on juurtunut sinuun niin vahvasti, ettei toisen käsityksen harkitsemiselle jää tilaa…

Monista uskovista ei ole hyötyä Jumalan palvelutyössä, koska he eivät pidä työnteosta. He pyrkivät vähentämään työtaakkaansa eivätkä tee työtä lainkaan, jos se vain on mahdollista. Heiltä puuttuu ahkeruutta. Totuuden nimissä on sanottava, etteivät laiskat ole pelkästään kykenemättömiä palvelemaan Jumalaa; he eivät pysty palvelemaan edes ihmisiä. Monet ovat kelpaamattomia Jumalan palvelijoiksi laiskuuden tähden. He korottavat itsensä muka Jumalan palvelijoiksi ja toimivat ikään kuin olisivat kaikkien ihmisten ohjeiden yläpuolella. Kukaan ei voi hallita heitä millään tavoin, sillä he pitävät itseään Jumalan palvelijoina. Mutta jos heidän isäntänsä muutetaan Jumalasta joksikin toiseksi, heidän arvottomuutensa käy välittömästi ilmi. Sillä kukaan maallinen isäntä ei sallisi heidän hoitavan asioitaan niin huolimattomasti.”

Jeesus kutsui Pietarin ruokkimaan lampaitaan Johanneksen evankeliumissa luvussa 21:15-19 näin: ”Kun he olivat einehtineet, sanoi Jeesus Simon Pietarille: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä?” Hän vastasi hänelle: ”Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Hän sanoi hänelle: ”Ruoki minun karitsoitani.” Hän sanoi hänelle taas toistamiseen: ”Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?” Hän vastasi hänelle: ”Rakastan, Herra; sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Hän sanoi hänelle: ”Kaitse minun lampaitani.” Hän sanoi hänelle kolmannen kerran: ”Simon, Johanneksen poika, olenko minä sinulle rakas?” Pietari tuli murheelliseksi siitä, että hän kolmannen kerran sanoi hänelle: ”Olenko minä sinulle rakas?” ja vastasi hänelle: ”Herra, sinä tiedät kaikki; sinä tiedät, että olet minulle rakas.” Jeesus sanoi hänelle: ”Ruoki minun lampaitani. Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: kun olit nuori, niin sinä vyötit itsesi ja kuljit, minne tahdoit; mutta kun vanhenet, niin sinä ojennat kätesi, ja sinut vyöttää toinen ja vie sinut, minne et tahdo.” Mutta sen hän sanoi antaakseen tietää, minkä kaltaisella kuolemalla Pietari oli kirkastava Jumalaa. Ja tämän sanottuaan hän lausui hänelle: ”Seuraa minua.” Näin Jeesus kutsuu kaikkia tuleviakin paimenia henkilökohtaisesti

Tässä on lainaus Roberts Liardonin kirjasta ”Jumalan Kenraali”, lainauksessa tulee hyvin esiin minkälaisten asioiden kanssa pastori voi joutua tekemisiin paimentaessaan lampaitaan: William J. Seymouria käsiteltäessä sivulla 131: ”Nainen katsoi minuun kullattujen varrellisten silmälasien läpi ja sanoi: ’Pastori, minä uskon Pyhän Hengen kasteeseen ja tuleen… mutta minä en pidä metelistä ja huudosta.’ ’Sisar, olet samanlainen kuin minä’, vastasin. ’Minäkin näen Jumalan kansan parissa paljon asioita, joista en pidä. Mutta tiedätkö mitä? Kun Herran Henki tulee ylleni, minä nautin siitä.’ Nainen ilmaisi erimielisyytensä mutristelemalla pientä suutaan, mutta minä jatkoin: ’Nyt, pieni sisareni, jos haluat mennä rukoushuoneeseen ja haluat, että sinun puolestasi rukoillaan Pyhän Hengen kastetta, mene vain. Ja Kun se tapahtuu, niin elä huuda, ellei sinusta tunnu siltä. Ole vain itsesi.’ Nainen nyökkäsi innokkaasti: ’Niin minä teen.’ Minulla oli kiireitä toimistossa noin 20 metrin päässä ja unohdin, että nainen oli rukoushuoneessa. Yhtäkkiä… kuulin läpitunkevan huudon. Tempasin nopeasti oven auki katsoakseni saliin ja pieni nainen ampaisi ulos rukoushuoneesta niin kuin tykin suusta. Hän hyppi, tanssi ja huusi Herran edessä. Siinäpä oli näky, kun varautunut, hienostunut, varrellisia silmälaseja käyttävä rouva tanssi ja heilui… huusi ja lauloi välillä kielillä ja välillä englanniksi. Menin häntä vastaan ja hymyillen sisimmässäni kommentoin: ’Sisar, tuollainen ei viehätä minua.’ Nainen loikkasi riehakkaasti ilmaan ja huusi: ’Ehkäpä ei, mutta minua se viehättää!’”

Sanaa paimen käytetään vertauskuvallisesti Jumalasta, Psalmi 77:21, Kristuksesta, Joh. 10:14, kuninkaista, Jes. 44:28, ja Herran palvelijoista, Jer. 23:4, 1Piet. 5:2. – Suomen pastori sana johtuu paimenta tarkoittavasta latinan sanasta pastor.

Vastaus siihen kuka on paimen, löytyy siitä millainen paimen Jeesus on ja kenet Hän on kutsunut paimenen tehtävään, kuten Pietarin. Jeesus kaitsee laumaansa, Jes 40:14. Tästä todistaa myös Jaakob 1Moos. 48:15, samoin Daavid Ps. 23:1. Jeesus on sielun paimen, 1Piet. 2:25, hyvä paimen, Joh. 10:11, 14, ja suuri paimen, Hebr. 13:20. Hän on ylipaimen  1Piet. 5:4. Jumala on asettanut paimenia seurakuntaan, Ef. 4:11. Hän vaatii lampaansa heidän kädestään, Hes. 34:10. Hänen vihansa syttyy pahoja paimenia kohtaan, Sak. 10:3. Voi hullua paimenta, joka lampaat hylkää, Sak. 11:17.

Paimen on sellainen, jonka tehtävänä on ruokkia, Joh. 21:15-17, olla esikuvana, 1Piet. 2:21. Ohjata, Jes. 30:21, hoitaa aja pitää huolta, Hes. 34:16, Luuk. 15:4, 19:10. Suojella, 1Sam. 17:34,35, Joh. 10:28. Auttaa heikkoja, Jes. 40:11. Kaitsea, Joh. 21:16. Jeesus Kristus, Hyvä paimen – kuoli pelastaakseen ihmiset, Joh. 10:11. Suuri paimen – elää opastaakseen omiaan, Hebr. 13:20. Ylipaimen – tulee palkitsemaan uskolliset alipaimenensa, 1Piet. 5:4.

Seurakunta on pyhä heimo, 1Piet. 2:9. Uskovia kutsutaan jatkuvasti pyhiksi, Room. 1:7, 2Kor. 1:1, Ef. 1:1, Kol. 1:2. Heidät on pyhällä kutsumuksella, 2Tim. 1:9, otettu synnin maailmasta ja valittu Hengen pyhityksessä, 2Tess. 2:13, Jumalan omaisuudeksi.

Tähän loppuun voidaan katsoa mitä Watchman Nee sanoo ”Apostolinen lähetystyö” (Lähetys Ystävä, evankelinen kustannusliike Kalajoki 1986), jossa tällainen lainaus: sivulta 109 ”Jumalan tarkoitus ei ole koskaan ollut, että eri paikkojen seurakuntia yhdistettäisiin joiksikin uskontokunniksi tai järjestöiksi, vaan pikemminkin, että kukin seurakunta olisi itsenäinen suhteessaan toiseen seurakuntaan. Niiden vastuunalaisuuden ja johdon tuli samoin olla itsenäisiä. Kun Herramme lähetti sanomansa lapsilleen Aasiassa, ei Hän osoittanut niitä ’Aasian seurakunnalle’, vaan ’seitsemälle Aasian seurakunnalle’”… Ja sivulta 121 tällainen lainaus: ”Rooma ei milloinkaan olisi saanut sitä valtaa, mikä sillä tänään on, jos Jumalan seurakunnat olisivat säilyttäneet paikallisen luonteensa. Paavius on mahdotonta siellä, missä seurakuntia ei ole liitetty toisiinsa, ja missä paikallinen auktoriteetti on paikallisten vanhinten käsissä. Missä on ainoastaan paikallisia seurakuntia, siellä ei voi olla Rooman kirkkoa… Protestanttisuuden epäonnistuminen on siinä, että se on Rooman kirkon tilalle pannut järjestetyt valtio- ja lahkolaiskirkot, sen sijaan että se olisi palannut jumalallisesti säädettyihin paikallisiin seurakuntiin.”

Sivulta 128 lainaus: ”Miten voimme päättää, ketkä ovat veljiämme ja Jumalan Seurakunnan jäseniä? Ei kysymällä, onko heillä samat opilliset käsitykset kuin meillä, tai onko heillä ollut samat hengelliset kokemukset… Kysymme ainoastaan, asuuko heissä Jumalan Henki vai ei? Emme voi uskovien kesken vaatia mielipiteitten tai kokemusten yhtäläisyyttä, emmekä mitään muuta yhteyttä kuin Hengen yhteyttä.” Sivulta 161 lainaus: ”Ei ole mitään raamatullista esimerkkiä siitä, että seurakunta sinänsä olisi hoitanut sellaista työtä kuin esim. sairaaloita tai kouluja taikka erikoisesti hengellisemmällä tasolla olevaa asiaa, sellaista kuin ulkolähetystyötä. On täysin sopivaa, että joku tai useammat seurakunnan jäsenet avaavat sairaalan tai koulun tai ovat vastuussa lähetystyöstä, mutta tämä ei sovi millekään seurakunnalle kokonaisuutena. Seurakunta on keskinäisen avun tarkoitusta varten yhdessä paikassa, eikä sitä varten, että se kantaisi vastuuta työstä eri paikoissa. Jumalan Sanan mukaan on kaikki työ Jumalan siihen kutsumien ja valtuuttamien Ruumiin jäsenten, yksityisten veljien, persoonallisen huolenpidon alaisena eikä kuulu millekään seurakunnalle kokonaisuutena. Vastuu apostolisesta työstä kuuluu aina yhdelle tai useammalle yksityiselle.” Suosittelen kirjan lukemista muillekkin…”

Hesekiel 34:1-12 ”Minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihmislapsi, ennusta Israelin paimenia vastaan, ennusta ja sano heille – paimenille: Näin sanoo Herra, Herra: Voi Israelin paimenia, jotka ovat itseänsä kainneet! Eikö paimenten ole kaittava lampaita? Te olette syöneet rasvat, pukeneet päällenne villat, teurastaneet lihavat; mutta ette ole kainneet laumaa, ette ole vahvistaneet heikkoja, ette ole parantaneet sairaita, sitoneet haavoittuneita, tuoneet takaisin eksyneitä, etsineet kadonneita, vaan te olette vallinneet niitä tylysti ja väkivaltaisesti. Ja niin ne ovat hajaantuneet paimenta vailla ja joutuneet kaikkien metsän petojen syötäviksi – hajaantuneet ne ovat. Minun lampaani harhailevat kaikilla vuorilla ja kaikilla korkeilla kukkuloilla; pitkin koko maata ovat minun lampaani hajallaan, eikä kenkään niistä välitä eikä niitä etsi. Sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Niin totta kuin minä elän, sanoo Herra, Herra, totisesti, koska minun lampaani ovat ryöstettävinä ja koska minun lampaani ovat kaikkien metsän petojen syötävinä, kun paimenta ei ole ja kun minun paimeneni eivät välitä minun lampaistani, vaan minun paimeneni kaitsevat itseänsä, eivätkä kaitse minun lampaitani, sentähden, paimenet, kuulkaa Herran sana: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä käyn paimenten kimppuun, vaadin lampaani heidän kädestänsä ja teen lopun heidän lammasten-kaitsennastaan, eivätkä paimenet saa enää kaita itseänsä. Minä pelastan lampaani heidän kidastansa, eivätkä ne sitten enää ole heidän syötävinänsä. Sillä näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä itse etsin lampaani ja pidän niistä huolen. Niinkuin paimen pitää huolen laumastaan, kun hän on lampaittensa keskellä ja ne ovat hajallaan, niin minä pidän huolen lampaistani, ja minä pelastan ne joka paikasta, minne ne ovat hajaantuneet pilvisenä ja pimeänä päivänä.”

Opinnäytetöitä:

Kristiina Aminoff ”Ajassa, Arjessa ja Ajattomuudessa – Helsingin ortodoksisen seurakunnan vapaaehtoistoiminnan strategiamalli” (Humanistinen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2016) https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/117437/Aminoff-Kristiina.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Joona Alamikkelä ”KAIKISTA SUURIN NIISTÄ ON RAKKAUS – Miten sateenkaariavioliiton vihkimisestä uutisoidaan?” (Opinnäytetyö, Oulun ammattikorkeakoulu 2024)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/853348/Alamikkela_Joona.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Elina Lind ”USKO – SEKSUAALISUUS – PERHEEN KRIISI – Miten kohdata ja tukea kristittyä perhettä kriisissä, kun sen jäsen on kertonut seksuaalivähemmistöön kuulumisestaan?” (Opinnäytetyö, HAMK 2012)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/493658/Usko_seksuaalisuus_perheenkriisi_2021_Elina_Lind.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Jenny Paakinaho ”Suomen evankelisluterilaisen kirkon pappien näkemykset papin avoliitosta, selibaatista ja oikeudesta yksityisyyteen” (Opinnäytetyö, Itä-Suomen yliopisto 2023)
https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/29853/urn_nbn_fi_uef-20230551.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Risto Leppänen ”Pappi ja Raamattu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon pappien suhde Raamattuun” (Opinnäytetyö, Helsingin yliopiston 2010)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/052b5eb0-fc98-413b-bd06-8dede21933e1/content

Vesa Pirttimaa ”Omantunnon turvallisuus – Uuras Saarnivaaran käsitys Jumalan sanasta ja sakramenteistä” (Helsingin yliopisto 2002)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/157fbc92-c53d-412b-aa57-9b04f246d128/content

Marjo Hänninen ja Anni Wahlroos ”Rippikoulun punainen lanka” (Diak amk, Opinnäytetyö, 2010)https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/22587/Hanninen_Marjo_Wahlroos_Anni.pdf;jsessionid=F87575FF5E6ACB76896F22606501649E?sequence=1

Jaakko Ranta ”ONKO KASTE ARMONVÄLINE?  Lapsen uskon ja kasteen välinen problematiikka Erkki Reinikaisen kirjoituksissa” (Helsingin yliopisto, pro gradu -tutkielma 2015)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/3ca2b2ad-17f3-4316-a945-97e0c96b0208/content

Joona Suurnäkki ”Yhdistävä kaste – Kaste luterilaisia ja katolisia yhdistävänä tekijänä Vanhurskauttaminen kirkon elämässä -asiakirjassa” (Itä-Suomen yliopisto, Pro gradu -tutkielma 2022)
https://erepo.uef.fi/server/api/core/bitstreams/1b2b4fb3-bf08-4ade-b013-49b0260a5d24/content

Risto Kauppinen ”Ei yksin uskosta? Usko, tunnustus ja kaste Balthasar Hübmaierin soteriologiassa” (Helsingin yliopisto, Dogmatiikan pro gradu -tutkielma 2016)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/9e1fa146-a163-4cb9-8956-9c159f6270a6/content

Anniina Tourunen ”Sosiaalinen media seurakunnan työkaluna ja vapaaehtoistyön muotona” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu Oy, opinnäytetyö 2016)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/110274/Tourunen_Anniina.pdf?sequence=1

Tatu Kauppinen ”Musiikki osallistamisen välineenä Jyväskylän Helluntaiseurakunnan nuorisotyössä” (jamk.fi opinnäytetyö 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/141452/Kauppinen_Tatu.pdf?sequence=1

Kirjallisuus ja lähteet:

John Fenn ”Alkuseurakunnan paluu” (TV7 Kustannus 2015)
Jim Cymbala ”Seurakunta, jota Jumala siunaa” (KKJMK Oy 2017)
Bror Spetz ”Yliluonnollinen seurakunta” (Uskon Sanan Kustannus Oy)
Ulla Dahlen ”Hoitava seurakunta, hoitava sielunhoito” (Aikamedia 2015)
Lea Kranz ”Seurakunta, vapautettu morsian” (Aikamedia 2010)
Janne Eerola & Mitja Piipponen ”Startup seurakunta” (Päivä Osakeyhtiö 2017)
Marko Selkomaa ”Loistava seurakunta” (Aikamedia 2014)
Päivi Heikkilä ”Viisi virkaa ja seurakunta” (King’s Ministries 2014)
Kurronen, Era & Aspegrén, Jorma ”Seurakunnan luottamushenkilön perustieto” (Kirjapaja, 2002)
A. F. Peltonen ”Alkukristilliset seurakunnat” (1922)
A. W. Kuusisto ”Seurakuntatyö” (1931)
Eino Sormunen ”Kansankirkkomme ja luterilaisuuden henki” (1936)
Fredrik Wislöff ”Minä uskon Pyhään Henkeen” (1942)
Ilmari Salomies ”Henkilahjat kirkossa sen alkuvuosisatoina” (1937)
Aapeli Saarisalo ”Raamatun sanakirja”
Wikipedia
Digi IRT (Raamatun Iso Sanakirja)

J. S. Pajula ”Suomen kirkon tilasta liturgisen riidan aikoina” (J. S. Pajula 1891)
Veli-Mattia Salminen ”Kirkko yhteiskunnassa – suhteet ja rajapinnat – uskonnonvapauslaki 100 vuotta” (Kirkon tutkimus ja koulutus 2023)
Erkki Kansanaho ”Suomen evankelisluterilaisen kirkon itsehallinto – kirkon lainsäädännön ja hallinnon kehitys Ruotsin vallan opista nykypäivään” (Suomen kirkkohistoriallinen seura 1954)
Aapeli Saarisalo ”Raamatun sanakirja”
Digi IRT (Iso Raamatun Tietosanakirja)
Aksel Valen-Sendstadt ”Kristillinen Dogmatiikka” (Uusi tie 1985)
Johannes Bäck ”Kasteen sakramentti – lyhyt esitys pyhän kasteen tärkeydestä ja tarkoituksesta” (Evankeliumiyhdistys 1902)
Martti Luther ”SAARNA PARANNUKSEN SAKRAMENTISTA” (1976)
Teemu Sippo ”Paimenkirjeitä sakramenteista” (Katolinen tiedotuskeskus 2018)
Ole Hallesby ”Kaste – lapsikaste” (Suomen lähetysseura 1930)
Martti Luther ”Kaste ja usko : valikoima Lutherin kirjoituksia kasteesta ja lapsen uskosta” (Herättäjä 1991)
Olli-Pekka Silverhuth ”Kummin kirja” (Kirjapaja 2012)
Terttu Kaivola ”Lasten juhlat : rotinoista rippikouluun” (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 1998)
Wikipedia
John Bevere ”Palava sydän – Syty intihimosta Jumalaan” (KKIMK Oy 2004)
John Van Diest ”Kymmenen syytä, miksi Jeesus tulee pian” (Aika Oy 1999)
Eero Huovinen ”Pappi?” (WSOY 2001)
Veli-Matti Hynninen ”Miksi minusta pappi” (Edico 2009)
Esko Piiroinen, Jan Wiklund ”Pappi vai lääkäri” (Perussanoma 2008)