Arkeologia myös muinaistutkimus tai muinaistiede, on joukko tieteitä, jotka tutkivat ihmisen menneisyyttä analysoimalla muinaisjäännöksiä, joita ihmisten toiminta on jättänyt maaperään tai vesistöjen pohjaan. Tällaisia ovat esimerkiksi vanhat rakennukset ja niiden perustukset, esinelöydöt, ihmisten hyödykseen käyttämien eläinten ja kasvien jäännökset, haudat ja ihmisten jäännökset, laivanhylyt sekä ihmisen maisemassa aiheuttamat muutokset. Arkeologisen tutkimuksen lähdeaineisto saadaan useimmiten arkeologisista kaivauksista.
Arkeologia alkoi syntyä nykyaikaisena tieteenä renesanssin aikana, kun matkailijat ryhtyivät keräilemään antiikin esineitä. Ensimmäisenä arkeologina on pidetty Cyriacus Anconalaista (1391–1452). Aina 1800-luvun lopulle saakka arkeologiset kaivaukset olivat hyvin karkeita ja niukasti dokumentoituja.
Muinaisen Egyptin arkeologiset tutkimukset aloitettiin 1800-luvun taitteessa. Sitä ennen kyvyttömyys tulkita egyptiläisten kirjoitusta sekä muinaisen perinteen katkeaminen olivat estäneet historiallisesti todenmukaisen kuvan luomisen Egyptistä.
Tärkeässä osassa egyptologian synnyssä oli Ranskan keisari Napoleon Bonaparten sotaretki Egyptiin vuonna 1798. Napoleon vei maahan suuren joukon tiedemiehiä, jotka alkoivat tutkia egyptiläisiä monumentteja johdonmukaisesti. 1820-luvulla ranskalainen Jean-Francois Champollion onnistui ratkaisemaan Rosettan kiven avulla hieroglyfien arvoituksen. Kun egyptiläisten kirjoituksia pystyttiin näin lukemaan, heräsi heidän historiansa ja kulttuurinsa jälleen eloon. Kiinnostus maan kulttuuriin kasvoi, ja Egyptin rakennelmia ja aarteita ostettiin ja ryövättiin lukemattomin määrin eri puolille maailmaa tai käytettiin rakennusmateriaaliksi. Vuonna 1880 brittiläinen egyptologi William Flinders Petrie (1853–1942) kehitti egyptologisen tutkimuksen tieteellistä metodia, minkä myötä Egyptin historiaa pystyttiin ajoittamaan entistä tarkemmin.
Mesopotamialaista nuolenpääkirjoitusta opittiin tulkitsemaan 1850-luvun puoliväliin mennessä. Ranskalainen Paul-Emile Botta suoritti 1840-luvun alussa ensimmäiset kaivaukset Ninivessä ja englantilainen Austen Henry Layard vähän myöhemmin sen lähellä Nimrudia. Vuoden 1869 ja 1900-luvun alun välillä ranskalaiset ja yhdysvaltalaiset arkeologit löysivät sumerilaisten ensimmäiset merkit.
Olen käynyt Israelissa kolme kertaa tutustumassa arkeologisiin löytöihin ja raunioihin virallisten oppaiden opastuksella. Näiden matkojen näkemistäni asioista olen koonnut tämän aineiston, mikä osoittaa Raamatun historiallisuuden todeksi.
Jotkut väittävät, ettei arkeologia tukisi Raamatun ilmoittamaa historiaa, niin tämä johtunee Egyptin historian tapahtumien ajoitusvirheestä, joka on n. 530 vuotta väärin liian aikaiseksi määritelty, minkä vuoksi arkeologit eivät löydä väärin määritetyistä raunioiden kerrostumista muiden kansojen ja Raamatun historiaan sivuavia yhteyksiä. Tästä ajoitusvirheestä kertoo mm. arkeologi Ariel Livson kirjassaan ”Israel luvattu maa”, ja Ninarose Maoz on kirjoittanut kirjan Ariel Livsonista ”Luvatun maan Ariel – Ariel Livson legenda eläessään” (Kuva ja Sana 2016). Vuonna 1967 Ariel lähti kuuden päivän sotaan, opiskeli Jerusalemin Heprealaisessa yliopistossa arkeologiksi ja suoritti vaativan Israelin valtion opaskurssin. Se antoi hänelle myös ammatin. Livson on ottanut osaa kaivauksiin Megiddossa, Negevissä ja Siinailla. Työskennellessään Israelin Museoviraston palveluksessa Jerusalemissa vuonna 1975 Ariel Livson restauroi matkailijoillekin tunnetut Nehemian ja jebusilaisten muurit Daavidin Jerusalemissa lähellä Giihonin lähdettä ja teki tutkimuksia ensimmäisen temppelin aikaisissa hautaluolissa Jaffa-portin luona. Tuhannet pyhiinvaeltajat ovat tutustuneet Arielin ryhmissä kiehtovan maan saloihin: sen historiaan, arkeologiaan ja pyhiin paikkoihin. Samalla on saatu vilkaista Arielin oman ajatusmaailman saloihin: perinteisistä poikkeaviin näkemyksiin.
Toinen häntä aiemmin tämän ajoitusvirheen huomannut henkilö on Immanuel Velikovsky syntyi Venäjällä 10 kesäkuuta 1895 ja kuoli 17. marraskuuta 1979. Vuodesta 1939 lähtien Yhdysvalloissa asunut psykiatri ja psykoanalyytikko, joka kirjoitti monia väittelyjä herättäneitä kirjoja Maapallon muinaishistoriasta. Immanuel Velikovsky on kirjoittanut myös muinaishistoriaa käsittelevän kirjasarjan Ages in Chaos. Siinä hän väitti, että yleisesti hyväksytty ja varmana pidetty käsitys Egyptin muinaishistorian kronologiasta olisi varsinkin Uuden valtakunnan osalta täysin väärä ja että jo Manetho ja samoin nykyisetkin egyptologit olisivat sijoittaneet Egyptin dynastiat väärään aikajärjestykseen. Täten niistä yleisesti käytetyt järjestysnumerotkin olisivat varsinkin myöhäisimpien osalta täysin harhaanjohtavia. Koska useiden muidenkin maiden kuten Mesopotamian, heettiläisten ja minolaisen kulttuurin historia perustuu pitkälti Egyptin kronologiaan, on hänen mukaansa yleinen käsitys myös niiden historiasta pahasti vääristynyt.
Myös tässä kirjasarjassa yhtenä lähtökohtana oli Ipuwer-papyrys, joka hänen mukaansa käsittelee egyptiläisestä näkökulmasta samaa tapahtumasarjaa kuin Toinen Mooseksen kirja. Hänen mukaansa se olisi kirjoitettu pian keskivaltakunnan tuhoutumisen jälkeen hyksojen vallattua maan. Hyksot hän samasti Vanhassa Testamentissa mainittuihin amalekilaisiin, jotka olivat israelilaisten vihollisia satojen vuosien ajan, kunnes Saul voitti heidät. Velikovskyn mukaan vasta Saulin voitto noin 1050 eKr. teki egyptiläisille mahdolliseksi perustaa uuden valtakunnan ja 18. dynastian, jonka hän siis sijoitti noin 500 vuotta yleisesti hyväksyttyä ajoitusta myöhemmäksi. Saban kuningatar oli hänen mukaansa Egyptin kuningatar Hatšepsut, ja Punt, jossa Hatšepsut mainitsi käyneensä, sama kuin Salomon aikainen Israel. Niin sanottu 19. dynastia taas olisi hänen mukaansa sama kuin 26. dynastia, joka hallitsi noin 650–525 eKr., ja esimerkiksi Ramses II ja Nekau II saman henkilön kaksi nimeä. Myöhemmät tutkijat Manethosta nykyaikaan saakka olisivat luulleet näiden nimien tarkoittavan kahta eri hallitsijaa ja sijoittaneet toisen niistä satoja vuosia liian varhaisiksi.
Ramses III:n osalta Velikovskyn väittämä ajoitusvirhe olisi vieläkin suurempi. Tämä 20. dynastian faarao hallitsi yleisen käsityksen mukaan 1100-luvulla eKr., mutta Velikovskyn mukaan kyseessä olisikin sama, lähinnä kreikkalaisista lähteistä tunnettu faarao Nektanebo, joka 300-luvulla eKr. onnistui joksikin ajaksi vapauttamaan Egyptin persialaisvallasta. Hänen monumenteissaan mainittu vihollinen, Peleset, jonka yleensä on tulkittu tarkoittavan filistealaisia, tarkoittaisikin siis persialaisia, ja merikansat, joiden myös sanotaan samaan aikaan hyökänneen Egyptiin, olisivatkin olleet tuon ajan kreikkalaisia palkkasotureita. Hän on myös kirjoittanut kirjan Oidipus, joka olisi ollut faarao Ekhnaton ”Oedipus and Akhnaton” (1960), eli Oidipus oli kreikkalainen sankari, Theban kuninkaan Laioksen ja hänen puolisonsa Iokasten poika. Kuningas Oidipus. (Oidipus Tyrannos.) Suomentanut Veijo Meri. Helsingissä: Otava, 1988
Immanuel Velikovsky on kirjoittanut myös kirjan ”Ramses II and His Time” (Abacus, 1981). Katso myös…
Kaikilla näillä matkoillani kävimme Jerusalemin Öljymäellä ja Getsemanen puistossa. Tutustuminen Jeesuksen kärsimysten kulkureittiin Via Dolorosalla Jerusalemin arabikaupunginosassa. Jeesuksen Via Dolorosan (Tuskien tiestä) tiestä on olemassa vihkonen, jossa 14 asemaa, eli pysähdyskohdetta. Käynti länsimuurilla (itkumuuri) ja siellä olevaan Synagogaan tutustuminen. Jerusalemin Siionin vuorella kävimme tutustumassa mm. yläsaliin. Juutalaiset odottavat vieläkin messiasta tulevaksi, sillä Jeesus heidän mielestään ei ollut juutalaisten odotettu messias (voideltu kuningas). Pakanakristittyjen mukaan taas juutalainen Daavidin sukuun Pyhästä Hengestä syntynyt Jumalan poika Jeesus on Vanhassa Testamentissa luvattu messias. Johanneksen evankeliumissa luvussa 19 jakeissa 19-22 asia mainitaan: ”Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas.” Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hebreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas’, vaan että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas.’” Pilatus vastasi: ”Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin.” Aapeli Saarisalon sanakirjassa Jumalan nimi on Minä olen ” jhvh:n alkuperäinen ääntäminen on Jehovan asemesta todennäköisesti jahve. Eräs tämän nimen lyhennys on ja sanassa hallelu-ja (kiittäkää Herraa). Usein tämä jumalannimi sisältyy erisnimiin, kuten esim. Joosuan ensimmäiseen tavuun (hepr. Jeho^sua`), samoin Jesajan ja Jeremian loppuun (hepr. je^sa`jahu, jirmejahu). 2. Moos. 3:14:n mukaan nimi merkitsee ’Minä olen’. Mutta ’olen’, jota Jumala tässä itsestään käyttää, ei tarkoita olemassaolemista sellaisenaan, vaan toimivaa olemista.”
Jersusalmemin historiaan liittyy merkittävästi Herodes I Suuri s. 73 eKr. Askalon, k. 4 eKr Jerusalemissa. Herodes oli Juudean prokuraattori Antipaterin ja tämän nabatealaisen vaimon Kyproksen (arabialaisen seikin tytär) toiseksi vanhin poika. Vuonna 47 eKr. hänen isänsä Antipater nimitti Herodeksen Galilean käskynhaltijaksi. Juudea oli osa Roomaa. Herodes tuki isänsä kanssa Julius Caesaria. Caesarin murhan jälkeen Herodes tuki Marcus Antoniusta, jonka avustuksella Rooman senaatti valitsi Herodeksen Juudean kuninkaaksi. Antoniuksen kärsittyä tappion sodassa Octavianusta vastaan, niin Herodes siirtyi Octavianuksen leiriin. Vaikka Herodes oli alkujaan idumealainen (Edom) oli hän kuitenkin suosittu, koska jälleenrakensi Jerusalemin temppelin. Toukokuussa 2007 oli uutinen, että Kuningas Herodeksen hauta löytyi Jerusalemin eteläpuolelta. Kaivaukset aloitettiin Länsirannalla 12 kilometrin päässä Jerusalemista vuosikymmeniä sitten. Samalla kukkulalla oli aikanaan Herodeksen palatsi. Sargofagi löytyi kolme viikkoa sitten, totesi Heprealainen yliopiston professori Ehud Netzer. Kiviarkusta ei ole enää jäljellä kuin erikokoisia murikoita.
Herodes Antipas, (21 eKr.-39 jKr.), Herodes Suuren poika, hallitsi vasalliruhtinaana, tetrarkkina, 4 eKr.-39 jKr. Herodes Antipas toimi Jeesuksen aikana tämän kotimaakunnassa. Hän hylkäsi vaimonsa ja nai velipuolensa vaimon Herodiaan. Kun Johannes Kastaja nuhteli häntä, hän mestautti Johanneksen. Herodes Antipas karkotettiin hänen anottuaan keisarilta kuninkaan arvoa.
Herodes Agrippa I, Julius Agrippa I (k. 44), sai vähitellen isoisänsä Herodes Suuren koko valtakunnan hallittavakseen (41-44). Herodes Agrippa järjesti ensimmäisen kristittyjen seurakunnan vainon.
Herodes Agrippa II, (k. n. 100), Herodes Agrippa I:n poika, hallitsi tetrarkkina osia Palestiinasta vuodesta 50. Yritettyään estää roomalaisten ja juutalaisten välistä sotaa Herodes Agrippa liittyi sodan syttyessä 66 roomalaisiin ja osallistui Jerusalemin piiritykseen.
Josefus
Josefus syntyi noin 37 jKr. ylhäiseen pappissukuun Jerusalemissa. Hän jatkoi opintojaan 19-vuotiaaksi, ja hänestä tuli farisealaisen uskonnollisen puolueen jäsen. Josefus lähetettiin 64 jKr. Roomaan anomaan eräiden siellä vangittuina olleiden juutalaisten pappien vapauttamista. Keisari Neron puolison Poppaean suosiollisella avustuksella hän onnistui tehtävässään. Josefuksen palatessa Jerusalemmin, niin kapinan merkit olivat jo ilmassa. Kapinan seurauksena roomalaiset hävittivät Jerusalemin 70 jKr. Josefus oli ollut Galilean alueen komentaja. Josefus oli tappioiden seurauksena paennut luolaan 40 miehen kanssa, jotka teki itsemurhan, mutta Josefus antautui Vespasianuksen armeijalle. Josefus ennusti Vespasianukselle, että tästä tulee Rooman keisari. Josefukselle myönnettiin Rooman kansalaisuus ja hän aloitti uuden elämän Flavius Josefuksena, Josefus ja hänen neljäs vaimonsa jalosukuinen periätär asettuivat samaan palatsiin asumaan, jossa Vespasianus oli aikaisemmin asunut. Hänen viimeinen kirjansa, Contra Apionem eli Apionia vastaan, kuvaa parhaiten hänen uskollisuuttaan omalle kulttuurilleen. Josefus kuoli noin 70-vuotiaana ja hänelle pystytettiin patsas Roomaan.
Israelin museovirasto (IAA) ilmoitti lokakuussa 2007, että se on löytänyt louhoksen, josta saatiin Temppelivuoren kivijalan rakentamiseen käytetyt valtavat kivet. Kivilouhos sijaitsee neljä kilometriä vanhankaupungin luoteispuolella, Ramat Shlomon lähistöllä. Se löytyi sattumalta ennen erään peruskoulun rakentamista suoritettujen arkeologisten pelastuskaivausten aikana. Louhoksesta löydetyt valtavat kivet ovat jopa kahdeksan metriä pitkiä, ja ne ovat samanlaisia kuin Temppelivuoren rakennusten alaosissa olevat. Näiden erittäin korkealaatuisten kivien käyttö takasi Temppelivuoren rakenteiden vakauden tuhansien vuosien ajan ilman että tarvittiin laastia tai sementtiä. Kivilouhokselta löydettiin myös useita saviesineitä, kolikkoja ja työkaluja ensimmäiseltä vuosisadalta. Ramat Shlomo on noin 80 metriä korkeammalla kuin Temppelivuori. Tämä seikka ja muinaisen, pohjoisesta Jerusalemiin johtaneen valtatien läheisyys tukevat teoriaa, että tästä louhoksesta saatiin Temppelivuoren suuret kivet. Oletettavasti härät vetivät jättikivet rinnetta alas kaupungin rakennustyömaille. Rabbi Chaim Richman Jerusalemin Temppeli-instituutista kommentoi sensaatiomaista löydöstä Aruz-7:lle: ”Juuri nyt, kun muslimit yrittävät pyyhkiä kaikki jäljet pyhän temppelimme läsnäolosta ja kun jopa jotkut omien johtajiemme joukossa ovat taipuvaisia luopumaan siitä ja näkemään sen tarpeettomana taakkana – juuri nyt, tämän löydöksen kautta, Jumala lähettää juutalaiskansalle suudelman, kuin sanoakseen: Älkää murehtiko, en ole unohtanut teitä…” (Lähde: Word of Life Israel).
Katso lisää… http://www.blmj.org/en/
Toisella matkalla yövyimme autiomaassa beduiinien telttamajoituksessa Kfar Hanokdimissa. Kävimme myös Masadan kalliolinnoituksen rauniolla, josta jatkoimme Kuolleen meren kautta Tiberiaksen kaupunkiin. Tel Danissa laskimme kumilautoilla Jordan-jokea pitkin. Matkamme päättyi Nasaretin kautta Tel Avivin upeisiin hiekkarantoihin.
Risto Santalan kirjasta ”Kenen te sanotte minun olevan?” (2008) sivulta 58 lainaus: ”Tukholman rabbi, prof. Gottlieb Klein. Hänen pientä, saksaksi kirjoitettua kirjaansa Onko Jeesus historiallinen henkilö, voidaan pitää eräänä ratkaisevimmista lausunnoista keskusteltaessa Jeesuksen historiallisuudesta. Kirjasen esipuheessa prof. Klein esitti toivovansa, että hänen esitelmänsä ’auttaisi tietämään, että tässä käsiteltävä ongelma ei ole lainkaan ongelma, vaan että Uuden testamentin historian laiminlyöty opiskelu rabbinistisista lähteistä käsin on ainakin osittain aikaansaanut määrätyissä piireissä vallitsevan kaaoksen’. Klein osoitti yksityiskohtaisesti, että Jeesuksen puheista fariseuksia ja saddukeuksia vastaan käy ilmi hänen opettajantoimensa uskottavuus. ’Jos Jeesus olisi ollut tekaistu henkilö, kulttisankari tai jotakin muuta, meillä olisi aivan toisenlaiset kertomukset hänen toiminnastaan.’ Kohdasta, missä Jeesus kehottaa parantamaansa pitalista näyttämään itsensä papeille ja uhraamaan Mooseksen säätämän lahjan (Matt. 8:4), Klein sanoo: ’Tässä näemme Jeesuksen aikansa kehyksissä. Voimme suorastaan kontrolloida nämä kertomukset. Tausta on niin aidosti juutalainen, että vain mitä hillittömin mielikuvitus voisi tehdä historian Jeesuksesta vain käsitteen tai kulttisankarin.’…
Klein esittää evankeliumeista useita eri pikkupiirteitä, jotka todistavat, miten tarkkaan Jeesus tunsi juutalaiset puolueolot ja juuri hänen ajalleen ominaiset tavat. Hän viittaa mm. Isä meidän rukoukseen. Matteuksen evankeliumin mukaan se käsittää seitsemän rukousta. ’Juutalaisen tavan mukaan rukouksessa tulee olla seitsemän pyyntöä. Toisaalta rukous jaetaan kolmeen pääjaksoon. Sen pitää alkaa hymnillä, Jumalan ylistyksellä, hepr. shevah. Sen jälkeen seuraa henkilökohtainen rukous tefillah ja lopun muodostaa doxologia eli kiitos, hodajah. Tämä järjestys on myös Isämeidän rukouksessa. ’Edelleen rukouksen, vieläpä yksityinenkin, tulee olla monikkomuodossa. Myös Isämeidän on monikkomuodossa. Tämä selittyy sillä, että rukoilija samastuu seurakuntaan. Näin on tehty keskiajalta tähän päivään asti. Merkillinen yksityiskohta valaisee ensimmäisen rukouksen mahdollista taustaa. Siitä sanoo Klein: ’Sanatarkasti kuuluu muuan kohta vanhassa midrashissa: Pyhä, siitä ylistys Hänelle, antaa kuolleitten nousta ylös tässä maailmassa, jotta Hänen pyhä nimensä pyhitettäisiin. Siksi rukoilkoon jokainen: Pyhitetty olkoon sinun nimesi, sinun valtakuntasi tulkoon, sillä näitten rukousten täyttymyksenä seuraa ylösnousemus. Tässä meillä on messiaaninen rukous, minkä vain Jeesus on osannut rukoilla sinä aikana.”
Risto Santala on kirjoittanut Israelista paljon, hän syntyi 1929 Helsingissä ja kuoli 2012. Risto Santala oli suomalainen rovasti, teologian kunniatohtori ja kirjailija. Santala opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa ja hänet vihittiin papiksi 1953. Hän työskenteli aluksi nuorisopastorina Helsingissä ja merimiespappina Haifassa ja oli sitten opettajana ja pastorina Suomen Lähetysseuran ylläpitämässä hepreankielisessä Shalhevetjah-työkeskuksessa ja koulussa Jerusalemissa 1957–1968. Santala oli sen jälkeen Helsingin Raamattukoulun rehtorina 1968–1975, teki kirjallisia töitä Israelissa 1976–1986 ja oli viimeksi 1988–1992 Joutjärven seurakunnan kirkkoherrana Lahdessa. Santala on kirjoittanut yli 20 kirjaa, niistä tunnetuimpia ovat tutkielmat Messiaasta Vanhassa ja Uudessa testamentissa rabbinistisen kirjallisuuden valossa sekä tutkielma Paavali ihmisenä ja opettajana, jotka on julkaistu useilla kielillä. Santala on myös luennoinut näistä aiheista Yhdysvalloissa ja Sveitsissä.
Aapeli Saarisalo ”Elämäni mosaiikkia” (WSOY 1977) lainaus sivulta 188: ”Kaarlo Syväntö oli Jyväskylässä pikatavaratoimiston päällikkönä, kun hän vastasi Herran kutsuun. Hänen piti lähteä Suomesta Israeliin. Hän jätti toimensa ja pääsi pariksi vuodeksi Pohjanmaalle Luodon eli Larsmon raamattukouluun. Kesällä 1946 hän osallistui Ruotsissa erääseen konferenssiin, jossa etsittiin tulkkia Inkerin pakolaisille. Syväntö otti tehtävän. Syksyllä hän pääsi kolmen kuukauden englannin kielen kurssille. Oli ihmeellistä, miten Herra avasi tien ja ystävät auttoivat. Kurssin jälkeen teki mieli Englantiin mutta sinne oli vaikea päästä. Luultavasti Larsmon lähetyskoulun johtaja oli kirjoittanut Englantiin, mistä tuli kirje, että Studdin ystävien lähetyspiiri ottaisi hänet koulunsa oppilaaksi… Lontoossa Syväntö sai opiskella kieltä ja valmistautua Palestinaan pääsemistä varten. Se ei näyttänyt kuitenkaan helpolta ja odottajan aika on pitkä… Syväntö matkusti laivalla Palestinaan Egyptin kautta. Kun Jerusalem oli katsottu, hän meni Safediin, missä vuokrasi asunnon skotlantilaiselta lähetykseltä. Perhe odotteli Suomessa, missä vaimo kansakoulunopettaja elätti perheen. Nyt Syväntö suunnitteli, että perhe muuttaisi jouluksi 1947 Palestinaan mutta marraskuulla teki YK päätöksen Israelin valtion perustamisesta. Sen jälkeen alkoi sisällissota… Perhe oli jo valmiina lähtöön, mutta vasta vuonna 1949 siitä tuli totta… Toisella matkallaan Syväntö asettui heti Tiberiaaseen. Hän hankki asunnon ja aloitti raamattulähetystyön. Heprealaisista Raamatuista tuli heti puute… Vuonna 1967 kuoli amerikkalainen Sackett, joka oli ja on tähän asti ollut ainoa suurlahjoittaja. Hänen kuoltuaan jäi raamatunpainosten kustantaminen Syvännön vastuulle. Sackett rakasti tätä työtä ja ennätti painattaa jo parisataatuhatta Raamattua. Uskon varassa Syväntö on painattanut Raamattuja jo yli miljoonan dollarin arvosta. Nyt Syvännöllä on oma jatkuvasti voimassa oleva Raamattujen tuontilisenssi… Myös arabit ovat kiinnostuneita Raamatusta.”
Katso lisää… http://fin.bibletranslators.org/
Aapeli Saarisalon nettikirja… http://lbl.jesusanswers.com/saarisalo/
Öljymäellä Herra itki kappelissa, joka voi olla Ariel Livsonin mukaan kolmas Golgatan sijaitipaikka perustuen esim. Matteus 25:51-54, jossa kerrotaan temppelin esiripun repeämisestä jne., jonka sadanpäämies ja ne jotka hänen kanssaan vartioitsivat Jeesusta, näkivät mitä tapahtui, niin heidän täytyi olla silloin Öljymäellä nykyisen Herra itki kappalein kohdalla, sillä temppelin pääovi oli suoraan sitä kohti, eikä muuten olisi voinut nähdä mitä Temppelin esiripulle tapahtui jne. Mielenkiintoinen näkemys Raamatun sanan pohjalta.
Ensimmäisellä ja toisella matkallamme kävimme Jad Vashemissa juutalaisvainojen museossa, jossa eräs keskitysleirivanki näytti käteensä tatuoitua vankinumeroa. Jad Vashemen oli vaikuttava paikka juutalaisivihasta toisen maailmansodan aikoihin erilaisine todisteineen, jossa olisi voinut olla pidempäänkin.
Kävimme Kukonlaulun kirkossa, joka on rakennettu ylipapin palatsin paikalle, jossa Pietari kielsi tuntevansa Jeesusta. Ylipapin asunnon kellarissa oli vankihuoneita, jossa Jeesuskin oli ollut. Hasmonit pitivät ylipapin virkaa hallussaan vuoteen 37 eKr. Tämän jälkeen johdossa oli pappisjoukko, joka valvoi etujaan Herodesten ja roomalaisten vallanpitäjien kanssa. Rooman valtakauteen asti ylipappi oli, paitsi kultin johtaja, myös Suuren neuvoston puheenjohtaja ja kansan korkein edustaja vieraiden vallanpitäjien edessä. Getsemanen puisto on vastakkaisella rinteellä aikalailla lähellä. Kävimme Siionin vuorella ja Roninien Raamattukodissa (www.bibletranslators.org).
Israelin muinaisuus
Armas Salonen kirjassaan ”Sumeri ja sen henkinen perintö” Otava 1962 mainitsee: ”Nimitämme nyt alkavaa aikaa Uurin I:n dynastian ajaksi. Aikaisemmin sitä nimitettiin Lagasa-kaudeksi, koska useimmat kirjalliset jäänteet olivat Lagasan kaupungista peräisin. Poliittinen painopiste siirtyy tällä kaudella taas etelään noin vuosiksi 2500-2350 eKr. Uur (Raamatusta tunnettu Kaldean Uur, Aabrahamin kotikaupunki) oli Sumerin metropoli. Sen loistosta on todistuksena valtava kuninkaiden hautausmaa.” Ja ”Kuninkaiden ja kuningattarien seurassa haudattiin suuria seurueita, jopa 80 henkeä (miehiä ja naisia) käsittäviä. Nämä vapaaehtoisesti kuolemaan käyneet ihmiset (mies ihmisuhreista saattaa olla kysymys) uskoivat lujasti sen ajan sumerilaisen esi-isiltään perimään uskontoon, Inannan-Dumuzi-uskontoon, jonka mukaan he saisivat jatkaa elämäänsä jumaliksi korotettujen hallitsijain kanssa Inannan ja Dumuzin pyhän avioliiton, hieros gamoksen merkeissä. He halveksivat – tai heidät pakotettiin halveksimaan – tämän maailman elämää niin, että luopuivat siitä hallitsijainsa kanssa.” Jaakko Hämeen-Anttilan suomentaman ”Gilgamesh, kertomus ikuisen elämän etsimisestä” (Basam Books 2000) kirjan esipuheessa mainitaan, että 2800-2600 eKr. hallitsi Urukin kaupungissa, Raamatun Erekissä (1 Moos. 10:10), sumerilainen kuningas Gilgamesh. Sumerilainen kuningaslista mainitsee Gilgameshin ensimmäisen dynastian viidentenä hallitsijana, eli hän on historiallinen henkilö.
Ensimmäisen matkan torstaina siirryimme Kuolleenmeren ja Qumranin kautta Tiberiakseen. Kuollut meri (suolameri, aromeri) on Jordanin syvänteen eteläpuolella 394 m merenpinnan alapuolella, 76 km pitkä, 15-16 km leveä ja syvyys n. 400m. Jordan vuorivirrat tuovat päivittäin 6 miljoonaa tonnia vettä, eikä Kuolleela merellä ole laskujokea, joten vesi haihtuu ilmaan. Kuolleessa meressä suolapitoisuus on 30 prosenttia, minkä seurauksena on helppo kellua. Rannalla oli myös savea savikylpyjä varten. Kulleenmeren läheisyydessä on Ahavan kosmetiikkatehdas ja tehtaan myymälä, jossa turistit poikkeavat.
Nykyään ei järven rannalla ole kyliä eikä kaupunkia, mutta n. 4000 vuotta sitten siellä oli Sodoman kaupunki. Professori Aapeli Saarisalo kertoo kirjassaan ”Asuttu puolikuu” WSOY 1934 näin: ”Raamatun esitys Sodoman ja sen liittolaiskaupunkien perikadosta (1 Moos. 19) ei sellaisenaan ole tutkittavissa, mutta on löydettävisä sitä valaisevia todisteita. Professori Albright (amerikkalainen Johns Hopkins-yliopiston professori ja Jerusalemin muinaistieteellisen laitoksen esimies William E. Albright s. 1891, k. 1971) tutki Sodoman pyhäkkökukkulan (Bab ed-Dra’-kummun), josta koottu ruukunsirpalevarasto kuuluu kaikki varsinaiseen pronssikauteen. Sen luonteenomaisia piirteitä – tietynlaisia reunuskorvia, laskostettuja ynnä terävässä kulmassa pitkälle sisäänpäin käännettyjä astian reunoja sekä erikoisia koristeita – ei tavata enää missään aikakaudessa myöhemmin… Mutta Jordanin alajuoksun kaupungit (siis myös Sodoma naapuristoineen) ovat muinaisjäännöksistä päättäen joutuneet asumattomiksi jo varhaisen pronssikauden lopulla ja yht’äkkiä.” 1 Mooses 13:12-13 puhutaan Sodomasta sen kohtalosta.
Kuolleenmeren kääröt tai Qumranin tekstit todistavat Raamatun muuttumattomuutta. Kääröt ovat reilun 900 käsikirjoituksen löydös, joka löydettiin vuosina 1947–1956 yhdestätoista Qumranin lähistöllä sijaitsevasta luolasta lähellä Kuollutta merta. Suurin osa löydöistä on säilynyt vain katkelmina, käsikirjoituspalasina. Vain kymmenkunta käsikirjoitusta on säilynyt kokonaisena tai lähes kokonaisena. Suurin osa on kirjoitettu nahalle, mutta joukossa on myös joitakin papyrusfragmentteja. Tekstit on kirjoitettu hepreaksi, arameaksi ja kreikaksi. Suurin osa käsikirjoituksista sijoittuu vuosien 200 eKr ja 100 Jkr. välille. Kääröillä on ollut satoja eri kirjoittajia. Qumranin kääröt kertovat kristinuskoa vanhemmasta juudealaisesta ryhmästä ja juutalaisista uskomuksista ja käytännöistä. Qumranin tekstien joukossa on Vanhan testamentin eli Heprealaisen Raamatun (Tanakin) kirjojen käsikirjoituksia, apokryfisiä ja pseudepigrafisia tekstejä sekä entuudestaan tuntemattomia uskonnollisia tekstejä.
Ninarose Maozin kirjasta ”Luvatun maan Ariel” (Kuva ja Sana 2016) lainaus sivulta 84: ”1980-luvun lopulla Kalifornian yliopiston arkeologian ja Raamatun professori Robert Eisenman aiheutti akateemisessa maailmassa aikamoisen skandaalin. Mikrofilmit, jotka oli otettu kääröistä, julkaistiin. Näin kääröjen tutkimus avautui kaikille, jotka sitä halusivat… Robert Eisenman kirjoitti 900-sivuisen kirjan Jeesuksen veljestä, Jaakob Vanhurskaasta, ja tuli siihen tulokseen, että Qumran oli yksi alkuseurakuntalaisten hengellisistä keskuksista, jolle alkuseurakuntalaiset antoivat nimen Damaskos. Essealaiset eivät itse tunteneet nimeä essealainen…” Katso lisää… http://roberteisenman.com/
Qumranista on löytynyt tuhansia vuosia vanhoja Raamatun kirjakääröjä, joiden avulla on voitu päätellä, että nykyinen Raamattumme on muuttumaton. Ariel Livsonin kirjasta ”Israel luvattu maa” (2016) lainaus sivulta 316: ”Essealaiset kutsuivat hengellistä johtajaansa Vanhurskauden Opettajaksi ja tämän vihollista Vääryyden Opettajaksi. Välirikon alkaessa Vanhurskauden Opettaja lähti lähiempien kannattajiensa kanssa pois Jerusalemista Kulleenmeren pohjoispäähän Qumraniin, jonne he perustivat kylän ja koko yhteisön hengellisen keskuksen; tälle he antoivat nimeksi Damasko, joka on arameaa ja tarkoittaa turvapaikka. Lähi-idässä oli siis kaksi Damaskoa Jeesuksen aikana. Sen lisäksi, että essealaisilla oli Qumranissa yhteinen omaisuus, he myös viljelivät maata. He eivät myöskään menneet täällä naimisiin. Qumran oli näin samalla kertaa maailman ensimmäinen luostari- ja kibbutsiyhteisö. Koska he valmistautuivat viimeiseen sotaan, heidän täytyi jollain tavalla lisääntyä, ja näin he muun muassa adoptoivat orpolapsia muualta Israelista ja kasvattivat heidät ja kouluttivat heidät essealaisuuteen Qumranissa. Heidän Yhdyskuntasäännössään, joka löydettiin vuonna 1947, kerrotaan tarkoin, miten heidän tuli elää ja olla ja miten jäseneksi päästiin… Essealaiset toimivat Qumranissa lähes 200 vuotta, lukuun ottamatta pientä taukoa 31 eKr. sattuneen maanjärjestyksen jälkeen. Kun roomalaiset hyökkäävät Jerikosta En-Gediin vuonna 69 jKr., he matkalla sinne tuhoavat ja polttavat Qumranin.” Ja lainaus sivulta 325: ”Teorian vastustajat siis väittävät, että Paavali oli ulkomailla, kun taas essealaisten Damasko oli Juudean alueella eli kotimaassa. Paavali siis toimi Jerusalemissa ennen Damaskoon lähtöä. Kreikankielisessä alkutekstissä ei mainita sanaa ulkomaat, khoora, vaan tas exoo, joka tarkoittaa ulkona tai ulkopuolella oleva. Oikea sanantarkka käännös kuuluu siis näin: Ja rankaisemalla heitä monta kertaa kaikissa synagogissa yritin pakottaa heitä tekemään peruutuksen, ja koska olin hulluna raivosta heitä vastaan, menin niin pitkälle, että vainosin heitä myös ulkopuolisissa kaupungeissa. Kun olin näissä yrityksissä matkalla Damaskoon… Tässä ei puhuta ulkomaista ollenkaan vaan Jerusalemin ympäristöstä ja yleensä Juudean alueesta…” Ja sivulta 86 lainaus: ”Argeologit olivat ihmeissään, kun huomasivat, että lähes kaikki Qumranista löydetyt rahat ja esineet olivat alkuseurakunnan ajalta. Paikalla oli ollut hyvin vähän toimintaa ennen vuotta 30 jaa. ja jälkeen 70 jaa. Jaakobin kirje Uudessa testamentissa muistuttaa eniten Qumranin kommentaarien sisältöä…”
Pohjois – Galilean retkellä, jossa näimme Pietarin kalasataman Tabghassa ja Kapernaumin, jossa Pietarin perheen asunto on ollut. Ester Toivonen-Siirala kirjoittaa kirjassaan ”Israelissa tapahtui” Kuva ja Sana 1970 näin: ”Ensimmäinen Kapernaumissa käyneen pyhiinvaeltajan kertomus lienee vuodelta 385 jKr. Kertoja oli nainen nimeltään Sylvia Aquitanilainen, jonka matkakertomus kuului: ’Kapernaumissa on tehty apostolien johtajan talon paikalle kirkko. Sen seininä ovat entiset talon seinät. Siellä Jeesus paransi halvatun. Kaupungissa on myös synagooga, jossa Jeesus paransi riivatun. Sinne mennään korkeita portaita myöten ja tämä synagooga on rakennettu neliökivistä. Aivan lähellä ovat myös kiviportaat, joilla tiedetään Herran seisoneen.’”
Ariel Livson ”Israel luvattu maa” (2016) lainaus sivulta 390: ”Tabghalla on kaikesta huolimatta pitkät perinteet. Jo vuonna 386 jKr. paikalla vieraili Egeria-niminen espanjalainen nunna. Hänen päiväkirjansa on osittain säilynyt ja siinä Egeria kertoo seuraavaa: Lähellä Kapernaumia on nähtävänä muutamia kivirappuja, joilla Herra seisoi. Siellä, järven rannalla, on ruohojen ja palmujen peittämä tasanko, jonka keskellä on seitsemän lähdettä, jokainen hyvin vesirikas. Se on se tasanko, jolla Vapahtaja ruokki kansanjoukon viidellä leivällä ja kahdella kalalla. Sen kiven ylle, jolle Vapahtaja pani leivät, on rakennettu kirkko. Lähellä kirkkoa kulkee se tie, jonka varrella apostoli Matteus piti tullihuonettaan. Lähellä, vuorella, on luola, johon Herra meni julistettuaan autuudet.”
Ensimmäisellä ja toisella matkallamme vierailimme Golanin ylängöllä ja söimme Druusien pitämässä ruokapaikassa.
Kaikilla kerroilla vierailimme Tel Danin luonnonpuistossa (www.parks.org.il), jossa on yksi Jordan joen lähteistä. Tel Danissa on kaivettu esille Daanin kaupungin rauniot ja Israelin kansan uhripaikka. Tel Danin piirtokirjoitus on musta basalttinen kivilevy, jolle on aremeaksi kaiverrettu aremealaisen kuninkaan kuvaus tämän voitoista heprealaisista. Kirjoitus on ajoitettu 800-700 luvulle eKr. ja siinä mainitaan Daavidin huone. Daan oli Kanaanin maan pohjoisin kaupunki. Sanontana oli ”Daanista Beersebaan asti”, so. maan pohjoisimmasta kolkasta eteläisimpään asti. Kaupungin vanha nimi oli Lais eli Lesem. Josefus sanoo sen sijainneen Libanus-vuoren lähistöllä, Jordanin lähteillä ja puolestaan päivänmarssin etäisyydellä Siidonista (Muinaishistoria 5.3.1). Eusebius sanoo sen olleen 4 roomalaisen peninkulman (n. 60 km:n) päässä Paneaasta (Filippuksen Kesareasta) Tyyron tien varrella. Siinä tapauksessa se olisi sijainnut Tell el-Qadissa (tuomarinkukkulalla) Baniasin länsipuolella olevalla tasangolla. Jordanin suurin lähde on sen länsipuolella. Raamatussa Tuomarien kirjassa luvussa 18 kerrotaan Daanin heimon siirtymisestä pohjoiseen.
Voitto Viron kirjasta ”Pyhän maan matkaopas” (WSOY 1963) pari lainausta: ”Tel-Avivin vanhan osan muodostaa Jaffa. Niinkuin Tel-Aviv on maailman nuorimpia kaupunkeja, Jaffa on sen vanhimpia. Pliniuksen mukaan se perustettiin 40 v. vedenpaisumuksen jälkeen. Jotkut arvelevat kaupungin nimenkin viittaavan Nooan poikaan Jaafetiin. (Toinen selitys: hepr. ’yafe’ = kaunis. Jaffa (hepr. Yafo) oli vanha foinikialainen siirtola filistealaisten alueella. Se mainitaan n. v. 1500 eKr. Thotmes III:n valloittamien kaupunkien luettelossa. Kanaanin maahan saavuttuaan Israel ei kyennyt valloittamaan Jaffaa. Alue kuului Daanin sukukunnalle. Kreikkalaiset sijoittivat tänne Andromedan tarun tapahtumapaikan. Kun Joona pakeni Herran kasvoja, hän ’meni alas Jaafoon ja löysi laivan, joka oli lähtevä Tarsiiseen’ (Joon. 1:3). Salomon aikana Jaffa oli Jerusalemin satama, jonne Tyyron kuningas Hiiram lähetti Libanonin setrejä Jerusalemin temppelin rakentamiseksi (2 Aik. 2:16, vrt. Esr. 3:7). Sanheribin voittoja julistavassa kirjoituksessa Jaffa mainitaan nimellä Ya-appu. Makkabialainen Simon Hanassi (Juudan veli) valtasi Jaffan lopullisesti kreikkalaisilta kauppiailta, jotka olivat valinneet Jaffan asuinpaikakseen sen sataman takia. Juutalaissodan aikana v. 70 jKr. Jaffa hävitettiin. Se rakennettiin uudelleen, mutta Vespasianus hävitti sen koska siitä oli tullut merirosvojen tyyssija. Synodien osanottajaluetteloissa mainitaan useita Jaffan piispoja. Arabit valtasivat Joppen (kreikankielinen nimitys) v. 637, mutta ristiretkeilijät perustivat sinne uudelleen bysanttilaisen piispanistuimen. Kaupungin valtasi ja hävitti Saladdinin veli Melik el-Adil 1187. Sen jälkeen se oli vähän aikaa Rikhard Leijonamielen hallussa, mutta joutui uudelleen muhamettilaisolle. 1251 Ludvig Pyhä laski siellä maihin. Sen jälkeen, kun Baibars el Bendukar hävitti Jaffan 1267, se oli 17. vs:lle saakka kuollut kaupunki. Napoleon valtasi sen 3.3.1799. Monien valtausten ja hävitysten tähden Jaffan vanhasta kaupungista ei ole paljoa jäljellä. Mikään sen nähtävyyksistä ei ole 350 vuotta vanhempi…
Ensimmäisellä matkalla kävimme Nasaretissa, joka on (arabiaksi En-Nasira, hepreaksi Natseret) lepää ikäänkuin maljakossa, joka laskeutuu koillispuolella olevalta 573 m korkealta Jebel es-Sikh-vuorelta… Nasaretin nimeä ei ole mainittu VT:ssa eikä muinaisten historoitsijoiden teoksissa. Sen historia alkaa enkelin ilmestymisellä Marialle, (Luuk. 1:26-38). Kristinuskon vastustajien taholta on väitetty, ettei Nasaretia ollut olemassakaan, ennen kuin eräälle Galilean kylälle annettiin nimi nasaretilaisen lahkon mukaan. Mutta evankeliumien todistusta vahvistavat myöhemmät kirjallisuuden maininnat. Myös kirkkoisät tunsivat Konstantinuksen aikana Nasaret-nimisen juutalaisen paikan. Jeesuksen aikana oli joka tapauksessa aihetta pitää sitä vähäpätöisenä (Joh. 1:46). Juutalaissodassa Nasaret hävitettiin muun Galilean ohella, jo siitä syystä, että se sijaitsee sen kolmion sisällä, jonka muodostivat 3 Josfuksen muodostamaa linnoitusta: 4 km lounaaseen Yafa, 5 km kaakkoon Iskal ja 3 km koilliseen Ar Reine. Silloiseen pääkaupunkiin Sipporiinkin oli vain 8 km… Kaikkien kristittyjen oli pysyttävä poissa Nasaretista vv. 135-335. Pyhiinvaelluksen kohteena oli enkelin ilmoituksen (annuntiatio). paikka sekä Joosefin talo (nutritio). Jo v. 670 kummallakin paikalla oli Arnulfin mukaan hyvin suuri kirkko. Lisäksi käytiin Marian kaivolla (Ain Sitti Miriam). Nasaretin naisista sanoo v. 570 täällä käynyt kristitty toivioretkeläinen, että ’tämän kaupungin heprealaisten naisten viehättävyys on suurempi kuin koko maan muiden naisten’. 638 muhamettilaiset miehittivät Nasaretin, mutta hävittivät mm. suuren Ravitsemuskirkon vasta vv:n 671 ja 710 välillä, rakentaen sen kivistä samalle paikalle moskeijansa. Siten jäi Pyhän perheen talo unhoon… V. 970 Nasaretin valloitti kreikkalainen keisari Zimisces. Ristiretkeläiset miehittivät Nasaretin Tankredin johdolla v:n 1099 lopulla ja rakensivat pian uudelleen Ilmoituksen kirkon… 1187 Saladdin miehitti Nasaretin. 1263 Egyptin verenhimoinen sulttaani Baibars hävitti kaikki Nasaretin katoliset luostarit sekä Annuntiatiokirkon, ja kristittyjen täytyi valita joko uskosta luopuminen tai kuolema. 1272-1291 kristityt saivat jälleen asua Nasaretissa Hugo de Lusignanin ja Baibarsin välisen sopimuksen pohjalla, mutta Akkon menetyksen jälkeen Nasaretkin hävitettiin täydellisesti. V. 1551 ja 1564 fransiskaani Bonifatius Ragusalainen kävi Nasaretissa ja paikallisti ensimmäisenä P. Gabrielin kirkon Joosefin kodin paikaksi. 1620 fransiskaanit saivat jälleen asettua Nasaretiin druusiemiiri Fakr ed-Dinin suojeluksessa. Peter Quaresmius, joka julkaisi pitkän esityksen kaupungin historiallisista paikoista, puhuu ensimmäisenä traditiosta, jonka mukaan Joosefin koti oli nykyisen P. Joosefin kirkon paikalla, fransiskaaniluostarin pohjoispäässä.Hän puhuu myös ensimmäisenä ’Kristuksen pöydästä’, joka oli nykyisen Mensa Christi -kappelin paikalla…
Kirjassaan ’Where is Calvary’ L. T. Pearson esittelee useita perusteita, joita voisi sanoa biblisistisiksi. Hän esittelee Moorian vuoren Gordonin Golgatalta temppelialueen eteläosaan ulottuvan vuorenselänteenä, joka oli vanha uhripaikka. Juutalaisen tradition mukaan Aadam kuoli tällä harjanteella, samoin Jeesus, toinen Aadam. Vanhan Testamentin aikana täällä suoritettiin kivittäminen rangaistuksena jumalanpilkasta. Ylimmäinen pappi perusti samoin kuolemantuomionsa jumalanpilkkaan, mutta muutti rangaistuksen kivittämisestä ristiinnaulitsemiseksi. Paikka oli Jumalan valitsema uhripaikka jo Aabrahamin aikana (1 Moos. 22:2). Temppelialue täytti vain kolmannen osan Moorian vuoresta, jonka eteläpuolelle rakennettiin yli 50 m korkea muuri. Vuoren luoteisosaa sensijaan alennettiin yli 8 m, koska tällä kohtaa oli vuoren huippu. ”
Plinius nuorempi (Gaius Plinius Caecilius Secundus n. 61–113), roomalainen kirjailija. Plinius oli Plinius vanhemman sisarenpoika ja ottopoika, joka toimi 110-luvun alussa Trajanuksen käskynhaltijana Bithyniassa. Hänen tuotannostaan on säilynyt vain Trajanuksen ylistyspuhe ja kulttuurihistoriallisesti kiintoisa kirjekokoelma, josta on suomennettu valikoima Kirjeitä keisariajan Roomasta. Bitynian maaherran Pliniuksen kirje keisari Trajanukselle vuodelta 112 jKr. jossa hän kysyy keisarilta, miten tulisi suhtautua kristittyihin. Hän oli antanut kristityille mahdollisuuden luopua uskostaan, mutta jos he olivat kieltäytyneet, hän oli teloituttanut heidät. Rooman kansalaiset oli lähetetty Roomaan kuulusteltaviksi. Plinius kuvasi kristittyjen tapoja ja kysyi keisarilta, oliko hän menetellyt oikein. Vastauskirjekin on tallella. Keisari hyväksyi maaherransa menettelyn. Kirjeenvaihto kertoo, että kristinusko oli levinnyt laajalle Vähässä-Aasiassa ja että roomalaiset olivat ilmiön kanssa ymmällään. Kristityistä ainakin osa oli valmis marttyyrikuolemaan uskonsa tähden.
Tyros, muinainen foinikialainen satamakaupunki, joka sijaitsi nykyisen Surin paikalla Libanonissa. Sidonin ohella Tyros oli Foinikian merkittävin kaupunki. Sen suuruudenaika oli noin vuodesta 1100 eKr. vuoteen 332 eKr., jolloin Aleksanteri Suuri valloitti sen. Aleksanterin piiritys kesti seitsemän kuukautta ja sen jälkeen Tyros vallattiin, jossa syntyi hirmuinen verilöyly ja 8 000 kuoli sekä 2 000 ristiinnaulittiin rannalle ja 30 000 asukasta myytiin orjiksi. Ainoastaan Melkartin temppeliin paenneet Tyroksen kuningas Azemilkos, kaupungin johto ja Karthagon valtuuskunta säästettiin. Tyros oli tunnettu lasi-, metalli- ja purppuratuotteistaan. Aleksanteri palasi Egyptistä Tyrokseen, jossa oli kolme kuukautta. Samarian kaupungin asukkaat olivat nousseet kapinaan ja polttaneet makedonialaisen satraapin elävältä, minkä Aleksanteri kosti teloittamalla syylliset ja ajamalla väestön ulos kaupungista ja ottamalla tilalle uudet asukkaat.
Eero Junkkaalan ja Mikko Louhivuoren kirjassa ”Raamatun maa Pyhän maan arkeologiaa ja geologiaa” Otava 1993 mainitaan mm., että vuonna 1967 hollantilaisen Leidenin yliopiston suorittaessa kaivauksia H. J. Frankenin johdolla Tell Deir Alla -nimisellä rauniokummulla Jordanvirran itärannalla, niin he löysivät katkelmallisen tekstin, jossa mainittiin näkijä Bileam Beorin poika. Kalkkikiviseinään kirjoitettu teksti oli peräisin kerrostumasta, joka oli ajoitettu 700 -luvulle eKr.
Ensimmäisellä Galilean retkellä kävimme Kaanaan kylään Nasaretissa ja Vanhan testamentin profeetta Elian uhripaikka Muhrakalla, joka on Karmel-vuorella. Mediggossa kävimme myös, joka oli kuuluisa taistelupaikka. Sen lähistöllä Barak ja Debora olivat saaneet voiton Siseran johtamista kanaanilaisista (Tuomarien kirja 4-5; 5:19) ja siellä kaatui kuningas Josia taistellessaan faarao Nekoa vastaan (2 Kuningasten kirja 23:29). Mediggon kukkulalta ja teiden risteyspaikasta on hyvä näkymä Harmageddonin laaksoon, lopunajan suurelle taistelupaikalle Raamatun Ilmestyskirjan mukaan. Karmelin vuoren tapaus, jossa Elia kokosi kansan Jahven vanhan, hävitetyn alttarin ympärille, jonka hän pystytti uudelleen. Hän otti sitä varten 12 kiveä tahtoen siten osoittaa, että 12 sukukunnan jako kahteen kuningaskuntaan oli vastoin Jumalan tahtoa. Sitten hän huusi Herran puoleen. Taivaasta lankesi tuli, joka poltti uhrin ja hävitti alttarin. Jahve oli osoittanut olemassaolonsa. Baalin profeetat, jotka osoittautuivat pettureiksi, laahattiin Kiisonin purolle, vuoren juurelle, ja surmattiin Eliaksen käskystä, 1. Kun. 18:1-40; 5. Moos. 17:2-5; 5. Moos. 13:13-16. Kansa oli nyt tunnustanut Jahven ja totteli Jahven profeettaa.
Mesusa on oikeaan ovipieleen kiinitetty pieni kotelo, jossa on pergamenttikäärö, johon on kirjoitettu kolme raamatunkohtaa, mikä on juutalaisten uskontunnustus ja alkaa sanalla ”Shema” kuule 5 Moos. 6:4. Mesusan pergamenttirullasta näkyvää Jumalan nimeä koskettaa ohikulkijat kunnioittavasti sormellaan, jonka jälkeensuutelevat sormeaan.
Toisen matkan päätteeksi lomailimme Tel Avivin rannoilla ja kävin Jaffassa, joka on Raamatun Joppe, josta Apostolien teoissa kerrotaan. Sillä apostoli Pietari näki siellä näyn.
Juutalaisten historiaa
Eero Junkkaalan kirjassa ”Faktaa vai fiktiota” (Uusi Tie 2006) mainitaan, että keväällä 1980 Ebalin koillisrinteeltä oli Haifan yliopiston Adam Zertalin johtama tutkimusryhmä löytänyt Joosuan rakentaman alttarin, joka on ajoitettu 1200-luvulle eKr. Zertal on kirjoittanut löydöstään Biblical Archaeology Review lehteen otsikolla ”Onko Joosuan alttari Ebalilta löydetty?”.
Samuel Lamb:n kirjassa ”Jumalan mies” (kkjmk 2006) on paljon tietoa Israelin, Jerusalemin ja maailman historiasta, kannattaa lukea.
Viasat History kanavalta on tullut Israelin historiaa käsitteleviä documentteja… https://www.viasat.fi/dokumentit
Aapeli Saarisalon kirjassa ”Vapahtajan kotijärveltä” (WSOY 1953) sivulla 206: ”Laakis-kirjeet löydettiin Raamatun mainitsemasta sen nimisestä kaupungista Jerusalemin eteläpuolelta v. 1935, ja niihin kuuluu 18 täyteen kirjoitettua ruukunkappaletta, yhteensä 90 riviä muinaisheprealaista tekstiä. Nämä ovat tärkeimmät alkuperäiset todistuskappaleet maanpaon edellisestä Israelista, ja ne on kirjoitettu juuri ennen Jerusalemin piiritystä tai sen aikana 587-586 eKr., ennen kuin Nebukadnessar vei kansan pakkosiirtolaisiksi, profeetta Jeremian aikoihin. Kuningas Omrin ja hänen poikansa Ahabin palatsia kaivattaessa löydettiin Samariassa samanlaisia ruukunkappalekirjoituksia sekä kirjoitusta täyteen hakattu sarkofagin kansi, jonka alla on levännyt foinikialaisten kuningas Ahiramin ruumis. Tämä hallitsija piti valtaa Bybloksessa 1200-luvulla eKr.”
Vuonna 2008 israelilainen arkeologian professori Josef Garfinkel ilmoitti, että kaikkien aikojen vanhin heprealainen teksti on kaivettu esiin muinaisen Elan linnakkeen kaivausten yhteydessä. Ela tai Khirbet Qeijafa kohoaa sen laakson laidalla, missä Daavid löi Goljatin, raportoi Reuters. Viisi riviä muinaista hepreaa on kirjoitettu mustalla musteella saviastian sirpaleeseen. Paikalta löytyneiden esineiden iänmääritys osoittaa, että teksti on kirjoitettu noin 3 000 vuotta sitten, jolloin se on Kuolleen meren kirjakääröjä 1 000 vuotta vanhempi. Asiantuntijat eivät ole vielä pystyneet tulkitsemaan tekstiä täysin, mutta useita sanoja, kuten ”tuomari”, ”orja” ja ”kuningas” pystyttiin tunnistamaan. Arkeologit sanoivat myös, että muutkin linnakkeen kaivauksissa löytyneet esineet osoittavat, että Jerusalemissa oli hyvin todennäköisesti vahva kuningas ja keskushallinto, mikä sattuu samaan aikaan, kun Daavid hallitsi muinaista Juudaa. ”Khirbet Qeijafan sijainti ja ajanlasku luovat ainutlaatuisen yhtymäkohdan mytologialle, historialle, historian tutkimukselle ja arkeologialle koskien kuningas Daavidia”, sanoi professori Josef Garfinkel. Tähän päivään mennessä vain neljä prosenttia Ela-linnakkeen alueesta on kaivettu, joten luvassa on lisää jännittäviä löytöjä.
Helsingin Sanomissa 30.10.2008 oli uutinen: ”Tutkija uskoo: Kuningas Salomon kaivokset Jordaniassa”. Eli Jordanian eteläosasta Khirbat en-Nahasista on löydetty 3000 vuotta vanha kuparikaivosalue, jota arvellaan argelogisissa piireissä kuningas Salomon kaivoksiksi, kertoo Science Daily -verkkolehti. Kuolleenmeren eteläpuolella olevaa Faynanin aluetta kutsuttiin Raamatussa Edomiksi, josta tämä merkittävä argeologinen löytö on tehty. Kalifornian San Diegon yliopiston tutkijaryhmä Thomas Levyn johdolla ja jordanialaisen Mohammad Najjarin johtamat arkeologit kaivoivat vain syvemmältä kuin aiemmin oli samasta paikasta kaivettu. Kaivauksissa löytyi puuainetta, siemeniä ja egyptiläisiä esineitä, joiden iäksi Oxfordin yliopiston tutkija Thomas Higham määritti radiohiilimenetelmällä 1000-900 eKr.
Poul Borchsenius kertoo kirjassaan ”Pitkä vaellus” (Ristin Voitto 1976, että kreikkalainen maantieteilijä Strabo kertoo juutalaisia asuneen kaikissa kaupungeissa ja on ollut vaikea löytää paikkaa, missä tätä heimoa ei esiintyisi. Sibyllain kirjat sanovat, että ”kaikki maat ja kaikki meret ovat täynnä juutalaisia”. Strabon (n. 63 eKr.-20 jKr.), kreikkalainen maantieteilijä. Strabonin 17-osainen teos Geografika on arvokas antiikin maantieteen, mutta myös kirjallisuus- ja kulttuurihistorian sekä lääketieteen tuntemuksen lähde. Sibylla, antiikin kreikkalaisessa ja roomalaisessa maailmassa itämaista alkuperää oleva, Apollonin haltioittamana puhuva ennustajatar. Alkujaan ajateltiin sibylloja olevan vain yksi, myöhemmin useita. Tunnetuimmat olivat Delfoin ja Cumaen sibyllat. Sibyllan kirjat olivat ennustusten ja määräysten kokoelmia. Tärkein oli Cumaen sibyllan ennustuskokoelma Rooman Capitoliumilla. Sibylla on kuvallisesti ennustajatar. Strabonin Historia kirja on kateissa. Sen olemassaolo tidetään, koska Strabon lainaa sitä itse ja muutkin kirjoittajat mainitsevat sen. H. L. Jones on kääntänyt Strabonin kirjat englanniksi Geography v. 1… 8 Hardvard University Press 1969, jotka kuuluvat Loeb Classical Library sarjaan.
Professori F. Heman Baselista kirjassaan ”Juudaankansan historia Jerusalemin hävityksen jälkeen” mainitsee Ranskalaisen Jakob Basnagen, joka on tehnyt 5 niteisen ja 15 osaisen kirjan juutalaisten historiasta 1700 luvulla. Ja 1900 -luvulla tri H. Grätz on tehnyt 11 niteisen teoksen juutalaisten historiasta. Ruotsalainen historian dosentti Hugo Valentin (1888-1963) Uppsalan yliopistosta on kirjoittanut kirjan Judarnas i Sverige 1924.
Antiokhos seleukidien hallitsijasuvun usean kuninkaan nimi. Antiokhos III Suuri (223-187 eKr.), Seleukos II Kallinikoksen poika. Hän tuli kuninkaaksi murhatun vanhemman veljensä Seleukos III Keraunoksen jälkeen. Antiokhos teki useita sotaretkiä, kerran peräti Baktriaan saakka. Tästä uroteostaan hän sai lisänimen Suuri. Hänen valtakuntaansa kuului myös Palestiina, jonka hän kuitenkin menetti, samoin kuin Foinikian ja Koile-Syyrian, kärsittyään v. 217 eKr. tappion Rafian luona Gassan eteläpuolella taistelussa Egyptin kuningasta Ptolemaios IV Filopatoria vastaan. Antiokhos sai maan kuitenkin takaisin voitettuaan v. 198 eKr. egyptiläisen sotapäällikön Skopaan Paneaan luona lähellä Jordanin lähteitä. Siten Palestiina joutui lopullisesti Syyrialle. Antiokhos III suhtautui ystävällisesti juutalaisiin ja antoi Jerusalemin temppelille tietyt takuut. Vuonna 187 eKr. hän sai surmansa yrittäessään ryöstää erästä temppeliä Elymaisissa Persianlahden pohjoispuolella. Antiokhos IV Epifanes (loistava), Antiokhos III:n toinen poika. Vuosina 189-175 eKr. hän oli Roomassa panttivankina, mutta sitten hän tuli kuninkaaksi murhatun veljensä Seleukos IV:n sijaan. Palatessaan sotaretkeltä Egyptiä vastaan v. 170 eKr., jolloin hän otti Egyptin kuninkaan Ptolemaios VI Filometorin vangiksi, hän Jerusalemissa kukisti erottamansa ylipappi Jaasonin johtaman kapinan. Jonkin aikaa sen jälkeen hän rakennutti Jerusalemiin linnoituksen ja tuotti sinne makedonialaista sotaväkeä voidakseen paremmin pitää kaupunkia valvonnassaan. Juutalaisia Antiokhos IV pyrki kreikkalaistamaan. Hän yritti pakottaa heitä omaksumaan kreikkalaisten uskonnon ja kulttuurin. Jerusalemin temppelistä tehtiin Zeuksen palvontapaikka, ja Mooseksen lakiin pitäytyviä rangaistiin kuolemalla. Erityisesti vainottiin niitä, jotka ympärileikkasivat lapsensa. Lisäksi maata riistettiin aineellisesti. Kaikki tämä johti ns. makkabilaiskapinaan, joka alkoi v. 168 eKr. Antiokhos IV kuoli v. 163 eKr. yrittäessään ryöstää temppeleitä Persiassa. Häntä on nimitetty VT:n Antikristukseksi.
Eero Kuparisen kirjassa ”Antisemitismin musta kirja, juutalaisvainojen pitkä historia” (Atena 2008) näin: ”Tilanne muuttui kuitenkin huonompaan suuntaan seleukidihallitsija Antiokhos IV Epifaneen(175-163 eKr.) aikana. Antiokhos julisti vuonna 167 eKr. Mooseksen lait kumotuksi sekä kielsi juutalaisen uskonnon kultin harjoittamisen. Myös juutalaiseen perinteeseen kuuluvat tavat, kuten sapatin vietto, tooran luku ja ympärileikkaus, kiellettiin. Vastaisuudessa juutalaisia vaadittiin kuolemanrangaistuksen uhalla uhraamaan myös kreikkalaisille jumalille. Jerusalemin temppeliin pystytettiin Zeus Olympioksen alttari, ja kun temppeliin olivat saaneet aiemmin astua vain juutalaiset, siitä tehtiin nyt avoin pyhäkkö kaikkien uskontojen harjoittajille.”
Juutalaisia Italiassa on ollut siitä lähtien kun Pompeius, Gnaeus, lisänimeltään Magnus, (106 eKr.-48 eKr.), roomalainen sotapäällikkö ja valtiomies. Pompeius nujersi merirosvot Välimerellä ja laajensi Rooman valtaa idässä. Vuonna 60 eKr. hän solmi triumviraatin Crassuksen ja Caesarin kanssa, mutta keskinäiset erimielisyydet johtivat kansalaissotaan, jossa Pompeius oli senaatin puolueen johtajana. Tappiollisen Farsaloksen taistelun (48 eKr.) jälkeen Pompeius surmattiin Egyptissä. Pompeius oli valloittanut Juudean ja Jerusalemin, niin hän toi vuonna 61 eKr. 5 000 juutalaista vankina Roomaan. Heille oli täytynyt lahjoittaa vapaus sen vuoksi, että he orjinakin ollessaan noudattivat tapojaan ja menojaan sekä pitivät kiinni uskontolaeistaan. Juutalaiskorttelit sijaitsivat Vatikaanikukkulan rinteellä sekä eräällä Tiberin saarella jonka juutalaissilta yhdisti rantaan. Vaikka he eivät olleet Rooman kansalaisia, saattoivat he kuitenkin lukuisuutensa takia esiintyä jonkinlaisena mahtina yleisillä paikoilla ja tuomioistuimien edessä. Pompeius oli ratkaissut Jerusalemissa ylipapin nimityskiistankin. Plutarkhos kirjoittaa Antoniuksesta ”Fonteius Capito sai tehtäväksi noutaa Kleopatra Syyriaan, ja heti tämän saavuttua Antonius antoi hänelle lahjaksi ei vähemmän eikä halpa-arvoisempaa kuin Foinikian, Koilee-Syyrian, Kyproksen, suuren osan Kilikiaa, samoin Juudeasta alueen, josta saadaan balsamia, ja Arabiasta sen osan nabatealaisten asumaa aluetta, joka rajoittuu Välimereen.” Josefus kirjoittaa näistä asoista myös ” Osa Kleopatran vaatimuksista sai Antoniuksen synkistymään. Näiden jalojen miesten ja merkittävien kuninkaiden tappamista hän piti katalana tekona. Lähempää ystävyyttä heitä kohtaan hän ei kuitenkaan osoittanut, Niinpä hän erotti heidän maistaan laajoja alueita, myös Jerikon palmualueen, jossa kasvaa balsamia. Ne hän lahjoitti Kleopatralle, samoin kaikki Eleutheros-joen eteläpuoleiset kaupungit Tyrosta ja Sidonia lukuun ottamatta.”
Saadia (Said) ben Josef Fajumin kaupungista Ylä-Egyptistä (892-942) saattoi alkuun juutalaisten uskonnollis-filosofisen tieteen. Hän oli talmud-taitoinen oppinut, joka oli kabbalistien jezirah-kirjan varustanut selityksillä ja koroitettu gaoniksi eli korkeimpaan oppiarvoon Suran talmudikoulussa. Hänen huomattavin teoksensa on ”Uskosta ja tietämisestä” (emunot we deot).
Roomassa Tituksen riemukaaren kohokuva esittää triumfikulkuetta, jossa kannetaan Jerusalemin valloituksen yhteydessä 70 jKr. temppelistä ryöstettyä Menorahia eli seitsenhaaraista kynttilänjakaa.
Jaenistä kotoisin ollut Chasdailbn Schaprut (Hasdai Ibn Šaprut) (s. 915- k. 970) tutki lääketiedettä ja kieliä. Lähetystöjen matkoilla pikkuhoveissa Pohjois-Espanjassa, Leoniassa ja Navarrassa käytti Abderraman III (Abd al Rahman) häntä tulkkina. Hän kohosi pian tulkista kalifin kauppa- ja raha-asioiden hoitajaksi, jonka valvonnan alaisina olivat kaikki verot ja tullitulot ja jonka tuli ottaa vastaan vieraat lähettiläät ja heidän lahjansa, sekä jakaa heille taas vastalahjoja. Hän pääsi ruhtinaan erikoiseen suosioon silloin kun Kreikan kuninkaalta Konstantinus VIII:lta tuli lähetystö Kordovaan saadakseen Espanjan kalifin yhtymään liittoon itämaiden kalifia vastaan. Paljon vaivaa Chasdai näki saadakseen selvitetyksi, että asuuko vielä jossain päin maailmaa juutalainen kansa ja valtakunta kuninkaallisine hallitsijoineen. Hän sai selvitettyä, että eräällä Volgan saarella teltan kaltaisessa palatsissa asuu juutalainen kuningas Obadjasta, josta Kasaarien hallitsijasuku on saanut alkunsa. Kasaarien valtakunta koki lopun venäläisen suuriruhtinaan Svjatsislavin Kiovasta toimesta 969 valloittamalla Kasaarien pääkaupungin Itelin (Atel).
Jehuda Halevi syntyi Toledossa Espanjassa 1085 ja hän kirjoitti kirjan nimeltä ”Kusari”, eli se kertoo kasaarien pakanakuninkaasta, joka valitsi kansansa uskonnoksi juutalaisuuden ja heistä tuli käännynnäisiä.
Ruotsin juutalaisten historian kirjoittaja Hugo Valentin arvelee ruotsalaisten joutuneen juutalaisten kanssa tekemisiin jo 800-luvun alkupuoliskolla. Tähän aikaan, mahdollisesti jo 700-luvun lopussa, alkoivat silloin vielä pakanalliset ruotsalaiset käydä vilkasta kauppaa suureksi osaksi juutalaissekaisten kasaarien kanssa, mahtavan kauppakansan, joka hallitsi Volgan, Donin ja mahdollisesti myös Dnjeprin alajuoksuja, toisin sanoen tärkeimpiä Ruotsin ja suurten itämaisten kulttuurimaiden Bysantin ja Abbasidien kalifikunnan välisiä yhdysteitä. 800-luvulla muodostuivat Karpaatit Kasaarivaltakunnan länsirajaksi, vaikkakaan se ei merkinnyt lännessä asuville kansoille muuta kuin verovelvollisuutta. (Kasaarit olivat turkinsukuinen puolipaimentolaiskansa, joka perusti 800-luvulla valtakunnan Kaspianmeren pohjoispuolelle. 700-luvulla Kasaarien yläluokka oli kääntynyt juutalaisuuteen. 700-800 -luvuilla monet itäslaavilaiset heimot maksoivat veroja kasaareille. Heidän vaikutuksensa väheni, sillä varjagi Oleg siirtyi Novgorodista etelään ja karkoitti Kasaarit Kiovasta ja perusti Kiovan Rusin n. 880. Kiovan ruhtinas Svjataslav tuhosi Kasaarien valtakunnan 967).
Jerusalemin kuningaskunta, ristiretkeläisten 1099 perustama valtio, joka käsitti laajimmillaan Palestiinan, Tripoliin, Antiokian ja Edessan ja joka hajosi lopullisesti 1291 kristittyjen menetettyä Akkan. Jerusalemin kuningaskunta rakentui läänityslaitoksen pohjalle, ja sen puolustuksesta vastasivat hengelliset ritarikunnat.
Mose ben Maimun (Maimonides eli Maimunin poika), josta käytetään myös nimeä Rambam, joka tulee sanoista rabbi Moses ben Maimon syntyi pääsiäisiltana v. 4885 juutalaisen ajanlaskun mukaan, mikä vastaa meidän vuottamme 1135 Kordovassa Espanjassa ja kuului oppineeseen sukuun. Hänen isänsä Maimun ben Josef oli ollut talmudtutkimusten ohella harrastanut matematiikkaa ja tähtitiedettä ja hänen sukutaulunsa johti rabbi Juuda ha-Nasiin, joka oli toisella kristillisellä vuosisadalla toimittanut Mišnan ja polveutui suoraan kuningas Daavidista. Kun almohadit valloittivat Kordovan vuonna 1148 muutti perhe pois Espanjasta. Vaellusaikana isä opetti pojalleen talmudia, matematiikkaa ja tähtitiedettä. Muhamettilaisilta opettajilta poika oppi luonnon- ja lääketieteestä. Vuonna 1190 Mose ben Maimun julkaisi viimeisen suuren teoksensa, joka julkaistiin usealla kielellä latinaksi Doctor perplexorum ”epäilijöiden opettaja”. Teos jakaantuu kolmeen pääosaan. Maailman luominen tyhjästä ja Jumalan kautta on Maimonidekselle ilmestyksenä järkkymätön totuus. Totuus on myös järkiperäinen. Tehtävän suoritus vaati filosofian perussyiden kumoamista ja luomista todistavien järkisyiden etsimistä ja esittämistä. Sulttaani Saladinin (1137-1193) aikana, kun Saladinista sai Egyptin, Palestiinan, Syyrian ja Eufratin maat valtaansa, niin hän antoi juutalaisille suuremmat vapaudet ja heidän olosuhteensa paranivat. Maimoniniksen olosuhteet paranivat myös, sillä visiiri Alfadhel otti Maimonideksen lääkärikseen ja antoi hänelle vuosipalkan sekä hänen nimensä kirjoitettiin lääkärien luetteloon. Maimonides kuoli 13.12.1204.
Dominikaanimunkisto jonka johtajana siihen aikaan oli Raymond Pennafortelainen katsoi munkiston tehtäväksi juutalaisten ja muhamettilaisten käännyttämisen. Tätä silmälläpitäen luostareiisa opetettiin hepreaa, kaldeaa, ja arabiankieltä, jotta lähetyssaarnaajat voisivat ymmärtää ja tutkia juutalaisten ja arabialaisen kirjallisuuden ja tieteen teoksiin. Munkkikunnan ensimmäinen juutalaislähetyssaarnaaja oli juutalainen Pablo Christiani ja oli liittynyt munkistoon Montpellerissä. Hän matkusteli Etelä-Ranskassa ja saarnasi juutalaisille kristusta sekä koetti väittelyillä, raamatun ja talmudin todisteilla johtaa heidät Jeesuksen jumalallisuuden ja messiaanisuuden ymmärtämiseen, vaikka se oli aikalailla tuloksetonta. Dominikaanimunkiston kenraali, joka oli myös kuningas Jayme I:sen rippi-isä sai aikaan suuren julkisen väittelyn Barcelonassa vuonna 1263. Hovin läsnäollessa rabbiini Nachmani Moses ben Nachman Gerudi (1195-1270) puolusti juutalaisuutta. Nachmani selitti, että juutalainen uskoo ainoastaan raamatun totuuteen ja talmudin selityksiin siinä määrässä kuin ne tarkoittavat lainkäyttöä. Mutta hagadalaiset selitykset voidaan hyväksyä tai hyljätä itsekohtaisen harkinnan mukaan. Heprealaiset kirjaimet merkitsevät myös numeroja eli kulakin kirjaimella on lukuarvo. Näitä sanojen lukuarvolaskuja ja vaihtoja juutalaiset nimittävät gematriaksi. Tämä on johtanut mitä mielivaltaisimmille selityksille. Vanhin kirja, jossa käsitellään gematriaa on Jezirah (luomisen kirja). Siitä tuli vertaiskuvallisen raamatunselittelyn oppikirja. Myös toinen laaja teos Sohar joka 13:nnella vuosisadalla tuli teosofisen salaopin kautta tunnetuksi perustuu samoihin periaatteisiin.
Helsingin Sanomissa 24.12.1999 oli Jyri Palon artikkeli ”Juutalaiset olivat Euroopan vainottuja läpi koko vuosituhannen”, jossa kirjoitetaan mm. että 31.3.1492 hallitsijat Isabel ja Fernando antoivat Espanjan juutalaisille karkotusmääräyksen. Juutalaisilla oli ollut viisi kuukautta aikaa lähteä maasta tai kääntyä katolilaisuuteen. Ehkä noin 200 000 juutalaista lähti. Lähtijöiltä vietiin omaisuus, sillä talon sai vaihtaa aasiin, viinitarhan vaatteeseen jne. Juutalaisia käännynnäisiä nimitettiin ’sioiksi’ ja heitä uhkasi inkvisitio, sillä inkvisitio halusi varmistaa etteivät harjoittaneet enää juutalaisia tapoja, jos epäilyissä oli perää niin heidän kohtalonsa oli polttoroviolla. Käännynnäisistä polveutui mm. diktaattori Francisco Franco. Nuori Espanja menetti hyvissä asemissa olleiden juutalaisten karkotuksessa valtavasti oppineisuutta ja kulttuuripääomaa. Englannista juutalaiset häädettiin 1290, Ranskasta 1306 ja Portugalista 1497. Juutalaisia ei ole ollut Espanjassa neljään vuosisataan, mutta nykyään heitä on 30 000. Espanjassa on ikivanhoja synagogia katolisen kirkon käytössä tai muistomerkkeinä. Mallorcan saarella, Palman kaduilla on arvokkaita vanhoja hopeasepän liikkeitä, joiden omistajia kutsutaan ”chueta”, eli he ovat juutalaisen käännynnäisen katolilaisia jälkeläisiä. Vuosisatoja he ovat kastaneet lapsensa kristinuskoon, mutta vieroksunta jatkuu.
Inkvisitio on katolisen kirkon tuomioistuin, jonka tehtävänä oli harhaoppisten etsiminen, tutkiminen ja rankaiseminen. Inkvisitio sai alkunsa varsinaisesti 1100-luvulla taistelussa harhaoppeja vastaan. Paavi Gregorius IX loi 1232 paavillisen inkvisitiolaitoksen, jonka hoito uskottiin pääasiallisesti dominikaaneille. Hän hyväksyi rangaistukseksi roviolla polttamisen ja Innocentius IV 1252 myös kidutuksen käytön kuulusteluissa. Aluksi inkvisitio toimi etenkin Italiassa ja Etelä-Ranskassa, mutta 1400-luvulla varsinkin Espanjassa. Katolinen reaktio elvytti 1500-luvulla inkvisition, mutta valistuksen seurauksena se lakkautettiin useimmissa maissa 1700–1800-luvun vaihteessa. Inkvisition langettamien kuolemantuomioiden kokonaismääräksi on arvioitu kymmenisentuhatta tai enemmän. Innocentius IV oli ensimmäinen paavi, joka julkisessa virkakirjelmässään torjuu ja kieltää, että juutalaiset käyttävät pääsiäisenä kristityiden verta ja tappaisivat sen vuoksi salaa kristityiden lapsia. Lyonista hän lähettää vuonna 1247 bullan Ranskan ja Saksan kirkkoruhtinaille. Paavi sanoo moittien: ”Saksan juutalaisilta olemme saaneet kuulla tuskallisia valituksia siitä, että muutamat papit ja varsinkin maalliset ruhtinaat, aateliset ja mahtavat miehet maissansa ja hiippakunnissansa virittävät jumalattomia pauloja juutalaisia vastaan, jotta väärällä tavalla voisivat ryöstää heiltä heidän omaisuutensa ja anastaa se itsellensä. Vaikka Raamatussa sanotaan muiden lakimääräysten ohella: ’Älä tapa’, ja kielletään pääsiäisenä pääsiäisenä mitään murhaa tekemästä, niin syyttävät he kuitenkinväärin juutalaisia, että he pääsiäisenä syövät ehtoollista murhatun lapsen sydämen ääressä. He luulevat juutalaisen lain muka määräävän sellaista, vaikka se on ilmeisesti lakia vastaan. Häijyydessään heittävät he juutalaisen eteen ruumiin, jos he jostain sellaisen löytävät. Tämän tapaisen sepustusten nojalla raivoavat he juutalaisia vastaan ja ryöstävät heiltä heidän omaisuutensa ilman syytöstä, ilman tunnustusta, ilman todistuksia, mikä on ristiriidassa apostolisen istuimen heille armossa suomiin etuoikeuksiin nähden… ”
Vuonna 1450 oli Saharassa käynyt pankkiasiantuntija Antonio Malfante Genovasta, joka kertoi kirjeessä ystävälleen Giovanni Marionille Genovaan Saharan matkastaan. Hän oli ollut arabien karavaanin mukana, jonka päämääränä oli Timbuktu, mutta olikin jäänyt Tuatin keitaalle, josta tämä lainaus: ”Täällä on paljon juutalaisia. Heidän on hyvä elää täällä, sillä he ovat siirtokuntien esimiesten suojatteja, minkä takia he saavat elää rauhassa. Kaupankäynti täällä on heidän käsissään ja monet heistä nauttivat täyttä luottamusta.”
Espanjassa Aragoniassa vuonna 1507 kirjoitti inkvisition sihteeri Juan de Andrias kastetuista juutalaisperheistä sukuluettelon, jonka nimi oli Aragonian vihreä kirja, jossa todetaan, että löytyi vain yksi aatelisperhe, jossa ei olisi ollut juutalaisverta. Kuningas Filip IV käski vuonna 1623 kenraali-inkvisitorin hävittämään tämän aatelistoa halventavan kirjan. Sevillassa löydettiin yksi kappale tätä kirjaa ja sen toimitti Amador de los Rios vuonna 1750 painoon. Vihreästä kirjasta sai kardinaali Mendoza y Bobadilla aiheen kirjaansa Tizon de la nobleza ”Aatelin häpeäpilkku”.
Benedictus (Baruch) de Spinoza (1632–77), alankomaalainen filosofi. Spinoza, jota pidetään yhtenä Euroopan suurimmista ajattelijoista, kuului Portugalista Alankomaihin vainoja pakoon siirtyneeseen juutalaiseen sukuun. Kokonaisvaltaista ja omaperäistä filosofiaansa Spinoza itse piti lähinnä Descartesin filosofian tulkintana. Spinozan ajattelua pidettiin pitkään pelottavana ateismina; yleisempää huomiota häneen alkoivat kiinnittää vasta 1800-luvun romanttisen filosofian panteismiin taipuvat edustajat.
Spinoza syntyi 24.11.1632 Amsterdamissa juutalais-portugalilaiseen perheeseen. Jo varhaisessa nuoruudessaan hän riitaantui synagogan rabbiinien kanssa, jotka ensin yrittivät huomattavaa vuotuista palkkiota vastaan saada hänet olemaan esittämättä julkisesti uskontoa koskevia kysymyksiään; Spinozan kieltäydyttyä he vainosivat häntä jopa murha-aikein. Spinoza erotettiin 1656 juutalaisesta seurakunnasta, mutta hän ei kuitenkaan liittynyt kristilliseen kirkkoon. Samalla hän muutti etunimekseen Benedictus. Hän eli Amsterdamissa ja Haagissa ansaiten elatuksensa hiomalla optisia linssejä; monet historioitsijat kuvaavatkin hänen läpikuultavan kirkasta kieltään vertaamalla sitä valon taittumiseen linssin polttopisteessä. Hän eli hyvin koruttomasti ja torjui ylhäisten ja varakkaiden suojelijoidensa lahjat, koska ei katsonut niitä tarvitsevansa. Pfalzin kuuriruhtinas Karl Ludwig (1617–80), joka tunnettiin harvinaisen ennakkoluulottomana hallitsijana, tarjosi hänelle professorin virkaa Heidelbergin yliopistossa. Spinoza kuitenkin kieltäytyi myös siitä, koska uskoi olevansa kykenemätön esittämään filosofiaansa tavalla, joka ei loukkaisi kuuriruhtinaan alamaisten uskonnollisia vakaumuksia. Spinoza kuoli 21.2.1677 Haagissa vain 44-vuotiaana. Hänen ympärilleen oli kerääntynyt laajahko oppilaspiiri, joka julkaisi hänen kirjallisen jäämistönsä.
Läpi hajaannuksen vuosisatojen Palestiina on säilyttänyt juutalaisten keskuudessa Pyhän maan asemansa, eikä juutalainen asutus ole koskaan täysin hävinnyt sieltä. Sir William Matthew Flinders Petrie (s. 3.6.1853, k. 28.7.1942 Jerusalemissa, oli englantilainen arkeologi ja egyptologi ja hän on kirjoittanut yli sata kirjaa, vaikka hänellä ei ollut muodollista koulutusta) teki vuonna 1896 faarao Merenptahin (hallitsi 1213-1203 eKr.) voittoja ylistävän piirtokirjoituslöydön Thebasta Egyptistä, jossa rivillä 27 mainitaan Israel Palestiinassa asuvaksi kansaksi. Tämä merkitsee sitä, että Israelin kansan Exodus on tapahtunut ennen sitä.
Jerusalemin juutalainen seurakunta perustettiin uudelleen 1267 ja on siitä lähtien ollut yhtäjaksoisesti olemassa. Paluumuuttoa alkoi vähäisessä määrin esiintyä varsinkin Turkin vallattua Palestiinan 1517-18. Järjestelmällinen, maataloussiirtoloiden perustamiseen pohjautuva juutalainen asutustoiminta alkoi 1870-luvulla jo ennen sionistisen liikkeen (Theodor Herzl) syntyä (1897). 1880-luvulla jättivät muutamat varattomat Venäjän juutalaiset kotimaansa. He saapuivat Palestiinaan ja asettuivat sinne asumaan, mutta siitä tuli pettymys, sillä Turkin hallitus, jonka vallan alla maa tällöin oli, ei katsellut heitä suopein silmin ja aiheutti heille paljon harmia. Koko asutuspuuha olisi kerrassaan pysähtynyt, ellei juutalainen miljonääri vapaaherra Edmond de Rothscild olisi puuttunut asiaan ja tukenut juutalaisia. Suomessa oli vuonna 1867 tuhoisa nälkävuosi, minkä vuoksi J. V. Snellman kääntyi tunnetun frankfurtilaisen pankkiirin C. von Rothschildin puoleen saadakseen lainaa. Loppujen lopuksi Rothschild antoi lainan omasta pussistaan viljan hakkimiseksi Suomeen.
Joosef II (Pyhän Rooman keisari ja Itävallan arkkiherttua 1741-1790) määräsi 4.7.1787 juutalaisten ottamaan saksalaisen sukunimen. Muut maat seurasivat perässä, Ranska 1808, Baden 1809. Jos ei ollut mietittynä uutta saksalaista sukunimeä, niin viranomainen keksi sen juutalaisten puolesta. Katso lisää…http://www.avotaynu.com (juutalaisten sukujen tutkimus).
Siionismi
Eliezer Ben-Yehuda s. 7.1.1858 palautti Hebrean kielen puhutuksi kieleksi. Eliezer Yitzhak Perelman syntyi pienessä liettualaisessa kaupungissa, joka on nykyisessä Valko-Venäjällä. Hän opiskeli Hebreaa, Tooraa, Mishnaa ja Talmudia. Tutkinnon hän suoritti Pariisin Sorbonnen yliopistossa. Vuonna 1881 hän muutti Israeliin Ottomaanien valtakuntaan. Elizer Ben-Jehuda kuoli vuonna 1922. Kirjallisuutta: Jack Fellman Revival of classic tongue. Eliezer Ben Yehuda and Modern Hebrew Language. Mouton Publishers 1973 ISBN 9027924953. Robert st John Tongue of the prophets The Life Story of Eliezer Yehuda. Greenwood Press 1972 ISBN 0837126312 ja Suomeksi Robert St. John ”Profeettojen kieli – Nykyheprean isän kiehtova elämäkerta” (RV-kirjat).
Vuonna 1898 lahjakas Theodor Herzl wieniläinen kirjailija ja sanomalehtimies oli kiinnittänyt huomiota Pariisissa Dreyfus-juttuun, mikä oli osoitus juutalaisvihasta. Tämän seurauksena hän kirjoitti Der Judenstaat, Juutalaisvaltio, josta tuli siionismin klassillinen teos: ”Ajatus, jonka haluan esittää tässä kirjoituksessa, on ikivanha: ajatus juutalaisvaltion jälleen pystyttämisestä. Ympäri maailman kuuluva juutalaisia vastaan nostettu huuto on herättänyt tämän uinuvan ajatuksen.” Kirjassa Herzl käy läpi juutalaisongelmaa, sillä juutalaisten sulautuminen muihin kansoihin on yrityksistä huolimatta epäonnistuneet ja kansat perinteisesti ovat pysyneet juutalaisvastaisina. Herzlin johtopäätös on ”Olemme yksi kansa, yksi kansa. Sen vuoksi ei kukaan muu kuin juutalaiset itse voi ratkaista juutalaiskysymystä.”
Iso-Britannia valloitti Palestiinan Turkilta 1917 ja tuolloin annetulla ns. Balfourin julistuksella myönsi juutalaisille oikeuden kansallisen kodin perustamiseen sinne. Brittiläinen miehitys jatkui vuodesta 1923 lähtien Kansainliiton alaisuudessa mandaattina 25 vuoden ajan.
Juutalaisten muuttoliike Palestiinaan jatkui ja voimistui erityisesti 1930-luvulla kansallissosialismin tultua valtaan Saksassa. Arabiväestö asettui vastustamaan muuttoliikettä, ja väestöryhmien välillä alkoi esiintyä aseellisia yhteenottoja, joihin sekaantui myös arabeja naapurimaista. Brittiläinen tutkimuskomissio ehdotti 1937 maan jakamista juutalaiseen ja arabialaiseen osaan, mutta ehdotus ei tyydyttänyt kumpaakaan osapuolta. Tasapainoilua yrittänyt brittiläinen mandaattihallinto kielsi lopuksi juutalaisten maahanmuuton lähes kokonaan 1940. Juutalaisyhdyskuntien suojaksi syntynyt aseellinen Haganah-järjestö aloitti sissitoimet brittejä vastaan 1943, vaikka Palestiinan juutalaisia toisaalta taisteli Euroopassa brittien joukoissa.
Sodan jälkeen Euroopan veteraaneja liittyi Haganahin riveihin. Ihmisten salakuljetus paisui suureksi Keski- ja Itä-Euroopan juutalaisten pyrkiessä esteistä välittämättä Palestiinaan. Kun mandaattikausi päättyi 14.5.1948 keskiyöllä, David Ben Gurion (1886-1973) johtama juutalaisyhteisön toimeenpaneva komitea julisti Israelin valtion itsenäiseksi.
Mary Bergin (Wattenberg) kirjassa ”Päiväkirja 1939-1944, kasvun vuodet Varsovan ghetossa” (Minerva 2007) kertoo olostaan Varsovan ghetossa ja ihmeellisestä pelastuksesta Amerikkaan, koska hänen äitinsä oli Yhdysvaltojen kansalainen. Juutalaiset pakotettiin asumaan rajatuilla alueilla, joita kutsuttiin ghetoiksi. Kuuluisin ja suurin ghetto oli Varsovan ghetto, johon siirrettiin 480 000 juutalaista. Marraskuussa 1940 gheton portit suljettiin ja juutalaiset joutuivat asumaan ahtaissa oloissa. Vuosien 1941-42 välinen talvi oli kylmä, eikä ollut ruokaa. Ghetossa puhkesi myös epidemioita joihin kuoli viisituhatta ihmistä kuukaudessa.
Ensio Lehtonen kirjoittaa kirjassaan ”Israelin toivo” Kuva ja Sana 1970 näin: ”Muinainen Keserea on avautunut vuosi vuodelta kaivauksien edistyessä yhä kokonaisempana historiallisena muistomerkkinä. On vain parikymmentä vuotta, kun Keserean vastaperustetun kibbutsin kyntäjän aura kolahti roomalaisen pylvään päähän. Siitä alkoivat kaivaukset, jotka yhä jatkuvat.” Turkulainen evankelista Aili Heinonen on useasti käynyt Israelissa ja kertonut näistä matkoistaan mm. ”En voi enää vaieta” NorthSky2005.
Juutalainen tarkoitti alkuaan Juudan kuningaskunnan kansalaista. Pakkosiirtolaisuuden jälkeen sanottiin uuden valtion israelilaisia juutalaisiksi. Kaikissa maissa, joihin he myöhemmin asettuivat, he herättivät huomiota eristyneisyytensä johdosta. He pitivät yhä edelleen itseään Jumalan valittuna kansana. Jerusalemin kukistuessa ja temppelin tullessa hävitetyksi juutalaiset lakkasivat olemasta itsenäisenä kansana. Sen jälkeen he asuivat levinneinä kaikkiin maihin, joissa he olivat muodostaneet suuria seurakuntia jo kauan ennen Tituksen valloitusretkeä.
Melkein kaikki nykyajan juutalaiset ovat farisealaisia opiltaan, vaikka eivät nimitä itseään farisealaisiksi. He ovat yhä yhtä kiintyneet isiensä perintöön. Kukaan ei avoimesti tunnustaudu saddukealaiseksi, mutta monet ”reformoiduiksi”, joiden mielipiteet ovat samanlaiset kuin saddukealaisten. Perinteisesti pidetään juutalaisena henkilöä, joka on syntynyt juutalaisesta äidistä. Hän säilyttää juutalaisuutensa siitä riippumatta, missä määrin hän noudattaa uskonnon sääntöjä.
Juutalaisia estettiin harjoittamasta maanviljelystä ja monia muita ammatteja, heidän oli pakko hakeutua aloille, joita kristityt halveksivat. Juutalaisten enemmistöllä ei ole ollut muita mahdollisuuksia kuin harjoittaa pikkukauppaa, eli käytettyjen tavaroiden osto, korjaus ja myynti, sekä panttilainausta. Myös rahakauppa, jonka kirkko oli kieltänyt kristityiltä, joutui sen vuoksi suurelta osin juutalaisten hoidettavaksi.
Talmud
(Talmud on hepreaa ja tarkoittaa oppimista), kaksi isokokoista kokoelmaa eri juutalaisten rabbiinien opetuksia ajanlaskumme kuudelta alkuvuosisadalta. Toinen niistä on syntynyt Palestinassa (Palestiinan Talmud) ja toinen Baabelissa (Baabelin Talmud). Jälkimmäisestä, joka on kooltaan edellistä laajempi, on vähitellen tullut juutalaisuuden tärkein ohjekirja. Molemmissa on kaksi pääosaa: Mishna (hepreaa ja tarkoittaa toistamista), kokoelma sääntöjä kaikkia elämän tilanteita varten esitettynä systemaattisessa järjestyksessä, sääntöjä, joita ovat laatineet farisealaiset kirjanoppineet. Tällainen Mishna oli olemassa jo Jeesuksen aikana, UT:ssa sitä mainitaan nimellä ”vanhinten perinnäissääntö”, ”isien perinnäissäännöt”. Kummassakin Talmudissa esiintyvän Mishnan on lopulliseen muotoonsa saattanut Jehuda ha-Nasi, n. 200 jKr. Koska farisealaiset kirjanoppineet pyrkivät saattamaan kaikki elämän tilanteet, Jumalan tahdon hallittaviksi, sisältää Mishna sekä uskonnollisia määräyksiä että siviili ja rikosoikeuden alaan kuuluvien tapausten käsittelyä. Lisäksi siihen kuuluu temppelin ja temppelijuhlamenojen kuvausta ynnä kokoelma eetillisiä mietelauseita. Mishna jakautuu 6 pääosaan, jotka taas sisältävät yhteensä 63 ”traktaattia”.
Talmudin toinen osa Gemara (on hepreaa ja tarkoittaa täydennystä) on edellistä paljon laajempi ja sisältää eri rabbiinien keskusteluja ja lausuntoja Mishnan säädöksistä, niiden tulkintaa. Mishnaa ynnä näitä Gemaran selityksiä nimitetään yhteisesti halaka eli elämänohjeita. Mutta Gemara sisältää myös joukon muita kirjanoppineitten lausuntoja, varsin erilaisia laadultaan: rabbiinista dogmatiikkaa, kosmologiaa sekä lääketieteellisiä havaintoja ja neuvoja. Lisäksi teoksessa on lukemattomia kertomuksia, vertauksia ja muuta esitystä valaisevaa. Tämän kaiken yhteisenä nimenä on haggada. Mishna ja Gemara on siten yhdistetty, että aluksi esitetään pala Mishnasta (5-20 riviä) ja sitten seuraa monta foliosivua Gemaraa. Sitten esitetään uusi kappale Mishnaa ja uusi osa Gemaraa.
Gemarakin jakautuu samanlaisiin osiin ja traktaatteihin kuin Mishna. Baabelin Talmud käsittää 6000 isokokoista sivua enemmän kuin 2000 rabbiinin lausuntoja. Midrashit ovat Talmudin kaltaisia sisällöltään ja eroavat niistä oikeastaan vain aineistonsa järjestyksessä, sillä näissä rabbiinien lausunnot liittyvät Raamatun teksteihin, etenkin Mooseksen kirjoihin, yhtäjaksoisina selityksinä. Tosiasiallisesti Midrash sisältää Talmudin jokaisen kappaleen. Vanhimmat Midrashit ovat Mekhilta (selittää osan 2. Moos.), Sifra (selittää 3. Moos.) ja Sifre (selittää 4 ja 5. Mooseksen kirjoja). Traktaatti Berakhot sisältää rukousta koskevia määräyksiä, mm. määrättyjä ylistyskaavoja.
Juutalaisten pakkosiirtolaisuuden jälkeen syntyi erityinen opettajakunta kirjanoppineet opettamaan kirjoitettua lakia, sillä silloin Raamattu (Vanha testamentti) ei ollut kaikkien saatavissa. Kansalla ei ollut kirjoja, ei lukutaitoa eikä heprean kielen tuntemusta, koska tämä kieli ei enää ollut kansan kielenä. Tämän takia muodostui oppineiden miesten piiri, joka otti kirjoitusten tutkimisen elämäntehtäväkseen ja johon kuuluvia pidettiin niiden etevinä selittäjinä. Ensimmäisenä kirjanoppinut nimitystä Raamatussa käyttää Esra 7:6 ja Nehemia 7:4.
Talmudin tuntemuksesta on paljon hyötyä UT:n ymmärtämiseen. Siinähän on niitä ”vanhinten sääntöjä”, joista usein puhutaan UT:ssa. Traktaatti Berakhot esim. valaisee juutalaisuuden ja synagoogapalveluksen rukouselämää. Traktaatti Shabbat sisältää sapattia koskevia määräyksiä, joiden tunteminen tietenkin on omansa helpottamaan Jeesuksen ja farisealaisten välisten sapattia koskevien taistelujen ymmärtämistä. Traktaatti Pesahim sisältää pääsiäisen viettoa koskevia säädöksiä ja se siis auttaa ymmärtämään kertomuksia Jeesuksen viimeisestä pääsiäisateriasta ja Ehtoollisen asettamisesta. Traktaatissa Sanhedrin on suurta neuvostoa koskevia säädöksiä tuota hallintoelintä, joka julisti Jeesukselle kuolemantuomion.
Juutalaisten ja kristittyjen suhde
Kristityt ovat saaneet juutalasilta Jumalan Sanan Raamatun. Mooseksen laki on yhä voimassa (ei ole kumottu, vaan täytetty) ja se osoittaa juutalaiseen Jeesukseen, mutta pelastus tulee ainoastaan uskomalla Jeesukseen. Juutalaisten kutsu on yhä voimassa noudattamalla Mooseksen rituaalilakia, joka profetoi edelleenkin messiaan tulemuksesta esikuvillaan, eli juutalaiset uskoviksi tultuaankin eivät ole vapaita juutalaisuuden seremonioista, sen vuoksi on olemassa messiaanisia seurakuntia (juutalaisia jotka uskovat Jeesukseen). Pakanauskovat on ainoastaan vapautettu noudattamasta Mooseksen rituaalilakia ympärileikkauksineen jne. Juutalaisten kutsua eivät kristityt ole korvanneet.
Antisemitismi on uusi sana (ollut käytännössä n. vuodesta 1880), mutta juutalaisvihaa, jota tämä sana tarkoittaa,on ollut jo muinaisina aikoina. Esterin kirjassa esitetään Haamanin syytökset juutalaisia vastaan. Niiden tarkoituksena oli tuhota juutalaiset. Roomalainen historioitsija Tacitus väittää, että juutalaiset opettivat käännynnäisiä halveksimaan isänmaata. Juutalaisten vainoja pantiin toimeen. Apostolien teot Raamatussa 18:2 mainitsee, että keisari Klaudius karkotti kaikki juutalaiset Roomasta, ja Ap. t. 19:33-34 kertoo Efesossa heränneestä kiihkeästä juutalaisvihasta.
Ensimmäinen ristiretki Palestiinaan tapahtui 1096-1099. Turkkilaissukuisten kansan valloitettua 1070-luvulla Palestiinan, niin pyhiinvaellusmatkat kävivät kristityiltä mahdottomiksi. Paavi Urbanus II kirkolliskokouksessa 1095 kehoitti pyhään sotaan. Ensimmäistä ristiretkeä on sanottu myös kansan ristiretkeksi, sillä ensimmäisinä Pyhää maata kohti lähti huonosti varustautunutta rahvasta. Saavuttuaan Vähään-Aasiaan ristiretkeläiset riitautuivat keskenään ja ryöstelivät alueen kristittyjä asukkaita. Kun he kohtasivat turkkilaiset, nämä tuhosivat heidän joukkonsa lähes viimeiseen mieheen. Mutta samaan aikaan oli lähtenyt liikkeelle paremmin varustettu sotajoukko, joka muodostui Pohjois-Ranskan ritareista. Tämä joukko eteni Konstantinopolin kautta Vähän-Aasian halki, valloitti Antiokian ja lopulta heinäkuussa 1099 Jerusalemin, jonka kaikki muslimit ja juutalaiset surmattiin säälimättä. Valloitetusta alueesta muodostettiin läänitysvaltio, Jerusalemin kuningaskunta ja sen johtaja oli ristiretken johtajana toiminut Ala-Lothringenin herttua Gottfried ja otti itselleen arvonimen Pyhän haudan suojelija. Tämän jälkeen tehtii vielä useita ristiretkiä.
Alkuseurakunnan jälkeen nousi uusia sukupolvia, joiden Raamatun tuntemus ja sen tutkiminen oli vähentynyt tai Raamattu katsottiin kansalle jopa tarpeettomaksi, vaikka Raamatun kautta voi vain oppia tuntemaan Jumalan, Hän tahtonsa ja tien Hänen luokseen. Kun kristityillä ja kirkkojen johtajilla ei ollut henkilökohtaista suhdetta Jumalaan, niin kaikki muu korvasi tämän suhteen, kuten kirkolliset toimitukset ja uskonnolliset suoritukset (hyvät teot). Itse toiminta ja sen pyörittäminen tuli kirkon tärkeimmäksi asiaksi ja sitä kautta Jumalan Sanan auktoriteetin hyväksi käyttäminen erilaisiin omiin tarkoituksiin. Tämän vuoksi tuli mukaan ihmisten pakkokäännyttäminen ja muut lieveilmiöt keinoja kaihtamatta kirkolle tärkeäksi asiaksi, vaikka se ei ole Raamatun Jumalan tahto, vaan ilosanoman (evankeliumin) julistaminen kaikille luoduille, jotta he voisivat tarttua siihen uskolla kiinni ja tulla uusiksi luomuksiksi eli Jumalan lapsiksi.
Työväenliikkeen läpimurron yhteydessä voimistui omituinen salaliittoteoria, joka levisi Venäjän vallankumouksen jälkeen. Salaliittoteoria perustui väärennettyyn asiakirjaan ”Siionin viisaitten pöytäkirja”, jonka väitettiin olevan juutalaisten vuonna 1897 pitämästä maailmankongressista ja sen avulla pyrittiin osoittamaan suurpääoman yhteydet kommunismiin. Kommunismin ja rahan avulla juutalaisten muka piti hallita maailmaa. Natsismi käytti kaikkia näitä aineksia propagandassaan, mutta liitti mukaan rotuteoriansa. Natsit eivät pitäneet juutalaisia ali-ihmisinä, vaan vihamielisenä rotuna, joka jo syntymästään lähtien oli arjalaisen rodun vannoutunut vastustaja. Tällä tavoin juutalaiset saatiin sopimaan historiakäsitykseen, jota kutsutaan yhteiskunnalliseksi darvinismiksi ja joka natsivaritaation mukaan oli oppi rotujen kamppailun historiasta, jossa vahvin voittaisi ja heikko kuolisi yhteiselämän ollessa ajan oloon mahdotonta.
Krisatlliyöksi kutsuttu tapahtuma oli marraskuun 9. päivänä vuonna 1938 Saksan ja Itävallan alueella, kun hyökättiin juutalaisten omistamien kauppojen, synagogien ja asuntojen kimppuun, jotka ryöstettiin ja tuhottiin ja joiden ikkunat rikottiin, mistä Saksan natsihallinto keksi alun perin vähättelevän pilkka-nimen ”Kristallnacht”, Kristalliyö. Lähes kaikki Saksan valtakunnan alueen synagogat poltettiin ja noin sata juutalaista menetti henkensä.
Toisen maailmansodan aikaan Babi Yar´n vainot Kievissä, jossa saksalaiset olivat myös tuhonneet juutalaisia, sillä SS-rynnäkköjoukot tuhosivat 33 000 juutalaista, jotka marssitettiin jyrkänteen reunalle ja amuttiin jolloin ruumiit putosivat avoimeen louhokseen. Tähän oli mennyt aikaa kaksi päivää.
Simon Wiesenthal s. 31.12.1908 Buczaczis Itävalta-Unkarissa kuoli syyskuussa 2005 kirjoittamista teoksista on suomennettu Tappajat joukossamme 1967.
Juutalaisia asuu eri puolilla maailmaa, kuten Venäjän juutalainen toimittaja Anna Politkovskaja, joka oli syntynyt New Yorkissa 1958 Neuvosto-Ukrainalaiseen YK-diplomaattiperheeseen. Hänet murhattiin Moskovassa 2006.
Valituissa Paloissa Toukokuussa 2006 oli artikkeli: ”Kenelle taivas aukeaa?” ABC-televisioyhtiön uutisankkuri Barbara Walters oli haastatellut 21-vuotiasta Jihad Jarraria, joka oli yrittänyt räjäyttää seitsemäntoistavuotiaana pommin tappaakseen monia. Barbara Walters oli kysynyt eikö Jihad ole kaivannut toisenlaista elämää, kuten naimisiin menoa ja lapsia, sekä normaalia elämää. ”Kyllä minä sitä mietin, mutta halusin tappaa juutalaisia”. Palkaksi siitä Jihad uskoo pääsevänsä paratiisiin, jossa häntä odottaa seksuaalinen hurmio silkkivuoteilla maitoa ja hunajaa solisevien jokien keskellä. Walters oli kysynyt, olisiko hän ei-muslimina tervetullut paratiisiin, tyly vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”Ette. Te joudutte tietenkin helvettiin”. Jotkut islamilaiset kirjoitukset lupaavat marttyyreille pääsyn niiden hurskaiden joukkoon, jotka palkitaan seksuaalisilla riemuilla seitsemänkymmenenkahden neitseen kanssa.
Vuosisatojen ajan juutalaiset säilyttivät identiteettinsä ja haaveilivat paluusta Palestiinaan. Vähittäistä muuttoa tapahtuikin, kunnes 1897 perustettiin sionistinen maailmanliike, joka asetti tavoitteeksi oman valtion perustamisen ja britit lupasivat sen Balfourin julistuksessa 1917. Vuonna 1947 YK teki päätöksen vuodesta 1920 brittien mandaattina olleen Palestiinan jakamisesta arabien ja juutalaisten kesken. Arabit eivät hyväksyneet jakoa, mutta juutalaiset perustivat 1948 Israelin valtion, kun britit vetivät joukkonsa alueelta. Tämän jälkeen juutalaisten maahanmuutto lisääntyi rajusti. Seurauksena oli arabivaltioiden ja Israelin välinen sota 1948–49, joka päättyi YK:n välitykseen. Naapurivaltioihin sijoittui 750 000 arabipakolaista, ja arabiliitto otti tehtäväkseen Israelin tuhoamisen. Vuonna 1956 Israel hyökkäsi Egyptiin Suezin selkkauksen aikana, mutta YK painosti sen vetäytymään. Kun Egypti valmisteli hyökkäystä Israeliin, otti Israel aloitteen. Kuuden päivän sodassa se löi vastustajansa ja miehitti Siinain, Gazan, Jordanin länsirannan sekä Golanin. Lokakuun sodassa 1973 Israelin onnistui torjua Egyptin ja Syyrian hyökkäys. Vuodesta 1969 pääministerinä ollut työväenpuolueen Golda Meir joutui kuitenkin eroamaan syytettynä vihollisen sotavoiman aliarvioimisesta. Työväenpuolueen Jitzhak Rabin toimi pääministerinä vuoteen 1977, jolloin vaalit voittaneen oikeistolaisen Likud-ryhmittymän johtajasta Menachem Beginistä tuli pääministeri. Egypti ja Israel solmivat 1978 Yhdysvaltain välityksellä ns. Camp Davidin sopimukset, jotka 1979 johtivat rauhansopimukseen ja Israelin vetäytymiseen Siinailta 1982 .
Messiaaninen juutalaisuus
Messiaaniseksi juutalaisuudeksi kutsuttu liike alkoi muodostua kuitenkin vasta 1800-luvulla englanninkielisessä maailmassa luoden pohjan nykyajan messiaanisille liikkeille.
Kaikki kristinuskoa tunnustavat juutalaiset eivät suinkaan samastu messiaaniseen juutalaisuuteen, eivätkä kaikki messiaaniset juutalaiset samastu historialliseen kristinuskoon. Nimitystä ”juutalaiskristitty” käytetään tavallisesti perinteisten kristillisten kirkkojen piirissä uskoaan harjoittavasta syntyperäisestä juutalaisesta, kun messiaanisilla juutalaisilla tarkoitetaan synagogassa kokoontuvia ja juutalaista kalenteria ja juutalaisia tapoja noudattavia Jeesukseen uskovia, olivatpa nämä etnisesti juutalaisia tai eivät. Termejä käytetään kuitenkin osin epäselvästi rinnakkain, kun tarkoitetaan yleisesti Jeesukseen uskovia juutalaisia.
Messiaanisen liikkeen kannattajien lukumäärä oli vuonna 1998 noin 250000 ympäri maailman. Se on kasvanut voimakkaasti varsinkin Yhdysvalloissa, Etelä-Afrikassa sekä Israelissa.
Useimmat messiaaniset seurakunnat noudattavat perinteistä juutalaista synagogapalveluksen mallia esineistöineen, rukouksineen ja Tooran lukuineen, poikalapsille suoritetaan ympärileikkaus ja juutalaiset juhlapäivät vietetään perinteiden mukaisesti. Sen sijaan Tooran ohella pyhänä kirjana luetaan Uutta Testamenttia, hepreaksi Brit Hadasha. Toiset seurakunnat taas sitoutuvat väljemmin juutalaisiin perinteisiin ja ovat jumalanpalvelusmuodoissaan lähempänä vapaita kirkkokuntia.
Useimmat messiaaniset seurakunnat pidättäytyvät perinteisten kristillisten symbolien kuten ristin käytöstä ja sunnuntain sijasta juhlapäivänä vietetään sapattia. Kristillisen kirkon juhlia kuten joulua tai pääsiäistä ei vietetä seurakunnissa, joskin yksityiset jäsenet saattavat juhlia niitä perhepiirissä. Uskoville suoritetaan kristillisen käytännön mukainen upotuskaste ja ehtoollista vietetään UT:n asetuksen mukaisesti. Liikkeen hengelliset johtajat ovat koulutukseltaan pääosin eri evankelisten vapaiden suuntien pastoreita.
Jakov Damkani on kirjoittanut kirjan ”Miksi juuri minä?” (www.trumpetofsalvation.com), jossa hän kertoo, kuinka oli syntynyt uskonnolliseen juutalaiseen perheeseen Israelissa ja tuli Yhdysvalloissa evankelioinnin seurauksena uskoon.
Kaija Taival on kirjoittanut kirjan ”Iloa tuhkan sijaan – messiaanisen juutalaisen Michael Yaranin tarina” (Päivä 2015).
Israelin jakaantuminen
Kuningas Salomo oli viimeinen jakamattoman Israelin kuningas. 1 Kuningasten kirjassa luvussa 10: ”Kun Saban kuningatar kuuli, mitä Salomosta kerrottiin Herran nimen kunniaksi, tuli hän koettelemaan häntä arvoituksilla. Hän tuli Jerusalemiin sangen suuren seurueen kanssa, mukanaan kameleja, jotka kantoivat hajuaineita, kultaa ylen paljon ja kalliita kiviä. Ja kun hän tuli Salomon luo, puhui hän tälle kaikki, mitä hänellä oli mielessänsä. Mutta Salomo selitti hänelle kaikki hänen kysymyksensä; kuninkaalle ei mikään jäänyt ongelmaksi, jota hän ei olisi hänelle selittänyt. Kun Saban kuningatar näki kaiken Salomon viisauden, linnan, jonka hän oli rakentanut, ruuat hänen pöydällänsä, kuinka hänen palvelijansa asuivat ja hänen palvelusväkensä palveli ja kuinka he olivat puetut, ja näki hänen juomanlaskijansa ja hänen polttouhrinsa, jotka hän uhrasi Herran temppelissä, meni hän miltei hengettömäksi. Sitten hän sanoi kuninkaalle: ”Totta oli se puhe, jonka minä kotimaahani sinusta ja sinun viisaudestasi kuulin. Minä en uskonut, mitä sanottiin, ennenkuin itse tulin ja sain omin silmin nähdä; ja katso, ei puoltakaan oltu minulle kerrottu. Sinulla on paljon enemmän viisautta ja rikkautta, kuin minä olin kuullut huhuttavan. Onnellisia ovat sinun miehesi, onnellisia nämä palvelijasi, jotka aina saavat olla sinun edessäsi ja kuulla sinun viisauttasi. Kiitetty olkoon Herra, sinun Jumalasi, joka sinuun on niin mielistynyt, että on asettanut sinut Israelin valtaistuimelle. Sentähden, että Herra rakastaa Israelia ainiaan, hän on pannut sinut kuninkaaksi, tekemään sitä, mikä oikeus ja vanhurskaus on.” Ja hän antoi kuninkaalle sata kaksikymmentä talenttia kultaa, hyvin paljon hajuaineita ja kalliita kiviä. Niin paljon hajuaineita, kuin mitä Saban kuningatar antoi kuningas Salomolle, ei sinne ole sen jälkeen tullut. Myöskin Hiiramin laivat, jotka kuljettivat kultaa Oofirista, toivat Oofirista hyvin paljon santelipuuta ja kalliita kiviä. Ja kuningas teetti santelipuusta kalustoa Herran temppeliin ja kuninkaan linnaan ja kanteleita ja harppuja laulajille. Sellaista santelipuumäärää ei ole tuotu eikä nähty tähän päivään asti. Kuningas Salomo taas antoi Saban kuningattarelle kaiken, mitä tämä halusi ja pyysi, ja sen lisäksi hän antoi muutakin kuninkaallisella anteliaisuudella. Sitten tämä lähti ja meni palvelijoineen omaan maahansa.”
Myös 2 Aikakirjassa luvussa 9 puhutaan Salomonin luona vierailleesta Saaban kuningattaresta. Josefus (Antiquities VIII, 165) sanoo, että Saban kuningatar oli Egyptin ja Kuusin naisfaarao Hatsepsut. Josefuksen (Antiq. II,10) mukaan Saba oli Etiopian / Kuusin (Sudan) kuninkaan kaupunki, jolle Persian kuningas Kambyses maan valloitettuaan oli antanut nimen Meroe. Josefuksen (Antiq. VIII 6:5) Saban kuningatar oli Egyptin ja Etiopian / Kuusin hallitsijatar. Etiopialaisen Kebra Negast-tarinan mukaan hän oli Etiopian kuningatar, josta Salomon lapsena syntyi maan ensimmäinen keisari Menelik. Hatsepsut (Hatsepsowe) Thutmosis I tytär, joka hallitsi Amunin temppelin rikkauksien turvin oli Egyptin suurin naishallitsija. Hän kuvautti itseään patsaissa miehisin arvomerkein. Hän on kuuluisan Der el-Bahrin Amunin temppelin rakennuttaja ja hän sai mainetta myös retkikunnasta, jotka lähetti Pwene-maahan. Jeesus mainitsee lääkäri Luukkaan ja Matteuksen evankeliumissa Etelän kuningattaren. Matteus 12:42 ”Etelän kuningatar on heräjävä tuomiolle tämän sukupolven kanssa ja tuleva sille tuomioksi; sillä hän tuli maan ääristä kuulemaan Salomon viisautta, ja katso, tässä on enempi kuin Salomo. ” Ainut ongelma tässä on vain, että Israelin kuningas Salomo hallitsi n. 972-n.931/930 eKr. ja Egyptin faarao Hatsepsut hallitsi nykykäsityksen mukaan 1479-1425 eKr., eli ajanlaskussa on jokin ongelma. Tutankhamonin haudasta on löydetty mm. ruokomatto ja palmunsiemeniä, joiden iäksi on saatu radiohiili-menetelmällä n. 846 ja 899 eKr. Tämä osoittaa, että Amarna-kausi oli 800-luvulla eKr., eikä silloin olisi näitä aikaan liittyviä ongelmia. Helsingin Sanomissa 25.9.2007 oli STT-AFP:n uutinen Tutankhamonin haudasta löytyi 3 000 vuotta vanhoja hedelmiä. Kairossa Egyptiäisten argeologien ryhmä on löytänyt Tutankhamonin haudasta kahdeksan hedelmäkoria. Korit ja niiden sisältämät luumarjahedelmät ovat säilyneet Kuninkaiden laaksossa Luxorissa Etelä-Egyptissä sijaitsevassa haudassa yli 3 000 vuotta. Dum-palmujen soikeita luumarjahedelmiä tarjottiin faaraoiden aikaan useasti hautajaisissa. Tämäkin tieto sijoittaa Tutankhamonin 1000 – 900 eKr. aikoihin. Brittiläinen egyptologi David M. Rohlin mukaan egyptiläisessä ajanlaskussa on n. 300 vuoden virhe. David M. Rohl on kirjoittanut kirjan A Test of Time: The Bible – from Myth to History 1995; US edition Pharaos and Kings: A Biblical Quest 1996 ISBN 0609801309.
Paul Herrmannin kirjassa ”Suuntana tuntematon” (Gummerus 1956) kerrotaan, että kuningas Salomon (972-939 eKr.) oli saanut vaimon Egyptin faarao Psusennes II:n tyttärestä, joka olisi kertonut Salomolle Puntinmaan sijainnin ja jonne (Raamatun 1 Kuningastenkirjan luvussa 9:n puhutaan Oofirista) hän lähetti retkikunnan yhdessä foinikialaisen Hiiramin kanssa. Kirjassa arvellaan, että Puntinmaa eli Oofir olisi sijainnut nykyisessä Zimbabwessa Sambesi virran varella. Hieronymus ja Septuaginta sijoittivat Oofirin Intiaan. Kaikki mainitut kauppatavarat ovatkin Intiassa yleisiä. Jo toiselta vuosituhannelta eKr. tunnemme vilkkaan meriliikenteen Intiasta Arabiaan ja Persian lahteen. Lähes 100 km pohjoiseen Bombaystä sijaitsee muinainen satamakaupunki Upara, joka voi olla samaa sanajuurta kuin Oofir.
Maija Hurrin kirjassa ”Ensi vuonna Jerusalemissa!” (RV -kirjat 1992) kerrotaan useita tarinoita kuinka eri puolilta maailmaa asuvat juutalaiset palaavat Israeliin mm. Falasaperhe jne… Falašojen perimätiedon mukaan he polveutuvat Menelik I, kuningas Salomonin ja Saban kuningattaren pojasta. Juutalaisista Etiopiassa mainitaan antiikin kreikkalaisissa lähteissä 200 eKr. 100-luvulla jaa. Etiopian juutalaiset kuuluivat Aksumin kuningaskuntaan, jossa kristinuskosta tuli varhain valtionuskonto. 300-luvulla jKr. juutalaisuus oli laajalle levinnyt uskonto falašojen alueella. 950-luvulla falašat kapinoivat Aksumia vastaan kuningatar Judithin johdolla. Aksumin kuningaskunnan Zagwe dynastian aikana falašoilla oli suuri vaikutusvalta maassa. 1200-luvun lopulla valtaan nousi amharalainen hallitsijasuku, jonka jäseniä sanottiin salomonideiksi. 1450-luvulla Etiopia valloitti falašojen maat ja heitä alettiin vainota. Falašat kapinoivat 1500-luvulla ja 1616 Etiopialaiset suorittivat keisari Susneyosin johdolla falašojen joukkomurhia. 1800-luvulla Falašoiden luona työskenteli eurooppalaisia lähetyssaarnaajia, jotka kertoivat, että juutalaisessa uskossa odotettu messias oli jo elänyt Jerusalemissa. Vuonna 1862 joukko falašoja lähti vaellukselle kohti Palestiinaa tarkistamaan asiaa. Taudit ja nälkä pakottivat kuitenkin falašat hylkäämään retken jo Axumissa. Keisarien asema heikentyi 1700- ja 1800-luvulla, kunnes paikallinen johtaja ras Kasa kruunattiin 1855 keisariksi, kuninkaiden kuninkaaksi (negus negesti). Menelik II tunnusti Eritrean Italian siirtomaaksi 1889, mutta voitettuaan 1896 Aduan taistelun hän esti Italiaa valtaamasta koko maata. Valtion johtoon nousi 1928 Haile Selassie, joka julistautui keisariksi 1930. Italia valtasi Etiopian 1935–1936, ja keisari pakeni maasta, mutta palasi 1941 brittijoukkojen vapautettua alueen. Eritrea liitettiin takaisin Etiopiaan 1952. Israel julisti vuonna 1975, että falašoilla oli oikeus Israelin kansalaisuuteen. Etiopian sisällissodan aikana tuhannet falašat joutuivat pakolaisleireille Sudaniin. Sieltä noin 6 00 falašaa pääsi Israeliin vuosien 1979 – 1984 välillä. Sisällissodan pahetessa Israel käynnisti operaatio Mooseksen vuosina 1984 – 1985, jolloin 7 000 falašaa kuljetettiin ilmateitse Israeliin. Vuonna 1991 kuljetettiin 14 000 falašaa Addis Ababan lentokentältä Israeliin.
Ussherin ajanlaskun mukaan luominen oli vuonna 4004 eKr., vedenpaisumus oli vuonna 2348 eKr., Abrahamin kutsuminen vuonna 1921 eKr., Exodus Egyptistä oli 1491 eKr., Jerusalemin temppelin perustaminen vuonna 1012 eKr ja Jerusalemin tuho babylonialaisten toimesta 586 eKr.
Kuningas Rehabeamin Salomon pojan päästyä valtaistuimelle pohjoiset heimot nousivat kapinaan. Vain Benjamin suku pysyi Daavidin suvun yhteydessä. Temppeli antoi leeviläisille mahdollisuuden seurata juudan heimoa. Valtakunta jakaantui pohjoiseen Israelin ja eteläiseen Juudan valtakuntaan.
Pohjoiset heimot, joihin liittyivät Jordanin itäpuoliset, valitsivat Jerobeamin kuninkaakseen. Hän oli palannut pitkästä maanpakolaisuudesta Egyptistä, jonne oli paennut Salomoa. Hän toi maahan sekä Beeteliin että Daaniin vasikanpalvelun. Pohjoinen Israelin kuningaskunta oli sangen vähän vakiintunut; Jerobeamin, Baesan ja Omrin hallitsijasuvut vuorottelivat. 1 Kun. 14:6-16 ” ja kun Ahia kuuli hänen askeleensa hänen tullessaan ovessa, sanoi hän: ”Tule sisään, Jerobeamin vaimo; miksi sinä tekeydyt tuntemattomaksi? Minä olen saanut ilmoittaakseni sinulle kovan sanoman. Mene ja sano Jerobeamille: ’Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Minä olen korottanut sinut kansan seasta ja asettanut sinut kansani Israelin ruhtinaaksi ja reväissyt valtakunnan Daavidin suvulta ja antanut sen sinulle. Mutta sinä et ole ollut niinkuin minun palvelijani Daavid, joka noudatti minun käskyjäni ja seurasi minua kaikesta sydämestänsä, niin että hän teki ainoastaan sitä, mikä oli oikeata minun silmissäni. Vaan sinä olet tehnyt enemmän pahaa kuin kaikki sinun edeltäjäsi: sinä olet mennyt ja tehnyt itsellesi muita jumalia, valettuja kuvia, ja olet vihoittanut minut ja heittänyt minut selkäsi taakse. Katso, sentähden minä annan onnettomuuden kohdata Jerobeamin sukua ja hävitän Israelista Jerobeamin miespuoliset jälkeläiset, kaikki tyynni, ja minä lakaisen pois Jerobeamin suvun, niinkuin saasta lakaistaan, kunnes siitä on tullut loppu. Joka Jerobeamin jälkeläisistä kuolee kaupungissa, sen koirat syövät, ja joka kuolee kedolle, sen syövät taivaan linnut. Sillä Herra on puhunut.’ Niin nouse nyt ja mene kotiisi. Kun sinun jalkasi astuu kaupunkiin, kuolee lapsi. Ja koko Israel on pitävä valittajaiset hänelle, ja hänet haudataan. Sillä Jerobeamin jälkeläisistä on hän yksin tuleva hautaan, koska Jerobeamin suvussa on vain hänessä havaittu jotakin Herralle, Israelin Jumalalle, otollista. Mutta Herra on herättävä itsellensä Israeliin kuninkaan, joka hävittää Jerobeamin suvun. Se on se päivä; ja mitä sitten? Herra on lyövä Israelia, niin että se tulee ruovon kaltaiseksi, joka häilyy vedessä. Ja hän kiskaisee Israelin irti tästä hyvästä maasta, jonka hän on antanut heidän isillensä, ja hajottaa heidät tuolle puolelle Eufrat-virran, koska he ovat tehneet itsellensä asera-karsikkoja ja siten vihoittaneet Herran. Ja hän antaa alttiiksi Israelin niiden syntien tähden, jotka Jerobeam on tehnyt ja joilla hän on saattanut Israelin tekemään syntiä.”
Juutalaiset pitivät tarkkaa huolta sukuluetteloistaan, eivätkä vähiten ne, jotka olivat kuninkaallista sukua. Vanhan Testamentin selitysopin professori Arthur Hjelt kirjassaan ”Israelin kansan historia” (WSOY 1913) mainitsee mm., että Rehabeam aloitti sodan Jerobeamia vastaan jota kesti niin kauan kuin hän eli (1 Kun. 14,30). Jerobeamin oli pakko vetäytyä Jordanin itäpuolelle, jossa hän varusti itselleen asuntopaikaksi Penuelin (1 Kun. 12, 25). Ja farao Siisak (on arveltu hänen olleen Sosenk eli Shosenq I mutta hän ei vallannut Jerusalemia tai Ramses II joka oli vallannut Jerusalemin ja sopisi paremmin Siisakiksi) tuli Jerobeamin avuksi. Farao Sosenk (Shosenq I) on ikuistanut sotaretkensä kuuluisassa kivipiirroksessa, joka on Karnakin temppelin seinässä. Siinä mainitaan hänen valoittaminaan enemmän kuin puolitoista sataa kaupunkia, niistä lukuisia Keski-Palestiinasta. Jisreeliin lakeudelle saakka farao näkyy ulottaneen retkensä palauttaakseen Jerobeamille Rehabeamin valloittaman alueen.
Israelin kadonneet heimot
Israelin jakaantumisen jälkeen Israelin kymmenen heimoa siirrettiin pakkosiirtolaisuuteen ja Juudan ja Benjaminin heimo myöhemmin siirretiin Babyloniaan pakkosiirtolaisuuteen, josta he palasivat takaisin luvattuun maahan säilyttäen identiteettinsä ja jumalanpalveluksensa, sekä Vanhan testamentin kirjoitukset, mutta kymmenen Israelin heimoa on kadonnut kansojen mereen, josta tähän olen yrittänyt löytää selvyyttä lainaamistani kirjoituksista.
Assyria murskasi Pohjoisvaltio Israelin v.734-716.Kolme eri aaltoa pakkosiirtolaisia asutettiin eli pakotettiin muuttamaan uusille asuinalueille Assyriassa ja Persiassa. Heitä ei pyritty tuhoamaan. Raamattu kertoo asiasta lyhyesti; 1 Aikak.5:26,2 Kun.15:29,2 Kun.17-luku. V.701 eKr. Assyria hyökkäsi Etelävaltio Juudaan ja vei sieltäkin väkeä pakkosiirtolaisuuteen.2 Kun. 18:13., eli 46 kaupunkia. Babylonia hyökkäsi Juudaan v. 602-587 ja vei väkeä pakkosiirtolaisuuteen. Osa väestä siirtyi myös Egyptiin, jonne oli muuttanut israelilaisia jo ennen vuotta 722 eKr. Syntyi käsite kadonneet heimot. Tämä on myös nykytilanne. Jos on löydetty kadonneita israelilaisia oikeasti, he ovat kadonneita juutalaisia. Esran kirja kertoo takaisinpaluusta Esra 1:5. Tässä jakeessa mainitut heimot ovat nykyjuutalaisten esi-isiä. Muut kuuluvat ns. kadonneisiin heimoihin. Heistä Ruben, Dan, Naftali, Gad, Asser, Isaskar, Sebulon, Joosef= Efraim ja Manassen kaksi aluetta muodostavat pohjoiset heimot. Leevi asui osittain myös heidän alueellaan. Etelävaltiosta katosi Simeon Näin kadonneita heimoja on 10.
Ariel Livson ”Israel luvattu maa” (2016) lainaus sivulta 346: ”Vuonna 1165 rabbi Benjamin Tudelainen lähti kotikaupungiistaan Tudelasta Espanjasta pitkälle merimatkalle, jonka aikana hän vieraili monissa juutalaisissa yhdyskunnissa sekä idässä, että lännessä. Me emme tiedä hänestä palkoakaan. Mutta hän ikuisti matkansa kirjassaan Book of Travels. Vieraillessaan Persiassa (nykyisen Iranin ja Pakistanin raja-alueella) ja Arabian niemimaalla hän tapasi useita muslimiheimoja, jotka hänen mielestään olivat varmasti kadonneitten israelilaisten jälkeläisiä… Benjamin Tudelaisen päiväkirja, joka on käännetty monille kielille, innosti monia ’Kymmenen Kadonneen Sukukunnan” etsinnässä… Portugalilainen tutkimusmatkailija Antonio Montezinoksen (marraanojuutalainen) raportti 120 vuotta myöhemmin herätti valtavasti kiinnostusta: Tein jännittävän matkan Etelä-Amerikkaan. Nyt kun olen palannut Amsterdamiin, minun on jaettava kanssanne muutamia uskomattomia uutisia. Andien vuoristolaaksoissa elää juutalainen intiaaniheimo. Todellakin, minä itse kuulin heidän lausuvan Sem’aan, joka on juutalaisten uskontunnustus, ja näin heidän noudattavan juutalaisia rituaaleja… Hollanninjuutalaisella tutkijalla Menasse ben Israelilla, joka oli erittäin arvostettu sekä kristillisissä että juutalaisissa piireissä, oli keskeinen rooli Amerikan intiaanien yhdistämisessä Israelin kadonneisiin sukukuntiin. Häneen oli syvästi vaikuttanut Montezinoksen raportti. Hän kirjoitti kirjan ’The Hope of Israel’. Vuonna 1655 Menasse ben Israel tapasi Oliver Cromwelin. Hän omisti kirjansa parlamentille ja jätti anomuksensa Englannista karkotettujen juutalaisten palauttamiseksi.”
Roberts Liardonin kirjasta ”Jumalan kenraalit – parantajaevankelistat” (Uskon Sanan Kustannus Oy 2011) sivulta 39 lainaus: ”… Bosworth alkoi kannattaa kiistanalaista näkemystä, jota kutsuttiin brittiläiseksi israelismiksi. Käsite tuli suosituksi 1920-luvun alussa, ja jotkut hyväksyvät sen vieläkin. Brittiläinen israelismi väittää, että länsieurooppalaiset, erityisesti, isobritannialaiset, ovat niiden kymmenen Israelin kadonneen sukukunnan suoria jälkeläisiä, jotka assyrialaiset ottivat vangeiksi. (Ks. 2. Kun. 17:19.) Uskomusta pidettiin esillä eniten Englannissa ja Yhdysvalloissa…” Ja sivulla 71: ”Jeffreysin huomion oli jonkin aikaa vallannut brittiläisen israelismin oppi – uskomus, jonka mukaan Länsi-Euroopan ja erityisesti Ison-Britannian väestö oli Israelin kadonneen sukukunnan suoria jälkeläisiä. Yksi varhaisimmista aiheesta kirjoitetuista kirjoista oli The Rights of the Kingdom (Valtakunnan oikeudet), jonka John Sadler julkaisi vuonna 1649. Brittiläinen israelismi saavutti suosionsa huipun 1900-luvun alussa, ja monet eurooppalaisen yhteiskunnan älyllisen eliitin edustajista omaksuivat sen…”
Monet ovat kiinnostuneita Raamatussa olevan tiedon paikanssapitävyydestä ja Raamatussa mainitun Israelin kansan historian todenpohjaisuudesta. Tämän lisäksi on todella vaikea asia ymmärtää Israelin jakaantumista Israeliin ja Juudaan eli juutalaisiin, sillä monet ajattelevat niiden tarkoittavan samaa, mutta näin ei ole, sillä Israelin heimojen siirryttyä pakkosiirtolaisuuteen ennen Juudan kansaa, niin se on kadonnut kansojen mereen, vai onko? Tätä tällä selvityksellä pyritään selventämään ja saamaan tarkempi kuva Israelista. Jukka Rokan kirjassa ”Helmenkalastajat” (RV-kirjat 1990) kerrotaan japanilaisten harjoittamasta Sinto- Buddhan palvonnasta ja esimerkkinä kerrotaan lapsen nimenantotilaisuudesta, jonka yhteydessä Jukka Rokka toteaa alaviitteessä näin: ”Vertaa näitä seremonioita juutalaiseen tapoihin, esimerkiksi kun Jeesus kahdeksanpäiväisenä ympärileikattiin ja 40-päiväisenä vietiin temppeliin.” Jukka Rokka on ollut Japanissa tekemässä lähetystyötä. Toinen asia mikä kiinnitti huomiota lukiessani tätä kirjaa, oli vanhempien kunnioitus, mikä tulee kymmenessä käskyssä ja muutenkin Vanhassa testamentissa esille.
B. Barrat toteaa kirjassaan ”Minä uskon Pyhään Henkeen” (Ristin Voitto ry. 1962) näin: ”1 Moos. 12. luvusta luemme, mitä Herra sanoi Aabrahamille: ’Lähde maastasi, suvustasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka Minä sinulle osoitan. Niin Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi, ja sinä olet oleva siunaukseksi.’ Tämä on tapahtunut siinä, että Kristus tuli maailmaan, mutta se on epäilemättä Aabrahamin kansaan, juutalaisiin sidottu siunaus. Mutta ei ainoastaan Juudan heimoon, vaan myös niihin kymmeneen heimoon. Missä ne ovat, ei ole helppo osoittaa. On sellainen käsitys, että ne ovat hajallaan siellä täällä, mutta Jumalan sana sanoo, että eräänä päivänä ne kaikki yhdistyvät (Hes. 34:16-28).”
Pauli Rahkonen kirjassaan ”Israel, heprean kieli ja Raamattu” (www.kkjmk.net 2009) on ottanut kielteisen kannan kadonneiden heimojen olemassaoloon.
Martti Haavio toteaa kirjassaan ”Karjalan jumalat” (WSOY 1959) mm. ”Pohdin seuraavassa mm. kysymystä siitä, miten on mahdollista, että Euroopassa ensimmäisenä Kristuksen syntymän jälkeisinä vuosisatoina kristinuskon kanssa kilpaileva alkuperältään iraanilainen uskonto, mithraismi, on voinut jättää selviä jälkiä karjalaisten perinteeseen… Juutalainen pésahin eli vuodenvaihteen rituaali vastaa läheisesti karjalaista kekri-rituaalia… Suomen Historiallisen Seuran kokouksessa huhtikuun 25. päivänä 1866 luki Yrjö Koskinen kirjeen; jonka oli kirjoittanut tammikuun 2. päivänä 1762 muudan Antti Planman valtaneuvos, kreivi Kustaa Bondelle. Planman oli, kertoo kirjoittaja, matkallaan Savossa ja Karjalassa saanut tiedon kekrikaritsan teurastamisesta ja arvelee tämän muinaistavan vahvistavan kreivi Bonden mietteitä, että muka suomalaisten alkuperää olisi etsittävä Israelin kymmenen sukukunnan joukosta…” (Lähde: Koskinen 1866, s. 154.) Ja ”Lähin vastine karjalaisen Kekrivirren faabelille on löydettävissä persialaisperäisen Mithrasuskonnon keskeisestä myytistä, myytistä, joka sääteli tämän uskonnon riittien normit…” ”Ison sonnin virsi on, hieman liioiteltua sanontaa käyttääkseni, erään Karjalan uskonnon peruskirja, charta, niin kuin Mithras-myytti on mithraismin peruskirja.”
Marsalkka Mannerheimin tutkimusmatkallaa kävi kiinassa, jossa hän sai tietää, ettei juutalaisia sanota olevan enempää kuin viitisenkymmentä perhekuntaa, enimmäkseen köyhää väkeä, joka harjoittaa jotakin vähäistä kauppaliikettä. Kolmen eri kiinalaisen kanssa kävi katsomassa juutalaisperheitä ottaakseni muutamia valokuvia. Ei kuitenkaan löytänyt ainoatakaan täysiveristä juutalaista. Kaikilla oli, kellä minkäkin verran, kiinalaista verta suonissaan, enkä nähnyt tyypillisiä juutalaispäitä. Tästä päättelen, että juutalaiset itse asiassa ovat sulautuneet kiinalaiseen väestöön. – Kuuluisat juutalaiskivet ovat haisevassa paikassa keskellä roskaläjiä, jos ei halua käyttää asioista niiden oikeita nimityksiä. (3.6.1908)
Monet muutkin tutkijat ovat kiinnittäneet huomiota shintolaisten ja juutalaisten tapojen ja jumalanpalvelusmenojen samankaltaisuuteen, mikä voi olla merkki siitä, että Japanissakin asuisi Israelin kadonneita heimoja tai juutalaisia. Internetistä löytyy monia selvityksiä ja jopa amerikassa syntyi harhaoppeja, joissa on lisättynä jotakin Raamatun ilmoitukseen kadonneista heimoista, minkä vuoksi onkin tärkeää käydä Raamatun ja historiallisen faktatiedon perusteella läpi tätä vaikeaa asiaa.
Ymmärtääkseen Israelin historiaa, niin tulee tutustua Kaksoisvirran maan, Foinikian ja Persian historiaan. Ensimmäiset Kaksoisvirran (Eufrat ja Tigris) maan asukkaista, jotka ovat jättäneet kirjallisia muistiinpanoja ovat sumerit. He asettuivat n. 4000 vuotta eKr. asumaan Eufratin ja Tigriin alajuoksulle. Tämän jälkeen Babylonin kaupunki kasvoi muita mahtavammaksi ja valloitti muut. Raamatussa Babyloniaa sanotaan Sinearin maaksi ja Kaldean maaksi. Pohjoisessa Babyloniaa rajoitti Assyria. Huomattavin babylonialainen kuningas oli Hammurabi, joka hallitsi 1700-luvulla eKr. Babylonian valtakunnan kukistivat vuonna 700 eKr. pohjoisesta saapuneet assyrialaiset. Assurbanipal oli Assyrian kuningas 669-627 eKr. ja häntä pidetään Assyrian viimeisenä suurena kuninkaana. Assurbanipal kuvailee piirtokirjoituksissaan nuoruuttaan näin: ”Omaksuin itselleni kätketyn aarteen, koko taulunkirjoittajien taidon, tunnen enteet taivaalla ja maan päällä, pohdin ongelmia oppineiden kokouksessa, yhdessä taitavien maksastaennustajien kanssa…, ratkaisten monimutkaiset, ratkaisemattomilta vaikuttavat jako- ja kertolaskutehtävät, luin aina vain taidokkaasti kirjoitettuja nuolenpäätauluja, joiden kieli oli vaikeasti ymmärrettävää sumeria ja vaivalloisesti selvitettävää akkadia, yhdessä valiojoukon kanssa minulla on hyvä yleiskäsitys muuten täysin käsittämättömistä kivikirjoituksista ajalta ennen vedenpaisumusta. jne.”
Assyrin kaupungin rauniot on löydetty Tigriin oikealta rannalta n. 100 km päästä Ninivestä etelään. Assyrialaisten pääkaupunki oli Ninive. Raamatussa Miikan kirjassa 5:5 nimitetään Assyriaa Nimrodin maaksi. Mahtavin Lähi-idän valtakunnista sai alkunsa 500-luvulla eKr., joka oli Persia, kun Kyyros-niminen persialainen ruhtinas lähti taistelemaan heitä hallinneita meedialaisia vastaan. Hänen valtakuntansa ulottui lännessä Traakiaan ja Egyptiin, idässä Indus-jokeen. Tutkijoiden on ollut vaikeampi oppia lukemaan Babylonian ja Assyrian kirjoitustauluja kuin Egyptin hieroglyfeja, sillä Rosetten kiven kaltaista tulkkia ei ollut, kunnes kolmen Persian kuninkaan Daarejaves eli Dareios (521-486 eKr.),Kserkses (486-465) ja Artakserkses II (404-359) laatimat muistokirjoitukset kolmella kielellä rinnakkain, eli Persian, Eelamin ja Baabelin kielillä nuolenpäämerkkejä käyttäen saivat selityksen. Raamatussa Esterin kirjassa kerrotaan Juutalaisten pakkosiirtolaisuuden ajasta Ester 1:1-2 ”Ahasveroksen aikana – sen Ahasveroksen, joka hallitsi Intiasta Etiopiaan saakka, sataa kahtakymmentä seitsemää maakuntaa – siihen aikaan, kun kuningas Ahasveros istui kuninkaallisella valtaistuimellansa, joka oli Suusanin linnassa, tapahtui tämä.” ja Ester 10:1-3 ”Kuningas Ahasveros saattoi työveron alaiseksi sekä mannermaan että merensaaret. Ja kaikki hänen valta- ja urotyönsä ja kertomus Mordokain suuruudesta, johon kuningas hänet korotti, ne ovat kirjoitettuina Meedian ja Persian kuningasten aikakirjassa. Sillä juutalainen Mordokai oli kuningas Ahasveroksen lähin mies ja oli suuri juutalaisten keskuudessa ja rakas lukuisille veljillensä, koska hän harrasti kansansa parasta ja puhui koko heimonsa onnen puolesta.”
Persia, Iran, Lähi-idän suurvalta vanhalla ajalla. Persian historia alkaa varsinaisesti Kyyros II:sta (hallitsi 559-529 eKr.), joka yhdisti valtakuntaansa mm. Meedian, Lyydian ja Babylonian ja salli juutalaisten palata Palestiinaan ”Baabelin vankeudesta”. Hänen poikansa Kambyses (529-522 eKr.) ulotti valtansa Egyptiin. Dareios I (522-485 eKr.) uudisti hallintoa, rakennutti laajan tieverkon ja teki uusia valloituksia. Kreikkalaiset kuitenkin voittivat Dareioksen joukot persialaissodissa 490 eKr. Marathonissa ja torjuivat Dareioksen pojan Kserkses I:n (485-465 eKr.) hyökkäykset Salamiissa ja Plataiaissa. Kalliaan rauhassa 448 eKr. Persian alaisuuteen jääneet Vähän-Aasian kaupungit saivat itsehallinnon, mutta alistettiin uudelleen 387 eKr. Makedonian Aleksanteri Suuri voitti Dareios III:n(335-330 eKr.) 331 eKr. Gaugamelassa ja valloitti koko Persian. Aleksanterin kuoltua 323 eKr. hänen vallanperijänsä, diadokit, kävivät sotaa keskenään 323-280 eKr., ja valtakunta hajosi vähitellen Seleukos I:n kuoltua 280 eKr. Room. Pompeius kukisti 64 eKr. seleukidien valtakunnan jäännökset.
Nyky Israelia asuttaa pääsääntöisesti Juudan ja Benjaminin heimot. Israelin heimot ovat saaneet alkunsa Jaakobin pojista. Juuda on Jaakobin ja Leean poika. Mooseksen 4 kirja luku 36 ja jakeet 8 ja 9 kertovat kuinka tarkkaan oli säädetty kunkin heimon asuma-alueet ja kuinka ne perityivät, eikä ollut suotavaa, että tietyn heimon alue olisi perinnön kautta joutunut toiselle heimolle. Vuonna 1975 Israelissa on perustettu Amishav yhdistys jonka tehtävänä on löytää ja tunnistaa kadonneita heimoja http://www.shavei.org. Leo Meller on puhunut opetuspuheita Israelin kadonneista heimoista. Erään Pohjanmaalla asuvan henkilön eräässä profetaalisessa sanomassa Suomen kansalle on tällainen kohta: ”Oi Suomi, sinä, joka olet valittua Israelin sukukuntaa, sinä, jonka keskuudessa on Israelin sukukunnan Isaskarin heimoa.”
Hal Lindsey kirjoittaa kirjassaan ”Tuleva uusi maailma” (Ristin Voitto 1977) otsikolla ”Viimeisen vuoron sijaiset näin”: ”Lukiessasi lävitse luetteloa kahdestatoista sukukunnasta jakeista (Ilm. 7:5-8) huomasit varmaan, että kaksi alkuperäistä heimoa, Daan ja Efraim, puuttuvat. Niiden tilalla on kaksi muuta sukukuntaa. Monet tutkijat arvelevat Daanin puuttumisen johtuvan siitä, että juutalainen antikristus (väärä profeetta) tulee siitä. Tätä todella näyttääkin merkitsevän se vanha ennustus, jonka Jaakob antoi Israelin heimoista viimeisinä hetkinään: ’Daan on käärmeenä tiellä, on polulla kyynä, joka puree hevosta vuohiseen, niin että ratsastaja syöksyy selin maahan.’ (1 Moos 49:17). Efraim on jätetty pois siitä syystä, että se johti Israelin kansalaissotaan, joka jakoi sen sukukunnat kymmeneen pohjoiseen ja kahteen eteläiseen. Daanin ja Efraimin heimot olivat ensimmäisinä viettelemässä Israelia epäjumalanpalvelukseen. Näiden heimojen yksityiset jäsenet voivat varmasti päästä Jumalan valtakuntaan uskon kautta, mutta yhdellekään näiden heimojen edustajalle ei suoda kunniaa olla ahdistuksen ajan suurten Jumalan evankelistojen joukossa. Daanin tilalla on Leevin pappisheimo ja Efraimin tilalla Joosef (Efraimin isä).”
Hollannissa Amsterdamissa Manasse ben Israel (s. 1604, k. 1657) perusti ensimmäisen heprealaisen kirjapainon, sillä kirjapainotaito toi uuden merkittävän alueen juutalaisten rajoittuneeseen elämään ja vuonna 1650 hän kirjoitti sekä painoi ”Israelin toivo” nimisen kirjan, jossa Manasse todistaa, että silloin äskettäin löydetyt Amerikan intiaanit ovatkin oikeastaan juutalaisia. Israelin Toivo kirjan Manasse käänsi englanniksi ja omisti Britannian parlamentille. Oliver Cromwell kutsui Manassen käymään Lontoossa, jossa Manasse kävi vuonna 1655. Taidemaalari Rembrant on maalannut Manassesta kuuluisan muotokuvan. (Oliver Cromwell (1599-1658) loi Eglantiin tasavallan, joka kesti vuoteen 1660. Cromwellin aikana Englannin asema Euroopassa parani, sillä hän oli taitava valtiomies. Cromwell oli suvaitsevainen juutalaisia ja kveekareita kohtaan. Cromwell kuoli syyskuun 3 päivä 1658 ja hänen poikansa Richard nimitettiin lordiprotektoriksi 1658. Kuninkuus palautettiin Englantiin kaksi vuotta Cromwellin kuoleman jälkeen ja hänen ruumiinsa kaivettiin haudasta ja ripustettiin hirsipuuhun.)
Assyrian ja Babylonian hallitsijoilla oli tapana vaihtaa valloittamiensa maiden asukkaita sulattaakseen siten valtakuntansa eri osat yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Niinpä Tiglat Pileser III ja Sargon siirsivät 733 ja 722 eKr. osan Pohjois-Israelin asukkaista (Sargon mainitsee omalta osaltaan 27 290 henkeä), kaupunkien ydinjoukon, Assyriaan, Mesopotamiaan ja Meediaan. Mesopotamian Kannu’sta löydetystä nuolenpääkirjoitussopimuksesta vuodelta 650-606 eKr. näkyy, että siellä asui heprealainen siirtokunta, joka harjoitti kauppaa ja jolla oli oma Jahve-pyhäkkönsä. Raamatussa Ensimmäinen Aikakirja luku 5:25-26 ”Mutta he tulivat uskottomiksi isiensä Jumalaa kohtaan ja juoksivat haureudessa maan kansojen jumalain jäljessä, niiden kansojen, jotka Jumala oli hävittänyt heidän edestänsä. Niin Israelin Jumala herätti Puulin, Assurin kuninkaan, hengen ja Tillegat-Pilneserin, Assurin kuninkaan, hengen ja kuljetutti heidät, ruubenilaiset, gaadilaiset ja toisen puolen Manassen sukukuntaa, pakkosiirtolaisuuteen ja antoi viedä heidät Halahiin, Haaboriin, Haaraan ja Goosanin joen rannoille, missä he tänäkin päivänä ovat.”
Sanherib kirjoitti vuonna 686 eKr. kuusikulmaiseen saviprismaan, joka on British Museumissa (www.britishmuseum.co.uk). Tapahtumat, joita Sanherib piti tärkeimpinä elämässään, mm. Jerusalemin piirityksen vuonna 701 eKr. jolloin Assyrian kuningas sulki silloin juutalaisen kuninkaan Hiskiaan kreikaksi Esekias ”kuin linnun häkkiin” Tästä voi lukea Vanhasta Testamentista Toisesta Kuningasten kirjasta 19:34-36. Assyrian kuningas Sanherib teetätti tapahtumia kuvaavia reliefejä Ninivessä sijainneen palatsinsa seinille, joissa eräässä Assyrialaiset kuljettavat juutalaisia vankeja pois valloitetusta Lakishin kaupungista. Lakishin puolustus kesti Juudan kaupungeista Jerusalemin lisäksi kauimmin Assyrian armeijan piiritystä mutta murtui lopulta 701 eKr.
British Museumissa olevaan savitauluun on uurrettu babylonilainen nuolenpääkirjoitusteksti, joka kertoo Karkemiin taistelusta, jossa Nebukadressar vuonna 605 eKr. voitti faarao Nekon ja 598 tapahtuneesta Jerusalemin valloituksesta. Kirjoituksessa mainitaan myös, että Nebukadressar asetti Sidkian vasallikuninkaakseen Jerusalemiin erotettuaan Joojakinin ja annettuaan viedä hänet Babyloniin.
Assyrian suurvallan heikentyessä tuli uusi suurvalta Babylonia, joka saavutti suuruutensa Nebukadressar II:n hallituskaudella (605-562 eKr.). Jerusalemista ja Juudasta Nebukadressar II vei 597 ja 586 eKr. vankeja Baabeliin, 597 eKr. 10 000 jerusalemilaista ja 3 023 maaseutulaista (joukossa kuningas Joojakim, virkamiehiä, upseereita, sotilaita, pappeja ja käsityöläisiä), 586 Jerusalemista 832 sekä muualta Juudeasta 745 henkeä. Armas Salosen kirjassa ”Kaksoisvirranmaa” WSOY 1945 sanotaan ”juutalaiset… Nebukadnesar II kuljetti Jerusalemin kukistettua Nippur kaupungin ympäristöön Kabaru-kanavan varsille. Siellä heistä muutamassa vuosikymmenessä ja -sadassa kehittyi Babylonian liikeneroja, suuria rahamiehiä ja pankkiirejä, jotka osasivat korottaa vuokrat ja korot ja joilla ei suinkaan ollut mitään halua profeettainsa kehotuksista palata isiensä maahan.”
Juutalaisesta maaseutuväestöstä jäi suurin osa jäljelle. Näistä maaseudulle jääneistä juutalaisista Raamatun Jeremian kirjan luvut 39-45 kertovat. Baabelin kuningas oli asettanut Gedaljan, Ahikamin pojan käskynhaltijaksi Juudan maahan, mutta hänet murhattiin ja osa juudan jäljelle jääneistä kansan tähteistä halusivat mennä Egyptiin, vaikka profeetta Jeremia kielsi heitä tekemästä niin. Jeremia nuhteli Egyptiin paenneita ja ennusti heille Jumalan rangaistusta. Baabelin vankeus oli suuri vaara, että juutalaisetkin vangit samoin kuin pohjoisisraelilaiset, häviäisivät kokonaan. Heidän taloudellinen ja valtiollinen asemansa ei ollut huono. He asuivat kyläyhteiskunnissa esim. Tell-Aabibissa. Siellä vasta syntyikin varsinainen juutalainen kauppiaskunta. Armas Salosen kirjassa ”Itämaisia hallitsijoita ja kansanjohtajia” kerrotaan, että ”Baabelin kaupungista on nimittäin löydetty Nebukadressarin ajalta nuolenpääkirjoituksella kirjoitettuja hallinnollisia asiakirjoja, joissa Juudan kuningas Joojakin mainitaan nimeltä. Babuloniaksi hänen nimensä on kirjoitettu Ja’ukin ja Ja’kin. Häntä tituloidaan Juudan (babyloniaksi Jahudu) kuninkaaksi. Hänet mainitaan yhdessä muiden juutalaisten, askalonilaisten, tyyrolaisten, bybloslaisten, arvadilaisten ynnä muiden, jopa kreikkalaistenkin kanssa luetteloissa, joissa ilmoitetaan heidän saamansa ruoka-annokset. Niistä määristä mitä kukin sai voimme hyvin helposti huomata, että Joojakinia on kohdeltu kuninkaallisesti.”
Don Espositon kirjan ”The Chosen People” kertoo Steve Collinsia lainaten, että monet halusivat muuttaa Israelin kuningaskunnasta. Foinikialaiset olivat merenkulkijakansaa ja heillä oli useita alusmaita Pohjois-Afrikassa, Espanjassa ja muissa Välimeren maissa, Brittein saarilla ja ehkä jopa Pohjois-Amerikassa. Profeetta Elian kuivuuden aikana yhdeksännellä vuosisadalla eKr. pakolaisia oli niin paljon, että oli löydettävä kokonaan uusi siirtomaa. Tällainen oli Karthago Pohjois-Afrikassa. Israelilaisilla oli hyvät suhteet Tyyron ja Siidonin hallitsijoiden kanssa, ja näistä kaupunkivaltioista juutalaisia purjehti heidän laivoissaan ulkomaille.
Psalmissa 137:1-9 on Baabelin vankeusajan tunnelmia: ”Baabelin virtain vierillä – siellä me istuimme ja itkimme, kun Siionia muistelimme. Pajuihin, joita siellä oli, me ripustimme kanteleemme. Sillä vangitsijamme vaativat meiltä siellä lauluja ja orjuuttajamme iloa: ”Veisatkaa meille Siionin virsiä.” Kuinka me voisimme veisata Herran virsiä vieraalla maalla? Jos minä unhotan sinut, Jerusalem, niin unhota sinä minun oikea käteni. Tarttukoon kieleni suuni lakeen, ellen minä sinua muista, ellen pidä Jerusalemia ylimpänä ilonani. Muista, Herra, Jerusalemin tuhopäivä, kosta se Edomin lapsille, jotka sanoivat: ”Hajottakaa se, hajottakaa perustuksia myöten!” Tytär Baabel, sinä häviön oma, autuas se, joka sinulle kostaa kaiken, minkä olet meille tehnyt! Autuas se, joka ottaa sinun pienet lapsesi ja murskaa ne kallioon!”
Raamatussa Esterin kirjassa kerrotaan pakkosiirtolaisuuden ajasta: ”Tämä tapahtui kuningas Kserkseen (Ahasveroksen) aikana, sen Kserkseen, joka hallitsi sataakahtakymmentäseitsemää maakuntaa Intiasta Nubiaan saakka. Kserkses piti siihen aikaan hoviaan Susan kaupungissa”
Vuonna 538 eKr., jo 70 vuoden kuluttua, pakkosiirtolaiset saivat luvan palata kotimaahansa. Mutta vain osa palasi. Jäljelle jäi sekä taloudellisesti menestyneitä että myös valioväkeä. Sillä kun Jerusalemin juutalaiset n. 100 v. myöhemmin joutuivat suuriin vaikeuksiin, toivat valtiomies Nehemia ja lainoppinut Esra Baabelista uutta elämää ja voimaa. Esra perusti mukanaan tulleiden hurskaiden juutalaisten avulla 433 eKr. juutalaisen seurakunnan.
Raamatussa Nehemian kirjassa luvussa 7 on seuraava maininta: Niin Jumala antoi minun sydämeeni, että minun oli koottava ylimykset, esimiehet ja kansa sukuluetteloon merkittäviksi. Silloin minä löysin niiden sukuluettelon, jotka ensin olivat tulleet sinne, ja huomasin siihen kirjoitetun: ”Nämä ovat tämän maakunnan asukkaat, jotka lähtivät pakkosiirtolaisten vankeudesta, johon Nebukadnessar, Baabelin kuningas, oli heidät vienyt, ja palasivat Jerusalemiin ja Juudaan, kukin kaupunkiinsa, ne, jotka tulivatSerubbaabelin, Jeesuan, Nehemian, Asarjan, Raamian, Nahamanin, Mordokain, Bilsanin,Misperetin, Bigvain, Nehumin ja Baanan kanssa. Israelin kansan miesten lukumäärä oli: Paroksen jälkeläisiä kaksituhatta sata seitsemänkymmentä kaksi jne.
Juudan sukukuntaan kuuluva Daniel vietiin jo nuorena (605 eKr.) pakkosiirtolaisuuteen Baabeliin. ”Juudan kuninkaan Jojakimin kolmantena hallitusvuotena hyökkäsi Babylonian kuningas Nebukadnessar Jerusalemia vastaan ja saartoi sen. Herra antoi hänen käsiinsä Jojakimin, Juudan kuninkaan, sekä osan Jumalan temppelin pyhistä esineistä. Nebukadnessar vei saaliinsa Sinearin maahan ja sijoitti sen siellä jumalansa temppelin aarrekammioon. Kuningas käski eunukkiensa päällikön Aspenasin valita israelilaisten joukosta, sekä kuninkaallisesta suvusta että ylimysperheistä, kauniita poikia, joissa ei ollut mitään vammaa ja jotka olivat viisaita, älykkäitä ja oppivaisia, niin että he pystyisivät palvelemaan kuninkaan hovissa, ja käski opettaa heille kaldealaisten kieltä ja kirjallisuutta.” Hän kuului ylhäiseen juutalaiseen sukuun ja pääsi kuningas Nebukadressarin hoviin, missä hän selvitti kuninkaan unien merkityksen ja saavutti ystävineen huomattavan aseman valtakunnan palveluksessa. Daniel ”oli siellä kuningas Kooreksen ensimmäiseen vuoteen asti”, siis vuoteen 538 eKr. saakka. Daniel joutui tekemisiin myös kuningas Belsassarin, ja Ahasveroksen pojan, kuningas Daarejaves Meedialaisen kanssa.
Danielin kirjassa 5:10-17 ”Kuninkaan (Belsassarin) äiti tuli kuninkaan ja hänen ylimystensä puheen tähden pitohuoneeseen. Kuninkaan äiti lausui ja sanoi: ”Eläköön kuningas iankaikkisesti! Älkööt sinun ajatuksesi peljättäkö sinua, älköötkä kasvosi kalvetko. Sinun valtakunnassasi on mies, jossa on pyhien jumalien henki ja jolla sinun isäsi päivinä havaittiin olevan valistus ja ymmärrys ynnä viisaus, samankaltainen kuin jumalien; hänet asetti isäsi, kuningas Nebukadnessar, tietäjäin, noitien, kaldealaisten ja tähtienselittäjäin päämieheksi – sinun isäsi, kuningas – sentähden, että erinomainen henki ja tieto ynnä myös taito selittää unia, arvata arvoituksia ja ratkaista ongelmia havaittiin juuri hänessä, Danielissa, jolle kuningas oli antanut nimen Beltsassar. Kutsuttakoon nyt Daniel, niin hän ilmoittaa selityksen.” Silloin Daniel tuotiin kuninkaan eteen. Kuningas lausui ja sanoi Danielille: ”Oletko sinä Daniel, joka on niitä juutalaisia pakkosiirtolaisia, mitkä minun isäni, kuningas, on tuonut Juudasta? Minä olen kuullut sinusta, että sinussa on jumalien henki ja että sinussa on havaittu valistus, taito ja erinomainen viisaus. Ja nyt tuotiin minun eteeni viisaat ja noidat lukemaan tätä kirjoitusta ja ilmoittamaan minulle sen selitys, mutta he eivät voineet sen selitystä ilmoittaa. Mutta sinun minä olen kuullut voivan antaa selityksiä ja ratkaista ongelmia. Nyt siis, jos voit lukea kirjoituksen ja ilmoittaa minulle sen selityksen, niin sinut puetaan purppuraan, ja kultakäädyt pannaan sinun kaulaasi, ja sinä olet oleva yksi valtakunnan kolmesta valtamiehestä.” Silloin Daniel vastasi ja sanoi kuninkaalle: ”Lahjasi pidä itse, ja antimesi anna toiselle. Mutta kirjoituksen minä luen kuninkaalle ja ilmoitan hänelle sen selityksen.”
Mutta jo aiemmin pakkosiirtolaisuuteen joutuneet Israelin kymmenen heimoa eivät ole palanneet koskaan takaisin, vaan ovat kadoksissa siitä saakka, vaikka osa asuu Samariassa, joita ei siirretty pakkosiirtolaisuuteen.
Arvostettu tutkija ja rabbi Yair Davidy on tehnyt useita kirjoja Israelin kadonneista heimoista. Yksi Yair Davidy kirjoista on The Tribes, The Israelite Origins of Western peoples. Jerusalem Russell – Davis Publishers. Brit-Am Israel P.O.B. 595 Jerusalem 91004 Israel http://www.britam.org/the-Tribes.html. (Tässä kirjassa tekijä selvittelee mistä löytyy nämä kadonneet heimot ja Suomessa asuisi hänen mukaansa: Simeon, Gad, Issachar.) ” Örjan Svensson on kirjoittanut kirjan ”Scandinavian Secrets The Hebrew Code of the Runes” (A Brit-Am Publication). Aapeli Saarisalo toteaa kirjassaan ”Elämäni mosaiikkia” WSOY 1977: ”Euroopassa meillä (Suomalaisilla) on sukulaiskieli unkari ja Aasiassa kaukaisempi sukukieli turkki – näillä on enemmän tai vähemmän yhteinen erikoinen rakenneperintonsä.
Rabbi Yaakov Kleiman ”DNA & tradition” http://www.devorapublishing.com ja http://www.Cohen-Levi.org
Israelin kadonneista heimoista on Pekka Lyyrasen artikkeli, josta seuraava lainaus: ”Kun puhutaan kadonneista Israelin heimoista, on hyvä muistaa, että aikojen kuluessa monet juutalaiset ovat kadottaneet juurensa. Yksi merkittävä ryhmä olivat ne juutalaiset, jotka alkuseurakunnan ajoista alkaen kääntyivät kristityiksi. Tällaiset suvut ovat ajan myötä täysin sekoittuneet kristittyyn väestöön. Euroopan juutalaisessa historiassa on myös yksi suuri valkea alue. Kun saksalaiset kauppiaat aikoinaan perustivat Hansa-liiton, jäivät juutalaiset virallisen historiankirjoituksen mukaan sen ulkopuolelle. Näin siitä huolimatta, että perustajakaupungeissa asui juutalaisia. Näin siitä huolimatta, että perustajakaupungeissa asui juutalaisia kauppiaita, jotka kävivät kauppaa koko maailman kanssa. Mutta nyt he eivät mitenkään ottaneet osaa Hansa-kauppaan. Kun saksalaiset Hansa-kauppiaat ja heidän perässään monet muutkin saksalaiset levittäytyivät Itämeren alueelle, mukana ei tullut muka juutalaisia tai juutalaista syntyperää olevia ihmisiä. Tähän historiateoriaan en pysty uskomaan.”
”Apogryfinen Toinen Esran kirja kertoo, että Arzareth oli noin ”1,5 vuoden vaellusmatkan päässä oleva asumaton erämaa” (2. Esra 13:14) , mikä ei voinut enää olla Irakissa eikä Iranissa vaan jossain kauempana ehkäpä Volgan mutkassa Venäjällä, ”minne 10 rauhaa rakastavaa Israelin heimoa olivat paenneet.” Sieltä Suomeen asti ulottuvilla ankarilla pohjoisilla alueilla Arkangelin (=arkkienkeli) ympärillä asuu hajallaan suomensukuisia kansoja: hantit, mansit, marit, mordvalaiset, komit, udmurtit, muromat, mestserat, merjat, tsuudit, vepsät, liivit, lyydit, vatjat, inkerikot, karjalaiset ja inkeriläiset, joita on kaikkiaan noin 3-4 miljoonaa. Israelia suojelee arkkienkeli Miikael (Dan. 12:1)”
Elijahu Avichail on yksi israelilaisista rabbeista, jotka uskovat, että jotkut Afganistanin muslimeista ovat kadonneiden heimojen jälkeläisiä, sillä 772 eKr. assyrialaiset valloittajat veivät Israelin 10 heimoa maanpakoon ja kaikki yhteydet heihin kadotettiin. Vuosien tutkimus vei hänet pashtujen eli pataanien pariin. Nimi pashtu tulee heprean sanasta pasht, joka tarkoittaa hajotettua. Mitä juutalaisia tapoja pataanit ovat säilyttäneet? He antavat usein lapsilleen nimeksi Israel. Heidän heimojensa ja alaheimojensa nimet ovat käännöksiä kymmenestä kadonneesta heimosta: Reuben on Rabbani, Asher on Asheri, Gad Gadon ja Bnei Josef (Joosefin pojat hepreaksi) Jussef Sai. Nimi Bnei Moshe (Mooseksen lapset) kääntyy Mussa Sai. He ovat säilyttäneet monia juutalaisia symboleita ja rituaaleja. Muistelmissaan Afganistanin juutalainen Avrahman Benjamin kirjoitti joidenkin pataanien uskovan, että muinaisen perimätiedon mukaan he ovat Efraimin heimon jälkeläisiä.
Tällä hetkellä Israel ottaa, mm heimoja ja niitä Juudaa joita ei halachan mukaan (eli sääntöjen mukaan) lasketa juutalaisiksi, ns. B´nei Manashena eli Manashen heimolaisina ja he saavat Israelissa käydä käännytysohjelman läpi ennen kuin heidät voidaan hyväksyä juutalaisiksi Israeliin.
Jeremia 3:12 ja 18. ”Mene ja julista nämä sanat pohjoiseen päin ja sano: Palaja, sinä luopiovaimo Israel, sanoo Herra; minä en enää synkistä teille kasvojani, sillä minä olen armollinen, sanoo Herra, enkä pidä vihaa iankaikkisesti. Niinä päivinä on Juudan heimo kulkeva Israelin heimon kanssa, ja he tulevat yhdessä pohjoisesta maasta siihen maahan, jonka minä annoin teidän isillenne perinnöksi.” Mikä maa on Israelista ja Jerusalemista katsottuna suoraan pohjoisessa Raamatun kirjoitusen aikaan ja tänä päivänä, niin ne maat ovat Venäjä ja Suomi. Jeremian kirjan lukua 3 voi kokonaisuudessaakin tutkia tämän asian suhteen tarkemmin. Jeremia 16:14-15 ”Sentähden, katso, päivät tulevat, sanoo Herra, jolloin ei enää sanota: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset Egyptin maasta’, vaan: ’Niin totta kuin Herra elää, joka johdatti israelilaiset pohjoisesta maasta ja kaikista muista maista, joihin hän oli heidät karkoittanut.’ Sillä minä palautan heidät heidän omaan maahansa, jonka minä annoin heidän isillensä. ”Jesaja 11:12-16 ”Hän nostaa viirin pakanakansoille ja kokoaa Israelin karkoitetut miehet; ja Juudan hajoitetut naiset hän kerää maan neljästä äärestä. Silloin katoaa Efraimin kateus, ja Juudan vihat häviävät. Efraim ei kadehdi Juudaa, eikä Juuda vihaa Efraimia. Ja he lentävät länteen päin filistealaisten niskaan, yhdessä he ryöstävät Idän miehiä. Edom ja Mooab joutuvat heidän käsiinsä, ammonilaiset heidän alamaisikseen. Ja Herra vihkii tuhon omaksi Egyptin merenlahden ja vihansa hehkussa kohottaa kätensä Eufrat-virtaa vastaan, lyö sen hajalle seitsemäksi puroksi ja tekee sen kengin kuljettavaksi. Siitä tulee valtatie hänen kansansa jäännökselle, joka on jäljellä Assurissa, niinkuin tuli Israelille silloin, kun se Egyptin maasta lähti.” Ja Jesajan kirjan luvussa 43:5-7 ” Älä pelkää, sillä minä olen sinun kanssasi; minä tuon sinun siemenesi päivänkoiton ääriltä, päivän laskemilta minä sinut kokoan. Minä sanon pohjoiselle: Anna tänne! ja etelälle: Älä pidätä! Tuo minun poikani kaukaa ja minun tyttäreni hamasta maan äärestä – kaikki, jotka ovat otetut minun nimiini ja jotka minä olen kunniakseni luonut, jotka minä olen valmistanut ja tehnyt.”
Uuden testamentin apostoli Jaakob kirjeessän 1:1 sanoo ”Jaakob, Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen palvelija, tervehtii kahtatoista hajaannuksessa elävää heimokuntaa.” Raamatun Ilmestyskirjassa luvussa 7:4-8 puhutaan vielä tulevaisuudesta: ”Ja minä kuulin sinetillä merkittyjen luvun, sata neljäkymmentä neljä tuhatta merkittyä kaikista Israelin lasten sukukunnista: Juudan sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä, Ruubenin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Gaadin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Asserin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Naftalin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Manassen sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Simeonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Leevin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Isaskarin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Sebulonin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Joosefin sukukunnasta kaksitoista tuhatta, Benjaminin sukukunnasta kaksitoista tuhatta merkittyä.” Jossain vaiheessa tulevaisuudessa löytyvät nämä kadonneet Israelin heimot, jotta heidät voidaan merkitä. Toinen vielä toteutumaton kohta on Ilmestyskirja 13: 15-18. ”Ja sille annettiin valta antaa pedon kuvalle henki, että pedon kuva puhuisikin ja saisi aikaan, että ketkä vain eivät kumartaneet pedon kuvaa, ne tapettaisiin. Ja se saa kaikki, pienet ja suuret, sekä rikkaat että köyhät, sekä vapaat että orjat, panemaan merkin oikeaan käteensä tai otsaansa, ettei kukaan muu voisi ostaa eikä myydä kuin se, jossa on merkki: pedon nimi tai sen nimen luku. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on kuusisataa kuusikymmentä kuusi.”
Apostolien teoissa (koskee aikaa n. 34 jKr.) luvussa 2 jakeissa 5-39: ”Ja Jerusalemissa asui juutalaisia, jumalaapelkääväisiä miehiä, kaikkinaisista kansoista, mitä taivaan alla on. Ja kun tämä ääni kuului, niin kokoontui paljon kansaa; ja he tulivat ymmälle, sillä kukin kuuli heidän puhuvan hänen omaa kieltänsä. Ja he hämmästyivät ja ihmettelivät sanoen: ”Katso, eivätkö nämä kaikki, jotka puhuvat, ole galilealaisia? Kuinka me sitten kuulemme kukin sen maan kieltä, jossa olemme syntyneet? Meparttilaiset ja meedialaiset ja eelamilaiset ja me, jotka asumme Mesopotamiassa, Juudeassa ja Kappadokiassa, Pontossa ja Aasiassa, Frygiassa ja Pamfyliassa, Egyptissä ja Kyrenen puoleisen Liibyan alueilla, ja täällä oleskelevat roomalaiset, juutalaiset ja käännynnäiset, kreetalaiset ja arabialaiset, me kuulemme kukin heidän puhuvan omalla kielellämme Jumalan suuria tekoja.” Ja he olivat kaikki hämmästyksissään eivätkä tienneet, mitä ajatella, ja sanoivat toinen toisellensa: ”Mitä tämä mahtaakaan olla?” Mutta toiset pilkkasivat heitä ja sanoivat: ”He ovat täynnä makeata viiniä.”…
Israelin kymmentä heimoa kutsutaan Efraimiksi ja Hesekielin kirjassa 37:15-23 ”Minulle tuli tämä Herran sana: ”Ihminen, ota puusauva ja kirjoita siihen: ’Juuda ja häneen liittyneet israelilaiset.’ Ota sitten toinen sauva ja kirjoita siihen, Efraimin sauvaan: ’Joosef ja häneen liittyneet Israelin heimot.’ Aseta ne toistensa jatkeeksi, niin että ne kädessäsi yhdistyvät kuin yhdeksi ja samaksi sauvaksi. Kun maanmiehesi sanovat sinulle: ’Kerro meille, mitä tällä tarkoitat’, anna heille vastaus: Näin sanoo Herra Jumala: Minä otan Joosefin ja hänen johtamiensa Israelin heimojen sauvan, sen, joka on Efraimin hallussa, ja liitän sen Juudan sauvan jatkeeksi, yhdistän ne kädessäni yhdeksi ja samaksi sauvaksi. ”Sauvojen, joihin sinä kirjoitat, tulee olla kädessäsi niin, että maanmiehesi näkevät ne, ja sinun tulee sanoa heille: Näin sanoo Herra Jumala: Minä otan israelilaiset niiden kansojen keskeltä, joiden sekaan he ovat joutuneet, minä kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa. Siinä maassa, Israelin vuorilla, minä teen heistä yhden kansan. Heillä kaikilla on oleva hallitsijanaan yhteinen kuningas, enää he eivät elä kahtena kansana eivätkä kahden kuninkaan alaisina. He eivät enää myöskään saastuta itseään epäjumalillaan ja iljettävillä patsaillaan eivätkä paljoilla rikkomuksillaan. Minä pyyhin pois heidän syntinsä ja rikkomuksensa, minä puhdistan heidät, ja heistä tulee minun kansani ja minä olen heidän Jumalansa.”
Juutalaiset säilyttivät pakkosiirtolaisuuden aikana identiteettinsä koska heillä oli synagoogansa johon kokoontuivat palvomaan Jumalaansa ja oppimaan kirjanoppineiltaan Jumalastaan kirjoituksista. Toisin oli muiden heimojen, sillä heillä ei ollut synagoogia, vaan epäjumalien alttareita ja he hävisivät kansojen mereen kadottaen identiteettinsä.
Internetistä löysin oheisen selvityksen Hesekielin 4. luvun jakeista 4- 6, kerrotaan Hesekielistä, joka joutui makaamaan vasemmalla kyljellään 390 päivää ja kantamaan Israelin syntivelkaa saman luvun päiviä kuin heidän syntivelkansa vuosissa kestää vuosissa, sekä sen jälkeen 40 päivää oikealla kyljellään kantaen Juudan heimon syntivelkaa päivän kutakin heidän syntivelkansa vuotta kohti.
3 Moos. 26:18 Jos ette sittenkään kuule minua, niin minä vielä kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden .
3. Moos. 26:21 Ja jos te sittenkin käytte minua vastaan ettekä tahdo kuulla minua, niin minä lyön teitä vielä seitsenkertaisesti, teidän syntienne mukaan.
3. Moos. 26:24 niin minäkin käyn teitä vastaan ja lyön teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden.
3. Moos 26:28 niin minäkin kiivastuksessani käyn teitä vastaan ja kuritan teitä seitsenkertaisesti teidän syntienne tähden
Näin ollen Israelin (pohjoisvaltakunnan heimojen) rangaistusaika oli seitsemän kertaa kolmesataayhdenksänkymmentä vuotta, eli yhteensä 2730 vuotta (7×390=2730 vuotta). Assyrialaiset tekivät kolmannen ja viimeisen sotaretkensä Israelin pohjoisvaltakuntaan vastaan 721 tai 722 e.Kr. Tällöin Samaria tuhottiin ja kansan viimeiset henkiinjääneet (joitain köyhiä lukuunottamatta) vietiin pakkosiirtolaisiksi Assyriaan. Kun tästä lasketaan 2730 vuotta, tullaan vuosiin 2007 – 2008! Näin ovat laskeneet Israelilaiset rabbit.
Profeetta Hesekiel oli huomattavimpia profeettoja. Hän oli Buusi-nimisen papin poika ja itsekin pappi. Sen tähden hän oli pienimpiä yksityiskohtia myöten uskollinen temppeliä ja papillisia tehtäviä koskeville asetuksille. Tämä käy ilmi hänen kirjastaan. Vuosisata aiemmin oli 10 Israelin sukukuntaa viety Assyriaan. He eivät piitanneet profeetta Aamoksen ja Hoosean varoituksista. Vuonna 597 eKr. Hesekiel vietiin vankina Jerusalemista Babyloniaan, luultavasti Juudan kuninkaan Joojakinin mukana. Hän asettui asumaan Kebarjoen varrelle yhdessä monien muiden juutalaisten pakkosiirtolaisten kanssa. Hän oli naimisissa ja omisti talon. Pakkosiirtolaisuutensa viidentenä vuotena hän sai Kebarin varrella kutsun profeetan tehtävään, valtavassa näyssä. Hesekiel teki hyvin arvokasta työtä juutalaisten keskuudessa maanpakolaisuuden aikana. Hän opetti heitä näkemään kansansa kohtalon muuttumisen profetian valossa. Hänellä oli hyvä maine pakkosiirtolaisten parissa, ja usein juutalaisten vanhimmatkin kysyivät häneltä neuvoa.
Samaria
Samaria (vartiopaikka), Omrin perustama ja Israelin pääkaupunki (Raamatussa ensimmäisessä Kuningasten kirjassa luvussa 16 ja jakeessa 24 tämä mainitaan), sijaitsi erinomaisen kauniilla paikalla, 100 m laakson yläpuolelle kohoavalla hedelmällisellä kukkulalla. Israelin kuningas Omri hallitsi 887-875 ja hän oli ensimmäinen Israelin kuningas, joka mainitaan assyrialaisten kivikirjoituksessa. Samaria oli pohjoisvaltakunnassa myös epäjumalanpalveluksen keskus. Suurista assyrialaisista hallitsijoista Tiglat-Pileser III (Puula) (745-724 eKr.) teki useita sotaretkiä Syyriaan ja Palestiinaan. Hän omaksui järjestelmän, jossa voitetut valtakunnat liitettiin Assyriaan maaherrojen hallitsemina provinsseina, kun ensin oli viety suuret määrät paikallista väestöä pakkosiirtolaisuuteen. Ester Toivonen-Siirlan kirjassa ”Israelissa tapahtuu” Kuva ja Sana 1970 mainitaan: ”Sen lisäksi, että samarialaisia on surmattu kymmenintuhansin, heitä on myyty myös orjiksi. Esimerkiksi Intiaan ja Persiaan myytiin v. 521 eKr. käydyn sodan jälkeen kaksikymmentätuhatta miestä, naista ja lasta Samariasta.”
Werner Kellerin kirjassa ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) todetaan: ”Kahdessa suuressa kaivauskampanjassa on käyty Samarian rauniokummun kimppuun. Vuodesta 1908 vuoteen 1910 olivat puuhassa amerikkalaiset George A. Reisner, Clarence S. Fisher ja D. G. Lyon Harvardin yliopistosta, vuodesta 1931 vuoteen 1935 amerikkalais-brittiläinen miehistö englantilainen arkeologin J. W. Crowfootin johdolla. Israelin pääkaupungin perustukset lepäävät koskemattomassa maaperässä. Omri oli hankkinut todellisen uudismaan… Omrin jälkeen täällä piti hovia hänen poikansa Ahab, uusi kuningas. Hän rakensi edelleen isänsä suunnitelmien mukaisesti. Rakennelmat on tehty huomattavan taidokkaasti; vain mahtavat ja huolellisesti hakatut kalkkikivimöhkäleet ovat kelvanneet. Rauniomaata pois korjattaessa herätti kaivajien huomiota sangen pian lukematon joukko murentunutta norsunluuta olevia sirpaleita. Norsunluulöydöt eivät Palestiinassa merkitse sinänsä mitään epätavallista. Miltei jokaisella kaivauspaikalla tavataan kallisarvoista norsunluuta, mutta aina vain yksittäisinä kappaleina. Mutta Samariassa maaperä oli kerrassaan sitä täynnä. Kaikkialta, joka neliömetriltä löydettiin kellastuneita, ruskehtavia palasia ja pikku laattoja, niiden ohella fragmentteja, joista yhä oli havaittavissa ihastuttava tekotapa, siroja reliefejä, foinikialaisten mestarien veistämiä. Näille löydöille oli vain yksi selitys: tämä palatsi oli kuningas Ahabin kuuluisa ’norsunluinen palatsi’! (1 Kun. 22:39)… Efesoksen Menanderilta, foinikialaiselta historiankirjoittajalta, on saatu todisteet kuivuuskauden ja Ahabin siidonilaisen apen Etbaalin historiallisuudesta. Raamatullinen Etbaalin foinikialainen nimitys oli Ittobaal, ja tämänniminen kuningas hallitsi Ahabin aikoihin Tyroksen rannikkokaupungissa. Menander kertoo katastrofaalisesta kuivuudesta, joka kuuluu kuningas Ittobaalin aikana saaneen valtaansa koko palestiinan ja Syyrian ja kestäneen koko vuoden…”
Ensimmäisessä Aikakirjassa luvussa 5:25-26 ”Mutta he tulivat uskottomiksi isiensä Jumalaa kohtaan ja juoksivat haureudessa maan kansojen jumalain jäljessä, niiden kansojen, jotka Jumala oli hävittänyt heidän edestänsä. Niin Israelin Jumala herätti Puulin, Assurin kuninkaan, hengen ja Tillegat-Pilneserin, Assurin kuninkaan, hengen ja kuljetutti heidät, ruubenilaiset, gaadilaiset ja toisen puolen Manassen sukukuntaa, pakkosiirtolaisuuteen ja antoi viedä heidät Halahiin, Haaboriin, Haaraan ja Goosanin joen rannoille, missä he tänäkin päivänä ovat.”
Tiglatpileser III:nen nuolenpääteksti: ”Hänen kansansa ylhäiset seivästin elävältä ja esitin tämän näytelmän hänen maalleen. Hänen lukemattomat puutarhansa ja hedelmäviljelyksensä löin maahan. Damaskolaisen Resonin (Resinin) kotikaupunkia piiritin ja valloitin sen. Kahdeksansataa ihmistä sekä heidän omaisuutensa vein pois. Damaskoksen alueen kuusitoista kaupunkia hävitin kuin vedenpaisumus kummun.” (Sotaretki länteen 734-733 eKr.) ”Beet-Omri (Israel), jonka kaupungit olin lukenut kaikki maani alueeksi aikaisemmilla sotaretkilläni ja jättänyt jäljelle vain Samarian kaupungin – – – Laajan Naftalin voitin Assyrian maan alueeksi. Virkamieheni asetin niiden käskynhaltijoiksi. Beet-Omrin maan, koko sen kansan ja tämän omaisuuden vein pois Assyriaan.” (Sotaretki länteen ja sotaretki Gasaa ja Damaskosta vastaan 734-733 eKr.) ”Pekahin, kuninkaansa, he kukistivat, ja Hosean asetin kuninkaaksi heidän ylitseen.” (Sotaretki Gasaa ja Damaskosta vataan).
Hoosea teki kapinan vuonna 724 eKr. Vuonna 724 eKr. alkoi Salmaneser V (724-722 eKr.) piirittää Samariaa, ja hänen kuolemansa jälkeen Sargon II valloitti sen 722 eKr. ja lähetti pakkosiirtolaisuuteen 27 900 kaupungin asukasta ja rakensi sen uudelleen assyrilaisen provinssin hallituskaupungiksi. Pakkosiirtolaisuuteen viedyt israelilaiset siroteltiin hajalleen Assyrian maakuntiin, ja he menettivät kokonaan kosketuksen omaan kansaansa. Assyrialaisten kohokuvissa näkyy pakkosiirtolaisten vaellusta, eli säkeillä kuormitetut naiset ja raskaita taakkoja kantavat tytöt laahustavat väsyneinä jalan miesten ajaessa härkien vetämiä ja viljalla kuormattuja rattaita, joissa pienet lapset saivat istua. Sargon II annaaleissa mainitaan seuraavaa: ”Hallitukseni alussa ja ensimmäisenä hallitusvuotenani valloitin Samarian — voitto, 27290 henkeä, jotka siellä asuivat, kuljetin pois; 50 vaunua minä valitsin sieltä kuninkaallista sotajoukkoani varten —, minä panin jälleen kuntoon ja tein sen entistään paremmaksi. Minä sijoitin sinne väkeä maista, jotka olin valloittanut. Asetin käskynhaltijani hallitsemaan heitä. Määräsin heille verot ja maksut, niinkuin assyyrialaisille.”
Toisessa Kuningasten kirjassa luvussa 17:5-41 ”Ja Assurin kuningas hyökkäsi koko maan kimppuun ja meni Samariaan ja piiritti sitä kolme vuotta.”
Sen jälkeen, kun assyrialaiset olivat valloittaneet Galilean v. 734 eKr. ja 12 vuotta myöhemmin jäännöskin oli joutunut heidän käsiinsä, alettiin Efraimin ja Manassen vanhoja Jordanin länsipuolella olevia alueita nimittää Samariaksi. Tämä alue oli tunnettu Jeesuksen aikana keskimmäisenä Palestinan kolmesta maakunnasta. Samaria oli ensin assyrialaisten, sitten lyhyen aikaa Juudalla ja sen jälkeen Baabelille, edelleen persialaisille, kreikkalaisille, Egyptin Ptolemaiokselle ja Syyrian seleuukideille. Kun makkabiakaiset olivat vapauttaneet Juudan, he alistivat myös Samarian valtansa alle. Kun Pompeius v. 63 eKr. valloitti Palestinan, Samaria joutui Syyriassa toimineen Rooman maaherran alaisuuteen.
Ylhäisin luokka ja vaikutusvaltaisin kansan osa vietiin maanpakoon ja heidän tilalleen tuotiin muukalaisia Babyloniasta. Ja vaikka näitä myöhemmin tuotiin vielä lisää, näyttävät israelilaiset kuitenkin olleen enemmistönä. Kun juutalaiset torjuivat samarialaisten tarjouksen osallistua temppelin uudelleen rakentamiseen, aiheutti se katkeruutta. Vuonna 331 eKr. Aleksanteri Suuri tuhoaa Samarian ja sijoitti varuskunnan sinne, jonka vahvuus oli 600. Aleksanteri Suuri antoi luvan rakentaa temppelin Garissim-vuorelle.
Ariel Livson kirjoittaa ”Israel luvattu maa” (2016) sivulla 342, josta lainaus: ”Nehemia sai myös Persian kuninkaan vakuuttuneeksi siitä, että Juudean alue erotettaisiin Samarian poliittisesta hallinnasta. Tämä ja pappi Esran uskonnolliset uudistukset saivat samarialaiset takajaloilleen, ja lopputulos oli se, että he rakensivat kilpailevan temppelin Gerissimin vuorelle (II Makk. 6:2). Siitä lähtien he ovat väittäneet, että profeetta Elia olisi varastanut liitonarkun Gerissimin vuorelta ja vienyt sen Moorian vuorelle. Lopullinen välirikko syntyi vuonna 120 eKr., kun Johannes Hyrcanus hävitti samarialaisten temppelin Gerissimin vuorella ja pakotti samarialaisia noudattamaan Jerusalemin juutalaisuutta (Josefus, sota, 1:62-6). Kun roomalainen kenraali Pompeius vuonna 64 eKr. vapautti samarialaiset Jerusalemin alaisuudesta, heillä ei sen jälkeen ollut enää mitään yhteyksiä juutalaisten kanssa.”
Herodes Suuri, joka sai kaupungin lahjaksi keisari Augustukselta, muutti sen nimen kreikkalaiseksi Sebasteksi. Nykyisessä Sebastien kylässä on paljon raunioita herodilaiselta ajalta. Herodes Suuri oli Antipaterin poika ja nimitettiin vuonna 40 eKr. Juudan kuninkaaksi. Idumealainen Antipater oli Juudean maaherra ja Caesarin nimittämä. Edomilaiset valloittivat Juudan eteläosan, sen jälkeen, kun heidät oli ajettu pois Petrasta (Seela). He perustivat Juudaan Idumean, pääkaupunkina Hebron. Kaivaukset ovat paljastaneet myös vanhan israelilaisen kuninkaankaupungin jäännöksiä Omrin, Ahabin ja Jeehun aikakausilta. Kaupungista sai nimensä myös valtakunta. Puhutaan Samarian maasta, ja Samarian kaupungeista. Kun Samarian kaupunki lakkasi olemasta, Samaria tuli maakunnan nimeksi.
Ristiretkeläiset rakensivat Samariaan Johannes Kastajan muistoksi kirkon. Kirkkoisä Hieronymuksen mukaan Johannes Kastaja oli haudattu Samariaan. Samarialaisten historiatietoja on niukasti, mutta VT:n apokryfikirjojen, Josefuksen maininnat ja Talmudin ja Mishnan antamat tiedot antavat tietoa samarialaisista Raamatun lisäksi.
Samarialaiset pitelivät usein pahoin niitä juutalaisia, jotka Samarian kautta matkustivat juhlille Jerusalemiin. Sen vuoksi tulikin tavaksi välttää Samarian kautta kulkua ja kuljettiin Jordanin itäpuolitse. Juutalaisilla ei ollut mitään tekemistä samarialaisten kanssa. Juutalaisten kapinan aikana Cerealis surmautti 11 600 samarialaista. Muutamia vuosisatoja heidän lukunsa näyttää olleen melko suuri ja he olivat laajalle levinneet. Nykyään heitä on vain muutamia satoja; he asuvat Garissim-vuoren juurella sijaitsevan synagoogansa ympärillä Nabluksen kaupungissa sekä Jaffassa. Samarialaiset väittävät vielä nytkin viettävänsä pääsiäistä ikivanhaan tapaan. Kaksi päivää ennen ensimmäistä täyttäkuuta Niisan-kuussa juliaanisen ajanlaskun mukaan samarialaiset siirtyvät vuorelle, jonne aivan ”uhripaikan” viereen pystytetään teltat
Leeviläiset
Jaakobin poikien jälkeläiset asettuivat Pyhään maahan heimoalueittain, leeviläiset saivat Israelissa pappeuden ilman erityistä asuinaluetta. Leevin heimon jälkeläisiä, eräänlaisia temppelin vahtimestareita ja suntioita, temppelin hallinnon sihteereitä ja ovenvartijoita, asemaltaan pappien alapuolella.
5 Mooses 10:8-9 kerrotaan, kun Israel oli menossa Egyptistä luvattuun Kanaanin maahan näin: ”Siihen aikaan Herra erotti Leevin sukukunnan kantamaan Herran liitonarkkia, seisomaan Herran edessä, palvelemaan häntä ja siunaamaan hänen nimeensä, niinkuin tähän päivään saakka on tapahtunut. Sentähden Leevi ei saanut osuutta eikä perintöosaa veljiensä rinnalla, sillä Herra on hänen perintöosansa, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on hänelle puhunut.”
1 Aikakirja 16:1-40 Ja hän (Daavid) asetti Herran arkin eteen leeviläisiä palvelemaan ja kunnioittamaan, kiittämään ja ylistämään Herraa, Israelin Jumalaa: Aasafin johtajaksi, toiseksi Sakarjan, sitten Jegielin, Semiramotin, Jehielin, Mattitjan, Eliabin, Benajan, Oobed-Edomin ja Jegielin soittamaan harpuilla ja kanteleilla, Aasafin helistäessä kymbaaleja ja pappien, Benajan ja Jahasielin, soittaessa yhtä mittaa torvia Jumalan liitonarkin edessä. jne.
Apostolien teoissa luvussa 4:36 ”Niinpä Joosef, jota apostolit kutsuivat Barnabaaksi – se on käännettynä: kehoittaja – leeviläinen, syntyisin Kyprosta.”
Aapeli Saarisalo kertoo taas kirjassaan ”Paratiisin maan kaivauksia” WSOY 1931 luomiskertomusta tukevista argeologisista kaivauksista Eufrat- ja Tigrisjokien äärellä.
Metro uutiset 27.4.2010 (STT-AFP) ”Tutkijat uskovat löytäneensä Nooan arkin. Makaavatko raamatullisen arkin jäännökset Ararat-vuoren rinteellä Itä-Turkissa? Näin uskoo jotakuinkin kiinalais-turkkilainen evankelisten tutkimusmatkailijoiden ryhmä, joka on löytänyt puisen rakennelman jäännöksiä 4000 metrin korkeudesta Araratin rinteeltä. Puun iäksi arvioidaan 4800 vuotta. Paikallisviranomaiset ovat innostuneet löydöstä niin, että sille aiotaan hakea Unescon maailmanperintökohteen arvoa.”
Aabraham sai 100 vuoden ikäisenä Iisakin ja Iisak sai Jaakobin ja Jaakobin poika oli Joosef. Arthur Hjelt kirjoittaa ”Babylonian ja Assyrian Historiasta” (Kansanvalistus-seuran kustannuksella Helsinki 1905) näin: ”Eridusta pohjoiseen Eufratin oikealla rannalla oli suuri ja tärkeä Uri:n kaupunki, jonka kuninkaat 3:n vuosituhannen alkupuoliskolla olivat Babylonian yliherroina. Urissa palveltiin kuun jumalaa, jonka nimi oli Sin eli Nannar. Tämä kaupunki, joka Raamatussa käy nimellä Ur Kasdim ( 1 Mos. 11, 28, 31; 15,7; Neh. 9,7) s. o. kaldealaisten Ur, on siitä meille erityisen huomattava, että se oli Abrahamin kotipaikka. Sen raunioita, jotka kätkeytyvät El-Mukaijar-nimiseen kumpuun, on toistaiseksi vain vähän tutkittu ja epäilemättä tullaan niistä tulevaisuudessa tekemään vielä tärkeitäkin löytöjä. Seuraava huomattava kaupunki, jolla on Babylonian vanhimmassa historiassa mitä suurin merkitys, on Larsa, 1 Mos. 14,1. 9 mainittu Ellasar, nykyisen Senkere-kaupungin kohdalla Eufratin vasemmalla puolella muutaman kanavan varrella. Se oli auringon jumala Shamashin palveluspaikkana. Tälle jumalalle rakennetun temppelin nimenä oli E-barra s. o. ’valkea huone’. Pohjois- ja Etelä-Babylonian rajakaupunkina oli Uruk, Raamatun Erek (1 Mos. 10,10), jonka jätteet tavataan nykyisen Varkan raunioiden alla. Se näkyy olleen babylonialaisen muinaisuuden tärkeimpiä opinahjoja ja kuuluisa kirjallisuusaarteistaan. Siinä palveltiin taivaan taattoa, kaikkein jumalten isää ja kuningasta Anua sekä tämän tytärtä, elon ja rakkauden jumalatarta Ishtaria. Vielä on etelä-Babylonian vanhoista merkillisistä kaupungeista mainittava Lagash; sen paikka todennäköisesti osoittavat ne monet muistomerkit, jotka ovat tulleet päivän valoon Tello-nimisestä kummusta, joka sijaitsee Tigris- ja Eufratvirtoja yhdistävän kanavan Shatt-el-Hain varrella.”
Werner Kellerin kirjassa ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) todetaan mm. että vuonna 1854 J. E. Taylor Lontoon British Museumin toimeksiannosta oli saanut tehtäväkseen tutkia Mesopotamian eteläosan Tell el-Muqaijariassa sijaitsevaa muinaista Raamatun Kaldean Urin kaupunkia ja hän löytää raunioista savilieriöitä, joissa on nuolenpäämerkkejä, jotka toimitetaan Lontooseen tulkittavaksi. Uusi amerikkalaisbrittiläinen retkikunta saapuu vuonna 1923 Sir Charles Leonard Woolleyn johdolla Tell el-Muqaijarin porrastornin raunioille. Ensimmäinen esille tullut alue oli pyhä alue, jossa oli jäännökset viidestä temppelistä, jotka olivat puoliympyränä Ur-Nammun rakentamaa porrastornia vasten. Urissa Pyhä temppelialue ei ollut varattuna vain jumalten palvontaan, vaan siellä otettiin vastaan uhrilahjoja, kymmenyksiä ja veroja, jotka kirjattiin tarkasti savitauluihin. Verot maksettiin luonnon tuotteina, jokainen Urin asukas maksoi omalla tavallaan. Kuuden vuoden aikana sieltä löytyi Sumerilaisia temppeleitä varastosuojineen, työpajoja ja tuomioistuimia, huvilatyylisiä asuintaloja. Urin kuningashaudoista on löytynyt kultaisia maljoja, pikareita, harppuja, lyyria jne. Esineistöstä on voinut päätellä, että kokonainen saattue kymmeniä ylhäisiä seurannut vainajaa kuolemaan hautakammioon. Heidät on muurattu hautaan ulkoa käsin ja sisällä olijat olivat ottaneet jotakin myrkkyä vapaahtoisesti seuratakseen kuningastaan toiseen elämään. Kahden vuosisadan ajan olivat Urin asukkaat haudanneet näihin hautapaikkoihin ylhäiset henkilönsä. Jatkettuaan kaivauksia hautoja syvemmälle, niin hän löytää savikerroksen, jollaista muodostuu vain vedessä kerrostumalla. Tämän savikerroksen paksuus on noin kolme metriä, jonka alta löytyy taas rauniomaata eli ihmisasutuksen jäännöksiä. Löydetyt ruukut ovat olleet käsintehtyjä, joista tutkijaryhmä päättelee löytäneensä venepaisumuksen jäljet. Urin valtavasta löydöstä kerrotaan USA:ssa ja Englannin päivälehdissä monipalstaisin otsikoin. Wooley jatkaa kaivauksiaan 16 jalan syvyyteen (5 metriä) savikerroksesta erään tiilikiveyksen alle, jonka hän suurella varmuudella sijoittaa aikaan ennen tulvaa. Urissa voitiin laskeutua kapeaan kaivoskuiluun ja silmin katsella ja käsin kosketella suunnattoman tulvan jättämää ainesta. Ja ihmisasutusten kerroksia, joista voidaan lukea aika kuin kalenterista, eli se on tapahtunut v. 4 000 eKr.
Tell Haririssa vuonna 1933 tehtiin kuvapatsaslöytö, joka saa ranskalaisen professori André Parrotin tunnetun argeologin tulemaan löytöpaikalle. Kuvapatsaassa on teksti ”Olen Lamgi-Mari… Marin kuningas… suuri… Issakku… joka lahjoittaa… kuvapatsaansa Istarille”. Tämä Marin palatsi oli ollut n. 2000 eKr. yksi maailman suuria nähtävyyksiä. Täällä hallitsi viimeisenä kuninkaana Zimrilim, jonka Babylonian Hammurabin sotajoukot kukistivat n. 1700 eKr. ja hävittivät Marin valtion. Taas 1. Moos 24:1-4, 10, jossa Aabraham lähettää palvelijansa hakemaan puolisoa pojalleen Iisakille, Aabraham palvelija meni Marin kuninkaiden kaupunkiin. Aabrahamin on täytynyt elää vuonna 1900 eKr. ja Marin löydöt ovat ajoitetut vuoteen n. 1900 eKr., sillä Harran ja Naahor löydettyjen palatsiarkistojen tietojen mukaan kukoistavia kaupunkeja.
Gilgameš, sumerin kielessä Bilgames, Urukin kuningas. Gilgameš oli puoleksi tarunomainen Urukin kaupungin kuningas Etelä-Babyloniassa vuosien 2750–2600 eKr. välillä. Hän on keskushenkilönä laajoissa tarinoissa, Gilgameš-eepos, joka on babylonialaisen kirjallisuuden eeppinen runoelma. Tämä on saanut kirjallisen muodon uussumerilaisena aikana 2000–1800 eKr. Eepoksessa kerrotaan Assurbanipalin kirjaston savitaulussa säilyneen version mukaan kuolemattomuutta etsivästä kuningas Gilgamešista, joka päätyy ajatukseen kaiken katoavuudesta. Tarina sisältää mm. Vanhan testamentin esitystä muistuttavan kuvauksen vedenpaisumuksesta. Eräiden tutkijoiden mukaan tarina olisi lainattu ja kopioitu Raamattuun, mutta eivät pidä mahdollisena sitä, että se on toinen yhtä pitävä kertomus samasta tapahtuneesta tosiasiasta. Samasta asiasta voidaan kirjoittaa ja kertoa monien ihmisten kautta, vaikka he eivät kopioisi toisiaan tai tuntisi toisiaan. Eepos on ilmestynyt suomeksi Armas Salosen suomentamana 1943 (uusittu suomennos 1980) ja Jaakko Hämeen-Anttilan suomentamana 2000. Pennsylvanian yliopiston arkeologinen tutkimusryhmä oli tutkimassa valtavaa Nippurin sumerizikkurratia, auringonkierron mukaan pystytettyä porraspyramidia, jonka huipulla oli temppeli. Zikkurratit, jotka olivat luonteenomaisia varhaisille mesopotamialaisille kaupungeille. Silloin he löysivät uuden hyvin varustetun kirjaston. Pyramidin juurelta löytyi kokoelma, johon kuului 35 000 savitaulua. Eräs niistä sisälsi alpuperäisen sumerilaisen version vedenpaisumuksesta. Suomen Kuvalehdessä nro 23 (6.6.2008) on tiedeartikkeli, jossa kerrotaan israelilaisen argeologin Avren Gorenin etsivän Turkin Ararat vuorelta Nooan arkin jäänteitä. Nooan arkki olisi yli viiden kilometrin korkeudessa.
Professori Aapeli Saarisalon kirjassa ”Asuttu puolikuu” WSOY 1934 todetaan näin: ”Huomattavaa on, että sadun sankari Gilgames esiintyy liitettynä Erekin ensi hallituskauteen. Kuuluisan sankarirunon esittämänä hän on parhaiten tunnettu muinaissumerilaisista. Kauan häntä pidettiin jumalana ja aivan tarunomaisena henkilönä, mutta sittemmin on saatu tietoja, joista voidaan päätellä, että hän on ollut todellinen maallinen kuningas, jolle myöhempi aika on lisännyt tarunomaista hohdetta ja jumalallisia ominaisuuksia sekä ihmetekoja. Onhan löydetty kirjoitustiiliä, joista ilmenee, että hän oli rakennuttanut Erekin muurit.”
Hammurabi oli Babylonian kuninkaana 1793–1750 eKr. tai 1729–1686 eKr. Hallituskautensa ensimmäisinä vuosina hän laajensi valtaansa Eufratin alajuoksun suunnalla, missä hän valloitti Urukin, Isinin ja eräitä muita kaupunkeja. Vuosina 1933–38 tehdyissä kaivauksissa löydetyistä Marin kuninkaallisen arkiston asiakirjoista ilmenee, että Kaksoisvirranmaan alueen valtiollinen kartta oli jo n. vuoteen 1780 eKr. mennessä suuresti selkiintynyt. Oli neljä mahtavaa hallitsijaa, Assyrian Šamši-Adad (1815–1782 eKr.), Marin Zimrilim (1782–1759 eKr.), Larsan Rim-Sin (1823–1763 eKr.) ja Hammurabi. Pienemmät kuninkaat olivat joutuneet heidän vasalleikseen. Arthur Hjelt kirjoittaa ”Babylonian ja Assyrian Historiasta” (Kansanvalistus-seuran kustannuksella Helsinki 1905) näin: Hammurabin nimi löytyy mainittuna Raamatussakin, nimittäin 1 Mos. 14 luvussa, jossa kerrotaan Elamin kuninkaan Kedorlaomerin sotaretkestä Palestiinaan Abrahamin aikana. Kanaanin kansat — erittäinkin mainitaan Sodoman, Gomorran, Adman ja Sebojimin kaupungit kuninkaineen — olivat maksaneet 12 vuoden kuluessa veroa Elamin kuninkaalle, mutta 13:na vuotena he kapinoiden kieltäytyivät sitä tekemästä. Se oli syynä Kedorlaomerin retkeen. Kanaanilaiset kuninkaat voitettiin Siddimin laaksossa, jonka nykyään peittää Kuollut meri, ja Sodoman ja Gomorran kaupungit ryöstettiin. Otettujen sotavankien joukossa oli myös Abrahamin veljen poika Lot, joka asui Sodomassa.
Kun Abrahamille tuli tieto Lootin kohtalosta, lähti hän 318 miehen suuruisella palvelijajoukollaan ajamaan vihollista takaa. Hänen onnistui yöllisessä hyökkäyksessä yllättää vihollinen ja vapauttaa Lot. Mainitun luvun ensimmäisessä värsyssä luetellaan neljä kuningasta, joidenka aikana tämän sotatapauksen sanotaan tapahtuneen. Ensimmäisenä mainitaan Amraphel, jossa epäilemättä piileilee Hammurabin nimi. Kokonaisuudessaan kuuluu kyseessä oleva paikka seuraavasti: ’Ja tapahtui Amraphelin (= Hammurabi) Sinearin (= Babylonia) kuninkaan, Ariokin (= Eriaku) Ellasarin (= Larsa) kuninkaan, Kedorlaomerin Elamin ja Tidalin Gojimin kuninkaan aikana, että he ryhtyivät sotaan’ jne. Tämä tiedonanto sopii täydellisesti siihen, mitä muuten tiedämme etu-Aasian valtiollisista oloista noihin aikoihin. Etu-Aasian yliherruus oli silloin elamilaisten käsissä. Kedorlaomer on puhtaasti elamilainen nimi, joka merkitsee Lagamar-jumalattaren palvelijaa. Larsassa hallitsi, kuten kivikirjoituksetkin meille ilmoittavat elamilainen alikuningas Eriaku. Hammurabi oli tähän aikaan vielä elamilaisten alaisena pikkukuninkaana Babylonissa. Kedorlaomerin sotaretki tapahtui siis ennen vapauden taistelua, joka teki lopun Elamin yliherruudesta. Meillä on todistuksia siitä, että Hammurabi anasti itselleen elamilaisten vallan ei ainoastaan Babylonian, vaan myöskin nk. ’länsimaan’ eli Amurrun yli, kuten babylonialaiset yhteisnimellä nimittivät Syyriaa, Foinikiaa ja Palestiinaa. Siihen viittaa jo hänen arvonimensä ’maailman neljän kulman kuningas.’” Ja toisaalla: ”Tulemme sitte Babylonian kuuluisimpaan kaupunkiin, Babyloniin, jonka nimi ei koskaan ole muistitiedosta hälvennyt, vaan elää vielä tänä päivänä maan asukasten suussa, he kun nimittävät muutamaa sen rauniokumpua Babil, mikä aivan vastaa alkuperäistä babylonialaista sanamuotoa Babilu eli Babili s. o. ’Jumalan portti’. Jättiläiskaupungin rauniot peittävät laajan alan Hille-nimisen araapilaiskylän seuduilla. Varsinainen Babylon sijaitsi Eufratvirran vasemmanpuolisella rannalla; sen vastapäätä toisella rannalla oli Borsippan kaupunki, joka yhdistettiin sen kanssa yhteen 6:nen vuosisadan loppupuolella Nabunaid-kuninkaan aikana. 3:nen vuosituhannen lopulla tuli Babyloniasta kuningas Hammurabin perustaman babylonialaisen valtakunnan pääkaupunki ja siitä lähtien saavutti se maailmanhistoriallisen kuuluisuutensa.”
Ja vielä Burnaburiashin kirjeet Amenofis IV:lle: ”Niphuririalle (Amenofis IV:n etunimi), Egyptin kuninkaalle: Burnaburiash, Karduniashin (Babylonian nimitys) kuningas, sinun veljesi. Minä voin hyvin; terve sinulle, talollesi, vaimoillesi, pojillesi, maallesi, ylimyksille, ratsuillesi ja sotarattaillesi. Sen jälkeen kun minun isäni ja sinun isäsi olivat tulleet ystäviksi, lähettivät he toisilleen runsaita lahjoja ja mitään suurta pyyntöä he eivät kieltäytyneet täyttämästä. Nyt on veljeni lähettänyt minulle [vaan] 2 miinaa kultaa lahjaksi; lähetä minulle toki paljon kultaa, niin paljon kuin sinun isäsi, ja jos se on vähän, niin lähetä puolet siitä, mitä isäsi. Minkätähden olet lähettänyt minulle vain 2 miinaa kultaa? Sillä menot temppeliin ovat suuret ja minulla on paljon töitä teetettävänä; sentähden lähetä minulle paljon kultaa. Sinäkin, mitä maastani haluat kirjoita, että sitä tuotaisiin sinulle. Kurigalzusin, minun isäni, aikana kaikki kanaanilaiset yhdessä kirjoittivat hänelle: ’Me tahdomme mennä maan rajalle ja tehdä hyökkäyksen. Me tahdomme yhtyä sinuun.’ Minun isäni kirjoitti heille näin: ’Älä ryhdy sellaisiin tuumiin minunkanssani. Jos kannat vihamielisyyttä veljeäni, Egyptin kuningasta vastaan ja olet jonkun muun puolella, [niin varo], etten tule teitä ryöstämään, sillä hän on minun liittolaiseni.’ Minun isäni ei kuullut heitä sinun isäsi tähden. Mitä tulee alamaisiini assyrialaisiin, enkö ole heistä sinulle kirjoittanut? Miksi ovatkaan he tulleet maahasi? Jos minua rakastat, niin älköön heidän tuumansa onnistuko, anna heidän palata tyhjin toimin. Lahjaksi sinulle lähettänyt 3 miinaa lapsis lazulia ja 5 valjakkoa hevosia 5:ttä puista sotavaunua varten.” Ja aikojen määrittämisestä vielä tämä: ”Vuodelta 893, Adadnirari II:n hallitusajalta, alkaa kallisarvoinen lähde nimittäin nk. eponymikanooni, josta Rawlinson löysi ensimmäisen kappaleen v. 1862. Se sisältää lutteloja, johon vuodet ovat järjestyksessä merkityt jonkun korkeimman valtion virkamiehen nimellä. Tähän asti löydetyt luettelot ulottuvat v. 893- v. 666. Erityisen tärkeä on se osa luetteloa, jossa mainitaan kunkin vuoden merkillisimmät tapahtumat. Kuningas Assurdan III:n 9:nnestä hallitusvuodesta huomautetaan: ’Sivan-kuussa (so. kesäkuussa) kohtasi aurinkoa pimennys.’ Astronomisten laskujen mukaan voidaan tällä tarkoittaa ainoastaan sitä täydellistä auringon pimennystä, joka näkyi Ninivessä kesäk. 26 p:nä v. 763. Täten on saatu kronologinen lähtökohta, josta Assyrian kuningasten hallitusvuosia käy aivan tarkalleen määrääminen meidän ajanlaskumme mukaan.”
Irlantilainen Anglikaaninen piispa James Ussher (s.4.1.1581 Dublinissa, k. 21.4.1656). James Ussher toimi professorina Dublinin yliopistossa. Ussherin teos, oikealta nimeltään Annales veteris testamenti, a prima mundi origine deducti (Vanhan testamentin aikakirjat, johdettuna maailman alkuhetkistä), kertoo Raamatun mukaan ihmisen tunnetun historian pituudesta, joka on 6.000 vuotta ja Vanhan testamentin ajanjakson pituus on 4.000 vuotta, sillä Ussher oli laskenut, että ihminen luotiin 4004 eKr. Jumala kutsui Aabrahamin 1921 eKr. Exodus Egyptistä 1491 eKr. Kirjallisuutta: Ussher, J, 1650 Annals of the World: James Ussher´s Classic Survey of World History. ISBN 0-89051-360-0 (Modern English republication ed. Larry and Marion Pierce, Green Forest, AR: Master Books, 2003).
Armas Salosen kirjassa ”Allahin kansat, Islamilaisten kansojen historia vuoteen 1950” (WSOY 1950) jossa mainitaan: ”Voimme erottaa kaksikautta Etelä-Arabian muinaisuudessa: miinalaisen ja saabalaisen. Vanhempi eli miinalainen aika (n. vv. 1300-600 eKr.) on saanut nimensä miinalaisen valtion Ma’inin (aikaisemmin Qarnawu, nyk. Dsof) mukaan. Miinalaisten, kreikkalaisista lähteistä tunnettujen Minaioi, valtio, jonka hallitsijoista tunnemme kolmisenkymmentä, oli kauppavaltio, jonka laivat purjehtivat Intiaan ja Afrikkaan ja jonka karavaanit vaelsivat aina Välimeren rannoille Gazaan asti. Miinalainen sivistys levisi näin ollen laajalle, Pohjois-Arabia oli sen vaikutuksen alainen, kuten sieltä löydetyt eteläarabialaiset piirtokirjoitukset todistavat, Siinailla ja Kanaanin eteläosissa huomaamme myös sen vaikutusta…
Kerrotaanhan Mooseksen jopa naineen midjanilaisen Jetron tyttären; pohjoisarabialainen Midjan, jonka kauppiaat ovat meille tunnetut Joosefin kertomuksesta, taas oli juuri eteläarabialaisen kaupan ja kulttuurin alainen… Midjanin omistamisen tärkeyttä todistaa se, että siitä syntyi pitkäaikainen taistelu miinalaisten ja assyrialaisten välillä Assyrian kohotessa 8. vuosisadalla eKr. suurimpaan valtaansa. Taistelu päättyi siihen, että assyrialaisten onnistui erottaa Midjan miinalaisten vallasta ja siten aikaansaada miinalaisvallan vähittäinen heikkeneminen ja häviäminen. Tulkoon tässä yhteydessä mainituksi, että 1. Kun. 4:41 ja 2. Kun. 26:7 mainittu pohjoisarabialainen heimo Me’onim tarkoittaa juuri jotain miinalaisten Pohjois-Arabiassa olevaa kauppasiirtolaa, ja että sama nimi elää vielä nykyään Siinain ja Kuolleen meren välillä olevan Ma’anin paikannimessä… Mutta ei vain Midjanin eli nuolenpäälähteistä tunnetun Musrin menettäminen Assyrialle ollut heikentämässä miinalaisvaltaa, vaan myös se, että miinalaisvallan pohjoisosaan tunkeutui vähitellen uusia heimoja Sisä-Arabiasta. Nämä heimot liittyivät yhteen ja muodostivat uuden valtion pääkaupunkinaan ensin Sirwah, sitten Saaba (nyk. Ma’rib). Saabalaiset mainitaan jo v. 719 Assyrian kuninkaan Sargonin nuolenpääkirjoituksissa veroa maksavina. Mutta vasta noin v. 600 eKr. saabalaiset saavat ylivallan Etelä-Arabiassa ja siten miinalaisten valtiollinen merkitys periytyi heille… Saaban aikaan Etelä-Arabiaan kohosi loistavia temppeleitä ja upeita palatseja, jotka todistavat saabalaisten korkeata tasoa taiteen vaalinnassa. Intian kauppa näkyy tosiaankin tuottaneen Saaballe hyvinvointia ylen määrin. Saabalaisten valtiollinen merkitys on asetettava noin vv. 600-200 eKr. vaiheille. Sen jälkeen, kun Egyptin Ptolemaiokset saivat Intian kaupan johdetuksi Punaiselle merelle ja sitä tietä Egyptiin (kanava kaivettiin Punaisen meren pohjukasta Aleksandreiaan), saabalaisten merkitys väheni. Noin v. 200 eKr. saabalaisten valta siirtyi himjarilaisille, eräälle eteläarabialaiselle heimolle, jonka kuninkaat nimittivät itseään edelleen ’Saaban kuninkaiksi ja Raidanin (Himjarin) herroiksi’. Himjarilaisvalta loppui noin v. 300 jKr., jolloin abessinialaisen Aksumin valtion etiopilaiset kristityt anastivat Etelä-Arabiassa yliherruuden. Tätä valtaa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä juutalaisten avulla etiopialaiset saatiin pian karkotetuiksi. Juutalaiset saivat nyt Etelä-Arabiassa suuren vaikutusvallan, jopa siinä määrin, että eräät eteläarabialaiset hallitsijat tunnustautuivat juutalaisten uskontoon ja, kun esim. Dhu Nuwas (k. v. 525 jKr.), vainosivat kristittyjä.”
Paavien Sixtus IV:n, Julius II:n ja Julius III:n aikoina heräsi kiinnostus muinaisia aikoja kohtaan. Kuuluisa arkeologi on Austen Henry Layard s. 1817, k. 5.7.1894, joka vuonna 1845 ryhtyi kaivauksiin Tigris-virran itäisellä rannalla Mosulista etelään päin Nimrudin kummussa Englannin lähettilään Sir Canningin Konstantinopolissa lahjoittaessa varoja kaivauksia varten. Nimrudin kummusta tuli esille seitsemän kuninkaan linnan jäänteet, sillä kumpuun oli kätkeytynyt Kalahin kaupungin rauniot, joka oli ollut Assyrian pääkaupunkina vuodet 1300 – 800 eKr. Kummun luoteisesta kulmasta löytyi Assurnasirpalin rakentama palatsi, jota Sargon oli uusinut ja keskiosassa Salmanassar II:sen linna, jonka Tiglatpileser eli Pul rakensi miltei kokonaan uudestaan jne. Lokakuussa 1849 Layard ryhtyi kaivaustöihin Kujundshikin kukkulassa ja samaan aikaan hän suoritti kaivauksia Nimrudissa ja Sanheribin palatsista kaivettiin esiin yli seitsemänkymmentä salia ja huonetta. Sieltä löydetyistä muistomerkeistä mainittakoon kuuluisa kuvasarja, joka esittää kuninkaan sotaretkeä Palestiinaan vuonna 701 eKr. näyttäen meille mm. kuninkaan istuvan valtaistuimellaan vastaanottamassa sotavankeja ja saalista Lakish kaupungissa. Tärkeä henkilö Assyrian kielen tutkimuksissa on ollut Sir Henry Creswicke Rawlinson (1810-1895). Lokakuussa 1854 Rawlinson suoritti kaivauksia El-Birs kukkulassa Babylonin seuduilla Eufrat-virran läntisellä rannalla. Raunio, joka kukkulan huipusta kohoaa 48 metrin korkeuteen, on tarinan mukaan Baabelin tornin jäänteet. Rawlinson tutkimukset osoittivat, että raunio kuului Nebo-jumalalle pyhitettyyn temppeliin, joka sijaitsi Borsippan kaupungissa. Se on pyramiidin muotoinen 7-kerroksinen torni, jonka kerrokset ovat väritetyt sen mukaan, mille taivaankappaleelle ne olivat pyhitetyt. Vuonna 1860 Rawlinsonin johdolla ryhdyttiin julkaisemaan British Museumin nuolenpääkirjoitustekstejä ja George Smith (1840-1876) julkaisi Assyrbanipalin annaalit käännöksineen.
John Beveren (www.kkjmk.net) kirjasta lainaus: ”Aadamin pojan, pojan, pojan pojanpoika oli Eenok. Uskon, että tuli päivä, jolloin Eenok meni Aadamin luo ja pyysi häntä kertomaan ajastaan Eedenin puutarhassa. Hän halusi tietää, millaista oli vaeltaa elävän Jumalan kanssa. Voit ihmetellä, kuinka Eenok kykeni puhumaan iso-, iso-, iso-, iso-, isoisänsä kanssa. Vastaan: kun ihminen elää 930-vuotiaaksi, hän kyllä näkee pojan, pojan, pojan jne. pojanpoikiaan. Aadam oli vasta 622-vuotias kun Eenok syntyi. Raamattu laskee, että Aadam oli 687-vuotias kun Eenok tuli hänen luokseen 65-vuotiaana. Laskelma on saatu Ensimmäisen Mooseksen kirjan kertomuksesta, jossa sanotaan, että Eenokin vaellus Jumalan kanssa kesti kolmesataa vuotta, mutta hän eli 365-vuotiaaksi.”
Roomassa asunut juutalainen historoitsija Flavius Josefus (s. 37/38 jKr., k. 100 jKr.) on kirjoittanut kirjan Juutalaissodan historia, joka on julkaistu myös Suomeksi WSOY:n toimesta 2004, jossa on myös sukuselvityksiä, henkilö- ja muutakin historiaa. Tässä kirjassa mainitaan pieni kaupunki Hebron, joka on vanhempi kuin Egyptin Memfis. Vuonna 70 jKr. laskettiin Hebronin iäksi 2300 vuotta. Kerrotaan, että Hebron oli juutalaisten esi-isän Abrahamin asuinpaikkana hänen vaellettuaan sinne Mesopotamista. Hänen jälkeläistensä sanotaan lähteneen sieltä Egyptiin. Heidän hautapatsaansa ovat vielä tänäkin päivänä (v. 70 jKr.) tässä pikkukaupungissa nähtävinä. Ne on valmistettu kokonaan kauniista marmorista ja ovat loisteliasta tekoa. Toinen mielenkiintoinen Josefuksen tekemistä kirjoista on Muinaishistoria Antiquitates ludaicae.
Muinainen Egypti hepreaksi Misrajim eli se käsitti Ylä- ja Ala-Egyptin. Egyptistä käytettiin nimeä Patros etelän maa. Ala-Egypti oli Mâsôr. Nuolepääkirjoituksissa Egypti löytyy Misri nimisenä. Egyptiläiset käyttivät maastaan nimeä Qemet (musta, mullan värin mukaan). Nykyisen nimen Egypti pohjana on jo Homeroksen aikana käytetty kreikankielinen nimitys Aigyptos. Egyptin historian ajanmääritykset perustuvat pääasiallisesti n. 250 eKr. eläneen egyptiläisen papin Maneton (Manetho) tiedonantoihin. Hän oli kirjoittanut kreikan kielellä aikakirjan maansa historiasta. Maneton teos ei ole säilynyt meidän aikaamme asti, mutta lainauksia esim. Julius Africanus (Khronographiai 221 jKr. ja Keserean Eusebius Khronikon 265-340 jKr.).
Vanhan Egyptin historia jaetaan vanhan valtakunnan (2660–2160 eKr.), keskimmäisen valtakunnan (2040–1785 eKr.) ja uuden valtakunnan (1580–1075 eKr.) aikaan. Egyptin alisti 525 eKr. Persia, jolta sen puolestaan valloitti Aleksanteri Suuri 332 eKr. Ptolemaios-suvun ansiosta Egyptistä tuli hellenismin keskusalue. Roomaan Egyptin liitti Octavianus (Augustus) voittamalla Kleopatran 31 eKr. Rooman jaossa 395 jKr. maa joutui Bysantille.
Kreikkalainen historoitsija Herodotos (n. 484 – 424 eKr.) keräsi tietoja Egyptistä Memfiin papeilta (Vanhan Testamentin Noof) matkoillaan. Toinen kreikkalainen historoitsija Diodoros (Jeesuksen syntymän ajoilta) keräsi myöhemmin historiallista aineistoa Theben papeilta (Vanhan Testamentin Noo Ammon).
Egyptissä 2690 eKr. Faarao Djoserin hallituksen aikana Egypti astui varhaishitoriasta pyramidikauden loistoon. Djoserin nimi on ainoa korostettu nimi eräässä Egyptin harvoista historiallisista asiakirjoista, ns. Torinon kuninkaanpapyruksessa, jossa on lueteltu kuninkaat vuosilukuineen. Papyrus on peräisin 19. dynastian alkuvaihesta, eli satoja vuosia Djoserin aikaa myöhemmin kirjoitettu. Djoser ja Imhotep keksivät rakennusmateriaaliksi hakatun kiven ja loivat monumentaaliarkkitehtuurin, eli rakennukset, jotka muodollaan ja symbolisella sisällöllään leimasivat Egyptin valtion hahmottumista. Egyptiläisten uskonnon seurauksena egyptiläiset rakensivat ikuisia asumuksia vainajilleen ja varustaneet ne mitä moninaisimmilla uhrilahjoilla, taideteoksilla, piirtokirjoituksilla kohokuvilla ja maalauksilla. Egyptiläisten luja usko kuolemanjälkeiseen elämään ja harras halu säilyttää ruumis, koska se oli sielun asunto ja pyrkimys pelastaa vainajat katoavaisuudelta johti palsamoimistaidon keksimiseen.
Aabraham eli ”Kaldean Uurissa”, joka sijaitsi Eufratin rannalla, joko 2000-1900 eKr. The Zondervan Pictorial Encyclopedia of the Bible kirjassa mainitaan H. H. Rowley From Joseph to Joshua, London: Oxford University Press (1950) ja Cyrus H. Gordon (Introduction to Old Testament Times, Ventnor Publishers: Ventnor, N. J., 1953), joissa oletetaan, että jos Exodus on tapahtunut 1450-1250 eKr. ja Aabraham elänyt 600 vuotta ennen Exodusta, niin Aabraham on saapunut Kanaanin maahan 2085 eKr. Kahdennentoista dynastian faarao Senwosret I aikana Joosef olisi ehkä saapunut Egyptiin.
Persian lahden lähettyvillä oli monta muuta suurta kaupunkia yhdessä rykelmässä. Yhdessä ne käsittivät suuren miljoonakaupungin, joka oli muinaisajan (sumerilaisten) ensimmäinen suuri sivistyskeskus. Nykyään sen paikalla on Tell el-Muqaijar-niminen rauniokumpu. Ennen Baabelin kukoistusaikaa Uur oli tärkeä valtiollinen keskus ja sumerilaisen kulttuurin tyyssija kuunpalvonnalle omistettuine temppeleineen. Aabrahamin aikana tämä kulttuuri oli jo suuresti rappeutunut. Muinaistieteellisiä kaivauksia on Uurin paikalla vuonna 1854 suorittanut Englannin konsuli Taylor.
Argelogia on löytänyt todisteita siitä, että Syyrian-Palestiinan alueelta meni ihmisiä Egyptiin jo 2000 – 1900 vaiheilla eKr. Khnumhotepin hautamuistomerkissä Beni Hassanissa on tältä kaudelta kuva, joka esittää tältä kaudelta tulleita aasialaisia.
Egyptistä löydetyssä vankiluettelopapyruksessa on 45 seemiläistä nimetty vuodelta 1740 eKr. ja nimet muistuttavat Raamatussa mainittuja Jaakobia, Isaskaria, Jobia jne. Lista tunnetaan nimellä Papyrus Brooklyn 35.1446. Papyrus Ipuwer, joka on löydetty Memfin seudulta, ja sitä säilytetään Leidenissä (Hollannissa). Sen on kääntänyt englanniksi A. H. Gardiner: The Admonitions of an Egyptian Sage from the Hieratie Papyrus in Leiden, 1909. Tässä papyrus Ipuwerissä kerrotaan samankaltaisista tapahtumista, kuin oli Israelilaisten Exoduksessa esim. ”Kaikkialla maassa on vaivaa. Kaikkialla on verta… Virta on verta Puut ovat tuhoutuneet… vilja on tuhoutunut kaikkialla. Maa ei ole valoisa. Veljensä maahan panevia on kaikkialla. Kaupungitkin ovat tuhoutuneet. Faraon asumus on hetkessä sortunut maahan. Kultaa ja jalokiviä kiinnitetään orjien kaulaan. Farao menetti henkensä tavalla, jollaista ei ole tapahtunut koskaan ennen. Faraon kuoleman johdosta kuninkaan varastohuone on kaikkien yhteistä omaisuutta. … maan päämiehet pakenevat.” El-Arisista löydetty musta graniittikivi on Ismailian museossa. Sen tekstin on tulkinnut ranskaksi Georges Goyon Les de Chou et les tribulations de Geb d’apres le Naos 2248 d’Ismailia: ”Hänen majesteettinsa Sou (tai Thom, Thoum) kokosi sotajoukkonsa ja käski sitä seuraamaan häntä. Kun nyt majesteetti taisteli pahantekijöitä vastaan tässä lammikossa, vesipyörteen paikassa pahantekijät eivät saaneet voittoa hänen majesteetistaan. Hänen majesteettinsa hyppäsi… vesipyörteen paikkaan. Hänen majsteettinsa löytää tästä paikassa, jota nimitetään Pii-Kharotiksi”. Myöhemmin teksti kertoo vesipyörteen heittäneen kuninkaan korkealle ilmaan. Hän ei ollut enää elossa. Jonkin ajan kuluttua faaraon poika ’hänen majesteettinsa Geb’, lähti matkaan.”
Eusebius syntyi 262 Palestiinassa Kesareassa ja siellä Eusebius pääsi piispaksi ja suoritti kirjailijantyönsä. Ilmeisesti vuonna 303 Eusebius julkaisi Kronikan eli Aikatauluja eli lyhyt supistelma kreikkalaisten ja vieraiden kansojen historiasta. Teoksessa on kaksi osaa. Ensimmäisessä on maailman luomisesta alkava maailmanhistoria. Toinen osa on samanaikaisuustaulukkoja, jotka alkavat Aabrahamista vuodesta 2016 eKr ja mainitsee vuosi vuodelta samanaikaisia tapahtumia Vanhan Testamentin, pakanoiden sekä kristillisen kirkon historiasta.
Hyksoilla tarkoitetaan aasialaisperäisiä hallitsijoita, jotka alistivat Egyptin suistomaan sadaksi vuodeksi (n. 1648-1550 eKr.) valtaansa. Se alkaa sillä, että aasialainen heimopäällikkö valitaan suistomaan hallitsijaksi Avaris-nimiseen kaupunkiin. Egyptiläisen faraon valta rajoittuu pelkästään Theban alueelle. ”Joku jumala oli silloin, en tiedä miksi, suunnitellut meille pahaa” toteaa Josephus kertomuksessaan Aasiasta tulleista tunkeilijoista, jotka hallitsivat Egyptiä yli sadan vuoden ajan. Josephus nimittää hyksoja paimeniksi ja paimenkuninkaiksi. Egyptiläisten vallan heikentyessä nubialaiset alueet itsenäistyvät ja muodostavat Nubian valtakunnan pääkaupunkinaan Buhen-linnoitus, lähellä toista Niiliputousta. Kuninkaana oli Salitis, joka laittoi koko Egyptin verolle. Ensimmäinen suuri hyksohallitsija Sauserenra Haija. Haijania seurasi kolme Apophis-nimistä hallitsijaa, joilla oli myös egyptiläiset nimet Aakenenra, Auserra ja Nebhepesra. Egyptiläisten jumalista hyksot palvoivat Setehiä, sillä he yhdistivät tämän kanaanilaisten Baaliin. Professori Aapeli Saarisalon kirjassa ”Pyhä maa” todetaan, että hyksoilla Egyptissä on samat jumalat kuin foinikialaisilla. Theban ruhtinas Sekenenra oli yrittänyt syöstä Avariksen Apophiksen vallasta, mutta epäonnitunut. Sekenenra Taa II:n muumio on löytynyt 1881 Deir el Bahrissa ja hän ruumiistaan on löytynyt hirvittäviä haavoja. Sekenenra Taan poika Kamos voittaa hyksohallitsija Apophis II:n, mutta syntyy levottomuuksia ja Kamosin veli Ahmosis hyökkää 1544 eKr. Avarikseen ja ajaa viholliset Gazassa sijaitsevaan Saruhenin kaupunkiin asti ja valloittaa sen. Karkottamalla hyksot Ahmosis (Ahmose) perusti 18. dynastian ja samalla alkoi Egyptin historian uusi loitoaika.
Werner Keller ”Raamattu on oikeassa” (WSOY 1957) kirjoittaa Hyksoista näin: ”Muisto tästä valtiollisesta katastrofista jäi elävänä Niilin kansan keskuuteen, kuten osoittaa se vaikuttava kuvaus, joka on säilynyt egyptiläiseltä historiankirjoittajalta Manitholta: ’Silloin oli meillä Timaios niminen kuningas. Hänen hallitusaikanaan se tapahtui. Minä en tiedä, miksi Jumala oli meihin tyytymätön. Silloin tuli yllättäen tuntematonta syntyperää olevia miehiä itäisestä maasta. Heillä oli rohkeutta lähteä sotaretkelle meidän maahamme, ja valloittivat sen julkeasti, helposti, ilman ainuttakaan taistelua. Ja kun he olivat saaneet meidän ruhtinaamme valtaansa, he polttivat kaupunkimme raakalaismaisesti, hävittivät Jumalten temppelit. Ja kaikkia asukkaita he kohtelivat julmasti, sillä he löivät kuoliaaksi ja veivät lapset ja naiset orjiksi. Lopuksi he nimittivät yhden joukostaan kuninkaaksi. Hänen nimensä oli Salatis, ja hän eli Memfiissä ja saattoi Ylä- ja Ala-Egyptin itselleen verovelvolliseksi ja perusti varuskuntia seuduille, jotka olivat siihen sopivimpia .. ja kun hän löysi kaupungin, joka soveltui hänen tarkoituksiinsa, joka sijaitsi Niilin varren itäpuolella Bubastiin luona, jota myös Avariiksi kutsuttiin, hän jälleenrakensi sen ja vahvisti sen muureilla ja miehitti 240 000 sotilaalla, jotka hän sijoitti sinne pysyvästi.’” Avariksen myöhempi nimi on Pi-Ramses, joka oli Israelin kansan Egyptin orjuudessa rakentamia kaupunkeja. Raamatun kertomus Joosefista ja Israelin oleskelusta osuu hyksoaikaan, mikä selittää miksi heidän oleskelustaan Egyptissä ei ole säilynyt tietoja. Faarao antaa Joosefin, varakuninkaan, ajaa lähinnä parhaissa vaunuissaan (1 Moos. 41:43), mikä merkitsee hyksos aikaa, sillä vasta hyksos-hallitsijat käyttivät Egyptissä juhlavaunuja seremonioissaan.
On arveltu, että Ramses II aikana Israelin heimot olisivat lähteneet pois Egyptistä Mooseksen johdolla, mutta tämä ei välttämättä pidä paikkaansa, koska Ramses II oli ominut jo aiempien faaraoiden muistomerkit omikseen, sillä monet näistä omituista rakennuksista ovat rakennetut jo vuosisatoja aiemmin ennen Ramses II aikaa. Strassburgilainen professori Pierre Montet löysi vuonna 1929 läheltä Sanin kalastajakylää Port Saidista 50 kilometriä lounaaseen sfinksejä, hautapatsaita ja rakennusten jäännöksiä, jotka kaikki oli varustettu Ramses II:n signumilla. Kyseessä oli jäännös Pi-Ramses-Meri-Amonista, Raamatun Ramsesin pakkotyökaupungista. Samoin kuin löydetystä Piitomista, niin täältäkin löytyi vilja-aittoja ja varastojen raunioita.
On löydetty papyruskirje, jossa todetaan: ”- – – Minä olen tullut Pi-Ramses-Meri-Amoniin ja huomaamaan, että se on ihmeellinen. Loistava kaupunki, jolla ei ole vertaistaan. Theban mukaisesti on sama jumala Ra sen perustanut. Oleskelu siellä merkitsee ihanaa elämää. Sen kedot tarjoavat kaiken hyvän runsautta. Päivittäin se saa tuoretta ravintoa ja lihaa. Sen lammikot ovat täynnä kaloja, sen laguunit ovat lintujen kansoittamat, sen niittytasangot vihreän ruhon peittämät, ja sen viljeltyjen kenttien hedelmillä on hunajan maku. Sen varastot ovat täynnä ohraa ja vehnää; ne kohoavat ylös taivaaseen saakka. On sipuleita, ruoholaukkaa, syötäväksi, myös granaattiomenoita, omenoita, oliiveja ja viikunoita hedelmäpuutarhoista. Kenkemen makeata viiniä, joka maistuu hyvälle kuin hunaja…”
Mooses syntyi Egyptin Goosenissa isälleen Amramille ja äidilleen Jookebedille, mitkä olivat Leevin heimoon kuuluvia. Moosekselle oli vanhemmat sisarukset, sisko Mirjam ja Aaron. Juutalainen historoitsija Josefus kertoo Mooseksen johtaneen voitokasta sotaretkeä Etiopiaa vastaan ja ottaneen puolisokseen Tharbis-nimisen etiopialaisen prinsessan. Tämä olisi tapahtunut Meroessa, missä Mooseksen sanotaan haudanneen egyptiläisen kasvatusäitinsä. Josefus korostaa, ettei faaraon tyttärellä itsellään ollut poikaa ja että Mooses oli kruununperillinen. Kun Mooses syntyi, oli Israel ollut Egyptissä jo 400 vuotta. Josefuksen mukaan hänet pelastaneen faraon tyttären nimi oli Termutis, Eusebius taas esittää hänen nimekseen Merris. Nestorin kronikassa (WSOY 1994) faaraon tyttären nimi on Fermufi.
Hatshepsutin (hallitsi 1479-1425 eKr.) oli faarao Thutmosis I:n ja kuningatar Ahmosen tytär. Äitinsä puolelta Hatšepsut oli Amoses I:n Egyptin vapauttajan tytär. Hän avioitui velipuolensa Thutmosis II:n kanssa ja sai kaksi tytärtä. Thutmosis II kuoltua Hatshepsutin nousi sijaishallitsijaksi ja kruunautti itsensä faaraoksi, mutta otti puolisokseen nuoremman velipuolensa Thotmes III:n ja lähetti tämän suorittamaan papinpalvelusta erääseen temppeliin. Hän pystytti Karnakin temppeliin 30 metriä korkeat obeliskit. Niiden laivauksen Assuanin
graniittilouhoksilta Thebaan hän kuvautti Deir el Bahrin temppeliin. Temppelin tuli muistuttaa Puntin jumalanmaan ihmeitä, mirhaa, suitsukkeita, eläviä mirhapuita, elektronia, norsunluuta, paviaaneja, panttereita ja lihakarjaa. Matkat Puntiin olivat lähes arkipäiväisiä tapahtumia, joista ensimmäinen matka aloitettiin kesällä 1493 eKr. Hatšepsut käski ministerinsä ja suosikkinsa Senmutin rakentaa temppeli Thebeen, nykyisin Deir el-Bahriksi nimettyyn laaksoon, joka on Niilin vasemmalla rannalla vastapäätä Luxoria. Hän halusi rakentaa Amon-Ralle uuden Puntin ja kirjoitutti: ”Olen tehnyt hänelle Puntinmaan hänen omaan puutarhaansa. Se on kyllin suuri hänen vaeltaa siellä.” Karnakin temppeliin hän rakensi punaisen kappelin, jonka kvartsiittiseinät koristettiin erittäin hienoin reliefein. Ne kuvaavat faarao Hatsepsutia uhritoimituksissa ja muissa temppelin seremonioissa. Hieroglyfiteksti on osittain tuhoutunut, muta siitä voi lukea: ”Kuningatar Makara (tämä on eräs Hatšepsutin monista nimistä) teetti tämän isänsä Amon-Ran kunniaksi. Yksikään tämän maan kuningas ei ole koskaan suorittanut mitään vastaavaa. – – Valtavan suuri jumalien maa – – jonka egyptiläiset tunsivat vain kuulopuheiden perusteella. – – Suitsuketta otetaan mielin määrin ja lastataan laivoihin kuten halutaan. – – Puntinmaan asukkaat eivät tietäneet mitään Egyptistä. – – Kuninkaan lähettiläs ja hänen soturinsa pystyttivät telttansa pengermäisen balsamivuoren läheisyyteen Puntinmaassa, joka sijaitsee kahden puolen merta, ottaakseen siellä vastaan maan hallitsijan. He kestitsivät asukkaita Tameran maasta (Egyptistä) tuoduilla leivillä, oluella, viinillä, lihalla ja kuivatuilla hedelmillä, kuten kuninkaan hovi oli heitä käskenyt – – Puntin hallitsija tuli suuren meren rantaan ja luovutti veronsa – – Laivat lastattiin täyteen Puntinmaan ihmeellisiä tuotteita, jumalien maan monia kallisarvoisia puulajeja. Niihin lastattiin suuret määrät hyväntuoksuista pihkaa ja tuoretta suitsuketta, puuta, ebenholtsia, norsunluuta, Amun puhdasta kultaa, hyväntuoksuista puuta, kesiittipuuta, ahem-suitsuketta, pyhää pihkaa, silmäväriä, koirannaama-apinoita, pitkähäntäapinoita, koiria ja lisäksi leopardinvuotia ja alkuasukkaita lapsineen.” Hieroglyfit kertovat myös Puntinmaan hallitsijoiden nimet Perehu ja Eti, jotka on kuvattu lihaviksi.
Raamatussa puhutaan vastaavanlaisena paikkana Oofirista, josta Aapeli Saarisalon sanakirjasta lainaus: ”Maa, josta tuotettiin Juudaan puhdasta kultaa (2. Aik. 8:18; Job 22:24; Ps. 45:9; Jes. 13:12). Sitä tuotiin suurissakin erissä (1. Aik. 29:4) yhdessä kallisarvoisen santelipuun (1. Kun. 10:11) sekä hopean, norsunluun ja kahden apinalajin (ei riikinkukkojen) (1. Kun. 10:22) ynnä jalokivien kera (2. Aik. 9:10). Oofirin tavaraa toivat Salomon laivat Akaban lahden satamaan (1. Kun. 22:48). Matka Oofirista Akaban lahden perukkaan vaati ”kolme vuotta”, ts. yhden koko vuoden ja osan kahdesta muusta vuodesta. Tel-Avivin läheisestä asutuskummusta, joka sijaitsee Jarkon-joen suussa ja on toiminut Jerusalemin satamana, kaivettiin 1946 ostrakon, josta luemme ”Oofirin kultaa Beet-Hooronia varten 30 sikliä”. Tämä on Salomon jälkeiseltä ajalta. Oofiria voidaan sijoittaa nykyiseen Somalimaahan (egyptiläisten Punt), joka tuotti suitsukkeita, mirhaa ynnä myös edellä lueteltuja Oofirin tavaralajeja. Hieronymus ja Septuaginta sijoittivat Oofirin Intiaan. Kaikki mainitut kauppatavarat ovatkin Intiassa yleisiä. Jo toiselta vuosituhannelta eKr. tunnemme vilkkaan meriliikenteen Intiasta Arabiaan ja Persian lahteen. Lähes 100 km pohjoiseen Bombaystä sijaitsee muinainen satamakaupunki Upara, joka voi olla samaa sanajuurta kuin Oofir.”
Hatshepsutinin kuoleman jälkeen faarao Thutmosis III, joka oli Thutmosis II:n ja sivuvaimon kanssa saatu poika. Thutmosis III tärveli useita muistomerkkejä ja poistatti niistä Hatshepsutinin nimen. Helsingin Sanomissa oli 28.6.2007 artikkeli ”Dna-jälki paljasti muumion kuningatar Hatshepsutiksi”. Kuningatar Hatshepsutin oli yksi harvoista Egyptin harvoista naisfaaroista, joka hallitsi vuosina 1503-1482 eKr. Hatshepsutimen muumio on löydetty Egyptin kuninkaiden laaksosta 1903, joka jätettiin tunnistamattomana paikan päälle vuosikymmenten ajaksi. Kaksi kuukautta sitten muumio tuotiin Kairon egyptiläiseen museoon tutkimuksiin, jossa Zahi Hawass on sataprosenttisen varmoja muumion henkilöllisyydestä. Hatshepsuttimen isoäiti oli Amos Nefreteri. Brittiarkeologi Joyce Tyldesley on kirjoittanut kirjan ”Hatchepsut – The Female Pharaoh”.
Kaukana etelässä, Sudanin (Kuus) aavikolla sijaitsee Solebin iso juhlatemppeli, jonka Amenofis
III pyhitti Amen-jumalalle. Pylvässalissa pylväät on koristettu Aasian ja Afrikan orjuutettujen kansojen nimillä. Amenofis III:n valtavan isosta hautakappelista on jäljellä vain suunnattomat patsaat, kaksi Memnonin kolossia.
Ekhnaton eli Amenhotep IV (Amenofis IV, jonka isä oli faarao Amenofis III ja äiti kuningatar Teje. Kuningatar Teje oli luultavasti nubialaisen maalaisaatelisen Jujan ja Tujun tytär. Näin toimiessaan faarao oli rikkonut uskonnollista traditiota vastaan) hallitsi 18. dynastian vuosina 1352-1336 eKr. Tieteen Kuvalehdessä nro 10/2008 oli juttu Tejestä: ”Egyptin mahtinaisen patsas on lujaa tekoa, kuningatar Tejen veistos kesti tulvat ja maanjäristykset”. Tejen kunniaksi on pystytetty lukuisia patsaita. Yksi niistä löydettiin Luxorista Niilin länsirannalta, joka on 3,6 metriä korkea ja löydettiin Tejen puolison farao Amenofis III:n kuolintemppelin raunioista. Teje eli 1398-1338 eKr. Tejellä oli poikkeuksellisen suuri valta sekä puolisonsa, että poikansa Akhenatenin hallituskaudella. Ekhnaton pyrki uudistamaan uskontoa siten, että auringon palvonnan sijaan palvottaisiin säteilevää Jumalan valoa. Akhenaten eli Ekhnaton päätti viidentenä hallitusvuotenaan muuttaa pois Karnakista uuteen pääkaupunkiin, jolle hän antoi nimen Akhetaten eli aurinkohorisontti, jonka nykyinen nimi on Tell el- Amarna. Ekhnatonin puoliso oli Nefertiti, eikä hänkään ollut kuninkaallista sukua. Ekhnaton otti puolisokseen kolmannen tyttärensä Ankhsenpaatonin, joka oli luultavasti 11-12 vuoden ikäinen. Avioliitot läheistä sukua olevien kesken on kielletty Mooseksen laissa Raamatussa 3 Mooses 18:17 ja 3 Moos. 20:14, 17, 21.
Ekhnaton haudattiin todennäköisesti Ekhnatoniin josta on löytynyt hänen sargofaginsa sirpaleita. Ekhnatonin kuoltua kaikki rakennustoiminta keskeytettiin ja kaupunki hylättiin. Ekhnatonin kuolinvuosi oli faarao Tutankhatonin ensimmäinen vuosi hallitsijana, joka kuoli 19 vuotiaana. Ankhsenamon avioitui Tutankhamonin kanssa ja hänen kuoltua hovimies Ejen kanssa. Armas Salosen ja Rostislav Holthoerin kirjassa ”Egypti ja sen kulttuuri” Otava todetaan näin: ”Vuonna 1906 Kuninkaiden laaksosta löydetty kuninkaallinen häpäisty
arkku, jonka luultiin Akhenatenille kuuluneeksi, on osoittautunut Kijan arkuksi. Nuoreen tyttöön silmittömästi rakastunut kuningas teki hänestä kanssahallitsijan, Neferetitin jäädessä vanhassa palatsissaan eristettynä tapahtumien taustalle… Neljä vuotta sai Kija pitää kuninkaansa. Kun Akhenaten yllättäen kuoli jäi hän täysin edeltäjänsä ja kilpailijattarensa armoille, joka vaati takaisin kadotettuja oikeuksiaan. Hän syrjäyttää Kijan ja julistautuu hallitsijaksi muuttaen Neferneferutaten-Neferetiti nimensä Neferreneferuaten-Semenkharaksi ja ryhtyy vainoamaan Kijan muistoa… Kijan henkilöllisyys paljastui vasta vuonna 1965. Ennen kuolemaansa kuningatar kuitenkin nimitti tyttärensä Ankhesenpaatenin (myöhemmin Ankhesenamen) seuraajakseen naittamalla hänet el-Amranassa syntyneelle ylimyslapselle. Hänen nimensä oli Tutankhaten, mutta noustuaan yhdeksänvuotiaana valtaistuimelle hän muutti sen Tutankhamuniksi… Kauan ei Tutankhamun saanut elää. Hän kuoli n. 10 vuotiaana ja 18. dynastia sammui koska hänelläkään ei syntynyt poikalasta.”
Eräästä El Amarnan haudasta on löydetty Atonin kunniaksi tehty temppelihymni. Kaikki viittaa siihen, että Ekhnaton olisi sen sepittänyt. Tämä hymni on ilmeistä sukua psalmille 104. Faarao Ekhnaton oli saanut Jerusalemin ruhtinaalta seuraavan viestin: ”Tietäköön kuningas, että kaikki maat sortuvat ja että minua vastaan vallitsee viha! Niinpä huolehtikoon kuningas maastansa! Gazri, Askalon ja Lakis ovat antautuneet heprealaisille ja antaneet heille ruokaa, öljyä ja kaikkea mitä he tarvitsevat. Lähettäköön siis kuningas sotajoukkoja taistelemaan niitä kansoja vastaan, jotka ovat menetelleet häpeällisesti kuningasta, minun herraani vastaan!” Tämä merkitsisi sitä, että Israel olisi jo tehnyt Exoduksen Egyptistä, ehkä ennen Hyksoskautta 1650-1544 eKr. Josefus toteaa, että tuntemattomaan rotuun kuulunut kansa tuli Egyptiin idästä. Taisteluitta se tunkeutui maahan tuhoten temppeleitä ja polttaen kyliä. Sen kuninkaan nimi oli Salitis ja hän pani koko Egyptin verolle. Hän perusti linnoitetun pääkaupungin Avariksen. Josefus kutsuu tätä salaperäistä rotua hyksos nimellä. Mika Waltari on kirjoittanut historiallisen romaanin Egyptistä ”Sinuhe Egyptiläinen” faarao Ekhnatonin ajasta.
Pohjois-Syyrian Ras Samrasta on löydetty muinaisen Ugaritin savitaulutekstit, jotka ovat samalta kaudelta Tell el-Amarnasta (Keski-Egyptistä Niilin itäpuolelta) vuosina 1887-88 kiilakirjoitustekstit. Amarna-tekstit ovat suureksi osaksi Palestiinan-Syyrian alueen ruhtinaiden ja virkamiesten kirjeitä faarao Amenhotep III ja IV:lle (Ekhnatonille. Amarna-kirjeissä käytetään Amenhotep III:sta nimeä Nimmuria ja Ekhnatonista Napkhuraria. Kirjeiden kieli oli sen ajan diplomaattikieltä eli akkadia (Baabelin-Assyrian kieli). Amarne-kirjeet on käännetty englanniksi S. A. B. Mercerin toimesta ja kirjan nimi on ”The Telil el-Amarna Tablets”, Toronto 1939.
Haremhab oli kenraali ja ylipäällikkö, sekä myöhemmin 18. dynastian viimeinen kuningas. Ejen kuoltua hän nousi valtaistuimelle ja ryhtyi kohentamaan maan poliittista ja sotilaallista tilaa. Hän vainosi Aton-harhaoppia ja sen alkuunpanijaa Ekhnatonia ja hänen muistoansa pyyhkimistä pois historiasta. Hän avioitui ilmeisesti Mutnedzemetin kanssa saadakseen valtaistuimelle nousulleen edes laillisuuden häivän ja solmiakseen siteet dynastiaan. Mutnedzemetin isä oli luultavasti Eje, joka itsekkin oli laiton hallitsija.
Paul Hermannin kirjassa ”Suuntana tuntematon” (Gummerus 1956) kerrotaan ”Seti II:n aarrekammion kolmesta pohjoismaista peräisin olevasta pronssimiekasta 13. vuosisadan lopulta eKr. on tavattu lyöty faaraon merkki. Saksalainen arkeologi Friedrich Behn on hiljattain jälleen viitannut siihen, että kyseessä ei saattane olla mikään sattuma ja että Egyptin ja kaukana sijaitsevan Pohjolan väliset suhteet ’tuskin rajoittuivat muutamiin aineellisiin seikkoihin’”.
Ramses I:n poika oli Sethos I:n, joka rakennutti lähelle Tanista uuden pääkaupungin Perramessen. Ramses II eli n. 1301-1235 eKr. Ramses II:n lukuisista pojista järjestyksessä kolmastoista Merenptah (1224-1214 eKr.) nousi valtaistuimelle isänsä kuoltua. Merenptah siirsi pääkaupungin Deltasta Memfikseen. Vuonna 1219 eKr. libyalaiset hyökkäsivät akhaialaisten ja lyykialaisten kanssa Deltaan, mutta Merenptahin onnistui suurin ponnistuksin käännyttämään maahantunkeutujat. Muistokivessä, jonka Merenptah pystytti voiton muistoksi mainitaan Israel voitettujen heimojen joukossa.
Torinon papyrus laadittiin mahdollisesti Ramses II:n hallituskaudella. Papyrus on saanut nimensä Torinon egyptiäisestä museosta. Torinon papyrus on merkittävä koska se luettelee kaikki hallinneet kuninkaat. Torinon papyruksessa on mainittu myös hyksokuninkaat.
Armas Salosen kirjassa Itämaisia hallitsijoita ja kansanjohtajia WSOY 1956 mainitaan, että farao Meneftahin (1225-1215) on säilynyt faraon voittoja ylistävä runo, joka on hakattu niin sanottuun Israelin kiveen faraon kuolintemppelissä Thebassa, jossa sanotaan: ”Vangiksi otettu on Askelon, vallattu Geser, Jenoam tuhottu, Israel – sen kansa on vähissä, ei siementä ole enää, Syyriasta on tullut Tamerin leski.”
Egyptin kuolleitten kirjan maalauksessa vuodelta 1300 eKr. voi nähdä kuinka Huneferin sydän punnitaan molempien totuuksien salissa. Vainaja ohjattiin saliin, jossa hänen sydämensä punnitaan totuuden vaa’alla vastapainonaan totuuden sulka. Vainajalle epäedullisen punnituksen sattuessa sekasikiö nielaisee ikuiseen kadotukseen. Maalauksen ylälaidassa vainaja nähdään rukoilemassa jumalallisen valamiehistön jäseniä. Kristinuskossa ihminen pelastuu uskomalla Jeesukseen syntiensä sovittajana ristillä, sillä hän pelastuu armosta, koska sijainen otti hänen tuomionsa kantaakseen ja maksoi koko syntivelan.
Luukkaan evankeliumissa 16:19-31, Jeesus kertoo rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta. Rikkaan miehen ainoa ongelma ettei hän uskonut Jumalan sanaan Raamattuun, eikä rikkaus: ”Oli rikas mies. Hänen vaatteensa olivat purppuraa ja hienointa pellavaa, ja päivästä päivään hänen elämänsä oli pelkkää ylellisyyttä ja juhlaa. Mutta hänen porttinsa pielessä virui köyhä Lasarus, täynnä paiseita. Köyhä olisi nälkäänsä halunnut syödä niitä ruokapaloja, joita rikkaan pöydältä putoili. Koiratkin tulivat siihen ja nuolivat hänen paiseitaan. ”Sitten
köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin huomaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelan tuskissa kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen rintaansa vasten. Silloin hän huusi: ’Isä Abraham, armahda minua! Lähetä Lasarus tänne, että hän kastaisi sormenpäänsä veteen ja vilvoittaisi kieltäni. Näissä liekeissä on kauhea olla.’ Mutta Abraham sanoi: ’Muista, poikani, että sinä sait eläessäsi hyvän osan, Lasarus huonon. Nyt hän saa täällä vaivoihinsa lohdun, mutta sinä saat kärsiä tuskaa. Sitä paitsi meidän välillämme on syvä, ylipääsemätön kuilu, niin ettei täältä kukaan voi tulla teidän luoksenne, vaikka tahtoisikin, eikä sieltä pääse kukaan kuilun yli meidän puolellemme.’ Rikas mies sanoi: ’Isä, minä pyydän, lähetä hänet sitten vanhempieni taloon. Minulla on viisi veljeä – hänen pitäisi varoittaa heitä, etteivät hekin joutuisi tähän kärsimyksen paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat. Kuulkoot heitä.’ ’Ei, isä Abraham’, mies sanoi, ’mutta jos joku kuolleiden joukosta menisi heidän luokseen, he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, ei heitä saada uskomaan, vaikka joku nousisi kuolleista.’”
Rostislav Holthoer:n kirjassa ”Muinaisen Egyptin kulttuuri” Otava 2005 mainitaan: ”Kun Herihor (Amen-Ra-jumalan ylipappi myös) hallitsi Thebessä, Smends-niminen libyalainen perusti Taniksessa 21. dynastian. Maan hallinto oli jakaantunut kahteen osaan, ja alkoi kolmas välikausi (1080-712 eKr.)… Niistä käytetään myös yhteistä nimeä libyalaiskausi, koska niiden kuninkaat Psusennes, Sosenk (=Raamatun Sisak), Osorkon ja Takelot ym. olivat libyalaisia myös nimiltään.”
Vuonna 608 eKr. faarao Neko II (610-595 eKr.) valloitti Palestiinan lyhyeksi aikaa Egyptille, mutta kolme vuotta myöhemmin hän menetti sen Nebukadressar II:lle. Näinä vuosina Egyptiin tuli maahanmuuttajia Elefantineen, josta on löydetty valtaisat määrät asiakirjoja. Niistä ilmenee, että juutalaisilla oli Elefantinen saarella Jehun temppeli, jolle he maksoivat kymmenykset.
Persia alisti Egyptin valtaansa 525 eKr, ja Aleksanteri Suuri valloitti sen 332 eKr. Ptolemaios-suvun ansiosta Egyptistä tuli hellenistisen kulttuurin keskusalue. Octavianus (Augustus) liitti Egyptin Roomaan voitettuaan Kleopatran 31 eKr. Rooman jaossa 395 jKr. maa joutui Bysantille. Vuoden 640 vaiheilla arabit ( Ismael, Abrahamin poika, Raamatun henkilö. Ismael oli VT:n mukaan Abrahamin ja egyptiläisen orjattaren Hagarin poika ja arabialaisten kantaisä.
Arabialaiset, arabit, nimitys, jolla nykyään tarkoitetaan kaikkia arabian kieltä puhuvia kansoja. Alkujaan ja usein vielä nykyäänkin nimitystä arabialaiset on käytetty vain Arabian niemimaan asukkaista, mutta vähitellen monet erilaiset kansanainekset alkoivat nimittää itseään arabialaisiksi. Näitä liitti toisiinsa sama yhteiskuntajärjestelmä, jonka perustana olivat yhteinen kieli ja uskonto, islam.) valloittivat Egyptin, minkä jälkeen arabian kieli ja islamilaisuus vähitellen omaksuttiin koko maassa. Mamelukit, turkkilaisista henkivartiosotilaista lähtöisin ollut sulttaanidynastia, piti Egyptiä vallassaan 1250–1517, ja 1500-luvulta 1800-luvulle maa oli osmanien valtapiirissä. Turkin vallan loppuaikoina kediivit olivat varsin itsenäisiä. Niinpä ranskalaiset saivat rakentaa Suezin kanavan (1869), jonka omistukseen britit pääsivät.
Meesan kapina (n. 852 eKr.) on Raamatun tapahtumia, joista on säilynyt tietoja Raamatun ulkopuolisissa lähteissä. Diibonista löydetystä muistokivessä oleva mooabinkielellä kirjoitettu teksti sisältää selostuksen Meesa kuninkaan voitoista ja urotöistä, jotka luetaan hänen jumalansa Kemosin ansioksi. Meesa kertoo ensin Omrin ja tämän pojan hallituskaudesta, jolloin Mooab oli Israelin vallan alaisena ja kuvailee sitten maansa katkeraa vapautustaistelua. Kerskailtuaan voitoistaan sekä julmuudestaan vihollisiaan kohtaan Meesa ylistää sitä siunausta, jonka on tuottanut maalleen, luettelee rakentamansa kaupungit, pystyttämänsä portit ja tornit, kaivamansa sisternit ja rakentamansa maantiet.
Tel Danista Pohjois-Israelista vuonna 1993 löytyneessä piirtokirjoituksessa mainitaan mm. Israelin kuningas sekä Daavidin huone. Kirjoitus on hakattu basalttiin aramean kielellä n. 850 eKr.
Assyrian kuningas Salmanassar III:n (859-824 eKr.) mustassa obeliskissa Salamanassar kuvataan ottamassa vastaan alamaisuuttaan osoittavan Israelin kuningas Jeehun tuomaa pakkoveroa v. 841 eKr. Nuolenpääteksitissä kuvan reunalla sanotaan ”Jeehu, Omrin poika”, vaikka todellisuudessa Jeehu oli vallananastaja eikä kuulunut Omrin sukuun.
Dareioksen palatsin läntisiin portaisiin Persepoliissa on tehty piirtokirjoitus, jonka on saanut aikaan Artakserkses III (359-338 eKr.). Se on tehty vanhalla persialaisella nuolenpääkirjoituksella ja niitä reunustavat ruhtinaat ja arvohenkilöt piirtokirjoitusta, joka ilmoittaa kuninkaan arvonimet ja hänen esi-isänsä, sekä hän on rakennuttanut portaat.
Vuonna 1882 britit miehittivät Egyptin, josta 1914 tuli Turkin tunnustama Ison-Britannian protektoraatti. Veristen levottomuuksien jälkeen Iso-Britannia purki suojelusopimuksen 1922 ja tunnusti kuningaskunnaksi julistautuneen Egyptin, mutta jätti kuitenkin joukkoja maahan. Brittien valta päättyi 1936, jolloin Fuad I:n seuraaja Faruk nousi valtaistuimelle. Yli sata vuotta sitten Egyptin Oksyrynkhoksesta löytyi antiikin ajan kaatopaikalta valtava määrä papyruksen riekaleita. Uuden tekniikan avulla niistä on saatu esiin tekstejä, joita tähän asti ei ole pystynyt lukemaan. Joukossa on katkelmia antiikin kadonneista teoksista.
Qumranin Kuolleenmeren luoteisrannikon vuoristossa olevista raunioista, jossa Jeesuksen syntymän aikoihin sijaitsi essealaisten luostarimainen keskus ja jonka luolista vuonna 1947 alkaen löytyi suuri joukko raamatullisia käsikirjoituksia ja muita juutalaisia uskonnollisia tekstejä.
Kansainvaellukset
kansainvaellukset, eli kansojen siirtymiset uusille asuma-alueille parempien toimeentulomahdollisuuksien hankkimiseksi. Muuttava kansa oli usein ollut riippuvaisempi luonnonoloista kuin se kansa, jonka maahan on muutettu. Historiallisesti merkittäviä ovat olleet mm. kelttien, germaanien, slaavien, arabien ja mongolien vaellukset. Myös viikinkiretket voidaan lukea kansainvaelluksiin. Usein kansainvaelluksilla tarkoitetaan nimenomaan germaanien suuria vaelluksia Euroopassa 300-luvun lopulta 500-luvun lopulle.
Silkkitie
Länsi- ja Keski- Aasia Kiinaan saakka on ikimuistoisista ajoista asti ollut karavaaniliikenteen aluetta. Kiinasta Iraniin ja Syyriaan johti muinoin kuuluisa silkkitie. Silkkitie on muistona myös Kiinan ja Rooman muinaisesta kaupankäynnistä. Arabeja suvaitsemattomat turkkilaiset saivat vallan Välimeren itä-rannikolla Bagdadin kalifin kukistuttua mongolihyökkäykseen. Tällöin katkesivat vanhat aasialais-eurooppalaiset kauppasiteet, joita Italian kauppakaupungit olivat antiikin aikojen jälkeen jatkaneet asioimalla Intiasta ja Kiinasta karavaanitietä (silkkitie) tavaroita tuoneiden arabialaisten kanssa.
Raamatussa mainitaan silkin kuuluneen maailmankaupungin (Baabelin, Rooman) aarteisiin. On tunnettua, että Rooman ylimystönaiset mielellään pukeutuivat silkkiin, joka tuotiin Kiinasta härkäkaravaaneilla. Vanhaa Lähi-Idän ja Kiinan yhdystietä nimitettiin tämän vuoksi ”Silkkitieksi” Kiinan hallitsijahuoneena oli Tang dynastia (618-907 jKr.). Sitä pidetään yhtenä kiinalaisen sivilisaation huippukohtana. Tang-dynastia oli valloittajadynastia, joka ulotti Kiinan rajat jälleen kauaksi Keski-Aasiaan. Myös kaupalliset yhteydet länteen olivat vilkkaat Silkkitiellä. Silkkitietä saapui Kiinaan uusia musiikkimuotoja, tanssityylejä, soittimia, tapoja ja muotoja.
Marco Polo (1254–1324), venetsialainen kauppias ja tutkimusmatkailija. Marco Polo lähti 1271 isänsä Niccolòn ja setänsä Maffeo Polon mukana kauppamatkalle Mongoliaan, ja he saapuivat mongolien suurkaanin, Kublai-kaanin, luo 1275. Marco Polo saavutti kaanin suosion ja teki tämän palveluksessa useita matkoja eri puolille Etelä-Kiinaa ja tutustui myös Burmaan, Annamiin ja Intiaan. Polot palasivat meritse Kaakkois-Aasian ympäri Persiaan ja sieltä maitse Venetsiaan 1295. Jouduttuaan 1298 meritaistelussa genovalaisten vangiksi Marco Polo vankilassa saneli vankitoverilleen Rustichellolle kuuluisan matkakertomuksensa, joka on julkaistu useilla kielillä, suomeksi 1957 nimellä Marco Polon matkat. Hänen kertomuksensa Kiinan mahtavuudesta sekä kaukaisten kansojen oloista ja tavoista muodostavat ainutlaatuisen keskiajan historian lähteen.
Pentti Mattila 