Carl Gustaf Emil Mannerheim

Suomen syntyyn ja olemassaoloon ehkä kaikkein merkittävimmin on vaikuttanut Carl Gustaf Emil Mannerheim. Carl Gustaf Emil Mannerheim syntyi 4.6.1867 Askainen, kuoli 27.1.1951 Lausanne, Sveitsi, oli itsenäisen Suomen toinen valtionhoitaja, sillä Suomen kuningaskuntahanke kaatui, kun Länsivallat vaativat Suomen saksalaismielisen johdon vaihtoa. Joulukuussa 1918 Svinhufvud erosi valtionhoitajan tehtävästä ja eduskunta valitsi hänen seuraajakseen Gustaf Mannerheimin, jonka johdolla maahan alettiin valmistella tasavaltalaista valtiomuotoa, kuudes presidentti (1944–1946), sotien aikainen puolustusvoimien ylipäällikkö (1918–1919 ja 1939–1945) ja Suomen marsalkka.

Risto Ryti luopui presidentin toimestaan kirjeellä valtioneuvostolle 1.8.1944, jossa hän kertoi Suomen vaikeasta ja uhanalaisesta asemasta, minkä seurauksena välttämättömänä löytää ratkaisuja keskittämällä ylin toimeenpanovalta sekä sotilas- että siviilihallinnon alalla samalle henkilölle. Tämän aikaansaamiseksi Ryti ilmoittaa päättäneensä luopua tasavallan presidentin toimesta. Eronneen presidentin kirjeessä valtioneuvostolle oli annettu selvä viite toivottavaan ratkaisuun nähden. Ylintä toimeenpanovaltaa sekä sotilas- että siviilihallinnon alalla samoihin käsiin keskitettäessä saattoi tulla kysymykseen vain yksi henkilö silloin: Suomen marsalkka Gustaf Mannerheim. Presidentin toimen järjestämistä koskeva lakiehdotus sai eduskunnassa ennätyksellisen pikaisen käsittelyn. Lakiehdotus hyväksyttiinkin sinä päivänä jo ensimmäisessä ja toisessa käsittelyssä, lopullisen eli kolmannen käsittelyn siirtyessä perjantaihin elokuun 4:n päivään, minkä jälkeen uusi presidentti Gustaf Mannerheim ryhtyi presidentin tointa hoitamaan.

Mannerheimin isän suku on lähtöisin Saksasta, mistä suvun kantaisä siirtyi 1640-luvulla Ruotsiin. Suvun arveltiin pitkään olevan kotoisin Alankomaista.

Carl Gustaf Emil Mannerheimin isä kamarijunkkari Carl Robert Mannerheim (1835–1914) poikkesi suvun perinteistä, sillä hänestä ei tullut sotilasta eikä virkamiestä. Carl Robert tunnettiin radikaaleista poliittisista näkemyksistään, ja kun hän peri isältään kreivin arvonimen, viranomaiset paheksuivat häntä poliittisena satiirikkona. Carl Robert Mannerheim muutti Pariisiin velkojensa takia, koska oli peliriippuvainen. Carl Robert Mannerheim solmi toisen avioliiton Pariisissa vuonna 1883, puoliso oli hovineiti, vapaaherratar Sofia Nordenstam (1849–1914). Sofia Nordenstamin isä oli senaattori ja kenraali, vapaaherra johan Mauritz Nordenstam ja äiti Olga o.s. Panova. Toisesta avioliitosta syntyi yksi lapsi. Perhe muutti takaisin Suomeen vuonna 1887. Tästä avioliitosta syntyi Olga Sofia Margareta (Kissie) (1882–1941). Margateta Mannerheim avioitui Michael Gripenbergin kanssa, joka oli everstiluutnatti ja kartanonomistaja. Michael Gripenbergistä tuli Oy Systema Ab:n johtaja Carl Robert Mannerheimin jälkeen.

Stig Jägerskiöld ”Nuori Mannerheim” (Otava 1964), josta lainaus sivulta 12: ”Suku ei alkuunkaan ollut ruotsalainen – ja tätä seikkaa Gustaf Mannerheim usein elämänsä aikana tuli ajatelleeksi uransa vaihtuessa ja joutuessaan sopeutumaan vieraaseen ympäristöön ja käyttämään muita kieliä kuin äidinkieltään ruotsia. Henrik Mannerheim (k. 1667) oli alkuaan hollantilainen, mutta tullut Saksasta kauppiaana suurvalta-ajan Ruotsiin ja asettunut Gävleen. Myöhempi sukupolvi oli solminut suhteita mahtaviin kauppias- ja teollisuuspiireihin Kaarle XI:n yksinvallan aikana ja aateloitu v. 1693 nimellä Mannerheim. 1700-luvulla suvun jäsenistä tuli sotilaita, ja heistä huomattavin Gustaf Henrik – joka mm. v. 1718 Kaarle XII:n kaatuessa oli hänen joukoissaan Fredrikshaldissa – yleni kenraaliksi ja vapaaherraksi. Sukulaisuussuhde loistavan C. A. Ehrensvärdiin ja tämän piiriin antoi lisää hohdetta Mannerheimeihinkin. Veljesten Carl Erik (1759-1837) ja Lars Augustin Mannerheimin (1749-1835) ansiosta suku sai sijansa sekä Suomen että Ruotsin 1800-luvun historiassa… Carl Erik oli hankkinut itselleen Flemingien vanhan historiallisen kartanon, Louhisaaren, ja nainut suomalaisen Wendela Sofia von Willebrandin. Haminan rauhan jälkeen hän jäi Suomeen… Suomen historian ensimmäinen Mannerheim oli aloittanut uransa sotilaana ja päättänyt sen virkamiehenä. Toinen – hänen poikansa Carl Gustaf (1797-1854) – valitsi lakimiehen alan… Carl Gustaf Mannerheim oli naimisissa Eva Vilhelmiina von Schantzin kanssa, ja avioliitosta syntyi neljä täysi-ikäiseksi elänyttä lasta: poika Carl Robert… Louhisaari joutui pojalle Carl Robertille… Ennen kaikkea Carl Robert Mannerheim kuitenkin oli maanviljelijä, teollisuus- ja liikemies… Hän oli puutavarateollisuuden edelläkävijöitä, oli yhdessä Albert von Julinin ja Christian Lovénin kanssa Kuusankoski-yhtiön perustajia ja perusti myös monia muita pienempiä teollisuuslaitoksia. Vaikka taloudellinen tuho kohtasi hänet v. 1880, hän pystyi kuitenkin vuosisadan loppupuolella tavattoman tarmonsa ja kykynsä ansiosta perustamaan uuden liikkeen, Systeman, konttoritarvikkeiden erikoisliikkeen, joka hänen johdollaan nousi kukoistukseen. Vaarallisin oli kuitenkin pelihimo, jota hän ei kyennyt tukahduttamaan, ennen kuin oli auttamattoman myöhäistä… 

Carl Robert ja Hélene Mannerheimin avioliiton haaksirikkoutumiseen 1880-luvun alussa eivät olleet syynä pelkästään raha-asiat, vaan koko heidän perhe-elämänsä. Mies oli luonteeltaan tasapainoton. Hän oli välinpitämätön uskonnon asioita, kun taas hänen puolisonsa oli lämmin kristitty; äitinsä kodista Hélene oli perinyt aikaisempien sukupolvien herrnhutilaisen kristillisyyden, jonka voima vaikutti kauan hänen lastensakin elämänkatsomukseen. Carl Robertin esiintyminen sai lopulta sellaiset muodot, että se herätti huomiota ja paheksumista. Hän jätti vaimonsa ja seitsemän lastaan sananmukaisesti tuuliajolle ja asettui itse asumaan Pariisiin toisen naisen kanssa… Von Julinin perhe oli kuitenkin suhtautunut hieman epäillen Carl Robertin kosintaan ja lähettänyt Hélenen joksikin aikaa enon sääntöperintötilalle Kemiön Syvälahteen, mutta Carl Robert voitti vastarinnan, ja häät vietettiin Fiskarsissa joulukuun 31. p. 1862.” Tässä kirjassa tulee selvästi ilmi kuinka C. G. Mannerheim ja kaikki sukulaiset yhdessä suunnittelivat millainen ura ja koulutus kannattaa hankkia ja sen kustannukset, sekä kuinka sen voisi rahoittaa sukulaisten avustuksella ja lainoilla heiltä. Olen hämmästynyt kuinka paljon tulevan uran suunnitteluun silloin käytettiin aikaa, vaivaa ja siihen liittyviin selvityksiin ja laskelmiin. Nykyäänkaikki on erilaista, sillä koulunkäynti on pakollista, eikä sitä suunnitella yksilökohtaiseti itse tai perhepiirissä tai sukulaisten kesken.

Mannerheim avioitui 25-vuotiaana vuonna 1892 venäläisen kenraalimajurin varakkaan perijättären, häntä viisi vuotta nuoremman Anastasia Arapovan kanssa. Heidät vihittiin avioliittoon ortodoksisin menoin pyhien Sakariaan ja Elisabetin kirkossa sekä myöhemmin luterilaisin menoin. Avioliitto ratkaisi Mannerheimin taloudelliset ongelmat, joista hän oli kärsinyt koko ikänsä. Liitosta syntyi kaksi tytärtä: Anastasie (1893–1978) ja Sophie (1895–1963). Toinen lapsi, poika, oli syntynyt kuolleena kesällä 1894.

Mannerheimin avioliitto päättyi käytännössä jo vuonna 1902 epäviralliseen asumuseroon. Alun perinkin liitossa oli ollut riskitekijöitä, sillä Mannerheimin väitettiin menneen sukunsa painostuksesta rikkaisiin naimisiin. Mannerheimin vaimon oltua 1900-luvun alussa puolitoista vuotta sotasairaanhoitajana Punaisen Ristin palveluksessa Kaukoidässä, niin Anastasia Mannerheim jätti miehensä ja muutti tyttäriensä kanssa Ranskaan ja vuonna 1903 Kiinan kautta Yhdysvaltoihin vieden molemmat lapset mukanaan. Kymmenen vuotta myöhemmin vuonna 1913 molemmat tyttäret tulivat Suomeen ja sukulaisten hoiviin, sillä isä oli Varsovassa Puolassa eikä voinut ottaa tyttäriä luokseen. Virallisesti Mannerheim erosi kuitenkin vaimostaan vasta vuonna 1919. Pariskunta sopi välinsä kirjeitse 1920-luvulla. He tapasivat toisensa syksyllä 1936 Pariisissa, jossa sopivat kasvotusten. Anastasia kuoli pian tämän jälkeen. Muistelmateoksessaan Mannerheim omistaa avioliitolleen ja vaimolleen ainoastaan yhden lauseen. Anastasie ja Sophie elivät vanhempiensa avioeron jälkeen naimattomina Britanniassa ja Ranskassa.

Suomi itsenäistyi 6. joulukuuta 1917. Mannerheim saapui Suomeen 18. joulukuuta. Tällöin yhteenotto valkoisten ja punaisten sotilasosastojen välillä alkoi näyttää vääjäämättömältä. Järjestyksen saamiseksi maahan Suomen hallitus, Svinhufvudin senaatti nimitti Mannerheimin 15. tammikuuta sotilaskomitean puheenjohtajaksi ja hallituksen eli valkoisten ylipäälliköksi 26. tammikuuta 1918. Valkoiset suorittivat venäläisten joukkojen aseistariisumisen Pohjanmaalla. Mannerheim ylennettiin ratsuväenkenraaliksi 28. tammikuuta (nimitys tapahtui taannehtivasti 7. maaliskuuta). Samaan aikaan kapinaan nousseet punaiset kaappasivat vallan eduskunnalta ja hallitukselta Etelä-Suomessa.

Sisällissodassa Mannerheim otti vieraiden sotajoukkojen apuun kutsumiseen täysin kielteisen kannan, sillä hän olisi halunnut viedä sodan loppuun valkoisten omin voimin. Hänen vastustuksestaan huolimatta punaisia paenneet hallituksen jäsenet eli Vaasan senaatti pyysi apua Saksan keisarikunnalta.

Yrjö Nurmio ”Suomen itsenäisyys ja Saksa” (WSOY 1957), josta lainaus sivulta 188: ”Frankfurter Zeitungin kirjeenvaihtaja, tri Paquet oli itse kirjoittanut vaikutelmistaan muistion, jonka hän oli jättänyt Saksan Tukholman-lähetystölle… Paquet kertoo tässä muistiossa viettäneensä Suomessa helmikuun 16. ja 25. päivän välisen ajan, jolloin hän oli ollut pari päivää Mannerheimin päämajassa Seinäjoella, neljä päivää Vaasassa ja muun ajan Torniossa, Kokkolassa ja Oulussa. Tämän saksalaisen sanomalehtimiehen mielestä nuoren suomalaisen sotalaitoksen organisaatio näyttää tähän asti vielä ’jotenkin primitiiviseltä ja puutteelliselta’… Upseeriston hän oli todennut koostuvan eri aineksista. Siinä oli ’joukko vanhempia herroja, jotka kuuluivat yli 18 vuotta sitten hajotettuun Suomen armeijaan ja jotka eivät enää yleensä tehneet erityisen sotilaallista vaikutusta’. Edelleen siihen kuului nuoria, sivistyneitä piireistä lähtöisin olevaa urheilijaväkeä ja vapaaehtoisia sekä suhteellisesti vielä pienempi määrä ammattiupseereita, syntyään suomalaisia ja baltteja’, jotka niin kuin Mannerheim itse vielä vähän aikaa sitten olivat Venäjän palveluksessa’. Yleisesikunnan Seinäjoella olevan operatiivisen osaston näyttivät Paquet’n mukaan muodostavan pääasiallisesti nuoremmat ruotsalaiset yleisesikuntaupseerit. Paquet oli myös saanut keskustella itse Mannerheimin kanssa, ja oli ollut puhetta saksalaisten avusta.

Myös Suomen marsalkka Mannerheim on lomaillut Portugalin Algarven Portimaon Praia da Rochalla yksityisessä palatsissa 1945, josta myöhemmin on tullut Bela Vista -hotelli. Katso lisätietoja… http://www.mannerheim.fi/13_erity/s_eriko_cgmportugali.htm

Anni Voipio ”Suomen Marsalkka – elämäkerta” (WSOY 1953), josta lainaus sivulta 373: ”Miltei Mannerheimin kodiksi saattaisi kutsua Val-Montin kylpyläparantolaa Montreux’n kaupungin ylävuorella Alppien rinteellä Genéven järven rannalla Sveitsissä. Useita talvia peräkkäin hän vietti siellä hoitaen terveyttään, mutta ennen kaikkea keskittyen viimeiseen työhönsä, muistelmien kirjoittamiseen… Hänen ensimmäisessä kerroksessa olevan huoneensa parvekkeelta avautui laaja näköala Genéven järvelle ja sen taustalla kohoaville Dents du Midin ikuisen lumen peittämille huipuille… Vuoden 1950 joulun Mannerheim vietti Luganossa.

Kirjallisuus ja lähteet:
Carl Gustaf Mannerheim ”Matka Aasian halki – Päiväkirja matkalta Kaspianmeri-Peking” (Suomen kirja 1941)
Carl Gustaf Emil Mannerheim ”Suomen marsalkan muistelmat” (Otava 1954)
Harry Halén ”Matka Kiinaan – tiedusteluraportti 1906-1908 / C. G. Mannerheim” (SKS 2013)
C. G. Mannerheim ”Päiväkirja Japanin sodasta 1904-1905 sekä rintamakirjeitä omaisille” (Otava 1982)
Stig Jägerskiöld ”Nuori Mannerheim” (Otava 1964)
Anni Voipio ”Suomen Marsalkka – elämäkerta” (WSOY 1953)
Teemu Keskisarja ”Hulttio – Gustaf Mannerheimin painava nuoruus” (Siltala 2016)
Yrjö Nurmio ”Suomen itsenäisyys ja Saksa” (WSOY 1957)
Wikipedia