Kalenterit

Kaikilla maailman kansoilla ja uskonnoilla on omia kalentereita ja juhlapäiviä, sekä niiden erilaisia viettotapoja. Vaikka nykyajan kalenteriin on merkittyjä juhlia, joista saa vapaapäivän, mutta me ei välttämättä tiedä aina, mikä niiden synty ja merkitys on. Keskitytään vain siihen vapaa-ajan viettoon kalenteriin merkittynä vapaapäivänä. Kalentereilla ja päivämäärillä on tärkeä merkitys jokapäiväisessä elämässämme sitoa tapahtumat aikajanalle, josta saamme kiinni ja vaihtelua arkipäiviimme.

On hyvä tietää kalenterin taustoista ja merkityksestä jotakin, että ymmärtää kalenterikäytännöt oikein.

Annaalit, joka tulee latinasta Annales, sanasta annus, vuosi, eli olivat vuosikirjoja, joihin merkittiin historialliset tapahtumat kronologisessa järjestyksessä vuosittain. Roomassa papit kirjasivat annaaleihin kunkin vuoden virkamiehet ja tärkeimmät tapahtumat. Keskiajalla munkkien laatimat annaalit muodostivat historiankirjoituksen rungon.

Ei tiedetä tai jakseta selvittää kuinka kalenterijuhlia pitäisi oikein viettää ottaen huomioon niiden alkuperäisessä tarkoituksessaan. Meidän nykyinen kalenterimme tunnettiin juliaanisena kalenterina, jonka oli luonut Rooman hallitsija. Se perustuu kokonaan aurinkoon. Tämän vuoksi meillä on karkausvuodet, joihin lisätään yksi päivä joka neljäs vuosi.  Paavi Gregorius teki muutamia muutoksia juliaaniseen kalenteriin ja se tunnetaan gregoriaanisena kalenterina. Muslimien kalenteri perustuu kuunkiertoon. Tämän vuoksi ramadan kiertää vuoden eri kuukausien läpi. Jumalan juutalaisille Raamatussa antama kalenteri löytyy 1 Moos. kirjasta, jonka mukaan se perustuu aurinkoon ja kuuhun.

Britanniassa on jo kokeiltu nelipäiväistä työviikkoa, jolloin vapaapäiviä, eli lepopäiviä olisi jo kolme 7 päiväisessä viikossa, mikä lisää vapaa-ajan määrää merkittävästi. Varsin lyhyessä ajassa teollistumisen myötä on työpäivien määrä jo vähentynyt, mutta samaan aikaan myös raportoitu mielenterveysongelmien lisääntymisestä, voiko tästä tehdä syy ja seuraus johtopäätöksiä. Lisääntynyt vapaa-aika tuo niin paljon joutoaikaa, eikä välttämättä kaikki saa siksi ajaksi mitään järkevää tekemistä. Onko näillä asioilla yhteyttä?

Varhaiset kristityt jatkoivat Rooman ja Aleksandrian kaupunkien ulkopuolella aina 300-luvulle saakka juutalaisen sapatin viettämistä ”Herran päivän” eli sunnuntain rinnalla. Vähitellen sunnuntain merkitys kasvoi ja sapatin merkitys väheni, kunnes kristityt lakkasivat viettämästä sapattia kokonaan. Sunnuntai nousi lopullisesti nykyiseen asemaansa neljännen ja kuudennen vuosisadan välillä. Rooman Keisari Konstanius I julisti vuonna 321 sunnuntain virallisesti ainoaksi pyhäpäiväksi, mikä sopi sekä kristityille että pakanoille. Sunnuntain nostamisen kristittyjen pyhäpäiväksi tarkasta ajankohdasta, tapahtumapaikasta tai tekijöistä ei ole kuitenkaan päästy selvyyteen, sillä vanhat lähteet eivät anna siitä tarpeeksi tietoa. Joka tapauksessa sunnuntaista, viikon ensimmäisestä päivästä, oli tullut kristittyjen pyhäpäivä viimeistään vuoteen 150 mennessä. Näinä nykyajan päivinä sunnuntain merkitystä pyritään murentamaan, häivyttämään ja poistamaan, kun on sallittu kauppojen sunnuntaiset aukiolot jne.

David Pawson ”Galatalaiskirje” (KKJMK OY 2015), josta lainaus sivulta 181: ”Paavali piti kalenterikristillisyyttä pakanuuteen palaamisena. Haluan sinun ymmärtävän asian. Paastonaika on parhaillaan alkamassa (pääsiäistä edeltävä paastonaika on tärkeä perinne joissakin Britannian kirkoissa). Eräs veli antoi minulle viime viikolla ehdotelman, mitä saisin paaston aikana syödä – vaikkei Raamatussa puhuta paastonajasta mitään. Ei kiitos; minä olen vapaa, kiitos Jumalalle! Raamatussa ei ole kalenteria. Joka sunnuntai on ylösnousemuksen päivä. Joka päivä on Herran päivä. Jos alistumme pakkoon, rupeamme noudattamaan paastonajan sääntöjä ja luovumme herkuista – koska luulemme, että Herra sitä meiltä odottaa – olemme vajonneet alas. ’Te taannutte sääntöjen noudattamiseen’, Paavali sanoo. Noudattaminen on avainsana.”

Ranskassa vuonna 1793 siirryttiin vallankumouskalenteriin, koska Maxmillien Robespierre ja Jean-Paul Marat halusivat poistaa kaikki viittaukset uskontoon. Lakiasäätävä kansalliskokous otti vuonna 1793 käyttöön kymmenellä jaollisen desimaaliajan. Vuorokauden 24 tuntia vaihtui 10 tunniksi. Viikossa oli kymmenen päivää. Kaikki kuukaudet olivat 30 päivän mittaisia. Keisari Napoleon kumosi vallankumouskalenterin vuonna 1805.

Neuvostoliittolainen vallankumouskalenteri oli käytössä Neuvostoliitossa vuosina 1929-1940. Sen erikoisuus oli viisipäiväinen, myöhemmin kuusipäiväinen työviikko. Vallankumouksen jälkeen Lenin vaihtoi Venäjällä käytetyn juliaanisen kalenterin gregoriaaniseksi. Vuonna 1929 kalenteria ”järkeistettiin” osittain Ranskassa käytössä olleen vallankumouskalenterin mukaiseksi. Vuosi jakaantui 12 kuukauteen, joissa kussakin oli 30 päivää. Ylimääräiset päivät olivat lomapäiviä ja ne oli siroteltu ympäri vuotta. Uskontoon perustuvan seitsenpäiväisen viikon tilalle otettiin viisipäiväinen työviikko, eli kukin kuukausi koostui kuudesta viisipäiväisestä viikosta. Työläiset jaettiin viiteen ryhmään, joista kullakin oli vapaapäivänään yksi viikon päivistä. Tarkoitus oli lisätä työtehoa, kun tehtaiden ei tarvinnut koskaan seisoa. Nimien sijasta päivillä oli värit. Tämä kalenteri koski työntekoa. Vaikka työläisillä oli uudessa järjestelmässä enemmän vapaapäiviä, se haittasi yhteisöllistä elämää ja perhe-elämää ja siitä tuli siksi hyvin epäsuosittu. Tuotanto ei myöskään tehostunut merkittävästi uuden järjestelmän takia. Jo vuonna 1931 gregoriaanisen kalenterin kuukausirytmi palautettiin. Työviikko muutettiin kuusipäiväiseksi ja kytkettiin kuukaudenpäivään niin, että joka kuukauden 6., 12., 18., 24. ja 30. päivät olivat vapaita. 31. päivä saattoi olla vapaa tai sitten ei. Käytännössä ihmiset pitivät usein vapaata sekä sunnuntain että uuden vapaapäivän, ja lopulta kalenterikokeilusta luovuttiin.

Monille maallistuneille kristityille ja muillekin juhlapäivien merkitys on hämärtynyt ja niistä on saattanut tullut vain arkipäiväisiä vapaapäiviä, kuten minullekin, joten otin selvää mistä juhlapäivissä on oikein kyse. Raamatun juhlista yleisin on sapatti eli viikon 7:s eli viimeinen päivä, joka on lepo- ja juhlapäivä. Mooseksen lain mukaan sapatti oli pyhitettävä Herralle, 2. Moos. 20:8-11, 5. Moos. 5:12-15. Seitsenpäiväinen viikko oli kyllä olemassa Israelin ulkopuolellakin. Jo aikaisemmissa nuolenpääteksteissä esiintyy määräyksiä, että kuninkaan ja pappien oli jokaisena uudenkuun alusta laskettuna 7:ntenä päivänä, siis kuukauden 7:ntenä, 14:ntenä, 21:ntena ja 28:ntenä päivinä, oltava poissa virantoimituksesta ja vetäydyttävä hiljaisuuteen. Silloin ei tehty työtä. Silloisessa Israelin temppelissä näkyleivät vaihdettiin ja arkipäiväiset uhrit suoritettiin kaksinkertaisina.

Myöhäiskeskiajalla (1500 -luvulla) kirjapainajia paljon työllistänyt kirja oli ”Hortulus anime” niminen rukouskirja. Se oli olemassa latinaksi vuodesta 1498 ja saksaksi (Seelengärtlein) vuodesta 1502. ’Hortulus animen’ alussa oli kalenteriosa, johon sisältyi monenmoisia tähtitieteellisiä ja terveysopillisia opetuksia, sitten pääosa, rukouksia eri lähteistä, Raamatusta ja pyhimyslegendoista (Marian pyhimyskulttia ja ihmeuskoa). Viimeisenä osastona Ars moriendi -jakso, eli kehoituksia ja rukouksia kuolevia varten.

Kansanvalistusseuran kalenterissa vuodelta 1945 on kirjan alussa ja lopussa paljon mainoksia, joiden avulla kirjan hinta on saatu kohtuulliseksi. Kalenterista löytyy tietoa auringon- ja kuun pimennyksistä, almanakka, yleiskalenteri, nimipäivät, yleistietoa postista ja rautateistä. Kalenterista löytyy tietoa maamme tärkeistä tiedoista, kuten presidentin vaihdoksesta, sekä muistosanoja vainajille jne.

Mitä missä milloin – kansalaisen vuosikirja on Otavan vuosittain julkaisema tietokirja, jossa käsitellään kuluneen vuoden tapahtumia ja puheenaiheita. Ensimmäinen vuosikirja julkaistiin 1950, ja uusi on julkaistu sen jälkeen joka vuosi.

Kalenterijärjestelmien laatiminen edellytti tietoja auringon, kuun ja tähtien liikkeistä toisiinsa nähden, eli tähtitieteestä. Tähtitiede on yksi vanhimmista tieteistä, sillä ihmiset ovat tutkineet aurinkoa, kuuta, planeettoja ja tähtiä vähintään 5 000 vuotta Ihmisen esihistoriallisina aikoina tähtitiede liittyi useissa kulttuureissa uskonnollisuuteen. Sekä uskonnollisia menoja että tähtitaivaan havainnointia varten rakennettiin ympäri maailmaa rakennelmia. Antiikin Kreikassa filosofit kehittivät erilaisia malleja taivaankappaleiden liikkeiden selittämiseksi Aristarkos esitti jo noin 280 eKr., että Maa kiertää Aurinkoa.  Eratosthenes arvioi maapallon ympärysmitan varsin tarkasti tutkimalla varjojen kulmia toisistaan kaukana olevilla paikoilla. Klaudius Ptolemaios julkaisi noin 140-luvulla jaa. Almagestin, jonka määrittelemä maakeskeinen kaikkeuden malli pysyi voimassa Euroopassa yli tuhat vuotta. Arabimaailmassa tähtitieteilijät kehittivät keskiajalla tieteen siihen mennessä korkeimmalle tasolleen. Nikolaus Kopernikus esitteli aurinkokeskeisen järjestelmänsä vuonna 1543. Tyko Brahen tekemien tarkkojen planeettahavaintojen pohjalta Johannes Kepler muotoili kolme planeettojen liikettä koskevaa lakia vuosina 1609–1618. Vuosina 1609–1610 Galileo Galilei teki ensimmäiset kaukoputkihavaintonsa, joista tärkein oli Jupiterin neljän suurimman kuun löytäminen. Isaac Newton yhdisti 1600-luvun lopulla fysiikan tähtitieteeseen. Vuonna 1687 julkaisemassaan Principiassa Newton esitti liikelakinsa ja painovoimateoriansa, jotka pätivät maapallon ohella myös muualla maailmankaikkeudessa. Painovoimalain ja liikelakien avulla pystyttiin selittämään myös Keplerin lait, mikä loi vankan pohjan taivaanmekaniikalle. Tähtitieteen (astronomia) ja tähdistäennustamisen (astrologia) välillä ei tehty selvää eroa ennen 1700-lukua, ja monet tunnetuista varhaisista tähtitieteilijöistä elättivät itsensä laatimalla myös horoskooppeja.

Mark Biltz ”Verikuut” (Kuva ja Sana 2014), josta lainaus sivulta 72: ”Seuraavissa luvuissa puhun syysjuhlista… Kääntäjät siis tulkitsevat saman heprean sanan, moed, siten, että käyttävät kahta täysin erilaista sanaa, (vuoden) ajat ja juhla-ajat… Heprean kielessä tuo sana kääntyy täsmällisemmin sanoiksi ’jumalallinen tapaaminen’. Tämä on aivan uskomatonta! Monet uskovat Jumalan kohtaamisiin, mutta oletko sinä koskaan kuvitellut, että ne olisivat etukäteen ajoitettuja? Maailmankaikkeuden Luoja ilmoittaa, että Hän haluaa olla kanssamme tekemisissä määräaikoina. Tuntuu kuin Jumalalla olisi ajanvarauskirja, jota Hän käyttää pysyäkseen ajan tasalla sitä, milloin haluaa olla tekemisissä meidän ihmisten kanssa. Raamattua lukiessa näitä kohtaamisia auttaa ymmärtämään se, että omaa ’heprealaisen mielenlaadun’ ja perustiedot heprean kielestä. Herran juhlat ovat jumalallisia kohtaamisia, jolloin Jumala on päättänyt osallistua ihmisen historiaan. Niinpä Jumala on kertonut meille, että Hän loi auringon ja kuun lähettämään merkkejä mutta lisäksi määrittämään Hänen juhlapäiviään tai valittuja aikojaan. Juuri sen vuoksi aurinko ja kuu toimivat kuin kellokoneisto.  Jos haluamme tietää, missä historian vaiheessa olemme Jumalan profeetallisen kellonajan mukaan, meidän on noudatettava Jumalan kellonaikaa eikä omaamme… Jotkut sanovat, etteivät Herran juhlat ole enää tärkeitä, vaan ne ovat Uuden testamentin aikana ollutta ja mennyttä. Jumala on kuitenkin eilisen, tämän päivän ja ikuisuuden Jumala. Jos heittää juhlapäivät menemään, on heittänyt pois yhden koodien tulkitsijansa! Eipä ihme, että Daniel näki näyssään Antikristuksen puhuvan Jumalaa vastaan ja pyrkivän ’muuttamaan ajat’ (Dan. 7:25). Tämä tarkoittaa Jumalan määräaikoja.”

Aapeli Saarisalon Raamatun sanakirja määrittelee kalenterin näin: Suurena apuna Egyptin historian ajanmääräyksissä on ”Siriuskehä”. Egyptiläiset ottivat nimittäin jo varhain käytäntöön 365-päiväisen vuoden. Alkuaan heidän uusi vuotensa alkoi Sirius (Sotis) tähden nousun ja Niilin rajun nousun sattuessa samalle päivälle, niin kuin tapahtuu heinäk. 19 p:nä. Kun ei mitään karkausvuotta ollut käytännössä, alkoi heidän uusi vuotensa 4:ntenä vuonna päivää liian varhain, 8:ntena kahta päivää jne. Heidän uudenvuoden päivänsä ehti siis 1460 v:n (so. 4 X 365) kuluessa kiertää koko vuoden. Näitä 1460-vuotisia ajanjaksoja nimitetään Sotis-ympyröiksi eli Sirius-kehiksi. Censorinus kertoo, että uusi Sirius-kehä alkoi vuosien 140-144 jKr. välillä. Jos uusi kehä alkoi 140 jKr., oli edellinen alkanut 1320 eKr. ja sitä edellinen 2780 eKr. Joku tutkija pitää tätä vuotta Egyptin ajanlaskun alkuna, mutta toiset pitävät mahdottomana, että he siihen asti olisivat olleet ilman ajanlaskua, koska jo silloin pyramidien rakentajain sivistys oli korkeimmillaan. Siksipä he olettavat ensimmäisen kehän alkaneen 4240 eKr.

Muutamat esimerkit selventävät ajan määräämistä Sirius-kehien avulla. Muuan pappi kirjoitti alaisilleen kirjeen 12:nnen dynastian 120:ntenä vuonna ilmoittaakseen näille, että Sirius nousisi sinä vuonna 8:nnen kuun 15 päivänä. Koska kussakin kuukaudessa oli 30 päivää, oli vuosi tällöin siirtynyt 225 päivää asemiltaan. Kirje oli siis kirjoitettu 900 v. jälkeen kehän alkamisen (2780 eKr.) eli siis 1880 eKr. Tästä kirjeestä ilmenee myös, että 12:s dynastia alkoi 2000 eKr. ja kaikki mainitun dynastian vuosiluvut voidaan siis sen nojalla määrätä. Papyrus-Ebers-nimisessä papyruskäärössä olevasta kalenterista taas ilmenee, että 18:nnen dynastian kuningas Amenofis I:n 10:ntenä vuonna erotus oli kasvanut 308 päiväksi. Tämä vuosi oli siis kehän alusta 1232 vuoden matkalla eli siis vuosi 1548 eKr.

Kalenterissa on myös nimipäivät merkittyinä, jonka mukaan omalle kohdalle nimipäivän sattuessa, jolloin voidaan ottaa vastaan onnitteluja nimipäivän johdosta. Emännän tietokirjassa 1950-luvun lopun kehotetaan nimipäivän viettäjää varustautumaan vastaanottamaan onnittelijoita esimerkiksi kahvitarjoilulla. Työpaikoilla tällainen käytäntö elää vahvasti esimerkiksi Ranskassa ja Puolassa. Vuoden 2020 suomalaisessa nimipäiväkalenterissa on 908 nimeä. Almanakkaan lisätään nimi, kun 1900-luvun alusta samaa nimeä on annettu noin viidellesadalle suomalaiselle. Uusien nimien lisäämisestä almanakkaan vastaa Helsingin yliopiston almanakkatoimisto, joka omistaa nimipäivälistan tekijänoikeudet. Nimipäivän vietto juontaa juurensa keskiaikaisesta pyhimyskalenterista, sillä katolinen ja ortodoksinen kirkko nimesivät kalenteriin pyhimysten muistopäiviä, usein joko heidän syntymä- tai kuolinpäiviensä mukaan, ja nimipäivät vakiintuivat osaksi suomalaista arkielämää jo 1300-luvulla. Nimipäivät olivat tärkeitä vuodenkulun merkkipäiviä; niiden mukaan ajoitettiin vuotuiset työt, kuten kylvö, sadonkorjuu, teurastus ja niin edelleen. Kirkon reformaatio karsi luterilaisesta kirkosta suuren osan katolisista perinteistä, mutta nimipäivien vietto oli niin vakiintunut käytäntö, että se jäi elämään. Erioikeus almanakan julkaisemiseen oli yliopistolla, jonka kansanalmanakka ilmestyi suomenkielisenä vuodesta 1705. 1800-luvulle tultaessa nimipäiväkalenteria alettiin täydentää myös ei-kristillisperäisillä nimillä.

Sapatti on viikoittainen lepopäivä, jota vietetään juutalaisen viikon viimeisenä päivänä. Sapatti perustuu Raamatun luomiskertomukseen, jossa Jumala lepäsi luomisen jälkeisenä seitsemäntenä päivänä. Sapatti on asetettu myös kolmantena käskynä kymmenessä käskyssä (2. Moos. 20:8–12). Profeetat tähdentävät sapatin pitämisen tärkeyttä. He varoittavat hyvin ankarasti materialistisesta, sapattikäskyä väheksyvästä asenteesta Jer. 17:21,22,27, ja korostavat samalla oikeassa jumalanpelossa tapahtuvaan sapatin viettoon kätkeytyvää siunausta, Jes. 56:2-5. Sapattia vietti myös kristillinen alkuseurakunta. Sapatti on juutalaisuuden tärkein rituaali ja ainoa, joka mainitaan kymmenessä käskyssä. Se on myös juutalaisten tärkein juhlapäivä. Harras juutalainen aloittaa sapattiin valmistautumisen perjantai-iltapäivällä klo 18.00. Koti siivotaan sitä ennen ja perhe peseytyy ja pukeutuu huolitellusti. Pöytä katetaan hienoksi ja päivällinen valmistetaan. Tarpeelliset valot sytytetään valmiiksi ja ruokaa valmistetaan myös seuraavaksi päiväksi, sillä valojen sytyttäminen ja ruoanlaitto ovat sapatin aikana kiellettyä. Sapatti alkaa illalla, sillä luomiskertomuksessa ilta ilmoitetaan vuorokauden alkuna. Ennen sapatin alkua perheen nainen sytyttää kaksi sapattikynttilää ja lausuu siunauksen. Sapattikynttilät sytytetään viimeistään 18 minuuttia ennen auringonlaskua. Sen jälkeen perhe käy joskus 45 minuuttia kestävässä sapattipalveluksessa. Palattuaan kotiin perhe syö kotonaan päivällisen, jota ennen perheen mies lausuu kiddushin, viinimalja kädessä lausuttavan rukouksen, joka pyhittää sapatin. Koska sapattia kehotetaan Raamatussa yhtäällä ”muistamaan”, toisaalla ”noudattamaan”, perjantai-iltana on tapana sytyttää vähintään kaksi kynttilää. Joskus kynttilöitä on yksi jokaista perheenjäsentä kohden. Ateria aloitetaan leivällä, jolle lausutaan siunaus. Aterian jälkeen perhe viettää aikaa yhdessä keskustellen tai lukien Tooraa. Sapattiaamun jumalanpalvelus järjestetään perinteisesti lauantaiaamuna kello yhdeksän ja kahdentoista välillä. Sen lisäksi perinteiseen sapattiin kuuluvat iltajumalanpalvelus perjantai-iltana ja iltapäivän jumalanpalvelus lauantaina iltapäivällä. Viulunsoittaja katolla elokuvassa saa hyvän käsityksen juutalaisten sapatin vietosta.

Vuoden 1686 kirkkolaki antoi tarkkoja ohjeita sapatin pyhittämisestä (kyse on sunnuntaista, eikä juutalaisten sabatista). Jokaisen oli osallistuttava säännöllisesti jumalanpalveluksiin, ja kaikkinainen työnteko oli pyhäpäivisin kielletty. Kirkkokuri tähtäsi lähinnä kristillisen siveellisyyden sekä kirkossa vallinneen järjestyksen ylläpitämiseen. Vuoden 1726 konventikkeliplakaatti kielsi oikeaoppisuuden turvaksi jopa yksityiset uskonnolliset hartauskokoukset, jos niitä ei voinut lukea sallituksi kotihartaudeksi. Kirkkokurista huolehtivat kirkkoherra ja kirkkoraati. Kurinpidon välineinä olivat nuhtelu, varoitus, kirkolle tehtävä työ, sakko, jalkapuu, häpeäpenkki, julkirippi, ehtoolliselta pois sulkeminen ja seurakunnasta erottaminen. Oikeus kirkolliseen jalkapuurangaistukseen tuomitsemiseen oli rovastilla tai kirkkoherralla yhdessä seurakunnan kirkkoraadin kanssa. Rangaistukseen sai tuomita vähäisistä rikkomuksista, sellaisista joista laki ei määrännyt rangaistusta, tai jotka olivat liian vähäpätöisiä maalliseen oikeuteen vietäviksi. Kirkkokurin perimmäinen tarkoitus ei ollut vain kansan kasvattaminen kirkolliseen ja yhteiskunnalliseen järjestykseen, vaan samalla huolenpito siitä, että valtakunnassa noudatettiin Jumalan käskyjä ja säädöksiä. Jokainen synti ei kohdistanut Jumalan vihaa vain asianomaista itseään kohtaan, vaan uhkasi koko pitäjää, maakuntaa ja jopa valtakuntaa, missä sitä oli harjoitettu. Siksi synti vaati sovitusta, ja rangaistus merkitsi vain jumalallisen vanhurskauden toteuttamista.

Juutalaisten kulttuurista sapatin ym. vietosta kertoo mm. elokuva Viulunsoittaja katolla (Fiddler on the Roof), joka  on Norman Jewisonin tuottama ja ohjaama musikaalielokuva vuodelta 1971. Se perustuu samannimiseen, josta elokuvakäsikirjoituksen sovelsivat alkuperäismusikaalin tekijät Jerry Bock ja Joseph Stein. Musikaali puolestaan pohjautuu Solom Aleichemin kirjaan Tewje, maitomies. Elokuva sai kolme Oscar-palkintoa. Elokuvassa köyhää ukrainanjuutalaista maalaismiestä Tevjeä esittää musikaalin Lontoon-versiossa näytellyt israelilainen Topol.

Don Finto ”Sinun kansasi on minun kansani” (Päivä Osakeyhtiö 2013), josta lainaus sivulta 57: ”Julistaakseen maailmalle uskollisuuttaan ja tulevaa vanhurskasta Kuningasta sekä rohkaistakseen kansaansa Jumala järjesti jokavuotisen juhlien sarjan. Israelin tehtävä pappiskansana oli neuvoa pakanakansoja lunastuskertomuksen avulla. Raamatullisten juhlien vietto esitti kertomuksen selvästi… Nämä uudet uskovat olivat sapatin pitäviä, poikansa ympärileikkaavia, Tooraa seuraavia, juhlille osallistuvia juutalaisia, jotka nyt juhlivat Jeesusta, joka antoi tälle kaikelle merkityksen. He eivät lopettaneet yhdenkään juutalaisen tavan harjoittamista tullessaan Jeesuksen seuraajiksi. He kävivät säännöllisesti pyhäkössä (lue Ap. t. 2:46, 5:12) ja olivat usein mukana myös rukoushetkissä (lue Ap. t- 3:1)… Pelastusta ei kuitenkaan saavuteta Mooseksen lakia noudattamalla. Se on ilmainen lahja, jonka Jumala on antanut Messiaan sovituskuoleman kautta. Nyt he pystyivät ymmärtämään, miksi Jesaja oli puhunut ’kärsivästä’ palvelijasta (Jes. 53:3). Jopa juhlat ja uhrimenot saivat uuden merkityksen. Enää pääsiäinen ja helluntai, suuri sovituspäivä ja pasuunansoittojuhla eivät puhuneet kauan sitten tapahtuneesta vapautumisesta ja kivitauluihin kirjoitetusta pyhästä laista. Nyt ne julistivat Messiasta, joka on tullut, ja uhrikaritsaa sekä lakia, joka on kirjoitettuna sydämiimme. Aivan kuten Jeremia ennalta näki: ’uusi liitto’ (lue Jer. 31:31-33). Tässä ei ollut kyse uudesta uskonnosta vaan täyttymyksensä löytäneestä juutalaisuudesta!”

Jeesus itse vietti näitä Raamatun Vanhassa testamentissa annettuja juhlia ja näin osoitti Jumalalle kunnioitustaan, Luuk. 22:8, Joh. 5:1. Myös ensimmäiset juutalaiskristityt ottivat osaa näihin juhliin. Juhlien sisältö puhui heille pelastushistorian täyttymyksen valossa siitä täydellisestä pelastuksesta, josta he olivat päässeet osallisiksi. Juhlien esikuvia oli vietetyt Raamatun Vanhan testamentin juhlat. Pian kuitenkin useimmat juutalaiset juhlat katosivat kristittyjen keskuudesta. Vain pääsiäistä ja helluntaita vietettiin, mutta niilläkin oli yksinomaan kristillinen sisältö.

Mooseksen kautta säädetyt esikuvalliset juhlat, joihin aikanaan perustui elämään Jumalan yhteydessä, ovat Kristuksessa saaneet täyttymyksensä. Kristuksessa on se todellisuus, jonka ennustuksia ja varjokuvia ne olivat, ja uskova pääsee osalliseksi tästä todellisuudesta ollessaan elämänyhteydessä Jeesuksen kanssaan, Kol. 2:9-17.

Uudenkuun juhlassa poltto ja yhteysuhreja uhrattaessa soitettiin torvilla, 4. Moos. 10:10, ja levättiin elämän arkisista velvollisuuksista. Seitsemännen kuukauden 1:senä päivänä, kun uusivuosi alkoi, kokoonnuttiin pyhään juhlaan polttouhria uhraamaan, 3.Moos. 23:24. Enkelien pasunoidessa vietetään kerran suurta uudenvuoden juhlaa, Matt. 23:31. Jokainen 7:s vuosi oli määrätty koko maan lepovuodeksi, sapattivuodeksi. Maan täytyi levätä. Silloin ei juutalainen kyntänyt, ei kylvänyt eikä korjannut satoa. Mitä maa itsestään kasvoi, sen saivat köyhät ja metsäneläimet. Vain hedelmiä käytettiin ravinnoksi. Kaikkien israelilaisten velat tuli silloin antaa anteeksi, 5. Moos. 15:1. Kaikki juutalaiset orjat oli vapautettava, elleivät he halunneet jäädä entisille isännilleen. Seitsemännen seitsenvuotiskauden loputtua alkoi riemuvuosi, 50:s vuosi, 3. Moos. 25:8. Seitsemättä sapattivuotta seurasi suuri vapautuksen vuosi, sekin sapattivuosi. Suurena sovituspäivänä 7:nnen kuukauden 10 p:nä siitä pasuunansoitolla ilmoitettiin kautta maan. Sovitus valmistettiin Golgatalla, mutta Israelille se on kelpaava vasta, Sak. 12:10, sen kansana ottaessa vastaan sovituksen.

Vuosittain vietettiin 3 suurta juhlaa, joihin jokaisen miespuolisen israelilaisen oli saavuttava Herransa eteen niihin paikkoihin, jotka Hän oli valinnut. Ne olivat: happamattoman leivän juhla, viikkojuhla ja lehtimajan juhla, 5. Moos. 16:16, 2. Moos. 23:14. Ensin mainittua vietettiin elonkorjuun alussa, toista sen lopussa ja kolmatta, kun rypälesato oli korjattu. Juhlien yhteydessä tehtiin matkoja pyhille paikoille. Lehtimajajuhla, joka alkoi ja loppui sapattina, kuvaa Jumalan kansan tulevaa lepoa, Aam 9:13-15, Sak. 14:16-21. Samoin kuin sapatti on lepopäivä viikon lopulla, niin tämä juhla oli vuodessa erityinen ilojuhla. Sen tarkoituksena oli samalla kertaa muistuttaa menneistä murheen ajoista Egyptissä ja viitata tulevaan lepoon Jumalan valtakunnassa.

Sukkot, joka tarkoittaa katokset tai majat, on juutalainen lehtimajajuhla. Sukkotin vietto alkaa tišri-kuun viidentenätoista päivänä. Länsimaisessa kalenterissa juhla ajoittuu syys-lokakuulle. Sen vietto on säädetty kolmannessa Mooseksen kirjassa 3. Moos. 23:34-44. Sukkot on šavuotin ja pesahin ohella yksi Toorassa säädetyistä vuotuisista pyhiinvaellusjuhlista, šaloš regalim. Sukkotin aikana juutalaiset syövät, viettävät aikaa ja jopa nukkuvat lehtimajoissa. Alun perin sukkot oli sadonkorjuujuhla. Sadonkorjuun aikaan maanviljelijät asuivat pienissä majoissa pelloillaan, jotta aikaa ei tuhlaantuisi kotimatkoihin. Lehtimaja muistuttaa juutalaisia majoista, joissa israelilaiset asuivat 40-vuotisen erämaavaelluksen aikana, kun kulkivat Egyptistä Luvattuun maahan. Sukkotina juhlitaan Jumalan huolenpitoa ja kiitetään maan sadosta. Se on iloinen juhla katumuspäivät päättäneen jom kippurin jälkeen. Sukkot kestää seitsemän päivää, joista ensimmäinen on varsinainen juhlapäivä jumalanpalveluksineen. Israelin ulkopuolella juhlaa vietetään kahdeksan päivää.

Mark Biltz ”Verikuut” (Kuva ja Sana 2014), josta lainaus sivulta 132: ” Tarkastelemme nyt siis viimeistä juhlaamme, lehtimajanjuhlaa. Mooses selittää Kolmannessa Mooseksen kirjassa tämän juhlan käytäntöjä: ”Ja viettäkää sitä juhlana Herran kunniaksi seitsemän päivää vuodessa. Se olkoon teille ikuinen säädös sukupolvesta sukupolveen; viettäkää se seitsemännessä kuussa. Seitsemän päivää asukaa lehtimajoissa; kaikki Israelissa syntyneet asukoot lehtimajoissa, että teidän jälkeläisenne tietäisivät, kuinka minä annoin israelilaisten asua lehtimajoissa, kun vein heidät pois Egyptin maasta. Minä olen Herra, teidän Jumalanne.” Heprean sana ’lehtimajoille’ on sukkot, joka tarkoittaa ’majoja’, ’lehtimajoja’ tai ’telttoja’. Jaakob lähti 1. Mooseksen Kirjassa erääseen kaupunkiin ja teki siellä majoja (sukkot) karjalleen. Niinpä kaupungin nimeksi tuli Sukkot. Viidennessä Mooseksen Kirjassa näemme, että lehtimajanjuhla oli yksi kolmesta pyhiinvaellusjuhlasta, joiden aikana kaikkien yli 20-vuotiaiden miesten tuli lähteä Jerusalemiin. ”Kolme kertaa vuodessa tulkoon kaikki sinun miesväkesi Herran, sinun Jumalasi, kasvojen eteen siihen paikkaan, jonka hän valitsee: happamattoman leivän juhlana, viikkojuhlana ja lehtimajanjuhlana.” Jumalan lopulliseen suunnitelmaan on aina Aadamin ja Eevan syntiinlankeemuksesta lähtien kuulunut asua kansansa keskellä. Oli ensimmäinen lehtimajanjuhla, kun Israel alkoi rakentaa Jumalan ilmestysmajaa, niin että Hän asuisi heidän kanssaan. (2. Moos. 35).”

Myöhemmin järjestetyt puurim- sekä temppelinvihkimisjuhla, olivat vähemmän arvoisia. Puurim vietettiin sen johdosta, että juutalaisten vihollinen Haaman oli kukistunut est. 9:20-32. Nimi merkitsee ”arpaa”. Juhla vietettiin 12:nnen kuukauden 14 ja 15 p:nä.

Pääsiäinen kertoo Egyptin orjuudesta pelastavasta verestä. Egypti on maailman vertauskuva. Siten Israelin pääsiäinen on esikuva meidän pelastuksestamme synnistä Karitsan, Kristuksen, verellä, 1. Kor. 5:7. Pääsiäistä seuraava happamattoman leivän juhla, sattui sapatin päivälle ja on vertauskuva Jumalan kansan pyhästä vaelluksesta, jonka tulisi seurata pelastusta. Hapatus on Raamatussa pahuuden vertauskuva, eikä sitä saanut käyttää pyhiin tarpeisiin. Paavalillakin se on ilkeyden ja pahuuden vertauskuva, 1. Kor. 5:8. Sapatin jälkeisenä päivänä oli uutislyhteen juhla, 3. Moos. 23:9-14. Esikoislyhde oli esikuvana Kristuksesta, joka nousi viikon ensimmäisenä päivänä kuolleista ”esikoisena”, 1. Kor. 15:22. Hänessä kuolleet nousevat varsinaisena sadonkorjuuaikana.

Juutalaisuudessa vietetään keväällä viikon kestävää pääsiäistä, eli pesah-juhlaa, jonka viettäminen perustuu Mooseksen kirjojen kertomukseen siitä, kun Jumala vapautti Israelin kansan Egyptin orjuudesta Mooseksen kautta. Pesahin ajankohta määräytyy juutalaisen kalenterin mukaan. Se sijoittuu kristillisen pääsiäisen tavoin yleensä huhtikuulle, joskus myös maaliskuulle. Evankeliumien mukaan Jeesuksen ristinkuolema ajoittui pesahin aikaan. Pääsiäinen on myös vuosittainen kristittyjen juhla, jota vietetään Jeesuksen ylösnousemisen kunniaksi. Ensimmäistä pääsiäispäivää eli pääsiäissunnuntaita vietetään kevätpäiväntasauksen jälkeisen täydenkuun jälkeisenä sunnuntaina, minkä vuoksi pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina välillä 22.3 – 25.4 väliseen aikaan. Pääsiäinen on kristinuskon vanhin ja tärkein juhla, jota alettiin viettää 100-luvulla. Pääsiäiseen liittyy erityinen pääsiäismusiikki. Pyhien edellä ja niiden aikana järjestetään kirkoissa pääsiäismusiikkikonsertteja, joista tunnetuimpia ovat suuret kuoro- ja orkesteriesitykset kuten Johann Sebastian Bachin Matteus-passio ja Johannes-passio. Passion musiikki ja tunteet kuvaavat kärsimystä ja toivoa.

Ote keisari Konstantinuksen kirjeestä kaikille Nikean kirkolliskokouksessa vuonna 325 läsnä olleille: ”Kun pääsiäisen pyhään juhlaan liittyvä kysymys nousi esiin, ajateltiin yleisesti olevan tarkoituksenmukaista, että kaikki viettäisivät juhlaa yhtenä päivänä. Oli selitetty olevan erityisen sopimatonta seurata tänä juhlista pyhimpänä niiden juutalaisten tapoja (laskelmia), jotka olivat tahranneet kätensä kaikkein kauheimmilla rikoksilla ja joiden mieli oli pimentynyt. Torjuessamme heidän käytäntönsä välittäkäämme jälkeläisillemme perinnöksi oikeutettu tapa viettää pääsiäistä. Meillä ei pitäisi näin muodoin olla mitään yhteistä juutalaisten kanssa, sillä Vapahtaja on osoittanut meille toisen menettelytavan, oikeamman ja sopivamman järjestyksen (viikonpäivien järjestyksen) palveluksellemme. Siitä seuraavasti yksimielisesti hyväksyen tämän käytännön me haluamme, rakkaat veljet, erottautua juutalaisten iljettävästä seurasta. Onhan tosiaankin häpeällistä kuulla heidän kerskailevan, että me emme kykenisi ilman heidän ohjaustaan pitämään tätä juhlaa. Kuinka he voisivat olla oikeassa, he, joita ei enää Vapahtajan kuoleman jälkeen ole johtanut järki vaan villi väkivalta, johon heidän itsepetoksensa heitä pakottanee? Heillä ei ole totuutta pääsiäistä koskevassa kysymyksessä, sillä sokeudessaan ja inhossaan kaikki parannuksia kohtaan he jatkuvasti viettävät kahta pääsiäistä samana vuonna. Me emme voi jäljitellä niitä, jotka ovat avoimesti eksyksissä. Kuinka silloin voisimme seurata näitä juutalaisia, jotka ovat mitä varmimmin erehdyksen sokaisemia? Onhan täysin mahdotonta hyväksyä pääsiäisen viettämistä kahdesti vuodessa. Vaikka asia ei kuitenkaan edes olisi näin, siltikin olisi velvollisuutemme olla tahraamatta sieluamme olemalla yhteydessä näin pahojen ihmisten kanssa (juutalaisten). Teidän tulisi ottaa huomioon se, että seurakuntien luku näissä maakunnissa muodostaa enemmistön, ja lisäksi se, että on oikein vaatia, minkä meidän järkemme vahvistaa. Meillä ei tulisi olla mitään yhteistä juutalaisten kanssa.” (Löytyy Eusebiuksen teoksesta Vita Constantini, kirja III, 18-20.). Kirkko kertoi juutalaisille 300-luvulla, etteivät nämä kuolemanrangaistuksen uhalla saaneet enää määrittää uutta kuuta tai raamatullista kalenteria.

Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamiselle omistettu kristittyjen juhla. Helluntaita vietetään seitsemän viikon kuluttua pääsiäisestä ja kymmenen päivää helatorstain jälkeen. Alkuperältään ja ajankohdaltaan helluntai liittyy myös juutalaisten šavuot-juhlaan eli viikkojuhlaan, jota vietetään seitsemän viikkoa juutalaisten pääsiäisen eli pesahin jälkeen toisaalta sadonkorjuujuhlana, toisaalta Siinailla tapahtuneen lain antamisen muisto­juhlana. Helluntaina eli sapatin jälkeisenä viikon 1:senä p:nä, jolloin tuotiin Israelin silloiseen temppeliin hapatettuja heilutusleipiä, jotka olivat vertauskuvina juutalaisten ja pakanain yhdistymisestä uudessa liitossa. Hapatus kuvasi yleensä syntiä. Ensimmäisen helluntain Hengen vuodatuksessa kääntyneet 3000 henkeä olivat ”uutislahja” Herralle seurakunnan hedelmästä, Jaak. 1:18.

Helluntai (englanniksi pentecost) on Pyhän Hengen vuodattamiselle omistettu kristillinen juhlapäivä. Helluntaita vietetään seitsemän viikon kuluttua (50. päivänä) pääsiäisestä ja kymmenen päivää helatorstain (Kristuksen taivaaseenastumisen päivä) jälkeen. Läntisten kirkkojen pääsiäissäännön mukaan helluntai on aikaisintaan 10. toukokuuta ja viimeistään 13. kesäkuuta Suomeen sana helluntai on tullut muinaisruotsin sanoista hælgho dagher ’pyhät päivät’.

Alkuperältään ja ajankohdaltaan helluntai liittyy myös juutalaisten Savuot-juhlaan eli viikkojuhlaan, jota vietetään seitsemän viikkoa juutalaisten pääsiäisen eli pesahin jälkeen toisaalta sadonkorjuujuhlana, toisaalta Siinailla tapahtuneen lain antamisen muisto­juhlana.

Varsinainen helluntaipäivä on aina sunnuntaina, mutta useissa maissa myös seuraava maanantai, toinen helluntaipäivä, on pyhäpäivä. Niin oli Suomessakin vuoteen 1972 saakka. Ruotsissa ja Suomessa ennen vuotta 1774 myös seuraava tiistai ja keskiviikko olivat pyhäpäiviä. Myöhemmin, vuosina 1973–1991, Suomessa vietettiin pyhäpäivänä varsinaisen helluntaipäivän lisäksi myös edeltävää lauantaita, jonka nimi oli tuolloin helluntain valmistuspäivä. Helluntai on erityisen tärkeä juhla helluntailaisuudessa. Ortodoksit nimittävät varsinaista helluntaipäivää Pyhän Kolminaisuuden päiväksi ja sitä seuraavana maanantaita (toista helluntaipäivää) Pyhän Hengen päiväksi.

Alkuseurakunnassa käytettiin sanaa pentekoste sen 50 päivää kestävän ajan nimenä, joka alkoi pääsiäisaaton ehtoollisenvietosta. (Tästä on todisteita noin vuodelta 150.) Tänä aikana, jota pidettiin yhtenä ainoana yhteisenä juhlapäivänä, uskovat riemuitsivat siitä, että Jeesus oli ylösnoussut ja että Hän lahjoittaa seurakunnalleen Pyhän Hengen lahjan. Tällöin ei esiintynyt paastoa eikä polvirukousta, vaan rukoiltiin seisaaltaan. Koko seurakunnan katse oli suuntautunut eteenpäin. Katekumeenit (kasteoppilaat) kastettiin. Odotettiin Herran paluuta. Sen vuoksi juuri tänä aikana kristityt ajattelivat erityisesti ylösnousemusta. Pentekoste-aika ennusti taivaan valtakunnan ilon- ja rauhanaikaa. – Vasta myöhemmin sai viimeinen päivä, viideskymmenes, itsenäisen merkityksen. Helluntaijuhlaa vietetään nyt Hengen vuodattamisen muistoksi.

David Pawson ”Matka Apostolien tekoihin” (KKJMK Oy 2016), josta lainaus sivulta 33: ”Mitä helluntaipäivä eli ’day of Pentecost’ tarkoittaa? Sana tarkoittaa ’viideskymmenes’ ja se oli viideskymmenes päivä pääsiäisaterian vietosta. Tuo päivä oli erityinen ja sillä oli kaksitahoinen merkitys. Se oli ’sadonkorjuujuhla’, jolloin ensimmäiset ohrasadosta leivotut leivät uhrattiin Jumalalle – ensihedelmät. Miten merkityksellistä, että kristillisen lähetystyön ensihedelmät saatiin myös samana päivänä. Toiseksi, helluntaita vietettiin sen muistoksi, että Jumala antoi kymmenen käskyä Moosekselle Siinain vuorella. Mutta hyvin lyhyessä ajassa tuo laki rikottiin ja 3000 ihmistä menetti henkensä. Näemme hämmästyttävän kontrastin siinä, että kun Jumala vuodatti Hengen, 3000 ihmistä pelastui… Haluan painottaa jotakin vielä tärkeämpää: heille ei annettu kieliä, jotta he puhuisivat ihmisille, vaan heille annettiin kielet, jotta he ylistäisivät Jumalaa. Näiden kielten tarkoituksena ei ollut tehdä lähetystyötä helpommaksi… Tuuli, tuli tai kielet eivät olleet vielä se tärkein, vaan, aivan yksinkertaisesti, ensimmäisen kerran Jumala oli heissä ja hänellä oli täysi hallintavalta heihin nähden. Siinä on asian ydin… Pyhä Henki ei ollut joku heidän ulkopuolellaan oleva, jota he voisivat koskettaa. Hän oli joku, joka olisi heissä; hän aikoi omistaa heidät, hallita heitä ja antaa heille kyvyn puhua niin kuin he eivät koskaan olleet puhuneet elämässään. Tekeillä oli juuri se, ja voima oli tullut, joten nyt nämä tavalliset ihmiset pystyivät tekemään epätavallisia asioita.”

Joulu on uudempi vuosittainen joulukuun loppuun sijoittuva juhla. Joulun aikaan on monessa kulttuurissa ollut erilaisia juhlia eri puolilla maailmaa. Kristityt viettävät joulua Jeesuksen syntymän muistoksi. Englannin kielessä tavallisin joulua tarkoittava sana on Christmas, joka tulee muinaisenglannin sanoista Cristes Maesse eli ”Kristuksen messu” (kreikkalainen sana Kristus merkitsee juutalaista Messiasta). Saksaksi joulu on Weihnachten, mikä tarkoittaa pyhiä öitä. Katolinen kirkko käyttää joulusta latinalaista nimitystä Dies Natalis Domini, joka tarkoittaa Herran syntymäpäivää. Siitä ovat peräisin italian sana Natale, portugalin Natal ja espanjan Navidad. Myös ranskan joulua tarkoittava sana Noël on mahdollisesti samaa alkuperää, joskin sen on myös arveltu johtuvan ”hyvää uutista” tarkoittavasta sanasta novel. Juutalaiset viettävät taas samoihin aikoihin Hanukkaa, joka on juutalaisen temppelin uudelleenvihkimisen ja valon juhla, jota vietetään marras–tammikuussa. Se alkaa juutalaisen kalenterin mukaan kislev-kuun 25. päivänä ja kestää kahdeksan päivää. Jokaisen päivän iltana sytytetään kynttilöitä yhdeksänhaaraiseen kynttelikköön eli hanukiaan. Hanukalla muistetaan Syyrian kreikkalaisia vastaan käytyä makkabialaiskapinaksi kutsuttua sotaa ja häpäistyn Jerusalemin temppelin vuonna 165 eKr. tapahtunutta uudelleen vihkimistä, josta kerrotaan ensimmäisessä ja toisessa makkabilaiskirjassa (Vanhan testamentin apokryfikirjoja). Hanukan keskeinen rituaali on kynttilöiden tai öljyjen sytyttäminen jokaisena iltana yhdeksänhaaraiseen kynttelikköön eli hanukiaan. Ensimmäisenä iltana auringonlaskun jälkeen sytytetään yksi valo, toisena kaksi ja niin edelleen, kunnes viimeisenä iltana sytytetään kahdeksan valoa. Kynttelikön yhdeksättä paikkaa käytetään vain apuvalona. Valojen on tarkoitus palaa vähintään puoli tuntia joka ilta. Kynttelikkö sijoitetaan mahdollisuuksien mukaan paikalle, josta se näkyy ulos, kuten ikkunalle tai eteiseen.

Pakkasukko on venäläinen ja itäslaavilainen satuhahmo, joka vastaa jotakuinkin joulupukkia. Pakkasukko voi olla punaisissa, sinisissä, harmaissa tai kullanvärisissä vaatteissa, ja koristeltu muun muassa hopeanvärisin lumihiutalein. Pakkasukko liittyy uuteenvuoteen, jota Venäjällä vietetään kuusi päivää ennen Venäjän ortodoksisen kirkon joulua, koska joulu on siellä maallisesti käytettävän gregoriaanisen kalenterin mukaan 7. tammikuuta. Pakkasukko on myös pukeutunut venäläisittäin – pitkään turkkiin, joka on vyötetty kankaisella vyöllä. Turkki voi olla melkein minkä värinen tahansa. Päässään Pakkasukolla on pyöreä venäläinen lakki, jonka reunat ovat turkista. Pakkasukon parta on valkoinen, pitkä ja tuuhea. Neuvostoaikana Pakkasukon rooli oli erityisen tärkeä, koska uusivuosi jäi ainoaksi juhlaksi, jota oli vietetty jo ennen bolsevikkivallankaappausta 1917. Joulu oli kielletty kristillisenä ja uskonnollisena juhlana Neuvostoliitossa. Neuvostovaltaa seuranneen Venäjän aikana uusivuosi Pakkasukkoineen on paljolti ottanut kristillisenkin joulun aseman.

Tapaninpäivää vietetään 26 joulukuuta Stefanoksen muistoksi: Ap.t. 6:8- 15 sanotaan: ”Stefanos oli täynnä armoa ja voimaa, ja hän teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja kansan keskuudessa. Silloin muutamat miehet ryhtyivät väittelemään hänen kanssaan; toiset näistä kuuluivat niin sanottuihin vapautettujen, kyreneläisten ja aleksandrialaisten synagogiin, toiset olivat kotoisin Kilikiasta ja Aasian maakunnasta. Mutta Hengen voimalla hän puhui viisaasti, eivätkä he kyenneet pitämään puoliaan. Silloin he värväsivät joitakin miehiä sanomaan: ’Olemme kuulleet hänen puhuvan herjaavia sanoja Mooseksesta ja Jumalasta.’ He yllyttivät kansaa, kansan vanhimpia ja lainopettajia, ja sitten he kävivät käsiksi Stefanokseen ja veivät hänet Suuren neuvoston eteen. Siellä he toivat kuultavaksi vääriä todistajia, jotka sanoivat: ”Tämä mies puhuu lakkaamatta tätä pyhää paikkaa ja lakia vastaan. Me olemme kuulleet hänen sanovan, että Jeesus, se Nasaretilainen, hajottaa tämän paikan ja muuttaa säädökset, jotka Mooses on meille antanut.” Kaikki, jotka istuivat neuvostossa, kiinnittivät katseensa Stefanokseen, ja hänen kasvonsa olivat heistä niin kuin enkelin kasvot.” ja jatkuu vielä Ap.t. 7:54-60 ”Tämän kuullessaan neuvoston jäsenet olivat pakahtua raivosta ja kiristelivät hampaitaan. Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. Hän sanoi: ’Taivaat ovat avoinna minun silmieni edessä, ja Ihmisen Poika seisoo Jumalan oikealla puolella!’ Silloin he alkoivat huutaa suureen ääneen, tukkivat korvansa ja ryntäsivät yhtenä miehenä hänen kimppuunsa. He raahasivat hänet ulos kaupungista kivittääkseen hänet, ja todistajat jättivät viittansa Saul-nimisen nuoren miehen huostaan. Kun he kivittivät Stefanosta, tämä rukoili Herraa ja sanoi: ’Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni.’ Hän vaipui polvilleen ja huusi kovalla äänellä: ’Herra, älä vaadi heitä tilille tästä synnistä!’ Sen sanottuaan hän nukkui pois. Saul oli samaa mieltä kuin muut ja hyväksyi sen, että Stefanos surmattiin.”

Heikki Palvan Raamatun tietosanastossa sanotaan: ”Stefanos kristinuskoon kääntynyt diasporajuutalainen, yksi niistä seitsemästä avustajasta, jotka valittiin pitämään huolta Jerusalemin alkuseurakunnan kreikkaa puhuvien jäsenten sosiaalihuollosta. Avustusten jakamisen ohella näiden seitsemän tehtäviin kuului suullisen todistuksen antaminen Kristuksesta. Stefanos osoittautui työssään niin taitavaksi, että sai pian vastustajia, jotka veivät hänet Neuvoston eteen ja syyttivät häntä pyhäkön ja lain häpäisemisestä.. Apostolien teoissa hänen pitämälleen puolustuspuheelle on uhrattu paljon tilaa, mutta se onkin merkittävä; valaiseehan se Stefanoksen koko julistuksen sisältöä ja ehkä yleisemminkin varhaista kristillistä saarnaa Ap.t. 7:2-53. Puheessa on paljon aineksia, jotka jo enteilevät Paavalin oppia Kristuksesta. Ei liene sattuma, että molemmat toimivat muiden kuin Palestiinan omien juutalaisten ja heprealaiskristittyjen parissa. Alkuseurakunnan ”hepreankielisten” ja kreikkaa puhuvien kiista koski ehkä paljon muutakin kuin köyhien avustamista. Pohjimmaisena erimielisyyden aiheena on jo voinut olla suhtautuminen juutalaisuuteen. Stefanos on oivaltanut tämän rajankäynnin välttämättömyyden. Väärien todistusten perusteella Stefanos tuomittiin syylliseksi ja kivitettiin. Tapaus oli ehkä lynkkaus, ei laillinen teloitus. Stefanoksesta tuli kristinuskon ensimmäinen marttyyri. Hänen viimeiset sanansa ’Herra Jeesus, ota vastaan minun henkeni’, tuovat mieleen hurskaan juutalaisen iltarukouksen, Ps. 31:6, ja Jeesuksen viimeiset sanat ristillä, Luuk. 23:46. Samalla ne ovat Uuden testamentin ensimmäinen Kristukselle osoitettu rukous, Ap.t. 7:59. Alkukirkon historiassa Stefanoksen kuolema merkitsi käännekohtaa. Siitä alkoi yleinen kreikankielisten kristittyjen vaino, jonka seurauksena monet heistä muuttivat Antiokiaan. Kristillisen kirkon painopiste siirtyi pois Jerusalemista. Vaino antoi voimakkaan sysäyksen kristinuskon leviämiselle. Vainoajien joukossa oli Paavalikin, joka hyväksyi Stefanoksen surmaamisen ja vartioi kivittäjien vaatteita.”

Purim on juutalainen juhla, jossa muistellaan Persian juutalaisten pelastumista juonesta, jolla Kserkses-kuninkaan neuvonantaja Haman yritti tuhota juutalaiset. Tapahtumat on kuvattu Vanhan testamentin Esterin kirjassa. Purimia vietetään adar-kuun 14. päivänä. Purim on hyvin iloinen juhla, jolloin on lupa pitää hauskaa. Juhlan viettoon kuuluu Esterin kirjan lukeminen synagogassa kaksi kertaa sekä lahjojen antaminen köyhille. Sen jälkeen vietetään purim-juhlaa, jota varten pukeudutaan usein naamiaisasuihin. Purim ei ole yhtä tärkeä juhla kuin Tooran määrittelemät pyhäpäivät. Siksi työnteko on yleensä sallittu Juutalainen päivä alkaa ja päättyy auringon laskiessa. Purimin vietto aloitetaankin synagogan iltajumalanpalveluksella, jossa luetaan Esterin kirja (megila). Purimina ilonpito on sallittua myös synagogassa. Joka kerta, kun Haman tai joku hänen kymmenestä pojastaan mainitaan, seurakunta pitää meteliä räikillä, tömistämällä tai pöytää hakkaamalla. Mordokain ja Esterin nimiä tervehditään viheltämällä tai hurraamalla. Tämä käytäntö on peräisin 1200-luvun Ranskasta ja Saksasta, ja on yleistynyt joistakin soraäänistä huolimatta.

Bar mitsva on juutalainen juhla, jota vietetään, kun juutalainen poika saavuttaa 13 vuoden iän ja hän tulee uskonnollisesti täysi-ikäiseksi. Tytöille vastaava juhla järjestetään jo 12-vuotiaana ja on nimeltään bat mitsva.. Seremoniassa pojasta tulee bar mitsva (’lain poika’ tai ’käskyn poika’), tytöstä vastaavasti bat mitsva (’lain tytär’ tai ’käskyn tytär’). Ennen kuin lapsi on bar mitsva tai bat mitsva -iässä, on vanhempien vastuulla, noudattaako hän juutalaista lakia ja perinteitä. Uskonnollisesti täysi-ikäiseksi tulemisesta alkaen nuori on itse vastuussa lain, perinteiden ja juutalaisen etiikan noudattamisesta. Hän saa myös oikeuden osallistua täysivaltaisesti juutalaiseen jumalanpalvelukseen: hänet voidaan kutsua lukemaan Tooraa. Juutalaisen lain mukaan hän on myös teoriassa riittävän vanha solmimaan avioliiton. Nuori voi saada lahjaksi esimerkiksi ensimmäisen rukousviittansa, tallitin.

Mielestäni juhlat ovat tärkeitä ihmisille ja ihmiskunnalle, sillä ne jaksottavat puuduttavaa arkea ja tuovat kohokohtia ihmisen elämään.

Risto Heikkilä ”Voiko Linnunradalla kävellä? Avaruus on ihmeellinen 2” (Päivä 2010), josta lainaus sivulta 129: ”Tähdistä ja tähtitieteestä kiinnostuneena ajattelet ehkä, että sinun pitäisi saada oma kaukoputki. Mutta ihan ensiksi kannattaa opetella tuntemaan tähtitaivas kunnolla. Tee se hyvän tähtikartan avulla. Karttoja on jokaisessa hyvin varustetussa kirjakaupassa, tai voit tilata sen Tähtitieteellisestä yhdistyksestä Ursasta, jonka toimipiste on Helsingissä. Etsi ulkoa sellainen paikka, jossa on mahdollisimman pimeää ja ainakin eteläiselle taivaalle esteetön näköala. Jos aiot löytää planeettoja, olisi hyvä että myös jompikumpi ilmansuunta – itä tai länsi – olisi vapaa. Aina parempi tietysti, jos molemmat ovat. Monesti planeetat näkyvät vain noustessaan tai laskiessaan. Jos et tiedä, mihin suuntaan nuo ilmansuunnat ovat, ota mukaasi kompassi ja määritä ne sen avulla. Tiedät, missä on pohjoinen, jos tunnet Otavan. Sen avulla pystyt määrittämään muutkin suunnat. Käänny kohti etelää ja nosta kartta pääsi yläpuolelle. Silloin se ja tähtitaivas ylläsi vastaavat toisiaan… Tavallisin kiikarin malli on 7 x 50. Se tarkoittaa, että siinä on 7-kertainen suurennus ja linssin läpimitta on 50 millimetriä. Tämänkokoinen linssi kerää yli 50 kertaa enemmän valoa kuin pimeään sopeutunut ihmissilmä. Hyvin tavallinen on myös 10 x 50 -kiikari… Pienestä suurennuksesta huolimatta kiikarilla erottaa Kuun kraaterit ja Jupiterin kuut. Myös Linnunrata hajoaa yksittäisiksi tähdiksi, ja monet avoimet joukot, kuten Seulaset, näkyvät hienosti.”
Katso: https://www.ursa.fi/taivaalla/tahtikartta/

Opinnäytetöitä:

Marita Halkosaari ”KALENTERIN JUHLAPÄIVIEN VIETON MERKITYS ASUKKAILLE IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUTALOISSA HOITAJIEN KERTOMANA” (Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö Sosionomi syksy 2022)
https://erepo.uef.fi/bitstream/handle/123456789/25004/1620623159702561224.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Erja Leppiaho ”KOSHER–RUOKAOHJEISTUS MATKAILUYRITYKSELLE” (Rovaniemen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2013)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/63806/Leppiaho_Erja.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Batya Wootten ”Israelin juhlat – Sapatti ja kevään juhlat” (Network Ltd Oy/TV7)
Jouko Jääskeläinen ”Juhlien juhlat” (Kustannus Oy Uusi Tie 2010)
Mark Biltz ”Verikuut” (Kuva ja Sana 2014)
Jorma Parviainen ”Kodin kirkolliset juhlat- kastejuhla, rippijuhla, häät ja hautajaiset” (WSOY 1987)
Edvin Wirén ”Pyhät juhlat – kirkolliset juhlat, niiden alkuperä, kehitys ja merkitys” (WSOY 1933)
Martti Häkkänen, Marianne Kantonen ja Veijo Koivula ”Laskiaisesta pääsiäisen iloon – kristillinen juhlakulttuuri varhaiskasvatuksessa ja koulussa” (Suomen lähetysseura 2012)
Pentti Lempiäinen ”Pyhät ajat” (Kirjapaja 2009)
Jouko N. Martikainen, Anniina Mikama ”Kirkkovuosi ja sen pyhien tunnuskuvat” (Väyläkirjat 2019)
Aapeli Saarisalo ”Digi Sanakirja”
Sirpa Karjalainen ”Juhlan aika – Suomalaisia vuotuisperinteitä” (WSOY, 1994)
Kustaa Vilkuna ”Vuotuinen ajantieto, Vanhoista merkkipäivistä sekä kansanomaisesta talous- ja sääkalentereista enteineen” (Otava 2007)
Satu Aalto ”Suuri perinnekirja. Suomalaista juhlaperinnettä ennen ja nyt” (Karisto, 1999)
Jouko Hautala ”Vanhat merkkipäivät” (Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2000)
Raija Koskinen, Kaisu Vuolio, ”Suomalaiset juhlat” (WSOY, 1989)
Mysi Lahtinen ”Juhlat – Uudestavuodesta elonkorjuuseen” (Tammi, 2004)
Anu Seljavaara, Päivi Kärjä, ”Juhlat alkakoot! Vuotuisia tapoja ja perinteitä” (WSOY, 2005)
David Ewing Duncan ”Kalenteri – ihmiskunnan historiallinen taistelu todellisen ja tarkan vuoden määrittämisestä” (WSOY 1999)
Arto Kivimäki ”Roomalainen kalenteri – tempus fugit” (Karisto 1998)
Matti Paarma ”Kirkon kalenteri” (Suomen kirkon sisälähetysseura 1976)
Aimo Virtanen ”Kirkon kalenteri” (Suomen kirkon sisälähetysseura 1998)
Risto Santala ”Messiaan ateria – ehtoollisen hengellinen sanoma ja historialliset juuret” (Kuva ja Sana 1999)
David Pawson ”Galatalaiskirje” (KKJMK OY 2015)
Erkki Salonen Mitä-Missä-Milloin -vuosikirjojen alkutaipaleelta. Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975, s. 350. (Otava 1974)
Digi IRT (Iso Raamatun Tietosanakirja)
Wikipedia

Linkkejä:

https://www.jewfaq.org/calendar.htm (Juutalainen kalenteri)
https://jchelsinki.fi/juutalaisuus/juutalainen-vuosi-ja-juhlapyhat/
https://evl.fi/kirkossa/pyhapaivat
https://ort.fi/kirkkokalenteri (Suomen Ortodoksisen kirkon kalenteri)
https://almanakka.helsinki.fi/images/aikakirja/Aikakirja5.142-177.pdf
https://www.kirkkovuosikalenteri.fi/kirkkovuoden-pyhapaivat/
https://www.doria.fi/handle/10024/183864 (Työväen kalenteri 1913)
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/183788/Kansan%20kalenteri%20karkausvuodeksi%201908%20OCR.pdf?sequence=1&isAllowed=y (Kansan kalenteri)
https://katekismus.fi/10kaskya/10kaskya.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Juutalainen_kalenteri
https://esm.us/(El Shaddai Ministries)
https://www.hebrewworld.com/ (Heprean kielen opintoihin)
https://www.tv7.fi/arkki/vanha-testamentti-avautuu/3-mooseksen-kirja-1-2_p1596/ (David Pawson opettaa Mooseksen kolmannesta Mooseksen kirjasta)