Sukujuhlat

Sukujuhlat ovat tapahtumia, joissa sukulaiset kokoontuvat yhteen juhlimaan ja viettämään yhteistä aikaa. Ne tarjoavat tilaisuuden tavata perheenjäseniä, vahvistaa sukuyhteyksiä ja yhteenkuuluvuutta, sekä luoda uusia muistoja yhdessä. Olen osallistunut äitini-isän Volotisen sukuseuran sukujuhliin 2000-luvun alusta alkaen. Tämä sukuseura ja monet muutkin järjestää sukukokoontumisia kolmen vuoden välein.

Mitä sukujuhlissa tehdään? 
Usein sukujuhliin kuuluu yhteinen ateria, jossa sukulaiset keskustelevat, johon voi liittyä alustuspuhe keskusteluihin. Voidaan järjestää erilaisia musiikkiesityksiä ja aktiviteetteja, kuten pelejä, leikkejä tai muita ohjelmanumeroita, jotka sopivat kaikenikäisille sukulaisille. Juhlissa voidaan muistella menneitä aikoja, jakaa sukuhistoriaan liittyviä tarinoita ja kertoa sukupolvien välisistä kokemuksista, sekä tallentaa näitä tarinoita tallentimeen tai videoimalla ne. Tämä vaatii etukäteisvalmisteluja, jotta suvun jäsenet saavat tarinat esitettävään muotoon, vaikka ulkopuolisen asinatuntijan kutsuminen olisi helpompaa. Jotkut sukuseurat järjestävät sukututkimukseen ja sukupuun esittelyyn liittyviä esittelyjä. Yhteiskuvat ja hetkien tallentaminen on yleistä, jotta yhteisestä tapahtumasta jää pysyviä muistoja.

Miksi sukujuhlia järjestetään? 
Ne auttavat pitämään yhteyttä eri sukupolvien ja sukulaisten välillä. Juhlat lisäävät yhteenkuuluvuuden tunnetta ja vahvistavat perhesiteitä, sekä vähentää yksinäisyyttä ja syrjäytymistä. Sukujuhlat ovat erinomainen tapa luoda uusia, jaettuja muistoja ja säilyttää suvun perinteitä. Ne antavat tilaisuuden tutustua uusiin perheenjäseniin, jotka eivät ole aikaisemmin olleet osallisena.

Kaikilla ei ole sellaisia sukulaisia, joilla olisi sukuseura jo valmiina, että voisi osallistua sukujuhliin, niin mikä neuvoksi? Silloin kannattaa aloittaa pienessä mittakaavassa epäviralliset kokoontumiset sukulaisten kanssa, jos jonakin päivänä siitä syntyisi sukuseura sen toiminnan kasvaessa. Sukukokousten järjestäminen ja sukuseuran ylläpito vaatii varoja, tilojen varaamista, ohjelman järjestämiseksi, sukukirjojen painattamista, DNA-testien toteuttamista, rahan keräämistä, (testamenttilahjoitukset) jne., jolloin paras toimintamuoto on rekisteröity yhdistys, jotta tällainen toiminta tulisi mahdolliseksi.

Eine Kuismin, Elina Kuismin ”Hyvässä seurassa – yhdistystoiminnan pikkujätti” (Sukuseurojen keskusliitto 2009), jossa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseuratoiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Juhliin kuuluvat lahjat

Kaikkien Ihmisten kulttuuriin ja elämään kuuluu lahjojen antaminen, kuten juhlissa, syntymäpäivänä, juhlapäivinä, kylään tultaessa, liike-elämässä, palkittaessa hyvistä töistä, eläkkeelle jäätäessä jne. Me pidämme monia asioita itsestään selvyytenä, emmekä mieti mistä tämä lahjakulttuuri on tullut koko ihmiskunnan kulttuuriksi.

Internetistä löysin, että lahjan antaminen eli lahjoittaminen on tavaran, rahan tai palveluksen luovuttamista toiselle henkilölle tai organisaatiolle vastikkeetta. Annettaessa lahjaa eri kulttuurin edustajalle kannattaa ottaa huomioon toisen kulttuurin tavat.

Lahja eli lahjoitus on myös oikeustoimi, jolla joku luovuttaa tai sitoutuu luovuttamaan vastikkeetta toiselle esineen, oikeuden tai omaisuusarvon. Lahjaa verotetaan Suomessa lahjaverolla.

Olen lukenut ihmisten muistelmista, että jotkut ovat antaneet joillekin liian arvokkaita lahjoja, mikä ei ole suomalaisessa kulttuurissa tavallista ja siksi jotkut ovat kieltäytyneet niiden vastaanottamisesta. Kohtuuttoman suurien lahjoja vastaanottoon saattaa liittyä taka-ajatuksia. Minkälaisia taka-ajatuksia lahjan antajalla on, eli olisiko kyseessä lahjus, jolla pyritään saamaan suosiota lahjan antajalle tavalla tai toisella, eli oikeudenmukaisuudelle ummistettaisiin silmät lahjanantajan hyväksi.

Kalliin lahjan antaminen on kuvattu Raamatussa Markuksen evankeliumissa 14:3-9:” Ja kun hän oli Betaniassa, pitalisen Simonin asunnossa, tuli hänen aterialla ollessaan nainen, mukanaan alabasteripullo täynnä oikeata, kallista nardusvoidetta. Hän rikkoi alabasteripullon ja vuodatti voiteen hänen päähänsä. Niin oli muutamia, jotka närkästyivät ja sanoivat keskenään: ”Mitä varten tämä voiteen haaskaus? Olisihan voinut myydä tämän voiteen enempään kuin kolmeensataan denariin ja antaa ne köyhille. ”Ja he toruivat häntä. Mutta Jeesus sanoi: ”Antakaa hänen olla. Miksi pahoitatte hänen mieltään? Hän teki hyvän työn minulle. Köyhät teillä on aina keskuudessanne, ja milloin tahdotte, voitte heille tehdä hyvää, mutta minua teillä ei ole aina. Hän teki, minkä voi. Edeltäkäsin hän voiteli minun ruumiini hautaamista varten. Totisesti minä sanon teille: missä ikinä kaikessa maailmassa evankeliumia saarnataan, siellä sekin, minkä tämä teki, on mainittava hänen muistoksensa.”

Myös muissa evankeliumeissa tämä on myös kerrottuna hieman eri yksityiskohtia mainittuna, kuten Johanneksen evankeliumissa luvussa 12:1-11 ”Kuusi päivää ennen pääsiäistä Jeesus saapui Betaniaan, jossa Lasarus asui, hän, jonka Jeesus oli herättänyt kuolleista. Siellä valmistettiin hänelle ateria, ja Martta palveli, mutta Lasarus oli yksi niistä, jotka olivat aterialla hänen kanssaan. Niin Maria otti naulan oikeata, kallisarvoista nardusvoidetta ja voiteli Jeesuksen jalat ja pyyhki ne hiuksillaan; ja huone tuli täyteen voiteen tuoksua. Silloin sanoi yksi hänen opetuslapsistaan, Juudas Iskariot, joka oli hänet kavaltava: ’Miksi ei tätä voidetta myyty kolmeensataan denariin ja niitä annettu köyhille?’Mutta tätä hän ei sanonut sentähden, että olisi pitänyt huolta köyhistä, vaan sentähden, että hän oli varas ja että hän rahakukkaron hoitajana otti itselleen, mitä siihen oli pantu. Niin Jeesus sanoi: ’Anna hänen olla, että hän saisi toimittaa tämän minun hautaamispäiväni varalle. Sillä köyhät teillä aina on keskuudessanne, mutta minua teillä ei ole aina.’  Silloin suuri joukko juutalaisia sai tietää, että hän oli siellä; ja he menivät sinne, ei ainoastaan Jeesuksen tähden, vaan myöskin nähdäkseen Lasaruksen, jonka hän oli herättänyt kuolleista. Mutta ylipapit päättivät tappaa Lasaruksenkin, koska monet juutalaiset hänen tähtensä menivät sinne ja uskoivat Jeesukseen.”

Kuulin, että Intiassa pitää työpaikkahakemukseenkin laittaa mukaan rahalahja, jotta hakemus tulisi asianmukaisesti käsiteltyä ja jopa ohittaa muut hakemukset. Kaikissa uskonnoissa on lahjojen antamisen kulttuuri ja käytäntö, eli uskonnonharjoittajan annettava lahjoja jumalalleen, joiden avulla hankitaan kokoontumis- ja jumalien ylistyspaikka rakennetaan ja ylläpidetään, sekä henkilöstön palkkaus.

Juutalaiskristillisessä Raamatussa puhutaan kymmenyksistä ja muista anneista, joita meidän tulee antaa Jumalalle, vaikka Jumala ei tarvitse niitä, mutta siten osoitamme kunnioittavamme Jumalaa ja alistuvamme Jumalan tahtoon, mutta kansankirkkomme on muuttanut sen huomaamattomaksi kirkollisveroksi. Raamatussa maailman ensimmäisten ihmisten Aadamin ja Eevan lapset Kain ja Abel antoivat lahjan eli uhrin Jumalalle. Jumalaa miellytti vain Abelin lahja ilmeisesti siksi, että hän oli selvittänyt minkälainen lahja miellyttää Jumalaa.

Digi-IRT (Raamatun Iso Raamatun Tietosanakirja) sanotaan mm., että lahjojen antaminen oli ominaista israelilaisille. Niitä annettiin kunnioituksen ja arvonannon osoituksina tai lepytystarkoituksessa,  mutta myös armeliaisuudesta. Lahjoja annettiin monenlaisissa tilanteissa. Ystävät antoivat lahjoja toisilleen.  Tavallista oli lahjojen jako ilojuhlissa. Alamaiset lähettivät lahjojaan kuninkaalle, samoin kuin voitetut voittajilleen. Lahjoilla voitiin korvata palveluksia, ne kuuluivat asiaan kuninkaan vastaanotolla, ja vierailtaessa arvohenkilöiden luona. Kuningas antoi lahjoja sille, jolle hän tahtoi osoittaa kunnioitusta. Liittoja solmittaessa käytettiin lahjoja. Tuomareilla ja todistajilla ei ollut lupa ottaa lahjoja, mutta tätä kieltoa vastaan rikottiin usein. Lahjojen suuruus riippui antajan varoista. Lahjoina käytettiin rahaa, kulta- ja hopeaesineitä, vaatteita, aseita, elintarvikkeita, ja karjaa. Lahjoja annettiin myös uskonnollisiin tarkoituksiin – uhrilahjoina Herralle ja pyhäkölle. Raamattu varoittaa saituudesta, ja tähdentää, että anteliaisuus on hyve. Köyhä on riippuvainen rikkaan anneista. Sen vuoksi anteliaisuuskehotuksia toistetaankin jatkuvasti. Anteliaisuuden vaikuttimena on »antava Jumala», josta julistetaan kautta koko VT:n. Vanhatestamentillinen uskontokin on armolahjauskonto: Herra on hyvä, ja hyvin Hän tekee. Hän ravitsee suosiollaan kaikki, jotka elävät. Hän antaa kansalleen hyviä lahjoja, suo sille lupaamansa maan. Niinpä Hänen kansansa ei saa unohtaa Herran hyviä tekoja, vaan sen tulee osoittaa vastarakkautta Hänen hyvyytensä johdosta. Ennen muuta pelastus ja syntien anteeksiantaminen on Jumalan, joka saa lopullisen täyttymyksensä Messiaan tulemuksessa.  VT:n profetioiden linja on selvästi ristiriidassa juutalaisuudessa vähitellen niin hallitsevaksi tulleen ansioajatuksen kanssa. UT:ssa pelastuksen lahjaluonne näkyy vielä selvempänä. Jumalan rakkaus ei tarkoita UT:ssa yksinomaan mielenlaadun rakkautta, vaan konkreettisena antamisena ilmenevää rakkautta. Sen vuoksi verbi »antaa» esiintyykin hyvin usein UT:ssa.

Monia mietityttää varmaan mikä on Jumalan lahja meille ihmisille. Jumala lahjoitti ainoasyntyisen poikansa sovittaakseen meidän syntivelkamme ristillä, mutta lahja pitää ottaa vastaan, jotta se hyödyttäisi meitä.

Juhliin on osattava pukeutua sopivasti myös. Matteuksen evankeliumissa luvussa 22 Jeesus puhuu miehestä, joka ei ollut osannut pukeutua juhliin oikein: ”Ja Jeesus rupesi taas puhumaan heille vertauksilla ja sanoi: ”Taivasten valtakunta on verrattava kuninkaaseen, joka laittoi häät pojallensa. Ja hän lähetti palvelijansa kutsumaan häihin kutsuvieraita, mutta nämä eivät tahtoneet tulla. Vielä hän lähetti toisia palvelijoita lausuen: ’Sanokaa kutsutuille: Katso, minä olen valmistanut ateriani, minun härkäni ja syöttilääni ovat teurastetut, ja kaikki on valmiina; tulkaa häihin’. Mutta he eivät siitä välittäneet, vaan menivät pois, mikä pellolleen, mikä kaupoilleen; ja toiset ottivat kiinni hänen palvelijansa, pitelivät pahoin ja tappoivat. Mutta kuningas vihastui ja lähetti sotajoukkonsa ja tuhosi nuo murhamiehet ja poltti heidän kaupunkinsa. Sitten hän sanoi palvelijoillensa: ’Häät ovat valmistetut, mutta kutsutut eivät olleet arvollisia. Menkää siis teiden risteyksiin ja kutsukaa häihin, keitä tapaatte.’ Ja palvelijat menivät ulos teille ja kokosivat kaikki, keitä vain tapasivat, sekä pahat että hyvät, ja häähuone tuli täyteen pöytävieraita. Mutta kun kuningas meni katsomaan pöytävieraita, näki hän siellä miehen, joka ei ollut puettu häävaatteisiin. Ja hän sanoi hänelle: ’Ystävä, kuinka sinä olet tullut tänne sisälle, vaikka sinulla ei ole häävaatteita?’ Mutta hän jäi sanattomaksi. Silloin kuningas sanoi palvelijoille: ’Sitokaa hänen jalkansa ja kätensä ja heittäkää hänet ulos pimeyteen’. Siellä on oleva itku ja hammasten kiristys. Sillä monet ovat kutsutut, mutta harvat valitut.” 

Kiitos

Aapeli Saarisalon Raamatun Sanakirjassa sanotaan Kiitoksesta näin: Kiitos kumpuaa sydämestä välittömänä vastauksena kaikkeen siihen hyvään ja lahjaksi annettuun, jota on saatu kokea. Kiitos kuuluu erottamattomana osana oikeaan ja todelliseen Jumala-suhteeseen. Kristityn tulee kiittää Jumalaa joka tilassa. Jeesus itse on siitä antanut meille esikuvan. Paavali alkaa aina kirjeensä kiitoksella. Jumalalle kuuluvan kiitoksen kieltäminen vie syvälle pakanuuteen, samoin kuin syntiinlankeemus alkaa kiittämättömyydestä Jumalaa kohtaan. Kristillisen tietämyksen korkeimmillakin asteilla voi kiitollisuus vain laajentua ja syventyä, samoin kuin Vapahtajamme on kiittänyt taivaallista Isäänsä sekä pienimmistä että suurimmista lahjoista. Kiitos nousee taivaaseen.
Jos sydämen täyttää kiitollisuus Jumalaa kohtaan, täytyy sen myös ilmetä rukouksessa, eikä kiitosrukous ole vain eräs rukouksen laji, vaan jokaiseen rukoukseen liittyy kiitos, jo siitäkin syystä, että meillä on armollinen Jumala, jota me voimme rukouksessa lähestyä. Siksi psalmeissa toistuvatkin lukemattomat kerrat sanat: kiittää, ylistää jne. Ruumiillistunut kiitosrukous on kiitosuhri. Ihmisellä ei ole mitään, jolla hän voisi palkita kaikki Herran hyvät teot. Parhain kiitos on Jumalan lahjojen iloinen käyttö, johon on liittynyt nöyrä alistuminen hänen tahtoonsa. Kiitos sisältyy eräänä rakkauden lajina rakkaudenkäskyyn. On myös huomattava, että Raamatun hurskailla kiitollisuus ihmisiä kohtaan sisältyy usein kiitosrukoukseen Jumalalle.

Opinnäytetöitä:

Elina Heikkinen ”UUDISTUNUT PERINTÖ- JA LAHJAVEROLAKI – VAIKUTUKSET EDUNSAAJAN VEROTUKSEEN JA VALTION VEROTULOIHIN” (Kajaanin ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö 2008)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/7438/KHL5HElinaH.pdf;jsessionid=FAFFBA66AC17CFB048E8B842EF18DB4B?sequence=1

Tuija Hätönen ”Lahjoitukset yleishyödyllisen yhdistyksen taloushallinnossa” (Metropolia Ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö Lokakuu 2020)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/346452/Hatonen_Tuija.pdf?sequence=2

Kaisa Mustakangas ”OMAISUUDEN LAHJOITTAMINEN Taloudellista apua omille jälkeläisille” (Opinnäytetyö Oulun seudun ammattikorkeakoulu 2012)https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/53180/Mustakangas_Kaisa.pdf

Kirjallisuus ja lähteet:

Marcel Mauss ”Lahja – vaihdannan muodot ja periaatteet arkaaisissa yhteiskunnissa” (Tutkijaliitto 2006)
Digi-IRT
Wikipedia
Googlen tekoäly
Eine Kuismin, Elina Kuismin ”Hyvässä seurassa – yhdistystoiminnan pikkujätti” (Sukuseurojen keskusliitto 2009), jossa on vinkkejä niin perustettavan yhdistyksen kuin jo pitempään toimineen seuran tarpeisiin. Oppaan esimerkit ovat pääosin sukuseuratoiminnasta, mutta niistä on apua minkä tahansa yhdistyksen toimintaan. Aihealueina ovat yhdistyksen perustaminen, hyvät kokouskäytännöt, juhla- ja tapahtumajärjestelyt, vaakunat ja tunnukset seuratoiminnan osana, yhdistysviestintä ja julkaisutoiminta sekä yhdistyksen oikeudelliset kysymykset. Oppaan kirjoittajat ovat alansa asiantuntijoita, jotka ovat saaneet tekstinsä muokattua meille kaikille ymmärrettävään ja elävään muotoon.

Linkkejä: