Suomalaisia on kautta aikojen joutunut muuttamaan siirtolaisiksi eri puolille maailmaa löytääkseen elämisen edellytykset muualta kuin asuinpaikaltaan Suomessa. Varhaisimmat lähtivät Savosta Ruotsiin ja osa asutettiin taas Ruotsin kuninkaan toimesta Karjalaan 1500-luvulla.
Olen kuullut, että isänpuoleisten serkkujen perheen piti muuttaa 1970-luvulla Australiaan, mutta siihen tuli ongelmia, eikä se toteutunut. Äitini Ilomantsi suvun serkulla oli myös sukulaisia muuttanut Australiaan. Asuessamme Helsingin Tapanilassa 1970-luvulla, niin naapurin Vuorion tytöt muuttivat myös Australiaan. Myös työpaikkani henkilökunnasta jotkut olivat asuneet Australiassa. Australiassa maahanmuuttaja sai käsittääkseni silloin muutaman kuukauden koulutuksen ja perehdyttämisen maan oloihin menestyäkseen ja saadakseen töitä, sekä sai apua työpaikan etsimiseen.
Minulle tuli eläkepäivinä mahdollisuus lähteä katsomaan lyhyelle lomamatkalle Australian Sydneytä, jonne lennot kesti välipysähdyksineen yhteensä 35 tuntia.
Juhani Lompolo ”Maa johon mahtuu – Australia suomalaisten silmin” (Gummerus 1975), Josta lainaus sivulta 13: ”Laiva Singaporesta Australiaan on kreikkalainen, mutta se esittelee jo ennalta mitä on tulossa. Ollaan peräkannella auringossa uima-altaan ympärillä, baari myy purkkitolkulla olutta, Victoria Bitteriä ja Foster’s Lageria. Tädit istuvat kauhistelemassa Euroopassa käyneitä nuoria australialaisia, jotka ovat kasvattaneet pitkän tukan ja kirjoneet farmarinsa kukkaisin. Puhutaan Singaporessa tehdyistä verottomista ostoksista, kuinka halvalla sai kameran ja kuinka monta matkaradiota nyt itse asiassa sai viedäkään ja lasketaanko matkaradio-nauhuri-yhdistelmä radioksi vai onko sille Australian tullisäännöksissä oma kategoriansa. Todennäköisesti on… Australia on kaukana kaikkialta. Laivamatka Singaporesta kestää useita päiviä, vaikka Singapore sentään on samalla pallonpuoliskolla ja noin yleisesti ottaen kohtuullisen lähellä… Mutta laiva on oikea tapa tulla Australiaan. Matkapäivien aikana saa jonkinlaisen tuntuman ihmisiin ja kieleen.”
Kimmo Kääriäinen ”Matkassa maailmalla – Kirkon ulkosuomalaistyö 1900-luvulla” (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 2003), josta lainaus sivulta 109: ”Siirtolaisuus Suomesta Australiaan alkoi varsinaisesti 1880-luvulla, jolloin kirjoitettiin ensimmäiset passit sinne lähteville… Australia tarvitsi siirtolaisia, ja Queenslandin osavaltio alkoi myöntää 1890-luvulla ilmaisia matkoja Lontoosta myös pohjoismaalaisille tulijoille. Tähän mahdollisuuteen tarttui mm. toimittaja, sosialisti Matti Kurikka. Hän oli pettynyt Suomen poliittiseen kehitykseen ja erityisesti työväenpuolueeseen, josta syrjäytettynä hän lähti Australiaan perustamaan ihanneyhteisöä vuonna 1899. Hänen Kalevan kansa -niminen utopiayhteisö kesti vain noin kahdeksan kuukautta ja kaatui sitten alkuvaikeuksiin, ankariin olosuhteisiin ja johtamistaidon puutteisiin. Kurikka oli näkijä, ei tekijä. Australiasta Kurikka lähti vuoden 1900 alkupuolella Kanadaan. Osa hänen seuraajistaan lähti hänen mukanaan, osa palasi Suomeen ja pieni osa jäi Australiaan ja etsiytyi työhön mm. sokeriruokoviljelmille. Kurikan aikalaisten jälkeläisiä on edelleen Australiassa. Omana kansanryhmänä suomalaiset löytyvät väestörekisteristä ensimmäisen kerran vuonna 1921, jolloin heitä on laskettu olleen 1358… Vuosina 1945-1979 matka-avustuksen turvin maahan tuli 13921 suomalaista ja omin kustannuksin 2631 eli yhteensä 16552… Siirtolaisuus Suomesta Australiaan on viime vuosikymmeninä ollut vähäistä. Maahan pyrkijöille on pistelaskujärjestelmä, joka vaikeuttaa siirtolaiseksi pääsyä. Pisteet määräytyvät iän, kielitaidon, koulutuksen ja työkokemuksen tason pohjalta. Myös perhe- ym. muut siteet Australiaan otetaan huomioon. Siirtolaiseksi pyrkivä yksityishenkilö tarvitsee vähintään 115 pistettä, australialaisen työnantajan kutsuma 110 pistettä. Vuosina 1991-2001 Australiaan on tullut kaikkiaan 704 suomalaista.”
Matti Kurikka syntyi 24.1.1863 Tuutarissa Inkerinmaalla, kuoli 1.10.1915 North Stonington, Connecticut 1863 Yhdysvalloissa. Matti Kurikka oli inkerinsuomalainen lehtimies ja teosofissosialistinen kirjailija ja utopisti.
Kalevi Kalemaa ”Matti Kurikka legenda jo eläessään” (WSOY 1978), josta lainaus sivulta 136: ”Kurikka oli tutustunut perusteellisesti aikaisempiin ihanneyhteiskuntien suunnitelmiin. Hän tunsi Platonin idealistisen valtiokäsityksen, Thomasso Campanellin Aurinkovaltiosuunnitelman, Thomas Moren Utopian, Leo Tolstoin veljeysyhdyskunnat ja suurten utopisti-sosialistien Claude de Sain-Simonin, Charles Fourierin ja Robert Owenin suunnitelmat… Australia oli vasta avaamassa oviaan pohjoismaiselle siirtolaisuudelle. Uudessa Etelä-Walesissa v. 1859 erotettu Queensland, Australian koilliskulmassa, houkutteli suomalaisia. Queensland oli harvaan asuttua, mutta luonnonrikasta maata. Siellä oli työväestöllä poliittista vaikutusvaltaa, sillä v. 1899 muodostettiin sinne ensimmäinen työväenhallitus. Se oli tosin lyhytaikainen, mutta Kurikka päätteli, että Queenslandissa taistelu kapitalismia vastaan tulisi olemaan helppo… Asia edistyi kuitenkin nopeammin ja 14.5. perustettiin Helsingissä Kalevan Kansa -niminen yhdistys, joka alkoi kerätä jäseniä ja suunnitella yhdyskuntaa Queensalandiin. Kurikan suunnitelmia tukivat Lontoossa asuva Queenslandin asiamies Larsen ja Oulussa oleileva siirtolaisasiamies Antell. Queenslandin hallitus lupasi asiamiestensä kautta kaikille Suomesta matkustaville siirtolaisille ilmaisen matkan Lontoosta Queenslandiin. Matkan ehtona oli vuoden sitoumus työskentelemiseen Queenslandissa… Lontoossa Kurikka keskusteli Larsenin kanssa ja lähti Oroya-laivalla 12.9. Australiaan. Matka kesti tavallisesti 54 vuorokautta, mutta Oroya oli nopea laiva ja matka kestoksi arvioitiin 34 vuorokautta… Brisbane, Queenslandin pääkaupunki, otti Kurikan ystävällisesti vastaan. Luonto ja ilmasto olivat erinomaiset… Pian Kurikalle selvisikin, että Queenslandin hallituksen ja hänen omat toiveensa olivat selvästi erilaiset. Hänen oli odotettu värväävän maahan riuskoja ja pieneen palkaan tyytyviä suomalaisia tekemään raskaimmat ja vastenmielisimmät työt… Osuustoiminnallista siirtolaa puuhaava Kurikka tuli tunnetuksi ja työnantajat alkoivat suhtautua hänen yrityksiinsä epäluuloisesti. Hanke näytti toistaiseksi pysähtyneen.”
Sami Suodenjoki, Kirsti Salmi-Niklander, Mikko-Olavi Seppälä, Päivi Salmesvuori, Anna Rajavuori, Mikko Pollari ja Anne Heimo ”Lannistumaton – Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella” (SKS 2022), josta lainaus sivulta 175: ”Syitä Kurikan suunnitelmien epäonnistumiseen oli useita. Australiaa koetteli lama, ja varsinkin kielitaidottomien työläisten oli vaikea työllistyä. Queensalandin siirtolaisasiamies J. O’Neill Brenan raportoi siirtokunnan viranomaisille suomalaisten olevan hitaita sopeutumaan uusiin olosuhteisiin ja työnantajien vieroksuvan heitä puutteellisen kielitaidon vuoksi. Suomalaisten luonteenpiirteistäkin mainittiin raportissa. Brenan myös moitti siitä, että vain osa suomalaisista tarttui heille tarjottuihin työ- ja viljelystilaisuuksiin. Kurikkaa syytettiin myös huonosta johtamisesta sekä suhteistaan yhteisön naimisissa oleviin naisiin.”
Olavi Koivukangas ”Kaukomaiden kaipuu – Suomalaiset Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Latinalaisessa Amerikassa” (Siirtolaisinstituutti 1998), josta lainaus: ”Suomen lehdistössä tunnettiin kultalöytöjen ansiosta mielenkiintoa Australiaa kohtaan. Åbo Tidning julkaisi vuonna 1854 pitkän artikkelin, jossa kuvattiin Melbournea ja Sydneyä sekä siirtolaisuutta Australiaan. Myös Åbo Underrättelser sekä Helsingfors Tidningen julkaisivat vuonna 1858 artikkelit Australiasta. Vuonna 1861 Åbo Underrättelser kertoi, että yhdeksän vuotta aikaisemmin oli Norden-nimisestä turkulaisesta laivasta karannut Australiassa 10 merimiestä. Heihin kuuluivat Abel Reinhold Wahlroos sekä Wallenius-nimiset merimiehet, joiden sanottiin olevan Australiassa kullankaivuussa. Millainen vaikutus näillä sanomalehtikirjoituksilla on ollut siirtolaisuutta edistävänä tekijänä? Myöhemmän siirtolaisuuden yhteydessä sekä Suomessa, että muissa maissa ovat lehtikirjoitukset olleet merkittävä siirtolaisuutta herättävä tekijä. Kun Suomen lehdistössä ei enää 1860-luvulla juuri kirjoitella Australian kultalöydöistä, lienee 1850-luvun Australian kulta ollut lähinnä episodi, joka jäi Kalifornian kultalöytöjen varjoon… Suomalaisten määrä Australiassa kasvoi vuoden 1870 jälkeen. Sydneystä, ja erityisesti Pyrmontin kaupunginosasta, muodostui suomalaisten menm1esten keskus. Kun Jorma Pohjanpalo oli töissä Suomen konsulaatissa Sydneyssä 1920- luvulla, vanhat merimiehet kertoivat, että entiseen hyvään aikaan ”Sydney oli täynnä suomalaisia sailoreita ja niitä palveli joka jumalan rannikkolaivassa”. Meri ja kulta houkuttelivat 1800-luvun ensimmäiset suomalaiset Australiaan. Myös ensimmäiset varsinaiset siirtolaiset alkoivat saapua Suomesta. Vasta vuonna 1881 kirjoitettiin ensimmäiset passit Suomesta Australiaan. Tuolloin viisi nuorta miestä Närpiöstä otti passin matkustaakseen Melbourneen. Australiaan passin ottaneet suomalaiset olivat suurimmaksi osaksi kotoisin Pohjanlahden rannikolta Kristiinankaupungin ja Lohtajan väliseltä alueelta. Ylivoimaisena keskuksena oli Munsala, josta oli kotoisin peräti 16 kaikkiaan 41 löydetystä ennen vuotta 1893 Australiaan passin ottaneesta suomalaisesta. Suomenkielisen Pohjanmaan keskeinen lähtöalue oli puolestaan Lohtaja vuosisadan lopulta lähtien. Näiden 41 Australian passin ottaneen joukossa oli vain neljä naista, joista yhdellä oli lapsi. Useimmat lähtijät olivat naimattomia nuoria miehiä. Mielenkiintoinen piirre on se, että Australiaan otettiin passit yleensä ryhmissä. Suurin joukko oli 12 henkilöä, jotka saivat passin Australiaan elokuussa 1888. Ryhmissä matkustelu lienee johtunut pitkästä ja ilmeisen pelottavasta matkasta. Mahdollisesti joukon johtajana oli aikaisemmin Australiassa käynyt tai muualla siirtolaisena ollut henkilö. Kalliista matkasta johtuen monet tavalliset siirtolaiset pestautuivat Australiaan menevään laivaan. Pioneerisiirtolaisten asettuminen mm. viljelemään maata loi perustaa uusien suomalaisten saapumiselle. Kuitenkin vasta vuosisadan vaihteesta lähtien alkoivat Pohjois-Australian sokeriruokopellot houkutella myös suomalaisia. Kaikkiaan kultalöytöjen aikaan 1850- ja 1860-luvuilla oli Australiassa suomalaisia siis noin 200 henkeä. Määrä kasvoi 1870-luvulla, mikä johtui pääasiassa yleisestä merenkulun vilkastumisesta. Joukko kasvoi ja saavutti huippunsa 1880-luvun alussa, mutta vuonna 1893 alkanut lamakausi jarrutti suomalaisten tuloa. Suuri osa oli liikkuvia merimiehiä, jotka 1890-luvun lamavuosina saattoivat taas lähteä merille tai muihin maanosiin, elleivät halunneet palata Suomeen. Yli puolet Australiaan vuosina 1851-1892 saapuneista suomalaisista oli kotoisin Vaasan sekä Turun ja Porin lääneistä, eli rannikkoseuduilta.”
Susanna Kuhno ”Siirtolaisesta kosmopoliitiksi? – Identiteetin rakentuminen australiansuomalaisten elämänkerrallisissa tarinoissa” (pro- gradu tutkielma, Jyväskylän yliopisto 2007), josta lainaus: ”Muiden suomalaisten merkitys näkyy tarinoissa jo kotimaassa. Matkaan lähdettiin sukulaisten tai tuttavien rohkaisemina ja usein ryhmissä. Kuvauksissa matkalta, asettumisesta Australiaan ja työn etsinnästä muut suomalaiset ovat tärkeässä asemassa. Eniten kerrotaan kuitenkin erilaisten suomalaisten yhteisöjen toiminnasta ja omasta roolista niissä. Nämä vapaaehtoistyön areenat kuten Suomi- seurat, clubit, seurakunnat ja Suomiradio kuvataan tärkeään rooliin siirtolaisten elämässä. Näillä kuvauksilla yhteistoiminnasta tuotetaan vahvasti australiansuomalaisen siirtolaisen identiteettiä, johon liittyy oleellisesti ahkeruus ja sitoutuneisuus yhteiseen toimintaan. Kielen ja oman kulttuurin säilyttäminen on keskeinen arvo, vaikka tapa kuvata yhteistä toimintaa on usein suoritus- ja työkeskeinen. Toisaalta yhteistoiminnan kautta on luotu uutta identiteettiä ja toimintakulttuuria muiden samassa tilanteessa elävien kanssa. Australiansuomalaisuudella on iso rooli suomalaisen kulttuurin ja kielen säilyttämisessä, mutta myös yhteisönä, joka tarjoaa mahdollisuuden kokea yhteisyyttä ja turvallisuutta vieraassa maassa. Hall`n sosiologinen subjektikäsitys ja sen merkitys uuteen kulttuuriin sopeutumisessa konkretisoituu yhteistoiminnassa muiden suomalaisten kanssa. Käsityksen mukaan subjektin sisäinen ydin ei ole itseään kannatteleva ja autonominen vaan muodostuu suhteessa “merkityksellisiin toisiin”. Voi perustellusti ajatella, että muut suomalaiset siirtolaiset muodostivat ”merkityksellisten toisten” joukon, jonka pariin hakeuduttiin ja joka auttoi luomaan australiansuomalaisten identiteettiä uudessa kotimaassa. Vapaaehtoistyön kautta tuotettiin hyvin samantapaista identiteettiä kuin työn kautta. Vapaaehtoistyölle oli ominaista vahva sitoutuminen ja pyyteetön työpanos yhteiseksi hyväksi.”
Australia on mannersaari ja on yksi harvimmin asutuista, mutta kaupungistuneimmista maanosista. Kolmasosa Australiasta sijaitsee tropiikissa ja maan kaakkoisosan vuoristoseudut ovat lumipeitteisiä tarjoten mahdollisuuden hiihtokeskuksille. Australiassa vedensaanti on ongelma, sillä keskimääräinen vuotuinen sademäärä on vähäisempi kuin muissa maanosissa ja haihtuminen kuumuuden tähden on voimakasta. Kolmasosa maasta on autiomaata. Vuonna 1605 hollantilainen Willem Jansz kävi ensimmäisenä eurooppalaisena Australian rannikolla Carpentarianlahdella. 1606 Espanjalainen L. V. de Torres purjehti Australian ja Uuden-Guinean välisen Torresinsalmen läpi. Vuosina 1642–44 hollantilainen A. J. Tasman löysi Tasmanian ja purjehti Australian ympäri.
Australian historiasta jotakin
Ensimmäinen englantilainen alueella kävi 1699–1700 englantilainen W. Dampier Australian luoteisrannikolla. Vasta 1770 englantilainen James Cook nousi maihin Botany Bayssä itärannikolla ja antoi rannikkoalueelle nimen Uusi Etelä-Wales sekä tutki rannikkoa pohjoiseen. Ensimmäisinä eurooppalaisina Australiassa kävivät hollantilaiset purjehtijat, mutta vasta James Cookin matkan (1770) jälkeen britit ottivat Australian haltuunsa.
Hakon Mielche ”Australia -Seikkailun ja tulevaisuuden maa” (WSOY 1957) lainaus sivulta 16: ”Kesäkuussa 1769 tapahtui astronomisesti perin kiinnostava ilmiö – kiertotähti Venus leikkasi auringon radan. Englantilaiset tiedemiehet saivat kuningas Yrjön varustamaan retkikunnan, jonka päätehtävänä oli tutkia tuota ilmiötä. Tahitin saarella laskettiin sen huomioimisen olevan parhaat mahdollisuudet. Hallitus suostui antamaan aluksia ja miehistöä käytettäväksi sillä ehdolla, että retkikunta tehtävänsä Tahitilla suoritettuaan jatkaisi matkaa länteen ja purjehtisi maailman ympäri – ja aivan erikoisesti tutkisi tarkemmin hollantilaisten jo puolittain unohtuneita löytöjä, Van Diemenin maata, Uutta Hollantia ja Uutta Seelantia. Tuo retkikunta suoritti maailmanhistoriallisen tehtävänsä merkitessään kartalle viimeisen, ennen tuntemattoman maanosan – sitten täyttäen suuren aukon Tasmanian ja Uuden Guinean välillä. Tahitilla tehtiin onnistuneita havaintoja. Tiedemiehet tutkivat Venusta – ja miehistö sen vieraanvaraisia tummapintaisia maisia tyttäriä. Sitten meriväen luutnantti James Cook suuntasi mainion laivansa Endeavourin länteen Tyynen valtameren pienten, palmukasvavien saariryhmien lomitse Uutta Seelantia kohti. Huhtikuussa 20 päivänä huomasi vahdissa oleva upseeri, luutnantti Zachary Hicks maata ensi kerran Uuden Seelannin hävittyä näköpiirin taakse. Endeavour purjehti kapeasta salmesta suojaiseen lahteen, ilmeisesti ihanteelliseen luonnonsatamaan, joka oli riittävän tilava maailman kaikilla seitsemällä merellä purjehtiville laivoille ja kyllin hyvä, jotta sitä keskipisteenä käyttäen voitaisiin rakentaa vaikka maailmanvalta… James Cook oli osunut Botany Bayn lahteen, vain muutaman kilometrin päähän nykyisestä Sydneyn kaupungista Australian itärannikolla. Sen jälkeen sai maailma kuulla uusia kertomuksia Australiasta. Cook teki tarkkoja muistiinpanoja. Hienoa luonnonsatamaa ympäröivät korkeat, vehmaat, ruohoa ja metsää kasvavat kukkulat, ja paikkakunnan ilmasto muistutti Englannin kesäistä säätä. Ehkäpä uusi maanosa ei ollutkaan niin pelottava kuin hollantilaiset olivat väittäneet. James Cook nosti Union Jackin liehumaan Botany Bayn rannalle ja purjehti edelleen pohjoiseen. Hän nousi maihin Kap Yorkissa, Australian pohjoisrannikon ’sarvessa’, ennen kuin hän suuntasi kurssinsa Englannin kanaalia ja sumujen saarta kohden. Siellä ryhdyttiin miettimään, mihin tuota vasta valtakuntaan liitettyä maata voitaisiin käyttää… Muutamia vuosia Cookin kotiinpaluun jälkeen – vuonna 1776 – Englanti menetti Pohjois-Amerikan siirtomaat, kun niiden asukkaat olivat George Washingtonin johdolla taistelleet menestyksellisen vapaussotansa ja päässeet Englannin herruudesta. Rangaistusvankeja ei voitu enää lähettää Atlantin poikki eikä pitää Amerikan itärannikkoa rikollisten kaatopaikkana. Englannin vankilat olivat täpötäynnä, ja niin keksittiin, että lainrikkojat voitiin lähettää uudelle mantereelle. Sehän oli joka tapauksessa niin kaukana, ettei voitu uneksia kenenkään kunnon kansalaisen asettuvan sinne asumaan vapaaehtoisesti.”
Kapteeni Cookin HMS Endeavourin mukana oli tutkimusapulaisena suomalainen Herman Dietrich Spöring. Spöring piirsi luonnontieteellisiä piirroksia Australian uusista lajeista. Ne on tallennettu British Museumiin Lontooseen. Kapteeni Cook nimesi erään saaren Uuden-Seelannin tuntumassa Sporing Islandiksi.
Katso kapteeni James Cookin matkakertomus: http://www.gutenberg.org/ebooks/8106
Jonathan Aitken ”John Newton – Armottomuudesta ihmeelliseen armoon” (Suomen Lähetysseura 2016) lainaus sivulta 339: ”Yksi heidän (Wilberforce ja Newton) yhteisesti ajamistaan asioista oli tarve lähettää evankeliumia julistava pappi ensimmäisten siirtolaisten mukana Australiaan tai Uuteen Hollantiin, kuten sitä silloin kutsuttiin. Newton oli ainoa vanhempi Englannin kirkon pappi, joka ymmärsi, että vankien lähettäminen rangaistussiirtolaan uudelle ja tuntemattomalle mantereelle loi suuren hengellisen mahdollisuuden. Hän kehotti Wilberforcea käyttämään vaikutusvaltaansa parlamenttiedustajana varmistamaan, että ensimmäisen laivalastin mukana lähti kappalainen. Newtonilla oli oma evankelikaalinen ehdokkaansa ehdotettuun kappalaisen virkaan. Hän oli Richard Johnson, jota Newton suositteli Wilberforcelle miehen uskonnollisten näkemysten ’yksinkertaisuuden, tinkimättömyyden ja nöyryyden’ takia. Newton oli myös ottanut yhteyttä John Thorntoniin, jonka avustamana Wilberforce ehdotti asiaa pääministerille. Sen tuloksena pääministeri antoi määräyksen nimittää Richard Johnson uuden siirtokunnan kappalaiseksi, ja Johnson purjehti Botany Bayhin ensimmäisten rangaistusvankien mukana vuonna 1787. Newton kirjoitti Wilberforcelle 15. marraskuuta 1786 melkoisella ennakkoaavistuksella, kun otetaan huomioon kristinuskon kasvu Australiassa…”
Kapteeni Arthur Phillip ja hänen johtamansa retkikunnan jäsenet perustivat ensimmäisen eurooppalaisen siirtokunnan nykyisen Sydneyn paikalle 26.1.1788. Phillipin retkikuntaan kuului 1500 henkeä, jotka olivat pääosin miehiä. Noin puolet heistä oli rangaistusvankeja, monet mitättömistä rikoksista tuomittuja. Myöhemmin maahan saapui vapaita kansalaisia, jotka olivat lähteneet Englannista köyhyyden ja työttömyyden takia odottaen parempia elinolosuhteita. Elämä Uudessa Etelä-Walesissa ei ollut helppoa. Suurin osa Australiaan muuttaneiden sukujuurista ovat brittiläisiä. Maassa on myös kiinalaisia, jotka ovat sinne alun perin tulleet paimeniksi tai kultakaivosten työvoimaksi. Vuonna 1798–99 englantilaiset G. Bass ja M. Flinders purjehtivat Tasmanian ympäri ja totesivat sen saareksi. 1801–02 Flinders kartoitti etelärannikkoa, purjehti 1802–03 mantereen ympäri ja antoi sille 1810 nimen Australia.
Englantilainen T. L. Mitchell kartoitti Kaakkois-Australian sisäosia sekä 1845–46 myös pohjoisempia Itä-Australian seutuja. 1839–41 Englantilainen E. J. Eyre tutki manteren eteläosia ja löysi mm. Eyrejärven. 1844–45 Saksalainen L. Leichardt kulki Queenslandin ja Pohjois-Australian halki Arnheminmaalle. 1859–62 Skotlantilainen J. Stuart tutki manteren sisäosia ja kulki Adelaidesta manteren poikki Arnheminmaalle. Englantilaiset R. Burke ja W. J. Wills kulkivat ensimmäisinä manteren poikki Melbournesta Carpentarianlahden läheisyyteen, mutta menehtyivät paluumatkallaan.
Vuonna 1788 Australiasta tehtiin emämaasta karkotettujen rikollisten vankisiirtola, ja sen seurauksena maahan tuli 120 000–200 000 asukasta. Myös vapaaehtoisia muuttajia alkoi saapua, ja maanosan valtausta jatkettiin sittemmin itärannikolta sisämaahan päin. Uusi Etelä-Wales perustettiin 1823, Tasmania (vuoteen 1855 Van Diemenin maa) 1825, Länsi-Australia 1829, Etelä-Australia 1836, Victoria 1851 ja Queensland 1859. 1800-luvun alkupuoliskolla tutkimusmatkailijat alkoivat kartoittaa Australian rannikkoa ja mm. englantilainen E. J. Eyre ja saksalainen L. Leichhardt etenivät syvälle mantereen sisäosiin. Uudessa Etelä-Walesissa ja Victoriassa 1851 tehdyt kultalöydöt synnyttivät kultakuumeen, minkä seurauksena Australian asukasluku kolminkertaistui seuraavan kymmenen vuoden aikana. Pian tämän jälkeen siirtokunnat saivat itsehallinnon ja rangaistussiirtola lakkautettiin. Vuosisadan lopulla syntyi kaikkien kuuden siirtokunnan keskuudessa ajatus yhdistymisestä, mikä toteutui, kun emämaa antoi Australialle dominion aseman 1901 ja Australian liittovaltio syntyi. Itsenäisyyden se sai 1931.Suurin osa väestöstä asuu kuudessa kaupungissa, joista asutus sai siirtomaakaudella alkunsa. Australian suurin ja vanhin kaupunki on Sydney. Sydneyllä on luonnonsatama ja hiekkarantoja löytyy 22.
Useimmat Australian kaupungeista sijaitsevat etelä- ja itärannikolla, missä ilmasto on tasainen. Perth sijaitsee 3000 kilometrin päässä muista suurista kaupungeista laajojen autiomaiden eristämänä. Se sai alkunsa kultakuumeen aikana ja on edelleen osavaltioiden pääkaupungeista nopeakasvuisin. Perth on tunnettu auringonpaisteestaan. Sidneyn lisäksi muut siirtokunnat, Hobart, Melbourne, Brisbane, Adelaide ja Perth, perustettiin pian 1800-luvun alussa. Niiden vaikutusalueiden vähitellen muotoutuessa siirtokunnat saivat selväpiirteiset rajansa, mikä johti hallinnollisten kruununsiirtomaiden syntyyn. Etelä-Wales perustettiin 1823, Tasmania 1825, Länsi-Australia 1830, Etelä-Australia 1836. Victoria 1851 ja Queensland 1859. Vuonna 1850 hyväksyttiin Englannin parlamentissa laki, jossa siirtokunnille annettiin vapaa oikeus päättää lainsäädännöstään, joskin brittiläisellä kuvernöörillä oli edelleen laajat valta-oikeudet. Australian liittovaltio julistettiin perustetuksi 1. tammikuuta 1901. Australia oli liittovaltio asemastaan huolimatta edelleen Ison-Britannian hallinnassa. Vuonna 1931 Australia sai täydellisen itsenäisyyden. Se jäi silti Brittiläisen kansanyhteisön jäseneksi ja muodollisena valtionpäämiehenä on edelleen Ison-Britannian hallitsija.
Suomalaiset ensimmäisessä Maailmansodassa (Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 6/2004) Olavi Koivukangas kertoo otsikolla ”Australian joukoissa surmansa saaneet suomalaiset vuosina 1914-18” ja teksti jatkuu sivulta 99: ”Australia on osallistunut moniin sotiin Ison-Britannian rinnalla, mutta kaikkein eniten uhreja on vaatinut ensimmäinen maailmansota… Australian valtio on määrätietoisesti dokumentoinut yksilötasolla maan osallistumista ensimmäiseen maailmansotaan, ja tämä helpottaa merkittävästi tutkimustyötä. Canberrassa asuva tutkija Dr. Elena Govor on kerännyt tietoja venäläisistä Australian joukoissa ensimmäisessä maailmansodassa. Samalla hän on kerännyt aineistoa myös Baltian maista ja Suomesta lähtöisin olevista sotilaista. Elena Govor on löytänyt tähän mennessä 246 suomalaista, mutta arvelee lukumäärän nousevan jopa 300:aan, kun Australian Kansallisarkisto saa luettelointityönsä valmiiksi ensi vuonna… Toinen päälähde tälle artikkelille on ollut professori Peter Dennisin suomalaisista ensimmäisessä maailmansodassa keräämä aineisto… Elokuussa 1914 ensimmäiset australiaiset joukot lähetettiin Egyptiin torjumaan Ottomaanien valtakunnan uhkaa brittiläisille eduille Lähi-Idässä ja Suezin kanavalla… Australian kamelijoukoissa sai surmansa ainakin yksi suomalainen. Hän oli Raumalla vuonna 1895 syntynyt Wilhelm Konsten, jonka joukko-osasto oli ’Imperial Camel Corps’. Konsten kaatui taistelussa Jerusalemissa Palestiinassa 19.4.1917… Koko Australian sotavoimista 17,9 prosenttia sai surmansa sotatoimissa. Kun tällä hetkellä on tiedossa noin 250 sotaan osallistunutta suomalaista ja näistä 53 tiedetään saaneen surmansa, suomalaisten kohdalla tappioprosentti on 21,2. Yhtenä syynä suhteellisesti suurempaan kuolleisuuteen suomalaisten kohdalla oli se, että suomalaiset yleensä olivat etulinjassa ja tavallisina sotilaina, joiden kuolleisuus on aina suurin sotatoimissa… Suomalaisten suurimmat tappiot tulivat Ranskassa länsirintaman pitkään jatkuneissa rajuissa massataisteluissa… Myös Suomen itsenäistyminen v. 1917 sai joitakin suomalaisia palaamaan synnyinmaahansa mm. Siperian kautta. Kun vuonna 1921 uusi siirtolaisuus Suomesta ei ollut vielä varsinaisesti alkanut, voidaan arvioida, että Australiassa oli ensimmäisen maailmansodan aikoihin noin 1500 Suomessa syntynyttä henkilöä.”
Kimmo Kääriäinen ”Matkassa maailmalla – Kirkon ulkomaalaistyö 1900-luvulla” (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 83, 2003), josta lainaus sivulta 112: ”Ensimmäiset luterilaiset tulivat Australiaan 1830-luvulla Preussista uskonnollista painostusta ja suoranaista vainoa pakoon. Ensimmäinen ryhmä saapui pastori August Kavelin johdolla 1838 ja toinen ryhmä pastori Fritzschen johdolla 1841. Molemmat asettuivat Etelä-Australiaan ja muodostivat samalla ensimmäiset saksalaiset luterilaiset seurakunnat… Australiassa on tehty työtä suomalaisten keskuudessa jo pian yhdeksänkymmentä vuotta. Paikallisseurakuntien ja Suomi-konferenssin perustamista 1960-luvulla edelsi viidenkymmenen vuoden jakso, jolloin suomalaisten siirtolaisten parissa tehty kirkollinen työ oli Suomen Merimieslähetysseuran vastuulla. Sen palveluksessa toimi tuona aikana kuusi pappia ja yksi maallikko. Kyseinen maallikko, insinööri Johan Boijer, kutsuttiin San Franciscosta aloittamaan työ Sydneyssä vuonna 1916. Työ alkoi Sydneyssä, siirtyi seuraavassa vaiheessa muutaman vuoden jälkeen Melbourneen, jossa ensimmäisen merimiespapin Kalervo Groundtroemin (myöh. Kurkiala) yhdeksi merkittäväksi teoksi tuli Suomi-lehden perustaminen 1926. Lehti on vanhimpia maassa yhä ilmestyviä siirtolaislehtiä… Toinen merimiespappi, Otto Kaksonen toimi 1920- ja 30-lukujen vaihteessa vielä Melbournessa, mutta hänen seuraajansa Paavo Hytönen siirsi aseman 1938 Brisbaneen, jossa se sijaitsi työn loppuun asti… Toisen maailmansodan puhkeaminen ja erityisesti Englannin ja Australian sodanjulistus Suomelle 1941 vaikutti ja vaikeutti suuresti työtä. Hytönen internoitiin monen muun suomalaisen ohella leirille, Suomi-lehti lakkasi ilmestymästä, ja kaikki muukin toiminta oli kokonaan pysähdyksissä. Hytönen vapautettiin vuonna 1944, ja vähitellen työ pääsi jälleen jatkumaan… Suomen Merimieslähetysseura päätti toimintansa Australiassa vuonna 1966, viisikymmentä vuotta työn aloittamisen jälkeen.”
Australian alkuperäiskansa aboriginaalit
Eurooppalaisten saapuessa vuonna 1788 aboriginaalit asuttivat koko mannerta ja olivat sopeutuneet kirjaviin ilmasto- ja luonnonoloihin aina kuumankosteista sademetsistä kuiviin autiomaihin. Alkuperäiskansat puhuivat yli kahtasataa kieltä. Useimmat ihmiset olivat kaksi- tai useampikielisiä. Sekä kielet että ihmisheimot olivat jakautuneet alueittain. Alueellisesti jakautuneita heimoryhmiä saattoi olla jopa viisisataa. Heimojen jäsenet muodostivat keskenään tapakulttuurin. Uudisasukkaiden mukana tulleisiin kulkutauteihin ja väkivaltaisissa konflikteissa kuoli runsaasti alkuperäisväestöä. Australian kaakkoisosassa alkuperäisväestön määrä väheni niin radikaalisti, että heidän kaikkien uskottiin pian kuolevan. Huolestuneisuus humanitäärisistä asioista sai siirtokunnan laatimaan lakeja alkuperäisväestöstä huolehtimiseksi, ensimmäisenä vuonna 1856 Victoriassa. Alkuperäisväestö siirrettiin reservaatteihin ja heille annettiin ruokaa ja vaatteita. Lait eivät kuitenkaan suoneet alkuperäisväestölle minkäänlaista asemaa yhteiskunnan jäsenenä ja heidän tilanteensa vain heikkeni, kun heidät oltiin häädetty perinteisiltä asuma-alueiltaan, missä he olisivat selviytyneet metsästämällä ja keräilemällä. Avioliitto ei ollut ainoastaan kahden ihmisen välinen suhde, vaan se yhdisti kaksi perhettä tai sukua, joilla, usein jo ennen liiton vahvistamista, oli samanlaiset oikeudet ja velvollisuudet. Yleinen käytäntö koko Australian alueella oli, että he, jotka saivat vaimon, maksoivat tästä vastapalveluksen muodossa saman tien tai myöhemmässä vaiheessa. Yksinkertaisimmassa muodossaan vastavuoroisuus tarkoitti sitä, että miehet vaihtoivat sisaria ja naiset veljiä. Lapsien kihlaus oli yleistä ja saatettiin tehdä jo ennen kummankaan osapuolen syntymää.
Helsingin Sanomat 16.5.2018 B1 Päivi Arvonen ”Kansan taidetta” Artikkelissa kerrotaan Australian alkuperäiskansan taiteesta. Aboriginaalien taide perustuu uniajaksi kutsuttuihin maailmansyntymyytteihin. Nämä vanhat kertomukset on kirjoitettu muistiin, mutta aiemmin ne siirtyivät sukupolvelta toiselle suullisena perinteenä. Aboriginaalien varhaisin taide oli hiekka- ja kalliopiirroksia, kalliokaiverruksia, kehomaalausta jne.
Inkeri Kilpinen ”Australia – palavan pensaan maa” (Kirjaneliö 1985), Josta lainaus sivulta 133: ”Olin nähnyt ensimmäisen alkuaustralialaisen, iäkkään miehen, Wallgetin kadulla tulomme kolmannella viikolla. Hän seisoi pitkät toimettomat kädet sivuillaan riippuen ja tervehti. Hänen äänensä oli lämmin ja hänen silmänsä loistivat ystävällisinä. Itärannikolla heitä näki varsin vähän, tuskin yhtäkään. Mutta Mt. Isassa heitä oli ollut paljon ja Alice Springsissä vieläkin enemmän. Kaduilla, puistoissa, pubeissa, istuu, syö, kulkee satoja tummaihoisia. He näyttävät varsin toimettomilta, osa on humalassa… Valtio syytää heille rahaa kuin roskaa, eläkkeitä ja maa-rahoja. Viinaan! Eläisivät ihmisiksi ja tekisivät työtä.”
Suomalaisia Australiassa
A. Kannisto, E. N. Setälä, U. T. Sirelius, Yrjö Wichmann ”Suomen suku” (Otava 1926), josta lainaus sivulta 342: ”Australian suomalaisista asuvat useimmat Uudessa Etelä-Walesissa: noin 900 henkeä, Queenslandissa noin 400, Viktoriassa noin 300, Länsi-Australiassa noin 200 ja Etelä-Australiassa ja Tasmaniassa kummassakin noin 50, eli yhteensä noin 2000 suomalaista. Sitäpaitsi on paljon suomalaisia, jotka joko sekatyöläisinä tai etupäässä merimiehinä rannikkoaluksilla kulkevat paikasta toiseen. Uudessa Etelä-Walesissa ovat suurimmat suomalaiset siirtolat Sydneyssä ja New-Castlessä. Runsaasti on suomalaisia täällä rautateitten palveluksessa, ja sadat harjoittavat ammattiaan merenkulkua rannikkolaivoilla, pitäen kotipaikkanaan jotakin rannikkokaupunkia. Suomalaisia on myös kaivoskeskuksessa Broken Hillissä. Muita paikkoja, joissa suomalaisia asuu, ovat Goulbourn, Maitland, Wagga-Wagga ja itärannikon pohjoisosat. Uudessa Etelä-Walesissa on useita suomalaisia, jotka uutteralla työllään ja kyvykkyydellään ovat saavuttaneet erikoisen hyvän toimeentulon. Queenslandissa suomalaiset suureksi osaksi ovat maanviljelijöitä. Suurimmat siirtokunnat ovat Brisbanissa, Nambourissa, Bli-Blissä, Gympiessä, Macquayssä, Bowenissa, Charters Towersissa ja Townsvillessa. Sitäpaitsi on yksityisiä suomalaisia perheitä siellä täällä ympäri maata. Brisbanessa on sitäpaitsi ainoa elinvoimainen suomalainen seura Australiassa, ’Queenslandin Suomen heimolaisseurat’. Noin v:n 1910 paikkeilla oli myöskin verrattain runsaslukuinen seura Nambourissa; sillä oli oma painettu sanomalehtensäkin. Useimmat siirtolaiset ovat Queenlandiin tulleet jotenkin köyhinä, mutta nyt heillä on omat velattomat farminsa, joista saavat helpon toimeentulonsa. Seudut Brisbanen pohjoispuolella ovat suomalaisille erittäin sopivia, ja sikäläiset suomalaiset ovatkin oloihinsa kaikista suomalaisista siirtolaisista tyytyväisempiä. He viljelevät täällä enimmäkseen sokeriruokoa ja hedelmiä. Kun maaperä on hyvin hedelmällinen, ei se vaadi paljoakaan lannoitusta ja kyntämistä.
Darling Downsin ja Kangaroyn alueilla on myös muutamia suomalaisia, maitotaloutta harjoittavia farmareita. Sitäpaitsi työskentelee myös suomalaisia valtion työpajoissa, rautatietöissä sekä Keski-Queenslandin kaivoksissa ja sokerifarmeilla. Mitään erittäin rikkaita suomalaisia ei Queenslandissa ole, vaikkakin heidän keskimääräinen elintasonsa on parempi kuin muissa Australian valtioissa elävien suomalaisten. Viktoriassa on suomalainen asutus keskittynyt Melbourniin, jossa maanmiehemme työskentelevät tehdastyöläisinä ja liikemiehinä. Suomalaisia on myös työmiehinä kaivoskeskuksissa Ballaratiassa ja Bendigossa, ja hedelmäfarmareina Mildurassa y.m. Länsi-Australiassa on suomalaisia suurissa kaivoskeskuksissa esim. Koolgardiessa. Heitä tavataan myös Perthissä, Culliessa sekä muutamissa muissa paikoissaäärimmäiseen pohjoiseen saakka. Etelä-Australiassa ja Tasmaniassa on suomalainen asutus pienin. Muutamia perheitä asuu Adelaidessä, Port Piriessä y.m., Tasmaniassa taas Hobartissa, Launcestonissa ja Dewonportissa. Nothern Territoriessa on suomalaisa äärimmäisen troopillisissa seuduissa Port Darwinissa ja sen ympäristöllä ainoastaan kymmenkunta. (teksti perustuu Suomen entisen Australian-konsulin Kaarlo J. Nauklérin kirjoitukseen Suomalainen asutus Australiassa Helsingin Sanomat 1920 n:o 229.”
Paula Könnilä ”Sisua ja maňanaa” (Siirtolaisinstituutti 2014), josta lainaus sivulta 390: ”Joonas Kinnunen on eläkeläinen ja sekatyömies, joka tuli Malagan provinssiin ensimmäisen kerran 1987. Kun yhden tuttavan huonokuntoisen talon Churrianassa korjasi, sen seurauksena tuli uusia työtilauksia monen talvikauden ajaksi. Oli muurausta, maalausta ja puutarhan hoitoa. Monia talvia hän oli töissä myös Australiassa – aina vuoteen 2002 asti, jolloin pääsi eläkkeelle… 1960-luvun alussa, 29-vuotiaana päätin lähteä Australiaan. Valintaprosessi oli lähtijöillä tiukka. Kuopion seurahuoneella istui virkamiehistöraati, joka valitsi lähtijät. Paperit piti olla, niin poliisilta kuin terveysviranomaisiltakin. Omien papereitteni suhteen ongelmia tuli vain lääkärin todistuksen puuttumisesta, kun sairaalasta ei mielellään annettu mitään potilastietoja ulos. Lopulta sain ja pääsin lähtemään. Kun saavuin Australiaan, ryhmässä oli muitakin suomalaisia. Leirillä olin vain neljä ensimmäistä vuorokautta. Ennen töiden aloittamista piti vastata yhteen kysymykseen: ’Hyväksytkö ja otatko vastaan työtä, joka ei ole entiseen ammattiisi kuuluvaa?’ Vastasin: ’Otan’. Tämä sopimus tehtiin kirjallisena ja laitoin nimeni paperiin. Sen jälkeen olin ensin metsätöissä ja sitten vuosikaudet erilaisissa sekatyömiehen tehtävissä. Työpaikat olivat eri alueilla. Kuljin pitkiäkin matkoja. Työpaikkojen väliset matkat sijaitsivat 1000-3000 kilometrin päässä toisistaan. Siksi en koskaan suunnitellut perheen perustamista. Tein paljon myös rakennus- ja hedelmien kasvatustyötä. Kaivoksissakin olin, vann siellä ei ihminen voi olla pitkään olla sairastumatta. Viimeiset kolme vuotta olin kaupassa myyjänä. Tuosta hetkestä tulee nyt kuluneeksi jo 40 vuotta. Olen vieläkin sekä Suomen että Australian kansalainen… Australia on katolinen maa. Kun olin sairaalassa, ensimmäiseksi minulta kysyttiin, mikä on uskonto. Jos on katolilainen, saa parhaat lääkärit ja hoidon. Katoliset ovat ihan eri osastoilla kuin muut. Hoitajat ovat nunnia ja heillä on nunnan puku. Kirkko omistaa sairaalat ja koulut. On muitakin sairaaloita, mutta katoliset ovat suurempia ja parempia.”
Juhani Lompolo ”Maa johon mahtuu – Australia suomalaisten silmin” (Gummerus 1975) lainaus sivulta 61: ”Kaikki Australian kanssa tekemisissä olevat suomalaiset tuntevat Mount Isan – tai Aisan kuten sitä normaalissa puheessa kutsutaan. Se on kaupunki, jossa suomalaisten maine on kova, ja jossa suomalaisia on suhteellisesti enemmän kuin muualla Australiassa. Aisa on suomalaisille kovan rahan, kovan työn ja kovan ryyppäämisenkin paikka. Täältä lienee saanut alkunsa määritelmä suomalaisista, määritelmä joka tunnetaan ympäri koko mannerta: Suomalainen on kova työmies ja kova ryyppäämään. Ja suomalaisia on Aisassa ollut kauan. Eräs näistä pitkään kaupungissa olleista on Armas Alanen, kaivostyöläinen toisesta maailmansodasta lähtien ja nyt eläkeläinen. Armas Alanen tuli Australiaan jo vuonna 1928. Lähdössä ei ollut mitään erityistä päämäärää. Täällä oli veli ja Armas lähti hänen jälkeensä: seikkailunhalua se vaan oli… Keinin – sokeriruo’on – hakkuulla aloittivat useat tuohon aikaan. Queenslandin sokeriruokoalueilla oli monia suomalaisia, jotka myöhemmin saivat huomattavaakin varallisuutta farmeillaan. Mutta hakkaajille työ oli kovaa eikä sitä ollut kuin osaksi vuotta… Suomi-lehti vaikuttaa käteen otettuna pieneltä ja kapealta, palstoja muutama ja präntti tiheätä. Mutta lehti leviää: tuskinpa on Australiassa monta suomalaisperhettä mihin sitä ei tulisi. Kun sitten katsoo, millä mahdollisuuksilla lehteä tehdään, ei sitä pidä lainkaan pienenä. Päinvastoin ajattelee, että paljonpa on itse asiassa saatu aikaan. Päätoimittaja Mikko Mäkineste – ja ainoa toimittaja – tekee kaiken toimitustyön, lehden Kirsti latoo palstat, ja Mikko ja Kirsti yhdessä tekevät taiton, eli suunnittelevat ja toteuttavat lehden ulkoasun. Apuna on ulkopuolinen kuvalaattamies Unto Jukkola, joka tekee sekä kuvalaattoja että negatiiveja. Ja sama joukko painaa ja postittaa sitten lehden eteenpäin. Lehti kannattaa itsensä tilauksilla ja ilmoituksilla… Queenslandin hallitus oli v. 1899 alkanut tarjota ilmaisen matkan myös sopiville pohjoismaalaisille siirtolaisille. Tästä oli tietoinen myös Matti Kurikka (1863-1915) – kirjailija, sanomalehdentoimittaja, työväenliikkeen johtomies, haaveilija – sosialisti, joka jouduttuaan syrjään työväenliikkeen johtopaikoilta päätti lähteä perustamaan omaa yhteiskuntaansa Australiaan. Kurikka saapui Sydneyhin syys-lokakuun vaiheessa 1899. Samaan aikaan kun Kurikka seilasi Australiaa Queenslandin siirtolaisasiamies tiedotti Helsingissä, että useita satoja suomalaisia oli valmiina lähtemään matkalle, mikäli Kurikan tiedonanto oli suotuisa… Kurikka saikin hyvän vastaanoton… Kurikan yritys muodostaa ihanneyhdyskunta Pohjois-Queenslandiin kaatui alkuvaikeuksiin, ja hän lähti v. 1900 puolivälissä Kanadaan perustamaan samantapaista Sointula-nimistä yritystä.”
Voitto Pokela ”Jälkiä Australian sannassa” (SLEY-kirjat 1995), josta lainaus sivulta 29: ”Lawrence Grieger, Hobartin luterilaisen seurakunnan pastori, oli erittäin ahkera mies. Pienen seurakunnan pastori, syntynyt, kasvanut ja opiskelunsa suorittanut Australian luterilaisen kirkon valta-alueella Etelä-Australian osavaltiossa… Vain pari kolme ilmaisi rempseän ronskisti olevansa kaikkea uskonnollista höpötystä vastaan. Pappien ja kapitalistien keksintöä, sillä pistivät kansaa silmään. Ei ne siihen uskoneet itsekään, mutta sillä pidettiin työkansa kurissa. ’Pitäkäähän pojat pienempää suuta, tai voitte joutua liriin. Pomo kertoi, että tällekin työmaalle tulee joulun jälkeen unkarilaisia, tsekkoslovakialaisia ja puolalaisia. Ovat päässeet elossa bolsevikkikomentoa pakoon. Ne eivät häikäile pistää nyrkkiä silmään, jos niille sontaa puhuu, ovat ne sen verran kärsineet kommunististen ihannevaltioiden komennossa’. varoitteli joku poliittisista asiantuntijoistamme.” … Joulun alla pastori Griger kierteli ahkerasti suomalaiskodeissa ja sanoi ihmisten toivovan, että joulukirkossa olisi sanomaa myös suomeksi. Hyvissä ajoin ennen joulua hän toi lyhennelmän saarnastaan ja pyysi minun huolehtimaan sen kääntämisestä suomeksi sekä lukemaan sen joulukirkossa.”
Rauno Pankola ”Australian safari” (K. J. Gummerus Oy 1965), josta lainaus sivulta 34: ”Sitten nousimme Adelaiden laidalla olevalle korkeimmalle vuorelle, Mount Loftylle, jonka huipulla lähes 800 metrin korkeudessa oli pysäköintialue, matkamuistokioski, ravintola ja muurattu obeliski. Se oli kapteeni Matthew Flindersin, englantilaisen tutkimusmatkailijan muistomerkki. Hän oli ottanut käytäntöön Australia-nimen Uuden Hollannin asemesta 150 vuotta sitten ja kaipa hän oli käynyt täälläkin tutkiessaan Australian etelärannikkoa… Bonegillan leiri muodosti pienoiskaupungin. Asvalttikadun varrella olivat toimistoparakit, postitoimisto, pari pankkia ja kanttiini, jossa tarjoiltiin kaikkea parranajokoneista ja silitysraudoista makkaroihin ja hedelmiin, oluesta votkaan. Kanttiinin vieressä oli Nuorten Naisten Kristillinen Yhdistyksen seuratalo kirjastoineen ja kahvi- ja teetarjoiluineen. Näitä kanttiineja vastapäätä olivat pieni puukirkko ja elokuvateatterin valtava parakkirumilus. – Näytännöt kahdesti viikossa. – Sen takana oli lasten ja nuorten askartelukeskus kirjastoineen, nukketeattereineen, tanssisaleineen eli Riemuliiteri, kuten suomalaiset sitä kutsuivat. Kauempana keskustasta olivat aikuisten kielikoulu, kansakoulu, lastentarha, sairaala ja pliklinikka sekä henkilökunnan tenniskenttä, kerhotalo ja asumukset. Koulubussi kiersi aamulla hakemassa viisi vuotta täyttäneet lapset kouluun, missä he laulun, askartelun ja leikin parissa oppivat kieltä ja uusia tapoja seitsemän tuntia. Heidän päivänsä alkoi lipun nostolla koulun pihalla kovaäänisen pauhatessa God save the Queenin ja edeelleen sotilaallisessa sulkeisjärjestyksessä he siirtyivät luokkaparakkeihin marssin tahdissa. Tärkeimmän siirtolaisaineksen tehokas kasvatus uusiksi australialaisiksi oli alkanut. He eivät aikuisina ikävöisi synnyinseuduilleen… Kerran oli leirille ollut majoitettuna yhtä aikaa 12 000 henkeä. Silloin monet olivat joutuneet vetelehtimään kuukaisikaupalla Bonegillassa… Harva joutui olemaan paria viikkoa pitempää paikalla. Työnvälitystoimiston johtaja sanoi pystyvänsä sijoittamaan tänään tulleet tuhat miestä helposti huomenna töihin, mikäli heille vain kelpasi ensimmäinen tarjottu mahdollisuus. Vaikeimpia sijoitettavia olivat kuulemma suomalaiset, koska he jokseenkin poikkeuksetta halusivat pohjoiseen eli kuumempaan Queenslandin osavaltioon, missä kausitöiden takia ei ollut jatkuvaa työvoimapulaa… Siirtolaisella on oikeus kieltäytyä vastaanottamasta tarjottua työtä ja nauttia edelleen työttömyyskorvausta, mikäli työ tai paikkakunta ei miellytä. Mutta jos hän jatkuvasti kieltäytyy, tulee ennen pitkää ilmi työn pakoilu ja halu laiskotella maksusta. Tällaiset tapaukset olivat perin harvinaisia, eikä ketään ollut vielä tarvinnut nostaa väkisin maantielle tai junaan. Bonegillan kautta oli Australiaan sijoitettu kaikkiaan neljännesmiljoona niistä puolestatoista miljoonasta eurooppalaisesta siirtolaisesta, jotka oli tarvittu luonnollisen lisääntymisen jatkoksi kohottamaan maan väkiluku sodan jälkeen 7,4 miljoonasta nykyiseen 11 miljoonaan. Vuonna 1946 oli perustettu erityinen siirtolaisministeriö, jonka tehtävänä oli luoda tehokas koneisto uusien siirtolaisten värväämiseksi Euroopasta, ja siitä alkoi Australian kolmas tärkeä siirtolaiskausi… Jouduin sittemmin käymään Australian pääkaupungissa kaikkiaan kuudesti ja joka kerran se näytti yhä mitättömältä. Olin odottanut jotain Brasilian tapaista modernia ja monumentaalista arkkitehdin piirustuslautakaupunkia. Mutta vaikka Canberra oli lähes kymmenen kertaa Brasiliaa vanhempi, se oli yhä surkean keskeneräinen. Se oli hukkunut puistoihin, joihin istutetut kaksimiljoonaa puuta olivat kasvaneet odottelematta hallituksen palatseja… Eivätkä ne puistotkaan olleet hoidettuja nurmikenttiä ja metsiköitä kummempia. Capitol Hill, Canberran arvokkain kukkula, koko Australian ylväs keskus oli aivan laakea hoitamaton kumpare. Siellä sekavan pensaikon keskellä oli lippu ja valkeaksi maalattu iso taulu, joka kertoi, että liittovaltion pääkaupungin, Canberran syntymää oli juhlittu vuonna 1913… Pääkaupunki Canberra oli hiljainen maaseutukylä vailla kunnon hotellia, ravintolaa, huvituksia ja yöelämää. Kuitenkin siellä asui jo yli 60 000 ihmistä. Siellä sijaitsivat ulkovaltojen edustot ja siellä asuivat diplomaatit… Tutkimusmatkailija Herman Dietrich Spöring oli ensimmäinen Australiassa käynyt suomalainen. Hän saapui Botany Bayhin, nykyisen Sydneyn alueelle huhtikuun 29. päivänä vuonna 1770 kapteeni James Cookin kanssa Endeavour-laivalla. Sitä ennen ei yksikään valkoinen mies ollut nähnyt itäistä Australiaa, jonka kapteeni Cook nimitti Uudeksi Etelä-Walesiksi. Herman Spöring oli syntynyt Turussa vuonna 1733. Hän opiskeli viisi vuotta Turun akatemiassa, missä hänen isänsä oli lääketieteen professorina ja myöhemmin rehtorina, ja siirtyi sitten Tukholmaan jatkamaan opintojaan. Sieltä hän jatkoi Lontooseen, missä hän sai nimen etevänä luonnontutkijana. Kapteeni James Cookin lähtiessä ensimmäiselle maailmanympäripurjehdukselleen vuonna 1768 Herman Spöring oli mukana kasvi- ja eläintieteen asiantuntijana… tammikuun 26. päivänä 1788 kapteeni Arthur Phillip purjehti ’Ensimmäisellä laivastolla’ Botany Bayn viereiseen lahteen, Port Jacksoniin ja perusti Sydneyn. Hän toi mukanaan yhdellätoista aluksella 770 kahlevankia ja heidän vartijansa ja muonansa, yhteensä 1024 sielua, ja sitä päivää juhlitaan yhä Australian päivänä… SUOMI-lehti, ’suomalaisen mielen ja Suomen kielen vaalija Australiassa’, ’Suomen Merimieslähetysseuran uutislehti Australian ja Uuden Seelannin suomalaisille’, ’ainoa suomenkielinen sanomalehti eteläisellä pallonpuoliskolla’ oli perustettu jo vuonna 1926 Melbournessa merimiespastori Kalervo Kurkialan toimesta. Sitä painettiin vieraissa siksi, kunnes paino vuoden kuluttua kyllästyi hankalaan suomen kieleen ja kieltäytyi jatkamasta. Silloin perustettiin omien koneiden hankkimiseksi Suomalainen Sanomalehti-Yhtiö, jonka osakkeiden myynnistä kertyi noin 3500 markan pääoma. Se riitti käytetyn latomakoneen ja käsinpyöritettävän painokoneen ostamiseen. Merimieslähetyksen assistentti Antti Välttilä opetteli latojaksi ja painajaksi. Hän pyöritti koneita 14 vuotta… Seuraava merimies- ja siirtolaispappi, pastori Toivo Kuusiola saapui Australiaan vuonna 1949 ja hän alkoi toimittaa lehteä monistettuna. Urpo Kokkonen peri monistetun lehden pastori Heikki Castrenilta vuonna 1959. Lehden painos oli silloin 300, mutta se alkoi kasvaa nopeasti, sillä sama vuosi oli vilkkainta siirtolaisaikaa Suomesta Australiaan… SUOMI-lehdellä oli nyt ensimmäisen kerran upouudet, viimeistä mallia olevat koneet, nopea ja helppokäyttöinen pienoisoffset, joka oli ensimmäinen laatuaan koko Queenslandissa, ja iso sähkökäyttöinen erikoiskirjoituskone.”
Bumerangi 1/2018, josta sivulta 10 Vuokko Mattilan tekstistä lainaus: ”Tyttäreni asuu Melbournessa perheensä kanssa. Kävin siellä 2013-2014 marraskuusta tammikuuhun, jolloin siellä on kesä… Melbourne on Australian toiseksi suurin kaupunki. Se on kulttuurin ja nähtävyyksien kaupunki. Royal Botanical Garden on unelmakohde kasveista kiinnostuneille, koska siellä kasvaa n. 50 000 kasvia. Olin puutarhassa monta tuntia kahtena päivänä ja otin kuvia. Melbournen keskustassa on monien muiden nähtävyyksien lisäksi mm. National Gallery of Victoria, joka on Australian vanhin, suurin ja kuuluisin taidegalleria. Melbournessa on helppo liikkua raitiovaunulla eli trampilla. Melbournen raideverkko on maailman laajin. Keskustassa on korkeita taloja, muualla on matalia rakennuksia. Keskusta on kuitenkin kaunis, vihreine keitaineen ja keskellä kaupunkia kulkevan Yarra-joen vuoksi… Melbourne on eurooppalaistyylinen kaupunki, joka muistuttaa eniten Englantia… Lyhyen raitiovaunumatkan päässä keskustasta sijaitsee St. Kilda -niminen kaupunginosa. Siellä on kaunis merenranta, jossa voi uida tai käydä kävelyllä, syömässä tai kahvilla… Kävin matkallani myös Sydneyssä, joka on noin 1000 km Melbournesta pohjoiseen. Sydneytä kutsutaan usein yhdeksi maailman kauneimmista kaupungeista. Ei ihme, sillä siellä on kaunis luonto meren äärellä ja kaikkien tuntemat arkkitehtuurin ihmeet, kuten mm. oopperatalo ja Harbour Bridge -silta. Sydney on Australian suurin kaupunki. Kävin Sydneyn satamassa, jonne James Cook aikoinaan ensin saapui Australiaan tullessaan.”
Käpylän ammattioppilaitoksen säätötekniikan peruslinjan oppilas Toni Ilmasti kuului siihen etuoikeutettuun koululaisryhmään, jotka pääsivät vaihto-opiskelijaksi. Hän oli ottanut yhteyttä lukuisiin järjestöihin, joilla oli vaihto-oppilastoimintaa. Kovan yrittämisen, odottelun ja puolen vuoden paperisodan jälkeen Toni saavutti tavoitteensa. Edessä oli vaihto-oppilasvuosi Australiassa. Toni Ilmasti saapui Australiaan helmikuussa 1992, majoittui isäntäperheeseensä Denise ja Geoff Parryn suojaan Vermouth Southissa, Melbournessa. Koulu, jossa Toni opiskeli, oli nimeltään Forest Hill Secondary College. Se on samaa tasoa kuin paikallinen High School ja vastaa jollain tavoin Suomen lukiota.
Anne Miettinen ”Ihmeitä Filippiinien Slummeissa” (Hosea International Finland ry 2009), josta lainaus sivulta 20: ”Ystäväni oli kertonut, että hänellä oli Australiassa sukulaisia, jotka takasivat heitä, mutta minä en tuntenut ketään siitä maasta. Suuret siirtolaisvuodet olivat ohi, eikä Autralian valtio enää ottanut monia siirtolaisia Euroopasta. Koska maahanmuuttajille ei myönnetty sosiaaliavustuksia, vaadittiin jokaiselta tulijaehdokkaalta todistus takaajasta, jonka mahdollisten taloudellisten vaikeuksien tullen kantaisi vastuun takaamastaan henkilöstä.”
Suomi-lehti
Erkki Kansanaho ”Etelän risti – Australian suomalaisten kirkollista elämää” (Kirjaneliö 1975), josta lainaus sivulta 66: ”Kertoessamme Australian suomalaisten kirkollisesta elämästä olemme monesti maininneet Suomi-lehden, joka oli siirtolaisten yhdysside ja samalla heidän yhteistoimintansa kunnioitettavimpia ja merkitsevimpiä saavutuksia… Sen ensimmäinen ilmestymisvaihe vuosina 1926-1941 muodostaa oman mielenkiintoisen historiansa ja liittyy kiinteästi ns. vanhojen siirtolaisten elämänmenoon. Samalla se on osa kirkollisen toiminnan historiaa. Ajatus lehden perustamisesta syntyi Melbournessa Kalervo Kurkialan siirryttyä sinne… Joka tapauksessa Melbournen suomalaiset toteuttivat hankkeen perustamalla vuoden 1925 lopulla Suomalaisen Sanomalehtiyhtiön Kurkialan ryhtyessä lehden toimittajaksi. Ensimmäinen numero ilmestyi 1.3.1926… Koko suureni jälleen v. 1928, ja seuraavan vuoden alussa lehti sai oman latomakoneen. Kaksonen siis joutui luomaan Suomi-lehden ulkonaiset puitteet, mutta myös sen varsinaisen linjan ja ohjelman… Kaksosen palattua kotimaahan ja merimieslähetysseuran jäädessä muutamaksi vuodeksi ilman pastoria Antti Välttilä jatkoi Suomi-lehden toimitustyötä… Ilman Välttilää pastorit tuskin olisivat kyenneet ainakaan teknisesti huolehtimaan lehden toimittamisesta. Hän vastasi myös lehden toimituksen ja koneiden siirtämisestä Brisbaneen, jolloin lehti lopetettiin.” Sodan vuoksi Suomi-lehden ilmestyminen lakkasi 1941 ja alkoi uudestaan 1949. Vaikeita aikoja olivat 1950-luku, jolloin se ilmestyi monisteena, ja 1960-luku, jolloin sitä kohtasi tulipalo.
Inkeri Kilpinen ”Australia – palavan pensaan maa” (Kirjayhtymä 1985), josta lainaus sivulta 58: ”Brisbane jätti tällä kertaa kylmäksi… Komeiden talojen takamailla, matalampien asumusten seassa on Suomi-talo, jossa pidettiin Finlandia News -lehden postitustalkoot. Suomalaisilla on Australiassa kaksi päälehteä, Suomi-lehti ja äsken mainittu. Finlandia News ilmestyy joka toinen viikko, mutta Suomi-lehti vain kerran kuukaudessa.”
Mitä turistit voivat tehdä Australiassa
Australian Sydneyssä on nähtävyyksiä, kuten Sydneyn Oopperatalo ja Anzac-silta, Circular quay ja Darling Harbor, mistä voi ottaa lautan melkein minne vain. Lautalla pääsee Taronga Zoo eläintarhaan, joka on kaunis. Kaupungissa myös Royal Botanical Gardens ihan oopperatalon vieressä missä paljon Australian kasvistoa. Bond beachille pääsee nopeasti junalla kaupungista (20 minuuttia). Bondi to Coogee kävelyreitti menee usean kauniin rannan läpi ja samalla näkee kauniita australialaisia rantataloja. Blue mountains on noin kahden tunnin ajomatkan päässä Sydneystä – siellä hienoja maisemia ja hyviä vaellus polkuja. Sydney on moderni kaupunki, jolla on kilometreittäin pitkä ranta. Paljon ravintoloita ja shoppailu mahdollisuuksia, Jet Ski Safaris, Cruises, ja kaksi isoa huvipuistoa Dreamworld & Movie World. Sydneystä löytyy Kirjapainoalan museo: https://www.printingmuseum.org.au/
Risteilyt Australiaan
Australiaan tehdään risteilyjä eri puolilta maailmaa, kuten Southamptonista, New Yorkista ja Los Angelesista, katso https://www.pocruises.com.au/ ja risteilyjä eri puolilla Australiaa jne. https://www.captaincook.com.au/ Queen Elizabeth 2 tekee World Voyage matkoja Southampton – Southamptonista Australiaan vierailu onnistuu myös, matkan kestäessä 122 yötä, katso lisätietoja www.cunard.com. Australiassa voi matkustaa myös junilla, joissa on ensimmäinen- ja turistiluokka. Junamatkavaraukset on hyvä tehdä etukäteen, jopa 9 kuukautta aiemmin www.railaustralia.com.au
Canberra
Juhani Lompolo ”Maa johon mahtuu – Australia suomalaisin silmin” (Gummerus 1975) lainaus sivulta 24: ”Alkuasukkaitten kuten muittenkin australialaisten asioista päätetään pääkaupungissa Canberrassa. Samalla tavalla kuin Australia muuten on merkillinen luontonsa suhteen, on Canberra omalaatuinen keinotekoisuudessaan. Kerrotaan tarinaa, että kaksi Australian suurkaupunkia Sidney ja Melbourne eivät pystyneet sopimaan, kummasta olisi tullut uuden liittovaltion pääkaupunki. Kummatkin halusivat, mutta kummassakin oli niin paljon väkeä, että ne olisivat pystyneet estämään toisen pääsyn pääkaupungiksi. Syntyi kompromissi. Päätettiin tehdä kokonaan uusi pääkaupunki jonnekin näitten suurkaupunkien välille, ettei kummallakaan puolella olisi sanomista. Vuonna 1911 järjestettiin kansainvälinen arkkitehtikilpailu uuden kaupungin laatimiseksi. Kilpailuun osallistui myös suomalainen arkkitehti Eliel Saarinen. Hän olisi voittanut koko hötäkän, mikäli olisi piirtänyt tekojärven kaupungin keskustaan. Mutta Eliel ei piirtänyt. Sen sijaan sen teki amerikkalainen arkkitehti Walter Burley Griffin, joka sitten veikin voiton kotiin…”
Sydney
Sydney on portti Australiaan monille kansainvälisille vierailijoille, ja se on maailman kuudenkymmenen suosituimman kaupungin joukossa. Matkailualan osuus kaupungin taloudesta on keskimäärin 36 miljoonaa dollaria päivässä. Suosittuja turistikohteita ovat Sydneyn oopperatalo, Sydney Harbour Bridge, Watsons Bay, The Rocks, Sydney Tower, Darling Harbour, Royal Botanic Garden, Australian Museum, Museum of Contemporary Art, Art Gallery of New South Wales, Queen Victoria Building, Sea Life Sydney Aquarium, Tarongan eläintarha, Bondi Beach, Luna Park ja Sydneyn olympiapuisto. Sydney kaupunki kannattaa katsasta satamaristeilyllä tai lautalla, jolloin voi paraatipaikalta ihailla Sydneyn kuuluisaa oopperataloa ja Harbour Bridge -siltaa. Risteilyjä lähtee Circular Quay -rannasta kaupungin keskustasta. Sydney on myös shoppaajan paratiisi, jonka keskustassa voi tehdä ostoksia Queen Victoria Buildingin ja Pitt Street Mallin kaupoissa tai tavarataloissa. Sydneyn kuuluisan yöelämän keskuksina pidetään Kings Crossin ja Oxford Streetin alueita, joista erityisesti Kings Cross on reppureissaajien suosiossa.
Kimmo Kääriäinen ”Matkassa maailmalla – Kirkon ulkosuomalaistyö 1900-luvulla” (Kirkon tutkimuskeskuksen julkaisuja 2003), josta lainaus sivulta 125: ”Sydneyssä oli 1970-luvun alussa noin kolme miljoonaa asukasta. Heidän joukossaan oli noin 4000 suomalaista. Suomalaiset asuivat hajallaan ympäri laajaa kaupunkia, mikä vaikeutti seurakunnallisen yhteyden rakentumista: ei ollut yhtä keskeistä paikkaa, jonne kaikkien olisi ollut helppo saapua. Seppo Heikkilän vuosiraportista vuodelta 1968 näkyy, että hänellä oli pappilan lisäksi yhdeksän muuta toimipistettä, joissa hän kävi säännöllisesti… Sydneyn uudeksi papiksi saapui vuoden 1971 alussa Sakari Vuorinen. Hänen ensimmäisessä ja Suomi-konferenssin toisessa yleiskokouksessa käsiteltiin Sydneyn tilannetta ja tehtiin päätös uuden seurakunnan perustamisesta Pohjois-Sydneyn puolelle mahdollisimman pian. Tähän hankkeeseen päätettiin hakea tukea sekä Australian että Suomen kirkolta… Risto Topi saapui 1974 Sydneyn eteläisen ja läntisten alueiden papiksi, pohjoispuolta hoiti Sakari Vuorinen. Seurakunta, jonka jäsenmäärä oli 655, oli toistaiseksi organisatorisesti jakamaton, mutta jako häämötti… Australian luterilaiset aloittivat lähetystyön maan alkuperäiskansojen, aboriginaalien, keskuudessa vuonna 1877… Vuoden 1983 alussa syntyi Henrikin seurakunnan lähimmäispalvelutyömuoto, Palvelupiste. Voitto Pokela kertoi sen alkuvaiheista: ’Kierrettiin Kings Crossilla ja siltojen alla, murjuissa eli satoja suomalaisia… Sydneyn keskustassa, St. Paul’sin englanninkielisen luterilaisen kirkon tiloissa kokoontuva toimintakeskus, Palvelupiste.”
Juhani Lompolo ”Maa johon mahtuu – Australia suomalaisten silmin” (Gummerus 1975), josta lainaus sivulta 115: ”Sidneyn King’s Cross on paikka, josta Australiassa puhutaan suurena huvielämän keskuksena, synnin soppena. King’s Cross on australialaisille samaa kuin Hampurin Reeperbahn tai Lontoon Soho, siellä ovat Australian punaiset lyhdyt ja huonomaineiset talot… Kadunpätkä, jossa toki on baareja ja ravintoloita ja tyttöjä sen näköisinä, ja sisäänheittäjiä, jotka ovat valmiita nyhtämään taalat taskuistasi… Mutta King’s Cross on paikka, josta löytää suomalaisia…”
Brisbane
Juhani Lompolo ”Maa johon mahtuu – Australia suomalaisten silmin” (Gummerus 1975), josta lainaus sivulta 135: ”Suomalaisia Australiassa pitää yhdessä kolme merkittävää tekijää: Suomi-seurat, seurakunnat ja Brisbanessa julkaistava Suomi-lehti, joka leviää suomalaispiireihin kautta koko mantereen… Esko Oikarinen on siirtolaispastorina Canberrassa. Pappila on matala punatiilinen, lähellä kappelia jossa jumalanpalvelukset pidetään. Vuoden 1973 kevätkesällä on seurakunta ollut toiminnassa kaksi vuotta, se aloitti nollasta, mutta jäsenmäärä on vähitellen alkanut kasvaa… Suomi-seurat ovat täällä toimineet kymmeniä vuosia ja suomalaisia pappeja on ollut vuodesta -22 lähtien, jolloin Suomen Merimieslähetysseura aloitti täällä työnsä.”
Seurakuntatoiminta Australiassa
Erkki Kansanaho ”Etelän ristin alla – Australian suomalaisten kirkollista elämää” (Kirjaneliö 1975), josta lainaus sivulta 11: ”Siirtolaisuuden vilkastuttua ryhdyttiin 1950-luvun loppupuolella suunnittelemaan kirkollisten toiminnan tehostamista ja pappistyövoiman lisäämistä Australian suomalaisten keskuudessa. Tarkoituksena oli perustaa suomalaisia seurakuntia Australian luterilaisen kirkon yhteyteen. Aikaisemmin oli maassa työskennellyt ainoastaan yksi Suomen Merimieslähetysseuran pastori, jonka sijoituspaikkana oli viimeksi Brisbane. Sieltä käsin hän oli tehnyt pitkiä matkoja suomalaisten keskuuteen ja toiminut täysin itsenäisesti saaden ohjeensa vain Merimieslähetysseuralta Helsingistä… Neuvottelut, joita käytiin Suomen Kirkon Seurakuntatyön Keskusliiton diasporatoimikunnan ja Australian yhtyneen evankelis-luterilaisen kirkon (UELCA) välillä, johtivat keväällä 1960 tulokseen. Tehdyn sopimuksen mukaisesti lähetettiin suomalainen pappi Melbourneen, missä entuudestaan oli pieni seurakuntapiiri ja minne oli perustettava mainittuun kirkkoon kuuluva seurakunta. Merimiespappi tulisi jatkamaan toimintansa Brisbanessa… Koska suomalainen seurakunta oli suhteellisen pieni, tarvitsi sekin menojen peittämiseksi avustusta. Siitä taas kantoi vastuun Luterilainen Maailmanliitto. Oli näet luultavaa, että suomalaiset siirtolaiset, jotka olivat tottuneet oman maansa kirkollisiin oloihin, sopeutuivat hitaasti kokonaan toisenlaiseen vapaakirkkojärjestelmään. Seurakuntalaiset eivät maksa veroa, mutta heiltä odotetaan kyllä jatkuvasti vapaaehtoista antia ja taloudellista kannatusta… Kun seurakuntien työ vakiintui, katsoi Suomen Merimieslähetysseura toimintansa Australiassa päättyneen. Suomalaisten laivaliikenne ei enää pitkiin aikoihin ollut suuntautunut sinne, vaan työtä oli tehty yksinomaan siirtolaisten parissa. Brisbaneen perustettiin seurakunta ja merimieslähetysasema siirtyi sen omaisuudeksi. Samoin luovutettiin merimieslähetyksen Suomi-lehti Australian suomalaisille seurakunnille… Ensimmäiset luterilaiset siirtolaiset, joiden keskuudessa oli järjestelmällistä kirkollista toimintaa, saapuivat 1830-luvulla Saksasta. Huomattavin näistä ryhmistä oli pastori Kavelin johdolla v. 1838 Port Adelaideen tullut 600 henkeä käsittänyt siirtolaisjoukko, joka oli lähtenyt pakoon Preussin kuninkaan Fredrik Wilhelm III:n harjoittamaa kirkkopolitiikkaa… Toinen Preussista paennut ryhmä saapui Etelä-Australiaan pastori Fritzschen johtamana v. 1841. Kavel ja Fritzsche ryhtyivät työskentelemään yhdessä perustaen saksalaisten keskuuteen seurakuntia, kouluja ja myös hallinnollisen synodin, mikä merkitsi kirkkokunnan syntymistä… Kavel ja Fritzsche erosivat toisistaan v. 1846 ja niin syntyi kaksi luterilaista ryhmää… Niin kauan kuin nämä kaksi kirkkokuntaa, ELCA ja UELCA, olivat erillään, aiheutui siitä myös suomalaisille pastoreille vaikeuksia.”
André Swanström ”Valkoisen uskon soturi – jääkäri, pappi ja SS-mies Kalervo Kurkiala” (Atena 2022), josta lainaus sivulta 133: ”Groundstroemin luettua kirkollisessa Kotimaa-lehdessä olleen Suomen merimieslähetysseuran työpaikkailmoituksen hän kiinnostuksensa heräsi. Sydneyssä oli merimiespapin paikka auki. Groundstroem tarttui kynään ja tiedusteli merimieslähetyksen johtajalta pastori Toivo Waltarilta kirjeitse tarkempia ehtoja työpaikkaan liittyen… Matka Australiaan oli pitkä. Groundtroemien ensimmäinen merkittävä etappi oli Englannin Hull, jonne Goundstroemit saapuivat 12.6.1922 Itämeren ja Kielin kanavan kautta… Kalervo Groundstroem saapui perheineen Sydneyn satamaan varhain aamulla 19.8.1922. Siellä häntä olivat vastassa merimieslähetysseuran edellinen asemanhoitaja ja Suomen paikallinen konsuli… Merimiespapin toimintaympäristö oli hyvin kansainvälinen. Merimieslähetyksen piirissä liikkui suomalaisten lisäksi skandinaaveja ja virolaisia, ja Groundstroem tunsi selvästi sympatiaa niin eestiläisiä heimoveljiä kuin skandinaavisia naapurikansoja kohtaan… Groundstroemin aika Sydneyssä päättyi lopulta hieman ristiriitaisissa tunnelmissa. Jo tammikuussa oli käynyt ilmeiseksi, että merimieslähetyksen lukusalille piti hankkia uusi huoneisto, koska vanhan yläkertaan oli ilmestynyt salakapakka. Kirjoittaessaan kesäkuussa 1924 Waltarille Suomeen totesi Groundstroem, ettei Australiaan hänen mielestään kannattanut ensinnäkään rakentaa Suomalaista kirkkoa… Syyskuussa 1924 Groundtroemit asettuivat pysyvästi Melbourneen ja aloittivat toden teolla merimieslähetyksen toiminnan siellä.”
Ari & Tarja Karjalainen ”Juuret ja siivet – Australian suomalaisen helluntaiherätyksen historiaa” (2023), josta lainaus sivulta 35: ”Vaikka helluntaiherätyksessä etenkin sen alkuaikoina korostettiin uskovien ’yleistä pappeutta’ ja aktiivisuutta toiminnassa, aina on kuitenkin ollut myös niitä, jotka kokevat Jumalan kutsuneen heidät kokoaikaiseen Jumalan valtakunnan työhön Raamatun sanan julistajina, opettajana tai evankelistana. Sakari Aho ja Heikki Taipale olivat kokeneita hengellisen työn tekijöitä jo Australiaan saapuessaan… Lasten kasvaessa ja Intian työn vaikeutuessa Ahot kokivat Jumalan puhuvan Australian työstä… He saapuivat Australiaan lokakuussa 1960 ja tapasivat Heikki Taipaleen jo laivan pysähtyessä Adelaidessa matkalla Melbourneen. Pysyväksi kaupungiksi Ahoille muodostui Sydney… Matkoillaan Sakari Aho tuli huomaamaan myös yhteisen lehden tärkeyden, ja niinpä vähän yli vuosi Australiaan saapumisensa jälkeen Ahot aloittivat hengellisen lehden, joka sai nimekseen Ristin Sanoma. A4-kokoisen spriimonisteen painos oli 250-300. .. Ahot toimittavat lehteä kuuden vuoden ajan. Lehti on ilmestynyt keskeytyksettä siitä lähtien, tosin vuonna 1970 nimeksi muutettiin Australian Hyvä Sanoma.”
Juhani Kuosmanen ”Herätyksen historia” (Ristin Voitto 1979), josta lainaus sivulta 252: ”R. A. Torrey (1856-1928) valmistui kongreationalistipastoriksi vuonna 1878. Hän oli pitkään Moodyn työtoveri ja Moodyn raamattukoulun johtaja Chicagossa. Moodyn kuoleman jälkeen hän alkoi pitää myös evankelioimiskampanjoita… Jo Moody oli saanut Australiasta yli 15.000 henkilön allekirjoittaman kutsun tulla pitämään kokouksia. Moody kuoli kuitenkin sitä ennen. Vuonna 1901 meni Torrey laulaja Alexanderin kanssa Australiaan. Kokouksiin osanotto oli suunnaton, ja noin 20.000 ihmisen sanotaan tulleen kääntymykseen. Nämä kokoukset oli pohjustettu väkevällä rukouksella, sillä noin yhdentoista vuoden ajan oli toiminut noin 1.700 sananpalvelijan muodostamaa rukouspiiriä… Torreyn palatessa Amerikkaan häntä tervehdittiin uutena Moodyna.”
Niilo Yli-Vainio sai kutsun puhujamatkalle Australiaan, ja matka toteutui joulukuussa 1976. Etelän auringon alla Yli-Vainio sai Jumalalta uuden sanoman. Tulikivenkatkuisista parannussaarnoistaan tunnettu mies koki Pyhän Hengen puhuvan hänelle voimakkaasti, että hänen ei tulisi enää puhua niin tuomitsevaan sävyyn vaan alkaa saarnata Jumalan rakkaudesta ja armosta. Yli-Vainio otti ohjeen todesta. Hän antoi sydämessään anteeksi eräälle häntä loukanneelle henkilölle ja sai kokea Pyhän Hengen virkistystä. Hänen saarnoihinsa tuli uudenlaista lämpöä. Samalla Pyhä Henki alkoi koskettaa kuulijoita aivan uudella tavalla. Jo Australiassa ihmisiä alkoi kaatua, täyttyä Pyhällä Hengellä ja parantua, ja kun Yli-Vainio alkuvuodesta 1977 palasi Suomeen, samoja asioita alkoi tapahtua täällä. Viestit Pyhän Hengen uudenlaisesta vaikutuksesta levisivät nopeasti, ja tilaisuuksiin alkoi tulvia väkeä.
Australialainen Hillsong megaseurakunta toimii maailmanlaajuisesti Sydneystä Uudesta Etelä Walesista käsin. Seurakunnan juuret ovat helluntailaisuudessa, sillä seurakunta perustettiin perustettiin 1983 Brian Houstonin ja hänen vaimonsa Bobbien toimesta Sydneyhin Hills Christian Life -keskukseksi. Vuodesta 1999 alkaen nimi vaihtui Hillsong-kirkoksi. Seuarakunta tunnetaan maailmanlaajuisesti ylistysmusiikistaan, jonka merkityksen ovat oivaltaneet ja haluavat jakaa sen muillekin. Hillsong-seurakuntaliikkeen lauluja lauletaan ympäri maailmaa. Hillsong Music on julkaissut yli 40 albumia vuodesta 1992 alkaen. Albumeja on myyty miljoonia ja lauluja on käännetty yli 60 kielelle. Suomessakin useat tunnetut ylistyslaulut ovat käännöksiä Hillsong-lauluista.
Brian Houston ”Elä, rakasta, johda – Paras on vielä tulossa!” (Päivä Osakeyhtiö 2015), josta lainaus sivulta 12: ”synnyin Aucklandissa, Uudessa Seelannissa (yhdessä maailman pienimmistä maista) Pelastusarmeijan upseerin perheeseen, ja elämäni on ollut yhtä haasteellista kuin syvästi palkitsevaakin… Kun aloitimme Hillsong-seurakunnan toiminnan vaatimattomassa varastorakennuksessa Sydneyn luoteislaitamilla, minulla oli tapana katsella työhuoneeni nuhruisesta ikkunasta kesantopeltoja, rikkaruohojen täplittämiä hevoshakoja, joilla oli muutamia hevosia laitumella, ja satunnaisia kuorma-autoja, jonka kuljettaja etsi jotakin lähellä sijaitsevaa varastoa muutaman varastorakennuksen joukosta. Ihmisiä täynnä oleva kirkko oli sydämeni näky, mikä oli kaukana siitä, että parisataa laitapuolen kulkijaa täytti säännöllisesti kirkonpenkit. Tiesin jo nuorena, että olin saanut kutsun perustaa seurakunnan. Silti henkilökohtainen matkani johtaessani Hillsong-seurakuntaa terveeksi, kukoistavaksi maailmanlaajuiseksi yhteisöksi, joka se nykyisin on, on vienyt minut arvostelun että kohteliaitten kiitosten mutkaiselle polulle… Jos olisit tavannut minut, kun olin kaksikymmenvuotias, et olisi lukenut minua niiden joukkoon, jotka ’kaikkein todennäköisimmin johtavat maailmanlaajuista hengellistä työtä’. Vaikka minua oli siunattu rakastavalla perheellä – äidillä, isällä ja neljällä sisaruksella – ja oli varttuessani aikuisuuteen toiminut aktiivisesti seurakunnassa, koin teini-ikäisenä itseni erittäin epävarmaksi. Olin pitkä ja kömpelö; en ollut hyvä oppilas, ja ahdistuin helposti. Kun aloin seurata isäni jalanjälkiä pastorina ja johtajana, minun oli kohdattava pelko, joka monella on yleisön edessä puhumista kohtaan.”
Matti Kettusen kokemus Australiassa 1992
Matti Kettunen on kotoisin Evijärveltä. Hänen oli muuttanut Australiaan, missä hänellä oli pieni korjaamo Melbournessa. Australialainen lehti Uusi Voima on julkaissut tämän kertomuksen 1990-luvun puolessa välissä. Olen nähnyt Matti Kettusen Helsingissä kertomassa Australiassa saamastaan kokemuksestaan. Matti Kettunen oli työskennellyt korjaamossa ja paloitteli vanhan peräkärryn osiin, joka oli galvanoitu. Käsitellessään tätä lyijyseoksella pintakäsiteltyä peräkärryä, niin hän sai keuhkoihinsa lyijyä, mistä seurasi lyijymyrkytys (tämä tiedettiin vasta myöhemmin). Matille alkoi kohota kuumetta aina muutamiksi päiviksi, ja hän haki lääkäriltä lääkkeitä, jotka eivät kuitenkaan auttaneet. Sitten kuume alkoi nousta niin korkealle. Lääkärit ottivat Matin sisälle sairaalaan. Kuume nousi valtavan korkealle, aina 42,5 asteeseen saakka eikä ollenkaan laskenut alle 39 asteen. Vasta kokeiden jälkeen sairaalassa lääkärit huomasivat Matin veressä jotain outoa ja tutkittuaan asiaa tarkemmin totesivat hänen saaneet lyijymyrkytyksen. Kovasta lääkityksestä huolimatta kuume ei laskenut kuin muutamaksi tunniksi alle 39 asteen. Kylmistä kääreistä ja lääkityksestä huolimatta kuume nousi takaisin 42,5 asteeseen.
Matti näki itsensä makaamassa sairaalan vuoteella. Hoitajat ja lääkärit tekivät kaikkensa hänen elvyttämisekseen, ja hän katseli tilannetta kuin ulkopuolisena tarkkailijana. Hänellä oli vierellään saattaja, suojelusenkeli, jota ei fyysisin silmin voi nähdä, mutta nyt, kun Matti oli poissa ruumiistaan, hänen hengen silmänsä näkivät näkymättömiä. Hän sai käydä henkiruumiissa ollessaan myös kotonaan, mutta pyyntöön käydä Suomessa ei saattaja antanut suostumusta. Kaksi kertaa sairaalassa ollessaan Matti poistui ruumiistaan ja tuli siihen taas takaisin. Perjantaina 22. päivänä toukokuuta 1992 Matti oli niin huonossa kunnossa, että sairaanhoitaja ehdotti papin kutsumista. Matti pyysi kutsumaan jonkin henkilön Assembly on God –nimisestä seurakunnasta, koska ei kuulunut kirkkoon. Sieltä tulikin eräs mieshenkilö, joka rukoili hänen puolestaan. Sillä hetkellä ei kuitenkaan vielä tapahtunut mitään. Matti siirrettiin yksityishuoneeseen, josta yleensä ei palattu elävänä, ja hän nukahti. – Yöllä hän heräsi siihen, että joku otti häntä kädestä. Hän luuli lääkärin tulleen huoneeseen tarkastuskäynnille, mutta kun hän katsoi vieraan käteen, hän huomasi siinä arven. Katsoessaan toiseen käteen hän huomasi siinäkin arven. Matti nosti katseensa tulijan kasvoihin, katsoi häntä silmiin ja ymmärsi hänen olevan JEESUKSEN! Jeesus alkoi puhua Matille: ”En tullut hakemaan sinua vielä, koska sinulla on täällä tehtävä.” Jeesus pani kätensä Matin otsalle ja piti kiinni toisesta kädestä. Matti sai kokea hyvin erikoisen hetken. Hän ei osaa sanoa, oliko hän ilmassa vai maassa. Keskustelu Jeesuksen kanssa kesti ehkä noin 15 minuuttia. Matti sanoi Jeesukselle, että hänen uskonvaelluksensa ei ole ollut parasta mahdollista. Tähän Jeesus vastasi: ”Matti! Sinun syntisi ovat anteeksi annetut, eikä niitä tarvitse muistella.” Ihmeellinen tunne täytti Matin sydämen. Jeesus sanoi tulevansa minä hetkenä tahansa noutamaan omansa. Hän kehotti puhumaan takaisintulostaan ihmisille ja uskovia olemaan valmiina joka hetki. Jeesus puhui myös sellaisia asioita, joita ei ole vielä lupa puhua, mutta kun Matti saa luvan, hän kertoo kaiken. Kun Matti kysyi Jeesukselta suomen kielellä, Jeesus vastasi suomen kielellä; kun taas Matti kysyi englanniksi, Jeesus vastasi englanniksi. Sitten Jeesus poistui, ja Matti jäi itkemään ilosta muistellen ihmeellistä kokemustaan. Sairaanhoitaja tuli huoneeseen ja kysyi, mitä Matille oli tapahtunut. Matti oli aivan märkä. Sairaanhoitaja kertoi käyneensä ovella aikaisemmin ja kuulleensa Matin keskustelevan jonkun mieshenkilön kanssa. Sairaanhoitaja mittasi lämmön, verenpaineen ja sydämenlyönnit. Kaikki oli normaalia! Hoitaja kutsui lääkärin, joka tuli aikaisin lauantaiaamuna 23. päivänä toukokuuta. Lääkäri pyysi Mattia kertomaan kaiken, mitä hänelle oli tapahtunut. Matti kertoi, ja lääkäri ihmetteli suuresti. Hän sanoi, että tullessaan huoneeseen hän oli kokenut ihmeellisen lämpimän ilmapiirin, mikä oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. Lääkäri tulikin uskoon pian näiden tapahtumien jälkeen. Jumalan Pyhän Hengen parantava voima on toiminut Matin palvelutyössä tämän tapahtuman jälkeen. Hyvin vaikeista sairauksista kärsineet ihmiset ovat saaneet takaisin terveytensä Pyhän Hengen voiman kosketuksesta.
Jaakko Romu ”Romu mutta maksettu” (Aikamedia 2009), josta lainaus sivulta 214: ”Seuraava päivä oli sunnuntai ja kokous pidettiin iltapäivällä Melbournen Suomi-talolla. Laulajia oli linja-autolastillinen Canberrasta. Kokouksen jälkeen meidät kutsuttiin Matti ja Raili Kettusen kotiin. Matti oli meidän poikamme Paulin vaimon isän veli eli Evijärven Kettusia, Pekan poikia. Ei olisi kenenkään tarvinnut ruveta viisaamaan. Kyllä ketunpojat näöstä tuntee, vaikka Mattia emme koskaan olleetkaan tavanneet. Matti oli silloin vielä entinen Matti, mutta tuli maailmankuuluksi puhujaksi ja sairaiden parantajaksi, kun Jumala paransi hänet kuoleman kielistä. Monet vuodet hän tuli joka kesä Suomeen ja Ruotsiin ja piti kokouksiaan siellä, missä hänet otettiin vastaan. Hän ei kuulunut vierailumme aikana enää suomalaiseen helluntaiseurakuntaan ja noustuaan jalkeille ’uutena Mattina’ näki parhaaksi kirjoituttaa nimensä englanninkielisen seurakunnan kirjoihin. Siunaamme Matin muistoa ottamatta häneen sen enempää kuin muihinkaan nähden minkäänlaista tuomarin valtakirjaa. Parasta kun lakaisee omia rappujaan ja katsoo, että omat asiat kestävät päivänvalon. Kerran me kaikki seisomme saman Tuomarin edessä ja kirjat avataan!”
Levytyksiä Australiaan liittyen
The Kinksien Ray Daviesin taidonnäyte oli vuonna 1969 julkaistu albumi Arthur (Or the Decline and Fall of the British Empire). Levy ja Arthur-henkilö sai inspiraationsa Ray Daviesin siskon aviomiehestä, jonka kanssa Daviesin sisko meni naimisiin ja muutti Australiaan. Tämän ympärille Davies loi fiktiivisen tarinan Arthurin elämänkokemuksista. Alun perin Arthurista Granada TV:n oli tarkoitus kuvata myös elokuva/tv-ohjelma, ja albumin piti olla siihen soundtack. The Kinks aloitti soundtrackin äänityksen toukokuussa 1969, jotta albumi ilmestyisi samanaikaisesti tv-ohjelman kanssa heinäkuussa. Samoihin aikoihin Granada TV alkoi kuitenkin viivytellä. Yhtiö perusteli tätä sisäisillä ristiriidoillaan, mutta vannoi Arthurin olevan yhä korkealla suunnitelmissaan. Albumin julkaisu venyi ensin elokuuhun, sitten syyskuuhun ja lopulta tv-yhtiö vetäytyi projektista kokonaan.
TV-sarja
Kotiin takaisin (A Place to Call Home) on suosittu TV-sarja, jota seurataan Suomessa. TV-sarja kertoo Australialaisesta elämänmenosta Ash Parkin kartanon mailla 1950-luvun lopulla. Sen keskushenkilö on nuori sairaanhoitaja Sarah Adams, joka on viettänyt vuosia ulkomailla ja palannut kotiin. Toinen maailmansota on päättynyt, mutta sota on muuttanut monen ihmisen kohtalon ja tehnyt heistä juurettomia. Pääosissa mm: Marta Dusseldorp, Craig Hall, Brett Climo, Aldo Mignone, David Berry, Noni Hazlehurst ja Abby Earl. Tuotanto: Seven Network, Australia.
Toinen TV-sarja joka kertoo Australian vaiheista on Karkoitetut (Banished). Tässä seitsenosaisessa draamasarjassa kuvataan Australian traagisia syntyvaiheita. 1780-luvulla Britanniassa nälkä ajoi köyhiä ihmisiä epätoivoisiin tekoihin, irtolaisuus ja pikkurikollisuus rehottivat, eikä orpolapsista huolehtinut kukaan. Maa ratkaisi ei-toivotun väestönosan aiheuttaman sosiaalisen ongelman lähettämällä heidät laivoilla kauas merten taa. Mukaan lähti kourallinen kruunun sotilaita, joita houkutti seikkailu ja luvatut etuudet, sekä kuvernööri ja pappi. Heidän oli tarkoitus perustaa maahan uusi siirtokunta, josta toivon mukaan kehittyisi kokonainen uusi kansakunta. Sarjan on ideoinut palkittu käsikirjoittaja Jimmy McGovern. Pääosissa mm: Myanna Buring, Russel Tovey, David Wenham, Julian Rhind-Tutt, Joseph Millson, Orla Brady, Ewen Bremner ja Joanna Wanderham. Tuotanto: BBC, RSJ Films, See-Saw Production, Britannia, 2015.
Dokumenttiohjelmia Australiasta
https://areena.yle.fi/1-4339482
Au pairit Australiassa: https://areena.yle.fi/1-3427572
https://areena.yle.fi/1-50104808
Osenia
Oseania on Melanesian, Mikronesian ja Polynesian (Uusi-Seelanti mukaan lukien) käsittävä saaristoryhmä Tyynenmeren lounais- ja keskiosissa;, joka käsittää 838 000 neliökilometriä, 10,5 miljoonaa asukasta (2000). Oseania käsittää atollien saaret mukaan lukien n. 7 500 saarta, joista 2 100 on asuttuja. Australian itä- ja pohjoispuoliset saaret ovat muinaisen Australian mantereen vajonneen itäreunan korkeimpia kohtia. Mannerlaattojen törmäyskohdassa sijaitsevia syvänmeren hautoja reunustavat usein saarijonot (mm. Mariaanit ja Kermadecsaaret). Muut Oseanian saaret ovat joko tulivuorisaaria (mm. Havaijisaaret, Samoasaaret, Cookinsaaret ja Seurasaaret) tai vulkaaniselle perustalle muodostuneita korallisaaria (mm. Marshallin-, Phoenix- ja Linesaaret). Suurin osa Oseaniasta kuuluu trooppisen meri-ilmaston alueeseen. Pyörremyrskyt ovat etenkin Mikronesiassa yleisiä. Keskilämpötila on 26–28 °C, ja vuorokautiset vaihtelut ovat vähäisiä. Sademäärä vaihtelee korkeussuhteiden mukaan, ja vuoristojen tuulen puoleisilla rinteillä voi sataa jopa 6 000 mm vuodessa. Korallisaarten kasvillisuus on niukkaa ja vähälajista (mm. kookospalmuja). Muilla saarilla vallitsevat runsaslajiset sademetsät. Väestön enemmistön muodostavat melanesialaiset, mikronesialaiset ja polynesialaiset. Valkoihoisia on eniten Uudessa-Seelannissa, Uudessa-Kaledoniassa ja Havaijisaarilla. Muutamilla saarilla muodostavat kiinalaiset, japanilaiset, intialaiset ja indonesialaiset huomattavan vähemmistön. Suurin osa oseanialaisista on nykyään kristittyjä.
Oseanian ensimmäiset asukkaat ovat ilmeisesti tulleet Aasiasta n. 30 000 vuotta sitten Uuteen-Guineaan ja Australiaan, mutta esim. Polynesia sai asukkaansa ajalla 500 eKr.–300 jKr. Eurooppalaiset pystyivät kartoittamaan saaret vasta 1700-luvun loppupuolella lähinnä James Cookin matkojen ansiosta. Siirtomaakilpailuun, joka järkytti syvästi Oseanian vanhan kulttuurin perusteita, osallistuivat Iso-Britannia, Ranska, Saksa ja Yhdysvallat. Saksa menetti alueensa 1918. Toisessa maailmansodassa Mikronesian saaret olivat Japanin ja Yhdysvaltain taistelutantereena. Joukko saaria on itsenäistynyt 1960-luvulta lähtien. Gambierinsaarten Mururoan atolli oli 1966–96 Ranskan ydinräjäytysten kokeilupaikkana.
Uusi-Seelanti
Alkuperäiskansa maorit asuttivat Uuden-Seelannin 1. vuosituhannen lopulla. Alankomaiden Abel Tasman kävi Uudessa-Seelannissa 1642, mutta vasta 1769 saarilla käynyt James Cook otti ne Ison-Britannian haltuun. Vuosina 1821–38 käydyissä verisissä sodissa tuhottiin maorien heimojärjestelmä, ja 1839 käynnistyi eurooppalaisten suurimittainen maahanmuutto. Maoripäälliköt luopuivat maastaan 1840 Waitangin sopimuksella Ison-Britannian hyväksi. Uudesta-Seelannista tehtiin 1842 kruununsiirtomaa. Itsehallinnollinen siirtomaa siitä tuli 1853, jolloin alettiin toteuttaa parlamentaarista hallitustapaa. Naiset saivat ensimmäisinä maailmassa valtiollisen äänioikeuden 1893. Vuonna 1907 Uudesta-Seelannista tuli Brittiläisen kansainyhteisön dominio, ja Westminsterin statuutilla 1931 se sai täyden itsenäisyyden. Demokraattisten ja sosiaalisten uudistusten vuoksi siitä tuli esikuvamaa. Työväenpuolue ja kansallispuolue ovat vaihdelleet vallassa. Vuonna 1990 kansallispuolue sai vaalivoiton ja pääministeriksi tuli James Brendan Bolger.
Christchurch, kaupunki Uuden-Seelannin Eteläsaaren itäosassa; 314 000 asukasta (1996). Christchurch on hedelmällisen Canterburyn tasangon kauppakeskus ja maan toiseksi suurin teollisuuskaupunki; auto-, säilyke-, nahka-, villa- ja tekstiiliteollisuus. Kaksi yliopistoa (Canterburyn yliopisto per. 1873). Kansainvälinen lentoasema. Christchurchista 11 km kaakkoon sijaitseva Lyttelton (syvä luonnonsatama) on Uuden-Seelannin tärkeimpiä satamia.
Saija Niemi ”Uusi-Seelanti – New Zealand Aotearoa” (United Press Global 2016), josta lainaus sivulta 9: ”Ensimmäisten Uuden-Seelannin ulkopuolelta tulleiden ihmisten joukkoon kuului hylkeenpyytäjiä, joita houkutteli alueelle korkeatasoinen hylkeen öljy ja eläimennahka. Myös valaanpyytäjiä saapui maahan. 1800-luvulla Uuteen-Seelantiin tuli lähetyssaarnaajia, jotka perustivat sinne omia yhteisöjään. Ihmisiä houkutteli Uuteen-Seelantiin myös puukauppa ja uudenseelannin pellava. Aluksi monet eurooppalaiset asuivat Australiassa ja he tulivat sieltä käymään Uuteen-Seelantiin vain lyhyeksi ajaksi löytääkseen kauppatavaraa.”
Opinnäytetöitä:
Heli Laaksonen ”Perthin matkailuvetovoima suomalaisten näkökulmasta” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, Opinnäytetyö 2019)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/265260/Heli_Laaksonen.pdf;jsessionid=7C843C3E2EE1080D6BAFDB51748FA6F2?sequence=2
Susanna Kuhno ”SIIRTOLAISESTA KOSMOPOLIITIKSI ? – Identiteetin rakentuminen australiansuomalaisten elämänkerrallisissa tarinoissa” (pro- gradu tutkielma, Jyväskylän yliopisto 2007)
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/12800/URN_NBN_fi_jyu-2007394.pdf?sequence=1
Pirkko Koivunen ”Mikä helluntailaisuudessa vetoaa Australian siirtosuomalaisiin? – Uskntoantropologinen tutkimus Sydneyn suomalaisesta helluntaiseurakunnasta” (Helsingin yliopisto 1991)
Kalevi Häkkinen ”Mount Isan suomalaiset Etnografinen tutkimus australialaisen kaivoskaupungin suomalaissiirtolaisista ja heidän suhteistaan kaupungin muuhun väestöön 2000-luvun alussa” (Pro gradu -tutkielma Jyväskylän yliopisto)
https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/8113/URN_NBN_fi_jyu-2005473.pdf?sequence=1&isAllowed=y
Matti Paavonperä ”Suomalaisten siirtolaispappien julistustyö Australiassa vuosina 1949- 1967” (Helsingin yliopisto 1973)
Linkkejä:
https://www.suominewspaper.com.au/ (Suomi-lehti Australia)
https://www.dundernews.com/Uutiset/
http://www.suomi-australia.fi/
https://www.homeaffairs.gov.au/
https://www.naa.gov.au/ (Arkistolaitos australiassa)
https://sydneyjewishmuseum.com.au/
https://www.sbs.com.au/yourlanguage/finnish/audiohighlights?language=fi
https://areena.yle.fi/1-50104808
Kirjallisuutta ja lähteitä:
Elizabeth Cornelia ”Australia” (Kustannusosakeyhtiö Ruutu 1981)
Hakon Mielche ”Australia – Seikkailun ja tulevaisuuden maa” (WSOY 1957)
Niilo Tarvajärvi ”Seutulasta Melbourneen ja takaisin” (Otava 1957)
Ari & Tarja Karjalainen ”Juuret ja siivet – Australian suomalaisen helluntaiherätyksen historiaa! (Aikamedia 2023)
Riitta Niemi ”Kirkkokahvit on ollu aina – 50 vuotta suomalaista seurakuntatyötä Sydneyssä” (Siirtolaisinstituutti 2014)
Olavi Koivukangas ”Suomalainen siirtolaisuus Australiaan toisen maailmansodan jälkeen” (Siirtolaisuusinstituutti 1975)
Olavi Koivukangas ”Kaukomaiden kaipuu – Suomalaiset Afrikassa, Australiassa, Uudessa-Seelannissa ja Latinalaisessa Amerikassa” (Siirtolaisinstituutti 1998)
Maija-Liisa Punta-Saastamoinen ”Australian suomalaiset etsivät itseään (Siirtolaisuusinstituutti 2010)
Keijo Plit ”Suomalaista luterilaisuutta Australiassa” (Luther-kirjat Oy 2024)
Mika A Väyrynen ”Australia” (Suomalainen matkaopas 2006)
David McGonigal ja John Borthwick ”Sydney” (Apa Publications 1989).
Heljä Viola Räisänen ”Aboriginaalit – Australian alkuperäiskansa” (Omakustanne 2011)
Heljä Viola Räisänen ”Australia avautuu” (Books on Demand 2018)
Erkki Kansanaho ”Etelän Ristin alla” (Kirjaneliö 1975)
Voitto Pokela ”Jälkiä Australian sannassa” (SLEY-kirjat 1995)
Otto Kaksonen ”Kuoleman laiva – merimiespapin muistelmia” (Merimieslähetysseura 1933)
Kalevi Kalemaa ”Matti Kurikka – legenda jo eläessään” (WSOY 1978)
Inkeri Kilpeläinen ”Australia – palavan pensaan maa” (Kirjayhtymä 1985)
Veikko Pajunen ”Australian kahdet kasvot” (Otava 1961)
Jorma Pohjanpalo ”Australia kynällä ja kameralla” (WSOY 1931)
Brian Houston ”Elä, rakasta, johda – Paras on vielä tulossa!” (Päivä Osakeyhtiö 2015)
Sami Suodenjoki, Kirsti Salmi-Nikander, Mikko-Olavi Seppälä, Päivi Salmesvuori, Anna Rajavuori, Mikko Pollari ja Anne Heimo ”Lannistumaton – Matti Kurikan haaveet ja haaksirikot kolmella mantereella” (SKS 2022)
Wikipedia
Pentti Mattila 