Bryssel on monella tapaa Euroopan tärkeimpiä keskuksia, sillä siellä ovat EU:n parlamentti ja Naton päämaja, sekä monenlaiset toimijat, jotka pyrkii vaikuttamaan päätöksen tekoon. Olen vieraillut muutaman kerran Belgiassa alkaen vuodesta 2014. Samalla olen tutustunut Merimieskirkon toimintaan Brysselissä. Joitakin kertoja ajoimme autolla vaimoni kanssa Tukholmasta Malmöhön, josta siltaa tai lauttaa käyttäen Saksan tai Tanskan ja Saksan läpi Belgian Brysseliin. Brysselissä tuli tutustuttua museoihin jne. Käytiin myös tutustumassa Waterloon taistelupaikkaan, joka käytiin 18. kesäkuuta 1815 ja oli Napoleon I:n viimeinen taistelu. Taistelu käytiin 12 kilometriä Brysselistä Waterloon kylän lähistöllä Yhdistyneessä Alankomaiden kuningaskunnassa, nykyisen Belgian alueella. Belgiassa ollessamme monesti kuljimme junalla Oostendessä, Antwerpenissä, Bruggessä, Leuvenissä ja Namurissa jne.
Janne Virkkunen ”Päivälehden mies” (WSOY 2013), josta lainaus sivulta 74: ”Olin käymässä Brysselissä lokakuun lopussa 1994. Suurlähettiläs Erkki Liikanen oli pitkän väännön jälkeen valittu Suomen ensimmäiseksi EU-komissaariksi. Hän oli sitä ennen ollut 1980-luvun lopulta Suomen suurlähettiläänä Brysselissä EU-edustuston päällikkönä. Belgiaa varten Suomella oli oma suurlähettiläänsä, joka silloin hoiti myös Nato-suhteita. Liikanen, joka on vanha ystäväni jo kaukaa 1970-luvulta, oli suomalaisten vierailijoiden kannalta erittäin hyvä suurlähettiläs. Omalla tavallaan hän on sosiaalinen nero, jolla on laaja kontaktiverkko ja joka kykenee henkilösuhteillaan rakentamaan hyödylliset tapaamiset kävijälle. Brysselissähän oli ja on edelleen tärkeätä tavata ihmisiä kaikilta tasoilta. Komissaarit olivat aina ennalta-arvattavia, sillä he toistivat komission virallista politiikkaa. Hyviä tietolähteitä oli niillä tasoilla, joilla päätökset valmistellaan, ja Liikanen tunsi myös näitä ihmisiä… Lipposen hallitus oli siten ensimmäinen EU-ajan hallitus. Lipposta kuvaa hyvin se, että hän nimenomaa toivoi saavansa valtiovarainministerikseen lama-ajan talkoissa ryvettyneen kokoomuksen Iiro Viinasen. Ohjelmassaan Lipposen hallitus lupasi toimia siten, että Euroopan unionia kehitetään itsenäisten valtioiden yhteenliittymänä. Lisäksi Suomi lupasi tukea sitä, että Itä- ja Keski-Euroopan valtioiden ja Baltian maiden liittyminen unioniin tulee mahdolliseksi… Suurin yksittäinen asia, jota en Lipposen toiminnassa ymmärtänyt, oli aktiivisuus EU:ssa silloin, kun haluttiin eristää Itävalta sen takia, että oikeistopopulisti Jörg Haider puolueineen oli otettu hallitukseen yhdessä konservatiivisen puolueen kanssa. En koskaan ymmärtänyt, miten EU voisi olla sellainen toimija, että se saisi päättää, mitkä puolueet istuvat jonkun pienen maan hallituksessa; eikö tästä ollut riittävästi esimerkkejä Suomenkin historiassa neuvostoaikana.”
Sauli Niinistö ”Viiden vuoden yksinäisyys” (Teos 2008), josta lainaus sivulta 89: ”Lipposen ensimmäisen hallituksen ohjelma teki jo selväksi, että Suomi oli etenemässä ensimmäisten joukossa Euroopan talous- ja rahaliittoon, Emun, kolmanteen vaiheeseen eli varsinaiseen liiton toiminnan alkuun… Kysymys ei ollut pelkästään talous- ja rahapolitiikasta; 1990-luvun puolenvälin yleisissä tunnelmissa oli edelleen kaipuuta vahvistaa Suomen eurooppalaista identiteettiä, ja yhtenäisvaluutta merkitsi monen mielestä ainakin henkistä, eikä vain mammonallista yhteyttä läntiseen Eurooppaan. Esitettiinpä niinkin etäälle meneviä perusteluja kuin että ratkaisu lisäisi Suomen turvallisuutta. Pelkästään talouden kannalta ajateltuna Emu-pyrkimys merkitsi tuntuvaa tarvetta parantaa valtiontalouden tilaa.”
Historiaa
Belgian alue mainitaan jo vuonna 56 eKr. Julius Caesarin Gallian sotaa käsittelevässä kirjassa, jossa belgae-heimot mainitaan. Rooman valtakunnan romahduksen jälkeen germaaniset heimot valtasivat Gallian 500-luvulla. Frankit perustivat merovingien valtakunnan, joka hallitsi 500-luvulta 700-luvun puoliväliin asti. Dynastian ensimmäinen kuningas Klodvig (481–511) kääntyi vuonna 496 kristilliseen uskoon. Viimeiset merovingikuninkaat olivat käytännössä nukkehallitsijoita. Merovingeja seurasivat valtaistuimelle karolingit. Ensimmäiseksi karolingikuninkaaksi itsensä huudatti vuonna 751 Pipin Heristalilaisen pojanpoika Pipin Pieni. Pipiniä puolestaan seurasi hänen poikansa Kaarle Suuri (742–814).
Kaarle V syntyy Gentissä vuonna 1500, joka perii aikanaan äitinsä suvun kautta Espanjan kuninkuuden ja isänsä suvun puolelta Burgundin ja Alankomaat sekä koko Habsburgien valtakunnan, eli puoli Eurooppaa. Vaikka Madrid on Kaarlen valtakunnan pääkaupunki, hän pitää hoviaan yli kymmenen vuoden ajan myös Brysselissä. Belgia oli seuraavat 200 vuotta Espanjan alaisuudessa. Vuonna 1585 Alankomaiden itsenäistyttyä Espanjan kuningas kiristää otettaan Belgiasta, joka tunnetaan Espanjan Alankomaina. Katolisuus on ainoa sallittu uskonto, jolloin protestantit pakenevat Amsterdamiin ja muihin Hollannin kaupunkeihin. Espanjan kruununperimyssota vuonna 1713 johtaa siihen, että nykyisen Belgian alue siirtyy Itävallan keisarille. Bryssel toimii myös Itävallan hallinnon alla alueen pääkaupunkina.
Kuningas Leopold I astui valtaistuimelle 21. heinäkuuta 1831. Sota Alankomaita vastaan jatkui vielä vuoteen 1839, jolloin maiden välille solmittiin rauhansopimus. Uudella monarkialla oli moderni, liberaali perustuslaki, vaikkakin äänioikeus oli rajattu noin yhdelle prosentille väestöstä ja ranska oli vähemmistöasemastaan huolimatta ainoa virallinen kieli.Kongo tunnustettiin kuningas Leopold II:n henkilökohtaiseksi omaisuudeksi vuonna 1885 Berliinin konferenssissa, ja hän joutui lahjoittamaan sen Belgialle siirtomaaksi vuonna 1908. Tätä ennen oli brittiläisessä lehdistössä paljastettu Kongon raakuudet, joissa viidennes väestöstä eli kymmenen miljoonaa kongolaista oli kuollut.
Belgian nykyisyydestä
Belgiassa sijaitsee Naton päämaja ja EU-parlamentti. Euroopan parlamentti tai EU-parlamentti on Euroopan unionin kansanedustuslaitos. Parlamentti laatii lainsäädäntöä, käyttää budjetti- ja valvontavaltaa, osallistuu perussopimusten tarkistusmenettelyyn ja saattaa asioita unionin tuomioistuimen käsiteltäväksi. Parlamentti toimii kolmessa eri paikassa ja maassa: Belgiassa Brysselissä, Ranskan Strasbourgissa ja Luxemburgissa.
Noora Eronen ja Reijo Kemppinen ”Belgia – maa Euroopan ytimessä” (Kleio ja Nykypäivä 2000), josta lainaus sivulta 16: ”Oikeastaan Belgian ei kuuluisi edes olla olemassa. Belgian kohdalla Eurooppaa asuvat ihmiset ovat aina olleet hajallaan, vailla yhteistä kansallisuutta, historian hyökyaaltojen heiteltävänä, milloin kenenkin hallitsijan alaisina. Euroopan pienempiin kuuluvaa liittovaltion aluetta ovat isännöineet vuorollaan roomalaiset, frankit, Burgundin herttuat ja pikkuruhtinaat sekä espanjalaiset, hollantilaiset ja saksalaiset. Suurimman osan historiastaan Belgia on ollut enemmän tai vähemmän hajanainen kokoelma kaupunkeja ja alueita. Valtio syntyi Alankomaiden kuningaskunnan eteläosan kapinan seurauksena. Sen oli hankittava kuningas itselleen Saksasta, koska sillä itsellään ei ollut kuninkaallista sukua. Itsenäistyessään se yhdisti kaksi täysin erilaista väestöryhmää, joilla oli oma kielensä ja kulttuurinsa. Vielä nykyisinkin maa on jakautunut kahteen eri alueeseen ja pääkaupunkiin, jolla on erikoisasema…
Itsenäisen Belgian toinen kuningas, Leopold II oli voimakastahtoinen hallitsija. Hänen nimensä herättää vielä tänäänkin belgialaisten keskuudessa hyvin ristiriitaisia tuntemuksia. Eräät pitävät häntä Belgian suuruuden isänä, jonka ansiosta maa nousi lyhyessä ajassa maailman johtavien talousmahtien joukkoon. Toiset muistuttavat, että monet hänen saavutuksensa perustuivat riistoon ja mielivaltaan, joiden seurauksista Keski-Afrikka kärsii edelleen. Pinta-alaltaan suuren Kongon ajautuminen piskuisen, vasta itsenäistyneet Belgian alusmaaksi oli todennäköisesti eräs historian kummallisimmista oikuista. Kongon alueella tiedetään olleen jo 700-luvulla hyvin kehittyneitä sivilisaatioita. Keskiajalle tultaessa alue oli jakautunut useisiin erillisiin valtioihin, joista eräs suurimmista tunnettiin Kongon kuningaskunnan nimellä. Portugalilaiset ’löysivät’ maan 1400-luvun lopulla ja solmivat diplomaattisuhteet kuningaskuntaan, jonka edustajat vierailivat vastavuoroisesti Portugalissa ja Vatikaanissa. Roomalaiskatolisuudesta tuli valtakunnan hallitseva uskonto. Portugalilaiset – ja myöhemmin muidenkin Euroopan siirtomaavaltioiden edustajat – aloittivat 1500-luvulla Kongossa suurimittaisen orjakaupan, joka jatkui 1800-luvulle saakka. Noin 300 vuoden aikana satoja tuhansia kongolaisia laivattiin orjina Pohjois- ja Etelä-Amerikkaan… Kahta vuotta myöhemmin Belgia oli mukana perustamassa Pohjois-Atlantin liittoa (North Atlantic Treaty Organisation). Kun Ranska vetäytyi sotilasyhteistyöstä Naton kanssa vuonna 1966, järjestön päämaja siirrettiin Brysseliin, jossa se tänä päivänä on… Belgia on yksi vuonna 1951 perustetun Euroopan hiili- ja teräsyhteisön kuudesta alkuperäisestä jäsenestä.”
Inkeri Numminen ”Arvo Ylpön vuosisata” (WSOY 1987), josta lainaus sivulta 85: ”Brysselissä Arvo Ylppö kohtasi kuninkaallista loistoa ja yltäkylläisyyttä, mutta hän näki myös paljon kurjuutta… Euroopan hallitsijoiden tavoin myös pienen Belgian kuningas Leopold II halusi siirtomaita hallintaansa. Sanomalehtimies ja tutkimusmatkailija Henry Stanleyn tutustuttua 1870-luvulla tutkimusmatkailija David Livingstonea etsiessään päiväntasaajan tuntumassa Kongo-virran alueeseen ja Stanleyn kirjoitettua retkistään ja löydöistään, kuningas Leopold II oli intoutunut valloittamaan aluetta. Hanketta edistämään kuningas perusti erillisen seuran, jonka käyttöön alueen alkuasukkaat luovuttivat maansa. Myös muiden siirtomaita hallitsevien Euroopan valtioiden kiinnostuttua Kongon alueesta, jouduttiin Euroopassa järjestämään useita kongresseja, jotta olisi päästy sopimukseen tärkeän Kongo-virran käytöstä ja alueen ’omistamisesta’. Vuosina 1884-1885 Berliinissä pidetyssä Kongo-konferenssissa oli muodostettu Kongo-valtio. Kiistat eivät kuitenkaan loppuneet. Vuonna 1907 kuningas Leopold II oli niin kyllästynyt jatkuviin neuvonpitoihin ja hänen toimintansa aiheuttamiin kiistoihin, että hän seuroineen oli luovuttanut Kongon Belgian valtiolle, vaikka kuninkaan testamentin mukaan sen piti tapahtua vasta hänen kuolemansa jälkeen. Vuonna 1908 Kongosta (Zaire) tuli Belgian siirtomaa, johtajanaan kuningas Leopold II. Kongon valtion hallinto keskitettiin yhteen kaupunkiin, joka sai kuninkaan mukaan nimekseen Leopoldville (Kinshasa). Kuningas Leopold II:n kongoinnostuksen ilmentymänä Brysseliin oli perustettu Kongo-museo.”
Bryssel
Brysselistä on muodostunut vähitellen Euroopan ja etenkin Euroopan unionin hallinnollinen pääkaupunki, vaikka asiasta ei ole koskaan tehty virallista päätöstä. Brysselissä sijaitsee valtaosa Euroopan unionin hallintorakennuksista lukuisine virkamiehineen sekä Naton päämaja. Lisäksi Brysselissä on noin 120 kansainvälistä organisaatiota, 159 suurlähetystöä ja yli 2 500 diplomaattia, mikä tekee Brysselistä yhden maailman diplomaattisista keskuksista.
Vanhin keskiaikainen rakennus Brysselissä on Pyhän Gaugeriuksen kappeli, joka on Brysselissä Sennejoen saaressa n. vuodelta 580. Bryssel sai nimensä frankin kielen sanasta Bruocsella, joka tarkoittaa ”asutusta suolla”. Virallisesti Brysselin perustaminen sijoittuu vuoteen noin 979, jolloin se perustettiin Ala-Lorrainen herttua Kaarlen käskystä. Brysselin ensimmäiset muurit rakennettiin 1200-luvulla ja kaupungin kasvu alkoi. Vuosien 1356 ja 1383 välillä rakennettiin uudet muurit laajemmalle alueelle. Nykyään sisempi kehätie kiertää Brysselin ydinkeskustaa näiden muurien paikalla.
Brysselissä olen vieraillut myös Life Point https://lifepoint.be/ seurakuntaan, jossa vieraat otetaan vastaan hyvin, sillä on ennen kokousta ja sen jälkeen mahdollisuus kahvin ja teen äärellä jutella muiden kanssa.
Tunettuja belgialasia
Georges Prosper Remi alias Hergé s. 22.5.1907 Bryssel, k. 3.3.1983 Bryssel, oli belgialainen sarjakuvien piirtäjä. Hänet tunnetaan erityisesti Tintin seikkailujen luojana, myös muita sarjakuvia. Kirjailijanimi Hergé tulee hänen suku- ja etunimensä Remi Georges alkukirjaimista (R. G.), jotka ranskalaisittain lausutaan ”er-žee”.
Kirjallisuutta:
Noora Eronen, Reijo Kemppinen ”Belgia maa Euroopan ytimessä” (Kleio ja Nykypäivä 2000)
Tapio Raunio ja Matti Wiberg ”Päätöksen teko Euroopan Uniossa – Selkeä johdatus monimutkaiseen vallankäyttöön” (Gaudeamus 1998)
Helena Petäistö ”Bryssel, Starsbourg, Luxemburg” (Otava 2019)
Sauli Niinistö ”Viiden vuoden yksinäisyys” (Teos 2008)
J. Pulkkinen ”Diplomaatti Hans-Friedrich von Ploetzin eurooppalainen odysseia” (Gummerus 2024)
John Mole ”Tiedä tavat – Mitä menestyvän liikemiehen tulee tietää EY-maiden oloista ja kulttuurista” (WSOY 1991)
Eero Murto, Pekka Väänänen, Raimo Ikonen ”Sisäpiirit EU-Suomessa – Unioni ja uudet eliitit” (Edita 1996)
Opinnäytetyöt:
Teija Keränen ”Aikuissosiaalityön kartoitus Brysselin Merimieskirkossa” (Diakonia-ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2015)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/98960/Keranen_Teija.pdf?sequence=1
Euroopan Unioniin kuuluva Ranska
Uutisista saamme usein nähdä ja kuulla, että Ranskassa ja erityisesti Pariisissa on mielenosoituksia ja pitkäkestoisiakin mellakoita erilaisten asioiden vuoksi. Näissä mellakoissa tuhotaan omaisuutta, poltetaan autoja, ryöstetään kauppoja, eli väkivaltaisia tapahtumia sivistysvaltiossa jne. Uusin mellakka syntyi, kun poliisi ampui 17-vuotiaan pojan kuoliaaksi liikennetarkastuksen. Presidentti Emmanuel Macron on pitänyt kriisikokouksen toista vuorokautta jatkuneen mellakoinnin vuoksi. Mellakat puhkesivat tiistaina sen jälkeen, yhteydessä. Yksi mellakoiden järjestäjä on ollut Keltaisten liivien liike eli Mouvement des gilets jaunes, jossa verojen ja elinkustannusten nousua vastustava kansanliike, joka on järjestänyt maassa mellakoihin johtaneita protesteja. Protestit lähtivät liikkeelle polttoaineverosta, jonka oli tarkoitus vähentää ympäristön kuormitusta. Monet protestoijat pitivät yllä keltaisia huomioliivejä, jotka ovat Ranskassa pakollisia autojen varusteita. Marras-joulukuussa 2018 koko maahan levinneet protestit kokosivat lähes 300 000 mielenosoittajaa. Ranskalla on pitkät perinteet vallankumouksissa.
Ranska Pariisi on ollut suomalaisille taiteilijoille ja turisteillekin tärkeä matkakohde, jonne monia suomalaisia on muuttanut pysyvästikin. Ranskassa olen muutaman kerran vieraillut Pariisissa. Pari kertaa on tullut käytyä Rouenissa jne…
Helena Petäistö ”Ranskalaiset korot” (Tammi 1995), josta lainaus sivulta 16: ”Nykyään näyttää olevan toisaalta myös hienoa sanoa, että eivät ranskalaiset mitään vaikeita ole; he ovat vain erilaisia. Minusta he ovat kyllä molempia. Ja jos kerran ranskalaiset itsekin myöntävät olevansa vaikeita, niin miksi meidän pitäisi hienostella? … Mutta ovathan he tietysti myös erilaisia. Ajatellaan nyt vaikka sitä liikelounasta, joka ei millään ota sujuakseen ranskalaisen ja suomalaisen välillä. Tai sujuuhan se; ruoka on maukasta, viini hyvää ja ravintola erinomainen ainakin laskun loppusummasta päätellen. Mutta kuitenkin. Kun lounastilaus on tehty, suomalainen vaihtaa pari sanaa ja kaivaa pikaa paperit esiin salkustaan. Ranskalainen ei siitä silminnähtävästi mitenkään erikoisemmin ilahdut eikä innostu. – Eihän tuo kaveri hallitse asioita ollenkaan, aivan huithapeli tyyppi. Ei tuollaisen kanssa kannata aikaansa tuhlata. Parempi etsiä joku toinen firma, ajattelee suomalainen harmissaan. Lähes yhtä paljon harmittaa myös ranskalaista: – Mitä minä tässä istun tuollaisen hepun kanssa, jolla ei ole alkeellisimpiakaan käytöstapoja? Tylsä tyyppi, joka ei osaa edes keskustella mistään. Mistä minä tiedän, millainen hän on. Pitäköön tuotteensa, löytyy niitä muualtakin. Lounaan jälkeen omille tahoilleen lähtee kaksi fiksua liikemiestä, jotka pitävät toisiaan täysinä tomppeleina… Mutta niin uskomattomalta kuin se meistä tuntuukin, ranskalaisen kaupankäynti ei ole tuote- vaan ihmisläheistä. Ranskalaiselle on ensiarvoisen tärkeää tuntea henkilö ja firma, jolle hän antaa tilauksensa.”
Charles de Gaulle ”Toivon vuodet 1958-63” (WSOY 1971), josta lainaus sivulta 38: ”Ryhtyessäni uudelleen Ranskan johtoon olin päättänyt vapauttaa sen siitä hyödyttömästä taakasta, joka imperiumista oli tullut. Kuka tahansa voi kuvitella, etten tekisi sitä kevein sydämin. Minun ikäiselleni miehelle, jolla oli minun kokemukseni, oli todella julmaa ryhtyä omasta harkinnastaan moisen muutoksen toimeenpanijaksi. Maamme oli aikoinaan valtavin ja kunniakkain ponnistuksin vallannut ja organisoinut alusmaansa ja saanut ne tuottamaan. Siirtomaaeepoksesta se oli etsinyt lohtua 17. ja 18. vuosisadan etäisten alueittensa menetykseen ja sitten Euroopassa 1815 ja 1870 kärsimiinsä tappioihin. Se antoi arvoa sille kaikkialla maailmassa tarvitsevalle vaikutusvallalle, jota sille hankkivat Bugeaudin, Faidherben, Archinardin, Brazzan, Doumerin, Gallienin, Pontyn, Sarrautin ja Lyauteyn kaltaiset prokonsulit. Se pani merkille urhoolisten afrikkalaisten, madagaskarilaisten ja aasialaisten osastojen armeijamme riveissä monen sukupolven aikana tekemät palvelukset, niiden osuuden voittoomme ensimmäisessä maailmansodassa samoin kuin sen osan, mitä toisessa suursodassa esittivät taistelevan Ranskan vaiheissa merentakaiset alueemme, niistä saadut joukot, työntekijät ja voimavarat… Joinakin aikoina siirtomaiden tase, jota rasittavat niiden kustannukset ja paransivat niistä saamamme edut, oli tosin näyttänyt positiiviselta. Kun väestö kerran oli tavalla tai toisella saatu mukautumaan, meidän ei tarvinnut tuhlata yli varojemme ylläpitääksemme heidän hidasta ja takapajuista olemassaoloaan ja antaaksemme sille tarpeelliset puitteet, kun sen sijaan näiden omistusten suoma toimintakentän laajeneminen ja mahdin lisä eivät suinkaan olleet halveksittavat. Mutta kaikki muuttui silmin nähden! Edistyksen moninkertaistuessa tarpeet kuten muuallakin meidän oli huolehdittava laajoilla aloilla yhä kasvavia hallintokustannuksia, yleisistä töistä, opetuksesta, sosiaaliturvasta, terveydenhoidosta ja turvallisuudesta, ja samanaikaisesti näimme alamaistemme keskuudessa halun itsenäisyyteen kasvavan, niin että meidän ikeemme näytti heistä raskaalta ja jopa sietämättömältä. Ja sitä paitsi tuodessamme heille sivistyksemme olimme perustaneet kaikille näille alueille entisten hajanaisen anarkian sijaan keskitetyn järjestelmän, joka raivasi tien kansallisvaltioiden synnylle, ja muodostaneet eliittiä, joka oli omaksunut meidän käsityksemme ihmisoikeuksista ja vapaudesta ja nyt oli innokas asettumaan joka tasolla meidän sijallemme. Lisäksi liikettä kiihdytti ulkopäin kolmannen maailman solidaarisuus vapaudesta osattomaksi jääneitä kohtaan sekä Amerikan, Venäjän ja Kiinan propaganda ja lupaukset näiden valtojen tosin kilpaillessa keskenään mutta myös etsiessä ideologista ja poliittista kannatusta.”
Ranskan historiasta jotakin
Keltit muuttivat 400-luvulla eKr. nykyisen Ranskan alueelle. Gaius Julius Caesar valloitti Ranskan alueen Reinille asti ja muodosti siitä 51 eKr. Rooman provinssin. Kansainvaellusten aikana maahan tunkeutui useita germaaniheimoja.
Irenaeus s. 130, k. 202 oli nykyisen Lyonin piispa Ranskassa. Hänet tunnettiin erityisesti gnostilaisuuden vastustajana. Irenaeus oli Polykarpoksen oppilas ja Polykarpos oli apostoli Johanneksen (Johanneksen evankeliumin tekijä) oppilas. Irenaeus on todennäköisesti ollut kreikkalainen ja kotoisin Ploykarpoksen kotikaupungista Smyrnasta nykyisestä Turkin Izmiristä. Irenaeus kuoli marttyyrinä. Hänet haudattiin Pyhän Johanneksen kirkon alle Lyoniin. Kalvinistit hugenotit tuhosivat Irenaeuksen haudan vuonna 1562. Irenaeus kirjoitti lukuisia kirjoja joista merkittävin on viisiosainen Adversus Haereses eli Harhaoppeja vastaan.
Frankkien germaanikansa oli jakaantunut moniin pieniin heimoihin joilla oli oma kuningas. Frankit alistivat valtaansa koko koillisen Gallian. Merovingisukuinen Klodvig, joka tuli saalilais-frankkien kuninkaaksi isänsä Kilderikin jälkeen 481, oli frankkien valtakunnan varsinainen perustaja. Klodvig tuli erään frankkiheimon kuninkaaksi 481 Länsi-Rooman häviön jälkeen, eikä Pohjois- ja Keski-Galliassa ollut Roomalaista keisaria. Klodvig teki valloituksia ja sai vuonna 486 heistä voiton Soissonsin kaupungin luona. Taistelun jälkeen roomalaiset tunnustivat Klodvigin kuninkaaksi Loire-joelle asti. Klodvig oli pakana, mutta hänen puolisonsa burgundilainen prinsessa oli burgundilaisten tavoin kristitty. On tarina jossa Klodvik taisteli toista germaanikansaa alemanneja vastaan, jotka yrittivät Reinin yli tunkeutua frankkien asuinalueille. Voitto oli kallistumassa alemannien puolelle. Silloin Klodvig huudahti: ”Auta minua Jeesus Kristus, jota puolisoni sanoo Jumalan pojaksi, sillä minun jumalani hylkäävät minut. Jos hädässäni autat, tahdon uskoa sinuun.” Klodvig sai täydellisen voiton 496. Nyt Klodvig kääntyi kristinuskoon. Piispa Remigius opetti hänelle kristinuskon pääkohdat ja jouluaattona hänet kastettiin Reims’in pääkirkossa. Vuonna 508 valitsi Klodvig Pariisin pääkaupungiksi. Klodvigin kultua hänen poikansa Klotar I ja Teoderik I jakoivat isänsä valtakunnan Clotiklen ollessa leskikuningatar. Klodvigista tiedetään paljon koska piispa Gregorius Toursilainen kirjoitti ”Historia francorum” ja Englanniksi Gregory of Tours ”History of the Franks” Penguin 1974 ISBN 0140442952.
Grimberg – Kansojen historia – 7. kansainvaellukset (WSOY 1981), josta lainaus sivulta 44: ”Muilla germaanilaumoilla on ollut tehtävänä tien raivaaminen frankeille. Viimeksi mainittujen merkillisin hallitsija oli Teoderikin aikalainen Klodvig (466-511), nimi yksinkertaistettiin sittemmin Ludvigiksi, ranskaksi Louis). Poliittisessa viekkaudessaan ja tarmokkuudessaan, joihin ominaisuuksiin yhtyi täydellinen välinpitämättömyys oikeudesta ja kunniasta, Klodvig oli Geiserikin henkinen sukulainen. Astuessaan valtaistuimelle vuonna 481 Klodvig oli ainoastaan frankkilainen pikkukuningas, jonka valtakunta ei käsittänyt muuta kuin pohjoisen Reinin molemmat rannat. Mutta hän laajensi sitä viekkautta ja väkivaltaa käyttäen, niin että se lopulta käsitti suurimman osan Galliaa sekä laajoja osia Germaniaa. Hän voitti roomalaiset, alemannit, thyringit, burgundit ja länsikootit. Kaikista näistä kansanaineksista muodostui hänen ja hänen seuraajiensa aikana frankkien kansa. Pääkaupungiksi hän valitsi Pariisin. Klodvig ja hänen kansansa olivat kauan pakanoita, mutta hänen puolisonsa oli kristitty ja koetti käännyttää miestään. Pitkän aikaa Klodvig harasi vastaan. Hän ei pitänyt varsinkaan siitä, että Kristus oli alhaista syntyperää. Mutta kuinka ollakaan – vähitellen hän alkoi pohtia, oliko hänen puolisonsa jumala ehkä sittenkin väkevämpi kuin hänen omat jumalansa. Ehkä kannattaisi olla hyvissä väleissä hänen kanssaan? Sitten tapahtui – kertoo frankkilainen kronikoitsija piispa Gregorius Toursilainen – sellaista mikä suuresti muistuttaa Konstantinuksen kääntymystä… Reimsin katedraalissa toimitettiin vuonna 496 Klodvigin kastaminen, ja loisto, jota roomalaiskatolinen kirkko tällöin näytti komein juhlakulkuein, vahakynttilöin ja suitsutuksin, teki pakanoihin valtavan vaikutuksen. He luulivat tulleensa paratiisiin… Kolme tuhatta frankkia seurasi heti kuninkaansa esimerkkiä, ja vähitellen kääntyi suurin osa kansasta… Klodvigin politiikasta kertoo Gregorius Toursilainen useita kuvaavia juttuja teoksessaan Frankkien historia, jonka hän kirjoitti satakunta vuotta Klodvigin ajan jälkeen… Klodvig oli vaarallinen kaikille sukulaisilleen, joita hän saattoi epäillä kilpailijoikseen… Siveellinen turmelus oli nyt tunkeutunut kaikkiin yhteiskuntakerroksiin, myös kirkkoon. Gregorius Toursilainen tarjoaa meille kuvakokoelman: piispoja, apotteja ja pappeja, joista monien luonteessa irstailu ja juopottelu, vallanhimo, ahneus ja kaikkinainen rikollisuus ilmenevät silmiinpistävimpinä ominaisuuksina… Vuoden 732 suuri maailmantapahtuma, frankkien voitto arabialaisista… Poitiersin voittaja Kaarle Martell oli valtakunnan hovimestari, frankkien valtakunnan korkein hovivirkamies sekä samalla kuninkaan ensimmäinen ministeri ja sotajoukon ylipäällikkö. Hänen liikanimensä, joka merkitsee ’vasaraa’, kuvasi hyvin miehen voimaa ja iskuvalmiutta. Näine ominaisuuksineen hän kykeni ottamaan käsiinsä valtakunnan asioiden johdon aikana, jolloin Klodvigin suku, merovingit, oli joutunut täydellisesti rappiolle. Sellaisten varjokuninkaiden suvulla, jotka tuottavat lapsia maailmaan viisitoista tai neljätoistavuotiaina ja ovat loppuun kuluneita 23 ja 24 vuotta täytettyään, ei ole suuriakaan mahdollisuuksia elää kaupan maan päällä… Vallanhimoiset mahtimiehet alkoivat tavoitella ohjaksia käsiinsä, kuten käy aina kun kuningassuku on heikko… Mihin frankkien kuninkaat eivät enää pystyneet, nimittäin pitämään valtakuntaa, sen kykeni tekemään voimakas Kaarle Martell… Kun Kaarle Martell oli saavuttanut voittonsa Poitiersin luona, hänen asemansa frankkien valtakunnassa oli niin vahva, että kun nimellisesti hallitseva kuningas kuoli, Martell saattoi jättää valtaistuimen tyhjäksi ja hallita itse kuolemaansa saakka, vuoteen 741.”
Kaarlen poika oli Pipin Pieni frankkien kuningas, joka hallitsi 751-768. Frankit alistivat muut heimot ja muodostivat frankkien valtakunnan, joka oli kukoistavimmillaan Kaarle Martellin pojanpojan Kaarle Suuren aikana (762–814). Verdunin jaossa 843 valtakunnan länsiosasta muodostui Ranska, jossa läänityslaitos heikensi kuninkaan valtaa.
Kaarle Suuri, ranskaksi Charlemagne (742-814), Pipin Pienen poika, frankkilais-roomalaisen valtakunnan keisari. Frankkien kuningas Kaarle Suuri hallitsi vuoden 800 vaiheilla lähes koko silloista kristittyä Länsi-Eurooppaa, Englantia ja Irlantia lukuun ottamatta. Kaarle itse piti velvollisuutenaan hallita tätä valtakuntaa kristittynä monarkkina, ja hän antoikin voimakasta tukea paavi Leo III:lle, joka lopullisesti sitoi hallitsijan itseensä kruunaamalla tämän keisariksi vuonna 800. Ritarirunoudessa Kaarle kuvataan ihanteellisena ritarina ja hallitsijana. Hänen yhteen sulattamansa antiikin ja germaanien perintö ja kristillinen aatemaailma antoivat suuntaa keskiajan kehitykselle.
Vuonna 768 Kaarle ja hänen veljensä Karlman (k. 771) perivät isänsä ja saivat kumpikin oman osansa frankkien valtakunnasta. Karlmanin kuoltua 771 Kaarlesta tuli koko frankkien valtakunnan kuningas. Kirjoittamassaan elämäkerrassa ”Vita Caroli” kuvaa Kaarlen uskottu ja neuvonantaja Einhard (k. 840) kuninkaansa hurskaaksi kristityksi, joka katsoi hallitsijana täyttävänsä ensisijaisesti uskonnollista tehtävää. Kaarle kuunteli mielellään kappaleita kirkkoisä Augustinuksen (354-430) teoksesta De civitate Dei (Jumalan valtakunnasta), jonka opetusten valossa hän piti velvollisuutenaan luoda alamaisilleen elinympäristö, joka olisi edullinen heidän tiellään ikuiseen pelastukseen. Kaarle Suuri laajensi paljon isältään perimäänsä valtakuntaa. Naapurikansojen, esim. saksilaisten ja langobardien, hyökkäykset oli ehkäistävä alistamalla heidät ja liittämällä heidän alueensa valtakunnan yhteyteen. Vuoden 800 tienoilla Kaarle Suuri hallitsi aluetta, joka ulottui Elbeltä Pyreneiden takaiseen ”Espanjalaisen rajamaahan” ja Keski-Italiasta Pohjanmerelle. Näin laajan alueen ja siellä asuvien lukuisien omaa kieltään puhuvien ja omien oikeusäännöstensä alaisina elävien kansojen hallitseminen ei ollut helppoa.
Kaarle pyrki saattamaan yhteiset säännökset voimaan koko valtakunnassa, kuten käy ilmi säilyneistä asiakirjoista, kapitulaareista. Näissä kaikki valtakunnan asukkaat velvoitettiin vannomaan uskollisuutta hallitsijalle. Keväisin ja syksyisin pidettiin alueittain kokouksia, joissa neuvoteltiin arvohenkilöiden kanssa ja joissa hallitsijan ratkaisut saatettiin heidän tietoonsa. Kaarle toimi itse korkeimpana oikeudenjakajana, ja hänen aikanaan kreivikuntien lainkäyttöä tehostettiin. Hallitsijan ja kreivikuntien välisen kosketuksen säilymisestä asetettiin huolehtimaan lähettiläskreivejä (missus dominicus). Kaarle Suurella oli valtakunnassaan myös korkein kirkollinen lainsäädäntävalta. Hän vahvisti siellä noudatettavat luostarisäännöt, sääteli jumalanpalvelusmenot ja velvoitti kaikki alamaisena kuulumaan seurakuntiin. Hän kutsui oppineita hoviinsa Aacheniin elvyttämään klassista sivistystä (ns. karolinginen renessanssi). Teologia, historiankirjoitus ja runous kukoistivat ja koululaitosta kehitettiin.
Länsi-Rooman valtakunnan häviön (476) jälkeen olivat Konstantinopolissa asuvat Bysantin keisarit ainoita vanhojen Rooman keisarien perillisiä. Paavi halusi palauttaa entisen Rooman valtakunnan tekemällä frankkien kuninkaasta keisarin. Kun Kaarle sitten joulupäivänä 800 osallistui messuun Rooman Pietarinkirkossa, paavi Leo III (795-816) odottamattomasti kruunasi hänet keisariksi. Pitkällisten neuvottelujen jälkeen myös Bysantti tunnusti Kaarlen keisariuden 812. Vuonna 806 Kaarle Suuri järjesti vallanperimyksen säätämällä, että keisarikunta hänen kuoltuaan oli jaettava hallittavaksi hänen kolmelle pojalleen, joiden silti oli pyrittävä säilyttämään valtakunnan yhtenäisyys. Veljeksistä kuitenkin kaksi kuoli, ja ainoan elossa olevan, Ludvigin, Kaarle 813 kruunasi Aachenissa kanssahallitsijakseen (Ludvig Hurskas, 778-840; hallitsi 814-838). Joitain kuukausia myöhemmin Kaarle Suuri kuoli Aachenissa, jossa hän mieluiten oli asunutkin ja jonne hänet myös haudattiin. Frankkien kuningas Ludvig Hurskas (778-840) oli keisarina 814-840. Ludvig Hurskas lähetti munkki Ansgarin Ruotsiin lähetystyöhön.
Kaarle III Yksinkertainen, ranskalaisen Charles le Simple (879–929) , frankkien kuninkaan Ludvig II Änkyttäjän nuorin poika, hallitsijana 898–922. Kaarle läänitti Normandian Rollolle 911.
Rollo laajensi sodilla Normandian nykyiseen kokoonsa. Normandia oli harvoja kestäneitä viikinkiläänityksiä. Rollo oli kääntynyt kristinuskoon ja hänet haudattiin Roueniin, joka oli normannihovin sijaintipaikka. Myöhemmät normannihallitsijat omaksuivat kristinuskon ja skandinaavinen kieli vaihtui ranskan kieleen. Normandia säilyi itsenäisenä siihen asti kunnes Ranskan Filip II Augustus 1204 valloitti herttuakunnan. Normannikulttuuri oli erityisen yritteliäs ja mukautuva, minkä ansiosta se levisi laajalle Eurooppaan mm. Englantiin jne. Vuonna 1066 Vilhelm Valloittaja, Normandian herttua ja Rollon pojanpojan pojanpojan poika valloitti Englannin.
Herttuasopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Läänittämistilaisuudessa oli Ranskassa tapana, että vasalli lankesi polvilleen lääninherransa eteen ja suuteli hänen jalkojaan. Rolfia pyydettiin tekemään samoin, mutta hän kieltäytyi. Sovittiin, että eräs Rolfin miehistä suorittaisi tuon menon hänen sijastaan. Mutta tämäkin oli liian ylpeä kumartuakseen kuninkaan jalkoihin. Seisoaltaan hän nosti jalan suutansa kohti, jolloin kuningas valtaistuimineen kaatui. Se aiheutti suuren naurun normannien joukossa, mutta kuninkaan täytyi tyytyä siihen alamaisuuden osoitukseen, minkä oli saanut (911). Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa. Kolmesataa vuotta Rollon jälkeläiset hallitsivat herttuoina Normandiaa. Normannit kääntyivät kristinuskoon ja omaksuivat ranskan kielen ja tavat. Normannit pohjoisen miehet olivat alkuperältään skandinaavisia valloittajia viikinkejä, jotka 800-luvun loppupuolella alkoivat hallita Pohjois-Ranskaa, jota nykyisin kutsutaan Normandiaksi. Kaarle III Yksinkertainen, ranskalaisen Charles le Simple (879–929) , frankkien kuninkaan Ludvig II Änkyttäjän nuorin poika, hallitsijana 898–922. Kaarle läänitti Normandian Rollolle 911.
Rollo englanniksi Hrolf Ganger laajensi sodilla Normandia nykyiseen kokoonsa. Normandia oli harvoja kestäneitä viikinkiläänityksiä. Rollo oli kääntynyt kristinuskoon ja hänet haudattiin Roueniin, joka oli normannihovin sijaintipaikka. Myöhemmät normannihallitsijat omaksuivat kristinuskon ja skandinaavinen kieli vaihtui ranskan kieleen. Normandia säilyi itsenäisenä siihen asti kunnes Ranskan Filip II Augustus 1204 valloitti herttuakunnan. Normannikulttuuri oli erityisen yritteliäs ja mukautuva, minkä ansiosta se levisi laajalle Eurooppaan mm. Englantiin jne. Vuonna 1066 Vilhelm Valloittaja, Normandian herttua ja Rollon pojanpojan pojanpojan poika valloitti Englannin.
Kuninkaanvalta alkoi vahvistua Kapetingien aikana (987–1328) voimakkaiden kuninkaiden ja porvariston vaurastumisen ansiosta.
Temppeliherrain ritaristo, latinaksi Pauperes commilitones Christi templique Salomonis, ranskalaisten ristiritarien 1119 Palestiinassa perustama hengellinen ritarikunta, jonka tehtävänä oli pyhiinvaeltajien suojeleminen. Temppeliherrain ritaristo levittäytyi kaikkialle Länsi-Eurooppaan, jossa se vaurastui hyvin järjestetyn idänkaupan ja pankkitoimen ansiosta, mikä herätti ruhtinaissa kateutta. Ritareita syytettiin kerettiläisyydestä, ja tunnustusten saamiseksi heitä kidutettiin. Ranskan ritarikunnan omaisuus takavarikoitiin ja suurmestari ja useita ritareja poltettiin 1310–14. Paavi määräsi 1311 ritarikunnan lakkautettavaksi.
Filip II August (1180–1223) hankki Normandian ja Anjoun takaisin, Ludvig IX Pyhä (1226–70) lujitti valtakuntaa sekä kehitti oikeuslaitosta ja Filip IV Kaunis (1285–1314) kutsui 1302 koolle valtiopäivät (états généraux). Kirkon asema heikkeni paavien jouduttua Avignoniin ( 1309–77). Valois-suvun (1328–1498) nousu valtaistuimelle oli osasyynä Englannin kanssa puhjenneeseen satavuotiseen sotaan (1337–1453), jossa Jeanne d’Arc sai aikaan kansallisen innostuksen.
Kirkon asema heikkeni paavien jouduttua Avignoniin (1309–77). Valois-suvun (1328–1498) nousu valtaistuimelle oli osasyynä Englannin kanssa puhjenneeseen satavuotiseen sotaan (1337–1453), jossa Jeanne d’Arc sai aikaan kansallisen innostuksen.
Vuonna 1309 Ranskan kuningas siirsi katolisen kirkon hallinnon Etelä-Ranskaan Avignoniin, joka siihen aikaan kuului Sisilian kuningaskunnalle. Avigonissa kirkko joutui alistumaan Ranskan kuninkaan tahtoon. Vuosina 1309-1377 Avignonissa asui seitsemän paavia. Avignon on ollut asuttu hyvin aikaisessa vaiheessa. Rooman valtakunnassa se oli Gallia Narbonesisin provinssin keskus ja tunnetaan nykyisin Provencen nimellä. 1100-luvulla Avignon julistautui itsenäiseksi, mutta menetti sen 1266, kun Ranskan kuningas Ludvig VIII valtasi kaupungin.
Jeanne d’Arc (Joan of Arc englanniksi) eli Orleansin neitsyt syntyi 6.1.1412 ja on Ranskan kansallissankari ja katolisen kirkon pyhimys. Jeanne syntyi pienessä Dorémyn kylässä Ranskassa. Jeanne oli jo pienenä uskonnollinen lapsi. Jeannen elämä mullistui 15 vuoden iässä, kun hän alkoi kuulla ääniä. Hänen mukaansa pyhä Mikael kutsui häntä ja pyysi häntä vapauttamaan Ranskan maahan tunkeutuneista englantilaisista. Jeanne sai prinssi Kaarle VII vakuuttumaan tehtävästään. Kaarle antoi Jeannen johtoon yhden joukko-osaston, ja Jeanne pystyi valloittamaan englantilaisten valtaaman Orléansin kaupungin takaisin Ranskalle. Pohjois-Ranskassa Jeanne ei voittanut taisteluja englantilaisia vastaan ja hänet luovutettiin burgundilaisten toimesta englantilaisille. Helmikuussa 1431 englantilaiset aloittivat oikeudenkäynnin Jeannea vastaan Rouenissa. Jeanne d’Arc poltettiin roviolla kerettiläisenä 30. toukokuuta vuonna 1431 siksi, että hän tunnusti pitävänsä Jumalaa paavia korkeampana auktoriteettina. Hänen tuhkansa siroteltiin Seine-jokeen. Paavi armahti Jeannen kerettiläisyydestä ja Jaennen maine puhdistettiin virallisesti 1455 ja julistettiin pyhimykseksi 1920.
Hugenotit olivat Ranskassa 1500- 1600-luvuilla protestanteista ja kalvinisteista käytetty nimitys. Pärttylinyönä eli pyhän Bartolomeuksen päivänä 24.8.1572 tapahtui hugenottien joukkomurha Pariisissa, jossa kuoli yli 3000 hugenottia. Hugenotit joutuivat sorron kohteiksi ja Hugenottien vaino päättyi 1764. Jeanne de la Mothe Guyon (1648-1717) tuomittiin Bastiljin vankilaan uskonsa tähden 7 vuodeksi, sillä katolinen kirkko piti häntä harhaoppisena. Hänen kuolemansa jälkeen hollantilainen protestanttipastori Poiret julkaisi hänen teoksensa ja ovat nykyäänkin luettavissa, myös Suomeksi.
Liisa Väisänen ”Ranska, rakkaudella” (Kirjapaja 2019), josta lainaus sivulta 92: ”Varsinaiset hugenottisodat käytiin Ranskassa vuosien 1562-1598 aikana. Ranskan hugenottisodat olivat oikeastaan osa Eurooppaa yleisimminkin käytyä uskonsotaa. Euroopassa yleinen tilanne oli se, että Espanja tuki katolisia kaikissa maissa, ja Englanti sekä Saksa taas pääsääntöisesti protestantteja, siis myös Ranskan hugenotteja. Tämä kaikki ei siis ollut vain Ranskan sisäpolitiikkaa. Kyseessä oli poliittinen sota ja vallankumous vallitsevia järjestelmiä vastaan. Itse asiassa maailman sotahistorian näkeminen vain uskonsotina on yksinkertaistavaa ja pinnallista. Meidänkin aikanamme sorrumme liian usein syyttämään sodista vain uskontoa, silloinkin kun uskonto enemmän väline kuin syy. Protestanttinen aatelisto taisteli sodassa yksinvaltiasta kuningasta vastaan… Lopulta Ranskan kuninkaan Henrik IV antama Nantesin edikti antoi protestanteille uskonvapauden vuonna 1598.”
Henrik IV edisti myös elinkeinoelämää ja suosi alkavaa siirtomaiden (Kanada) hankintaa. Ludvig XIII:n (1610–43) ministeri Richelieu (1624–42) poisti viimeisetkin esteet itsevaltiuden tieltä ja harjoitti reaalipolitiikkaa tukemalla protestantteja kolmikymmenvuotisessa sodassa. Yksinvaltiuden huipentuma oli aurinkokuningas Ludvig XIV:n (1643–1715) barokkikausi, jolloin merkantilistista talousjärjestelmää noudattava Ranska oli Euroopan johtava valtio. Vuonna 1682 kuningas Ludvig XIV siirsi hovinsa Versaillesin palatsiin.
Blaise Pascal (s. 19.6.1623, k. 19.8.1662 Pariisissa) oli ranskalainen matemaatikko, fyysikko ja uskonnollinen filosofi. Hän rakensi mekaanisia laskimia, tutki todennäköisyysteoriaa, nesteiden ja kaasujen virtausta. Vuonna 1654 Pascal koki uskonnollisen herätyksen jouduttuaan onnettomuuteen, minkä jälkeen hän käytti aikansa uskostaan kirjoittamiseen. Teoksessa Lettres provinciales (Maaseutukirjeitä, 1657) hän arvosteli jesuiittojen moraalia. Pascalin kuoleman jälkeen julkaistiin teoksessa Mietteitä (suomennettu 1952 ja 1996), jossa hän puolustaa kristinuskoa mm. vapaa-ajattelijoita vastaan, hän on siirtynyt varhaisemmasta tieteellisestä asennoitumisestaan mystiikkaan. Muita teoksia: Geometrisestä mielestä ja muita pohdiskeluja (kirjoitusvalikoima, suomennettu 2002).
Blaise Pascal syntyi vuonna 1623 ja on Ranskan kirjallisuuden suurimpia nimiä. Pascalit olivat vanhaa arvossa pidettyä virkamiessukua. Blaisella oli sisar Jacquelin, johon hän oli hyvin kiintynyt, joka sairastui isorokkoon. Tämän seurauksena Jacquelinista tuli uskova, joka meni nunnaksi Pariisin Port-Royalin luostariin vuonna 1652. Blaisen ollessa sielunhädässä, niin sisar sai johdattaa Blaisen Jumalan luokse. Blaise Pascal kirjoitti Maaseutukirjeitä jesuiittoja vastaan. Hän toi päivänvaloon jesuiittojen periaatteen, että ”tarkoituksella on merkitystä toiminnalle”, jonka nojalla synnilliset teot ovat luvallisia, kunhan vain niillä tarkoitetaan hyvää. Hänen jäämistössään oli joukko paperille kirjoitettuja hajanaisia mietelmiä elämän arvoituksista, joka on julkaistu v. 1670 ”Pascalin ajatuksia”.
Agnes Langenskjöld ”Blaise Pascal” (WSOY 1926) lainaus sivulta 7: ”Auvergnen maakunnassa olevassa pienessä Clermont-Ferrandin kaupungissa, joka sijaitsee Puy de Dome vuoren juurella, näki Blaise Pascal päivänvalon kesäkuun 19:nä 1623. Hän kuului varakkaaseen ja arvossapidettyyn virkamiessukuun. Hänen isänsä, sittemmin kamarioikeuden presidentti Etienne Psacal, oli kaupungin arvokkaita hallitusmiehiä… Etienne Pascal ryhtyi kasvattajan toimeensa vakavasti. Hän ei mennyt uusiin naimisiin – käytännöllinen, järkevä Gilberte sai jo neljätoistavuotiaana ottaa huolekseen perheenemännän vaativan tehtävän. Isä möi virkansa voidakseen kokonaan omistautua huolehtimaan lapsistaan. Hänestä tuli näiden opettaja, ja hän huolehti heidän kehityksensä, erityisesti pojan, pienimmistäkin yksityiskohdista… Ensimmäinen tunnettu tulos tästä on laskukone, jonka hän keksi helpottaakseen isän työtä. Tämä oli nimittäin vuodesta 1638 lähtien kruunun intendenttinä Rouenissa ja hänen tehtävänään oli muun muassa verojen kanto, johon liittyi monia laskutoimituksia… Mutta Gilberte erosi varhain perhepiiristä: vuonna 1641 hän meni naimisiin pikkuserkkunsa Florin Perierin kanssa… Johdannossa on jo viitattu siihen, että 1600-luvun alkua Ranskassa leimaa uskonnollinen herätys monella taholla. Sellainen herätys tuli 1600-luvulla myöskin Normandiaa… Jansenismi – liike sai nimensä Cornelius Janseniuksesta, alankomaalaisesta teologista, joka päätti uransa Ypersin piispana – oli eräs ajan monia uskonpuhdistusliikkeitä… Jansenisti on, sanottiin sattuvasti kalvinisti, joka käy messussa… Saint-Cyranin aikaansaama jansenistinen herätys saapui 1640-luvun alussa Rouenin seuduille ja tuli siten yhä lähemmäksi Pascalin perhettä. Tähän asti oli tämä kuten olemme nähneet pysynyt jokseenkin syrjässä ajan polttavista uskonnollisista kysymyksistä. Mutta siihen se ei voinut pitkäksi aikaa jäädä. Muutos tapahtui tammikuussa 1646… Mutta eräänä päivänä kuulee Etienne Pascal, että kaksi herraa aikoo käydä kaksintaisteluun. Tämä on ankarasti kiellettyä ja sitä paitsi syntistä, ja hänhän on velvollisuudentuntoinen mies, joka kunnioittaa sekä Jumalan että kuninkaan käskyjä. Niin hän lähtee jalkaisin määräpaikalle. Mutta tiellä hän liukastuu ja nyrjäyttää jalkansa. Hänet viedään sairaana kotiin, lääkäri olisi heti kutsuttava – mutta hän on itsepäinen; ei kelpaa kukaan muu kuin kaksi kaupungin lähistöllä asuvaa tilanomistajaa, jotka ovat omistautuneet vapaaehtoiseen sairastenhoitoon ja jotka yleisesti tunnetaan taitaviksi tämän laatuisissa tapauksissa… He ovat hurskaita miehiä, uuden julistuksen valtaamia, eivätkä he tyydy parantamaan vain potilaan ruumiillista sairautta. He vaikuttavat myöskin hengellisesti voimakkaasti häneen ja hänen molempiin lapsiinsa. He puhuvat heidän kanssaan, he antavat heidän lukea Janseniuksen, Saint-Cyranin, Arnauldin kirjoja ja heidän kylvönsä lankeaa hyvään maahan… Niin tapaamme vuoden 1646 lopussa koko Pascalin perheen uuden elävän uskonnollisuuden valtaamana ja näemme sen vähitellen yhä läheisemmin liittyvän jansenistiseen leiriin… Kun Pascalin omaiset tahtoivat viitata ulkonaiseen näkyvään aiheeseen, josta johtui hänen lopullinen kääntymyksensä, puhuivat he eräästä Singlinin, Port-Royalin aiemmin mainitun rippi-isän saarnasta, jonka Pascal oli eräänä päivänä kuullut ja jonka jokainen sana tuntui koskevan häntä persoonallisesti… Pascalin elämän suuri ratkaisu tapahtui 23:nentena marraskuuta 1654, puoli yhdentoista ja puoli yhden välillä yöllä. Silloin tapahtui se armon ihme, mitä Pascal oli tavoitellut: tien epäilyksestä uskoon, pimeydestä valoon raivasi silloin hänelle voimakkaampi käsi kuin hänen omansa.”
Voltaire oikealta nimeltään François-Marie Arouet (21.11.1694 Pariisissa notaarin poikana, k. 1778), ranskalainen kirjailija, yhteiskuntafilosofi ja historioitsija. Voltaire oleskeli paljon vapaa-ajattelijoiden seurassa ja omaksui tuolloin kriittisen asenteen valtioon ja kirkkoon. Suorasukaisen kriittisyytensä takia hän joutui useita kertoja vankilaan sekä 1726 maanpakolaisuuteen, jolloin hän vietti kolmisen vuotta Englannissa ja oppi tuona aikana ihailemaan sen yhteiskunnallista vapautta ja oikeudenmukaisuutta.
Maanpaon jälkeen Voltairen kiinnekohtana oli vuosikymmenen ajan Cireyn linna, jossa hän asui rouva du Châteletin vieraana. Hänet kutsuttiin Versaillesiin vuosiksi 1744–47. Ranskan hovielämä tuotti kuitenkin Voltairelle pettymyksen, ja hän lähti rouva du Châteletin kanssa Puolan pakolaiskuninkaan hoviin Lothringeniin. Rouva du Châteletin yllättäen kuoltua 1749 Voltaire hyväksyi Preussin kuninkaan Fredrik Suuren itsepintaisen vierailukutsun. Molemminpuolinen innostus laantui kuitenkin muutamassa vuodessa. Vuodesta 1755 Voltaire asui Ferneyn linnassa, lähellä Sveitsin rajaa, aina valmiina poistumaan maasta, mikäli se oli tarpeen. .
Voltairen ajattelun tunnuspiirteitä olivat ehdoton ja perusteltu uskonnonvastaisuus ja rationalismi. Nämä periaatteet käyvät parhaiten ilmi teoksista Lettres philosophiques eli Lettres anglaises (1734) ja Dictionnaire philosophique (1764). ”Filosofisissa kirjeissään” Voltaire käsittelee pääasiallisesti Englannin yhteiskunnallisia oloja ja todistelee, että uskonnonvapaus ja poliittinen suvaitsevaisuus takaavat valtiolle rauhallisen kehityksen. ”Dictionnaire philosophiquessa”, Voltairen myöhäisvuosien pääteoksessa, on useita Encyclopédieen aiottuja filosofisia esseitä historiasta, kaunokirjallisuudesta ja luonnontieteistä. Johtoajatuksena on kristinuskon käsittäminen mielettömäksi historialliseksi jäänteeksi: rationalismissa oli uuden ajan sarastus. Voltairen ensimmäinen merkkiteos maanpakolaiskauden jälkeen oli Histoire de Charles XII (1731, suomenn. Kaarle XII:n historia 1921). Montesquieun hengessä Voltaire ymmärsi, ettei historia ole yksinomaan kuninkaiden, ruhtinaiden ja taisteluiden vaiheita: olennaista on tallentaa eri aikakausien tavat, lait ja henki. Hän keräsi laajalti asiatietoja ja osoitti näin dokumenttien arvon historiankirjoitukselle. Voltairen toinen keskeinen historiateos on Le siècle de Louis XIV (1751). Ludvig XIV:n vuosisadan historiassa on kaksi osaa, ja ne vastaavat Voltairen vanhaa ja uutta käsitystä historiankirjoituksen tehtävistä. Teoksesta tuli päätösluku kansojen tapoja ja hengenlaatua käsittelevään suurtyöhön Essai sur les mœurs et l’esprit des nations (1756); Voltaire loi siinä mm. historianfilosofian käsitteen.
Nacy Mitford ”Aurinkokuningas” (Uusi kirjakerho 1979), josta lainaus sivulta 14: ”Muutamien kuukausien kuluttua Bernini palasi kotiin runsaasti rahaa ja kiitoksia mukanaan. Hänen matkansa olisi ollut ajan tuhlausta, ellei hän olisi veistänyt Ludvig XIV:n kuvapatsasta, joka kuuluu Versaillesin suurimpiin aarteisiin ja on ainoa kuninkaan elinaikana hänestä tehty veistos. Valitettavasti Ludvigia esittävät maalaukset eivät ole miellyttäviä, ehkäpä sen vuoksi, että peruukki niissä aina näyttää tunkkaiselta, kun taas veistoksen tukka aaltoilee vapaasti kiharana. Jos kasvoja tarkastelee huolellisesti, ne ilmentävät usein huumoria ja ystävällisyyttä, kuten Louvressa olevassa Mignardin maalauksessa, mutta kauniit ne eivät ole. Joissakin muotokuvissa piirteet ovat selvästi itämaiset ja Ludvig XIV:n suonissa virtasikin luultavasti sekä juutalaista että maurilaista verta, jotka oli peräisin Aragonian kuningassuvusta… Ludvig XIV tuli kuninkaaksi viisivuotiaana ja hänen pitkän alaikäisyytensä aikana asioita hoiti kokonaan kardinaali Mazarin, joka ehkä oli Annan rakastaja, mahdollisesti puolisokin.”
Yhteiskunnalliset epäkohdat ja heikot hallitsijat Ludvig XV (1715–74) ja Ludvig XVI (1774–92), valistuskirjailijain toiminta ja Pohjois-Amerikan vapaussodan esimerkki synnyttivät 1789 suuren vallankumouksen (sijoittuu 1789 – 1815 väliseen aikaan), joka sai koko Euroopan kuohumaan. Georges Jagues Danton (1759-1794) ranskalainen vallankumousmies ja asianajaja ja oli mukana Bastiljin hävityksessä, joka aloitti vallankumouksen radikalisoitumisen. Oli oikeusministerinä ja Pariisissa vangitutti vallankumouksen vihollisia joita mestattiin joukoittain. Joutui myöhemmin Robespierren uhriksi ja mestattiin. 1792 Ranska julistettiin tasavallaksi. 1793 Ludvig XVI mestattiin ja 1793–94 Maximilien Robespierre (1758-28.7.1794) kukisti verisesti vastustajansa.
Giljotiini, (ranskaa guillotine), mestauskoje, jonka raskas terä pudotessaan katkaisi teloitettavan kaulan. Giljotiinia vastaava mestauskoje oli käytössä keskiajalta lähtien useissa maissa. Nimensä se sai ranskalaisen lääkärin ja poliitikon Joseph Guillotinin (1738–1814) mukaan, jonka aloitteesta se otettiin Ranskassa 1792 yleiseen käyttöön niin, että siitä tuli hirmuvallan symboli. Ranskassa giljotiini pysyi käytössä vuoteen 1981, ja tilapäisesti sitä on käytetty muuallakin. Robespierren murhan jälkeen 1794 vallankumous alkoi laantua. Englantilainen kirjailija Charles Dickens kirjoittaa näistä tapahtumista kirjassaan ”Kaksi kaupunkia” WSOY 2002. Muutokset vakiinnutettiin direktoriohallitusta (1795–99) seuranneella Napoleon Bonaparten konsulikaudella (1799–1804).
Napoleon I, eli Napoleon Bonaparte, italialainen Napoleone Buonaparte (1769–1821), Ranskan keisari, Carlo Bonaparten ja Laetitia Bonaparten poika. Napoleon oli ollut vuodesta 1796 naimisissa Joséphine Beauharnaisin kanssa. Tästä avioliitosta ei ollut lapsia, ja Napoleon solmi 1810 uuden avioliiton Itävallan keisarin Frans I:n tyttären Marie Louisen kanssa. Heidän ainoa poikansa, Rooman kuningas ja 1815 Napoleonin seuraajaksi määrätty Napoleon II, syntyi 1811 ja kuoli 1832. Napoleon I, oli Ranskan keisari 1804–14 sekä 1815, oli aikansa tunnetuin eurooppalainen sotapäällikkö ja hallitsija. Hänen valtakaudellaan pyrittiin alkuun vakiinnuttamaan Ranskan vuoden 1789 vallankumouksen tavoitteita. Ainutlaatuisen sotilaallisen menestyksen myötä Napoleonista tuli yhä enemmän itsevaltias. Vuoteen 1812 mennessä Ranska oli alistanut valtaansa miltei koko Manner-Euroopan. Napoleonin sotaretki Venäjälle (1812) päättyi täydelliseen tappioon, minkä jälkeen Venäjän, Ison-Britannian, Itävallan ja Preussin sotavoimat 1814 valloittivat Pariisin ja Napoleon karkotettiin.
Napoleon Bonaparte syntyi 15.8.1769 Ajacciossa Korsikassa aatelisperheen poikana. Käytyään sotakoulua Briennessä ja Pariisissa Napoleon aloitti upseerinuransa 1785. Ensimmäisen kerran hän saavutti kuuluisuutta vallatessaan Toulonin kaupungin briteiltä 1793, minkä johdosta Bonaparte nimitettiin kenraaliksi. Robespierren kannattajana hän oli joutua teloitetuksi 1794; saman vuoden lokakuussa hän kuitenkin tasavaltalaisten sotilaallisena johtajana kukisti kuningasmielisten kapinayrityksen Pariisissa (vendémiaire-kapina).
Sotatoimet Isoa-Britaniaa vastaan aloitettiin uudelleen, ja Napoleon kokosi valtavaa armeijaa suunniteltua maihinnousua varten. Lordi Horatio Nelsonin (1758–1805) johtama brittiläinen laivasto teki Trafalgarin meritaistelussa lokakuussa 1805 tyhjiksi nämä suunnitelmat. Muualla Euroopassa Napoleon samaan aikaan saavutti loistavia voittoja. Ulmin taistelun jälkeen ranskalaiset valloittivat Wienin marraskuussa 1805. Austerlitzin taistelu 2.12.1805 itävaltalaisia ja Mihail Kutuzovin (1745–1813) johtamia venäläisiä joukkoja vastaan on kuuluisin Napoleonin voitoista, ja se johti Itävallan kanssa tehtävään rauhansopimukseen. Seuraavana vuonna Preussi julisti sodan Ranskalle. Vuoden 1806 taistelut, mm. Jenan ja Auerstedtin, olivat nekin Napoleonille voittoisia.
Hugo Victor Marie (1802–85), kirjailija. Hugo oli Ranskan romantiikan johtomies ja 1800-luvun monipuolisimpia ja tuotteliaimpia kirjailijoita. Prosaistina hänet tunnetaan etenkin 1400-luvun Pariisin värikkäänä kuvaajana romaanissa Pariisin Notre-Dame. Jouduttuaan Napoleon III:n vastustajana maanpakoon hän kirjoitti edistyksellisiä näkemyksiä ja sorrettuja puolustavaa paatosta sisältävän laajan romaanin Kurjat.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2019/03/24/les-miserables-kurjat-uusi-draamasarja-on-nayttava-tulkinta-klassikkoromaanin?ref=ohj-articles
Hävityn Saksan-Ranskan sodan (1870–71) aikana Ranska julistettiin tasavallaksi. Elsass-Lothringenin menetys koettiin häpeällisenä, ja tyytymättömyys purkautui lyhytaikaisen Pariisin kommuunin perustamiseen 1871. Kolmannen tasavallan perustuslaki (1875–1940) antoi presidentille vähän valtaa, mikä aiheutti horjuvuutta sisäpolitiikassa. Sisäpoliittisista skandaaleista oli tunnetuin ns. Dreyfusin juttu, syyttömän juutalaisen upseerin tuomitsemisesta aiheutunut tapahtumasarja. Kirkko erotettiin valtiosta 1905. Alfred Dreyfus s. 9.10.1859, k. 12.7.1935 oli juutalainen Ranskan armeijan kapteeni. Dreyfus tuomittiin 1894. Syyttäjän syytteessä hänen väitettiin paljastaneen saksalaisille sotasalaisuuksia. Tuomio oli elinkautinen Ranskan Guayanan Pirunsaarella. Hänet vapautettiin syytteistä 1906. Dreyfusin muistelmat on Suomennettu 1919 nimellä Väkivaltaa ja vääryyttä nimellä.
Ranska solmi 1891 Venäjän kanssa liiton ja 1904 tehtiin Ison-Britannian kanssa sopimus, entente cordiale. Saksan vastainen liittolaispolitiikka johti 1. maailmansotaan 1914. Saksan hävittyä Ranska sai Elsass-Lothringenin takaisin sekä suuren sotakorvauksen, jonka maksun vauhdittamiseksi se miehitti 1923 Ruhrin alueen.
Hal Vaughan on kirjoittanut kirjan ”Vihollisen vuoteessa – Coco Chanelin salainen sota” (Otava 2011), jossa kerrotaan Chanelin toiminnasta saksalaisten miehittäjien yhteistyökumppanina. Kirjasta lainaus sivulta 17: ”Gabrielle Chanel kasvoi edustamaan ranskalaisen eleganssin syvintä olemusta. Hän syntyi köyhien lasaretissa Saumurissa ranskalaisessa Loiren jokilaaksossa hehkuvan kuumana elokuun iltapäivänä vuonna 1883… Gabrielle Chanelin äiti Jeanne Devolle oli tyttölapsen aikaan yhä naimaton. Tytön isä, katukaupustelija Albert Chanel, taipui naimaan hänen äitinsä vasta vuosia myöhemmin… Kun Jeanne kuoli 33-vuotiaana 1895, Albert antoi molemmat poikansa lapsityövoimaksi maalaistaloon. Hän lähetti 12-vuotiaan Gabriellen ja tämän kaksi sisarta Keski-Ranskaan, tummasävyiselle Corrézen vuoriseudulle. Siellä, tarkalleen ottaen Etienne Aubazinelaisen 1100-luvulla perustamassa luostarissa ja orpokodissa, Chanelin sisaruksista tuli katolisten nunnien holhokkeja… Tiedämme myös, että 1800- ja 1900-lukujen taitteessa Aubazinen kaltaiset katoliset laitokset iskostivat katolisen nuorison tajuntaan juutalaisvihan. Gabrielle Chanel ei ollut poikkeus. Hän sortui usein juutalaisvastaisiin purkauksiin… Vuoteen 1920 tultaessa Periisi oli kaikkien kirjoittavien, maalaavien, säveltäjien ja kuvanveistoa harjoittavien Mekka. Tauotta juhliva kaupunki veti puoleensa taiteilijoita, muusikkoja, säveltäjiä ja kirjoittajia. He halusivat päästä mukaan uuteen aikakauteen: juoda ja maistaa ilon täyttämää elämää kaikkine huvituksineen ja luovine keksintöineen. Pariisilainen yhteisö kokoontui katukahviloissa, ateljeissa ja iltatilaisuuksissa, joita värittivät keskustelut, musiikki ja taiteita kohtaan tunnettu intohimo. Kaupunki oli ’unohtanut synkät vuodet’… komea venäläinen suuriruhtinas Dmitri Pavlovits ainakin oli. Hän oli joutunut serkkunsa, Venäjän tsaari Nikolai II:n epäsuosioon vuonna 1916, sillä Nikolai ei pitänyt ensinkään huvittavana sitä, miten avoimesti 21-vuotias kaartilainen Dmitri eli homoseksuaalisessa suhteessa hyvännäköisen, ajoittain naiseksi pukeutuneen ja biseksuaalin serkkunsa prinssi Feliks Jusupovin kanssa. Prinssi Feliks valitsi vielä Dmitrin avukseen murhaamaan munkki Grigori Rasputinin. Rasputinilla oli niin suuri vaikutusvalta tsaariin, että se riitti synnyttämään pelonsekaisia tunteita sekä hovissa että Venäjän parlamentissa. Heti ensimmäisen maailmansodan ensimmäisinä päivinä Dmitri karkotettiin Persian rintamalle, mutta karkotus kääntyi hänen onnekseen, sillä sen ansiosta nuori suuriruhtinas välttyi bolsevikkivallankumouksen melskeiltä ja mitä luultavimmin myös kuolemalta. Dmitri pakeni Ranskaan eikä ehtinyt haalia mukaansa kuin kallisarvoisen jalokivikokoelman, jonka kruunasivat upeat, moninkertaiset Romanovien helminauhat. Osa niistä päätyi Chanelin kaulaan ja innoitti kantajansa uuteen Chanel-keksintöön: pukukorumuodin luomiseen… Ranskassa Beaux’sta tuli pian arvostettu kemisti ja eksoottisten parfyymien koostaja. Chanelin tavatessaan hän suoritti parhaillaan kokeita siitä, miten synteettiset aineosat tehostavat useita luonnonkukista valmistettujen sekoitusten tuoksua. Beaux’lla oli laboratorio Grassessa. Tämä Ranskan Rivieran tuntumassa sijaitseva pikkukaupunki tunnetaan maailman parfyymintuotannon keskuksena… Vuonna 1921 Beaux esitteli Cocolle joukon koosteita, joille hän oli antanut numerot 1-5 ja 20-24… Coco päätti, että tämä parfyymi oli esiteltävä hänen vuoden 1921 vaatemallistonsa kera. Hän antaisi sen nimeksi Chanel No. 5.”
Pariisi
Pariisi on syntynyt La Citén saarella olleen kelttiläisen kalastajakylän paikalle. Gaius Julius Caesar valloitti sen 52 eKr. ja antoi sille nimen Lutetia Parisiorum pariisi-heimon mukaan. Pariisiin kristinuskon toi Pyhä Denis 200-luvulla. Frankkien hallitsija Klodvig teki kaupungista asuinpaikkansa 500-luvun alussa. Roomalaisten valta päättyi vuonna 508. Viikingit hävittivät Pariisia 800-luvulla. Vuonna 845 Ragnar Lodbrok tunkeutui sadankahdenkymmenen laivan päällikkönä Seinelle ja ryösti maaliskuun 28 päivänä Pariisin ja keisari Kaarle Kaljupään (823-877) jonka oli pakko lunastaa itsensä viikingeiltä vapaaksi seitsemällätuhannella hopeapunnalla. Paluumatkalla Ragnar Lodbrokin viikingit sairastuivat kulkutautiin. Tauti levisi sitten laajalti tanskalaisten keskuuteen.
Vuodesta 987 hallinneet kapetingit asuivat Pariisissa ja suojasivat sen muureilla 1190–1210. Pariisi oli satavuotisen sodan aikana (1337–1453) englantilaisten miehittämä ja hugenottisodissa (1562–98) katolilaisten tukikohta. Ludvig XIV muutti 1682 hovinsa Louvresta Versaillesiin. Pariisin piispan avustaja Joseph de Beaufort kokosi Veli Laurentiuksen (n.1610-1691) kirjeistä ja hengellisen elämän periaatteista kirjan ”Jumalan läsnäolon harjoitus” Päivä Oy 2006.
Louvre oli 1100-luvulla kuninkaiden linnoitus ja palatsi. Kukin hallitsija laajensi ja uudisti sitä vuorollaan. Vuonna 1793 Ranskan tasavalta perusti Louvren tiloihin museon, jossa tehtävässä se toimii edelleen. Pariisissa olisi ollut enemmänkin nähtävää, mutta matkamme oli vain vajaan pääsiäisen loman mittainen.
Pekka Haarla ”Ranska 80” (Kauppalehti Oy 1980), josta lainaus sivulta 9: ”Aikakirjat tietävät nimittäin kertoa, että Pariisin yliopistossa on ollut jopa kolmeen otteeseen suomalainen rehtori. Ensimmäinen oli Johannes Petri vuonna 1357, toinen Petrus Roodh de Abo vuonna 1416 ja kolmas Olavi Maununpoika 1435. Suomen katolisen ajan piispoista kokonaista seitsemän suoritti aikanaan maisterintutkinnon Pariisissa. Kaikkiaan 41 suomalaista on merkitty opiskelleeksi Pariisin yliopistossa vuosina 1340-1489.”
Pariisin riemukaari, joka on rakennettu 1806-36 Napoleonin voittojen kunniaksi. Riemukaaren alla on tuntemattoman sotilaan hauta. Riemukaareen oli myös pitkät jonot. Eräs henkilö päivitteli uupuneena metrossa kuinka paljon Pariisissa on turisteja joka paikassa. Kirkot ovat turistikohteita ja muistomerkkejä, sillä ihmiset menivät toisesta ovesta ja kiersivät kirkon mennäkseen ulos.
Pariisin Notre Damen katedraali on rakennettu kahden vanhan kirkon raunioille. Katedraalin suunnitteli ja rakennutti Pariisin piispa Maurice de Sully. Notre Damen rakentaminen aloitettiin vuonna 1163 ja valmistui 1325.
Lyon
Lyon on kaupunki itäisessä Ranskassa. Lyonin asukasluku on noin päälle 510 000 ja esikaupungit mukaan luettuina yli 1,7 miljoonaa. Kaupungin keskusta sijaitsee Rhônen ja sen sivujoen Saônen yhtymäkohdassa. Lyonissa on kolme yliopistoa.Lyon perustettiin Rooman valtakunnan aikana 43 eaa., jolloin sen nimeksi tuli Lugdunum. Siitä tuli nopeasti Gallian keskus, koska se sijaitsi Kaakkois-Ranskasta Pohjois-Ranskaan vievän väylän varrella kahden merkittävän joen yhtymäkohdassa. 1400-luvulla Lyonista tuli Ranskan taloudellinen keskus ja se jatkoi kehitystään Pariisin kanssa kilpailevana kaupunkikeskuksena. Lyonissa on neljä linjaa käsittävä metrojuna, joka avattiin vuonna 1978. Lyonia palvelee myös neljä linjaa sisältävä pikaraitiotieverkosto, tavallinen bussilinjat, sekä johdinlinja-autoverkosto. Fourvièren kukkulalle vie myös kaksi köysiratajunaa, joita voi käyttää kaupungin sisäisen liikenteen lipuilla. TGV-luotijuna kulkee Lyonista Pariisiin kahdessa tunnissa ja Pariisista edelleen Lilleen, sekä Lyonista Marseilleen tunnissa. Lyonissa on kaksi päärautatieasemaa, joita käyttävät myös TGV-junat; Part-Dieu sekä Perrache.
Lyonissa alkoi Valdolainen herätys noin 1100-luvulla, jonka katolinen kirkko kuitenkin tuomitsi harhaopiksi eli lahkoksi. Liikkeen nimi viittaa lyonilaiseen kauppiaaseen Pierre Valdesiin (Valdoon), jonka kääntymyksestä se sai alkunsa 1170-luvulla. Nykyisin valdolaisia on jäljellä noin 45 000 etupäässä Pohjois-Italiassa, mutta myös Etelä-Saksassa ja Etelä-Amerikassa. Keskiaikaiset valdolaiset kritisoivat katolisen papiston heikkoa oppineisuutta, syntistä elämää ja kirkon omaisuutta, ja katsoivat itse edustavansa oikeaa, apostolista kristillisyyttä. Valdolaiset käänsivät osia Raamatusta kansankielelle. Erityisen tärkeinä pidettiin evankeliumeita ja Apostolien tekoja. Osa valdolaisista sitoutui siveyteen ja köyhyyteen, ja vietti elämänsä kiertelevinä saarnaajina ja maallikkorippi-isinä. He eivät tunnustaneet paavin valtaa ja pitivät synnissä elävien pappien jakamia sakramentteja pätemättöminä. Katolisen kirkon näkökulmasta maallikoiden saarnaus sekä sakramenteiksi laskettu ripittäytyminen ja siihen liittyvä synninpäästö maallikoiden kesken edustivat harhaoppisuutta. Katolinen kirkko vainosi ja valdolaista oppia tunnustaneita ryhmiä keskiajalta aina uuden ajan alukuun. Liike levisi Etelä-Ranskaan, Italiaan, Saksaan, Unkariin, Puolaan sekä Böömiin. Vuonna 1848 valdolaiset saivat takaisin uskonnonvapautensa. Geni.com löytyy Peter Waldon suvusta selvitystä:
https://www.geni.com/people/Peter-Waldo/6000000036675653177
Abbé Pierre, isä Pierre, alkujaan Henri Grouès, syntyi 5.8.1912 Lyonissa ja kuoli Pariisissa 22.1.12007, oli ranskalainen pappi ja parlamentaarikko, joka perusti kansainväliseksi kasvaneen Emmaus-liikkeen Pariisissa 1949. Abbé Pierre oli katolinen pappi, joka toimi toisen maailmansodan aikana Ranskan vastarintaliikkeessä ja avusti tuhansia juutalaisia sekä muita poliittisesti vainottuja ihmisiä pakenemaan Sveitsiin tai Algeriaan. Sodan jälkeen hän havahtui asunnottomien ja köyhien hädälle. Hän avasi Pariisissa ovensa muutamalle yhteiskunnan syrjimälle miehelle ja pyysi heidän apuaan auttaakseen toisia. Tästä syntyi Emmaus-liike, jonka periaatteena on pyrkiä auttamaan itseä ja toisia. Liike on laajentunut maailmanlaajuiseksi, poliittisesti ja uskonnollisesti riippumattomaksi liikkeeksi. Liike tunnetaan yhteisöistään, kirpputoreistaan ja kehittyneestä kierrätystoiminnastaan. Suomessa Emmaus-toiminta alkoi 1960-luvulla. Abbé Pierre oli yhteiskunnallisesti aktiivinen henkilö, ja hänet äänestettiin monena vuonna Ranskan suosituimmaksi henkilöksi. Abbé Pierre eli viimeiset vuotensa Rouenissa, Luoteis-Ranskassa.
Normandia
Normandia on Ranskan historiallinen maakunta Englannin kanaalin rannikolla. Normandia koostuu nykykyisin Basse-Normandien ja Haute-Normandien hallintoalueista. Se on saanut nimensä normanneista eli viikingeistä, joiden päällikölle Rolfille Ranskan kuningas Kaarle Yksinkertainen läänitti alueen 911. Normandia yhdistettiin Ranskaan 1202. Normannit pohjoisen miehet olivat alkuperältään skandinaavisia valloittajia viikinkejä, jotka 800-luvun loppupuolella alkoivat hallita Pohjois-Ranskaa, jota nykyisin kutsutaan Normandiaksi. Kaarle III Yksinkertainen, ranskalaisen Charles le Simple (879–929) , frankkien kuninkaan Ludvig II Änkyttäjän nuorin poika, hallitsijana 898–922. Kaarle läänitti Normandian Rollolle 911.
Gange-Rolf meni sitten meren yli länteen, Sudersaarille, ja sieltä Ranskaan. Hän ryösti siellä ja valtasi itselleen suuren jaarlikunnan; hän salli monien pohjoismaalaisten asettua sinne asumaan, ja maata on siitä alkaen sanottu Normandiaksi. Rolfista polveutuvat Normandian jaarlit. Gange-Rolfin poika oli Vilhelm, tämän poika Rikard, tämän poika Rikard toinen, tämän poika Robert Pitkämiekka, tämän poika Englannin kuningas Vilhelm Äpärä. Tästä polveutuvat kaikki Englannin kuninkaat…” Orkneylaisten saagassa (Otava 2008) todetaan näin: ”Jaarli Rögnvaldr meni naimisiin Hrolf Nenän tyttären Ragnhildrn kanssa: heidän poikansa Hrolfr valtasi Normandian. Tämä Hrolfr oli niin isokokoinen, että yksikään hevonen ei jaksanut häntä kantaa, sen takia häntä kutsuttiin Hrolfr Kävelijäksi. Rouenin jaarlit ja Englannin kuninkaat ovat hänen jälkeläisiään.”
Antti Tuurin suomentamassa ”Egillin Kalju-Grimrinpojan saaga” (Otava 1994) kerrotaan kuinka mahtimiessuku joutui lähtemään Norjasta Islantiin jouduttuaan Harald Kaunotukan
epäsuosioon. Egill on elänyt noin 910 – 990 aikoihin. Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana myös nimellä Robert ja norjalaisisessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Kansa kärsi suuresti normannien hävityksestä, mutta kuningas ei kyennyt auttamaan. Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen (Kaarle Kaljupään pojanpoika) teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan.
Sopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Läänittämistilaisuudessa oli Ranskassa tapana, että vasalli lankesi polvilleen lääninherransa eteen ja suuteli hänen jalkojaan. Rolfia pyydettiin tekemään samoin, mutta hän kieltäytyi. Sovittiin, että eräs Rolfin miehistä suorittaisi tuon menon hänen sijastaan. Mutta tämäkin oli liian ylpeä kumartuakseen kuninkaan jalkoihin. Seisoaltaan hän nosti jalan suutansa kohti, jolloin kuningas valtaistuimineen kaatui. Se aiheutti suuren naurun normannien joukossa, mutta kuninkaan täytyi tyytyä siihen alamaisuuden osoitukseen, minkä oli saanut (911). Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa. Kolmesataa vuotta Rollon jälkeläiset hallitsivat herttuoina Normandiaa. Normannit kääntyivät kristinuskoon ja omaksuivat ranskan kielen ja tavat.
Vilhelm I eli Vilhelm Valloittaja, eli noin 1028 – 1087) oli Normandian herttua vuosina 1035–1087 ja Englannin ensimmäinen normannikuningas 1066–1087. Vilhelm oli Normandian herttuan, Robert I:n, ja tämän rakastajattaren Herlevan ainoa poika. Näin ollen hän syntyi aviottomana lapsena Falaisessa, Ranskassa, ja hänestä on käytetty Englannin aikakirjoissa myös nimitystä Vilhelm Äpärä. Robert kuoli pyhiinvaellusmatkalla palatessaan Jerusalemista vuonna 1035 ja Vilhelmistä tuli Normandian herttua seitsemänvuotiaana. Hänet tunnettiin nimellä Vilhelm II, Normandian herttua (ransk. Guillaume II, duc de Normandie). Vilhelm meni naimisiin vuonna 1053 Alfred Suuren jälkeläisen, serkkunsa Flanderin Matildan kanssa. Ajatus Englannin kruununtavoittelusta saattoi perustua tähän, sekä siihen, että Vilhelm oli aiemmin saanut Harald Godwininpojan panttivangiksi Ranskassa tämän haaksirikkouduttua purjehdusmatkallaan, ja Harald oli mahdollisesti vapautuakseen vannonut valan, jonka mukaan Vilhelmistä tulisi Englannin hallitsija. Vilhelmin valtiaaksi tulon tarina on kuvitettu kuuluisaan Bayeux’n seinävaatteeseen, mutta koska se on normannien teettämä, ei tarinaa voi pitää täysin luotettavana eikä valan sisältöä tiedetä. Haraldin vapauttaminen antaisi ymmärtää tämän luovuttaneen oikeutensa Englannin kruunuun.
Rouen
Päästäkseen Pariisista Roueniin junalla, silloin täytyy Pariisin Charles De Gaullen Terminaali 2:sta mennä RER B junalla Orsay-Ville suuntaan. Pois pitää jäädä esim. Chatelet-Les Hallesin asemalle, josta liukuportaita pitkin Metroon seuraten Correspondance Metro 4 kylttejä. Metrolla Saint-Lazare metroasemalle, josta noustaan lähtevien kaukojunien asemalle, josta lähtevät mm. Roueniin menevät junat. Toisen luokan paikoissa ei taata istumapaikkaa kaikille lipun ostaneille, vain nopeimmat saavat ne. Junamatka Pariisista Roueniin kestää vähän yli tunnin.
Rouen, Haute-Normandien pääkaupunki. Seinen varrella Pohjois-Ranskassa n. 125 km joen suulta, jossa asuu n. 106 000 as. (2000). Normandian tärkein kulttuurikeskus ja merkittävä kauppa- ja teollisuuskeskus sekä jokisatama. Auto-, kemian-, paperi-, tekstiili-, metalli-, telakka- ja öljynjalostusteollisuutta. Lukuisia historiallisia rakennuksia, mm. goottilainen katedraali 1200–1500-luvulta, Saint-Ouenin luostarikirkko 1100–1400-luvulta, oikeuspalatsi 1500-luvulta ja kellotorni Le Gros Horloge 1300-luvulta. Yliopisto. Roomalaiset perustivat siirtokunnan nykyisen Rouenin seuduille ja antoivat sille nimen Rotomagus. Rouen, antiikin Rotomagus, tuli Normandian pääkaupungiksi 991. Keskiajalla Rouenissa asuivat Normandian herttuat, jotka ottivat Englannin kruunun haltuunsa vuonna 1066. Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana nimellä Robert ja norjalaisissessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan. Sopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa.
Cathedrale de Notre-Dameen on haudattu Normandian herttuoita, kryptassa on Englannin kuninkaan Rikhard Leijonamielen sydän. Jeanne d’Arc poltettiin siellä 1431. Lyhyen kävelymatkan päässä Gros Horogelta on palace du Vieux Marchélla iso risti paikalla, jossa Jeanne d’Arc poltettiin. Juutalaisten muistomerkki on 1500-luvulla rakennetun Palais de Justicen sisäpihalla. Muistomerkki on jäänne tiettävästi 1100-luvulla rakennetusta juutalaisesta talosta. Paikalla on ollut getto, joka hävitettiin, kun juutalaiset karkotettiin Rouenista vuonna 1306.
Caen
Caen on 115 000 asukkaan kaupunki Luoteis-Ranskassa, Ala-Normandian hallintoalueella. Kaupunki tunnetaan Vilhelm Valloittajan aikaisista rakennuksista ja hänen hautapaikastaan, sekä toisessa maailmansodassa vuonna 1944 kokemistaan iskuista. Caen sijaitsee kymmenkunta kilometriä Englannin kanaalin rannikolta Ornejoen varrella Meriyhteys on järjestetty kanavan avulla. Kaupunki kärsi suuria tuhoja toisessa maailmansodassa ja on rakennuskannaltaan uudenaikainen. Kaupungissa kuitenkin säästyi myös vanhoja rakennuksia. Niistä tärkeimpiä nähtävyyksiä ovat kaupungin linna, Château de Caen, jonka on rakennuttanut Vilhelm Valloittaja sekä kaksi 1060-luvulla rakennettua luostaria. Luostarit ovat Abbaye aux Hommes (miesten luostari), joka tunnetaan myös nimellä St-Étienne sekä Abbaye aux Dames (naisten luostari), joka tunnetaan myös nimellä La Trinité. Liittoutuneet pitivät Caenia tärkeänä kohteena ja Normandian maihinnousun ”Sword Beach” -maihinnousuranta sijoitettiin sen vuoksi kaupungin lähelle. Britit pommittivat Caenia raskaasti maihinnousun alussa ilmeisesti olettaen kaupungin olevan evakuoitu. Näin ei kuitenkaan ollut, ja 2000 kaupungin asukasta kuoli parina ensimmäisenä päivänä.
Ranskan Baskimaa
Liisa Väisänen ”Ranska, rakkaudella” (Kirjapaja 2019), josta lainaus sivulta 142: ”Ranskan Baskimaan maisemat Pyreneiden vuoriston ja Atlantin sekä Välimeren välillä ovat ainutlaatuiset. Sen lisäksi Ranskanpuoleinen Baskimaa on hyvin aktiivisesti pyrkinyt kasvattamaan turismia, mikä on vain eduksi matkailijoille. Siellä on paljon golfkenttiä. Upea Atlantin rannikko on tehnyt siitä myös yhden Euroopan parhaista, ellei parhaan, lainelautailukohteen. Kalastus on rannikolla edelleen yleinen elinkeino. Baskit olivat vanhoina aikoina valaanpyytäjiä… Biarritz on yksi koko Ranskan vanhimmista matkailukaupungeista. Tämän vanhan kalastaja- ja valaanpyyntikaupungin löysi suuremman yleisön tietoisuuteen Napoleon III:n syntyperältään espanjalainen vaimo Eugenie. Napoleon III rakennutti vaimolleen Palace-nimisen palatsin (noin 1855), joka on nykyisin Biarritzin-kaupungin loistokkain hotelli.”
Biarritziin pääsee Pariisista TGV-luotijunalla. Biarritzissa sijaitsee Biarritz-Anglet-Bayonnen lentokenttä, joka on neljän kilometrin päässä kaupungista sisämaahan.
Rollo
Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana nimellä Robert ja norjalaisissessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan. Sopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa.
Snorri Sturlusonin (suom. J. A. Hollo) kirjassaan ”Norjan kuningassaagat (Kringla heimsins)” (WSOY 1960) luvussa Harald Kaunotukka kohdassa 24 sanotaan näin: ”Ragnvald Mörenjaarli oli kuningas Haraldin rakkain ystävä, ja kuningas piti häntä suuressa arvossa. Ragnvaldilla oli vaimonaan Rolf Nevjan tytär Hild. Rolf ja Tore olivat nimeltään heidän poikansa. Ragnvald-jaarlilla oli poikia myös sivuvaimostaan… Rolf oli suuri viikinki. Hän oli niin kookas, ettei yksikään hevonen jaksanut häntä kantaa, ja siitä syystä hän kulki jalkaisin minne ikinä menikin; siksi häntä sanottiin Gange-Rolfiksi. Hän teki monta ryöstöretkeä itään. Eräänä kesänä, palatessaan itään tekemältään viikinkiretkeltä, hän tuli Vikeniin ja meni ryöstämään rannikkoa. Kuningas Harald oli juuri silloin Vikenissä. Saatuaan kuulla mitä oli tapahtunut hän vihastui kovin, sillä hän oli ankarasti kieltänyt ryöstöt maassa. Kuningas kuulutti nyt käräjillä että hän julisti Rolfin lainsuojattomaksi Norjassa. Tämän kuultuaan meni Rolfin äiti Hild kuninkaan luo ja rukoili armahdusta Rolfille. Mutta kuningas oli niin vihainen, että Hildin rukoukset olivat turhia… Gange-Rolf meni sitten meren yli länteen, Sudersaarille, ja sieltä Ranskaan. Hän ryösti siellä ja valtasi itselleen suuren jaarlikunnan; hän salli monien pohjoismaalaisten asettua sinne asumaan, ja maata on siitä alkaen sanottu Normandiaksi. Rolfista polveutuvat Normandian jaarlit. Gange-Rolfin poika oli Vilhelm, tämän poika Rikard, tämän poika Rikard toinen, tämän poika Robert Pitkämiekka, tämän poika Englannin kuningas Vilhelm Äpärä. Tästä polveutuvat kaikki Englannin kuninkaat…”
Orkneylaisten saagassa (Otava 2008) todetaan näin: ”Jaarli Rögnvaldr meni naimisiin Hrolf Nenän tyttären Ragnhildrn kanssa: heidän poikansa Hrolfr valtasi Normandian. Tämä Hrolfr oli niin isokokoinen, että yksikään hevonen ei jaksanut häntä kantaa, sen takia häntä kutsuttiin Hrolfr Kävelijäksi. Rouenin jaarlit ja Englannin kuninkaat ovat hänen jälkeläisiään.”
Rollo eli Hrolf Ganger laajensi sodilla Normandian nykyiseen kokoonsa. Normandia oli harvoja kestäneitä viikinkiläänityksiä. Rollo oli kääntynyt kristinuskoon ja hänet haudattiin Roueniin, joka oli normannihovin sijaintipaikka. Myöhemmät normannihallitsijat omaksuivat kristiuskon ja skandinaavinen kieli vaihtui ranskan kieleen. Normandia säilyi itsenäisenä siihen asti kunnes Ranskan Filip II Augustus 1204 valloitti herttuakunnan. Normannikulttuuri oli erityisen yritteliäs ja mukautuva, minkä ansiosta se levisi laajalle Eurooppaan mm. Englantiin jne.
Vuonna 1066 Normandian herttua Vilhelm Valloittaja, Normandian herttua ja Rollon pojanpojan pojanpojan poika valloitti Englannin. Niihin aikoihin hallitsi Englannissa Edvard Tunnustaja, kuningas, joka oli viettänyt nuoruutensa Normandiassa. Wilhelm herttuakin, joka oli Edvardin sukulainen, kävi hänen luonaan Lontoossa. Herttua itse väitti lapsettoman Edvardin luvanneen hänelle Englannin kruunun. Vuonna 1066 Edvard Tunnustaja kuoli viimeisenä Alfred Suuren jälkeläisenä. Anglosaksit eivät tahtoneet hallitsijakseen vierasta valtiasta, vaan valitsivat Harald Godwininpojan. Rooman paavi antoi erään kardinaalin esityksestä Wilhelmin aikeelle siunauksensa ja lähetti pyhitetyn lipun, sormuksen, jossa sanottiin olevan apostoli Pietarin hiuskarvan. Kreivejä ja paroneja miehineen, jopa piispoja ja apottejakin osallistui sotahankkeeseen Englannin valloittamiseksi. Syksyllä nousi 60 000 miehen suuruinen sotajoukko Englannin etelärannikolle Normandiasta. Hastingsin taistelussa kuningas Harald kaatui. Taistelun jälkeen Wilhelm marssi Lontooseen. Anglosaksit ja normannit huusivat hänet siellä Englannin kuninkaaksi. Tärkein arkkihiippakunta Canterbury sekä rikkaimmat piispa- apottikunnat annettiin normanneille. Ne anglosaksit, jotka olivat sotineet Wilhelmiä vastaan, menettivät tiluksensa. Hänen vasallejaan olivat aatelismiehet, joita Englannissa sanottiin lordeiksi. Normannit kohtelivat anglosakseja röyhkeästi. He rakensivat kivilinnoja ja aitasivat itselleen laajoja metsästysmaita.
Keskiajalla Rouenissa asuivat Normandian herttuat, jotka ottivat Englannin kruunun haltuunsa vuonna 1066. Rollo (Rolf) s. 855, k.932. Hän oli tarinoiden mukaan poikkeuksellisen kookas. Tultuaan riippumattomaksi Norjan kuningas Harald I:stä Rollo purjehti Skotlannissa, Englannissa ja Ranskassa merirosvous ja ryöstösotaretkillä. Rollo tunnetaan Normandian herttuana nimellä Robert ja norjalaisisessa tarustossa nimellä Gånge-Rolf (Kävelijä Rolf, koska hevonen ei kyennyt kantamaan häntä). Rollo ryösti Pariisin useita kertoja ja Ranskan kuningas Kaarle III Yksinkertainen teki 911 sopimuksen Rollon kanssa, jossa Rollo sai hallintaansa Seinejoen suun ympäristöineen. Vastineeksi Rollon tuli puolustaa aluetta muita viikinkejä vastaan. Sopimuksen vahvistukseksi Rollo meni naimisiin Kaarlen tyttären Giselan kanssa ja kääntyi Kristinuskoon. Rolloa ja hänen miehiään kutsuttiin normanneiksi ja heidän läänityksensä sai nimen Normandia. Rollon hauta on Rouenin katedraalissa.
Cathedrale de Notre-Dameen on haudattu Normandian herttuoita, kryptassa on Englannin kuninkaan Rikhard Leijonamielen sydän. Jeanne d’Arc poltettiin siellä 1431. Lyhyen kävelymatkan päässä Gros Horogelta on place du Vieux Marchélla iso risti paikalla, jossa Jeanne d’Arc poltettiin. Juutalaisten muistomerkki on 1500-luvulla rakennetun Palais de Justicen sisäpihalla. Muistomerkki on jäänne tiettävästi 1100-luvulla rakennetusta juutalaisesta talosta. Paikalla on ollut getto, joka hävitettiin, kun juutalaiset karkotettiin Rouenista vuonna 1306.
Ranskan uskonnosta jotakin
Brian Houston ”Elä, rakasta, johda – Paras on vielä tulossa” (Päivä Osakeyhtiö 2015), josta lainaus sivulta 181: ”En unohda koskaan ensimmäistä perjantai-illan kokoontumista Pariisissa – valojen kaupungissa, rakkauden kaupungissa, jonka historiallisissa katedraaleissa käy päivittäin matkailijoita mutta harvoin jumalanpalveluksiin osallistujia. En tiedä, missä historian vaiheessa näin kävi, mutta Ranska ajautui maana kauas Jumalasta – yli 40 prosenttia väestöstä väittää, ettei sillä ole mitään hengellistä uskoa. Mutta se ei estänyt meitä tekemästä sitä, minkä koimme Jumalan kutsuvan meitä tekemään. Pariisiin oli määrä olla meidän aivan ensimmäinen yrityksemme perustaa Hillsong-seurakunta Länsi-Euroopaan (Lontoon lisäksi)…”
Matkakertomus autolla Ranskan Caeniin
Tästä matka jatkui Caeniin, jossa majoituimme, jonka jälkeen suuntasimme maihinnousurannikon kohteisiin kunnioittaen liittoutuneiden uhrauksia taistellessaan Hitlerin Saksan harjoittamaa tyranniaa tuottavaa diktatuuria ja etnisiä puhdistuksia vastaan. Seuraavanakin päivänä vierailimme maihinnousurannikon kohteissa, jonka jälkeen palasimme Brysseliin ja sieltä Hampurin ja Jönköpingin kautta Helsinkiin.
Paluumatkalla pysähdyimme sateisessa Hampurissa ajaen ohi Bremenin sinne. Näillä paikoilla on suuri merkitys myös Suomen historiaan. Kristinusko tuli Ruotsiin ranskalaisen arkkipiispa Ansgariuksen (Ansgar) (s. 801 Amies – k. 865 Bremen) toimesta. 14 vuotiaana Ansgar tuli munkiksi Corveyn benediktiiniluostariin. Rimbertin n. 875 kirjoittamassa Ansgariuksen elämäkerrassa Vita Ansgari (www.fordham.edu/halsall/basis/anskar.html) ja Adam Bremeniläisen Hampurin arkkihiippakunnan historiassa n. 1075 mainitaan, että Ansgarius teki Ruotsin Birkaan kaksi lähetysmatkaa vuosina 829-31 ja vuonna 850 avustajansa Witmarin kanssa. Birkaan perustettiin vuonna 831 pieni seurakunta, jota pidetään Ruotsin ensimmäisenä. Ruotsalaiset edustajat olivat pyytäneet frankkien kuningasta Ludvig Hurskasta lähettämään Ruotsiin kristinuskon julistajia ja tämä lähetti Ansgarin. Ansgar lähetettiin vuonna 826 lähetystyöhön ensin Tanskaan, jossa hän kastoi Tanskan kuninkaan Harald Klakin. Toinen Hampurille tunnettu asia on: St. Pauli, joka oli aikoinaan aluetta, jonne joutui ne, jotka eivät olleet tervetulleita varsinaiseen kaupunkiin. Köyhät, sairaat ja likaiset majoitettiin sivuun keskustasta. Nykyisin alue on yksi Hampurin suosituimmista, mutta vielä 60- ja 70-luvuilla Reeperbahnin korttelit tunnettiin vain jatkuvista katunujakoista ja maksullisista naisista. Myös satama on jättänyt jälkensä St. Pauliin ja Reeperbahniin. Hampurin satama on yksi Euroopan vilkkaimmista. Aikoina, jolloin merimiehet vielä viettivät päiväkausia samalla paikkakunnalla, leimasi laivamiesten läsnäolo alueen elämää. Reeperbahnin ympäristö oli tärkeä myös yhdelle kaikkien aikojen menestyneimmistä yhtyeistä, The Beatlesille. Nuori yhtye viipyi kaupungissa muutaman kuukauden esiintyen milloin missäkin kapakassa. Kokemuksen katsotaan olleen käännekohta Beatlesien tiellä kohti kuuluisuutta. Tässä on video aiemmalta Hampurin matkalta…
Takaisintulomatkalla tuli pysähdyttyä Ruotsin kauniissa Jönköpingissä, josta on kotoisin Uuden Ruotsin kuvernööri Johan Printz (alkujaan Johan Björninpoika, syntyi 20. heinäkuuta 1592 Bottnaryd – kuoli 3. toukokuuta 1663 Jönköping). Hän purjehti Amerikkaan vuonna 1643 ja jatkoi edeltäjänsä Peter Hollander Ridderin paikalla yli kymmenen vuoden ajan. Tuona aikana Printz onnistui elvyttämään siirtokunnan talouden ja nostaa Uuden-Ruotsin hetkelliseen menestykseen. Siirtolaisten vähäinen määrä ja kauppatavaroiden niukkuus vaikeuttivat 1640-luvun lopulta lähtien Uuden-Ruotsin kasvua, ja kilpailevien siirtomaavaltojen lisääntynyt painosti sai Printzin jättämään virkansa 1553.
V. Rautanen kertoo kirjassaan ”Amerikan suomalainen kirkko” (Suomalais-Luterilainen kustannusliike Hnacock, Michigan 1911) näin: ”Nuijasodan aikana 16 vuosisadalla Kaarle IXkäskystä suuret suomalaisjoukot vaelsivat Ruotsin sydänmaille Nerikeen ja Värmlandiin, Ångermanlandiin, Helsinglandiin ja Gestriklandiin… Luultavaa on, että Värmlandin suomalaisia oli mukana, sillä he olivat Ruotsissa joutuneet kansallisen vainon alaisiksi ja tulivat mieluummin vapaaseen maahan. Tulokkaat ostivat maan intiaanipäälliköltä Mitatsimint’iltä Christian Creek ja Schyulkil jokien väliltä, joka alue nimitettiin Uudeksi Ruotsiksi.” Uuden Ruotsin Kuvernööri Printzin paluuseen Ruotsiin oli syynä se, että hollantilaiset, jotka Delaware-virran länsirannalle olivat rakentaneet Fort Kasimir-nimisen linnoituksen, varustautuivat täydellä todella hyökkäämään ruotsalaisten uudissiirtolan kimppuun. Elokuussa v. 1654 purjehti hollantilainen maaherra Stuyvesant seitsemän laivaa mukanaan Uudesta Amsterdamista ja teki ruotsalaista siirtolaa vastaan niin menestyksellisen hyökkäyksen, että koko siirtola oli syyskuussa hänen vallassaan antautumisen kautta. Antautumisehdoissa määrättiin, että siirtolaismaan virkamiehistä ja alamaisista, ruotsalaisista ja suomalaisista saivat ne, jotka niin halusivat, palata Ruotsiin; ne jotka mieluummin jäivät paikoilleen, saivat pysyä augsburgilaisessa uskossaan ja palkata itselleen saarnamiehen. Useimmat jäivät aloilleen, koska he kerran olivat perehtyneet uuden kotimaansa olosuhteisiin.
Tämän jälkeen Tukholmaan päin mentäessä kävimme kreivi Pietari Brahen vaimolle tehdyssä Brahehus nimisessä lesken asunnon raunioilla vuodelta 1650, joka tulipalossa vahingoittui. Per Abrahamsson (Pietari Abrahaminpoika) Brahe nuorempi (18. helmikuuta 1602 Rydboholm, Ruotsi – 12. syyskuuta 1680 Bogesund, Ruotsi) oli ruotsalainen valtiomies, sotilas, kreivi ja Suomen kenraalikuvernööri, joka 1600-luvulla kehitti ja uudisti Suomea merkittävästi.
Kirjallisuutta
Tapio Raunio ja Matti Wiberg ”Päätöksen teko Euroopan Uniossa – Selkeä johdatus monimutkaiseen vallankäyttöön” (Gaudeamus 1998)
Kari Kyrönseppä ”Provencen syleilyssä” (Otava 2002)
Helena Petäistö ”Ranskalaiset korot” (Tammi 1995)
Pekka Haarla ”Ranska 80” (Kauppalehti 1980)
Liisa Väisänen ”Ranska, rakkaudella” (Kirjapaja 2019)
Marianne Mehling ”Pariisi ympäristöineen” (Otava 1990)
Nancy Mitford ”Aurinkokuningas” (Uusi kirjakerho 19179)
Mika Waltari ”Matkakertomuksia – Mika Waltarin matkassa vuosina 1927-1968” (WSOY 1988)
Charles de Gaulle ”Toivon vuodet 1958-63” (WSOY 1971)
Opinnäytetöitä:
Riikka Markkula ”Asia Exchange Oy:n palveluiden markkinointi Ranskaan” (Tampereen ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2014)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/77534/Markkula_Riikka.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Euroopan Unionista poistunyt Englanti
Englannissa on toteutettu Brexit ja uusi kuningas Charles III istuutunut valtaistuimelle, vaikkakin ilman suurempaa valtaa. Ensimmäisen kerran Lontoossa ja Birminghamissa olen käynyt työmatkalla vuonna 1988, ollessani myyntimies kirjapainoalalla. Toinen kerta oli, kun tyttäremme asui Englannissa muutaman vuoden Lontoon lähettyvillä, jolloin vierailimme hänen luonaan keväällä 2006. Kaupankäynti on vaikeutunut EU-maiden ja Englannin välillä Brexitin johdosta. Tämän vuoksi Englannin asiat ja historia kiinnostaa erityisesti.
Dudley Delffs ”Elisabet II – Usko, voima ja luottamus” (Perussanoma 2023), josta lainaus sivulta 94: ”Monet historioitsijat ja kuninkaallisen elämän asiantuntijat ovat sitä mieltä, että brittiläisen monarkian olisi pitänyt kadota yhdessä punaisten puhelinkoppien, laatikkotelevisioiden ja vinyylilevyjen kanssa – nämähän ovat vain tunnepitoisia muistoja menneistä ajoista eikä niistä ole muuta hyötyä kuin se, että ne herättävät nostalgisia tuntemuksia. Jotkut saattavat jopa väittää, että monarkiasta on tullut juuri tällainen munaismuisto. Pikainenkin katsaus kuningatar Elisabet II:n hallituskauteen kuitenkin osoittaa, että asia on päinvastoin.”
Jyrki Hämäläinen ”Seikkailija tämän maailman kovilta kaduilta tähtien suosikiksi” (Otava 2003), josta lainaus sivulta 49: ”Tom Littlewood alkoi uskoa minulle kaikenlaisia lisähommia, ja verovapaa puntanippu kasvoi. Se tuli Tomilta aina käteen, ja hän selitti, että ulkomaiset opiskelijat eivät maksa Englannissa veroa. Mitenkähän oli Tomin laita? Hänen työpaikkansa, strippariklubinsa, lainahaitoimintansa ja laskunkasvatusbaarinsa pyörittivät aikamoista liikevaihtoa. Välillä laskunkasvatusbaarissa ei jaksettu odottaa, paljonko tytöt pystyvät juottamaan uhriaan. Äijiltä vedettiin taju kankaalle tyrmäystipoilla, heidät putsattiin ja pistettiin joskus kadulle istumaan, mistä poliisi korjasi heidät ’kännisinä turisteina’ parempaan talteen… Aloin miettiä, että meneekö mulla nyt jo vähän liian lujaa. Olinko luomassa uraa gangsteripomon apulaisena Lontoossa vai poptoimittajana Suomessa?”
Englannin historiaa
Englannin vanhinta väestöä edustavat iberit ja 500-luvulta eKr. alkaen mantereelta tulleet keltit. Kelttiläisiä kieliä puhuvia kansoja oli mm. Galatalaiset Vähässä-Aasiassa ja Balkanilla. Galatia, Vähän-Aasian keskiosassa sijainnut muinainen maakunta, joka oli saanut nimensä sinne 200-luvulla eKr. muuttaneista kelttiläisiin heimoihin kuuluneista galatalaisista. Galatalaisvaltion historia päättyi Deiotaruksen pojan Deiotarus II:n kuolemaan, minkä jälkeen Galatia liitettiin Roomaan provinssina vuonna 25 eKr., jonka keskuspaikaksi tuli Ancyra (nyk. Ankara). Raamatussa löytyy apostoli Paavalin Galatalaiskirje. Hieronymus (331-420) kirjoitti: ”Galatalaisilla on oma kielensä, ja se on melkein sama kuin (itägallialaisten) treverien kieli.”
C. M. Trevelyan ”Englannin historia” (WSOY 1948), josta lainaus sivulta 11: ”Heti aluksi voidaan huomauttaa, että niiden kansanheimojen vaellukset Englantiin, joiden jälkeläiset muodostavat nykyään sen asujaimiston, päättyivät suurin piirtein normannivalloitukseen. Tähän tapaukseen, jolla oli sinänsä suurempi merkitys yhteiskunta- ja sivistyskehityksen uusille urille suuntaajana kuin rotusekoituksen aiheuttajana, päättyivät kokonaisten kansanheimojen väkivaltaiset maahantunkeutumiset. Hastingin taistelun jälkeen voidaan havaita ainoastaan vierasmaalaisten käsityöläisten ja työmiesten – flaamien, hugenottien, irlantilaisten ym. – vähittäistä maahanmuuttoa saarelaisten omalla suostumuksella… Viimeisellä vuosisadalla e. Kr. Britannian belgeillä ja muilla eteläisillä heimoilla oli läheiset poliittiset suhteet Pohjois-Galliassa asuvien heimolaistensa kanssa; olivatpa jotkut niistä tunnustaneet mannermaan belgien kuninkaan korkeimmaksi hallitsijakseen. Niinpä kun britit saivat tietää, että roomalaiset olivat tulossa kukistamaan pohjoisgallialaisia heimoja, he lähettivät Kanaalin toiselle puolelle miehiä ja laivoja, jotka taistelivat Caesaria vastaan sekä maalla että merellä. Tämä oli yhtenä syynä siihen, että hän jatkoi sotaretkeään Britanniaan saakka. Iberien ja kelttien uskonnosta tiedämme vain sen verran, mitä voidaan päätellä kristillisiin aikoihin säilyneestä kelttien kansanrunoudesta. Paikallisia jumalia ja jumalattaria asusti tietyissä lähteissä, luolissa, vuorilla ja metsissä; niistä kehittyi myöhempinä aikoina paikallisia keijukaisia ja vesihiisiä. Seikkaperäisin aikalaisen antama kuvaus kelttien uskonnosta on Julius Caesarin kirjoittama. Häntä kiinnosti erityisesti järjestäytynyt, vaikutusvaltainen pappiskunta, druidit, joka oli mahtava Galliassa ja mahtavin Britanniassa. Nuorison kasvatus oli kokonaan druidien käsissä, he käyttivät lakia tuomioistuimissa, ja he julistivat uppiniskaiset maallikot kirkonkiroukseen… Papiston valta oli vastenmielinen roomalaiselle patriisille, sillä Rooma ei ollut vielä silloin alistunut itämaisten pappiskuntien vaikutusvallan alaisiksi.’ Kaikki gallialaiset’, hän huomauttaa, ’ovat kansakuntana hyvin taipuvaisia taikauskoon, ja siitä syystä pahasti sairaat taikka sotaan tai vaaroihin joutuneet henkilöt toimittavat ihmisuhreja tai lupaavat niin tehdä, ja he käyttävät druideja näiden menojen suorittamiseen.’ Ja hän lisää: ’Germaanit eroavat suuresti gallialaisista näissä tavoissa, sillä heillä ei ole mitään druideja uskonnollisina johtajinaan.’… Roomalaisvalloitus sattui kelttiläisten ja saksien maahantulon väliin ja viivästytti viimeksi mainittujen tuloa ehkä noin 200 vuotta. Keltit, saksit ja tanskalaiset purjehtivat Britanniaan teurastaakseen tai karkottaakseen asukkaat ja asettuakseen heidän entisille asuinsijoilleen, mutta roomalaiset tulivat hyötyäkseen maasta ja hallitakseen sitä korkeamman sivistyksen oikeudella… Pohjoisten kansojen asettuminen Britanniaan on sen historian ratkaisevin tapaus. Anglosaksien, juuttien, tanskalaisten ja norjalaisten vaihtelevat hyökkäysretket muodostavat oman aikakautensa. Sen alkusoittona ovat saksilaisten merirosvojen ensimmäiset ryöstöretket Roomalais-Britannian rannikolle jo ennen vuotta 300 j. Kr., ja se päättyy vuoden 1020 tienoilla, jolloin Knut Suuri saattoi päätökseen skandinaavivalloituksen sovittamalla keskenään lähisukulaiset saksit ja tanskalaiset yhdenvertaisuuden pohjalla. Näiden kahden aikamäärän välillä saaren asujaimiston rotuaines muuttui perin pohjin. Sittemmin normannien, flaamien, hugenottien, juutalaisten, irlantilaisten ja muiden siirtolaisten maahanmuutto on aiheuttanut jatkuvasti vähäisiä muutoksia, mutta suurin piirtein kansan rotukoostumus määräytyi lopullisesti Knut Suuren aikana. Pohjoisten kansojen maahanmuutolla on suurempi merkitys kuin roomalaisvallalla, vieläpä suurempi kuin normannivalloituksella… Jo niin varhain kuin 200-luvun loppupuolella roomalaiset rakensivat laivaston, jonka nimenomaisena tehtävänä oli puolustaa Britannian ja Gallian rannikoita ryösteleviä saksilaisia merirosvoja vastaan… Merkillisin näistä vallantavoittelijoista oli Carausius, joka suojeli Britanniaa saksien rosvoretkiltä. Oman laivastonsa turvissa hän vv. 286-293 hallitsi saarta itsenäisenä valtakunnan osana. Carausiusta on nimitetty Britannian ensimmäiseksi merikuninkaaksi… Saaren asema, joka oli käynyt kestämättömäksi piktien ja skottien hyökkäysten johdosta, roomalaishallinnon luhistuminen, puolustustoimenpiteet, joiden johdon eräät käytännöllishenkiset lähetyssaarnaajat, kuten esimerkiksi Pyhä Germanus, olivat ottaneet käsiinsä Rooman kenraalien jälkeen… Gildas, näiden turmion aikojen hämäräsanainen ja kyynelehtivä kronikoitsija, joka kirjoitti noin v. 540, yli sata vuotta varsinaisen valloituksen alkamisen jälkeen, näyttää uskovan, että hävitys eteni nopeasti saaren keskiosien halki, kunnes hävittäjät saapuivat johonkin kohtaan sen länsirannikkoa, ja että valloittajat sitten vetäytyivät takaisin itään päin jättäen jälkeensä raunioita… Walesin kristittyjen keskuudessa säilynyt perimätieto on koottuna Gildas-papin sanoihin: ’Jokaisen yhdyskunnan ovat muurinmurtajien iskut jaottaneet maan tasalle. Kaikki asukkaat ja heidän kirkkojensa vartijat on teurastettu, papit niin kuin yhteinen kansakin, kun miekat välkkyivät ja liekit loimusivat kaikilla tahoilla. Kuinka hirveää olikaan nähdä kaduilla maahan revittyjä torneja, hävitettyjen muurien kiviä, pyhiä alttareita, silvottuja ruumiita ja kaikkialla hyytynyttä verta…’ Roomalaiskaupunkien ja -kartanoiden hävitys oli täydellinen. Anglosaksit eivät alkuunkaan olleet kaupunkiasukkaita. Heillä ei ollut taipumusta kaupankäyntiin, orjakauppaa lukuunottamatta, ja he unohtivat vanhan merenkäyntitottumuksensa saatuaan haltuunsa hyviä viljelysmaita maan sisäosissa. Heidän sivistyspyrkimystensä korkein huippu oli asettuminen maaseudulle suuriksi kyläkunniksi ja maan viljeleminen yhteisesti kyläkunnittain. Tästä tuli uuden englantilaisen kulttuurin vankka pohja. Tämän pyrkimyksen ohjaamina he alkoivat heti rakentaa itselleen hirsitaloja, jotka ryhmittyivät päällikön hirsikartanon ympärille… Bedan aikaisen perimätiedon mukaan ’koko anglien kansa’ oli lähtenyt matkalle jättäen entiset asuma-alueet autioiksi. Heidän kuningasperheensä, jonka merkittävin henkilöhahmo historiassa ja taruissa oli ollut Offa I, lähti ’Angelin’ vanhasta, Slesvigissa sijainneesta kuningaskunnastaan hallitsemaan Merciaa Englannissa… Walesilaiset vihasivat sakseja niin syvästi, etteivät he edes yrittäneet käännyttää heitä kristinuskoon. Tästä laiminlyönnistä heitä myöhemmin Bedan ajan saksit soimasivat, kun evankeliumi oli tuotu heille Roomasta ja Skotlannista käsin, mutta ei Severn-joen takaa… Augustinus ei käännyttänyt Englantia. Hän käännytti Kentin, perusti Canterburyn piispanistuimen ja teki lujan tukikohdan roomalaisen kristillisyyden levittämiselle saaren muihin osiin… Kentin ulkopuolella roomalainen kristillisyys saavutti ensimmäisen voittonsa, kun Paulinus käännytti Northumbrian suuren Edwin-kuninkaan, jälleen kristityn kuningattaren avulla (627)… Alfred saattoi omistautua sydäntään lähinnä oleviin tehtäviin. Hän pani alulle englanninkielisen suorasanaisen kirjallisuuden kääntämällä Bedan latinankielisiä teoksia anglosaksin kielelle sekä kääntämällä ja selittämällä jumaluusopin, historian ja maantieteen käsikirjoja alamaistensa tarpeiksi. Hänen aloitteestaan alettiin kirjoittaa anglosaksikronikkaa, ensimmäistä englanninkielistä historiankuvausta. Hän kutsui luokseen ulkomaalaisia samoin kuin Merciasta ja Northumbriasta paenneita oppineita toivoen voivansa ainakin Wessexissä korjata viikinkiretkien tuhot, sotaretkien, jotka olivat lakaisseet maan pinnalta vanhan Englannin luostarit ja oppineet ja joiden jäljiltä oli jäänyt papisto, joka ei enää ymmärtänyt omien messujensa latinaa. Lisäksi Alfred perusti ensimmäiset yleiset koulut, joissa ylimysten ja thegnien pojille opetettiin luku- ja kirjoitustaitoa; siten muutamat ylimpien piirien maallikot saivat ensimmäisen kerran tilaisuuden hankkia itselleen opillista sivistystä kyetäkseen hoitamaan tehtävänsä uudenaikaisen hallinnon palveluksessa… Anglosaksilais-tanskalaisena aikana vakiinnutettiin oikeussäännöksi, että ’joka miehellä pitää olla herransa’, joka vastasi tuomioistuimen edessä hänen pahoista teoistaan. Ainoastaan siten voitiin yhtyneessä Englannin kuningaskunnassa turvata yhteiskuntarauha, kun vanhat klaanit ja suvut, jotka olivat jo kauan kulkeneet rappiotaan kohti, menettivät nyttemmin kaiken merkityksensä lainkäytön ja hallinnon aloilla. Koska miehen sukulaiset eivät enää hänestä vastanneet, täytyi hänen herransa vastata hänestä heidän asemastaan. Herra – joko thegni tai kirkonmies – hoiti kullakin paikkakunnalla monia oikeudellisia, sotilaallisia ja taloudellisia tehtäviä, joista alkukantaisemmissa yhteiskunnissa oli huolehtinut klaani ja joista nykyaikana huolehti valtio… Normandian ylimystö, jonka sukujuuret johtivat Skandinaviaan, oli säilyttänyt viikinkien vanhan tarmokkuuden sodankäynnissä ja uusien maiden asuttamisessa, mutta se oli omaksunut latinalaisen kulttuurin. Tästä tai muista syistä johtuen normanneilla oli eräs ominaisuus, joka oli puuttunut alkuperäisiltä skandinaaveilta sekä kotona että Englannissa, nimittäin valtiollisen yhteyden ja hallinnollisen keskityksen taju. Se oli arvokkain niistä monista lahjoista, joita Vilhelm Valloittaja antoi Englannille.”
Ciceron kirjeissä Atticukselle sanotaan: ”Älä tuota orjiasi Britanniasta, koska he ovat niin typeriä ja niin täysin vailla mahdollisuutta oppia opetuksesta, että heitä ei voi pitää kelvollisina muodostamaan osaa ateenalaisessa taloudessa”. Englannin varhaishistoriasta on tehty erinomainen kirja: Anne Savage (translated and collated) ”The Anglo-Saxon Chronicles, The authentic voices of England, from the time of Julius Caesar to the coronation of Henry II” Papermac 1982 ISBN 0333 37041 4. Roomalaiset valloittivat Englannin ja 55-54 eKr. Caesar käy Lontoossa. 43 jKr. ja roomalaiset jäivät pysyvästi Britanniaan. Irlannin kelttiläiset välttyivät joutumasta Rooman valtakunnan osaksi. Kreikkalainen historioitsija Polybios (n.200-120 rKr.) julkaisi teoksen Rooman noususta maailmanvallaksi. Hän kertoo Italian gallialaisista ja heidän sodistaan Rooman kanssa. Syyrialais-kreikkalainen filosofi Poseidonios (n. 135-50 eKr.), jolla oli laaja historiateos, joka on suurimmaksi osaksi kadonnut, mutta säilyneissä teksteissä on arvokkaita silminnäkijöiden kuvauksia gallialaisista.
Pyhä Albanus https://ort.fi/pyha-albanus-verulamiumilainen-englannin-ensimmainen-marttyyri
Diodoros kirjoitti n. 60-30 eKr. 40 niteisen maailmanhistorian, josta suurin osa on säilynyt mm. Britanniaa ja Galliaa käsittelevä osa 5. Aasialais-kreikkalainen historioitsija Strabon (n. 64 eKr.-21 jKr.) on säilynyt materiaalia, joka käsittelee Galliaa ja Britanniaa. Vuosien 122-132 jKr. aikana Hadrianuksen muuri rakennetaan Britannian pohjoisrajalle. 400-luvulla Britteinsaarille tulivat germaaniheimot anglit ja saksit, jotka tulivat Pohjois-Saksasta Schleswigistä ja juutit Etelä-Tanskasta. Heidän joukossaan saattoi olla Hollannissa asuneita friisejä. Pelagius (k.418) oli alkujaan Morgan, joka syntyi Britannian Cambriassa (Wales) ja Italiassa vaikuttanut kirkonmies. Pelagius joutui riitaan Augustinuksen kanssa, koska kielsi perisyntiopin. Jeesus oli vain erinomainen opettaja ja seurattava esikuva, mutta ei syntien sovittaja, eli kristillisyyden tärkein opinkohta kiellettiin. Paavi Gregorius Suuri (s. 540, k. 604 ja oli vallassa 590-604) lähetti Britanniaan benediktiläismunkkeja 596, ja heidän saarnojensa johdosta maan asukkaat kääntyivät kristinuskoon ja perustivat pieniä kuningaskuntia. Eräs englantilaisen benediktiläisluostarin munkki Winfrid eli Bonifatius sai vaikeuksien jälkeen luvan luostarin apotilta lähteä pakanalliseen Germaniaan nykyisen Hessenin seuduille kertomaan ilosanomaa. Bonifatiuksen vihki Rooman piispa Mainzin arkkipiispaksi ja myöhemmin Hollannissa kahdeksankymmenen vuoden iässä lähetystyössä ollessaan Bonifatius kärsi marttyyrikuoleman 754.
Muinaisenglanti on Ison-Britannian eteläosissa vuodesta 450 aina normannien valloitukseen 1066 asti puhuttu kieli. Kieltä on kutsuttu myös anglosaksiksi. Muinaisenglantia kirjoitettiin aluksi riimuilla, mutta myöhemmin vaihdettiin latinalaiseen aakkostoon. Englannin kielen kirjoitusjärjestelmä ei ole foneettinen, vaan noin 85% sanoista ääntyy säännöllisesti. Perussyy tähän on se, että normannien (viikinkien) valloittaessa Englannin muinaisenglannin säännöllinen kirjoitusjärjestelmä tuhottiin. Englantia alkoivat kirjoittaa normannikirjurit, jotka eivät osanneet kieltä kunnolla. Kielessä on paljon lainasanoja. Beowulfin suomentaneet Osmo Pekonen ja Clive Tolley esipuheessa kertovat, että Bewulfin tarina sai nykyisen muotonsa kenties Itä-Anglian kuningaskunnassa, jolla oli läheiset yhteydet Skandinaviaan.
Sutton Hoossa kuuluisa laivahauta vuodelta 625 todistaa selvistä kulttuuriyhteyksistä muinaiseen Ruotsiin, jossa lienee itäanglilaisen dynastian alkuperä. Nennius, (eli 800-luvulla), walesilainen historioitsija. Englannin ja Walesin historian tutkimukselle arvokkaassa teoksessaan Historia Brittonum Nennius kertoo mm. kuningas Arthurista.
Arthurin tarina, muinaiskelttiläinen taru, joka kertoo brittien tarukuninkaasta Arthurista ja hänen ritareistaan, pyöreän pöydän ritareista. 800–1100-luvun kronikoissa Arthur kuvataan sotapäälliköksi, joka menestyksellisesti puolusti brittien valtakuntaa pakanallisia piktejä ja saksilaisia vastaan. Vanhimmat historialliset tiedot Arthurista ovat peräisin Nenniuksen teoksesta Historia Britonum 800-luvun alusta. Geoffrey Monmouthilaisen kronikka Historia Regum Britanniae (n. 1136) kertoo laajasti hänen vaiheistaan ja urotöistään. Tarun mukaan hän haavoittui kuolettavasti taistelussa petollista sisarenpoikaansa Modredia vastaan, jolle hän oli uskonut valtakuntansa.
Walesin annaalit ovat 900-luvun puolivälissä kootut vuosikirjat sisältäen vanhoja pääsiäistaulukoita, joiden avulla laskettiin keväisen juhlan ajankohta kunakin vuonna. Joidenkin vuosien kohdalle on marginaaliin merkitty tärkeitä tapahtumia. Vuodelta 518 on merkintä Badonvuoren taistelusta, jossa ”Arthur kantoi Herramme Jeesuksen Kristuksen ristiä harteillaan kolme päivää ja kolme yötä ja keltit olivat voitokkaita.”
Toinen merkintä on vuodelta 539 ”Camlannin taistelu, jossa Arthur ja Medraut menehtyivät; Britanniassa ja Irlannissa oli rutto.”800-luvulla viikingit alkoivat ryöstää maata, kunnes englantilaiset tunnustivat Wessexin kuninkaan Alfred Suuren (hallitsi 871–899) yhteiseksi hallitsijakseen. Voitettuaan viimeiset viikingit hänen pojanpoikansa Edgar (959–975) saattoi kutsua itseään Englannin kuninkaaksi. Alfred Suuri, (849–899), anglosaksien kuningas. Alfred oli viides Aethelwulf (s. 795/810, k.858, kuninkaana 839-58) kuninkaan poika (the West Saxons). Aethelwulfin isä oli kuningas Egbert s. 769/80, k. 839 ja oli kuninkaana 802-39). Hänen isoisänsä Egbert oli yhdistänyt 7 pientä kuningaskuntaa yhtenäiseksi valtakunnaksi. Alfred suuri sai jo viisivuotiaana Roomassa paavi Leo IV:ltä voitelun kuninkaaksi, mutta vasta veljensä Ethelredin luoltua tuli Wessexin kuninkaaksi.
Alfred Suuresta tuli Wessexin kuningas 871-99. Hallituskautensa alussa hän taisteli viikinkejä vastaan, mutta voitti 878 tanskalaiset ja pakotti näiden päällikön Guttormin ottamaan kristillisen kasteen. Alfred kutsui maahan oppineita mm. Irlantilaissyntyisen filosofin ja teologin John Scotus Erigenan (815-877) ja pani alulle englanninkielisen kirjallisuuden mm. kääntämällä itse Bedan teoksia latinasta anglosaksien kielelle ja Roomalaisen Anicius Manlius Severius Boethiuksen (480-524) teoksen Filosofian lohdutus eli The Consolation of Philosophy vuodelta 523. Beda Venerabilis (672-735) oli eräs Britannian huomattavampia teologeja, tiedemiehiä ja Englannin historiakirjoituksen isä 700-luvulla. Beda oli seitsemän ikäisenä mennyt oppilaaksi Wearmouthin luostarikouluun ja siirtyi sieltä Jarrowin luostarrin, josta tuli hänen kotinsa. Bedan päätyö oli 731 valmistunut Englannin kansan kirkkohistoria Historia Ecclesiastica Gentis Anglorum, jonka hän omisti Northumrian kuningas Oswaldille. Katso lisää: http://www.fordham.edu/halsall/basis/bede-book1.html (Bede, the Venerable, Saint, 673-735.: Bede’s ecclesiastical history of the English people ; edited by Bertram Colgrave and R. A. B. Mynors. Oxford, Clarendon Press., 1969).
Alfred vakiinnutti myös hallinnon ja lainkäytön. Vielä 884 ja 893 hän joutui puolustamaan maataan tanskalaisia viikinkejä vastaan, ja vasta 897 hänen onnistui rauhoittaa maansa hallituskautensa loppuvuosiksi maahantunkeutujilta.
Bedan kirjoituksissa kerrotaan, että anglit tai enkelit saapuivat meren yli Angelnin tai Enkelin kuningaskunnasta Schleswigistä ja perustivat Mercian kuningaskunnan, jolla oli taisteluja Britannian herruudesta erityisesti Northhumbrian kanssa. Mercian kuningas Penda löi 600-luvulla Northumbrian kuninkaan Oswaldin. Oswaldin veli, Bernician hallitsija Oswig kukisti Pendan. Seuraavaksi vallan kaappasi Pendan poika Wulfhere, jota on pidetty Mercian ensimmäisenä kristittynä hallitsijana. Mercian kuningas Offa hallitsi vuosina 757-796 ainakin Kentiä, Sussexia, Middlesexiä ja Northhumbriaa.
Erkki Toivanen ”Iltakävelyllä” (Otava 2002), josta lainaus sivulta 19: ”Liddingtonin mäellä, Ridgewayn varrella, Arturin legenda ankkuroituu aikaan ja paikkaan, saa maata jalkojen alle. Euroopan vanhin tie vie meidät monien yhteisten arvojen, ihanteiden ja myyttien lähteille. Ridgewaylla tulee toinenkin sankarihahmo, Alfred, Alfred Suuri – ainoa Englannin hallitsija, jonka nimeen tuo epiteetti on liitetty. Vuonna 865 Pohjanmeren poikki saapui Englannin rannikolle ennennäkemätön suuri viikinkilaivasto. Se ei tullut ryöstelemään niin kuin aikaisemmat laivueet. Se toi monituhantisen viikinkiarmeijan valtaamaan saarta tanskalaisten eli taanien pysyväksi asuinsijaksi. Kymmenessä vuodessa Englannin kuningaskunnista Anglia, Mercia ja Pohjois-Humbria alistuivat tanskalaisvaltaan. Vain lännessä sijainnut Wssex torjui maahantunkeutujat. Alfred, Wessexin hallitsijan Aetwulfin neljästä pojasta nuorin, oli palannut Roomasta isänsä hoviin, Berkshiren kummuille. Tanskalaisten edetessä idästä Ridgewayta pitkin kohti länttä, 21-vuotias Alfred liittyi vanhempien veljiensä mukana kuninkaan joukkoihin. Puolustajat katkaisivat viikinkien kulun Uffingtonin Valkean hevosen tuntumassa. Kuningas ja vanhemmat veljet olivat vielä rukoilemassa Kaikkivaltiaan siunausta aseilleen, kun Alfred komensi joukot yllätyshyökkäykseen tanskalaisten linnoittamalle kummulle. Kronikka kertoo hänen rynnänneen ’villisian tavoin mäkeä ylös vastustajan kimppuun’. Yllätys onnistui. Tanskalaiset kärsivät tappion ja kääntyivät pakoon. He jättivät taistelukentälle kuolettavasti haavoittuneen kuninkaansa ja viisi taistelussa kaatunutta sotapäällikköään. Ashdownin kummun rinteet olivat ruumiiden peitossa. Urhea Alfred valittiin kuninkaaksi vanhimman veljensä kuoltua, vaikka hän oli veljeksistä nuorin. Yksi voitto ei kuitenkaan teljennyt tanskalaisten tietä Länsi-Englantiin. Alfredin joukot kärsivät tappion viikingeille Wiltonissa 871. Kuninkaan oli pakko maksaa tanskalaisille lunnaat ja alistua verovelvolliseksi, maksamaan danegeldiä.”
Thomas Cussansin ”Kings & Queens of the British Isles” Times Books 2002, jossa on mainittu kuningas Alfred the Greate s. 849, k. 26.10. 899, joka kokosi lakeja, perusti kouluja ja käännätti latinalaisia kirjoja englanniksi. Kuningas Alfredin sukupuun arkkipiispa Asser laati aina Nooan ja Methuselahin kautta Aadamiin, eli sukututkimuksella on perinteitä Englannissa.
Alfred the Greaten elämästä on lisää luettavaa Penguin classics kirjasarjan kirjassa ”Alfred the Great Asser’s life king Alfred and other contemporary sources” ISBN 0-14-044409-2. Tämä arkkipiispa Asser oli Sherbornen arkkipiispa vuonna 890 ja hän kuoli 909.The Stone of Destiny (kohtalon kivi) oli merkkinä the Picts (pihtien) yliherruudesta, kun Kenneth Mac Alpin kruunattiin vuonna 843 Sconessa Itä-Skotlannissa. Hän oli tuonut nk. Kohtalon kiven joka siitä lähtien tunnettiin Sconen kivenä. Se oli Kelttiläisten ja Irlantilaisten itsenäisyyden avainsympoli. Sanottiin että se oli tuotu Irlantiin Pyhältä Maalta (Israelista) Egyptin ja Espanjan kautta kauan ennen Kristuksen syntymää. Fergus toi sen Skotlantiin vuonna 500 jossa se oli ollut Tarassa, missä kaikkien kuninkaiden väitetään tulleen kruunatuiksi sen päällä. Kennethin ajoista lähtien Kohtalon kivestä tuli perustavan laatuinen Skotlantilaisten kuninkaiden merkki kuten se oli joskus ollut Irlantilaisten kuninkaiden merkki. Jokaisen Skotlantilaisen kuninkaallisen osa seremoniaa aina John Ballioliin vuoteen 1292 asti.
Skotlannin valloituksen jälkeen alamaisuuden merkkinä Edward I poisti kiven ja sijoitti sen Westminister Abbey kruunausvaltaistuimen alle, josta tuli ensimmäisen Englannin kuninkaan valtaistuin. Jokainen seuraava Englannin ja Britannian hallitsija on kruunattu Kohtalon kiven yllä. Kivi on palautettu Skotlantiin vuonna 1996.Tanskalaiset onnistuivat vielä saamaan maan haltuunsa, ja Knuut Suuresta tuli Englannin kuningas vuosiksi 1016–35. Anglosaksien Edvard Tunnustaja oli valtaistuimella 1042–66. Viimeisen onnistuneen maihinnousun tekivät 1066 normannit Vilhelm Valloittajan johdolla, ja heistä tuli väestön yläluokka. Läänityslaitos kotiutui Englantiin. Bayeux’n seinävaate on todennäköisesti Vilhelm Valloittajan velipuolen Bayeuxin Odon teettämä tekstiilityö. Siinä kerrotaan 1066 tapahtuneen Englannin valloituksen keskeisistä tapahtumista.
Henrik II (1154–89) teki Englannista lujan valtion, mutta hänen poikansa, veljensä Rikhard Leijonamielen (1189–99) jälkeen kuninkaaksi tullut Juhana Maaton (1199–1216) joutui riitaan sekä kirkon että ylimysten kanssa. Windsor, virallisesti New Windsor, kaupunki Thamesin varrella Englannissa Isossa-Britanniassa 30 km Lontoosta länteen. Windsorissa sijaitseva Britannian kuninkaallisten asuntona edelleen toimiva linna Windsor Castle on kaupungin kauas näkyvä maamerkki. Linnan rakentamisen aloitti Vilhelm Valloittaja n. 1070, ja sitä rakennettiin koko keskiajan lisäämällä siipiä ja torneja pihojen ympärille. Windsor Castle jakautuu kahteen rakennusryhmään ja siihen kuuluu mm. mahtava pyöreä torni ja useita kappeleita, joista merkittävin on myöhäisgoottilainen Pyhän Yrjön kappeli (aloitettu 1477). Linnassa on myös huomattava taidekokoelma. Marraskuussa 1992 tulipalo tuhosi osan Windsorin linnasta ja sen taideaarteista.
Rikhard I Leijonamieli s. 8.9.1157, k. 6.4.1199. Rikhard I vietti kymmenvuotisesta valtakaudestaan vain viisi kuukautta Englannissa. Vuonna 1173 Rikhard nousi kapinaan isäänsä Henrik II:sta vastaan. Tarkoituksena oli syöstä Henrik II vallasta ja tehdä Henrik Nuoresta Englannin hallitsija. Poikien kapina tukahdutettiin 1174. Rikhard kruunattiin herttuaksi 20.7. ja kuninkaaksi 3.9.1189. Rikhardin valtakauden alkua leimasivat kruunajaisista alkaneet mellakat juutalaisia vastaan. Antisemitismi lisääntyi, koska jotkut olivat velkaantuneet otettuaan lainoja juutalaisilta. Pahin välikohtaus sattui 16.3.1190 Yorkissa, jossa 150 juutalaista teki polttoitsemurhan Yorkin linnassa, jotteivät olisi joutuneet heitä ahdistaneen väen käsiin. Rikhard suojeli juutalaisia ja tukahdutti mellakat. Tämän jälkeen Rikhard lähti sotaretkille Eurooppaan ja ristiretkelle Jerusalemiin. Rikhardin poissa ollessa Juhana veli tavoitteli kruunua. Veljesten tavatessa Rikhard antoi Juhanalle anteeksi ja nimesi Juhanan kruununperijäksi. Lopulta hänet pakotettiin 1215 allekirjoittamaan englantilaisten vapauskirja Magna Charta. Kuningas Juhana lisänimeltä Maaton s. 24.12.1166 Beaumont Palace Oxford, k. 18.10.1216. Hallitsi vuodesta 1199 kuolemaansa asti. Hän oli myös Normandian herttua (1199-1204) ja edellisen kuninkaan Rikhard I veli. Juhanan valtakaudella Englantilaiset menettivät Ranskassa olevan Normannian. Juhanan 9 vuotias poika Henrik III seurasi isäänsä valtaistuimelle Juhanan kuoltua ja hallitsi Englantia 1216-1272. Juhana ja hänen veljensä Rikhard I yhdistetään usein Robin Hoodin seikkailuihin. Robin Hood legenda mainitaan ensimmäisen kerran 1300-luvulla John Fordunilaisen ja Walter Bowerin teoksessa Scotichronicon mainitaan 1200-luvun puolenvälin tienoilla olleen rahvaan parissa ihailtu ryövärijohtaja. 1200-luvun alusta löytyy merkintöjä Robert Hood nimisestä lainsuojattomasta Yorkhirestä. Kuninkaan valtaa rajoittamaan syntyi myös parlamentti Henrik III:n (1216–72) aikana 1265.
Satavuotinen sota (1337-1453) oli Englannin ja Ranskan välillä. Satavuotisen sodan varhaisimmat juuret on siinä, kun frankkien kuningas Kaarle Yksinkertainen antoi viikinkipäällikkö Rollolle läänitykseksi Normandian vuonna 911. Tämä johti voimakkaan Normandian syntyyn ja lopulta normanni Vilhelm I Valloittajan suorittamaan Englannin valloitukseen 1066. Normannikuninkaat hallitsivat sekä Normandiaa ja Englantia 150 vuotta. Englannin ylimysaatelisto puhui 1300-luvulle asti ranskaa. Yorkien ja Lancasterien välinen ruusujen sota (1455–85) heikensi ylhäisaatelin valtaa.
John Wycliffe s. 1320, k. 1384 oli englantilainen Raamatun kääntäjä ja varhainen uskonpuhdistaja. Hän syntyi Yorkhiressä ja siirtyi Oxfordiin. Siellä hänestä tuli teologian tohtori ja Balliol Collegen esimies Oxfordin yliopistoon. Hän korosti henkilökohtaista Raamatun lukemista. Wycliffen teesit todettiin harhaoppisiksi Oxfordissa 1381 ja Wycliffen luut kaivettiin esiin ja poltettiin roviolla. Canterburyn tarinoita on kokoelma Geoffrey Chaucerin 1300-luvulla kirjoittamia runomuotoisia tarinoita. Kertomuksia yhdistää kehyskertomus pyhiinvaeltajista matkalla Southwarkista Canterburyyn englantilaisen pyhimyksen Thomas Becketin haudalle. Valtaistuimelle noussut Tudor-suku (1485–1603) uudisti Englantia monella tavalla. Henrik VIII:n (1509–47) avioliitot aiheuttivat eron katolisesta kirkosta, minkä jälkeen hänen tyttärensä Elisabet I (1558–1603) vakiinnutti tilalle anglikaanisen kirkon.
Henrik VIII irroitti Englannin kirkon katolisesta kirkosta vuonna 1534. Parlamentti hyväksyi lakiehdotuksen, joka vahvisti kuningas Henrik VIII:n asemaa Englannin valtionkirkon ylimpänä johtajana. Tämän lain kyseenalaistaminen tulkittiin valtiopetokseksi, ja näin menettivät henkensä monet kunnon miehet. Lontoon Charterhousen luostarin priori John Houghton hirtettiin ja hänen ruumiinsa silvottiin Tyburnissa.
Thomas More, Henrikin lapsuudenystävä mestattiin Towerissa kuukauden vankeuden jälkeen. Henrik takavarikoi luostareiden kaiken omaisuuden. Kuningas antoi uskonpuhdistuksen toteuttamisen protestanttisille kristityille ja kuninkaasta tuli kirkon päämies. Kuninkaan pyrkimyksenä oli maallisen vallan siirtäminen kirkossa paavilta hallitsijalle, ja uudistukset keskittyivät kirkon hallinnollisiin kysymyksiin. Kirkon oppi säilytettiin suurelta osin entisellään, vaikka eräät uskonpuhdistuksen keskeiset tavoitteet toteutettiinkin. Anglikaaniseen kirkkoon kuuluu kaksi kolmannesta Ison-Britannian väestöstä. Anglikaanisia kirkkoja on myös muissa englanninkielisissä maissa.
Anglikaaneja arvioidaan olevan yli 70 miljoonaa. Hallitsija on Englannin kirkon maallinen päämies. Kirkolla on kahden arkkipiispan, kolmen muun piispan ja virkaiältään vanhimpien piispojen muodostama edustus parlamentin ylähuoneessa. Kirkolliskokouksen päätökset hyväksyy parlamentti. Englannin kirkon johtava piispa on Canterburyn arkkipiispa.
Sir Walter Raleigh (1552-1618) oli englantilainen löytöretkeilijä, syntyi Devonshiren Hayesissä, opiskeli Oxfordissa. Hän taisteli vuodesta 1569 vapaaehtoisena Ranskassa hugenottien puolesta sekä osallistui Irlannin kapinan kukistamiseen. Raleigh pääsi Englannin hovissa kuningatar Elisabethin suosikiksi. Hän sai hallitsijalta valtuudet vallata tuntemattomia maita ja kaapata espanjalaisia aluksia. Ensimmäisenä hän valtasi Englannille tukikohdan Pohjois Amerikasta ja perusti siirtokunnan, jonka nimeksi hän määräsi Virginia neitsytkuningattaren kunniaksi. Hänet nimitettiin Jerseyn kuvernööriksi 1600, mutta Jaakko I:n noustua valtaistuimelle hän menetti virkansa ja tuomittiin kuolemaan salavehkeilystä syytettynä. Hän oli Towerin vankilassa vuosikausia, mutta hänet vapautettiin, jotta voisi käydä Guayanassa. Matka epäonnistui ja hänet vangittiin uudelleen ja mestattiin. Vankeudessa Raleigh kirjoitti ”History of the World”.
Sir John Hawkins oli ensimmäinen Brittiläinen, joka teki orjahankintamatkan vuonna 1562. Vuonna 1730 Britanniasta oli tullut maailman suurin orjakaupan maa. Vuonna 1789 pääministeri William Pitt esitteli lakkautettavaksi orjakaupan, mutta epäonnistui.
William Shakespeare s. 26.4.1564, k. 23.4.1616 oli englantilainen näytelmäkirjailija ja runoilija. Historiallisissa näytelmässään Shakespeare käytti kahta päälähdettä Plutarkhoksen Antiikin suurmiesten elämäkertoja ja Raphael Holinsheadin Englannin historiaa käsitteleviä kronikoita. Shakespearen näytelmät jäivät ”Kuninkaan miesten” omistukseen. Teatteriseurueiden välisissä kilpailutilanteissa ilmestyivät hänen elinaikanaan ja ajalle tyypillisesti ilman hänen lupaansa neljä näytelmätekstiä (”bad quartos”) sekä neljäntoista yksittäisen näytelmän kvarttopainokset tekijän tai seurueen julkaisemina. Ensimmäinen koottu laitos, First Folio (1623), sisälsi 36 näytelmää, joista 18 julkaistiin tuolloin ensi kerran. Mukana ei ollut näytelmää Pericles. Muiden kirjoittamiksi on tulkittu eräitä jaksoja näytelmissä Henrik VI (1–3), Titus Andronicus, Macbeth ja Henrik VIII.
Elisabetin aikanaan Englanti kehittyi merivallaksi. Sir Francis Drake s. 1540, k. 28.1.1596 oli englantilainen laivakaappari, merenkävijä ja poliitikko, jonka kuningatar Elisabeth I löi ritariksi. Espanjan Filip II:n ”voittamaton armada” tuhottiin 1588 ja ensimmäinen siirtokunta perustettiin Virginiaan Pohjois-Amerikkaan. Drake oli hyvin armelias kaappari joka ei teloittanut vankejaan eikä raiskannut naisia. 1600-luvulla merten herraksi noussut Alankomaat ohitettiin sotien ja 1651 Englannin kaupan tukemiseksi annetun purjehdussäännön avulla. Elisabetin jälkeen valtaistuimelle nousi skotlantilainen Stuart-suku, jonka pyrkimykset itsevaltiuteen aiheuttivat pitkän riidan parlamentin kanssa. Jaakko I (James I) s. 19.6.1566 Edinburghin linnassa, k. 27.3.1625. Oli Englannin, Irlannin ja Skotlannin kuningas. Kutsui itseään Iso-Britannian kuninkaaksi. Hän hyväksyi virallisen raamatun käännöksen, joka tunnetaan nimellä King James Bible. Jaakko I:n jälkeen valtaistuimelle noussut Kaarle I (1625–49) ei kutsunut parlamenttia koolle 12 vuoteen sen 1628 säätämän Petition of Rights -lain vuoksi. Puhjenneessa sisällissodassa 1642–49 kuningas Kaarle I mestattiin 30.1.1649.
Cromwell, Oliver (1599–1658), Englannin tasavallan protektori. Radikaaleihin puritaaneihin kuulunut Cromwell tuli Englannin sisällissodassa 1644 parlamentin ratsuväen komentajaksi, ja hän voitti kuninkaan joukot 1645. Cromwellin puhdistama parlamentti tuomitsi Kaarle I:n kuolemaan 1649 ja julisti tasavallan. Parlamentti hajotettiin 1653, jolloin Cromwellista tuli protektori. Hän piti sotajoukon avulla lujaa puritaanista järjestystä valtakunnassa, mm. kapinaan nousseessa Irlannissa. Cromwellin aikana Englannin asema Euroopassa parani, sillä hän oli taitava valtiomies. Cromwell oli suvaitsevainen juutalaisia ja kveekareita kohtaan. Pian Cromwellin kuoleman jälkeen kuninkuus palautettiin. Cromwell kuoli syyskuun 3 päivä 1658 ja hänen poikansa Richard nimitettiin lordiprotektoriksi 1658. Kuninkuus palautettiin Englantiin kaksi vuotta Cromwellin kuoleman jälkeen ja hänen ruumiinsa kaivettiin haudasta ja ripustettiin hirsipuuhun. K. F. Kivekäs on kirjoittanut kirjan ”Oliver Cromwell” (Otava 1917).
Tunnettu puritaanisaarnaaja John Bunyan syntyi Englannissa Bedfordshiren kreivikunnassa Harrowdenissa 1628. 16 vuotta täytettyään Bunyan joutui armeijaan ja osallistu 1642 elokuussa alkaneeseen sisällissotaan. Pastori John Giffordin työn tuloksena John Bunyan vakuuttui Jumalan lapseudesta ja hänet kastettiin 1653. Kuningas Edvard kuoli vuonna 1553 nousi hänen sisarpuolensa Maria Tudor kuningattareksi. Katolilaisena hän ryhtyi vainoamaan protestantteja ja Englannin uskonpuhdistajiin kuuluneet Latimer ja Ridley poltettiin roviolla kuningattaren luvalla. Toukokuussa 1660 kuningasvalta palaantui ja Bunyan vangittiin ja hän oli vankina 12 vuotta ja vapautui 1672. Mutta vuonna 1675 maassa peruutettiin suvaitsevaisuusjulistus ja Bunyan joutui vankilaan puoleksi vuodeksi ja todennäköisesti silloin kirjoitti tunnetun kirjan Kristityn vaellus, joka ilmestyi 1678 lontoolaisen Nathaniel Ponderin kustantamana..
Kaarle II:n (1660–85) aikana parlamentti sääti katolilaisia vastaan suunnatun Test Actin 1673 ja habeas corpus -lain 1679. Parlamentti teki 1688 vallankumouksen katolista Jaakko II:ta (1685–88) vastaan ja kutsui Vilhelm III:n (1689–1702) hallitsijaksi. Declaration of Rights -asiakirja 1689 sinetöi parlamentin voiton. John Wesley (1703–91), englantilainen pappi. Wesley vihittiin papiksi 1728 Oxfordissa, jossa hän toimi metodisteiksi nimitetyn toveripiirin johtajana. Metodistien liike alkoi varsinaisesti 1739, jolloin John Wesley veljensä Charles Wesleyn (1707–88) kanssa aloitti George Whitefieldin kehotuksesta ulkoilmakokoukset, ja herätyksen saaneet liittyivät yhteisiin seuroihin. Metodistit irtautuivat itsenäiseksi kirkkokunnaksi 1700-luvun lopulla. John Wesley rukoili kerran, kun herätys oli jo hiipumassa, ”Oi Herra, lähetä meille entinen herätys ilman virheitä. Mutta jos niin ei voi tapahtua, lähetä se – kaikkine virheineen. Me tarvitsemme herätyksen.”
Sir Isaac Newton s. 25.12.1642, k. 20.3.1727 oli englantilainen fyysikko, matemaatikko, tähtitieteilijä ja filosofi. Hän loi perustan klassiselle mekaniikalle kirjassaan Philosophiae Naturalis Principia Mathematica vuonna 1687, jossa hän esitti painovoima- ja liikelakinsa. Newton valmistui yliopistosta vuonna 1665. 1690-luvulla Newton kirjoitti kirjoituksia Raamatun tulkinnasta mm. An Historical Account of two Ntable corruptions of Scripture. Vuonna 1701 Newton oli Englannin parlamentin jäsen. Vuonna 1705 Newton lyötiin ritariksi työstään rahapajassa. Newton kuoli Lontoossa ja haudattiin Westminster Abbeyyn.
Kapteeni William Kidd s. 1645 Skotlannissa, k. 23.5.1701 Lontoossa. Laivojen kaappariluvan Kidd Englannin kuninkaalta ja hänellä oli neljä vaikutusvaltaista aatelista jotka rahoitti ja rakennutti Kiddille laivan Adventure Galley. Vuonna 1696 Kidd kävi New Yorkissa, jossa hän asui vaimonsa Sarahin kanssa. New Yorkista hän sai miehistön metsästämään merirosvoja Madagaskarilta. Merirosvojen metsästys ei tuottannut tulosta ja miehistölle oli luvattu osuutta saaliista. Kiddiä pidettiin yleisesti merirosvona ja vuonna 1699 hänen saavuttua Bostoniin, niin kuvernööri vangitsi Kiddin ja lähetti Lontooseen tutkittavaksi. Toukokuussa 1701 Kidd todettiin syylliseksi tykkimies William Mooren murhaan ja viiteen merirosvoukseen. Hänet hirtettiin 23.5.1701 Lontoossa. Vuonna 1707 Englannin ja Skotlannin reaaliunioni merkitsi Ison-Britannian syntyä.
Hannoverin hallitsijasuvun (vuodesta 1714) aikana kehittyi parlamentarismi whigien (myöh. liberaalit) ja toryjen (konservatiivit) kilpaillessa vallasta. 1700-luvun lopulla tekstiiliteollisuudessa alkoi koneistuminen, joka levisi nopeasti myös muille aloille. Espanjan perimyssodassa (1701–13) Iso-Britannia sai Gibraltarin, joka on edelleen brittiläinen kruununsiirtomaa, ja suuressa siirtomaasodassa (seitsenvuotinen sota, 1755–63) Ranskaa vastaan Intian ja Kanadan. Toisaalta se menetti Pohjois-Amerikan vapaussodassa (1775–83) siirtokuntansa, joista muodostui Yhdysvaltain itsenäinen liittovaltio. Britit kuitenkin hankkivat uusia siirtomaita ja vahvistivat merenherruuttaan.
James Cook (s. 27.10.1728, k. 14.2.1779) oli brittiläinen tutkimusmatkailija ja hän kartoitti aiemmin tuntemattomia alueita muun muassa Uuden Seelannin rannikon ja Australian itärannikon. Cookin saavutukset perustuvat hyvään merimiestaitoon, erinomaiseen kartoittamiskykyyn ja poikkeukselliseen rohkeuden yhdistelmään. Ensimmäisellä matkalla 1768–71 hän otti Australian itärannikon Ison-Britannian omistukseen. Vuosina 1772–75 hän ensimmäisenä kiersi maapallon lännestä itään purjehtien. Kolmannella retkellä 1776–79 Cook löysi mm. Havaijisaaret ja jatkoi Beringinsalmeen. Hän sai surmansa paluumatkalla kahakassa Havaijissa. Cook aloitti järjestelmällisen valtamerten tutkimuksen. Matkojen jälkeen Cookin päiväkirjat julkaistiin ja niistä tuli hyvin suosittuja. Horatio Nelson (1758–1805), varakreivi, Brontën herttua, englantilainen sotilas, amiraali. Nelson, joka oli taisteluissa menettänyt oikean kätensä ja silmänsä, tuhosi 1798 Abukirin luona Napoleonin Egyptin-retken laivaston. Hän kaatui Trafalgarin meritaistelussa 1805. Tässä taistelussa saavutettu voitto turvasi Isolle-Britannialle merten herruuden.
Sir Walter Scott (1771-1832) Skotlantilainen kirjailija, joka runoili, toimi kääntäjänä ja oli opiskellut lakimieheksi. Vuonna 1820 hän julkaisi historiallisen romaanin Ivanhoe, jossa kerrotaan mm. englannin juutalaisista. Ivanhoe on WSOY:n toimesta julkaistu myös Suomeksi. Sir Walter Scottia pidetään historiallisen romaanin perustajana. Omien sanojensa mukaan hän pyrki kirjassaan Waverley (1814) välittämään tuleville sukupolville jonkinlaisen käsityksen sen esi-isien tavoista ja menneistä ajattelu- ja tuntemistavoista, jotka olivat yhteydessä silloisiin historiallisiin oloihin. Romaaninsa kirjoittamisen aikoihin hänen kotiseutunsa Skotlanti oli kokenut rajuja historiallisia muutoksia, joiden myötä ihmiset olivat menettäneet kosketuksensa esi-isien tapoihin.
Hän oli kiinnostunut kuvaamaan ihmisten luonteita ja intohimoja oman aikansa lakien ja tapojen värittämänä. Walter Scottin kirjassa ”Kenilworth” Otava 1912 kertoo erään jaarlin niin kutsutusta vaimosta, jonka seurassa hän ei voi julkisesti näyttäytyä, vaan vain salassa metsätilallaan kohdella häntä kreivittärenä. Kirja on luettavissa englannin kielellä http://www.gutenberg.org/etext/1606 Vuosina 1793–1815 maa oli miltei yhtämittaisesti sodassa ensin vallankumouksellisia, sitten Napoleonin Ranskaa vastaan. Amiraali Nelsonin voitot Ranskan laivastosta sinetöivät Ison-Britannian merten ylivallan, jota Napoleonin mannermaasulkukaan ei pystynyt murtamaan. Britit vaikuttivat ratkaisevasti myös Napoleonin kukistumiseen Waterloon taistelussa 1815. Wienin kongressi tunnusti 1815 Ison-Britannian suorittaman Kapmaan ja Ceylonin valloituksen.
John Newton syntyi 24.7.1725 Lontoossa. John Newton, jonka isä purjehti merikapteenina Välimerellä. Äiti piti Johnista kotona Englannissa hyvää huolta. Äiti sairasti, mutta yritti opettaa lapselleen kaikkea, mikä elämässä on tärkeää: lukemista, lauluja, Raamattua. Kun John oli seitsemän vuoden ikäinen, äiti kuoli. Isä meni uuteen avioliittoon. Sen jälkeen John sai olla paljon oman onnensa nojassa. Hän kuljeskeli päivät kaupungilla ja oppi kaikenlaista pahaa. Mutta 11-vuotiaana John pääsi isän kanssa merille. Muutaman vuoden kuluttua isä jätti pojan Espanjaan ystävänsä huostaan. John hoiti kuitenkin tehtävänsä huonosti ja siksi hän pakeni merille, nyt ilman isää. John kohtasi elämässä kaikenlaista. Hän sai huonoja vaikutteita ja tunsi olonsa ahdistuneeksi. Hän työskenteli mm. Guinea-nimisellä aluksella, joka kuljetti orjia Afrikasta Länsi-Intiaan. John oli itsekin lähes orjan asemassa. Tästä elämänvaiheesta hän myöhemmin kirjoitti näin: ”Jospa olisitte nähneet minut, kun minä masentuneena ja yksinäisenä yön hiljaisuudessa kävelin meren rantaan pesemään ainoaa paitaani pannakseni sen jälleen päälleni, jotta se nukkuessani kuivuisi. Kunpa olisitte nähneet minut, kurjan. Kun joku vene tuli saarelle, jossa olin, häpeäntunne pakotti minut usein piiloutumaan vieraiden katseilta. Ja jos olisitte tunteneet minun käyttäytymiseni, minun väärät periaatteeni ja minun sydämeni, joka oli vielä mustempi kuin ulkonainen elämäni, kuinka vähän olisitte voineet aavistaa, että minut oli tarkoitettu Luojan erityisen huolenpidon ja Jumalan hyvyyden kohteeksi.”
Tänäkin päivänä orjuus mitä erilaisimmissa muodoissa on todellisuutta niin kuin Gary A. Haugen ja Gregg Hunter ”Viattomina vietellyt (hyväksikäytettyjen lasten tie vapauteen)” Kuva ja Sana 2006 www.ijm.org kirjasta sen voi lukea. Orjuudella yleensä tarkoitetaan alistussuhdetta, jossa orja elää alistettuna toisen henkilön valtaan, vailla itseensä ja elämäänsä liittyviä oikeuksia. Sotien ja ryöstöretkien yhteydessä saatiin orjia. Orjia saatiin myös rikoksiin syyllistyneistä ja velkaantumisen seurauksena. Orjan kuuluessa isännälleen omaisuutena, niin orjien lapset olivat myös isännälleen kuuluvia orjia. Orjia ostettiin ja myytiin. Erityisesti ihmisarvoa alentavaa orjuutta on ilotaloissa, haaremeissa tai yksityisten omistajien mielivallan sanelemissa tehtävissä oleminen. Nykyajan orjuudesta on mielenkiintoinen kirja nimeltä ”Orja, kaapatun tytön tie Sudanista Lontooseen”, jonka ovat kirjoittaneet Mende Nazer ja Damien Lewis Otava 2005. Noina kurjina vuosina John Newton alkoi opiskella. Matematiikan tehtäviä hän piirsi tikulla hiekkaan. Opiskeluun häntä kannusti myös erään mukavan Mary Catlett -nimisen tytön tapaaminen. John avioitui Mary Catlettin kanssa 1750. John sai yhteyden isäänsä kirjeitse. Isä lähetti pojalle rahaa ja John pääsi matkustamaan takaisin Englantiin ryhtyäkseen toden teolla opiskelemaan. Laivassa John sai käteensä Tuomas Kempiläinen kirjan ”Kristuksen seuraamisesta”. John innostui kirjasta. Hän alkoi kysellä, miten hänkin voisi seurata Jeesusta. Pahaksi onneksi laiva joutui myrskyyn. Toista vuorokautta tapeltiin aaltoja vastaan. John kohtasi sinä yönä Jumalan ja päätti aloittaa uuden elämän. Englantiin saapuminen merkitsi Johnille sitä, että hän opiskeli papiksi ja ryhtyi seurakuntatyöhön. Tämä mies, John Newton, kirjoitti virsikirjamme uudenvuodenvirren ”On Jeesus nimi ihanin”. John Newton kuoli Lontossa 21.12.1807.
Benjamin Disraeli (1804–81), Beaconsfieldin jaarli, englantilainen valtiomies ja kirjailija. Kuningatar Viktorian erityistä arvostusta nauttinut Disraeli oli pääministerinä 1868 ja 1874–80. Hän laajensi ja vahvisti Ison-Britannian siirtomaavaltaa ja järjesti Berliinin kongressissa 1878 Balkanin asiat maansa etujen mukaisesti. Hänen romaaneistaan on suomennettu Alroy.
David Livingstone s. 19.3.1813 Skotlannissa, k. 4.5.1873 Sambiassa oli Skotlantilainen lääkäri joka tuli tunnetuksi tutkimusmatkailijana. Livingstone on haudattu Westminster Abbey kirkkoon Lontooseen. William Booth (1829-1912) oli Pelastusarmeijan perustaja. William tuli 15-vuotiaana kääntymykseen ja liittyi metodisteihin. Kotikaupungissaan Nottinghamissa hän oli nähnyt köyhien sukankutojien hädänalaisen aseman. Hän otti tunnuslauseekseen pelastettu pelastamaan. Evankeliumin julistusta hän harjoitti rinnan avustustoiminnan kanssa. Vuonna 1846 hänestä tuli metodistisaarnaaja ja pappi hänestä tuli 1853. Räikeiltä tuntuvat käännytyskeinot herättivät vastustusta ja hän erosi metodeista ja perusti 1865 vaimonsa Catherinen kanssa Itä-Lontoon köyhälistökortteliin vapaan Itä-Lontoon kristillisen lähetyksen. Tarkoituksena oli sotilaalliseen tapaan järjestettynä laitoksena tehdä työtä sekä sielun että ruumiin kurjuuden poistamiseksi. Katso lisää http://www1.salvationarmy.org/ihq/www_sa.nsf
Aapeli Saarisalo ”Aurora Karamzin ja hänen aikansa” (WSOY 1972), josta lainaus sivulta 19: ”Lordi Radstock, oikealta nimeltään Granville Augustus William Waldegrave syntyi 1.4.1833 vara-amiraali, lordi Radstockin ainoana poikana. Hänen äitinsä oli Englannin pankin johtajan tytär. Äidinäiti oli syntyisin vanhasta ranskalaisesta hugenottiperheestä ja oli jäänyt nuorena leskeksi neljän lapsensa kanssa. Radstockin äidinäiti käytti perimäänsä suurta omaisuutta vainottujen Ranskan evankelisten ja Saksan luterilaisen sekä Lontoon ja Dublinin köyhien hyväksi ja Intian, Siperian ja Kiinan lähetystyöhön. Hän vietti lukemattomia öitä valvoen sairaiden ja kuolevien parissa. Hän koetti myös antaa lohdutusta kuolemaan tuomituille rikollisille. Tällaisessa evankelisessa ilmapiirissä lordi Radstock kasvoi moraalisesti puhtaaksi nuorukaiseksi… Radstock antautui upseerin uralle, joutui mukaan Krimin sotaan ja sairastui rintamalla vakavasti kuumeeseen. Hän luuli jo viimeisen hetkensä tulleen, mutta hän ei ollut valmis lähtemään ja pyysi Jumalalta vielä toipumista. Hänen rukouksensa kuultiin, ja siitä asti hän katsoi päässeensä henkilökohtaiseen pelastuksen tuntemiseen. Kun Radstock palasi sodasta, hän alkoi uhrata aikansa vierailuihin eräässä suuressa sairaalassa, missä hän luki Raamattua sairaille ja kuoleville. Sairaalaan tuotiin muun muassa Manilasta kotoisin oleva alkuasukaspotilas, joka ei osannut sanaakaan englantia ja jonka silmät kertoivat vihasta ja kurjuudesta. Hän näytti luotaantyöntävältä, koska hänen kasvojansa jäyti syöpä. Lordi Rastock ei osannut puhua hänen kanssaan espanjaa, mutta päätti kuitenkin lukea hänelle espanjankielistä Raamattua ja tarkkailla samalla hänen ilmeitään. Radstock luki raamatunkohtia uudestaan ja uudestaan muutaman viikon ajan. Potilaan katkerat ilmeet lientyivät, ja sairaanhoitajatkin huomasivat, miten hänen vihamielinen käytöksensä muuttui lempeäksi. Pian tämän muutoksen jälkeen hän kuoli… Lordi Radstock tuli 1860-luvulla sen suuren herätyksen keskushenkilöksi, joka levisi koko Englantiin, Skotlantiin ja myöhemmin mannermaalle. Hänelle tuli läheiseksi jo varhaisemmin alkanut Plymouth-veljien herätysliike, joka toimi epävirallisena seurakuntayhteytenä sekä valtiokirkon että vapaakirkollisten välillä. Pian lordi Radstock tuli tunnetuksi myös uskolla parantamisen julistajana… Vuonna 1864 Radstock perusti suuren siirtolaiskodin Lontooseen Venäjältä, Saksasta ja Skandinaviasta tulevia siirtolaisia varten, jotka joutuivat vaikeisiin oloihin, kun heitä vastaanottaneet asiamiehet sijoittivat heidät huonoihin asuntoihin. Kieltä taitamattomina siirtolaiset vajosivat useasti juopotteluun ja epäsiveelliseen elämään. Radstock osti vanhan suuren lähellä rautatieasemaa ja satamaa olevan hotellin ja sisusti sen tarkoitukseen sopivaksi. Vuosien kuluessa noin satatuhatta siirtolaista kulki tämän kodin kautta Amerikkaan. Monet heistä saivat pysyvän hengellisen siunauksen.”
Charles Chaplinin kirjaa ”Oma elämäkertani” (WSOY 2000), jossa hän kertoo mm. lapsuudestaan ja äidistään, joka vei lapset aina sunnuntaisin Lontoon Christ Curchiin ja kertoi lapsilleen elävästi Jeesuksesta, niin että Charles Chaplin muistaa sen vielä vanhoilla päivillään. Lainaus tästä kirjasta alkaen sivulta 270, jossa Charles Chaplin keskustelee äitinsä kanssa ennen hänen kuolemaansa ja sen jälkeen Charlesin mietteitä äitinsä kuoleman jälkeen: ”Hän mietti (Charlesin äiti). ’Jospa olisit antanut lahjasi palvelemaan Herraa – ajattele kaikkia niitä sieluja joita olisit voinut pelastaa.’ … En voi uskoa, että olemassaolomme täällä on tarkoitukseton ja satunnainen, kuten tiedemiehet väittävät. Elämä ja kuolema ovat liian tarkoituksellisia, liian peruuttamattomia ollakseen sattumanvaraisia. Elämän ja kuoleman sattumanvaraisuus – nero sortuu parhaimmassa luomisvireessään, maailmaa järkyttävät onnettomuudet, maanjäristykset, tuhotulvat ja -palot – voivat näyttää tarkoituksettomilta ja turhilta. Mutta jo se tosiseikka, että tällaista tapahtuu, on todistuksena tietystä tarkoituksesta ja päämäärästä, joka on meidän kolmiulotteisen käsityskykymme saavuttamattomissa… En ole uskonnollinen dogmaattisessa mielessä. Ajattelen kuten Macaulay, joka kirjoitti, että samoista uskonnollisista asioista väiteltiin jo 16:nnella vuosisadalla ja samoin filosofisin oivalluksin kuin nykyaikanakin; mutta huolimatta lisääntyneestä tiedosta ja tieteellisestä kehityksestä, ei kukaan filosofi, menneisyydessä tai nykyisyydessä ole kyennyt tuomaan lisävalaistusta tähän asiaan… Vanhentuessani olen yhä enemmän alkanut miettiä uskoa. Me elämme uskosta enemmän kuin aavistammekaan ja me saavutamme uskon kautta enemmän kuin tajuammekaan. Usko on luullakseni jokaisen idean edelläkävijä. Ilman uskoa ei olisi voitu kehitellä hypoteesejä tai teorioita, luonnontieteellisiä enempää kuin matemaattisiakaan. Usko on järkemme jatke, sisäänpäin kääntynyt voima. Uskon kieltäminen on itsensä kieltämistä, sen hengen kieltämistä, joka saa kaikki luovat voimamme liikkeelle. Uskoni on usko tuntemattomaan, kaikkeen siihen mitä emme ymmärrä järjellämme; uskon että kaiken ymmärtämisemme takana on toisten ulottovuuksien yksinkertainen totuus, sekä että tuntemattoman piirissä on määrätön varasto voimaa, jonka voi saavuttaa vain uskon avulla. Sillä usko on kaikkien saavutusten alku.”
Biritannian ja Englannin nykyisyydestä jotakin
Tieteen Kuvalehdessä 8/2011 ”Arkistojen uumenista, Sananjulistus vaihtui matkailubisnekseen”, kerrotaan brittiäisestä baptistipastorista Thomas Cookista, joka järjesti vuonna 1841 maailman ensimmäisen valmismatkaretken Leicesteristä 20 kilometrin päässä olevaan Loughboroughiin. Tälle raittiusseuram matkalle osallistui 570 henkilöä. Pakettimatka oli maksanut yhden sillingin, johon silloin sisältyi edestakainen junamatka seisomapaikalla, evästarjoilu ja viihdyke, joka tarkoitti mukaan lähteneen torvisoittokunnan esittämää musiikkia. Menestyksekkään matkan kannustamana Cook innostui tarjoamaan retkiä muuallekin Englantiin. Cookilta hankki valmismatkan 150 000 ihmiselle Lontoon ensimmäiseen maailmannäyttelyyn. Tämän jälkeen Cook ryhtyi järjestämään kiertomatkoja Euroopassa, Afrikassa ja Amerikassa. Osalla matkoista hän itse toimi oppaana. Vuonna 1872 Cook organisoi ensimmäisen maailmanympäripurjehduksen. Kymmenhenkinen seurue lähti Liverpoolista. Cook lähetti matkan varrelta viestejä The Times –lehdelle, jonka lukijat saivat tietää maailman tapahtumista Cookin kertomana. Cook kuoli 1892 ja jätti jälkeensä kansainvälisen menestyvän matkatoimiston, joka toimii vieläkin.
Smith Wigglesworth s. 8.6.1859 Yorkshiressä Englannissa, k. 1947. Tuli uskoon 1867 Menstonin metodistikirkossa. Muutti Bradfordiin ja tutustui Pelastusarmeijaan ja Plymouthin veljiin. Työskenteli köyhien lasten parissa Liverpoolissa pitämällä heille evankelioimiskokouksia ja ruokkimalla heitä. Keski-ikään asti Smith Wigglesworth avusti saarnaavaa vaimoaan putkimiehen töiden ohella, mutta saatuaan Pyhän Hengen kasteen, niin hän jätti putkimiehen työnsä ja lähti matkustelemaan. Näillä matkoillaan hän saarnasi niin, että ihmeet ja merkit seurasivat hänen julistustaan. Wigglesworthin vaimo Mary Jane ”Polly” Featherstone kuoli ennenaikaisesti 1913. Smith Wigglesworthin kirjoja on julkaistu Suomeksi ”Voima palvella” Kristillinen kirja- ja musiikkikustannus 2003 ja ”Pyhän Hengen voitelu” Kristillinen kirja- ja musiikkikustannus 2004, josta tämä lainaus: ”’Jos Raamattu sanoo jotakin,’ oli Wigglesworthilla tapana sanoa, ’silloin se pitää paikkansa; sitä ei enää tarvitse rukoilla; se on vain otettava vastaan ja toimittava sen mukaan. Jos emme toimi uskon mukaan, menetämme siunauksemme. Usko kasvaa toiminnan seurauksena, sen perusteella, että käytämme sitä mitä meillä on ja minkä oikeaksi tiedämme. Sinun elämäsi täytyy edetä uskosta uskoon.’”
Ensimmäisen maailmansodan jälkeen huhtikuussa 1921 matkusti Wigglesworth Tukholmaan entisen babtistipastori Lewi Pethruksen kutsumana, mutta Tukholman viranomaiset pidättivät Wigglesworthin, koska hän laski kätensä sairaiden päälle rukousjonoissa. Wigglesworth vapautettiin, mutta Pethrusta kuulusteltiin sen mahdollisuuden johdosta, että Wigglesworth olisi käyttänyt hypnoosia. Wigglesworth oli kolme viikkoa Tukholmassa enimmäkseen NMKY:n auditoriossa. Lehdistö hyökkäsi häntä vastaan ja uskonnolliset johtajat arvostelivat ankarasti Wigglesworthin kokouksia. Eniten heitä närkästytti sairaiden puolesta rukoileminen julkisesti.
Roberts Liardonin kirjassa ”Hengen huuto” kerrotaan näin: ”Minä tunsin saaneeni valtavan ilmestyksen, kun ensimmäisen kerran tajusin, että Jumalan tarkoitus on että jokaista uudestisyntynyttä vauvaa Kristuksessa pitää sanoa pyhäksi, sillä hänet oli kutsuttu pimeydestä valkeuteen, saatanan vallasta Jumalan luo ja erotettu Hänelle , koska hän oli ymmärtänyt, että Jeesus on Jumalan Poika”. Kotisivu www.smithwigglesworth.com Rees Howells syntyi 10.10.1879 Brynammanin kaivoskylässä Etelä-Walesissa. Norman Grubb kertoo kirjassaan ”Esirukoilija Rees Howells, kertomus Jumalalle eletystä elämästä” (Kristillinen Kirja- ja Musiikki Kustannus Pietarsaari 2004 www.kkjmk.net) kuinka vähäpätöisestä hiilikaivostyöläisestä tuli suuri esirukoilija ja kristillinen vaikuttaja, pastori ja lähetystyöntekijä.
Barry Miles ”Paul McCartney – Eilinen” (Kustannus Oy Jalava 2002), josta lainaus sivulta 24: ”Britanniassa kuusikymmentäluvun vallankumouksellisuuden voidaan katsoa johtuvan kolmesta syystä: ilmaisesta koulutuksesta, vapaasta pääsystä taidekouluihin ja sodanjälkeisestä talouden nousukaudesta. Taidekouluihin pääsemiseksi tarvittiin vain kansiollinen riittävän tasokkaita töitä, joilla rehtori saatiin vakuuttuneeksi siitä, että kyseinen oppilas hyötyisi neljän vuoden maalausopinnoista – ja valtio maksaisi opetuksen! Aivan kuten Simon ja Howard Horne kirjoittivat teoksessaan Welcome to Bohemia!: ’Taidekoulut olivat Britannian koulutusjärjestelmän särö, tila, jossa sekä keski- että työväenluokkaiset nuoret torjuivat niin menneisyyden kuin tulevaisuudenkin ja elivät, vaikkakin vain lyhyen aikaa, kulttuurisen vapauden kuvitelmaa.’ Taidekoulut tuottivat vain muutamia kuvataiteilijoita, mutta sen sijaan loistavia muotisuunnittelijoita ja laumoittain rockartisteja, jotka varmistivat, että brittiläinen rock antoi maapallon kevyelle musiikille suunnan yli kymmeneksi vuodeksi: Eric Clapton, David Bowie, Pete Townshend, kaikki Pink Floydin jäsenet, Keith Richards, Ron Wood, Kinksien Ray ja Dave Davies, Jeff Beck ja Erick Burdon, nimetäkseni vain kaikkein tunnetuimmat. Beatlesien saapuessa Hampuriin vuonna 1960 kaksi heistä oli yhä kirjoilla Liverpoolin taidekoulussa… Huolimatta siitä, kuinka kehno opiskelija John Lennon oli, hän kuitenkin oli taideopiskelija, eikä rekkakuski kuten Elvis Presley.”
Kaupunkeja Britanniassa
Lontoo
Lontoo sijaitsee Thames-joen suussa ja on perustettu Roomalaisten toimesta vuonna 43. Nykyisen Cityn paikalla oli sotilasleiri, josta myöhemmin muodostui linnoitettu kaupunki Londinium. Siitä on vieläkin jäljellä 100-luvulta olevien muurien jäännöksiä. Hallinnollisesti Lontoon alueeseen kuuluu 32 kaupunkia ja tätä aluetta kutsutaan Lontoon seuduksi The London Region). Vilhelm Valloittaja julisti Lontoon Englannin pääkaupungiksi vuonna 1066. Hän antoi kaupungille vapaakirjan ja perusti Towerin linnan. Asutus levisi jo varhain Westminsteriin, josta tuli hallinnollinen keskus kaupankäynnin keskittyessä Lontoon nykyiseen Cityyn. Keskiajalla Lontoossa oli yksi hansan tärkeimmistä konttoreista. Kun meriliikenne 1500-luvulla siirtyi Atlantille, tuli Lontoosta maailmankaupan keskus.
Rutto vieraili Lontoossa useaan otteeseen 1600-luvulla. Vuonna 1666 Lontoossa oli suurpalo, joka tuhosi suuren osan kaupunkia. Kaupungin uudelleenrakennus kesti yli 10 vuotta.
Nottingham
Saksit perustivat Nottinghamin kaupungin Trentjoen varteen 600-luvulla. 800-luvulla alueen valloittivat tanskalaiset viikingit. Vilhelm Valloittaja määräsi Hastingsin taistelun jälkeen jokivarteen rakennettavaksi linnoituksen. Legenda Robin Hoodista 1100-luvulla eläneestä lainsuojattomasta yhdistetään Nottinghamiin ja Serwoodin metsään. Englannin sisällissota alkoi Nottinghamista 1642. YorkYork on perustettu vuonna 71 ja se oli Rooman vallan aikana Pohjois-Englannin hallinnon keskus. Keisari Septinius Severus kuoli Yorkissa 211. Viikingit valloittivat Yorkin kaupungin vuonna 866 ja kutsuivat kaupunkia Jorvikiksi. Englannin kuninkaan hovi sijaitsi ajoittain Yorkissa.
Kirjallisuus:
Dudley Delffs ”Elisabet II – Usko, voima ja luottamus” (Perussanoma 2023)
Robert Verkaik ”Miten tavallisesta lontoolaispojasta tuli Isisin pyöveli” (Minerva 2017)
Hannu Leinonen, Eino Lyytinen ”Iso-Britannia – imperiumista Euroopan reunalle ”Painatuskeskus 1993)
Francis Coleman ”Iso-Britannia – maa ja sen kansa” (Ruutu 1982)
Andrew Morton ”Diana – Hänen tarinansa – hänen elämänsä” (WSOY 1997)
Eeva Lennon ”Eeva Lennon, Lontoo” (Karisto Oy 2018)
John Mole ”Tiedä tavat – Mitä menestyvän liikemiehen tulee tietää EY-maiden oloista ja kulttuurista” (WSOY 1991)
Opinnäytetyöt:
Emmi Aspholm ”BREXITIN VAIKUTUKSET MAAHANTUONTIIN” (Hämeen ammattikorkeakoulu 2022)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/750824/Aspholm_Emmi.pdf?sequence=2&isAllowed=y
TONI RÄSÄNEN ”TIETOINTENSIIVISEN ASIANTUNTIJAPALVELUYRITYKSEN KANSAINVÄLISTYMISEN HAASTEIDEN TUNNISTAMINEN – ISO-BRITANNIAN MARKKINAT” (Lappeenranta University of Technology, Kandidaatintyö 2014)
https://lutpub.lut.fi/bitstream/handle/10024/103101/Kandidaatintyo_Rasanen.pdf?sequence=2&isAllowed=y
Tiina Sulku ”SENIORIKYSELY Tutkimus Lontoon suomalaiselle merimieskirkolle seniorityön kehittämiseksi” (Opinnäytetyö, kevät 2015 Diakonia-ammattikorkeakoulu Sosiaalialan koulutusohjelma Kristillisen lapsi- ja nuorisotyön suuntautumisvaihtoehto Sosionomi (AMK) + kirkon nuorisotyönohjaajan virkakelpoisuus)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/93850/Tiina_Sulku.pdf;jsessionid=1DD0716179E5DDC78D9BE5F5E9D50C09?sequence=1
Pentti Mattila 