Kuuba

Tapasin Kuubassa maatalousprojektiin osallistuneen henkilön, joka kertoi, että Kuubassa on toivoton tilanne maan ruokahuollossa. Suomi-Kuuba-Seuran kotisuilla kerrotaan vaikeasta ruokakriisistä Kuubassa: ”Kuuba tuo 70 prosenttia ruoastaan ​​ja maan saamat valuuttatulot ovat laskeneet johtuen Trumpin rahalähetyksiin kohdistuvista pakotteista ja COVID-19-pandemiasta, joka on lopettanut turismin. Elintarvikkeiden maailmanmarkkinahintojen nousu on pahentanut jo ennestään epävarmaa tilannetta, mikä on aiheuttanut vakavia puutteita ja humanitaarisen kriisin uhan.”

Tuli mieleen, että pitäisikö Kuubankin muiden sosialistimaiden mallin mukaan palata normaaliin ja perinteiseen yhteiskuntamuotoon, jotta yritteliäisyyden kautta ratkeaisi tämän kaltaiset ongelmat, joissa ovat olleet ilmeisesti jo koko olemassaolon ajan.

Ben Rhodes ”Obaman Valkoisessa talossa – Presidentin neuvonantajan muistelmat” (Minerva 2019), josta lainaus sivulta 357: ”Omalla tehtävälistallani oli edelleen Kuuba ja tässä vaiheessa ennen kaikkea matka, jonka Obama tekisi Havannaan vuonna 2016 – ensimmäinen Yhdysvaltain presidenttinä sitten Calvin Coolidgen. Kuluneen vuoden aikana olin käsittänyt, että työni Kuubassa oli vielä aivan kesken. Me halusimme edistää amerikkalaisten matkustus- ja kaupankäyntimahdollisuuksia ja Kuuban uudistuksia niin paljon kuin mahdollista. Kuubalaiset puolestaan halusivat Obaman kahden viimeisen virkavuoden aikana lujittaa mahdollisimman paljon kahdenvälisiä suhteitamme… Kuuba näytti kahden kerroksen yhteiskunnalta – pieni ydinjoukko piti kiinni vallankumouksen perinnöstä, Fidelistä kertovista tarinoistaan; enemmistö taas koostui miljoonista ihmisistä, joiden mahdollisuudet olivat täysin riippuvaisia politiikasta – hallituksesta, joka keskittyi pitämään kiinni vallastaan, ja Yhdysvaltain toimenpiteistä, jotka eristivät heidät muusta maailmasta. Nyt yritimme puhaltaa uutta elämää Kuubaan avaamalla ovia ulkomaailmaan… Me halusimme Kuuban laajentavan ensiaskeleitaan ottavaa yksityistä sektoria. Halusimme Kuuban uudistavan talouttaan, sallivan ulkomaisten yritysten palkata kuubalaisia ilman välikäsiä ja kohtelevan mielenosoittajia maltillisemmin. Aloin nauttia tästä roolista, ystävällisesti mutta sinnikkäästä suostuttelusta.”

Matkustettaessa Kuubaan

Kuuban virallinen valuutta on peso (CUC). Kuuban pesoja voi käyttää vain Kuubassa, maan rajojen ulkopuolella ne muuttuvat arvottomiksi. USA:n dollareita vaihdettaessa on maksettava hyvin korkea vaihtopalkkio. Luottokorttien käyttäminen voi olla hankalaa.  Suomen kansalaisella tulee olla Kuuban matkustettaessa viisumi. Viisumi on voimassa 90 päivää.  Kuubaan vaaditaan myös D’Viajeros maahantulokaavake, jonka voi täyttää aikaisintaan 48 tuntia ennen maahan saapumista.

Kuuban historiaa

Kristoffer Kolumbus purjehti Kuuban saarelle ensimmäisenä eurooppalaisena 1492. Sitä ennen saarta asuttivat arawakki ja taino-intiaanit, jotka espanjalaisten oli helppo kukistaa 1510-luvulla. Sebastián de Ocampo purjehti saaren ympäri 1508. Kolme vuotta myöhemmin Diego Velázquez de Cuéllar valloitti Kuuban. Hän perusti muun muassa 1514–1515 Santiago de Cuban ja Havannan. Sairaudet ja itsemurhat hävittivät intiaanipopulaation, eurooppalaiset tuottivat Afrikasta lisää orjia työskentelemään sokeriruokoviljelmille. Tupakka- ja sokeriteollisuus nostivat Kuuban 1800-luvulla yhdeksi maailman arvokkaimmista siirtomaista, josta espanjalaiset eivät halunneet luopua, ja jonka britit, ranskalaiset ja amerikkalaiset yrittivät saada itselleen. Englantilaiset onnistuivat valloittamaan Kuuban 11 kuukaudeksi itselleen, mutta Pariisin rauha vuonna 1763 sisälsi vaihtokaupan, jossa Espanja sai Kuuban takaisin luovuttaessaan Britannialle Floridan, joten Espanjan hallinto Kuubassa jatkui. Itsenäistymishalut voimistuivat sodaksi, jota käytiin kymmenen vuotta (1868–78). Se päättyi Espanjan voittoon, mutta kohotti kansallistunnetta ja lakkautti orjuuden. Seuraavan aseellisen kapinan voimahahmoja oli lehtimies, kirjailija ja lakimies José Marti, joka palasi maanpaosta Kuubaan vuonna 1895 käynnistämään itsenäisyystaistelun kenraali Maximo Gómezin kanssa. Marti kaatui runsaan kuukauden kuluttua eikä tämäkään yritys johtanut itsenäisyyteen. José Martí on Kuuban suurimpia kansallissankareita.  Kuuba itsenäistyi vuonna 1902, mutta niin talous kuin politiikkakin oli tiukasti Yhdysvaltojen ohjaksissa. Yhdysvaltojen valta oli kirjattu jopa perustuslakiin, mikä johti Guantanamo Bayn laivastotukikohdan perustamiseen vuonna 1903. Kuubalaisilla oli vaihtoehtoina joko hyväksyä perustuslaki tai joutua kokonaan miehitetyiksi. Seurasi sarja nukkehallituksia ja diktaattoreita. Korruptio kukoisti, mustaihoisia syrjittiin. Amerikkalaiset yhtiöt omistivat kaksi kolmasosaa maan viljelymaasta ja lähes kaikki kaivokset. Yleislakko vuonna 1933 syöksi presidentti Machadon vallasta nostaen armeijan kersantti Fulgencio Batistan johtoon. Aluksi hän kätkeytyi nukkepresidenttien taakse, mutta vuonna 1940 hänet valittiin vaaleilla maan presidentiksi. Neljän vuoden kuluttua, jälleen vapaissa vaaleissa, Batistan ehdokas hävisi. Hän yritti paluuta, mutta teki varmuuden vuoksi vallankaappauksen kolme kuukautta ennen vuoden 1952 vaaleja. Vaalien peruuntuminen esti erään korruptiota vastustavan Ortodoxo-puolueen kandidaatin lähes varman valinnan parlamenttiin. Ehdokas oli 25-vuotias oikeustieteen tohtori ja asianajaja Fidel Castro. Yhdysvallat tunnusti Batistan hallituksen. Castro syytti Batistaa vuoden 1940 perustuslain rikkomisesta ja yritti nostaa oikeusjutun Batistaa vastaan, mutta hänen kannettaan ei otettu edes käsiteltäväksi.

Kuuban alkuperäisväestö kuoli miltei sukupuuttoon eurooppalaisten saapuessa 1500-luvulla. Saaresta tuli espanjalainen siirtomaa. Orjia tuotiin Afrikasta työskentelemään sokeri- ja kahviviljelmillä. Kuuba itsenäistyi Espanjasta vuonna 1902. Fidel Castron johtaman vallankumouksen voitosta vuonna 1959 lähtien maata hallitsee kommunistinen puolue. Valtio on edistynyt paljon erityisesti koulutuksen, terveydenhuollon, sosiaalipalvelujen sekä maatalous- ja teollisuustuotannon aloilla. Kylmän sodan aikana Kuubaa tuki Neuvostoliitto, kun taas USA asetti taloudellisen saarron, joka on edelleen voimassa. Kuuban kristinusko on ollut hallituksen tiukan valvonnan ja uskonnonvastaisten toimenpiteiden kohteena, ja kirkot menettivät monia jäseniä vallankumouksen jälkeen. 1990-luvulla Kuuban hallitus alkoi sallia kirkoille enemmän vapautta. Sen jälkeen on tapahtunut huomattava herätys sekä kristittyjen yhteisöjen elämässä että lukumääräisesti. Helluntailainen/karismaattinen liike on tunkeutunut voimakkaasti. Noin 50 prosenttia ei-katolisista kristityistä on helluntailaisia. Katolinen kirkko on myös uudistumassa. (Lähde: https://www.oikoumene.org/countries/cuba)

Pekka Valtonen ”Karibian historia” (Gaudeamus 2007), josta lainaus sivulta 239: ”Kaksi tuotetta ovat näytelleet merkittävää osaa Kuuban historiassa viimeiset neljäsataa vuotta: tupakka ja sokeri. Vielä 1500-luvulla Kuubassa tuotettiin lähinnä karjaa ja sen oheistuotteita kuten nahkoja, mutta kun tupakkaa alettiin kuluttaa Euroopassa yhä enemmän, saari omistautui tupakantuotannolle. Tupakka oli 1700-luvulle tultaessa jo syrjäyttänyt muut tuotteet. Espanjan kruunu haistoi siinä mahdollisuuden lisätä tulojaan, ja vuodesta 1717 alkaen kruunulla oli monopoli tupakkaan… Virkakoneisto Kuubassa pysyi alimpia portaita luun ottamatta Espanjassa syntyneiden eli peninsulaarien käsissä. Erilliset siirtomaalait sentään lakkautettiin vuonna 1882, ja voimaan tulivat yleisespanjalaiset laita. Tämä tyydytti sekä espanjalaisten kanssa tasa-arvoista asemaa hakevia kreoleja että Espanjan ja Kuuban yhtenäisyyttä kannattavia perustuslaillisia… Itsenäisyyssodasta oli näin tullut yhtäkkiä Yhdysvaltain ja Espanjan välinen sota. Espanja yritti saada kapinalliset puolelleen yhdysvaltalaisia vastaan, mutta Máximo Gómez ja Calixto Garcia kieltäytyivät… Aselepo astui voimaan elokuussa 1898, ja joulukuussa maat solmivat rauhan Pariisissa… Rauhansopimus lakkautti kaiken Espanjan vallan Kuubassa. Yhdysvallat oli valloittanut samassa sodassa myös Puerto Ricon, ja niin päättyi eurooppalaisen valloituksen maanosassa aloittaneen Espanjan 406 vuotta kestänyt läsnäolo Karibialla… Yhdysvallat perusti Kuubaan sotilashallinnon, joka otti hoitaakseen espanjalaisten tyhjäksi jättämän julkishallinnon ja maan jälleenrakennuksen… Santeria on vodoun tapaan uskonto, jossa posessiolla eli jumalien tai henkien valtaan antautumisella on suuri merkitys… Posessiotilassa eli transsissa uskovainen voi myös tavoitella yhteyttä esi-isiinsä ja kuolleisiin omaisiinsa. Tilaan päästään papin (sukupuolesta riippuen santero tai santera, tai oloricha) ohjaamissa rituaaleissa, jossa suggestiivisella rummutuksella, laululla ja tanssilla on tärkeä osa. Kullakin hengellä on ominainen tapansa liikkua, jota rituaalinen tanssi jäljittelee. Hengille myös annetaan näiden mieltymysten mukaisia uhrilahjoja rituaaleissa ja arjessa kotialttarin äärellä. Rituaaleissa tavoitellaan henkisiä puhdistumista ja pyhän kokemusta ja toisaalta haetaan neuvoja elämäntilanteisiin. Myös sairauksiin ja vaivoihin voidaan yrittää saada parannusta.”

Wikipediasta lainaus: ”Che Guevara oli marxilainen sosialisti, joka ei kuitenkaan pitäytynyt vain yhdessä sosialismin suuntauksessa elämänsä aikana. Kuuban suuntautuessa enemmän ja enemmän Neuvostoliittoon päin Guevara tunnusti marxilais-leninististä ideologiaa, mutta päätti lopulta tehdä siihen pesäeron todettuaan sen liian stalinistiseksi ja taantumukselliseksi. Guevara oli Fidel Castron johtaman 26. heinäkuuta -liikkeen jäsen. Liike otti vallan Kuuban presidentti Fulgenico Batistalta vuonna 1959 Kuuban vallankumouksen jälkeen. Guevarasta tuli Kuuban uudessa valtahierarkiassa toinen heti Castron jälkeen. Hän toimi lyhyen aikaa kansallispankin johtajana sekä teollisuusministerinä, mutta siirtyi takaisin vallankumoukselliseen toimintaan. Hän yritti tuloksetta käynnistää vallankumouksia useissa maissa, erityisesti Kongon demokraattisessa tasavallassa ja Boliviassa. Toimiessaan Boliviassa pienen sissiryhmän johdossa hän jäi Bolivian armeijan yksikön vangiksi 8. lokakuuta 1967. Bolivialaiset teloittivat Guevaran seuraavana päivänä. Näyttää siltä, että Chen suhde Neuvostoliittoon kylmeni sitä mukaa, kun Kuuba joutui yhä tiukemmin taloudellisesti riippuvaiseksi siitä. Kuuba allekirjoitti kauppasopimuksen Neuvostoliiton kanssa 17. helmikuuta 1965 – sopimus, johon kukaan kuubalaisista ei ollut tyytyväinen. Erityisesti Castroa ja Guevaraa kaihersi korkea hinta, jolla Neuvostoliitto myi valmistamiaan koneita ja välineitä.”

Suomalaiset ovat jo 1900-luvun alussa yrittäneet maataloutta ihanneyhteiskuntakokeilussa Kuubassa, sillä Sirpa Aho ”Viidakoista Finntowniin – Suomalaisella sisulla Floridan auringon alla” (Atrain & Noerd 2024), josta lainaus sivulta 64: ”New Yorkissa asuessaan Eero Erkko kävi Kuubassa etsimässä turvapaikkaa aktivisteille, minne paeta, kun Venäjä ottaa Suomen haltuunsa, ja myös sijoituspaikkaa utopiayhteisölle. Paikaksi valikoitui Kuuban Itabo. Konni Zilliacus oli jo aiemmin etsinyt sopivaa paikkaa Kanadasta. Itabon yrityksen rahoittajaksi ryhtyi amerikansuomalainen liikemies A. Hornborg, joka mainosti hanketta mm. Eero Erkon 1903 Brooklynissa perustamassa Amerikan Kaiku -lehdessä. Amerikansuomalaiset ostivatkin vuosisadan vaihteessa Kuubasta runsaasti maata. Eero Erkko hankki vielä Suomeen lähtiessään 30 osaketta East Cuba Colonization Companysta, jonka varainhoitajana oli A. Hornborg. Suomalaisten Kuubaan muuttoa alkoi edistää entinen merikarhu A. A. Karjalainen eli Karr. Keväällä 1904 Kuubaan muutti ensimmäinen amerikansuomalaisten ryhmä Coloradosta. Niskasen perhe muutti seuraavana vuonna. Vuonna 1907 Huovisen perheen muuttaessa Itaboon siellä asui 12 suomalaisperhettä. Kuubassa vallitsevat olosuhteet eivät vastanneet suomalaisten odotuksia… Itabossa lapsuutensa viettäneestä Väinö Hooverista (Huovinen) tuli yksi menestyneimmistä amerikansuomalaisista. Yhdysvalloissa Väinö Huuver perusti vuonna 1942 Hoover Electronics -yhtiön., joka rakensi ohjauslaitteita lentokoneisiin ja avaruusaluksiin. Toinen suomalaisten yhteisö Kuubassa oli Ponnistus Omajassa (1906-1909). Ponnistus oli puhtaampi työväenyhdistys kuin Itabo ja siellä oli n. 50 asukasta. Raivaaja-lehdessä hankkeesta kirjoitettiin ahkerasti.”

Pauliina Raento ”Kuuba – maa, kansa, yhteiskunta” (Gaudeamus 2011), josta lainaus sivulta 36: ”Kuuban asuttaminen merkitsi suuria muutoksia saaren kasvillisuudessa ja eläimistössä. Ihmisten mukana saarelle muutti tuotantoeläimiä, tuholaisia, hyötykasveja ja rikkaruohoja, jotka valtasivat tilaa alkuperäiseltä lajistolta… Kuuban maatalouden tunnetuimmat ja taloudellisesti tärkeimmät tuotteet ovat nautintoaineita, joita on hyödynnetty rahakasveina voimallisimmin 1700-luvulta alkaen. Tupakan tunsivat jo intiaanit, sokeriruoko saapui Kuubaan Kolumbuksen matkassa. Abessiniasta kotoisin olevaa ja arabien maailmalle levittämää kahvia istutettiin ensimmäisen kerran 1720-luvulla… 1800-luvulta alkaen Kuuban maataloutta luonnehti yksipuolinen teollinen suurtuotanto, jonka vuoksi hedelmällisestä saaresta tuli täysin riippuvainen elintarvikkeiden tuonnista. Tuotantoriippuvuus saavutti huippunsa tasavallan ja Neuvostoliiton mallin myötäilyn kausilla… Tuotantotukiaisten loppu kaksinapaisen maailmanjärjestyksen romahtaessa ja Yhdysvaltain kauppasaarron kiristäminen pian tämän jälkeen johtivat Kuubassa syvään ruokakriisiin muiden talousvaikeuksien ohella. Tehottoman maatalouden tuotanto puolittui 1990-luvun alussa edellisen vuosikymmenen tasoon verrattuna, tuonnin päävirrat katkesivat ja kansalaiset saivat kolmanneksen vähemmän ravintoa, mikä vaikutti heidän terveyteensä… Toistuvat sähkökatkokset ja jakelun säännöstely vaikeutti ruoan säilyttämistä lämpimässä ilmastossa.” Ja sivulta 197: ”Kuubalaisten yhteiskunnan uskonnollisuuden viimeisin suuri käänne alkoi 1990-luvulla. Sen piirteitä ovat perustuslakiuudistus, uskontojen uusi suosio ja julkisuus sekä ’uskonnollisen talouden’ mullistus… Myös Kuuban kommunistisessa puolueessa oli huomattu, että virallinen ateismi kärsi uskottavuuden puutteesta. Vuonna 1990 puolueen sisältä vaadittiin oikeutta uskon julkiseen tunnustamiseen… Vuonna 1991 pidetyssä Kuuban kommunistisen puolueen neljännessä yleiskokouksessa Fidel Castro esitti viimein valtionateismista luopumista. Castro perusteli tätä kansalaisten tarpeisiin vastaamisella ja sillä, että uskonnonvapauden salliminen on osa ’vallankumouksen kansallisen yhtenäisyyden projektia’… Uskontojen suosio kasvoi, ja niiden tunnukset tulivat osaksi katukuvaa. Kristittyjen kommunistien määrä yllätti monet… Uskonnolliset yhteisöt saivat perustaa omia nettisivustojaan, järjestää tapahtumia ja ottaa vastaan kansainvälisiä delegaatioita. Ulkomaalaisten oli helpompaa käydä Kuubassa ja kuubalaisten matkustaa ulkomaille uskonnollisen syyn perusteella… Tämä synnytti tarpeen hengelliselle ja akateemiselle kirjallisuudelle, joka paransi tietoisuutta edelleen ja laajensi kiinnostuneiden joukkoa.”

Mattyyrien ääni kertoo: ”Useimmat kuubalaiset ovat ateisteja. Huomattava määrä kuubalaisia harjoittaa taikauskoisia ja spiritistisiä palvontamenoja, joihin kuuluu mm. afrokuubalainen santeria-uskonto. Evankelisia kristittyjä on 11 prosenttia.”

Reinhard Gehlen ”Vuosisadan vakooja” (Kirjayhtymä 1972), josta lainaus sivulta 296: ”Yksi niistä tapahtumista, joiden merkitys maailmanpolitiikan kannalta tuntui vasta myöhemmin, oli epäonnistunut maihinnousu, jonka kuubalaiset pakolaiset suorittivat Kuubaan Castron hallituksen kaatamiseksi 1961 keväällä. Sen jälkeen kun maihinnousu oli lyöty, Yhdysvaltain tiedustelupalveluun kohdistui lännessä voimakasta julkista arvostelua, joka oli osittain aiheellistakin. Allen Dullesin CIA:ta syytettiin täydellisestä epäonnistumisesta, ennen kaikkea siitä, että se ei ollut järjestänyt riittävää apua Castron vastaisille aineksille, jotka olivat ryhtyneet toteuttamaan aietta… Niin kummalliselta kuin ehkä kuulostaakin, epäilen että yhdysvaltalaiset saavat syyttää suureksi osaksi itseään Castron valtaantulosta ja diktaattori Batistan kukistumisesta, miehen, joka ei suinkaan ollut niin kelvoton kuin miksi kansainvälinen lehdistö hänet tuohon aikaan kuvasi. Yhdysvaltalaiset eivät liikuttaneet sormeansakaan Batistan auttamiseksi, ja Castroa, jonka he tiesivät saaneen hurskaan jesuiittakasvatuksen, he toivoivat johtajaa, joka palauttaisi demokratian. Vuoden 1961 puoliväliin mennessä Kuubasta oli kuitenkin tullut kahdessa mielessä vakava maailmanrauhan uhka: neuvostoliittolaiset voivat käyttää sitä samalla tavoin kuin Benesin Tsekkoslovakiaa v. 1938, varustaa sen jättiläismäiseksi ’tukialukseksi’. He saattoivat sijoittaa Kuubaan paitsi lentokoneita myös ohjuksia ja sukellusveneitä ja käyttää niitä lähietäisyydeltä lännen tärkeintä linnoitusta vastaan. Tämän lisäksi sitä voitiin käyttää Latinalaiseen Amerikkaan suuntautuvan kumoustoiminnan tukikohtana. Huhtikuun 17. päivänä 1961 tapahtuneen Sikojen lahden epäonnistumisen jälkeen kului vain kahdeksantoista kuukautta, kun Yhdysvallat joutui sodan partaalle estäessään Neuvostoliittoa sijoittamasta ohjuksia Kuubaan.”

Rauli Virtanen ”Latinalainen Amerikka – Huomisen varjossa” (Kirjayhtymä 1979), josta lainaus sivulta 255: ”Tammikuussa 1962 koolla olleet Amerikan valtioiden järjestön OAS:n ulkoministerit sulkivat Kuuban käytännöllisesti katsoen ulos läntiseltä pallonpuoliskolta. OAS:n toimet, joista dramaattisin oli Kuuban kauppasaarto, pakottivat Castron hallituksen entistä lähemmäs Neuvostoliittoa. Ilman Moskovan tukea olisi vallankumous todennäköisesti tukehtunut. Kuuban kauppakäännös oli äkkijyrkkä. Vuonna 1959 oli Yhdysvaltain osuus Kuuban viennistä 74 prosenttia ja Kuuban tuonnista 65 prosenttia. Kuitenkin jo vuonna 1961 oli sosialististen maiden osuus Kuuban viennistä 74 prosenttia ja Kuuban tuonnista 70 prosenttia. Jotta vallankumous olisi ollut horjumaton, sen pohja ei voinut rakentaa pelkästään sokerille, jonka maailmanmarkkinahinnat vaihtelivat rajusti. Talousministeri Guevara yritti irrottaa Kuuban tuosta niin sanotusta sokerin monokulttuurista vuonna 1962 laaditulla teollistamissuunnitelmalla. Idealistisen Guevaran tavoitteet olivat kuitenkin lähes suuruudenhulluja toiveunia. Hän suunnitteli raskasta teollisuutta saarelle, missä ei ollut raaka-aineita, teknologiaa, teollisuuden energiaa eikä riittävästi koulutettuja asiantuntijoita. Kuuban vallankumouksen kyyniset kritikoijat huomauttavatkin kernaasti saarivaltion talouden olevan tänään vielä kehittymättömämmän kuin Batistan aikana: nyt Kuuba hankkii yli 80 prosenttia vientituloistaan sokerilla ja pyrkii kahden vuosikymmenen hiljaisuuden jälkeen kehittämään jälleen matkailua.”

Alina Fernández ”Lähtö – Fidel Castron tyttären tarina” (Otava 1999), josta lainaus sivulta 17: ”Fulgencio Batista oli alun perin armeijan pikakirjoituskersantti. Hän alkoi sekoittaa korttipakkaa 1930-luvun puolivälissä ja hämmensi sotilaspiirejä nopealla etenemisellään. 1940 hänet valittiin presidentiksi ja hän hallitsi aina vuoteen 1944. Noustuaan armeijan kenraaliksi ja raivattuaan verisessä vallanvaihdoksessa siviilihallituksen tieltään katkomalla kauloja häikäilemättä hän kaappasi maaliskuussa 1952 vallan ja nimitti itsensä Kuuban tasavallan presidentiksi. Se loukkasi syvästi kaikkia kuubalaisia… Loistavan Chibásin kuoleman jälkeen Fidel päätti uusia aatteita kannattavan Ortodoxo-puolueen vastavalittuna johtajana ryhtyä toimiin. Hän organisoi soluihin jaetun maanalaisen elämän ja aloitti ennennäkemättömän nousunsa. Hän valitsi Santiagon ensimmäisen iskunsa kohteeksi, sillä hän ei tuntenut Havannaa yhtä hyvin… Fidel ei tapansa mukaan ajatellut asian inhimillistä puolta, eikä juuri kukaan niistä noin seitsemästäkymmenestä miehestä, jotka olivat sotkeutuneet tuohon aivan tavallisena sotaharjoituksena pitämäänsä hyökkäykseen, suhtautunut siihen vakavasti… Koko juttu päättyi niin hirvittävään tuhoon ja sekasortoon, että oli vaikea ottaa selvää, ketkä olivat sankareita ja ketkä ulkopuolisia uhreja… Fidel sen sijaan nousi tuon huomiota herättäneen katastrofin myötä nopeasti maineeseen. Vaikka niin monet muut miehet kuolivat tai joutuivat kidutettavaksi, niin jostain epäselväksi jääneestä syystä hän ei saanut naarmuakaan…”

Alina Fernández Revuelta (s. 19. maaliskuuta 1956, Havanna, Kuuba) on kuubalaissyntyinen radiojuontaja ja luennoitsija. Hän syntyi Havannassa 1956 Fidel Castron ja Natalia Revueltan aviottomasta suhteesta. Fernándezista tuli Kuubassa äänekäs Castron arvostelija. Hän yritti loikata Kuubasta useita kertoja mutta onnistui vasta vuonna 1993. Saatuaan turvapaikan Yhdysvalloista Floridan Miamista hän alkoi luennoida Kuubasta ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan Alina – Memorias de la hija rebelde de Fidel Castro.

Juan Reinaldo Sánchez ”Fidel Castron salattu elämä” (Atena 2015), josta lainaus sivulta 25: ”Ammatillisesti olin siis menestynyt ja itse asiassa myös yhteiskunnallisesti, sillä sellaista ammattia ei hevillä löydy, joka olisi Kuubassa arvostetumpi ja kadehditumpi kuin se, että saa omistaa elämänsä Lider máximon suojelemiseen. Noihin aikoihin vakaumukseni alkoivat kuitenkin rakoilla. Ei ole yleisesti tunnettua, että kuubalaisten kollektiivisessa muistissa vuosi 1989 ei niinkään yhdistetty Berliinin muurin murtumiseen kuin ’Ochoan tapaukseen’. Tuo Castron aikakauden ’Dreyfusin tapaus’ on Kuuban vallankumouksen historiassa häpeätahra, jota aika ei kuluta pois. Yhä ihmisten muistoissa kummittelevan, televisioidun, stalinilaisen oikeudenkäynnin päätteeksi Arnaldo Ochoa, kansallissankari ja saarivaltion arvostetuin kenraali, tuomittiin ja teloitettiin varoitukseksi muille rangaistuksena huumekaupasta kolmen muun sotilashierarkian huipulle kuuluvan henkilön kanssa. Vallan sisäpiiriläisenä tiesin, että tuota huumekauppaa oli käyty vallankumouksen rahoittamiseksi. Koko kauppa oli organisoitu Comandanten tuella, ja siten hän oli suoraan sotkeutunut juttuun. Jotta hänen osallisuutensa ei olisi tullut ilmi, Fidel Castro ei epäröinyt uhrata urheinta ja uskollisinta kenraaliaan Arnaldo Ochoaa, joka taisteli sankarillisesti paitsi Sikojenlahdella myös Nicaraguan vallankumouksessa sekä Angolan sodassa Etelä-Afrikkaa vastaan. Ymmärsin vasta myöhään, että Fidel käytti ihmisiä niin kauan kuin heistä oli hyötyä ja heitti heidät sen jälkeen tunkiolle vailla omantunnontuskia. Vuonna 1994, pettyneenä siihen mitä olin nähnyt, kuullut ja kokenut, tahdoin jäädä eläkkeelle… Rangaistukseksi tästä majesteettirikoksestani – siitä, että olin uskaltanut irtisanoutua vallankumousjohtajan palveluksesta – minut heitettiin torakoita kuhisevaan tyrmään kuin koira. Minua kidutettiin, minut yritettiin tappaa… Tahdoin kertoa totuuden Fidel Castrosta – sisäpiiristä käsin, mitä kukaan ei ollut uskaltanut tehdä ennen minua.”

Ernesto Guevara syntyi 14. kesäkuuta 1928 ja kuoli 9. lokakuuta 1967, joka tunnetaan yleisesti nimellä Che Guevara, oli argentiinlaissyntyinen vallankumouksellinen sissijohtaja ja huomattava marxilainen poliittinen hahmo.

Jon Lee Anderson ”Che” (Otava 1998), josta lainaus sivulta 18: ”Ernesto Guevara Lynchin tavatessa Celia de la Serenan tämä oli juuri valmistunut Buenos Airesin yksityisestä katolisesta tyttökoulusta Sacré Coeurista… Celia de la Serna oli aito argentiinalainen siniverinen, joka polveutui suoraan espanjalaisesta aatelissuvusta. Yksi esi-isä oli ollut Perun siirtomaan varakuningas, joka edusti Espanjan kuningasta, toinen oli ollut kuuluisa argentiinalainen sotakenraali. Celian isänisä oli ollut varakas maanomistaja ja isä tunnettu oikeustieteen professori, kongressimies ja suurlähettiläs. Hän ja hänen vaimonsa molemmat olivat kuolleet Celian ollessa vielä lapsi jättäen hänet ja hänen kuusi sisarustaan uskonnollisen tädin holhoukseen. Vanhempien ennenaikaisesta kuolemasta huolimatta tuottoisat maatilat olivat pysyneet suvussa, ja Celiaa odotti mukava perintö hänen täysi-ikäistyttyään 21-vuotiaana. 27-vuotias Ernesto Guevara oli kohtuullisen pitkä ja komea vankkaleukainen mies… Hänelläkin oli hieno argentiinalainen sukunimi: hänen isoisänsä isä oli ollut Etelä-Amerikan rikkaimpia miehiä, ja hänen esivanhempiansa joukossa oli sekä espanjalaisia että irlantilaisia aatelisia. Vuosien varrella suku oli kuitenkin menettänyt valtaosan omaisuudestaan. Rosasin sortovallan aikana 1800-luvulla Guevaran ja Lynchin varakkaiden klaanien miespuoliset perilliset olivat paenneet Argentiinasta ja osallistuneet Kalifornian kultaryntäykseen. Palattuaan Argentiinaan Yhdysvalloissa syntyneet jälkeläiset Roberto Guevara Castro ja Ana Isabel Lynch avioituivat. Ernesto oli heidän yhdestätoista lapsestaan kuudes. He elivät hyvin, mutta eivät olleet enää maalaisaatelistoa. Ana Isabel kasvatti lapsiaan Buenos Airesissa sillä aikaa, kun hänen aviomiehensä työskenteli maanmittarina… Marraskuun 10. päivänä 1927 Celia ja Ernosto vihittiin yksityistilaisuudessa Celian vanhemman sisaren Edelmira Morre de la Sernan kodissa… Celian raskaus oli jo pitkällä… ja saapui Rosarioon, kolmensadantuhannen asukkaan tärkeään satamakaupunkiin. Siellä Celian synnytyspoltot alkoivat, ja heidän poikansa Ernesto Guevara de la Serna syntyi. Kesäkuun 15. päivänä siviilirekisteritoimistossa laaditun ja hieman korjailun syntymätodistuksen todistajina olivat Rosariossa asuva Guevara Lynchin serkku.”

Tässä kirjassa kerrotaan, että Che sai parin vuoden iässä jo perinnöllisen ja vaikean astman, minkä vuoksi perhe joutui muuttamaan Buenos Airesista vuorille terveelliseen ilmanalaan pikkukaupunkiin ensin saksalaiseen lomahotelliin ja myöhemmin villaan, koska lomahotellissa asuminen oli liian kallista. Che oli kuulemma kuriton kepposton tekijä, sillä kotikasvatus ei ollut riittävää, sillä viranomaiset määräsivät Chen vietäväksi kouluun. Perheen isä oli tyhjäntoimittaja kirjan mukaan, joka kulutti vain aikaa ja eleli maatilojen tuotoilla jne. Perhe riiteli koko ajan eivätkä tulleet toimeen keskenään jne. Ernesto Che Guevara valmistui lääkäriksi Buenos Airesissa, mutta tykkäsi pummina kierrellä Etelä-Amerikkaa. Hänestä tuli taitava pummaaja, koska matkusti rahattoman. Esitteli itsensä lääkäriopiskelijana ja myöhemmin lääkärinä, jotta sairaaloissa sai ruuan ja yösijan. Tutustui matkoillaan kansan köyhiin oloisin, riistoon ja vallankumouksellisiin ja muuttui porvarista vallankumoukselliseksi näillä matkoillaan. Hyvä kirja muutenkin Etelä-Amerikasta.

Ernest Miller Hemingway s. 21.7.1899 Oak Park, Illinois, k. 2.7.1961 Ketchum, oli 1900-luvun tärkeimpiä yhdysvaltalaisia kirjailijoita. Hemingway asui kirjailijanuransa alussa 1920-luvun Pariisissa ja myöhemmin 22 vuotta Kuubassa.  Hemingway asui Kuubassa vuosina 1939–1960, ja osti Havannan lähistöltä Finca Vigia -nimisen talon vuonna 1940. Hemingway jatkoi asumista Kuubassa 1950-luvun lopulla, vaikka maa oli ajautumassa vallankumoukseen. Hänen terveytensä kärsi koko ajan kasvaneesta alkoholinkäytöstä. Kun Fidel Castro otti vallan Kuubassa, Hemingway hankki kodin Ketchumista Idahosta, mutta kävi Kuubassa senkin jälkeen.

Kuubassa vieraileita ihmisiä:

Demos Shakarianin, John ja Elizabeth Sherrill ”Maailman onnellisimmat ihmiset” (STELK -Finland ry.2002), josta lainaus sivulta 147: ”Olimme Kuubassa Castron valtaannousun jälkeen. Pieni ryhmämme asui Havannan Hiltonissa, jonka nimi oli Cuba Libre. Castro oli ottanut hotellin päämajakseen, ja paikka kuhisi aseistettuja sotilaita… Ovesta tuli kahdeksantoista tai kaksikymmentä mustapartaista miestä, joilla oli oliivinvihreät puvut ja osalla heistä kiväärit olallaan, joillakin amerikkalaiset konepistoolit. Ryhmän keskellä oli Fidel Castro… Näin tarjoilijan kumartuvan ja sanovan jotain Castrolle. Tämä katsoi minua hetken ja sitten hän näytti sormellaan, että voisin tulla hänen pöytäänsä… Castro teki lukuisia kysymyksiä karjanhoidosta Kaliforniassa…Olin tuntenut vallankumousjohtajan vain nopeiden radiopuheiden välityksellä ja olin hämmästynyt huomatessani, että hän oli itse tarkkaavainen ja huolellinen kuuntelija. ’Mikä tuo teidät Kuubaan?’ hän kysyi hetken kuluttua. Kerroin hänelle, että ryhmämme oli tullut tänne, jotta oppisimme tuntemaan kuubalaiset oman työsarkamme kannalta, ja kertomaan, mitä Pyhä Henki teki muissa maissa heidän kaltaistensa ihmisten keskuudessa. Yllätykseni Castro näytti jälleen aidon kiinnostuneelta.”

Linkkejä:

https://www.albatros.fi/matkakohteet/karibia/kuuba/matkat
https://www.kuubaseura.fi/l/bidenin-toimettomuus-pahentaa-kuuban-ruokakriisia/
https://nautiskelijanmaailma.fi/miamista-kuubaan-kuuban-turistikortin-hankinta/
https://www.hs.fi/tiede/art-2000006370695.html
http://upseerifilatelistit.com/lehdet/Upseerifilatelisti%201_2013N%20.pdf
https://www.tv7.fi/arkki/haastattelussa/kuubalainen-pastori-tomas-scull_p10443/
https://www.tv7.fi/arkki/haastattelussa/angel-ramirez_p18027/
https://www.tv7.fi/arkki/christian-world-news/_p15696/
https://www.globalministries.org/partner/lac_partners_iglesia_cristiana_pentecostal/

YLE:n ohjelmia:

https://areena.yle.fi/1-50980837 (Kuuban kuhtuva vallakumos, YLE areena)

Elokuvia:

Kuuba 1959 (Cuba) on vuonna 1979 ensi-iltansa saanut elokuva, joka kertoo vuoden 1959 Kuuban vallankumouksesta ja jälleenrakentamisesta. Elokuvan pääosia esittävät Sean Connery, Brooke Adams ja Jack Weston. Elokuvan on ohjannut Richard Lester.

Scarface – arpinaama on vuonna 1983 ensi-iltansa saanut elokuva, jonka on ohjannut Brian de Palma ja käsikirjoittanut Oliver Stone. Se perustuu rikoselokuvaklassikkoon Arpinaama vuodelta 1932. Elokuva kertoo Al Pacinon esittämästä kuubalaissyntyisestä gangsterista Antonio Montanasta, joka saapuu Miamiin Yhdysvaltoihin yhdessä kymmenien tuhansien kommunistihallintoa paenneiden maanmiestensä kanssa. Nopean rahan toivossa Montana ja hänen ystävänsä Manolo  Ribera löytävät tiensä huumebisnekseen. Häikäilemättömyydellään Montana raivaa nopeasti tiensä huipulle, mutta kasvavan vallan myötä kasvaa myös hänen ahneutensa ja epäluuloisuutensa. Kokaiinin käytöstä johtuva vainoharhaisuus ja keskittymiskyvyn puute sekä inhimillinen ratkaisu koituvat lopulta hänen kohtalokseen. Elokuva alkaa kohtauksella, jossa näytetään kuinka, Kuuban presidentti Fidel Castro, antoi tuhansien kuubalaisten matkustaa Floridaan vuonna 1980. Yhdysvallat oli lupautunut vastaanottamaan kuubalaisia mielipidevankeja, mutta heidän mukanaan matkusti myös lukuisia rikollisia, jotka oli vapautettu suoraan Kuuban vankiloista. Elokuvan alussa nähdään aitoa videota näistä Marielin venekuljetuksista ja kuubalaisten saapumisesta Yhdysvaltoihin. Yksi näistä 125 000 Miamiin saapuneista kuubalaisista on Tony Montana, jolla on myös rikollinen tausta. Tony ja hänen ystävänsä Manny Ribera joutuvat maahan saavuttuaan Freedomtowniin, jossa pidettiin niitä kuubalaisia, joilla ei ollut green card -oleskelulupaa jne…

Cuba, an African Odyssey on ranskalainen dokumenttielokuva vuodelta 2007, jonka on ohjannut Jihan El-Tahri. Elokuva esitettiin Artessa kahdessa osassa ja julkaistiin DVD:llä 3. lokakuuta 2007. Kuuballa oli 1960-luvun alusta 1990-luvun alkuun keskeinen rooli useiden vasemmiston kapinoiden liikkeiden tukemisessa Afrikan mantereella, minkä se perusteli kommunistisella sosialismin teorialla. Dokumentti keskittyy Kuuban rooliin Afrikan sotilaallisen väliintulon laajuuteen useissa siirtomaavallan jälkeisissä Afrikan konflikteissa, kuten Etelä-Afrikan rajasodassa, Angolan sisällissodassa ja Ogadenin sodassa.

Opinnäytetöitä:

Melda-Jasmin Pekonniemi ”Kuuban imago suomalaisten matkakohteena” (Haaga-Helia ammattikorkeakoulu, opinnäytetyö 2020)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/342048/Pekonniemi_Melda-Jasmin.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Terhi Tepponen ”GLOBAALIN TALOUDEN REUNOILLA Kuuban bioteknologia globaaleissa tuotantoverkostoissa” (Turun ylioisto, pro gradu tutkielma 2015)
https://www.utupub.fi/bitstream/handle/10024/113975/gradu_2015_Tepponen.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Kadetti Juho Sirén” NEUVOSTOLIITTO JA VÄLI-AMERIKKA 1953–1964” (Maanpuolustukorkeakoulu, kanditaatin tutkielma 2009)
https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/105145/SK1080.pdf?sequence=2

Niina Leliebre ” USKONTOJEN MONINAISUUS – Havaintoja lähimmäisenrakkaudesta afrokuubalaisessa santería -uskonnossa” (Diakonia-ammattikorkeakoulu, diakoniatyö Opinnäytetyö, 2018)
https://www.theseus.fi/bitstream/handle/10024/156796/USKONTOJEN%20MONINAISUUS.pdf?sequence=1

Mira Karjalainen ”Uskonto Latinalaisessa Amerikassa” (Helsingin yliopisto 2014)
https://helda.helsinki.fi/server/api/core/bitstreams/8e91ab24-e3f4-4bdf-b74e-82681a403800/content

Petra Kuivala ”Vastuksesta vastarintaan – Katolinen kirkko Fidel Castron vallankumouksessa 1959-1963” (Helsingin yliopisto 2012)

Lähteitä ja kirjallisuutta:

Pauliina Raento ”Kuuba – maa, kansa, yhteiskunta” (Gaudeamus 2011)
Juan Reinaldo Sánchez ”Fidel Castron salattu elämä” (Atena 2015)
Laura Similä ”Cuba libre! – Fidel Castron ja Ernest Hemingwayn Kuuba” (Sammakko 2006)
Antti Halinen ”Kuuba 2020” (Rosebud 2020)
Pekka Valtonen ”Karibian historia” (Gaudeamus 2017)
Fidel Castro ”Elämäni” (Siltala 2012)
Heikki J. Eskelinen ”Fidel Castro – vallankumouksen kaupparatsu” (Fenix-kustannus 2007)
Zoé Valdés ”Fidelfiktio” (Ivan Rotta & Co 2012)
Eva Aminoff ”Vallankumouksen valtakunta – suomalaisen lehtinaisen viisi Kuuban kuukautta” (Viikkosanomat 1961)
Rauli Virtanen ”Latinalainen Amerikka – Huomisen varjossa” (Kirjayhtymä 1979)
Reinhard Gehlen ”Vuosisadan vakooja” (Kirjayhtymä 1972)
Alina Fernándes ”Lähtö – Fidel Castron tyttären tarina” (Otava 1999)
Teuvo Peltoniemi ”Kohti parempaa maailmaa – suomalaisten ihannesiirtokunnat 1700-luvulta nykypäivään” (Otava 1985)
Teuvo Peltoniemi ”Paratiiseja rakentamassa – Suomalaisten utopiayhteisöjen historia” (SKA 2024)
Ernesto Che Guevara ”Vallankumoussota Kuubassa” (Otava 2005)
Wikipedia